Younghearted

suomalainen yhtye

Younghearted on keväällä 2015 perustettu suomenkielistä popmusiikkia soittava yhtye. Yhtyeeseen kuuluvat Reeta Huotarinen, Emil Korkiakoski ja Atte Ranta.[1]

Younghearted
Tiedot
Toiminnassa 2015–
Tyylilaji indie pop
Kotipaikka Suomi Suomi
Laulukieli suomi
Jäsenet

Reeta Huotarinen, laulu
Atte Ranta, kitara, laulu
Emil Korkiakoski, kitara

Levy-yhtiö

325 Media (2015–2016)
Universal Music (2015–2016)
Warner Music Finland (2016–)

Ura muokkaa

Yhtyeen jäsenet tapasivat toisensa jo kouluaikoina Mäkelänrinteen urheilulukiossa, jossa he opiskelivat samaan aikaan. Korkiakoski on entinen SM-tason golffaaja (tasoitus 0), Ranta pelasi HIFK:ssa maalivahtina jalkapalloa aina nuorten maajoukkuetta myöten ja Huotarinen pelasi jalkapalloa PK-35:ssä.[2]

Yhtye oli alun perin aikeissa julkaista musiikkiaan englanniksi laulettuna, mutta päätyivät kuitenkin julkaisemaan ensimmäisen kappaleensa suomen kielellä.[3] Ensimmäinen single ”Hyvä näin” julkaistiin 22. toukokuuta 2015 pienen 325 Media -levy-yhtiön kautta.[4] Toisen singlensä, ”Hetkeksi”, yhtye julkaisi 5. elokuuta 2015.[5] Kappale nousi seuraavan syksyn aikana muun muassa kolmeksi viikoksi Suomen singlelistalle ja se lisättiin YleX-radiokanavan soittolistalle.[6] Single sai vielä loppuvuodesta kultalevyn, kun sitä oli striimattu yli kaksi miljoonaa kertaa.[7][1]

Yhtye julkaisi esikoisalbuminsa, Nuorisydän, 29. huhtikuuta 2016.[8] Se nousi ensimmäisellä listaviikollaan Suomen virallisen albumilistan 15:nneksi.[9] Yhtye sai albumista kultalevyn syyskuussa 2016 sen ylitettyä 10 miljoonan suoratoistokuuntelun rajan.[10]

Younghearted solmi ensimmäisen levytyssopimuksensa 325 Median kanssa alkuvuodesta 2015. Saman vuoden joulukuussa yhtye aloitti yhteistyön myös Universal Musicin kanssa.[11] Joulukuussa 2016 yhtye kertoi solmineensa uuden levytyssopimuksen Warner Music Finlandin kanssa.[12] Ensimmäinen albumi, Vapaa, Warnerin alaisuudessa julkaistiin kesäkuussa 2019.[13]

Yhtye kilpaili vuoden 2022 Uuden Musiikin Kilpailussa kappaleellaan ”Sun numero”.[14]

Diskografia muokkaa

Albumit muokkaa

Nimi Julkaisutiedot Lista Myynti
Albumilista
Nuorisydän #15 [9] kultalevy [10]
Vapaa #11 [15]
Rakkaus on kaikki, mitä me tarvitaan

EP:t muokkaa

Nimi Julkaisutiedot
Nuorisydän Remix
  • Julkaistu: 8. syyskuuta 2016
  • Formaatti: digitaalinen lataus
  • Levy-yhtiö: 325 Media

Singlet muokkaa

Nimi Vuosi Listasijoitukset Albumi
Single-
lista
Radio-
lista
”Hyvä näin” 2015 Nuorisydän
”Hetkeksi” 15 [7] 95 [7]
”Jos sä oot mun” 98 [16]
”Tässä ja nyt” 2016 99 [17]
”Nukkumaan”
”Vaikeeta” 2017 Vapaa
”Beijos” 2018
”Hullaannun”
”Enkeli” 2019
Sun numero 2022 3 [18] 17 [18]
”Silloin”
”Sulatan sun jään”

Musiikkivideot muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b Rosengren, Tapio: Jo kaksi miljoonaa soittokertaa Spotifyssa: Youngheartedille kultalevy Helsingin Uutiset. 5.12.2015. Viitattu 13.4.2016.
  2. Younghearted-yhtyeen jäsenet olivat lupaavia SM-urheilijoita – sitten tapahtui jotain Iltalehti. Viitattu 14.2.2022.
  3. Pellikka, Maiju: Younghearted-yhtye Piinapenkissä: Näistä asioista suutumme YleX. 24.10.2015. Viitattu 13.4.2016.
  4. Facebook: Younghearted Younghearted. 16.5.2015. Viitattu 13.4.2016.
  5. Facebook: Younghearted Younghearted. 29.7.2015. Viitattu 13.4.2016.
  6. Pellikka, Maiju: Younghearted Piinapenkissä: Mikrojuusto ja Paratiisihotelli ovat salaiset paheemme YleX. 24.10.2015. Viitattu 13.4.2016.
  7. a b c Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Younghearted - Hetkeksi Musiikkituottajat. Arkistoitu 15.3.2016. Viitattu 13.4.2016.
  8. Facebook: Younghearted Younghearted. 11.4.2016. Viitattu 13.4.2016.
  9. a b Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Younghearted - Nuorisydän Musiikkituottajat. Arkistoitu 5.6.2016. Viitattu 7.6.2016.
  10. a b 325 Media 10. syyskuuta 2016 325 Media. 10.9.2016. Viitattu 12.9.2016.
  11. Facebook: Younghearted Younghearted. 2.12.2015. Facebook. Viitattu 13.4.2016.
  12. Younghearted 22. joulukuuta 2016 Younghearted. 22.12.2016. Instagram. Viitattu 27.12.2016.
  13. Youngheartedin odotettu uusi albumi julkaistaan huomenna 6.6.2019. Warner Music Finland. Arkistoitu 23.6.2019. Viitattu 24.6.2019.
  14. Saulo, Sandra: Tässä ovat vuoden 2022 UMK-kilpailijat! yle.fi. 12.1.2022. Yleisradio. Viitattu 12.1.2022. (suomeksi)
  15. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Younghearted - Vapaa Musiikkituottajat. Viitattu 24.6.2019.
  16. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Younghearted - Jos sä oot mun Musiikkituottajat. Viitattu 13.4.2016.
  17. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Younghearted - Tässä ja nyt Musiikkituottajat. Viitattu 17.4.2016.
  18. a b Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Younghearted - Sun numero Musiikkituottajat. Viitattu 27.2.2022.
  19. Younghearted - Hyvä Näin youngheartedmusic. 21.5.2015. Viitattu 13.4.2016.
  20. Younghearted - Hetkeksi youngheartedmusic. 5.8.2015. Viitattu 13.4.2016.
  21. Younghearted - Halaa youngheartedmusic. 7.10.2015. Viitattu 13.4.2016.
  22. Younghearted - Jos sä oot mun youngheartedmusic. 11.12.2015. Viitattu 13.4.2016.
  23. Younghearted - Nukkumaan youngheartedmusic. 21.9.2016. Viitattu 27.12.2016.