Ylpeys ja ennakkoluulo (vuoden 1940 elokuva)

vuoden 1940 elokuva

Ylpeys ja ennakkoluulo on vuonna 1940 valmistunut Robert Z. Leonardin ohjaama, Jane Austenin samannimiseen romaaniin perustuva elokuva, jonka pääosissa nähdään Laurence Olivier ja Greer Garson.

Ylpeys ja ennakkoluulo
Pride and Prejudice
Ohjaaja Robert Z. Leonard
Käsikirjoittaja
Perustuu Jane Austenin romaaniin ja Helen Jeromen näytelmään
Tuottaja Hunt Stromberg
Säveltäjä Herbert Stothart
Kuvaaja Karl W. Freund
Leikkaaja Robert J. Kern
Tuotantosuunnittelija Cedric Gibbons
Pukusuunnittelija Adrian
Lavastaja
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Metro-Goldwyn-Mayer
Levittäjä Metro-Goldwyn-Mayer
Netflix
Ensi-ilta
Kesto 117 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Vuoden 1940 elokuvan aikakausi on myöhempi kuin se, missä Jane Austenin romaanin elivät. Elokuvan naiset on puettu 1820–1830 -luvun tyyliin, joten elokuva näyttää kovin erilaiselta kuin miltä Jane Austenin romaanin kuvaama maailma näytti. Elokuva on myös selkeästi Hollywoodissa tehty. Kun elokuva julkaistiin, se ei kuitenkaan kohdannut kovaa kritiikkiä, vaan se vastaanotettiin hyvin. Elokuva on varsin uskollinen romaanin juonelle, paitsi että Lady Catherine DeBourghin kohtaaminen ja elokuvan loppu on kovin erilainen kuin romaanissa.

Näyttelijät muokkaa

 Greer Garson  Elizabeth Bennet  
 Laurence Olivier  herra Darcy  
 Mary Boland  rouva Bennet  
 Edna May Oliver  Lady Catherine de Bourgh  
 Maureen O'Sullivan  Jane Bennet  
 Ann Rutherford  Lydia Bennet  
 Frieda Inescort  Caroline Bingley  
 Edmund Gwenn  herra Bennet  
 Karen Morley  Charlotte Collins  
 Heather Angel  Kitty Bennet  
 Marsha Hunt  Mary Bennet  
 Melville Cooper  herra Collins  
 Edward Ashley Cooper  George Wickham  
 Bruce Lester  herra Bingley  
 
Commons
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.