Avaa päävalikko

Wilhelm Reinhard von Neipperg

Wilhelm Reinhard von Neipperg (27. toukokuuta 168426. toukokuuta 1774) oli itävaltalainen kreivi ja sotilas.

Wilhelm Reinhard von Neipperg
Wilhelm Reinhard von Neipperg
Wilhelm Reinhard von Neipperg
Henkilötiedot
Syntynyt 27. toukokuuta 1684
Schwaigern, Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta
Kuollut 26. toukokuuta 1774
Wien, Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta
Sotilashenkilö
Sotilasarvo sotamarsalkka

LapsuusMuokkaa

Neipperg syntyi Schwaigernissa, joka kuului Neippergin suvun kreivikuntaan. Hänen isänsä oli sotamarsalkka kreivi Eberhard Friedrich von Neipperg (1655–1725) ja äitinsä Margaretha Lucretia von Hornberg (1658–1686). Hänen äitinsä kuoli Neippergin ollessa vain 2-vuotias. Hän vietti lapsuutensa Wienissä.

UraMuokkaa

Neipperg liittyi Itävallan keisarilliseen armeijaan 1702. Hän palveli isänsä rykmentissä ja yleni everstiluutnantiksi 1709 ja everstiksi vuoteen 1715 mennessä. Itävallan–Turkin sodassa 1716–1718 Neipperg kunnostautui piiritystaisteluissa Timișoarassa vuonna 1716 ja Belgradissa vuonna 1717.[1] Sota päättyi Itävallan voittoon ja Passarowitzin rauhansopimukseen.

Sodan jälkeen hän keskeytti sotilasuransa osallistuakseen Lothringenin prinssi Fransin opettamiseen. Fransista tuli aikanaan Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari. Hänet ylennettiin kenraalimajuriksi 1723. Vuonna 1726 Neippergille myönnettiin valtakunnankreiviys ja hän meni naimisiin kreivitär Maria Franciska von Khevenhüllerin (1702–1776) kanssa. Vuonna 1730 hänestä tuli Luxemburgin kuvernööri. Hän osallistui sotamarsalkkaluutnanttina Puolan perimyssotaan Italian rintamalla vuonna 1733. Vuonna 1735 hänestä tuli Timișoaran kuvernööri.[1]

Itävallan–Turkin sota 1737–1739Muokkaa

Uusi Itävallan–Turkin sota alkoi 1737. Hänen komentamansa osasto ei ehtinyt ottaa osaa heinäkuussa 1737 käytyyn tappiolliseen Grotskan taisteluun, mutta saapui paikalle suojaamaan sotamarsalkka Wallisin johtaman armeijan pääosan vetäytymistä. Neipperg sai tehtäväkseen toimia rauhanneuvottelijana samalla kun Osmanien valtakunnan armeija piiritti Belgradia. Innokkaasti rauhaa hakeneen suurvisiiri Hacı İvaz Mehmed paššan kerrotaan ottaneen Neippergin panttivangikseen neuvottelujen ajaksi, mikä esti Neippergiä saamasta ajankohtaisia tietoja rintamatilanteesta. Sota oli joka tapauksessa Itävallalle tappiollinen, ja Neippergin neuvottelema Belgradin rauhansopimus luovutti osmaneille takaisin alueet, mitkä Itävalta oli saanut edellisen sodan päättäneessä Passarowitzin rauhassa. Habsburgien Itävallassa tappiota ja seurannutta rauhansopimusta pidettiin häpeällisenä ja Neipperg oli yksi kenraaleista, jotka joutuivat sotaoikeuden eteen. Hänet tuomittiin vankeuteen, mutta 1740 valtaannoussut keisarinna Maria Teresia armahti hänet muiden samassa sotaoikeudessa tuomittujen kanssa.[2][3]

Tämän jälkeen Neipperg osallistui Itävallan perimyssotaan ja hävisi Mollwitzissa Fredrik II:lle 1741. Voitto oli sotakuninkaana tunnetun Fredrik II:n ensimmäinen.[4] Neippergistä tehtiin kuitenkin sotamarsalkka myöhemmin saman vuoden aikana. Vuonna 1755 hänestä tuli korkeimman sotaneuvoston presidentti.[1]

Hän kuoli Wienissä vuonna 1774, juuri ennen 90-vuotispäiväänsä.

PerheMuokkaa

Hänen vaimonsa Maria Franciska kuoli kaksi vuotta myöhemmin. Hänen tyttärestään Maria Wilhelmina von Neippergistä tuli keisari Frans I:n rakastajatar. Hänen lapsenlapsensa Adam Albert von Neipperg meni naimisiin Napoleon Bonaparten lesken Marie Louisen kanssa.

LähteetMuokkaa

  • Aksan, Virginia H.Ottoman Wars 1700–1870. Pearson Education, 2007. ISBN 0582308070.
  • Hochedlinger, Michael: Austria's Wars of Emergence, 1683-1797. Routledge, 2015. ISBN 131788793X.
  • Theodor Schieder, H.R. Scott, Sabina Krause: Frederick the Great. Routledge, 2016. ISBN 1317901525.
  • Julius Friedrich Moritz Karl von Hardegg: Vorlesungen über Kriegsgeschichte: Zweiter Hauptabschnitt, vierte und fünfte Periode : von 1350 bis 1790 (Nide 2). Köhler, 1856.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c Hardegg 1856, s. 343
  2. Aksan 2007, s. 114-117
  3. Hochedlinger 2015, s. 213-216
  4. Schieder, Scott & Krause 2016, s. 105