Yhdistymiskirkko

korealaislähtöinen uusi uskonnollinen liike

Yhdistymiskirkko eli moonilaisuus on korealaislähtöinen uusi uskonnollinen liike. Sen perustaja on messiaaksi julistautunut Sun Myung Moon. Moonin kuoltua liikettä on johtanut hänen vaimonsa Han Hak-ja.

Yhdistymiskirkon tunnus vuosina 1954–1994.

Moonilaisuus perustuu kristinuskoon, mutta se pyrkii yhdistämään kaikki uskonnot, kansakunnat ja kansat. Liikkeen perusteos on Moonin laatima Taivaallinen periaate, ja sen tärkeitä oppeja ovat dualismi sekä Jumalan ja luomakunnan alkuperäisen yhteyden palauttaminen.

Yhdistymiskirkko on perustanut myös useita kansainvälisiä humanitaarisia järjestöjä. Kirkolla arvioidaan olevan jäseniä ja kannattajia vajaasta miljoonasta kolmeen miljoonaan. Arvostelijat pitävät yhdistymiskirkkoa vaarallisena kulttina.

Perustaminen muokkaa

 
Moonilaisuuden perustaja Sun Myung Moon vaimonsa Han Hak-jan kanssa noin vuonna 2006.

Moonilaisuuden perusti Sun Myung Moon (1920–2012), jonka perhe oli tämän lapsuudessa kääntynyt protestanttiseen kristinuskoon.[1] Yhdistymiskirkko uskoo, että Jeesus ilmestyi 16-vuotiaalle Moonille pääsiäisenä 1935. Moonin uskotaan jatkavan työtä, jonka Jeesus aloitti kaksi vuosituhatta aiemmin. Moonin mukaan myöhemmin myös Buddha ja muut uskonnolliset johtajat ilmestyivät hänelle ja välittivät saman viestin.[2]

Moon perusti vuonna 1954 Maailman kristinuskon yhdistämisseuran eli Yhdistymiskirkon. Hän otti tavoitteekseen kuitenkin myös kaikkien muiden uskontojen sekä kansakuntien ja kansojen yhdistämisen uuden uskontonsa sateenvarjon alle.[1] Moon alkoi nopeasti kerätä itselleen kannattajia Etelä-Koreasta ja Japanista. Pian oppi levisi Yhdysvaltoihin ja muualle maailmaan.[3] Moon perusti järjestönsä seuraajaksi vuonna 1996 Perheiden maailmanrauhajärjestön.[1]

Oppi muokkaa

Yhdistymiskirkon teologia tiivistyy Moonin laatimaan Taivaalliseen periaatteeseen, jota kutsutaan ”viimeistellyksi testamentiksi”. Sen uskotaan selventävän vanhan ja uuden testamentin merkitystä ja analyysin kautta selittävän Jumalan suunnitelman ihmiskunnan suhteen. Kirkon teologin Kim Yeong-unin mukaan ymmärtämällä Luojan ja luomakunnan suhde voidaan löytää Jumalan todellisuus ja voima sekä ihmisen luonto ja kohtalo, maailmankaikkeuden arvo ja tarkoitus, ihmiskunnan historian merkitys sekä iankaikkisen elämän toivomisen syyt.[1]

Yhdistymiskirkon mukaan Jumala on ominaisuuksiltaan kaikin tavoin dualistinen, esimerkiksi samanaikaisesti mies- ja naispuolinen. Näin ollen kaikessa olevaisessa on kaksi vastakohtaista mutta välttämätöntä ominaisuutta, jotka täydentävät toisensa. Kummankin näistä piirteistä tulee olla olemassa ja toimia keskenään oikein.[1]

Yhdistymiskirkon mukaan Jumala loi maailman saadakseen iloa. Jumalan oleellisin aspekti on Sydän, halu rakastaa, joten hän suoritti luomistyön saadakseen jotain jota rakastaa ja josta pitää huolta. Kirkon mukaan ihmiskunnan esivanhemmat Aadam ja Eeva olivat Jumalan jatkeita fyysisessä maailmassa ja heijastivat Jumalan mies- ja naispuolisia ominaisuuksia. Jos Aadam ja Eeva olisivat täyttäneet Jumalalta saamansa kolme siunausta (kasvaa kypsäksi, mennä naimisiin ja lisääntyä, sekä hallita luomakuntaa), he olisivat perustaneet Maan päälle Taivasten valtakunnan. Koska Eeva lankesi Saatanan houkutukseen ennen kasvuaan loppuun, ja koska Aadamin ja Eevan suhde perustui himoon eikä rakkauteen, heidän syntinsä on välittynyt seuraavien sukupolvien kautta nykyaikaan. Tämän synnin voi pyyhkiä pois vain messias. Ihmiskunnan historia onkin Yhdistymiskirkon mukaan ollut sekä yksilötasolla että maailmanlaajuisella tasolla Jumalan ja Saatanan välistä kamppailua. Yhdistymiskirkon pyrkimyksistä huolimatta Jumalan ja luomakunnan alkuperäistä yhteyttä ei ole vielä saatu palautettua.[1]

Vaikka Jumala lähetti Jeesuksen maan päälle palauttamaan Jumalan ja ihmiskunnan yhteyden, Jeesus ei tähän kyennyt, sillä hän ei mennyt naimisiin ja tehnyt lapsia. Yhdistymiskirkko ei tunnusta Jeesuksen ristiinnaulitsemista osaksi Jumalan alkuperäistä suunnitelmaa, vaan kirkko pitää sitä vakavana virheenä, joka johti siihen, että Saatana otti Jeesuksen ruumiin haltuunsa ja esti häntä tarjoamasta fyysistä pelastusta, ainoastaan hengellisen pelastuksen. Uuden messiaan täytyy kuitenkin kirkon mukaan tuoda myös fyysinen pelastus Jumalan valtakunnan saattamiseksi maan päälle.[1]

Koska Jeesuksen tehtävä jäi toteuttamatta, Jumalan täytyi lähettää maan päälle uusi messias (”toinen tuleminen”). Taivaallinen periaate ei kerro, että Moon on tämä toinen messias, mutta annettu tieto johtaa siihen päätelmään. Moon alkoi kutsua itseään ja vaimoaan Han Hak-jaa messiaaksi 1990-luvulla.[1]

Toiminta muokkaa

Yhdistymiskirkko väittää, että sitä kannattaa maailmanlaajuisesti yli kolme miljoonaa henkeä. Todellinen jäsenmäärä lienee 250 000 – 1 000 000[2], uutistoimistojen mukaan ehkä satojatuhansia[4]. Toimintaa on myös Suomessa.[5]

Moonin ja Hanin avioliitto, joka solmittiin vuonna 1960, nähdään kirkon tärkeimmäksi avioliitoksi ja malliavioliitoksi liikkeen jäsenille. Kirkko on järjestänyt joukkohäitä vuodesta 1960 alkaen. Näiden pyhien joukkohäiden kautta kirkko uskoo luovansa uuden taivaallisen perhetradition ja korjaavansa perheiden, yhteiskunnan ja koko maailman rikkoutuneet suhteet.[1]

 
Sun Myung Moon vaimoineen moonilaisessa siunaustilaisuudessa vuonna 2010.

Moon tarjosi kirkon jäsenille pelastuksen tärkeän siunausseremonian kautta, jossa perisynti pyyhitään pois. Hän oli itse vaimoineen ja lapsineen ”Tosi Perhe” sekä Jumalan ja ihmiskunnan välinen välittäjä. Siunauksen kautta muutkin voivat jälkeläisineen liittyä Jumalan puolella olevaan Tosi Perheeseen.[1]

Vaikka Taivaallinen periaate onkin Yhdistymiskirkon tukipilari, toiminta on uskoa merkittävämmässä asemassa Jumalan suunnitelman täyttämisessä. Kirkon jäsenten tehtävänä on yhteiskunnan puhdistaminen, jota seuraa Jumalan taivaallisen valtakunnan perustaminen maan päälle. Toimintaa varten Moon perusti useita järjestöjä, jotka keskittyvät uskontojen väliseen vuoropuheluun ja maailmanrauhaan yhdistymisen ja perhearvojen voimaan saattamisen kautta. Kirkon järjestöistä tärkein on Universal Peace Federation (UPF), joka perustettiin vuonna 2005. Järjestö käy maailmalla uskontojen välistä vuoropuhelua, vastustaa aidsia ja edistää erilaisia humanitaarisia ja ympäristöasioita. Koreassa UPF muun muassa edistää Koreoiden yhdistymistä. Järjestön päätavoiteena on tuoda maailmaan rauha ja ykseys. Kirkon järjestöjen yhteiskunnallinen toiminta on tuonut kirkolle paljon ulkopuolistakin tukea.[1]

Liike julkaisee New World Encyclopediassa eri lähteistä, erityisesti Wikipediasta, koostettuja artikkeleita, joita muokataan tavoitteiden mukaisiksi. ”Projektin tarkoituksena on esittää inhimillinen tieto niin että se vastaa tavoitteitamme.”[6][7]

Arvostelua ja Moonin vastoinkäymisiä muokkaa

Antikulttiliike on kutsunut Yhdistymiskirkkoa ”vaaralliseksi kultiksi”, ja se on syyttänyt Yhdistymiskirkkoa erityisesti ”aivopesun” käyttämisestä jäsenhankinnassa.[1] Ranskan parlamentti luokitteli Yhdistymiskirkon vaaralliseksi lahkoksi vuonna 1995.[8] Kulttiväite on kuitenkin todistamaton, ja monet akateemiset tutkijat eivät pidä Yhdistymiskirkon menetelmiä erilaisina kuin muidenkaan uskontojen.[1]

Vuonna 1976 yhdysvaltalaisten katolisten, protestanttisten ja juutalaisten johtajien paneeli kutsui Moonin kirjoituksia ja Yhdistymiskirkon periaatteita ”juutalaisvastaisiksi, kristinuskon vastaisiksi ja demokratianvastaisiksi.” Juutalaisjohtajien mukaan Moon oli syyttänyt juutalaisia kollektiivisesti Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta ja Yhdistymiskirkko oli kutsunut holokaustia rangaistukseksi tästä. Kristittyjen johtajien mukaan Yhdistymiskirkon väitteet Jeesuksesta olivat harhaoppisia. Julkilausumassa myös ehdotettiin, että Moonin väitetyt yhteydet Etelä-Korean tiedustelupalveluun tutkittaisiin Yhdysvalloissa mahdollisten poliittisten vaikutusyritysten vuoksi.[9]

Moon tuomittiin 1980-luvun alussa Yhdysvalloissa vuodeksi vankilaan veropetoksista, ja 1990-luvulla hänen yrityksensä joutuivat vaikeuksiin.[4] Iso-Britannia määräsi Moonille maahantulokiellon vuoteen 2005 asti.[4]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f g h i j k l m Lewis, Sarah M. (toim. Lewis, James R. & Petersen, Jesper Aa.): Controversial New Religions, s. 38–50. Oxford University Press, 2014. ISBN 978-0-19-931531-4. (englanniksi)
  2. a b Perheiden Maailmanrauhanjärjestö ry Uskonnot Suomessa. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 3.3.2013.
  3. The Unification Church (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. a b c Messiaaksi julistautunut liikemies. Helsingin Sanomat (AFP-Reuters) 4.9.2012, s. C6.
  5. Ketä olemme Perheiden maailmanrauhajärjestö. Viitattu 17.7.2022.
  6. About, Newworldencyclopedia.org, viitattu 23.12.2020 (englanniksi)
  7. Info: Project Vision, Newworldencyclopedia.org, viitattu 23.12.2020 (englanniksi)
  8. European Parliament: 03/1997
  9. White, David F.: Sun Myung Moon Is Criticized by Religious Leaders The New York Times. 29.12.1976. Viitattu 18.7.2022. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Yhdistymiskirkko.