Yhteispäätösmenettely

Yhteispäätösmenettely on Euroopan unionin tärkein lainsäädäntömenettely. Se otettiin käyttöön Euroopan unionissa Maastrichtin sopimuksella vuonna 1992.[1] Lissabonin sopimuksen mukainen uusi nimitys on tavallinen lainsäätämisjärjestys.

Yhteispäätösmenettelyn (tavallisen lainsäätämisjärjestyksen) kulusta on yksityiskohtaiset säännökset Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklassa.[2]

Nimensä mukaisesti yhteispäätösmenettelyn idea on, että Euroopan parlamentti ja Euroopan unionin neuvosto eli ministerineuvosto ovat tasavertaisia EU:n lainsäädäntövallan käyttäjiä. Euroopan parlamentti ja Euroopan unionin neuvosto voivat esittää muutoksia eli tarkistuksia Euroopan komission esittämään lakiehdotukseen. EU:n lainsäädäntö tulee hyväksytyksi, kun parlamentin ja neuvoston välillä on yhteisymmärrys ehdotuksen sisällöstä.[3]

Nimitys "tavallinen lainsäätämisjärjestys"[4] on kuvaava sikäli, että Lissabonin sopimuksen myötä sitä sovelletaan lähes kaikkeen EU-lainsäädäntöön, joka vaikuttaa kansalaisten, yritysten ja viranomaisten toimintaan. Lissabonin sopimuksen voimaantuloon saakka yhteispäätösmenettelyä sovellettiin eniten EU:n sisämarkkinalainsäädännössä, ympäristöpolitiikassa ja liikenteessä.[5]

Menettelyn eteneminen pääpiirteissäänMuokkaa

  • Euroopan komissio antaa ehdotuksen uudeksi EU-säädökseksi tai vanhan säädöksen muuttamiseksi Euroopan parlamentille ja Euroopan unionin neuvostolle.
  • Parlamentti vahvistaa ensimmäisen käsittelyn kantansa. Parlamentti voi joko hyväksyä komission ehdotuksen sellaisenaan tai esittää siihen tarkistuksia.
  • Jos ministerineuvosto hyväksyy parlamentin kannan, säädös on hyväksytty ja tulee sellaisenaan voimaan.
  • Jos neuvosto ei hyväksy parlamentin kantaa, se esittää parlamentille oman kantansa, yleensä määräenemmistöllä.
  • Tämän jälkeen parlamentti ottaa asian uudestaan käsittelyyn. Jos parlamentti hyväksyy neuvoston kannan, lainsäädäntömenettely päättyy, ja säädös hyväksytään. Jos parlamentti hylkää neuvoston kannan, säädös raukeaa.
  • Parlamentin esittäessä tarkistuksia jäsenmaiden neuvostossa hyväksymään kantaan, ehdotus palaa vielä kerran neuvoston käsittelyyn. Jos neuvosto hyväksyy parlamentin kannan sellaisenaan, säädös on hyväksytty
  • Jos neuvosto ei hyväksy kaikkia parlamentin tarkistuksia, kutsutaan koolle [6]sovittelukomitea, jonka tehtävä on saada asiassa kompromissi. Komiteassa on yhtä monta jäsentä neuvostosta ja parlamentista. Myös komissio on mukana koko sovittelumenettelyn ajan. Mikäli osapuolet löytävät yhteisen kannan ja se hyväksytään sekä parlamentissa että neuvostossa, tulee tämä säädös hyväksytyksi. Jos sovittelukomiteassakaan ei löydetä yhteisymmärrystä tai parlamentti tai neuvosto ei sopua vahvista, kyseistä EU-säädöstä ei synny ja asian käsittely päättyy lopullisesti.[7]

Vuosina 2007-2009 suurin osa (n. 70 %)lähde? komission ehdotuksista hyväksyttiin jo ensimmäisen kierroksen aikana. Parlamentin ja neuvoston edustajat käyvät koko prosessin ajan neuvotteluita, jotka tekevät tämän mahdolliseksi. Sovittelukomitean käyttöön turvaudutaan vain muutamassa lainsäädäntöasiassa vuosittain.

LähteetMuokkaa