Wilson Kipsang Kiprotich

(Ohjattu sivulta Wilson Kipsang)

Wilson Kipsang Kiprotich (s. 15. maaliskuuta 1982 Keiyo) on kenialainen kestävyysjuoksija.[1]

Mitalit
Wilson Kipsang Kiprotich
Wilson Kipsang Kiprotich
Maa:  Kenia
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Pronssia Pronssia Lontoo 2012 maraton
Puolimaratonin MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Birmingham
2009
joukkuekilpailu

Helmikuussa 2009 Kiprotich sijoittui puolimaratonkilpailussa toiseksi Ra’s al-Khaimassa Arabiemiirikunnissa ajalla 58.59. Kilpailun voitti Patrick Makau kautta aikain toiseksi parhaalla ajalla 58.52.[2] Kiprotich oli neljäs 59 minuutin alittaja[3] puolimaratonilla ja vuoden 2009 maailmantilastossa hän oli ajallaan kolmas[4]. Puolimaratonin MM-kilpailuissa samana vuonna hän sijoittui henkilökohtaisessa kilpailussa neljänneksi ajalla 1.00.08 ja sai joukkuekilpailussa kultaa.[1][5]

Ensimmäisen maratoninsa Kiprotich juoksi huhtikuussa 2010 Pariisissa, jossa hän sijoittui kolmanneksi ajalla 2.07.13. Kilpailun voitti etiopialainen Tadesse Tola ajalla 2.06.41.[6] Myöhemmin lokakuussa Kiprotich voitti Frankfurtin maratonin reittiennätyksellä 2.04.57. Reittiennätystä hän paransi minuutin ja 17 sekuntia. Pariisin maratonin voittanut Tadesse Tola sijoittui toiseksi ajalla 2.06.31.[7] Vuoden 2010 maratonin maailmantilastossa Kiprotich oli ajallaan kolmas.[8]

Maaliskuussa 2011 Kiprotich voitti Ōtsussa Japanissa Lake Biwan maratonin reittiennätysajalla 2.06.13. Aikaisempaa reittiennätystä hän paransi minuutilla ja 21 sekunnilla. Vielä 37 kilometrin kohdalla Kiprotichin kanssa kärjessä ollut etiopialainen Deriba Merga hävisi hänelle lopulta kolme minuuttia.[9] 30. lokakuuta 2011 Kiprotich voitti Frankfurtin maratonin ajalla 2.03.42. Hän paransi omaa reittiennätystään yli minuutilla ja jäi maanmiehensä Patrick Makaun viisi viikkoa aikaisemmin Berliinin maratonilla juoksemasta maailmanennätyksestä neljä sekuntia.[10] Huhtikuussa 2012 Kiprotich voitti Lontoon maratonin ajalla 2.04.44. Hän jäi neljä sekuntia Emmanuel Mutain vuotta aikaisemmin juoksemasta reittiennätyksestä.[11]

Elokuussa 2012 Lontoossa Kiprotich sai olympiapronssia maratonilla.[1] 29. syyskuuta 2013 hän juoksi Berliinin maratonilla maailmanennätyksen 2.03.23 ja paransi Patrick Makaun entistä maailmanennätystä 15 sekunnilla.[12] Huhtikuussa 2014 Kiprotich voitti Lontoon maratonin reittiennätyksellä 2.04.29.[13] Marraskuussa 2014 hän voitti New Yorkin maratonin ja varmisti samalla World Marathon Majors -kilpailusarjan voiton.[14] Pekingin MM-kilpailuissa 2015 Kiprotich keskeytti maratonilla.[1]

Kipsang sai vuonna 2020 neljän vuoden kilpailukiellon, joka määrättiin alkamaan 10. tammikuuta 2020 lähtien. Kipsang oli syyllistynyt dopingtestien peukalointiin tai sen yritykseen sekä olinpaikkatietojensa ilmoittamatta jättämiseen.[15][16]

Henkilökohtaiset ennätykset muokkaa

Lähde: IAAF[1]
  • 10 000 metrin juoksu: 28.31,5 (2008)
  • 10 kilometrin tiejuoksu: 27.44 (2009)
  • Puolimaraton: 58.59 (2009)
  • Maraton: 2.03.13 (2016)

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e Wilson Kipsang Kiprotich Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
  2. Minshull, Phil: Makau produces second fastest time ever, Tune clocks national record at RAK Half Marathon - updated 20.2.2009. IAAF. Viitattu 30.10.2011. (englanniksi)
  3. Wenig, Jörg: Kiprotich tops the men’s bill, home hope Mockenhaupt tops the women’s – Berlin Half Marathon preview 3.4.2009. IAAF. Viitattu 30.10.2011. (englanniksi)
  4. Half Marathon 2009 IAAF. Viitattu 30.10.2011. (englanniksi)
  5. IAAF / Sinopec World Half Marathon Championships – Nanning 2010 – Facts & Figures (PDF) (s. 2) 2010. IAAF. Viitattu 27.4.2012. (englanniksi)
  6. Vazel, Pierre Jean: 2:22:04 World lead for Baysa, Tola improves to 2:06:41 - Paris Marathon report 11.4.2010. IAAF. Viitattu 30.10.2011. (englanniksi)
  7. Edwards, Andy: Fast Kenyan double in Frankfurt; 2:04:57 and 2:23:25 31.10.2010. IAAF. Viitattu 30.10.2011. (englanniksi)
  8. Marathon 2010 IAAF. Viitattu 30.10.2011. (englanniksi)
  9. Nakamura, Ken: 2:06:13 course record for Kipsang at Lake Biwa 6.3.2011. IAAF. Viitattu 30.10.2011. (englanniksi)
  10. Wilson Kipsang gewinnt Frankfurt-Marathon 30.10.2011. Bild. Viitattu 30.10.2011. (saksaksi)
  11. Kipsang ja Keitany huippuaikoihin Lontoossa hevoskuuri.fi. 22.4.2012. Hevoskuuri. Viitattu 22.4.2012. [vanhentunut linkki]
  12. Wilson Kipsang sets World record of 2:03:23 in Berlin Marathon 29.9.2013. IAAF. Viitattu 29.9.2013. (englanniksi)
  13. Lund, Sakari: Lontoon maratonilla reittiennätys - Mo Farah kahdeksas 13.4.2014. Yle Urheilu. Viitattu 13.4.2014.
  14. Wilson Kipsang Wins 2013-2014 World Marathon Majors Series Title worldmarathonmajors.com. 2.11.2014. Arkistoitu 29.11.2014. Viitattu 30.11.2014.
  15. https://www.athleticsintegrity.org/downloads/pdfs/disciplinary-process/en/200702-World-Athletics-v-Wilson-Kipsang-Kiprotich_DECISION_redacted.pdf
  16. Maratonin entinen ME-mies kilpailukieltoon dopingrikkeen takia yle.fi. Viitattu 10.1.2020.

Aiheesta muualla muokkaa