William Nelson Joy (s. 8. marraskuuta 1954 Farmington Hills), yleisemmin Bill Joy, on yhdysvaltalainen ohjelmistokehittäjä, yrittäjä ja yksi Sun Microsystemsin perustajista.[1] Joy johti yhtiön tutkimusosastoa sen perustamisesta vuodesta 1982 vuoteen 2003.

Bill Joy
Henkilötiedot
Syntynyt8. marraskuuta 1954 (ikä 69)
Koulutus ja ura
Tutkimusalue Ohjelmoija
Palkinnot Grace Murray Hopper -palkinto

Elämä muokkaa

Bill Joy opiskeli sähkötekniikkaa Michiganin yliopistossa ja tietojenkäsittelytiedettä Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä.[1] Joy oli yksi Berkeley Software Distributionin (BSD) pääasiallisista kehittäjistä.[2] Joy sai tehtäväkseen integroida ARPANETiin kehitetty TCP/IP-protokolla BSD-käyttöjärjestelmään mutta päätyi kirjoittamaan toteutuksen uusiksi.[3]

Hän sai 1986 Association for Computing Machineryn (ACM) Grace Murray Hopper -palkinnon.[4]

Joy on myös kirjoittanut muun muassa robotiikan ja nanoteknologian kehitystä kritisoivan artikkelin ”Why the Future Doesn’t Need Us” (”Miksi tulevaisuus ei tarvitse meitä”), joka julkaistiin Wired-lehdessä vuonna 2000.

Sun Microsystems muokkaa

Sun Microsystems oli alun perin laitteistoyritys, Bill Joy pyydettiin mukaan yritykseen, kuuden kuukauden työskentelyn jälkeen Joy ansaitsi täyden perustajastatuksen. Bill Joyn liittymisen jälkeen yritys alkoi myös kehittämään tietokoneohjelmistoja. Joy tuotiin yritykseen rakentamaan ohjelmistoa halvalle, mutta tehokkaalle järjestelmälle nimeltään SUN-työasema.

Bill joy oli yksi aikansa johtavista Unix-kehittäjistä, jonka ansiosta hän on osallistunut C-shell, vi-editorin ja TCP/IP: ja BSD (Berkeley Software Distribution) Unix-käyttöjärjestelmän kehittämiseen. Joy oli myös inspiraationa NFS:n, SPARC mikroprosessorien, Java ohjelmointikielen, Jini-teknologian ja JXTA:n kehittämiselle. Työskenneltyään neljä vuotta Joy ansaitsi Grace Murray Hopper palkinnon, hänen työstään Berkeley Unix käyttöjärjestelmän parissa. Joy lähti Sun Microsystemsin palveluksesta vuonna 2003. Myöhemmin samana vuonna hän perusti pääomasijoitusyhtiön HighBar Venturesin kahden entisen Sunin kollegan kanssa.

Sun Microsystemsin jälkeistä toimintaa muokkaa

Kaksi vuotta lähtönsä jälkeen vuonna 2005 Joy liittyi riskipääomayhtiöön Kleiner Perkins. Kyseisessä yrityksessä hän auttoi tekemään päätöksiä vihreästä teknologiasta. Joy kuitenkin lähti yrityksestä vuonna 2014. Nykyään Joy on Water Street Capitalin johtava tutkija ja tiedemies.

Vuosien aikana joy on ansainnut monia kunnianosoituksia. Vuonna 2011 Joy nimitettiin Computer History Museumin jäseneksi hänen työstään Sun Microsystemsissä ja Berkeley Software Distripution Unix-järjestelmän parissa. Bill Joy on myös National Academy of Engineering ja American Academy of Arts and Sciences jäsen, ja Aspen instituutin elinikäinen toimitsija.

Lähteet muokkaa

  1. a b Kevin Featherly: Bill Joy Encyclopaedia Britannica. Viitattu 6.9.2019. (englanniksi)
  2. Charles Babcock: What's The Greatest Software Ever Written? 11.8.2006. Informationweek. Arkistoitu 24.10.2019. Viitattu 6.9.2019. (englanniksi)
  3. James Pelkey: TCP/IP and XNS 1981 – 1983 historyofcomputercommunications.info. Arkistoitu 17.6.2018. Viitattu 6.6.2018.
  4. William N. Joy Association for Computing Machinery. Viitattu 6.9.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa