William Charles Kaysing

William Charles Kaysing (31. heinäkuuta 192121. huhtikuuta 2005) oli yhdysvaltalainen tietokirjailija ja kansalaisaktivisti.[1] Häntä pidetään amerikkalaisen Apollo-ohjelmaa epäilevän kuuhuijausliikkeen perustajana.[2] Kaysingin mukaan Yhdysvaltain tekemät miehitetyt kuulennot olisivatkin olleet huijausta ja että NASA olisi tätä peittääkseen polttanut Apollo 1:n miehistön harjoituksen aikana huijausta peitelläkseen. Kaysing esitti väitteensä vuonna 1976 teoksessaan We Never Went to the Moon: America's Thirty Billion Dollar Swindle. Kaysing on myös väittänyt, että Challenger-sukkulan tuhoutuminen miehistöineen noin 73 sekuntia laukaisun jälkeen oli tahallinen.

William "Bill" Kaysing liittyi Yhdysvaltain laivastoon 1940-luvulla, mutta sota loppui ennen kuin hän pääsi kadettikoulusta rintamalle.[1] Hän valmistui Etelä-Kalifornian Redlandsin yliopistosta 1949 humanististen tieteiden kandidaatiksi pääaineenaan englannin kieli. Hän työskenteli ohjus- ja avaruustekniikkaan erikoistuneessa Rocketdyne-yhtiössä vuosina 1957–1963.[2] Kaysing johti yrityksen teknisten julkaisujen tuotantoa muttei toiminut teknisellä tai tieteellisellä puolella. Kaysingin kriitikoiden mukaan hänellä ei ole tieteellisten taikka teknisten asioiden tajua, vaikka hän toimikin vuosina 1958–1962 huoltoinsinöörinä. Kaysingin mukaan hänellä oli huijauksen paljastavaa tietoa Yhdysvaltain Mercury-, Gemini-, Atlas- ja Apollo-ohjelmista.

Rocketdynen vuosien jälkeen Kaysing toimi kiinteistönvälittäjänä ja mainosalalla. Hän julkaisi useita lehtiartikkeleita ja pieniä ohjekirjoja monista aiheista kuten moottoripyöristä ja kotitarveviljelystä sekä matkaoppaan kuumille lähteille.[1]

Apollo-ohjelmaa koskevat huijaussyytökset ja niiden kritiikki muokkaa

Vuonna 1976 Kaysing julkaisi Randy Reidin kanssa kirjansa We Never Went to the Moon (suomeksi "Emme koskaan käyneet Kuussa"). Teosta ei ole suomennettu. Kirjan mukaan NASA:lle ei ollut teknistä tietoa kuulentoa varten. Kirjassa väitetään kuulentojen onnistumistodennäköisyydeksi 1:600, mikä vastaa 1950-luvulla tehtyä arvioita, eikä arvio ota huomioon avaruustekniikan kehitystä 1960-luvulla.lähde?

Kirjan mukaan Saturn V -raketin ensimmäisen vaiheen F-1-moottori ei voinut toimia luotettavasti, koska sen kehityksen aikaan vuonna 1963 käytössä ollut Atlas-raketin versiot D, E ja F epäonnistuivat laukaisuissaan 13 kertaa. Muiden mukaan Atlas-rakettien laukaisuissa tapahtui epäonnistumisia muttei niin paljon kuin Kaysing väittää. Atlas-F epäonnistui laukaisuissaan 22 kertaa mutta onnistui 79 kertaa.

Kaysingin mukaan kuurakettiin oli asennettu luotettavat, mutta pienityöntövoimaiset B-1-rakettimoottorit. Hänen mukaansa tämä johtui F-1 -moottorien epäluotettavuudesta, erityisesti palon epätasaisuudesta. Kaysingin vastustajien mukaan F-1-moottorien kehittämisessä oli 1960-luvun alussa ongelmia, jotka tekivät niistä epäluotettavia, mutta ongelmat onnistuttiin ratkaisemaan.

Kirjassa mainitaan tähtien puuttuminen kuukuvista, mikä selittyy kameran lyhyellä valotusajalla eikä sen takia ole todiste kuulentoja vastaan. Tähtien valon valaistusvoimakkuus on luokkaa 0,005 lx ja päivän 10000–100000 luksia. Näin ollen jos Kuussa halutaan kuvata tähtiä, Kuun pinta ylivalottuisi tähtien kuvaamiseen käytetyillä kameran asetuksilla, jossa valotusaika on noin 30 sekunnin luokkaa. Jos taas halutaan kuvata Kuun pintaa, mitä kuussa oletettavasti halutaan, tähdet alivalottuvat ja sen takia häipyvät kuvasta pois, kun valotusaika on sekunnin sadasosan luokkaa.

Kirjassa väitetään, että Kuussa ollut säteily olisi sulattanut astronauttien käyttämän filmin. Kaysingin mukaan kuukuvissa on outoja poikkeamia ja astronauttien pystyttämän Yhdysvaltain lipun heiluminen tyhjiössä on outoa.

Kaysing väitti NASA:n tahallaan polttaneen kapseliinsa Apollo 1:n astronautit ja tuhonneen Challenger-avaruussukkulan. Kaysingin mukaan NASA surmasi nämä astronautit, koska he halusivat paljastaa NASA:n tekemän huijauksen.[3]

Lähteet muokkaa

  1. a b c A brief biography of Bill Kaysing billkaysing.com
  2. a b Bill Kaysing (Arkistoitu – Internet Archive) Paranormal Phenomena
  3. Moon Hoax originator has died (Arkistoitu – Internet Archive) Bad Astronomy Discover magazine