Yhtyneet Paperitehtaat

suomalainen metsäteollisuusyritys
(Ohjattu sivulta Yhtyneet Paperitehtaat Oy)

Yhtyneet Paperitehtaat Oy oli suomalainen metsäteollisuusyhtiö, joka syntyi vuonna 1920 ja muodosti vuonna 1996 yhdessä paperiyhtiö Kymmenen kanssa UPM-Kymmene Oyj:n.

Yhtyneet Paperitehtaat Oy:n tunnus.

Historia

muokkaa

Yhtyneet Paperitehtaat syntyi kesällä 1920, kun Ab Simpele, Jämsänkoski Oy ja Myllykoski Träsliperi Ab sulautuivat. Myöhemmin yhtiöön sulautettiin Valkeakoskella sijaitseva Walkiakoski.[1] Kaikkien yhtiöiden johdossa ja suuromistajana oli kenraali Rudolf Walden. Kenraali Waldenin tavoitteena oli muodostaa Suomen hajanaisesta metsäteollisuudesta mahdollisimman suuri ja kilpailukykyinen yksikkö. Samaan tavoitteeseen pyrittiin perustamalla Suomen Paperitehtaitten yhdistys (1918-1996) Finnpap sekä kartonkiyhdistys Finnboard.

Yhtyneet Paperitehtaat Oy:stä irtautui 1952 Myllykoski Oy, ja pääkonttori siirrettiin Myllykoskelta Valkeakoskelle.[2] 1950-luvulla rakennettiin Kaipolan paperitehdas. Yhtyneet laajensi voimakkaasti ja ajautui rahoitusvaikeuksiin 1960-luvun lopulla. 1970- ja 1980-luvuilla yhtiö suuntasi ulkomaille ja investoi EEC-markkinoille Shottonin ja Stracelin tehtaisiin. Vuonna 1989 Yhtyneet sulautti itseensä Kajaani Oy:n.

Suomen 1990-luvun alun laman yhtiö kohtasi hyvässä tuloskunnossa. Kansallis-Osake-Pankin johdolla yhtiö fuusioitiin Rauma-Repolan kanssa. Muodostettiin Repola Oy, josta tuli Suomen suurin teollisuusyritys. Yhtyneet muodosti konsernin metsäteollisuusyksikön Rauma Oy:n muodostaessa metalliteollisuusyksikön. Vuonna 1996 Yhtyneet Paperitehtaat Oy sulautui osana Repola Oy -konsernia Kymmene Oy:n kanssa muodostaen yhden maailman suurimmista metsäteollisuusyhtiöistä UPM-Kymmene Oy:n. Finnpap sulautettiin myös osaksi uutta yhtiötä.

Yrityksen johdossa olleet

muokkaa

UPM-Kymmenen johdossa olleet

muokkaa
  • kauppatieteiden maisteri, vuorineuvos Juha Niemelä 1995–2004
  • dipl. ins. Jussi Pesonen 2004–2023
  • dipl. ins. Massimo Reynaudo 2024–

Lähteet

muokkaa
  1. Mikkonen, Antti: Tässä ovat Suomen historian 100 merkittävintä yritysjohtajaa Web Archive 2015 (Talouselämä 2012). 30.11.2012. Talentum. Arkistoitu 26.6.2015. Viitattu 26.6.2019.
  2. Kenraalin perintö Suomen Kuvalehti. 12.8.2021. Viitattu 16.10.2021.

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Matti Autio & Toivo Nordberg: Vuosisata paperiteollisuutta: Valkeakosken, Simpeleen, Myllykosken ja Jämsänkosken paperiteollisuuden vaiheet Yhtyneet paperitehtaat osakeyhtiön perustamiseen saakka. Yhtyneet Paperitehtaat 1972. ISBN 9789519965819.
  • Niilo Hakkarainen: Oravanpyörässä. WSOY 1993. ISBN 951-0-18905-7
  • Toivo Nordberg: Vuosisata paperiteollisuutta II. Yhtyneet Paperitehtaat Osakeyhtiö 1920–1951. UPM-Kymmene 1980. ISBN 9789519926919.
  • Toivo Nordberg: Vuosisata paperiteollisuutta III. Yhtyneet Paperitehtaat Osakeyhtiö 1952–1969. UPM-Kymmene 1998. ISBN 9789519774916.
  • Ari Sirén: Elämää portin kahta puolta. Valkeakosken paperiteollisuuden 125 vuotta. UPM-Kymmene 1997. ISBN 9789519774909.

Aiheesta muualla

muokkaa