Wizards of the Coast

Wizards of the Coast (lyh. WotC) on pelijulkaisija, jonka pelit käsittelevät useimmiten scifi- tai fantasiateemoja. WotC tunnetaan parhaiten Magic: The Gathering -keräilykorttipelistä. WotC:n perusti Peter D. Adkison vuonna 1990.

WotC omistaa nykyisin oikeudet myös Dungeons & Dragons -peleihin, jotka se sai vuonna 1997 ostettuaan alun perin Gary Gygaxin ja Don Kayen perustaman TSR-yhtiön.

Vuonna 1999 yhtiö alkoi julkaista Pokémon Trading Card Game -peliä, josta tuli menestys. Se julkaisi myös Dungeon, Dragon, Polyhedron ja Amazing Stories -lehtiä, jotka lisensoitiin Paizo Publishingille 2002–2007.

Yhtiö osti myös 1990-luvun lopussa peliaiheisen The Game Keeper -kauppaketjun, jonka nimeksi vaihdettiin Wizards of the Coast. Kauppapaikoista luovuttiin 2003–2004.

Hasbro osti Wizards of the Coastin vuonna 1999 yli 300 miljoonan dollarin arvoisella osakekaupalla.[1]

Suhtautuminen tekoälyn käyttöön muokkaa

Yhtiö on kieltänyt tekoälyn käytön julkaisuissaan sen jälkeen, kun yksi taiteilija oli myöntänyt sen käytön Glory of the Giantsissa.[2] Myöhemmin ilmeni yhtiön käyttäneen tekoälyä markkinointimateriaalin teossa.[3]

Lähteet muokkaa

  1. Hasbro gets the Wizard money.cnn.com. 9.9.1999. Viitattu 9.1.2024. (englanniksi)
  2. Owen S. Good: D&D publisher updates policies after AI art discovered in latest book polygon.com. 7.8.2023. Viitattu 9.1.2024. (englanniksi)
  3. Oli Welsh: Wizards of the Coast admits using AI art after banning AI art polygon.com. 8.1.2024. Viitattu 9.1.2024. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Wizards of the Coast.
Tämä yritykseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.