Wikiprojekti:Suomen julkiset taideteokset ja muistomerkit Wikipediaan

Suomen julkiset taideteokset ja muistomerkit Wikipediaan on wikiprojekti, jonka tavoitteena on luoda yhtenäinen ja kattava, kuvitettu luettelo Suomen julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä. Projekti käynnistyi 13. kesäkuuta 2016. Luetteloita kutsutaan yleisesti patsasluetteloiksi.

Lyhyesti eli oikopolut muokkaa

Projekti muokkaa

Mikään taho ei vastaa Suomen julkisten taideteosten luetteloinnista. Useat kaupungit ovat koonneet ja julkaisevat tietoja niissä olevista julkisista teoksista, muistomerkeistä ja muistolaatoista, mutta nämä luettelot eivät ole keskenään yhdenmukaisia tai kattavia. Tietoja julkisista teoksista ei ole tavallisesti edes teosten ja muistomerkkien läheisyydessäkään.

Tämän sivun tarkoituksena on koota tietoja luetteloinnin kehityksestä ja tilanteesta, kartoittaa ongelmia ja välittää tietoa luetteloiden laatimisesta. Tämän sivun keskustelusivulla voi keskustella projektin toteuttamisesta. Jos on kysyttävää tai keskusteltavaa jonkin kaupungin tai kunnan luetteloinnista tai yksittäisistä teoksista, kyseisen luettelon keskustelusivu on siihen paras paikka.

Sivulla on myös perustietoja siitä, mitkä tiedot julkisesta taiteesta on luontevaa kirjata myös Wikipediaa tukevaan tietokantaan, Wikidataan. Tästä on lisää tietoja myös Julkisen taiteen ja muistomerkkien Wikidata-ohjesivulla.

 
"Moni teos ei avaudu vain katsomalla. Tieto auttaa myös näkemään miten, mistä ja miksi jonkin muistomerkin pitäisi muistuttaa." Liisa Lindgren, Monumentum - muistomerkkien aatteita ja aikaa, 2000, SKS.

Projektiin voi osallistua kuka tahansa, eikä luetteloiden täydentämiseen tarvitse ilmoittautua.

Miten voit osallistua? muokkaa

Voit lisätä olemassaoleviin tai valmisteilla oleviin luetteloihin

  • tietoja
  • tietolähteitä ja viitteitä
  • paikkakoodinaatteja
  • kuvia

Tai voit valokuvata kohteita, sekä kirjata ja ladata niitä Wikipediaan tai Commonsiin. Tarkempia tietoja tämän sivun luvussa Ohjeita osallistujille.

Projektin tila muokkaa

Vaiheita muokkaa

  • Projekti alkoi 13. kesäkuuta 2016.
  • 26. toukokuuta 2017 28 paikkakunnalla oli luetteloitu yhteensä 1 905 teosta ja kuvattu 917.Tilanneselvitys tässä.
  • 24. lokakuuta 2017 luettelointi aloitettu 51 paikkakunnalla, joista luokkaan A kuului 8, luokkaan B 25 ja luokkaan C 11. Arvioimattomia oli 8.
  • 9. joulukuuta 2017 aloitettu 144 paikkakunnalle.
  • 1. tammikuuta 2018 oli aloitettu kaikkien Manner-Suomen kuntien luettelot. 10 luetteloa A-luokassa.
  • 1.tammikuuta – 21. kesäkuuta 2018 oli patsasluetteloihin lisätty 843 kuvaa suomenkieliseen Wikipediaan.
  • 25. kesäkuuta 2018 aloitettiin Wikiprojekti Fotosafarit, jossa suunnitellaan ja valmistellaan luetteloiden valokuvaustapahtumia.
  • 1. elokuuta 2018 julkaistiin luetteloiden tilasto. Tällöin luetteloituja kohteita oli yhteensä 6 537 ja niistä kuvattuja 3 709.
  • 1. tammikuuta 2019 kuntien luetteloituja kohteita oli 6 826, joista kuvattuja 4 391. Wikidatassa oli 240 kohdetta.
  • 27. toukokuuta 2019 kuntien luetteloituja kohteita oli 7 548, joista kuvattuja oli 4 961. Wikidatassa oli 356 kohdetta.
  • 29. tammikuuta 2020 kuntien luetteloituja kohteita oli 7 958, joista kartalla oli 7 514 ja kuvattuja oli 5 591. Wikidatassa oli 393 kohdetta.
  • 18. kesäkuuta 2020 kuntien luetteloituja kohteita oli 8 184, joista kartalla oli 7 836 ja kuvattuja oli 5 766. Wikidatassa oli 461 kohdetta.
  • 28. elokuuta 2020 kuntien luetteloituja kohteita oli 8 610. joista kartalla oli 8 342 ja kuvattuja oli 6 234. Wikidatassa oli 487 kohdetta.
  • 10. kesäkuuta 2023 luettelotuja kohteita oli 9 849. joista kartalla oli 9 744 ja kuvattuja 7 502.

Seurantataulukko muokkaa

Luetteloiden edistymisen seurantataulukko on omalla alasivullaan.

Linkit luetteloihin muokkaa

Linkit Suomen julkisten taideteosten ja muistomerkkien kunnittaisiin luetteloihin löytyvät tämän sivun alaosassa olevasta mallineesta. Mallineen lopussa on myös muita kuin kunnittaisia luetteloita.

Ohjeita osallistujille muokkaa

 
Martti Aiha, Meridiem, 2008, Kotka. Myös seinämaalaukset julkisilla paikoilla ovat julkista taidetta.

Lähteet muokkaa

Projektissa hyödyllisiä lähteitä on kerätty alasivulle, jonne myös voi tallentaa uusia.

Taide julkisella paikalla muokkaa

 
Miina Äkkijyrkkä, Punainen vasikka, 2011. Tämä Helsingin Viikin liikenneympyrän lähellä oleva teos on asunto-osakeyhtiön omistama ja sijaitsee sen omistamassa paikassa. Kyseessä on kuitenkin julkinen taideteos.

Julkinen taideteos on julkisella, avoimella, kaikkien koko ajan saavutettavissa olevalla paikalla. Hautausmaa, päiväkoti tai koulu, jonka portit ovat aina auki, ovat julkisia paikkoja. Yksinkertainen nyrkkisääntö julkisen paikan toteamiseksi on se, että jos portit suljetaan yöksi, kyseessä ei ole jatkuvasti kenen tahansa oleskelun mahdollistama julkinen paikka. Luetteloiden teoskuvissa noudatetaan Suomen tekijänoikeuslain määräyksiä pysyvästi julkisella paikalla olevien taideteosten käytöstä. Aiheesta enemmän kappaleessa Teosten kuvaamisesta.

Yksityisen kodin piha ei ole julkinen paikka, mutta asunto-osakeyhtiön julkisessa tilassa ja sen omistama teos on julkinen.

Hautausmailla tai niiden lähellä olevia sankari- tai muistopatsaita voi ottaa mukaan luetteloihin, mutta yksittäisillä haudoilla olevia patsaita tai muita teoksia ei oteta luetteloon.

Ulkoilmaveistos on vanhentunut sana, koska julkisia, avoimia tiloja on nykyisin myös katettuina. Eli julkinen teos voi olla myös sellaisessa katetussa tilassa, joka on koko ajan avoin kenelle tahansa.

Onko seinämaalaus julkinen taideteos? On, jos se sijaitsee julkisella paikalla. Julkinen teos voi olla kaksi- tai kolmiulotteinen, se voi olla reliefi, kineettinen-, valotaideteos tai videoprojisointi. Teos voi olla myös maa-, tila- tai ympäristötaidetta.

Teoksen on oltava pysyvästi julkisella paikalla. Tilapäisesti esimerkiksi näyttelyyn asennettu teos ei käy luetteloon.

Mitä on taide? muokkaa

 
Ilmatorjuntatykki Helsingin Käpylän Taivaskalliolla ei ole taideteos, mutta se on muistomerkki ja kuuluu siksi teosluetteloon.

Voiko luetteloon ottaa mainoksen tai maalauksen, jossa on mainos? Ei, Wikipedian neutraalisuussyistä mainoksia, tai niiksi tulkittavia ei voi ottaa mukaan.

Onko tykki julkinen taideteos? Helsingin luettelossa on Käpylän Taivaskallion ilmatorjuntatykki, jossa on muistolaatta ilmapuolustuksesta. Tykki ei ole taideteos, koska se ei ylitä teoskynnystä, mutta se kuuluu luetteloon, koska kyseinen tykki on muistomerkki.

Muistolaatat? Luetteloon voi ottaa taiteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti merkittäviä muistolaattoja. Joidenkin paikkakuntien luetteloissa on muistolaattoja, mutta suurempien kaupunkien, esimerkiksi Helsingin tai Turun luetteloista ne voidaan jättää pois. Tampereen muistolaatoista on erillinen luettelo. Muistolaattojen osuuden voi määritellä luettelon alussa. Taiteelliset muistolaatat ja reliefit otetaan mukaan julkisten teosten luetteloon.

Mikä on taidetta ja mikä ei? Julkinen taide ja muistomerkit herättävät tunteita. Wikipediassa ei voi neutraalisuuden takia esittää valikoituja julkisten teosten luetteloita. Eli kaikki pysyvästi julkisilla paikoilla olevat, teoskynnyksen ylittävät objektit voi ottaa mukaan. Teoksen tietojen täytyy olla peräisin julkaistusta lähteestä.

Rajatapauksista tai ongelmista voi keskustella kyseisen paikkakunnan luettelon keskustelusivulla.

Mitä tietoja tarvitaan? muokkaa

 
Luettelossa ovat julkisen teoksen tai muistomerkin nimi, paikka, alue, sijaintikoordinaatit, tekijä/t, paljastusvuosi ja kuva.

Teoksella pitäisi olla:

  • Nimi, jonka voidaan osoittaa olevan peräisin julkaistusta tietolähteestä. Jos teoksella on vaihtoehtoisia nimiä - monet julkisteokset saavat "kansan kasteen" - ne voi myös mainita luettelossa.
  • Paikka, on sijaintipaikka, esimerkiksi kadunristeys tai puisto.
  • Alue on paikkaa laajempi kokonaisuus, kaupungin- tai kunnanosa tai vastaava.
  • Kartalla tarkoittaa koodinaattilukuja, jotka ilmaistaan desimaalilukuina.
  • Tekijän nimi tietolähteen mukaiset tekijän tai tekijöiden nimet.
  • Paljastusvuosi on vuosi, jolloin teos on paljastettu, (suluissa valmistumisvuosi, jos eri kuin paljastusvuosi).
  • Kuva teoksesta.

Jos et löydä jotain tietoa, jätä kohta tyhjäksi.

Teosten kuvaamisesta muokkaa

Suomen tekijänoikeuslain mukaan julkisella paikalla pysyvästi olevan teoksen saa kuvata vapaasti, mutta siitä otettua kuvaa ei saa käyttää ansiotarkoituksessa (Finlex).

Tärkeintä on, että teos näkyy kuvassa kokonaisena ja selvästi. Lukijan pitää tunnistaa kuvan esittämä patsas kuvasta.

Jos teos on moniosainen, sen osan voi valita kuvaan, mutta mainitse silloin että kyse on yksityiskohdasta, kuten tässä   kuvassa. Luettelossa julkaistaan vain yksi kuva teoksesta.

Myös yksityiskohtia tai moniosaisen teoksen osia kannattaa kuvata ainakin monimutkaisemmista töistä varalle, koska näitä kuvia voi käyttää teoksen artikkelissa.

Tallentaminen muokkaa

 
Wäinö Aaltonen, Aleksis Kiven muistopatsas, 1939. Tämän teoksen kuva on tallennettu suomenkieliseen Wikipediaan, koska sen tekijän kuolemasta ei ole kulunut vielä 70 vuotta.

Yksinkertaisinta kuvan julkaisemisen kannalta on, että sama henkilö kuvaa ja tallentaa teoksen.

Kuva tallennetaan joko Wikipediaan tai Wikimedia Commonsiin. Jos kyseessä on nuorempi kuin 70 vuotta tai tekijän kuolemasta on kulunut alle 70 vuotta, kuva tallennetaan Wikipediaan. Jokaisen sivun vasemmassa reunassa on merkintä Työkalut > Tallenna tiedosto. Olisi hyvä, jos jo kuvan tiedostonimi olisi tunnistettava, esimerkiksi: Tiedosto:Waino Aaltonen Aleksis Kiven muistopatsas 1939.jpg. Tämä helpottaa kuvatiedoston käyttöä.

Käytä mallina esimerkiksi tämän kuvan tallennettua tiedostoa.

Commonsiin tallennettavista kuvista on ohje tässä. Commonsiinkin tallennettujen kuvien tiedostonimet kannattaa merkitä.

Miten merkitsen koordinaatit? muokkaa

Tässä on Helsingin Rautatientorilla olevan Aleksis Kiven muistopatsaan malline koordinaatteineen {{paikkalinkki|60.171665|24.943916|region:FI-18_type:landmark|nimi=Aleksis Kiven muistopatsas}}. Käytettävät koordinaattiluvut 60.171665 ja 24.943916 ovat desimaalikoordinaatteja. Kopioi kaksoiskaarisulut ja niiden sisällä olevat merkit kohtaan "Kartalla" eli neljännelle vapaalle riville. Poista vanhasta koordinaattiluvut ja teoksen nimi kohdasta "nimi=". Laita uuden nimeksi teoksen nimi. Etsi sitten Google Mapsista teoksen paikka joko kartalta tai satelliittikuvasta. Klikkaa patsaan paikkaa Google Mapsissa oikeanpuoleisella hiirinäppäimellä. Klikkaa ylintä kohtaa, jolla saat koordinaatit leikepöydälle. Esimerkiksi tämän patsaan koordinaateiksi sain 60.171663, 24.943912.

Liitä luvut mallineeseen, poista niiden välinen pilkku ja laita | eli pystyviiva lukujen väliin. Nyt koordinaatti on valmis. Joskus patsaan paikka on vaikea löytää Google Mapsista, jos se on esimerkiksi puiden suojassa. Silloin paikan voi yrittää etsiä "Street View" -kuvien avulla tai pyytää jotain seudulla asuvaa, paikan tuntevaa osoittamaan tarkan sijainnin.

Koordinaattimallineessa oleva merkintä "region:FI-18" ilmoittaa, missä Suomen maakunnassa kohde sijaitsee. Aleksis Kiven muistopatsas on Uudenmaan maakunnassa, jonka koodi on FI-18. Muiden Suomen maakuntien koodit ovat esimerkiksi täällä. Koodi kannattaa vaihtaa oikeaksi, jotta ohjelmisto osaa tarjota mahdollisimman sopivaa karttalähdettä.

Koordinaatit voit kopioida myös Maanmittauslaitoksen Karttapaikka-palvelusta. Siellä on oletuksena koordinaattijärjestelmä ETRS-TM35FIN, mutta Wikipediassa käytetyt asteiden desimaalit saa valitsemalla koordinaatistoksi "ETRS89 maantieteelliset (~WGS84)". Kun karttapaikka suomalaisena palveluna käyttää desimaalierottimena pilkkua, niin mallineeseen vietäessä pitää vaihtaa desimaalipilkku desimaalipisteeksi. Karttapaikassa voi taustakartaksi valita joko maastokartan, lähizoomauksessa osoitenimet sisältävän selkokartan, ilmakuvan tai rinnevarjosteen. Näillä yhdessä Google Street view'n, omien havaintojen ja omien valokuvien kanssa voi sijaintitietoa joskus tarkentaa.

Mikäli et osaa merkitä koordinaatteja ylläolevalla tavalla, niin voit lisätä kenttään minkä tahansa paikkalinkin jolloin se voidaan muokata mallineeksi myöhemmin.

Vinkkejä luettelointiin muokkaa

Tässä on Wikipedian ohjeita luetteloille. Luettelon tiedot teoksista pitää olla peräisin sellaisista tietolähteistä, jotka voidaan tarkistaa. Patsasmetsästäjän kannattaa ehkä aloittaa hakemalla tietoja netistä. Paikkakunnan taidemuseossa saattaa olla henkilö, jonka vastuuseen julkiset teokset kuuluvat, ota yhteys häneen!

Museossa, kaupungin tai kunnan arkistossa saattaa olla vanhoja lehtileikkeitä patsaan paljastustilaisuudesta, jonka yhteydessä saattaa olla myös olennaisia tietoja teoksesta. Joillakin paikkakunnilla erilaiset kotiseutu- ja matkailuyhdistykset ovat saattaneet tallentaa tietoja patsaista ja muistomerkeistä. Jos löydät vanhoja lehtileikkeitä, voit käyttää niitä myös, jos haluat kirjoittaa oman artikkelin jostain veistoksesta tai täydentää jotain jo Wikipediassa olevaa artikkelia. Turun patsaista on jo 58 omaa artikkelia! (6/2016)

Jos joku julkaistu luettelo on linkitetty lähteet-osaan, jokaista patsasta ei kannata viitteistää erikseen. Aikaisemmista luetteloista voi puuttua teoksia, jolloin niitä koskevat tiedot voi linkittää. Luettelon alussa on hyvä määritellä, mitä siihen kuuluu.

Wikipedian sisäiset linkit muokkaa

Sarakkeessa "Julkinen teos" on patsaan, muistomerkin tms. nimi. Teosnimessä olevien Wikipedian sisäisten linkkien tulee johtaa patsaasta kertovaan artikkeliin, ei esimerkiksi patsaan aiheena olevasta henkilöstä kertovaan artikkeliin. Wikilinkkejä voi lisätä myöhemminkin, liiallinen punalinkitys ei ole tarpeen.--Htm (keskustelu) 6. heinäkuuta 2016 kello 01.25 (EEST)[vastaa]

Luetteloiden tietojen jälkikäsittelyn helpottamiseksi taulukon sisällä olevat wikilinkit linkitetään kaikki, eikä vain ensimmäisen kerran esiintyvää, kuten artikkeleissa.

Wikidata ja teosluettelot muokkaa

 
Pekka Jylhä, Olen itä olen länsi, 1999. Teos on Helsingin Talinrannan Kielosaarenpuistossa.

Wikidata on Wikipediaa tukeva tietokanta. Kun tiedot ovat Wikidatassa, ne on kirjattu yhteen kertaan keskitettyyn tietokantaan. Tiedot voidaan tallentaa kaikilla Wikipedioiden kielillä, ja ne ovat aina keskitetysti niin ajan tasalla kuin mahdollista. Wikidatan tiedosta voidaan muodostaa tietolaatikoita ja luetteloita kaikenkielisiin Wikipedioihin, Wikimatkoihin ja muihin Wikimedia-projekteihin.

Nämä käytännöt kannattaa siirtää pikaisesti Wikidataan, jotta julkisen taiteen mallintaminen tehtäisiin yhtenevästi eri maissa. WikiProject Visual arts/Item structure on olemassaoleva projekti, jonka laajennukseksi julkisen taiteen osio kannattaa lisätä.

Kirjattavat tiedot muokkaa

Julkisen taiteen listoille luontevat kirjattavat tiedot: Kaikkia tietoja ei tarvitse täyttää ja näiden lisäksi voi tallentaa tarpeen mukaan muutakin tietoa (kts. koko lista).

Teoksen lokalisoitu nimi
Wikidata label
Lisäksi: Teoksen otsikko alkuperäiskielellä = otsikko (P1476)
paikka
reittiohje (P2795) mikäli paikka on vapaamuotoinen selittävä teksti
sijainti (P276) mikäli paikka on tarkin kohde josta on artikkeli/wikidata-sivu
katuosoite (P6375) mikäli paikka on osoite
alue
sijaitsee hallinnollisessa alueyksikössä (P131) tai sijaitsee maantieteellisessä kohteessa (P706) (luonnonkohde)
sijaintikoordinaatit
koordinaatit (P625)
tekijä
tekijä (P170)
paljastusvuosi
luomisajankohta (P571)
Visual arts -wikiprojektin pakollisena tietona on luomisajankohta (P571) - milloin organisaatio/kohde on perustettu/luotu. Tästä syystä sitä käytetään arvon julkaisupäivä (P577) sijaan.
kuva
kuva (P18) silloin kun teoksesta on olemassa kuva Wikimedia Commonsissa
tekijänoikeuden alaisen taideteoksen kuvan URL (P6500) silloin kun teoksesta on kuva muualla

Toivomuksia muokkaa

Tähän kappaleeseen voi esittää artikkeli- tai lisäystoiveita koskien julkisen taiteen tekijöitä, teoksia tai muita kiinnostavia kohteita.

Lisää toivomuksia on alasivulla.

Aiheesta muualla muokkaa

Muita patsasluetteloita muokkaa

Muita patsasluetteloita suomenkielisessä Wikipediassa ovat muun muassa:

Lähde- ja tausta-aineistoa muokkaa

Ulkomailla muokkaa

Julkisten veistosten luettelot ulkomailla:

Ruotsi muokkaa

Venäjä muokkaa