Yliopistonkatu (Jyväskylä)
katu Jyväskylässä
Yliopistonkatu on katu Jyväskylän ruutukaava-alueella. Kadun länsipäässä on kerrostaloja eteläpuolella mutta pohjoispuolella on Harju. Itäpäässä on taloja myös pohjoispuolella, muiden muassa Jyväskylän Lyseon lukion entinen talo.

Kadun nimi oli kaupungin ensimmäisessä asemakaavassa Stakettikatu. Sittemmin länsiosa kadusta nimettiin Harjukaduksi ja itäosa Opistokaduksi. Sitten koko katu nimettiin Jyväskylänkaduksi ja Harjukatu-nimi siirtyi Jyväskylänkadusta koilliseen haarautuvan poikkikadun nimeksi. Nykyinen nimi kadulla on ollut 1960-luvulta lähtien, jolloin Jyväskylän kasvatusopillinen korkeakoulu nimettiin Jyväskylän yliopistoksi vuonna 1966.
Lähde
muokkaaJussi Jäppinen: Oletko koskaan nähnyt kauniin kaupungin (2005)
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Yliopistonkatu Wikimedia Commonsissa