Kommentti Suomi on mukana 1.9.–30.9.2018 järjestettävässä Wiki Loves Monuments -valokuvauskilpailussa, johon osallistuvia kuvia ei saa ladata Wikimedia Commonsiin ennen kyseisen kilpailun alkamista. Kuvitustalkoissa ladatulla kuvalla ei siis voi osallistua Wiki Loves Monuments -kilpailuun.

Elokuun kuvitustalkoot
2011201220132014201520162017201820192020202120222023


Tilannekuvaaja Tilannekuvaaja
Elokuun kuvitustalkoot 2018
Tila Päättynyt
Aihe Elokuun kuvitustalkoot 2018
Ajankohta Alkaa: 2018-08-01
Päättyy: 2018-08-31
Palkinnot

25+ pisteestä
Me olemme yhteensä
lisänneet
2416
kuvaa
poistaneet
5
korjattava/kuvitus-mallinetta

Elokuun kuvitustalkoiden ideana on, että elokuun kuluessa mahdollisimman moni wikipedisti lisää noin viiteen kuvattomaan artikkeliin niistä puuttuvan kuvan.

Ensimmäisissä talkoissa vuonna 2011 uusia kuvia talletettiin aiemmin kuvattomien artikkelien kuvitukseksi 323 kpl. Lisäksi 241 artikkelia sai kuvituksen Commonsista. Talkoot on järjestetty sen jälkeen aina vuosittain elokuussa.

Miten toimia muokkaa

  1. Lisää nimesi osallistujiin * [[Käyttäjä:Käyttäjänimi|Käyttäjänimi]]
  2. Etsi artikkeli, joka tarvitsee kuvan, ja siihen sopiva kuva. Määrittely: Tänä vuonna kuviksi lasketaan mitkä tahansa kuvat, joko valokuvat tai muut. Kuitenkin kyseessä on oltava kuvituskuva (valokuva, kartta, diagrammi jne.). Kuvituskuviksi ei lasketa artikkelien typografisina elementteinä toimivia kuvatiedostoja kuten esimerkiksi kuvat luokissa Luokka:Lippumallineet ja Luokka:Mitalimallineet. Jos artikkelissa on tällainen ennestään tai ennestään kuvattomaan artikkeliin lisätään tällainen, botin laskemat pisteet voi korjata käsin (katso ohjetta alempana). Tänä vuonna määritellään myös, että artikkeli, johon kuva lisätään, on joko voinut olla olemassa ennen kuvitustalkoiden alkua tai artikkeli on voitu luoda kuvitustalkoiden aikana.
  3. Tallenna tiedosto Commonsiin tai hätätilassa suomenkieliseen Wikipediaan. Suomenkieliseen Wikipediaan on tallennettava kuvat, joita käytetään sitaattioikeudella ja joita sen takia ei tekijänoikeussyistä voi ladata Commonsiin. Tällaisia ovat esimerkiksi kuvat tekijänoikeuksien alaisista taideteoksista taideteosartikkeleissa käytettäviksi. Commonsiin voi ladata vain kuvia, jotka tekijänoikeuksien puolesta on mahdollista ladata Commonsiin.
  4. Liitä kuva artikkeliin, ohje.
    • Kun otat valokuvan tai muuten valmistat kuvan (esimerkiksi kartta, diagrammi, kuvanluku dokumentista) itse, lisäät sen Commonsiin (tai sitaattioikeuskäytön tapauksessa Wikipediaan) ja liität sen artikkeliin, jossa ei ole kuvaa, saat 5 pistettä
    • Kun löydät Commonsiin (tai sitaattioikeuskäytön tapauksessa Wikipediaan) ladattavissa olevan kuvan kuvan joko netin ulkopuolelta tai muualta netistä, lisäät sen Commonsiin (tai sitaattioikeuskäytön tapauksessa Wikipediaan) ja liität sen artikkeliin, jossa ei ole kuvaa, saat 2 pistettä
    • Kun löydät kuvan Commonsista, ja lisäät sen artikkeliin, jossa ei ole kuvaa, saat 1 pisteen

Lisää ohjeita löytyy vuoden 2011 sivulta.

Pisteet laskee automaattisesti UKBot-botti. Jos epäilet botin laskeneen pisteet väärin tai jonkun saaneen epäoikeudenmukaisia pisteitä, ilmoita siitä Viikon kilpailu -vastaaville.

Mallineet muokkaa

 
Palkinto aktiivisesta osallistumisestasi elokuun 2018 kuvitustalkoisiin. (Palkinnot)


Elokuun aikana vähintään 25 pistettä keränneet käyttäjät palkitaan omalla palkinnolla, {{Elokuun kuvitustalkoot 2018 -palkinto}}.

Jos haluat, voit lisätä käyttäjäsivullesi osallistumislaatikon {{Käyttäjä/Elokuu2018}}, tai vaihtoehtoisesti {{Käyttäjä/Kuvitustalkoot}} useamman osallistumisvuoden listaamiseen yhdellä laatikolla.

  Tämä käyttäjä osallistui vuoden 2018 elokuun kuvitustalkoisiin.



Osallistujat muokkaa

Ilmoittaudu osallistujaksi lisäämällä käyttäjänimesi tämän otsikon alle

Pistelasku muokkaa

Kriteerikoodit
  • jotka ovat artikkeleita, jotka ovat olemassa ennen kilpailun aloituspäivämäärää ja jotka aloitetaan kilpailun aikana.
  • Jokaisesta lisätystä kuvasta annetaan 1 pistettä (2 itse ladatuista) 5 pistettä jos kuva on oma teos (c:Template:Own).
  • Jokaisesta mallineen {{korjattava/kuvitus}} poistosta annetaan 1 pistettä
Käsin korjattavia
  • Kuvatiedostoista typografisina elementteinä (esimerkiksi kuvat luokkien Luokka:Lippumallineet ja Luokka:Mitalimallineet mallineissa) ei anneta pisteitä, koska kyseessä on typografinen elementti eikä kuvituskuva. (Nämä pitää korjata käsin.)

Huomioita muokkaa

Virheelliset pisteet muokkaa

Jos olet saanut virheellisiä pisteitä, lisää tämän otsikon alle viimeiseksi tähän tapaan: *{{VK muokkaus hylätty|käyttäjänimesi|fi:artikkeli}} --~~~~ ESIMERKKI: *{{VK muokkaus hylätty|MiPe|fi:Ihmisen evoluutio}} --~~~~

Puuttuvat pisteet muokkaa

Botti ei osaa erotella kuvia jotka ovat artikkelissa, mutta eivät ole varsinaisia kuvituskuvia. Esimerkiksi Yleisurheilun alle 23-vuotiaiden Euroopan-mestaruuskilpailut 2013 ja kuva Gold medal blank.svg. Toinen esimerkki on Luokka:Lippumallineet. Lisää tämän otsikon alle sinulta puuttuvat pisteet.

Tuloslaskenta muokkaa

Tähän on merkitty ne käyttäjät jotka botti on missannut, mutta he ovat lisänneet yli 5 kuvaa.

Muita huomioita muokkaa

Kun lataat itse ottamasi kuvan suomenkieliseen Wikipediaan, lisää kuvan tietoihin lähde-parametriin arvoksi {{Itse otettu kuva}}. Muuten botti antaa kuvasta vain 2 pistettä 5 pisteen sijaan.

Tulokset muokkaa

Päivitetty viimeksi 1. syyskuuta 2018 kello 11.57. Kilpailu on avoinna 1. elokuuta 2018 kello 00.00 – 31. elokuuta 2018 kello 23.59.

Linkkerpar (499 p) muokkaa

499 artikkelia, 335,19 kB

  1. UNEF (1.0 p)
    keskiviikko kello 00.25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 274 tavua, 3 sanaa.
  2. Karnak (1.0 p)
    keskiviikko kello 00.55: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 1 234 tavua, 12 sanaa.
  3. Arsinoe II (1.0 p)
    keskiviikko kello 01.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 660 tavua, 1 sana.
  4. Kokometallinen lentokone (1.0 p)
    keskiviikko kello 02.04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 194 tavua, 0 sanaa.
  5. Ivanka Trump (1.0 p)
    keskiviikko kello 12.35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 83 tavua, 0 sanaa.
  6. United Airlinesin lento 585 (1.0 p)
    keskiviikko kello 19.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 779 tavua, 13 sanaa.
  7. Siinain levottomuudet (1.0 p)
    keskiviikko kello 21.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 72 tavua, 0 sanaa.
  8. Hyksot (1.0 p)
    keskiviikko kello 22.31: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 1 809 tavua, 32 sanaa.
  9. Pyhän Joosefin kirkko (Le Havre) (1.0 p)
    keskiviikko kello 23.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 310 tavua, 0 sanaa.
  10. Pony Pony Run Run (1.0 p)
    keskiviikko kello 23.22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 155 tavua, 0 sanaa.
  11. Paschal de l’Estocart (1.0 p)
    keskiviikko kello 23.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 96 tavua, 0 sanaa.
  12. Norbert Glanzberg (1.0 p)
    torstai kello 02.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 116 tavua, 0 sanaa.
  13. Nicolas Bacri (1.0 p)
    torstai kello 02.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 675 tavua, 2 sanaa.
  14. Napoléon Coste (1.0 p)
    torstai kello 02.46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 91 tavua, 0 sanaa.
  15. Morelly (1.0 p)
    torstai kello 02.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 155 tavua, 0 sanaa.
  16. Modjo (1.0 p)
    torstai kello 03.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 112 tavua, 0 sanaa.
  17. Mignon (ooppera) (1.0 p)
    torstai kello 03.10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 156 tavua, 0 sanaa.
  18. Max Slevogt (1.0 p)
    torstai kello 03.14: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 126 tavua, 0 sanaa.
  19. Maurice de Vlaminck (1.0 p)
    torstai kello 03.26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 103 tavua, 0 sanaa.
  20. Matmatah (1.0 p)
    torstai kello 03.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 102 tavua, 0 sanaa.
  21. Massilia Sound System (1.0 p)
    torstai kello 03.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 124 tavua, 0 sanaa.
  22. Marc Minkowski (1.0 p)
    torstai kello 03.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 748 tavua, 2 sanaa.
  23. Mano Negra (1.0 p)
    torstai kello 04.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 97 tavua, 0 sanaa.
  24. Manigance (1.0 p)
    torstai kello 04.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 97 tavua, 0 sanaa.
  25. Manau (1.0 p)
    torstai kello 04.13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 157 tavua, 0 sanaa.
  26. Louise Bourgeois (kirjailija) (1.0 p)
    torstai kello 04.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 725 tavua, 2 sanaa.
  27. Louis Frémaux (1.0 p)
    torstai kello 04.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 88 tavua, 0 sanaa.
  28. Louis Feuillade (1.0 p)
    torstai kello 04.43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 71 tavua, 0 sanaa.
  29. Louis Durey (1.0 p)
    torstai kello 04.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 78 tavua, 0 sanaa.
  30. Louis Couperin (1.0 p)
    torstai kello 04.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 98 tavua, 0 sanaa.
  31. Louis-Nicolas Cabat (1.0 p)
    torstai kello 04.59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 112 tavua, 0 sanaa.
  32. Le roi soleil (musikaali) (1.0 p)
    torstai kello 05.06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 97 tavua, 0 sanaa.
  33. Le peuple de l’herbe (1.0 p)
    torstai kello 05.10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 182 tavua, 0 sanaa.
  34. Lakmé (1.0 p)
    torstai kello 05.15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 88 tavua, 0 sanaa.
  35. La Franja (1.0 p)
    torstai kello 05.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 422 tavua, 1 sana.
  36. Jules Renard (1.0 p)
    torstai kello 05.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 101 tavua, 0 sanaa.
  37. Julien Guiomar (1.0 p)
    torstai kello 06.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 151 tavua, 0 sanaa.
  38. Joséphine Fodor (1.0 p)
    torstai kello 06.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 126 tavua, 0 sanaa.
  39. Joseph Sitruk (1.0 p)
    torstai kello 06.05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 99 tavua, 0 sanaa.
  40. Johann Friedrich Oberlin (1.0 p)
    torstai kello 06.08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 87 tavua, 0 sanaa.
  41. Jesús-Rafael Soto (1.0 p)
    torstai kello 06.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 76 tavua, 0 sanaa.
  42. Jean Richard (1.0 p)
    torstai kello 06.15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 90 tavua, 0 sanaa.
  43. Jean Langlais (1.0 p)
    torstai kello 06.22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 168 tavua, 0 sanaa.
  44. Jean François Regnard (1.0 p)
    torstai kello 06.24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 72 tavua, 0 sanaa.
  45. Jean Fournet (1.0 p)
    torstai kello 06.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 148 tavua, 0 sanaa.
  46. Jean-Michel Roux (1.0 p)
    torstai kello 06.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 77 tavua, 0 sanaa.
  47. Jean-Jacques Lafon (1.0 p)
    torstai kello 06.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 81 tavua, 0 sanaa.
  48. Jean-Jacques Kantorow (1.0 p)
    torstai kello 06.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 111 tavua, 0 sanaa.
  49. Jean-Baptiste Lemoyne (1.0 p)
    torstai kello 06.48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 107 tavua, 0 sanaa.
  50. Jacques Rivette (1.0 p)
    torstai kello 06.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 77 tavua, 0 sanaa.
  51. Jacques Henri Lartigue (1.0 p)
    torstai kello 07.12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 233 tavua, 0 sanaa.
  52. Jacques Ellul (1.0 p)
    torstai kello 07.15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 78 tavua, 0 sanaa.
  53. Jacques Callot (1.0 p)
    torstai kello 07.19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 117 tavua, 0 sanaa.
  54. Jacques-Émile Blanche (1.0 p)
    torstai kello 07.22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 142 tavua, 0 sanaa.
  55. Honoré d’Urfé (1.0 p)
    torstai kello 14.52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 178 tavua, 110 sanaa.
  56. Henry Padovani (1.0 p)
    torstai kello 14.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 202 tavua, 0 sanaa.
  57. Henri Dutilleux (1.0 p)
    torstai kello 15.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 267 tavua, 0 sanaa.
  58. Helmenkalastajat (1.0 p)
    torstai kello 15.25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 224 tavua, 0 sanaa.
  59. Gisèle Freund (1.0 p)
    torstai kello 15.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 90 tavua, 0 sanaa.
  60. Gilles Leroy (1.0 p)
    torstai kello 15.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 139 tavua, 0 sanaa.
  61. Georges Feydeau (1.0 p)
    torstai kello 16.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 524 tavua, 2 sanaa.
  62. Gautier Capuçon (1.0 p)
    torstai kello 16.26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 109 tavua, 0 sanaa.
  63. Frédéric Zigante (1.0 p)
    torstai kello 16.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 75 tavua, 0 sanaa.
  64. François Périer (1.0 p)
    torstai kello 16.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 139 tavua, 0 sanaa.
  65. François Bourgeon (1.0 p)
    torstai kello 16.35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 101 tavua, 0 sanaa.
  66. France Soir (1.0 p)
    torstai kello 16.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 75 tavua, 0 sanaa.
  67. France Télévisions (1.0 p)
    torstai kello 16.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 87 tavua, 0 sanaa.
  68. Fondation Maeght (1.0 p)
    torstai kello 16.48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 116 tavua, 0 sanaa.
  69. Fines herbes (1.0 p)
    torstai kello 17.06: 1.0 p (4 kuvaa)
    Yhteensä: 403 tavua, 0 sanaa.
  70. Esclarmonde (1.0 p)
    torstai kello 17.25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 98 tavua, 0 sanaa.
  71. Emile Jean Marie Henri Joseph Destombes (1.0 p)
    torstai kello 17.28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 97 tavua, 0 sanaa.
  72. Elisa Rachel (1.0 p)
    torstai kello 17.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 167 tavua, 0 sanaa.
  73. Dargaud (1.0 p)
    torstai kello 18.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 363 tavua, 1 sana.
  74. Claude Pinoteau (1.0 p)
    torstai kello 22.24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 147 tavua, 0 sanaa.
  75. Claude Le Jeune (1.0 p)
    torstai kello 22.26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 75 tavua, 0 sanaa.
  76. Christophe Coin (1.0 p)
    torstai kello 22.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 139 tavua, 0 sanaa.
  77. Christian Léourier (1.0 p)
    torstai kello 22.36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 107 tavua, 0 sanaa.
  78. Chaïm Soutine (1.0 p)
    torstai kello 22.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 108 tavua, 0 sanaa.
  79. Champagne Krug (1.0 p)
    torstai kello 22.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 784 tavua, 1 sana.
  80. Werther (1.0 p)
    perjantai kello 00.17: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 570 tavua, 2 sanaa.
  81. Si j’étais roi (1.0 p)
    perjantai kello 00.24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 109 tavua, 0 sanaa.
  82. Amica (ooppera) (1.0 p)
    perjantai kello 00.43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 600 tavua, 1 sana.
  83. Cannesin elokuvajuhlat 2012 (1.0 p)
    perjantai kello 00.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 71 tavua, 0 sanaa.
  84. Cannesin elokuvajuhlat 2011 (1.0 p)
    perjantai kello 01.20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  85. Camille Lepage (1.0 p)
    perjantai kello 01.23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 78 tavua, 0 sanaa.
  86. Boheemielämää (1.0 p)
    perjantai kello 01.28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 109 tavua, 0 sanaa.
  87. Blackrain (1.0 p)
    perjantai kello 01.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 108 tavua, 0 sanaa.
  88. Black M (1.0 p)
    perjantai kello 01.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 72 tavua, 0 sanaa.
  89. Bertrand Cantat (1.0 p)
    perjantai kello 01.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 157 tavua, 0 sanaa.
  90. Étienne-Léon de Lamothe-Langon (1.0 p)
    perjantai kello 01.43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 106 tavua, 0 sanaa.
  91. Élisabeth Jacquet de La Guerre (1.0 p)
    perjantai kello 01.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 165 tavua, 0 sanaa.
  92. Yasmina Reza (1.0 p)
    perjantai kello 02.15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 110 tavua, 0 sanaa.
  93. Édouard-Henri Avril (1.0 p)
    perjantai kello 02.18: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 106 tavua, 0 sanaa.
  94. Édouard Baer (1.0 p)
    perjantai kello 02.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 121 tavua, 0 sanaa.
  95. Baltica (1.0 p)
    perjantai kello 03.08: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 368 tavua, 2 sanaa.
  96. Hadeeinen aioni (1.0 p)
    perjantai kello 03.46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 376 tavua, 2 sanaa.
  97. Pauli (kraatteri) (1.0 p)
    perjantai kello 05.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 236 tavua, 2 sanaa.
  98. Alphonsus (1.0 p)
    perjantai kello 06.10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 171 tavua, 0 sanaa.
  99. Tuulieroosio (1.0 p)
    perjantai kello 06.30: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 691 tavua, 0 sanaa.
  100. Wabarin kraatterit (1.0 p)
    perjantai kello 07.09: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 560 tavua, 0 sanaa.
  101. Udo Zimmermann (1.0 p)
    perjantai kello 07.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 82 tavua, 0 sanaa.
  102. Timur Vermes (1.0 p)
    perjantai kello 07.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 140 tavua, 0 sanaa.
  103. Tic Tac Toe (yhtye) (1.0 p)
    perjantai kello 07.44: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 79 tavua, 0 sanaa.
  104. Super700 (1.0 p)
    perjantai kello 13.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 12 tavua, 0 sanaa.
  105. Stern (lehti) (1.0 p)
    perjantai kello 13.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 70 tavua, 0 sanaa.
  106. Stefan Schwarzmann (1.0 p)
    perjantai kello 13.55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 126 tavua, 0 sanaa.
  107. Stefan Andres (1.0 p)
    perjantai kello 13.59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 108 tavua, 0 sanaa.
  108. Sonja Ziemann (1.0 p)
    perjantai kello 14.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 79 tavua, 0 sanaa.
  109. Snap! (1.0 p)
    perjantai kello 14.03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 19 tavua, 0 sanaa.
  110. Saksan kirjakauppiaiden rauhanpalkinto (1.0 p)
    perjantai kello 14.14: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 232 tavua, 0 sanaa.
  111. Saksalaiset makkarat (1.0 p)
    perjantai kello 14.43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 740 tavua, 28 sanaa.
  112. Rolf Kasparek (1.0 p)
    perjantai kello 15.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 717 tavua, 2 sanaa.
  113. Robinson Reichel (1.0 p)
    perjantai kello 15.06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 81 tavua, 0 sanaa.
  114. Renate Müller (1.0 p)
    perjantai kello 15.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 73 tavua, 0 sanaa.
  115. Regimbald (1.0 p)
    perjantai kello 15.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 98 tavua, 0 sanaa.
  116. RapidShare (1.0 p)
    perjantai kello 15.44: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 488 tavua, 0 sanaa.
  117. Pharao (1.0 p)
    perjantai kello 15.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 205 tavua, 0 sanaa.
  118. Paul Bern (1.0 p)
    perjantai kello 16.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 105 tavua, 0 sanaa.
  119. Palestrina (ooppera) (1.0 p)
    perjantai kello 16.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 131 tavua, 2 sanaa.
  120. Oswald Mathias Ungers (1.0 p)
    perjantai kello 17.25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 103 tavua, 0 sanaa.
  121. Nosferatu – yön valtias (1.0 p)
    perjantai kello 18.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 266 tavua, 0 sanaa.
  122. Noidan oppipoika (1.0 p)
    perjantai kello 18.06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 110 tavua, 0 sanaa.
  123. Neues Deutschland (1.0 p)
    perjantai kello 18.12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 77 tavua, 0 sanaa.
  124. Neue Deutsche Härte (1.0 p)
    perjantai kello 18.20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 108 tavua, 0 sanaa.
  125. Neu! (1.0 p)
    perjantai kello 18.22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  126. Natsiarkkitehtuuri (1.0 p)
    perjantai kello 18.50: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 1 697 tavua, 2 sanaa.
  127. Nargaroth (1.0 p)
    perjantai kello 18.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 102 tavua, 0 sanaa.
  128. Nainen vailla varjoa (1.0 p)
    perjantai kello 19.15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 425 tavua, 0 sanaa.
  129. Münchenin filharmoninen orkesteri (1.0 p)
    perjantai kello 21.55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 718 tavua, 59 sanaa.
  130. Mooses ja Aaron (1.0 p)
    perjantai kello 22.23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 177 tavua, 0 sanaa.
  131. Michael Wolgemut (1.0 p)
    perjantai kello 22.32: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 259 tavua, 0 sanaa.
  132. Bastien und Bastienne (1.0 p)
    perjantai kello 22.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 136 tavua, 0 sanaa.
  133. Martin Agricola (1.0 p)
    lauantai kello 03.30: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 2 018 tavua, 34 sanaa.
  134. Ländler (1.0 p)
    lauantai kello 04.10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 984 tavua, 1 sana.
  135. Ludwig Richter (1.0 p)
    lauantai kello 04.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 128 tavua, 0 sanaa.
  136. Kurd Laßwitz -palkinto (1.0 p)
    lauantai kello 05.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 82 tavua, 0 sanaa.
  137. Kuningas Rastasparta (1.0 p)
    lauantai kello 05.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 135 tavua, 0 sanaa.
  138. Lumivalko ja Ruusunpuna (1.0 p)
    lauantai kello 05.20: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 279 tavua, 0 sanaa.
  139. Karl Hartung (1.0 p)
    lauantai kello 05.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 219 tavua, 0 sanaa.
  140. Lil Dagover (1.0 p)
    lauantai kello 07.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 100 tavua, 0 sanaa.
  141. Karl Amadeus Hartmann (1.0 p)
    lauantai kello 07.22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 143 tavua, 0 sanaa.
  142. Jörg Immendorff (1.0 p)
    lauantai kello 07.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 185 tavua, 0 sanaa.
  143. Jura Museum (1.0 p)
    lauantai kello 07.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 98 tavua, 0 sanaa.
  144. Jost Vacano (1.0 p)
    lauantai kello 07.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 79 tavua, 0 sanaa.
  145. Johannes Halbig (1.0 p)
    lauantai kello 08.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 352 tavua, 1 sana.
  146. Boris Blacher (1.0 p)
    lauantai kello 08.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 523 tavua, 2 sanaa.
  147. Claus Bantzer (1.0 p)
    lauantai kello 09.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 79 tavua, 0 sanaa.
  148. Clytus Gottwald (1.0 p)
    lauantai kello 09.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 76 tavua, 0 sanaa.
  149. Eduard Marxsen (1.0 p)
    lauantai kello 10.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 311 tavua, 0 sanaa.
  150. Friedrich Gernsheim (1.0 p)
    lauantai kello 10.24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 96 tavua, 0 sanaa.
  151. Johann Friedrich Franz Burgmüller (1.0 p)
    lauantai kello 15.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 572 tavua, 0 sanaa.
  152. Johann Jakob Froberger (1.0 p)
    lauantai kello 15.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 126 tavua, 0 sanaa.
  153. Johann Paul von Westhoff (1.0 p)
    lauantai kello 15.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 85 tavua, 0 sanaa.
  154. Karl Böhm (säveltäjä) (1.0 p)
    lauantai kello 15.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 100 tavua, 0 sanaa.
  155. Alex Landenburg (1.0 p)
    lauantai kello 16.05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 124 tavua, 0 sanaa.
  156. Anselm Kiefer (1.0 p)
    lauantai kello 16.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 168 tavua, 0 sanaa.
  157. Arno Schmidt (1.0 p)
    lauantai kello 16.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 106 tavua, 0 sanaa.
  158. Astrid Kirchherr (1.0 p)
    lauantai kello 16.24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 91 tavua, 0 sanaa.
  159. Bobby Schottkowski (1.0 p)
    lauantai kello 17.22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 135 tavua, 0 sanaa.
  160. Bodo Wartke (1.0 p)
    lauantai kello 17.24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 112 tavua, 0 sanaa.
  161. Brigitte Helm (1.0 p)
    lauantai kello 17.36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 92 tavua, 0 sanaa.
  162. Christoph Amberger (1.0 p)
    lauantai kello 18.19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 96 tavua, 0 sanaa.
  163. Christoph von Dohnányi (1.0 p)
    lauantai kello 18.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 117 tavua, 0 sanaa.
  164. Cicero (lehti) (1.0 p)
    lauantai kello 18.23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  165. Cluster (yhtye) (1.0 p)
    lauantai kello 18.26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 156 tavua, 0 sanaa.
  166. Daisy Dee (1.0 p)
    lauantai kello 18.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 110 tavua, 0 sanaa.
  167. Deutscher Buchpreis (1.0 p)
    lauantai kello 18.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 92 tavua, 0 sanaa.
  168. Die Tageszeitung (1.0 p)
    lauantai kello 18.44: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 81 tavua, 0 sanaa.
  169. Die Brücke (1.0 p)
    lauantai kello 18.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 120 tavua, 0 sanaa.
  170. Ain Mallaha (1.0 p)
    lauantai kello 19.16: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 929 tavua, 3 sanaa.
  171. Amuqin laakso (1.0 p)
    lauantai kello 19.20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 111 tavua, 0 sanaa.
  172. Aşıklı Höyük (1.0 p)
    lauantai kello 19.35: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 879 tavua, 0 sanaa.
  173. Badegoulen kulttuuri (1.0 p)
    lauantai kello 19.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 143 tavua, 1 sana.
  174. Capsan kulttuuri (1.0 p)
    lauantai kello 20.18: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 696 tavua, 0 sanaa.
  175. Dispilión puutaulu (1.0 p)
    lauantai kello 20.23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 87 tavua, 0 sanaa.
  176. Dolní Věstonice (arkeologia) (1.0 p)
    lauantai kello 21.03: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 1 264 tavua, 2 sanaa.
  177. Domestikaatio (1.0 p)
    lauantai kello 21.43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 154 tavua, 0 sanaa.
  178. Dufunan ruuhi (1.0 p)
    lauantai kello 21.59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 230 tavua, 0 sanaa.
  179. Fosnan kulttuuri (1.0 p)
    lauantai kello 22.06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 94 tavua, 0 sanaa.
  180. Dietrich von Hildebrand (1.0 p)
    sunnuntai kello 00.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 169 tavua, 0 sanaa.
  181. Erika (marssi) (1.0 p)
    sunnuntai kello 01.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 104 tavua, 0 sanaa.
  182. Euryanthe (1.0 p)
    sunnuntai kello 02.33: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 1 635 tavua, 0 sanaa.
  183. Florian Henckel von Donnersmarck (1.0 p)
    sunnuntai kello 02.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 117 tavua, 0 sanaa.
  184. Franz Hartmann (1.0 p)
    sunnuntai kello 02.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 402 tavua, 0 sanaa.
  185. Frido Mann (1.0 p)
    sunnuntai kello 03.05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 92 tavua, 0 sanaa.
  186. Fritz Hochwälder (1.0 p)
    sunnuntai kello 03.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 103 tavua, 0 sanaa.
  187. Fritz von Uhde (1.0 p)
    sunnuntai kello 03.12: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 198 tavua, 0 sanaa.
  188. Fritz von Unruh (1.0 p)
    sunnuntai kello 03.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 103 tavua, 0 sanaa.
  189. Georg Büchner -palkinto (1.0 p)
    sunnuntai kello 03.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 154 tavua, 0 sanaa.
  190. G.U.T. (1.0 p)
    sunnuntai kello 04.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 971 tavua, 2 sanaa.
  191. Gert Fröbe (1.0 p)
    sunnuntai kello 06.25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 82 tavua, 0 sanaa.
  192. Gregorian (1.0 p)
    sunnuntai kello 06.46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 153 tavua, 0 sanaa.
  193. Hamburger Morgenpost (1.0 p)
    sunnuntai kello 06.52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 104 tavua, 0 sanaa.
  194. Hans Burgkmair (1.0 p)
    sunnuntai kello 07.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 121 tavua, 2 sanaa.
  195. Journal of Ornithology (1.0 p)
    sunnuntai kello 07.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 107 tavua, 0 sanaa.
  196. Agrianit (1.0 p)
    maanantai kello 06.09: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 305 tavua, 0 sanaa.
  197. Avaarit (muinainen kansa) (1.0 p)
    maanantai kello 07.21: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 2 558 tavua, 3 sanaa.
  198. Saban kuningaskunta (1.0 p)
    tiistai kello 02.10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 164 tavua, 0 sanaa.
  199. Piktonit (1.0 p)
    tiistai kello 04.15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 685 tavua, 2 sanaa.
  200. Robert Del Naja (1.0 p)
    tiistai kello 06.26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 37 tavua, 0 sanaa.
  201. Aizpute U (1.0 p)
    torstai kello 19.31: 1.0 p (6 kuvaa)
    Yhteensä: 5 527 tavua, 115 sanaa.
  202. Opiskelijaliike (1.0 p)
    perjantai kello 05.34: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 1 455 tavua, 1 sana.
  203. P-tyypin asteroidi (1.0 p)
    perjantai kello 05.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 402 tavua, 3 sanaa.
  204. 3554 Amun (1.0 p)
    perjantai kello 15.55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 644 tavua, 17 sanaa.
  205. Tekonahka (1.0 p)
    lauantai kello 02.03: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 302 tavua, 0 sanaa.
  206. Antonov An-72P (1.0 p)
    lauantai kello 12.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 36 tavua, 0 sanaa.
  207. Junkers EF 128 (1.0 p)
    lauantai kello 12.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 93 tavua, 0 sanaa.
  208. Plutoidi (1.0 p)
    lauantai kello 20.13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 568 tavua, 0 sanaa.
  209. ZEHST (1.0 p)
    lauantai kello 20.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 64 tavua, 0 sanaa.
  210. Siemens-Halske Sh 12 (1.0 p)
    lauantai kello 21.08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 976 tavua, 3 sanaa.
  211. Stetinin M-16 (1.0 p)
    lauantai kello 21.24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 413 tavua, 11 sanaa.
  212. Propulsio (1.0 p)
    lauantai kello 21.48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 551 tavua, 2 sanaa.
  213. STOVL (1.0 p)
    lauantai kello 21.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 200 tavua, 0 sanaa.
  214. STOL (1.0 p)
    lauantai kello 23.14: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 195 tavua, 0 sanaa.
  215. Hanriot H.232.2 (1.0 p)
    lauantai kello 23.25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 111 tavua, 0 sanaa.
  216. Fokker F.25 Promotor (1.0 p)
    lauantai kello 23.28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 148 tavua, 0 sanaa.
  217. Scaled Composites Stratolaunch (1.0 p)
    lauantai kello 23.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 129 tavua, 0 sanaa.
  218. Luna 23 (1.0 p)
    lauantai kello 23.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 89 tavua, 0 sanaa.
  219. Luna 5 (1.0 p)
    lauantai kello 23.58: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 239 tavua, 0 sanaa.
  220. Satelliittien havaitseminen (1.0 p)
    sunnuntai kello 09.15: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 13 843 tavua, 359 sanaa.
  221. Shinnecock-intiaanit (1.0 p)
    sunnuntai kello 22.35: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 4 140 tavua, 88 sanaa.
  222. European Film Awards: Vuoden elokuva (1.0 p)
    maanantai kello 22.46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 114 tavua, 0 sanaa.
  223. Țuică (1.0 p)
    tiistai kello 02.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 111 tavua, 0 sanaa.
  224. Kromosomi 2 (1.0 p)
    tiistai kello 03.33: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 618 tavua, 3 sanaa.
  225. Kromosomi 15 (1.0 p)
    tiistai kello 10.17: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 122 tavua, 0 sanaa.
  226. Kromosomi 16 (1.0 p)
    tiistai kello 10.25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 308 tavua, 0 sanaa.
  227. Somalian sota 2006– (1.0 p)
    tiistai kello 16.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 28 tavua, 0 sanaa.
  228. Kromosomi 3 (1.0 p)
    keskiviikko kello 02.23: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 558 tavua, 0 sanaa.
  229. Marker-kromosomi (1.0 p)
    keskiviikko kello 02.52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 395 tavua, 0 sanaa.
  230. Agouti (1.0 p)
    keskiviikko kello 03.22: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 789 tavua, 0 sanaa.
  231. Alportin syndrooma (1.0 p)
    keskiviikko kello 03.35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 290 tavua, 0 sanaa.
  232. Atavismi (1.0 p)
    keskiviikko kello 04.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 616 tavua, 0 sanaa.
  233. Baldwin-marsu (1.0 p)
    keskiviikko kello 04.43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 187 tavua, 40 sanaa.
  234. John Allen Muhammad (1.0 p)
    keskiviikko kello 04.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 149 tavua, 0 sanaa.
  235. Ipswichin sarjamurhaaja (1.0 p)
    keskiviikko kello 05.03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 125 tavua, 0 sanaa.
  236. Luis Garavito (1.0 p)
    keskiviikko kello 05.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 139 tavua, 0 sanaa.
  237. Ivan Milat (1.0 p)
    keskiviikko kello 05.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 410 tavua, 0 sanaa.
  238. Alexander Behm (1.0 p)
    keskiviikko kello 05.40: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 248 tavua, 0 sanaa.
  239. August Karolus (1.0 p)
    keskiviikko kello 06.19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 462 tavua, 2 sanaa.
  240. Eduard Grüneisen (1.0 p)
    keskiviikko kello 06.25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 153 tavua, 0 sanaa.
  241. Ernst Ruska (1.0 p)
    keskiviikko kello 06.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 138 tavua, 0 sanaa.
  242. Wolfgang Kundt (1.0 p)
    keskiviikko kello 07.44: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 586 tavua, 0 sanaa.
  243. Sulimovinkoira (1.0 p)
    keskiviikko kello 21.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 65 tavua, 0 sanaa.
  244. Kliini (1.0 p)
    keskiviikko kello 22.10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 153 tavua, 0 sanaa.
  245. Nokkimisjärjestys (1.0 p)
    keskiviikko kello 22.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 138 tavua, 0 sanaa.
  246. Perinnöllinen muuntelu (1.0 p)
    keskiviikko kello 22.28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 206 tavua, 0 sanaa.
  247. Vihreän parran ilmiö (1.0 p)
    keskiviikko kello 23.08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 715 tavua, 0 sanaa.
  248. Richard Lenski (1.0 p)
    keskiviikko kello 23.12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 208 tavua, 0 sanaa.
  249. Darvinismi (1.0 p)
    keskiviikko kello 23.52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 461 tavua, 2 sanaa.
  250. Lamarckismi (1.0 p)
    keskiviikko kello 23.55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 102 tavua, 0 sanaa.
  251. Alan Nunn May (1.0 p)
    torstai kello 11.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 75 tavua, 0 sanaa.
  252. Joseph Retinger (1.0 p)
    torstai kello 16.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 316 tavua, 5 sanaa.
  253. Rachel Gibson (1.0 p)
    torstai kello 16.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 79 tavua, 0 sanaa.
  254. Vera Leigh (1.0 p)
    torstai kello 16.44: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 872 tavua, 3 sanaa.
  255. Sidney Reilly (1.0 p)
    torstai kello 16.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 244 tavua, 0 sanaa.
  256. Oleg Penkovski (1.0 p)
    torstai kello 17.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 330 tavua, 2 sanaa.
  257. Mieczysław Słowikowski (1.0 p)
    torstai kello 17.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 215 tavua, 0 sanaa.
  258. Cambridgen viitoset (1.0 p)
    torstai kello 17.24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 967 tavua, 2 sanaa.
  259. Friedrich Sämisch (1.0 p)
    torstai kello 17.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 427 tavua, 1 sana.
  260. Johann Baptist Allgaier (1.0 p)
    torstai kello 18.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 156 tavua, 0 sanaa.
  261. Joseph Friedrich von Racknitz (1.0 p)
    torstai kello 18.08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 163 tavua, 0 sanaa.
  262. Aristarkhos (1.0 p)
    torstai kello 18.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 997 tavua, 2 sanaa.
  263. Cornelis de Jager (1.0 p)
    torstai kello 19.26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 87 tavua, 0 sanaa.
  264. Donald Lynden-Bell (1.0 p)
    torstai kello 19.28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 89 tavua, 0 sanaa.
  265. Dorrit Hoffleit (1.0 p)
    torstai kello 19.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 70 tavua, 0 sanaa.
  266. Erich Pommer (1.0 p)
    perjantai kello 01.20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 171 tavua, 0 sanaa.
  267. Abdulaziz al-Rantisi (1.0 p)
    perjantai kello 01.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 97 tavua, 0 sanaa.
  268. Alfonso Fontanelli (1.0 p)
    perjantai kello 01.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 76 tavua, 0 sanaa.
  269. American Airlinesin lento 444 (1.0 p)
    perjantai kello 02.06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 735 tavua, 3 sanaa.
  270. Behram (1.0 p)
    perjantai kello 02.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 892 tavua, 2 sanaa.
  271. Bill Dalton (1.0 p)
    perjantai kello 06.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 972 tavua, 3 sanaa.
  272. Bernardo Provenzano (1.0 p)
    perjantai kello 06.44: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 79 tavua, 0 sanaa.
  273. Bocca degli Abati (1.0 p)
    perjantai kello 07.22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 468 tavua, 3 sanaa.
  274. Edgar Ray Killen (1.0 p)
    perjantai kello 07.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 257 tavua, 0 sanaa.
  275. Edward Bunker (1.0 p)
    lauantai kello 02.59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 480 tavua, 30 sanaa.
  276. Eric Robert Rudolph (1.0 p)
    lauantai kello 03.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 119 tavua, 0 sanaa.
  277. G. Gordon Liddy (1.0 p)
    lauantai kello 04.06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 222 tavua, 3 sanaa.
  278. Henry Hill (1.0 p)
    lauantai kello 04.26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 85 tavua, 0 sanaa.
  279. Herbert Mullin (1.0 p)
    lauantai kello 04.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 96 tavua, 0 sanaa.
  280. Luke McCormick (1.0 p)
    lauantai kello 05.14: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 64 tavua, 0 sanaa.
  281. Mahmud Abouhalima (1.0 p)
    lauantai kello 12.14: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 458 tavua, 233 sanaa.
  282. Michel Fourniret (1.0 p)
    lauantai kello 12.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 434 tavua, 0 sanaa.
  283. Mumia Abu-Jamal (1.0 p)
    lauantai kello 12.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  284. Robert Berdella (1.0 p)
    lauantai kello 15.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 142 tavua, 0 sanaa.
  285. Ronald DeFeo, Jr. (1.0 p)
    lauantai kello 15.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 84 tavua, 0 sanaa.
  286. Ronnie Biggs (1.0 p)
    lauantai kello 15.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 301 tavua, 0 sanaa.
  287. Salvatore Riina (1.0 p)
    lauantai kello 15.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 108 tavua, 0 sanaa.
  288. Santo Trafficante (nuorempi) (1.0 p)
    lauantai kello 15.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 109 tavua, 0 sanaa.
  289. Terry Nichols (1.0 p)
    lauantai kello 21.12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 203 tavua, 0 sanaa.
  290. Elia Millosevich (1.0 p)
    sunnuntai kello 04.46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 522 tavua, 115 sanaa.
  291. Friedrich Karl Arnold Schwassmann (1.0 p)
    sunnuntai kello 06.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 216 tavua, 6 sanaa.
  292. Friedrich von Hahn (1.0 p)
    sunnuntai kello 06.48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 106 tavua, 0 sanaa.
  293. Giovanni Riccioli (1.0 p)
    sunnuntai kello 07.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 130 tavua, 0 sanaa.
  294. Iosif Šklovski (1.0 p)
    sunnuntai kello 08.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 140 tavua, 0 sanaa.
  295. Jerry R. Ehman (1.0 p)
    sunnuntai kello 08.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 200 tavua, 0 sanaa.
  296. NGC 1395 (1.0 p)
    sunnuntai kello 13.12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 248 tavua, 2 sanaa.
  297. NGC 2262 (1.0 p)
    sunnuntai kello 14.44: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 683 tavua, 1 sana.
  298. 119 Tauri (1.0 p)
    sunnuntai kello 15.24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  299. 16 Cygni (1.0 p)
    sunnuntai kello 15.35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 447 tavua, 0 sanaa.
  300. A. W. Lawrence (1.0 p)
    sunnuntai kello 16.18: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 148 tavua, 0 sanaa.
  301. Abaddon (1.0 p)
    sunnuntai kello 16.22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 151 tavua, 0 sanaa.
  302. Aavejuna (aavekulkuneuvo) (1.0 p)
    sunnuntai kello 16.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 114 tavua, 0 sanaa.
  303. Claude Shannon (1.0 p)
    sunnuntai kello 16.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 83 tavua, 0 sanaa.
  304. Anatoli Aleksandrov (1.0 p)
    sunnuntai kello 16.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 143 tavua, 0 sanaa.
  305. Charles Thurstan Shaw (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 89 tavua, 0 sanaa.
  306. Frank Calvert (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 80 tavua, 0 sanaa.
  307. Jean Clottes (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 82 tavua, 0 sanaa.
  308. Lajos Nagy (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 170 tavua, 0 sanaa.
  309. Pierre Montet (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 114 tavua, 0 sanaa.
  310. Wilhelm Blasius (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 103 tavua, 0 sanaa.
  311. Kolumbianruohokolibri (1.0 p)
    maanantai kello 22.46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 22 tavua, 0 sanaa.
  312. Stephen C. Meyer (1.0 p)
    maanantai kello 23.06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 84 tavua, 0 sanaa.
  313. Stephanuksen numerointi (1.0 p)
    maanantai kello 23.25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 219 tavua, 0 sanaa.
  314. Spontaani sikiäminen (1.0 p)
    tiistai kello 00.18: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 688 tavua, 0 sanaa.
  315. Gil González Dávila (1.0 p)
    tiistai kello 06.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 81 tavua, 0 sanaa.
  316. Diego de Alvarado (1.0 p)
    tiistai kello 06.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 106 tavua, 0 sanaa.
  317. Betatroni (1.0 p)
    tiistai kello 07.12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 184 tavua, 0 sanaa.
  318. KEK (1.0 p)
    tiistai kello 07.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 137 tavua, 0 sanaa.
  319. LEP-törmäytin (1.0 p)
    tiistai kello 07.22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 107 tavua, 0 sanaa.
  320. Relativistic Heavy Ion Collider (1.0 p)
    tiistai kello 07.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 118 tavua, 0 sanaa.
  321. Superconducting Super Collider (1.0 p)
    tiistai kello 07.36: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 227 tavua, 0 sanaa.
  322. Ruskean koiran tapaus (1.0 p)
    tiistai kello 07.52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 239 tavua, 0 sanaa.
  323. Hennig Brand (1.0 p)
    keskiviikko kello 01.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 941 tavua, 82 sanaa.
  324. Peter Harrison (1.0 p)
    keskiviikko kello 02.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 88 tavua, 0 sanaa.
  325. Bartholomew Gosnold (1.0 p)
    keskiviikko kello 07.09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 142 tavua, 0 sanaa.
  326. Duarte Barbosa (1.0 p)
    keskiviikko kello 07.13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 76 tavua, 0 sanaa.
  327. Eduard Friedrich Eversmann (1.0 p)
    keskiviikko kello 07.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 92 tavua, 0 sanaa.
  328. Francisco Barreto (1.0 p)
    keskiviikko kello 07.22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 101 tavua, 0 sanaa.
  329. Francisco Serrão (1.0 p)
    keskiviikko kello 07.25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  330. Hans Ahlmann (1.0 p)
    keskiviikko kello 07.28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 102 tavua, 0 sanaa.
  331. Herman Watzinger (1.0 p)
    keskiviikko kello 07.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 74 tavua, 0 sanaa.
  332. Jakob Roggeveen (1.0 p)
    keskiviikko kello 07.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 106 tavua, 0 sanaa.
  333. John Ross (1.0 p)
    keskiviikko kello 07.44: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 122 tavua, 0 sanaa.
  334. Marc-Joseph Marion du Fresne (1.0 p)
    keskiviikko kello 08.15: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 1 347 tavua, 2 sanaa.
  335. Nikolai Zarudnyi (1.0 p)
    keskiviikko kello 08.20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 177 tavua, 0 sanaa.
  336. Samuel Gottlieb Gmelin (1.0 p)
    keskiviikko kello 08.25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 155 tavua, 0 sanaa.
  337. Theia (planeetta) (1.0 p)
    keskiviikko kello 09.27: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 648 tavua, 2 sanaa.
  338. Vulkanus (planeetta) (1.0 p)
    keskiviikko kello 14.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 143 tavua, 0 sanaa.
  339. Archaeoraptor (1.0 p)
    keskiviikko kello 14.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 142 tavua, 0 sanaa.
  340. Traité des poisons (1.0 p)
    keskiviikko kello 23.35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 643 tavua, 2 sanaa.
  341. Alphabus (1.0 p)
    torstai kello 21.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 534 tavua, 0 sanaa.
  342. CBERS (1.0 p)
    torstai kello 21.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 87 tavua, 0 sanaa.
  343. Rehman Dheri (1.0 p)
    sunnuntai kello 12.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 943 tavua, 2 sanaa.
  344. CFESat (1.0 p)
    perjantai kello 00.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 625 tavua, 2 sanaa.
  345. Discoverer 14 (1.0 p)
    perjantai kello 00.43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 216 tavua, 0 sanaa.
  346. DubaiSat 1 (1.0 p)
    perjantai kello 00.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 89 tavua, 0 sanaa.
  347. Egyptsat (1.0 p)
    perjantai kello 05.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 260 tavua, 0 sanaa.
  348. Ekran (1.0 p)
    perjantai kello 05.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 113 tavua, 0 sanaa.
  349. Ekspress (1.0 p)
    perjantai kello 05.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 186 tavua, 0 sanaa.
  350. GEO-IK (1.0 p)
    perjantai kello 12.18: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 666 tavua, 0 sanaa.
  351. GMES (1.0 p)
    perjantai kello 12.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 80 tavua, 0 sanaa.
  352. Gonets (1.0 p)
    perjantai kello 12.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 98 tavua, 0 sanaa.
  353. HETE (satelliitti) (1.0 p)
    perjantai kello 13.27: 1.0 p (6 kuvaa)
    Yhteensä: 1 240 tavua, 1 sana.
  354. Horizont (1.0 p)
    perjantai kello 14.22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 432 tavua, 2 sanaa.
  355. Intelsat 35e (1.0 p)
    perjantai kello 14.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 60 tavua, 0 sanaa.
  356. KH-11 (1.0 p)
    perjantai kello 17.03: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 3 955 tavua, 22 sanaa.
  357. Kanopus (1.0 p)
    perjantai kello 17.20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 134 tavua, 0 sanaa.
  358. Kizuna (1.0 p)
    perjantai kello 18.04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 944 tavua, 2 sanaa.
  359. Koronas-Foton (1.0 p)
    perjantai kello 18.15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −153 tavua, 0 sanaa.
  360. Kwangmyŏngsŏng-2 (1.0 p)
    perjantai kello 18.23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 77 tavua, 0 sanaa.
  361. Libertad 1 (1.0 p)
    perjantai kello 19.04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 91 tavua, 0 sanaa.
  362. Navigaatiosatelliitti (1.0 p)
    perjantai kello 19.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 129 tavua, 0 sanaa.
  363. Radioastron (1.0 p)
    perjantai kello 22.16: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 1 275 tavua, 0 sanaa.
  364. Oko (1.0 p)
    lauantai kello 00.05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 615 tavua, 0 sanaa.
  365. Olympus-tietoliikennesatelliitti (1.0 p)
    lauantai kello 00.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 745 tavua, 2 sanaa.
  366. PRISMA (satelliitti) (1.0 p)
    lauantai kello 00.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 587 tavua, 0 sanaa.
  367. Pikosatelliitti (1.0 p)
    lauantai kello 02.37: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 2 505 tavua, 2 sanaa.
  368. Paz (1.0 p)
    lauantai kello 02.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 411 tavua, 0 sanaa.
  369. Prospero X-3 (1.0 p)
    lauantai kello 18.20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 016 tavua, 54 sanaa.
  370. Quakesat (1.0 p)
    lauantai kello 21.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 026 tavua, 2 sanaa.
  371. RADARSAT Constellation (1.0 p)
    lauantai kello 22.10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 271 tavua, 0 sanaa.
  372. SSOT (1.0 p)
    lauantai kello 23.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 439 tavua, 22 sanaa.
  373. Sentinel 5 Precursor (1.0 p)
    sunnuntai kello 03.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 508 tavua, 0 sanaa.
  374. Sputnik 6 (1.0 p)
    sunnuntai kello 06.43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 57 tavua, 0 sanaa.
  375. Sputnik 9 (1.0 p)
    sunnuntai kello 06.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 21 tavua, 0 sanaa.
  376. SwissCube (1.0 p)
    sunnuntai kello 13.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 817 tavua, 0 sanaa.
  377. TanDEM-X (1.0 p)
    sunnuntai kello 15.19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 255 tavua, 0 sanaa.
  378. TerraSAR-X (1.0 p)
    sunnuntai kello 16.08: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 1 442 tavua, 0 sanaa.
  379. Adramyttion (1.0 p)
    sunnuntai kello 16.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 122 tavua, 0 sanaa.
  380. Afrodite Uranian temppeli (1.0 p)
    sunnuntai kello 16.43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 151 tavua, 0 sanaa.
  381. Anunnaki (1.0 p)
    sunnuntai kello 17.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 535 tavua, 2 sanaa.
  382. Arrheforeion (1.0 p)
    sunnuntai kello 17.22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 123 tavua, 0 sanaa.
  383. Vanha Parthenon (1.0 p)
    sunnuntai kello 17.38: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 267 tavua, 0 sanaa.
  384. Perikleen odeion (1.0 p)
    sunnuntai kello 17.46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 125 tavua, 0 sanaa.
  385. Pandionin pyhäkkö (1.0 p)
    sunnuntai kello 17.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 128 tavua, 0 sanaa.
  386. Zeus Polieuksen pyhäkkö (1.0 p)
    sunnuntai kello 17.52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 135 tavua, 0 sanaa.
  387. Albert van Ouwater (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 214 tavua, 0 sanaa.
  388. Alexander Agricola (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 618 tavua, 13 sanaa.
  389. Anthony van Hoboken (1.0 p)
    maanantai kello 00.24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 928 tavua, 3 sanaa.
  390. Bastiaan Belder (1.0 p)
    maanantai kello 00.35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 403 tavua, 0 sanaa.
  391. Bram Beekman (1.0 p)
    maanantai kello 00.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 105 tavua, 0 sanaa.
  392. Frans Brüggen (1.0 p)
    maanantai kello 01.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 88 tavua, 0 sanaa.
  393. Jan Both (1.0 p)
    maanantai kello 01.13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 647 tavua, 2 sanaa.
  394. Jan Peter van Suchtelen (1.0 p)
    maanantai kello 01.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 361 tavua, 0 sanaa.
  395. Jan van Hemessen (1.0 p)
    maanantai kello 01.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 161 tavua, 0 sanaa.
  396. Tara Singh Varma (1.0 p)
    maanantai kello 02.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 90 tavua, 0 sanaa.
  397. Wander Johannes de Haas (1.0 p)
    maanantai kello 03.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 860 tavua, 2 sanaa.
  398. Wiel Arets (1.0 p)
    maanantai kello 03.41: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 242 tavua, 0 sanaa.
  399. Adam Aleksander Sanguszko (1.0 p)
    maanantai kello 03.48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 146 tavua, 0 sanaa.
  400. Antoni Wit (1.0 p)
    maanantai kello 04.05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 771 tavua, 3 sanaa.
  401. Bronisław Żurakowski (1.0 p)
    maanantai kello 09.36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 98 tavua, 0 sanaa.
  402. Janusz Korwin-Mikke (1.0 p)
    maanantai kello 10.01: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 1 236 tavua, 4 sanaa.
  403. Ludomir Różycki (1.0 p)
    maanantai kello 10.06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 115 tavua, 0 sanaa.
  404. Marie Rambert (1.0 p)
    maanantai kello 17.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 336 tavua, 0 sanaa.
  405. Janis Ferdinands Tidemanis (1.0 p)
    maanantai kello 17.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 130 tavua, 0 sanaa.
  406. Oskars Bārs (1.0 p)
    maanantai kello 17.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 108 tavua, 0 sanaa.
  407. Sigvards Kļava (1.0 p)
    maanantai kello 17.36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 81 tavua, 0 sanaa.
  408. Tālivaldis Ķeniņš (1.0 p)
    maanantai kello 17.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 136 tavua, 0 sanaa.
  409. Friedrich Zander (1.0 p)
    maanantai kello 21.18: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 103 tavua, 0 sanaa.
  410. Henrik Wrede (1.0 p)
    maanantai kello 21.57: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 376 tavua, 0 sanaa.
  411. Marek Grechuta (1.0 p)
    maanantai kello 23.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 884 tavua, 2 sanaa.
  412. Mladen Ivanić (1.0 p)
    tiistai kello 00.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 132 tavua, 0 sanaa.
  413. Nicolas de Staël (1.0 p)
    tiistai kello 01.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 676 tavua, 184 sanaa.
  414. Corneliu Vadim Tudor (1.0 p)
    tiistai kello 01.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 600 tavua, 0 sanaa.
  415. Eduard Caudella (1.0 p)
    tiistai kello 02.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 249 tavua, 9 sanaa.
  416. Elie Carafoli (1.0 p)
    tiistai kello 03.10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 771 tavua, 0 sanaa.
  417. Grigoraș Dinicu (1.0 p)
    tiistai kello 03.23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 259 tavua, 0 sanaa.
  418. Ion Rațiu (1.0 p)
    tiistai kello 03.36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 315 tavua, 0 sanaa.
  419. Mihai Eminescu (1.0 p)
    tiistai kello 04.54: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 2 162 tavua, 76 sanaa.
  420. Pola Illéry (1.0 p)
    tiistai kello 05.03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 163 tavua, 0 sanaa.
  421. Roman Vlad (1.0 p)
    tiistai kello 05.06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 114 tavua, 0 sanaa.
  422. Theodor Stolojan (1.0 p)
    tiistai kello 05.23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 357 tavua, 0 sanaa.
  423. Serge Moscovici (1.0 p)
    tiistai kello 05.48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 413 tavua, 0 sanaa.
  424. Adolf Hitlerin poliittinen testamentti (1.0 p)
    tiistai kello 06.06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 144 tavua, 0 sanaa.
  425. Alexander Bournonville (1.0 p)
    tiistai kello 06.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 111 tavua, 0 sanaa.
  426. André Gorz (1.0 p)
    tiistai kello 06.18: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −7 tavua, 0 sanaa.
  427. Arnold von Bruck (1.0 p)
    tiistai kello 06.48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 521 tavua, 0 sanaa.
  428. Geli Raubal (1.0 p)
    tiistai kello 07.26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 235 tavua, 0 sanaa.
  429. Georg Christoph Wagenseil (1.0 p)
    tiistai kello 07.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 137 tavua, 0 sanaa.
  430. Gottfried von Einem (1.0 p)
    tiistai kello 07.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 115 tavua, 0 sanaa.
  431. Gustav Bergmann (1.0 p)
    tiistai kello 07.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 74 tavua, 0 sanaa.
  432. Hans Kmoch (1.0 p)
    tiistai kello 08.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 147 tavua, 0 sanaa.
  433. Karl Habsburg-Lothringen (1.0 p)
    tiistai kello 10.22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 146 tavua, 0 sanaa.
  434. Leopold Hofmann (1.0 p)
    tiistai kello 16.17: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 134 tavua, 0 sanaa.
  435. Lisl Goldarbeiter (1.0 p)
    tiistai kello 16.19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 79 tavua, 0 sanaa.
  436. Ludwig Jekels (1.0 p)
    tiistai kello 16.24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 163 tavua, 0 sanaa.
  437. Nadja Tiller (1.0 p)
    tiistai kello 16.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 99 tavua, 0 sanaa.
  438. Nero-julistus (1.0 p)
    tiistai kello 16.48: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 378 tavua, 0 sanaa.
  439. Otto Erich Deutsch (1.0 p)
    tiistai kello 17.09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 424 tavua, 1 sana.
  440. Petra Frey (laulaja) (1.0 p)
    tiistai kello 17.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 76 tavua, 0 sanaa.
  441. Yksityisen kielen argumentti (1.0 p)
    tiistai kello 17.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 101 tavua, 0 sanaa.
  442. Alphonse Joseph Charles Dubois (1.0 p)
    tiistai kello 22.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 113 tavua, 0 sanaa.
  443. Bernard du Bus de Gisignies (1.0 p)
    tiistai kello 22.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 95 tavua, 0 sanaa.
  444. Ernest Acker (1.0 p)
    tiistai kello 23.19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 203 tavua, 0 sanaa.
  445. Rita Gorr (1.0 p)
    keskiviikko kello 00.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 114 tavua, 0 sanaa.
  446. Ivo Papazov (1.0 p)
    keskiviikko kello 00.46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  447. Mariana Popova (1.0 p)
    keskiviikko kello 01.08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 0 sanaa.
  448. Adem Jashari (1.0 p)
    keskiviikko kello 05.04: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 5 843 tavua, 197 sanaa.
  449. Mendi Mengjiqi (1.0 p)
    keskiviikko kello 05.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 73 tavua, 0 sanaa.
  450. Ramush Haradinaj (1.0 p)
    keskiviikko kello 05.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 86 tavua, 0 sanaa.
  451. Emeric Pressburger (1.0 p)
    keskiviikko kello 06.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 180 tavua, 0 sanaa.
  452. Emil Petrovics (1.0 p)
    keskiviikko kello 06.04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  453. Emil Ábrányi (1.0 p)
    keskiviikko kello 06.06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 103 tavua, 0 sanaa.
  454. Gyula Németh (1.0 p)
    keskiviikko kello 06.10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 107 tavua, 0 sanaa.
  455. Kati Kovács (1.0 p)
    keskiviikko kello 06.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 137 tavua, 0 sanaa.
  456. Miklós Perényi (1.0 p)
    keskiviikko kello 06.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 291 tavua, 2 sanaa.
  457. Sylvester Levay (1.0 p)
    keskiviikko kello 12.08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 699 tavua, 1 sana.
  458. Tassilo Festetics von Tolna (1.0 p)
    keskiviikko kello 12.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 98 tavua, 0 sanaa.
  459. Thomas Szasz (1.0 p)
    keskiviikko kello 12.15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 138 tavua, 0 sanaa.
  460. Karel Zeman (1.0 p)
    keskiviikko kello 13.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 75 tavua, 0 sanaa.
  461. Karel Treybal (1.0 p)
    keskiviikko kello 14.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 894 tavua, 95 sanaa.
  462. Petr Ginz (1.0 p)
    keskiviikko kello 23.58: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 3 296 tavua, 3 sanaa.
  463. Milan Panić (1.0 p)
    torstai kello 00.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 458 tavua, 3 sanaa.
  464. Svetozar Pribićević (1.0 p)
    torstai kello 00.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 100 tavua, 0 sanaa.
  465. David Frankfurter (1.0 p)
    torstai kello 00.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 98 tavua, 0 sanaa.
  466. Dino Jelusić (1.0 p)
    torstai kello 00.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 101 tavua, 0 sanaa.
  467. Jakov Gotovac (1.0 p)
    torstai kello 01.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 501 tavua, 2 sanaa.
  468. Ajoaine (raketti) (1.0 p)
    torstai kello 15.39: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 3 143 tavua, 0 sanaa.
  469. Aleksei Isajev (1.0 p)
    perjantai kello 01.10: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 2 030 tavua, 4 sanaa.
  470. Andreas Mogensen (1.0 p)
    perjantai kello 01.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 458 tavua, 0 sanaa.
  471. Apollo Applications Program (1.0 p)
    perjantai kello 02.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 560 tavua, 0 sanaa.
  472. Arnaldo Méndez (1.0 p)
    perjantai kello 03.08: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 327 tavua, 5 sanaa.
  473. Asteroid Redirect Mission (1.0 p)
    perjantai kello 04.24: 1.0 p (5 kuvaa)
    Yhteensä: 2 839 tavua, 26 sanaa.
  474. BRBM (1.0 p)
    perjantai kello 05.54: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 1 948 tavua, 1 sana.
  475. Ball Aerospace (1.0 p)
    perjantai kello 06.17: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 433 tavua, 1 sana.
  476. Dongfeng 31 (1.0 p)
    perjantai kello 15.36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 593 tavua, 0 sanaa.
  477. KN-08 (1.0 p)
    perjantai kello 16.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 858 tavua, 0 sanaa.
  478. R-16 (1.0 p)
    perjantai kello 16.13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 274 tavua, 0 sanaa.
  479. RS-12M (1.0 p)
    perjantai kello 16.17: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 66 tavua, 0 sanaa.
  480. UR-200 (1.0 p)
    perjantai kello 16.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 83 tavua, 0 sanaa.
  481. Dongfeng 15 (1.0 p)
    perjantai kello 16.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 145 tavua, 0 sanaa.
  482. Fajr-3 (1.0 p)
    perjantai kello 16.55: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 205 tavua, 0 sanaa.
  483. Ghauri (ohjus) (1.0 p)
    perjantai kello 17.03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 227 tavua, 0 sanaa.
  484. H-55 (1.0 p)
    perjantai kello 17.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 112 tavua, 0 sanaa.
  485. IRBM (1.0 p)
    perjantai kello 17.19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 80 tavua, 0 sanaa.
  486. Jeriko-ohjus (1.0 p)
    perjantai kello 17.23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 122 tavua, 0 sanaa.
  487. Musudan (1.0 p)
    perjantai kello 17.53: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 199 tavua, 0 sanaa.
  488. R-27 (1.0 p)
    perjantai kello 17.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa.
  489. RBS 23 (1.0 p)
    perjantai kello 18.24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 140 tavua, 0 sanaa.
  490. SRBM (1.0 p)
    perjantai kello 18.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 432 tavua, 1 sana.
  491. Sejil (ohjus) (1.0 p)
    perjantai kello 18.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 136 tavua, 0 sanaa.
  492. Silkworm (1.0 p)
    perjantai kello 19.15: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 623 tavua, 1 sana.
  493. Swingfire (1.0 p)
    perjantai kello 20.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 230 tavua, 2 sanaa.
  494. TR-1 Temp (1.0 p)
    perjantai kello 20.14: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 278 tavua, 0 sanaa.
  495. Zelzal-3 (1.0 p)
    perjantai kello 20.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 65 tavua, 0 sanaa.
  496. Aerosolipommi (1.0 p)
    perjantai kello 21.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 150 tavua, 0 sanaa.
  497. Aikasytytin (1.0 p)
    perjantai kello 21.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 115 tavua, 0 sanaa.
  498. BM-27 (1.0 p)
    perjantai kello 21.28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 91 tavua, 0 sanaa.
  499. FOBS (1.0 p)
    perjantai kello 21.47: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 261 tavua, 0 sanaa.

Ppntori (295 p) muokkaa

254 artikkelia, 106,53 kB

  1. Zonguldak (1.0 p)
    keskiviikko kello 12.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 14 tavua, 0 sanaa.
  2. Rocksteady Studios (1.0 p)
    keskiviikko kello 15.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 55 tavua, 0 sanaa.
  3. Arosinappiperhonen (1.0 p)
    torstai kello 13.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 21 tavua, 0 sanaa.
  4. Denizli (1.0 p)
    torstai kello 13.50: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 102 tavua, 0 sanaa.
  5. Bartın (1.0 p)
    torstai kello 13.52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 14 tavua, 0 sanaa.
  6. Ağrı (1.0 p)
    torstai kello 13.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 62 tavua, 0 sanaa.
  7. Ardahan (1.0 p)
    torstai kello 13.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 11 tavua, 0 sanaa.
  8. Kırklareli (1.0 p)
    torstai kello 14.59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 511 tavua, 0 sanaa.
  9. Kırklarelin maakunta (1.0 p)
    torstai kello 15.01: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 129 tavua, 0 sanaa.
  10. Kırıkkale (1.0 p)
    torstai kello 16.48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 487 tavua, 0 sanaa.
  11. Malatya (1.0 p)
    torstai kello 16.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 24 tavua, 0 sanaa.
  12. Nikea (1.0 p)
    torstai kello 16.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 65 tavua, 0 sanaa.
  13. Muş (1.0 p)
    torstai kello 16.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 12 tavua, 0 sanaa.
  14. Sivas (1.0 p)
    torstai kello 16.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 14 tavua, 0 sanaa.
  15. Armenialainen brandy (1.0 p)
    torstai kello 17.14: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 57 tavua, 0 sanaa.
  16. Ijevan (1.0 p)
    torstai kello 17.15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −22 tavua, 0 sanaa.
  17. Artašat (1.0 p)
    torstai kello 17.17: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −90 tavua, 0 sanaa.
  18. Sisŏphŏn (1.0 p)
    torstai kello 17.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 34 tavua, 0 sanaa.
  19. Poŭthĭsăt (1.0 p)
    torstai kello 17.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 69 tavua, 0 sanaa.
  20. Ağdaş (1.0 p)
    torstai kello 17.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 12 tavua, 0 sanaa.
  21. Ağcabədi (1.0 p)
    torstai kello 17.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 16 tavua, 0 sanaa.
  22. Oğuz (1.0 p)
    torstai kello 18.15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 14 tavua, 0 sanaa.
  23. Masallı (1.0 p)
    torstai kello 18.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 19 tavua, 0 sanaa.
  24. Naftalan (1.0 p)
    torstai kello 18.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 12 tavua, 0 sanaa.
  25. Neftçala (1.0 p)
    torstai kello 18.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 17 tavua, 0 sanaa.
  26. Qubadlı (1.0 p)
    torstai kello 18.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 20 tavua, 0 sanaa.
  27. Sabirabad (1.0 p)
    torstai kello 18.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 23 tavua, 0 sanaa.
  28. Siyəzən (1.0 p)
    torstai kello 18.35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 10 tavua, 0 sanaa.
  29. Tovuz (1.0 p)
    torstai kello 18.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 9 tavua, 0 sanaa.
  30. Tərtər (1.0 p)
    torstai kello 18.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 14 tavua, 0 sanaa.
  31. Zəngilan (1.0 p)
    torstai kello 18.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 17 tavua, 0 sanaa.
  32. İmişli (1.0 p)
    torstai kello 18.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 39 tavua, 0 sanaa.
  33. Zərdab (1.0 p)
    torstai kello 18.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 39 tavua, 0 sanaa.
  34. Eigirdžiai (1.0 p)
    perjantai kello 10.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 342 tavua, 3 sanaa.
  35. Kingdom Centre (1.0 p)
    perjantai kello 13.06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 274 tavua, 1 sana.
  36. Paris–Bordeaux–Paris (1.0 p)
    lauantai kello 12.20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 218 tavua, 0 sanaa.
  37. Moskovskaja (alkoholijuoma) (1.0 p)
    lauantai kello 13.12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 52 tavua, 0 sanaa.
  38. Stolitšnaja (1.0 p)
    lauantai kello 13.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  39. Luksusowa (1.0 p)
    lauantai kello 13.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  40. Hoegaarden (panimo) (1.0 p)
    lauantai kello 14.03: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 134 tavua, 0 sanaa.
  41. Reinheitsgebot (1.0 p)
    lauantai kello 14.10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 113 tavua, 0 sanaa.
  42. Kilan (1.0 p)
    sunnuntai kello 15.12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 531 tavua, 0 sanaa.
  43. Kozlovka (1.0 p)
    sunnuntai kello 15.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −103 tavua, 0 sanaa.
  44. Kota (Intia) (1.0 p)
    sunnuntai kello 15.28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 18 tavua, 0 sanaa.
  45. Kubinka (1.0 p)
    sunnuntai kello 15.48: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 2 710 tavua, 0 sanaa.
  46. Kulob (1.0 p)
    sunnuntai kello 15.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 17 tavua, 0 sanaa.
  47. Krasnozavodsk (1.0 p)
    sunnuntai kello 16.51: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 2 738 tavua, 0 sanaa.
  48. Lefortovon tunneli (1.0 p)
    sunnuntai kello 17.46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 65 tavua, 0 sanaa.
  49. Luza (kaupunki) (1.0 p)
    sunnuntai kello 17.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 96 tavua, 0 sanaa.
  50. Mang (1.0 p)
    sunnuntai kello 17.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 47 tavua, 0 sanaa.
  51. Meimana (1.0 p)
    maanantai kello 10.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 44 tavua, 0 sanaa.
  52. Mira-Bhayandar (1.0 p)
    maanantai kello 12.19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −52 tavua, 0 sanaa.
  53. Mihailov (1.0 p)
    maanantai kello 12.32: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 2 683 tavua, 0 sanaa.
  54. Sasovo (1.0 p)
    maanantai kello 12.39: 1.0 p (4 kuvaa)
    Yhteensä: 2 749 tavua, 0 sanaa.
  55. Spas-Klepiki (1.0 p)
    maanantai kello 12.44: 1.0 p (4 kuvaa)
    Yhteensä: 2 736 tavua, 0 sanaa.
  56. Muzaffarpur (1.0 p)
    maanantai kello 12.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −4 tavua, 0 sanaa.
  57. Muromin metroasema (1.0 p)
    maanantai kello 12.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  58. Murshidabad (1.0 p)
    maanantai kello 13.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 620 tavua, 0 sanaa.
  59. Gir-Somnathin piirikunta (1.0 p)
    maanantai kello 13.09: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 133 tavua, 4 sanaa.
  60. Aravallin piirikunta (1.0 p)
    maanantai kello 13.10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 41 tavua, 0 sanaa.
  61. Chhota Udaipurin piirikunta (1.0 p)
    maanantai kello 13.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 47 tavua, 0 sanaa.
  62. Devbhoomi Dwarkan piirikunta (1.0 p)
    maanantai kello 13.12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 48 tavua, 0 sanaa.
  63. Morbin piirikunta (1.0 p)
    maanantai kello 13.12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 38 tavua, 0 sanaa.
  64. Udalgurin piirikunta (1.0 p)
    maanantai kello 14.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 25 tavua, 0 sanaa.
  65. Gajuwaka (1.0 p)
    maanantai kello 14.25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 17 tavua, 0 sanaa.
  66. Udagamandalam (1.0 p)
    maanantai kello 14.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 43 tavua, 0 sanaa.
  67. Nanakuma-linja (1.0 p)
    maanantai kello 15.09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 81 tavua, 0 sanaa.
  68. Hakozaki-linja (1.0 p)
    maanantai kello 15.09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 81 tavua, 0 sanaa.
  69. Yakuin ōdōrin metroasema (1.0 p)
    maanantai kello 15.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 145 tavua, 0 sanaa.
  70. Watanabe dōrin metroasema (1.0 p)
    maanantai kello 15.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 77 tavua, 0 sanaa.
  71. Umebayashin metroasema (1.0 p)
    maanantai kello 15.36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 71 tavua, 0 sanaa.
  72. Tenjin-Minamin metroasema (1.0 p)
    maanantai kello 15.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 72 tavua, 0 sanaa.
  73. Kamon metroasema (1.0 p)
    maanantai kello 15.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 75 tavua, 0 sanaa.
  74. Fukudai-maen metroasema (1.0 p)
    maanantai kello 16.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 62 tavua, 0 sanaa.
  75. Akasakan metroasema (1.0 p)
    maanantai kello 16.03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 65 tavua, 0 sanaa.
  76. Fujisakin metroasema (1.0 p)
    maanantai kello 16.04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 74 tavua, 0 sanaa.
  77. Nakasu-Kawabatan metroasema (1.0 p)
    maanantai kello 16.04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 70 tavua, 0 sanaa.
  78. Ōhorikōenin metroasema (1.0 p)
    maanantai kello 16.05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  79. Maidashi-Kyūdaibyōinmaen metroasema (1.0 p)
    maanantai kello 16.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 80 tavua, 0 sanaa.
  80. Clementin metroasema (1.0 p)
    maanantai kello 16.10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 16 tavua, 0 sanaa.
  81. Cashew’n metroasema (2.0 p)
    maanantai kello 16.10: 1.0 p (1 kuva)
    tiistai kello 09.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 108 tavua, 0 sanaa.
  82. R38 (1.0 p)
    maanantai kello 16.14: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 108 tavua, 0 sanaa.
  83. Ferizaj (1.0 p)
    tiistai kello 00.24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −8 tavua, 0 sanaa.
  84. Basarabeasca (1.0 p)
    tiistai kello 00.26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 6 tavua, 0 sanaa.
  85. Cantemir (1.0 p)
    tiistai kello 00.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 0 sanaa.
  86. Durlești (1.0 p)
    tiistai kello 00.30: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 70 tavua, 0 sanaa.
  87. Hîncești (1.0 p)
    tiistai kello 00.31: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 96 tavua, 0 sanaa.
  88. Taraclia (1.0 p)
    tiistai kello 00.32: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 70 tavua, 0 sanaa.
  89. Vulcănești (1.0 p)
    tiistai kello 00.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 5 tavua, 0 sanaa.
  90. Ștefan Vodă (1.0 p)
    tiistai kello 00.34: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 37 tavua, 0 sanaa.
  91. Bestum (1.0 p)
    tiistai kello 00.36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 81 tavua, 0 sanaa.
  92. Harpa (1.0 p)
    tiistai kello 00.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 45 tavua, 0 sanaa.
  93. Kyrilloksen ja Methodioksen yliopisto (1.0 p)
    tiistai kello 00.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 70 tavua, 0 sanaa.
  94. Euroopan-mestaruuskilpailut 2018 (1.0 p)
    keskiviikko kello 12.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 553 tavua, 0 sanaa.
  95. Goranboy (1.0 p)
    tiistai kello 10.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 16 tavua, 0 sanaa.
  96. Dəliməmmədli (1.0 p)
    tiistai kello 10.08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 21 tavua, 0 sanaa.
  97. Kerteminde (1.0 p)
    tiistai kello 10.22: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 2 661 tavua, 0 sanaa.
  98. Cəlilabad (1.0 p)
    tiistai kello 12.59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 21 tavua, 0 sanaa.
  99. Astara (Azerbaidžan) (1.0 p)
    tiistai kello 13.48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 15 tavua, 0 sanaa.
  100. Mésa Geitoniá (1.0 p)
    tiistai kello 13.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 0 sanaa.
  101. Jonathan Learoyd (1.0 p)
    keskiviikko kello 11.35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 230 tavua, 0 sanaa.
  102. Ben Jipcho (1.0 p)
    keskiviikko kello 12.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 26 tavua, 0 sanaa.
  103. Athletissima (1.0 p)
    keskiviikko kello 12.03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 108 tavua, 0 sanaa.
  104. Võsu (1.0 p)
    keskiviikko kello 22.52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 114 tavua, 0 sanaa.
  105. Alzamai (1.0 p)
    keskiviikko kello 23.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 85 tavua, 0 sanaa.
  106. Ardabīl (1.0 p)
    keskiviikko kello 23.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 62 tavua, 1 sana.
  107. At Tafilah (1.0 p)
    keskiviikko kello 23.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 17 tavua, 0 sanaa.
  108. Astara (Iran) (1.0 p)
    keskiviikko kello 23.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 19 tavua, 0 sanaa.
  109. Artjomovsk (1.0 p)
    keskiviikko kello 23.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 596 tavua, 0 sanaa.
  110. Duma (1.0 p)
    keskiviikko kello 23.44: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 41 tavua, 0 sanaa.
  111. Ertil (1.0 p)
    keskiviikko kello 23.48: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 2 573 tavua, 0 sanaa.
  112. Fergana (1.0 p)
    torstai kello 11.28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 29 tavua, 0 sanaa.
  113. Fort-Şevçenko (1.0 p)
    torstai kello 11.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  114. Gali (1.0 p)
    torstai kello 11.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 37 tavua, 0 sanaa.
  115. Guntur (1.0 p)
    torstai kello 11.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −122 tavua, 0 sanaa.
  116. Hacıqabul (1.0 p)
    torstai kello 11.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 29 tavua, 0 sanaa.
  117. Haditha (1.0 p)
    torstai kello 11.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 42 tavua, 0 sanaa.
  118. Hawija (1.0 p)
    torstai kello 13.28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 11 tavua, 0 sanaa.
  119. Hisor (1.0 p)
    torstai kello 13.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 13 tavua, 0 sanaa.
  120. Hilok (1.0 p)
    torstai kello 13.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 83 tavua, 0 sanaa.
  121. Hilla (kaupunki) (1.0 p)
    torstai kello 13.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 20 tavua, 0 sanaa.
  122. Jambi (kaupunki) (1.0 p)
    torstai kello 13.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 112 tavua, 0 sanaa.
  123. Kalyan (1.0 p)
    torstai kello 13.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −50 tavua, 0 sanaa.
  124. Karatšev (1.0 p)
    torstai kello 13.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 124 tavua, 0 sanaa.
  125. Navašino (1.0 p)
    torstai kello 15.12: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 2 733 tavua, 0 sanaa.
  126. Nišapur (1.0 p)
    torstai kello 15.14: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −1 tavu, 0 sanaa.
  127. Leselidze (1.0 p)
    torstai kello 15.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 557 tavua, 0 sanaa.
  128. Osku (kaupunki) (1.0 p)
    torstai kello 15.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 108 tavua, 0 sanaa.
  129. Osku (maakunta) (1.0 p)
    torstai kello 16.03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 113 tavua, 0 sanaa.
  130. Seremban (1.0 p)
    perjantai kello 12.08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 20 tavua, 0 sanaa.
  131. Bani Walid (1.0 p)
    perjantai kello 12.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 19 tavua, 0 sanaa.
  132. Domoni (1.0 p)
    perjantai kello 12.15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 170 tavua, 0 sanaa.
  133. Märjamaa (1.0 p)
    perjantai kello 15.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 197 tavua, 0 sanaa.
  134. Järva-Jaani (1.0 p)
    perjantai kello 15.50: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 202 tavua, 0 sanaa.
  135. Kiili (kauppala) (1.0 p)
    perjantai kello 15.52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 0 sanaa.
  136. Kohtla-Nõmme (1.0 p)
    perjantai kello 15.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 76 tavua, 0 sanaa.
  137. Pärnu-Jaagupi (1.0 p)
    perjantai kello 16.13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 71 tavua, 0 sanaa.
  138. Tootsi (1.0 p)
    perjantai kello 16.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 119 tavua, 0 sanaa.
  139. Vändra (1.0 p)
    perjantai kello 16.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 113 tavua, 0 sanaa.
  140. Lushnja (1.0 p)
    perjantai kello 23.56: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 2 616 tavua, 0 sanaa.
  141. Laç (1.0 p)
    perjantai kello 23.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 8 tavua, 0 sanaa.
  142. Bilisht (1.0 p)
    lauantai kello 00.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −17 tavua, 0 sanaa.
  143. Edéa (1.0 p)
    lauantai kello 00.05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 22 tavua, 0 sanaa.
  144. Tiranan yliopisto (1.0 p)
    lauantai kello 00.06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 83 tavua, 0 sanaa.
  145. Mahu (1.0 p)
    lauantai kello 12.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 95 tavua, 0 sanaa.
  146. Misso (1.0 p)
    lauantai kello 14.22: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 98 tavua, 0 sanaa.
  147. Lääne-Saare (1.0 p)
    lauantai kello 14.25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 70 tavua, 0 sanaa.
  148. Loodna (1.0 p)
    lauantai kello 14.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 58 tavua, 0 sanaa.
  149. Värska (1.0 p)
    lauantai kello 14.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 51 tavua, 0 sanaa.
  150. Türisalu (1.0 p)
    lauantai kello 14.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 69 tavua, 0 sanaa.
  151. Treski (1.0 p)
    lauantai kello 14.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 37 tavua, 0 sanaa.
  152. Treimani (1.0 p)
    lauantai kello 15.46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 18 tavua, 0 sanaa.
  153. Kirbla (1.0 p)
    lauantai kello 15.48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  154. Kaarepere (1.0 p)
    lauantai kello 15.48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 40 tavua, 0 sanaa.
  155. Paatsalu (1.0 p)
    lauantai kello 15.55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  156. Kloogaranna (1.0 p)
    lauantai kello 16.03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 129 tavua, 0 sanaa.
  157. Kungla (1.0 p)
    lauantai kello 16.48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 56 tavua, 0 sanaa.
  158. Auxilium Pallacanestro Torino (1.0 p)
    lauantai kello 23.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 83 tavua, 0 sanaa.
  159. Gorgonzola (1.0 p)
    lauantai kello 23.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 0 sanaa.
  160. Milano – San Remo 2016 (1.0 p)
    lauantai kello 23.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 88 tavua, 0 sanaa.
  161. Milano – San Remo 2014 (1.0 p)
    lauantai kello 23.52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 78 tavua, 0 sanaa.
  162. Porvoon sairaala (5.0 p)
    sunnuntai kello 00.07: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 40 tavua, 0 sanaa.
  163. Milano – San Remo 2013 (1.0 p)
    sunnuntai kello 00.13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 87 tavua, 0 sanaa.
  164. Milano – San Remo 2012 (1.0 p)
    sunnuntai kello 00.14: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 0 sanaa.
  165. Milano – San Remo 2011 (1.0 p)
    sunnuntai kello 00.15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  166. Milano – San Remo 2010 (1.0 p)
    sunnuntai kello 00.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 91 tavua, 0 sanaa.
  167. Milano – San Remo 2006 (1.0 p)
    sunnuntai kello 00.22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 81 tavua, 0 sanaa.
  168. Grigori Margulis (1.0 p)
    sunnuntai kello 11.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  169. Kacper Kozłowski (1.0 p)
    sunnuntai kello 11.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 73 tavua, 0 sanaa.
  170. Jerzy Pietrzyk (1.0 p)
    sunnuntai kello 11.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 36 tavua, 0 sanaa.
  171. Rafał Omelko (1.0 p)
    sunnuntai kello 11.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 33 tavua, 0 sanaa.
  172. Tamsalu (1.0 p)
    maanantai kello 00.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 34 tavua, 0 sanaa.
  173. Lazarat (1.0 p)
    maanantai kello 00.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 520 tavua, 0 sanaa.
  174. Hyökkälän koulu (5.0 p)
    maanantai kello 16.05: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 23 tavua, 0 sanaa.
  175. Klemetskog skola (5.0 p)
    maanantai kello 16.06: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 20 tavua, 0 sanaa.
  176. Riihikallion koulu (5.0 p)
    maanantai kello 16.07: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  177. Ruotsinkylän koulu (5.0 p)
    maanantai kello 16.07: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 23 tavua, 0 sanaa.
  178. Rusutjärven koulu (5.0 p)
    maanantai kello 16.08: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 22 tavua, 0 sanaa.
  179. Vaunukankaan koulu (5.0 p)
    maanantai kello 16.08: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 22 tavua, 0 sanaa.
  180. Rotterdamin maraton (1.0 p)
    tiistai kello 00.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 123 tavua, 0 sanaa.
  181. Gălăbovo (1.0 p)
    tiistai kello 00.14: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −16 tavua, 0 sanaa.
  182. Trăstenik (1.0 p)
    tiistai kello 00.17: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 544 tavua, 0 sanaa.
  183. Tsarevo (1.0 p)
    tiistai kello 00.19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 536 tavua, 0 sanaa.
  184. Sungurlare (1.0 p)
    tiistai kello 00.20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 21 tavua, 0 sanaa.
  185. Stambolijski (1.0 p)
    tiistai kello 00.22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 562 tavua, 0 sanaa.
  186. Ihtiman (1.0 p)
    tiistai kello 00.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 43 tavua, 0 sanaa.
  187. Luettelo Bulgarian kaupungeista (1.0 p)
    tiistai kello 00.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  188. Morandi-silta U (1.0 p)
    tiistai kello 17.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 090 tavua, 20 sanaa.
  189. Maunulan terveysasema (5.0 p)
    tiistai kello 23.54: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 25 tavua, 0 sanaa.
  190. Paloheinän terveysasema (5.0 p)
    tiistai kello 23.54: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 28 tavua, 0 sanaa.
  191. Oulunkylän terveysasema (5.0 p)
    tiistai kello 23.55: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 28 tavua, 0 sanaa.
  192. Jekaterinburgin monumentti (1.0 p)
    keskiviikko kello 12.27: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 268 tavua, 0 sanaa.
  193. Afganistanin sodan neuvostojoukkojen muistomerkki (1.0 p)
    keskiviikko kello 12.29: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 255 tavua, 5 sanaa.
  194. Tškalovsk (Kaliningrad) (1.0 p)
    torstai kello 00.09: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 2 675 tavua, 0 sanaa.
  195. Vihorevka (1.0 p)
    torstai kello 00.17: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 102 tavua, 0 sanaa.
  196. Agryz (1.0 p)
    torstai kello 00.33: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 1 462 tavua, 0 sanaa.
  197. Guardian (yhtye) (1.0 p)
    torstai kello 08.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 138 tavua, 0 sanaa.
  198. Abraham Chebii (1.0 p)
    maanantai kello 19.48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 74 tavua, 0 sanaa.
  199. Bedan Karoki (1.0 p)
    maanantai kello 20.13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  200. Boaz Kiplagat Lalang (1.0 p)
    maanantai kello 20.19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 44 tavua, 0 sanaa.
  201. Geoffrey Kipsang Kamworor (1.0 p)
    maanantai kello 20.20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 33 tavua, 0 sanaa.
  202. Peter Kirui (1.0 p)
    maanantai kello 20.23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  203. Sammy Kitwara (1.0 p)
    maanantai kello 20.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 87 tavua, 0 sanaa.
  204. Samson Kimobwa (1.0 p)
    maanantai kello 20.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  205. Ali Abdalla (1.0 p)
    maanantai kello 20.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 74 tavua, 0 sanaa.
  206. Chistén (1.0 p)
    maanantai kello 21.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 33 tavua, 0 sanaa.
  207. Casalarreina (1.0 p)
    maanantai kello 21.25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 182 tavua, 0 sanaa.
  208. Ojacastro (1.0 p)
    maanantai kello 21.53: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 245 tavua, 0 sanaa.
  209. R-ryhmä (1.0 p)
    maanantai kello 22.57: 1.0 p (7 kuvaa)
    Yhteensä: 488 tavua, 0 sanaa.
  210. Badolatosa (1.0 p)
    maanantai kello 23.03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 121 tavua, 0 sanaa.
  211. Isidro Nozal (1.0 p)
    tiistai kello 12.55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 43 tavua, 0 sanaa.
  212. Roberto Heras (1.0 p)
    tiistai kello 13.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −66 tavua, 0 sanaa.
  213. Peter Scholze U (1.0 p)
    torstai kello 14.12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 013 tavua, 31 sanaa.
  214. Latvian rautatieliikenne (1.0 p)
    perjantai kello 00.10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 86 tavua, 0 sanaa.
  215. Kansojen ystävyyden kaari (1.0 p)
    lauantai kello 15.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 77 tavua, 0 sanaa.
  216. Puna-armeijan muistomerkki (Riika) (1.0 p)
    lauantai kello 15.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 87 tavua, 0 sanaa.
  217. Skogfossin voimalaitos (1.0 p)
    lauantai kello 16.04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −378 tavua, 0 sanaa.
  218. Bibliothèque du cinéma François-Truffaut (1.0 p)
    lauantai kello 16.10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 105 tavua, 0 sanaa.
  219. Nobelbiblioteket (1.0 p)
    lauantai kello 16.13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 90 tavua, 0 sanaa.
  220. Jamal–Eurooppa-kaasuputki (1.0 p)
    lauantai kello 16.17: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 36 tavua, 1 sana.
  221. Blue Lagoon (kylpylä) (1.0 p)
    sunnuntai kello 13.24: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 268 tavua, 5 sanaa.
  222. Manner-Kiina (1.0 p)
    sunnuntai kello 14.20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 50 tavua, 0 sanaa.
  223. Hongkong–Zhuhai–Macao-silta U (1.0 p)
    sunnuntai kello 15.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 630 tavua, 44 sanaa.
  224. Myski (Kemerovon alue) (1.0 p)
    sunnuntai kello 18.51: 1.0 p (4 kuvaa)
    Yhteensä: 2 684 tavua, 0 sanaa.
  225. Gurjevsk (Kemerovon alue) (1.0 p)
    sunnuntai kello 19.25: 1.0 p (4 kuvaa)
    Yhteensä: 2 676 tavua, 0 sanaa.
  226. Osinniki (1.0 p)
    sunnuntai kello 19.28: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 2 590 tavua, 0 sanaa.
  227. Rock Band (pelisarja) (1.0 p)
    maanantai kello 12.48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 18 tavua, 0 sanaa.
  228. Naoki Urasawa (1.0 p)
    maanantai kello 18.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 88 tavua, 0 sanaa.
  229. Hahkialan kartano (1.0 p)
    keskiviikko kello 12.12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 357 tavua, 0 sanaa.
  230. Kot Diji (1.0 p)
    keskiviikko kello 17.15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 93 tavua, 1 sana.
  231. NXP Semiconductors (1.0 p)
    torstai kello 11.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 4 tavua, 0 sanaa.
  232. Perrigo (1.0 p)
    torstai kello 11.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 745 tavua, 0 sanaa.
  233. Mylan (1.0 p)
    torstai kello 11.43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 742 tavua, 0 sanaa.
  234. Boz Scaggs (1.0 p)
    torstai kello 11.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 49 tavua, 0 sanaa.
  235. Adi Agashé (1.0 p)
    torstai kello 12.26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 186 tavua, 1 sana.
  236. Aaron Russo (1.0 p)
    torstai kello 12.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 111 tavua, 0 sanaa.
  237. Westland Helicopters (1.0 p)
    torstai kello 19.59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 18 tavua, 0 sanaa.
  238. Tōhō (1.0 p)
    torstai kello 20.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 tavua, 0 sanaa.
  239. Ruuvinväännin (1.0 p)
    torstai kello 23.10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 112 tavua, 0 sanaa.
  240. Näääk (1.0 p)
    perjantai kello 12.04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 1 sana.
  241. Miyavi (1.0 p)
    perjantai kello 12.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 51 tavua, 0 sanaa.
  242. Közi (1.0 p)
    perjantai kello 12.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 44 tavua, 0 sanaa.
  243. Amaroni (1.0 p)
    perjantai kello 19.10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 132 tavua, 0 sanaa.
  244. Coppa Placci (1.0 p)
    perjantai kello 19.14: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 0 sanaa.
  245. Lombardian ympäriajo 2008 (1.0 p)
    perjantai kello 19.18: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 58 tavua, 0 sanaa.
  246. Museo dei trasporti Ogliari (1.0 p)
    perjantai kello 19.19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 100 tavua, 0 sanaa.
  247. Sambuca Pistoiese (1.0 p)
    perjantai kello 19.22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 128 tavua, 0 sanaa.
  248. Pyöräily kesäolympialaisissa 1960 (1.0 p)
    perjantai kello 19.26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 151 tavua, 0 sanaa.
  249. Dwars door Vlaanderen (1.0 p)
    perjantai kello 23.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 35 tavua, 0 sanaa.
  250. Pariisi–Roubaix 2014 (1.0 p)
    perjantai kello 23.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 95 tavua, 0 sanaa.
  251. Pariisi–Roubaix 2013 (1.0 p)
    perjantai kello 23.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 161 tavua, 0 sanaa.
  252. Pariisi–Roubaix 2011 (1.0 p)
    perjantai kello 23.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 102 tavua, 0 sanaa.
  253. Pariisi–Roubaix 2010 (1.0 p)
    perjantai kello 23.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 89 tavua, 0 sanaa.
  254. Pariisi–Roubaix 2008 (1.0 p)
    perjantai kello 23.59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 104 tavua, 0 sanaa.

Jukka Kolppanen (275 p) muokkaa

275 artikkelia, 19,16 kB

  1. Wang Hongwen (1.0 p)
    keskiviikko kello 05.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 54 tavua, 0 sanaa.
  2. Bill Janklow (1.0 p)
    perjantai kello 00.04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 82 tavua, 0 sanaa.
  3. Calvin L. Rampton (1.0 p)
    perjantai kello 00.05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 65 tavua, 0 sanaa.
  4. Dan Edward Garvey (1.0 p)
    perjantai kello 00.12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 81 tavua, 0 sanaa.
  5. Vattajanniemi (1.0 p)
    lauantai kello 20.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 57 tavua, 0 sanaa.
  6. George Nigh (1.0 p)
    sunnuntai kello 09.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 0 sanaa.
  7. Isaac Murphy (1.0 p)
    sunnuntai kello 09.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 55 tavua, 0 sanaa.
  8. John Fife Symington III (1.0 p)
    sunnuntai kello 09.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 76 tavua, 0 sanaa.
  9. Kenneth Waltz (1.0 p)
    sunnuntai kello 09.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  10. Louis A. Wiltz (1.0 p)
    sunnuntai kello 09.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  11. J’son Stamper (1.0 p)
    maanantai kello 03.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 22 tavua, 0 sanaa.
  12. Mel Hutchins (1.0 p)
    maanantai kello 03.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 55 tavua, 0 sanaa.
  13. Mike Sojourner (1.0 p)
    maanantai kello 03.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 66 tavua, 0 sanaa.
  14. Robert Horry (1.0 p)
    maanantai kello 03.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 73 tavua, 0 sanaa.
  15. Joshua Mance (1.0 p)
    maanantai kello 05.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 23 tavua, 0 sanaa.
  16. Joni Huntley (1.0 p)
    maanantai kello 05.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 28 tavua, 0 sanaa.
  17. Jim Grelle (1.0 p)
    maanantai kello 05.28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 26 tavua, 0 sanaa.
  18. James Butts (1.0 p)
    maanantai kello 05.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa.
  19. James Bausch (1.0 p)
    maanantai kello 05.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 26 tavua, 0 sanaa.
  20. Herman Frazier (1.0 p)
    maanantai kello 05.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  21. Dallas Long (1.0 p)
    maanantai kello 05.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa.
  22. Barney Ewell (1.0 p)
    maanantai kello 05.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 28 tavua, 0 sanaa.
  23. Kathy Schmidt (1.0 p)
    maanantai kello 05.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 28 tavua, 0 sanaa.
  24. Kenneth Carpenter (1.0 p)
    maanantai kello 05.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 29 tavua, 0 sanaa.
  25. Kenneth Wiesner (1.0 p)
    maanantai kello 05.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa.
  26. Oscar B. Goodman (1.0 p)
    maanantai kello 09.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 65 tavua, 0 sanaa.
  27. Amanda Anisimova (1.0 p)
    tiistai kello 21.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  28. Brendan Hansen (1.0 p)
    tiistai kello 22.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 49 tavua, 0 sanaa.
  29. Darren Collison (1.0 p)
    tiistai kello 22.10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 91 tavua, 0 sanaa.
  30. Davis Love III (1.0 p)
    tiistai kello 22.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 66 tavua, 0 sanaa.
  31. Dow Finsterwald (1.0 p)
    tiistai kello 22.13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 78 tavua, 0 sanaa.
  32. Elizabeth Beisel (1.0 p)
    tiistai kello 22.15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 40 tavua, 0 sanaa.
  33. Frank McCabe (1.0 p)
    tiistai kello 22.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 33 tavua, 0 sanaa.
  34. Gary Tobian (1.0 p)
    tiistai kello 22.17: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa.
  35. Jack Shea (1.0 p)
    tiistai kello 22.19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 25 tavua, 0 sanaa.
  36. Jeffrey Holguin (1.0 p)
    tiistai kello 22.20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 31 tavua, 0 sanaa.
  37. Jonny Brodzinski (1.0 p)
    tiistai kello 22.22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 25 tavua, 0 sanaa.
  38. Mike Bruner (1.0 p)
    tiistai kello 22.24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 36 tavua, 0 sanaa.
  39. Parry O’Brien (1.0 p)
    tiistai kello 22.25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 31 tavua, 0 sanaa.
  40. Paul Pilgrim (1.0 p)
    tiistai kello 22.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 28 tavua, 0 sanaa.
  41. Pete Rademacher (1.0 p)
    tiistai kello 22.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 73 tavua, 0 sanaa.
  42. Roy Saari (1.0 p)
    tiistai kello 22.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 25 tavua, 0 sanaa.
  43. Aaron Sachs (1.0 p)
    keskiviikko kello 23.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 54 tavua, 0 sanaa.
  44. Adolph Herseth (1.0 p)
    torstai kello 07.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 52 tavua, 0 sanaa.
  45. Aleksei Sultanov (1.0 p)
    torstai kello 07.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 116 tavua, 0 sanaa.
  46. Alexander Reinagle (1.0 p)
    torstai kello 07.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  47. Alfred Newman (1.0 p)
    torstai kello 07.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 42 tavua, 0 sanaa.
  48. Alisa Weilerstein (1.0 p)
    torstai kello 07.36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 78 tavua, 0 sanaa.
  49. Anita O’Day (1.0 p)
    torstai kello 07.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 65 tavua, 0 sanaa.
  50. Anita Pointer (1.0 p)
    torstai kello 07.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 74 tavua, 0 sanaa.
  51. Anita Ward (1.0 p)
    torstai kello 07.43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 62 tavua, 0 sanaa.
  52. Benn Jordan (1.0 p)
    torstai kello 07.44: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 86 tavua, 0 sanaa.
  53. Bernard Herrmann (1.0 p)
    torstai kello 07.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  54. Billy Guy (1.0 p)
    torstai kello 07.55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  55. Bonnie Lou (1.0 p)
    torstai kello 07.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 0 sanaa.
  56. Bud Powell (1.0 p)
    torstai kello 07.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 51 tavua, 0 sanaa.
  57. Byron Janis (1.0 p)
    torstai kello 07.59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 70 tavua, 0 sanaa.
  58. Chris Connor (1.0 p)
    torstai kello 08.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 72 tavua, 0 sanaa.
  59. Claude King (1.0 p)
    torstai kello 08.18: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 0 sanaa.
  60. Claudio Arrau (1.0 p)
    torstai kello 08.19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 73 tavua, 0 sanaa.
  61. Daniel Gregory Mason (1.0 p)
    torstai kello 08.20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 99 tavua, 0 sanaa.
  62. Danny Gatton (1.0 p)
    torstai kello 08.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 55 tavua, 0 sanaa.
  63. David Hungate (1.0 p)
    torstai kello 08.26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 74 tavua, 0 sanaa.
  64. Dennis DeYoung (1.0 p)
    torstai kello 10.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 65 tavua, 0 sanaa.
  65. Ed Thigpen (1.0 p)
    torstai kello 10.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 51 tavua, 0 sanaa.
  66. Frankie Ruiz (1.0 p)
    torstai kello 10.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 0 sanaa.
  67. Geoff Muldaur (1.0 p)
    torstai kello 10.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 57 tavua, 0 sanaa.
  68. Hank Locklin (1.0 p)
    torstai kello 10.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 55 tavua, 0 sanaa.
  69. Harry Carroll (1.0 p)
    torstai kello 11.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 76 tavua, 0 sanaa.
  70. George Wein (1.0 p)
    torstai kello 11.23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  71. H. Owen Reed (1.0 p)
    torstai kello 11.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 55 tavua, 0 sanaa.
  72. Hank Thompson (1.0 p)
    torstai kello 11.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 73 tavua, 0 sanaa.
  73. Honeyboy Edwards (1.0 p)
    torstai kello 23.43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 78 tavua, 0 sanaa.
  74. Hopsin (1.0 p)
    torstai kello 23.44: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 57 tavua, 0 sanaa.
  75. Irving Caesar (1.0 p)
    torstai kello 23.46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 76 tavua, 0 sanaa.
  76. Ivan Moody (1.0 p)
    torstai kello 23.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 54 tavua, 0 sanaa.
  77. Jennifer Larmore (1.0 p)
    torstai kello 23.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 85 tavua, 0 sanaa.
  78. Jordan Smith (1.0 p)
    torstai kello 23.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 66 tavua, 0 sanaa.
  79. Joseph E. Howard (1.0 p)
    torstai kello 23.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  80. Kathy Mattea (1.0 p)
    torstai kello 23.52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 62 tavua, 0 sanaa.
  81. Keith Strickland (1.0 p)
    torstai kello 23.52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 71 tavua, 0 sanaa.
  82. Kenneth Fuchs (1.0 p)
    torstai kello 23.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 81 tavua, 0 sanaa.
  83. Ketty Lester (1.0 p)
    torstai kello 23.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 72 tavua, 0 sanaa.
  84. Kitty Kallen (1.0 p)
    torstai kello 23.59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 55 tavua, 0 sanaa.
  85. Krayzie Bone (1.0 p)
    perjantai kello 00.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 93 tavua, 0 sanaa.
  86. Little Eva (1.0 p)
    perjantai kello 00.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 0 sanaa.
  87. Little Jimmy Dickens (1.0 p)
    perjantai kello 00.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 87 tavua, 0 sanaa.
  88. Lobo (muusikko) (1.0 p)
    perjantai kello 00.04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  89. Lola Falana (1.0 p)
    perjantai kello 00.05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 0 sanaa.
  90. Lukas Foss (1.0 p)
    perjantai kello 00.19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 75 tavua, 0 sanaa.
  91. Lydia Mendoza (1.0 p)
    perjantai kello 00.20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 58 tavua, 0 sanaa.
  92. Margaret Ruthven Lang (1.0 p)
    perjantai kello 00.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 84 tavua, 0 sanaa.
  93. Matt Wachter (1.0 p)
    perjantai kello 06.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 83 tavua, 0 sanaa.
  94. Mickey Leigh (1.0 p)
    perjantai kello 06.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 54 tavua, 0 sanaa.
  95. Milt Buckner (1.0 p)
    perjantai kello 06.55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 72 tavua, 0 sanaa.
  96. Nina Gordon (1.0 p)
    perjantai kello 07.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 99 tavua, 0 sanaa.
  97. P. F. Sloan (1.0 p)
    perjantai kello 07.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 78 tavua, 0 sanaa.
  98. Papoose (1.0 p)
    perjantai kello 07.03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  99. Pauline Oliveros (1.0 p)
    perjantai kello 07.05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 72 tavua, 0 sanaa.
  100. Pauly D (1.0 p)
    perjantai kello 07.06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 48 tavua, 0 sanaa.
  101. Reb Beach (1.0 p)
    perjantai kello 07.09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 69 tavua, 0 sanaa.
  102. Rebbie Jackson (1.0 p)
    perjantai kello 07.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  103. Richard Fortus (1.0 p)
    perjantai kello 07.12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 72 tavua, 0 sanaa.
  104. Robert Earl Keen (1.0 p)
    perjantai kello 07.13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  105. Rudolf Friml (1.0 p)
    perjantai kello 07.14: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 82 tavua, 0 sanaa.
  106. Susan Raye (1.0 p)
    perjantai kello 07.15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 51 tavua, 0 sanaa.
  107. Teena Marie (1.0 p)
    perjantai kello 07.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 0 sanaa.
  108. Terry Zwigoff (1.0 p)
    perjantai kello 07.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 116 tavua, 0 sanaa.
  109. Tiffany Alvord (1.0 p)
    perjantai kello 07.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 73 tavua, 0 sanaa.
  110. Tim Kelleher (1.0 p)
    perjantai kello 07.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 75 tavua, 0 sanaa.
  111. Tiny Tim (muusikko) (1.0 p)
    perjantai kello 07.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 47 tavua, 0 sanaa.
  112. Tracy Byrd (1.0 p)
    perjantai kello 07.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 0 sanaa.
  113. Vally Weigl (1.0 p)
    perjantai kello 07.36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 113 tavua, 0 sanaa.
  114. Vi Redd (1.0 p)
    perjantai kello 09.13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 80 tavua, 0 sanaa.
  115. Warren DeMartini (1.0 p)
    perjantai kello 09.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  116. Yo-Yo (1.0 p)
    perjantai kello 09.19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 44 tavua, 0 sanaa.
  117. Allison Hayes (1.0 p)
    perjantai kello 20.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 92 tavua, 0 sanaa.
  118. Arnold Vosloo (1.0 p)
    perjantai kello 20.35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 74 tavua, 0 sanaa.
  119. Art Acord (1.0 p)
    perjantai kello 22.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 73 tavua, 0 sanaa.
  120. Anthony Claggett (1.0 p)
    lauantai kello 11.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 83 tavua, 0 sanaa.
  121. Ralph Houk (1.0 p)
    lauantai kello 12.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 74 tavua, 0 sanaa.
  122. Ted Williams (1.0 p)
    lauantai kello 12.08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 93 tavua, 0 sanaa.
  123. Walter Davis (korkeushyppääjä) (1.0 p)
    lauantai kello 12.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 26 tavua, 0 sanaa.
  124. Austin O’Brien (1.0 p)
    maanantai kello 07.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 57 tavua, 0 sanaa.
  125. Ben Platt (1.0 p)
    maanantai kello 07.06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  126. Betty Lou Gerson (1.0 p)
    maanantai kello 07.09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 80 tavua, 0 sanaa.
  127. Carol Kane (1.0 p)
    maanantai kello 07.15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 95 tavua, 0 sanaa.
  128. Casey Cott (1.0 p)
    maanantai kello 07.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 0 sanaa.
  129. Cathy Lewis (1.0 p)
    maanantai kello 07.20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 70 tavua, 0 sanaa.
  130. Curtis Armstrong (1.0 p)
    tiistai kello 08.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 81 tavua, 0 sanaa.
  131. Cress Williams (1.0 p)
    tiistai kello 08.15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 69 tavua, 0 sanaa.
  132. Chris Wood (näyttelijä) (1.0 p)
    keskiviikko kello 07.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 62 tavua, 0 sanaa.
  133. Claudia Wells (1.0 p)
    keskiviikko kello 07.10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 56 tavua, 0 sanaa.
  134. Constance Towers (1.0 p)
    keskiviikko kello 07.12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 95 tavua, 0 sanaa.
  135. Demetrius Shipp Jr. (1.0 p)
    keskiviikko kello 10.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 86 tavua, 0 sanaa.
  136. Dody Goodman (1.0 p)
    keskiviikko kello 10.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 72 tavua, 0 sanaa.
  137. Estelle Parsons (1.0 p)
    keskiviikko kello 10.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 129 tavua, 0 sanaa.
  138. Gaylen Ross (1.0 p)
    keskiviikko kello 10.43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 64 tavua, 0 sanaa.
  139. Geoffrey Lewis (1.0 p)
    keskiviikko kello 10.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  140. Geraldine Page (1.0 p)
    keskiviikko kello 10.55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 85 tavua, 0 sanaa.
  141. Jack Elam (1.0 p)
    keskiviikko kello 11.04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 73 tavua, 0 sanaa.
  142. Jake Abel (1.0 p)
    keskiviikko kello 11.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 70 tavua, 0 sanaa.
  143. Jake Deckard (1.0 p)
    keskiviikko kello 11.08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 55 tavua, 0 sanaa.
  144. James Karen (1.0 p)
    keskiviikko kello 11.09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 90 tavua, 0 sanaa.
  145. Jason Ridge (1.0 p)
    keskiviikko kello 11.10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 80 tavua, 0 sanaa.
  146. Jessica Williams (näyttelijä) (1.0 p)
    keskiviikko kello 11.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  147. Jim Hutton (1.0 p)
    keskiviikko kello 11.13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 113 tavua, 0 sanaa.
  148. Warren Stevens (1.0 p)
    perjantai kello 00.36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  149. Victor Wong (1.0 p)
    perjantai kello 00.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 0 sanaa.
  150. Van Hansis (1.0 p)
    perjantai kello 00.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 0 sanaa.
  151. Tony Plana (1.0 p)
    perjantai kello 00.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 58 tavua, 0 sanaa.
  152. Tim Kazurinsky (1.0 p)
    perjantai kello 00.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 0 sanaa.
  153. Tia Texada (1.0 p)
    perjantai kello 00.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 49 tavua, 0 sanaa.
  154. Taylor Negron (1.0 p)
    perjantai kello 00.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 57 tavua, 0 sanaa.
  155. Rosemary Murphy (1.0 p)
    perjantai kello 01.09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 80 tavua, 0 sanaa.
  156. Rory Cochrane (1.0 p)
    perjantai kello 01.10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 57 tavua, 0 sanaa.
  157. Rockmond Dunbar (1.0 p)
    perjantai kello 01.22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 66 tavua, 0 sanaa.
  158. Robby Benson (1.0 p)
    perjantai kello 03.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 78 tavua, 0 sanaa.
  159. Richard Harrison (1.0 p)
    perjantai kello 03.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 80 tavua, 0 sanaa.
  160. Ray Santiago (1.0 p)
    perjantai kello 03.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 66 tavua, 0 sanaa.
  161. Ralph Waite (1.0 p)
    perjantai kello 03.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 0 sanaa.
  162. Rachel Sibner (1.0 p)
    perjantai kello 03.43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 57 tavua, 0 sanaa.
  163. Patrick Flueger (1.0 p)
    perjantai kello 03.44: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 95 tavua, 0 sanaa.
  164. Patricia Breslin (1.0 p)
    perjantai kello 03.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 89 tavua, 0 sanaa.
  165. Pat Hingle (1.0 p)
    perjantai kello 04.36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 77 tavua, 0 sanaa.
  166. Olivia Olson (1.0 p)
    perjantai kello 04.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 54 tavua, 0 sanaa.
  167. Noah Cyrus (1.0 p)
    perjantai kello 04.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 0 sanaa.
  168. Nathan Kress (1.0 p)
    perjantai kello 04.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 74 tavua, 0 sanaa.
  169. Natashia Williams (1.0 p)
    perjantai kello 04.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 71 tavua, 0 sanaa.
  170. Nanette Fabray (1.0 p)
    perjantai kello 04.43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 76 tavua, 0 sanaa.
  171. Miriam Seegar (1.0 p)
    perjantai kello 04.44: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 57 tavua, 0 sanaa.
  172. Michael Pitt (1.0 p)
    perjantai kello 04.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 56 tavua, 0 sanaa.
  173. Lana Wood (1.0 p)
    perjantai kello 04.48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 0 sanaa.
  174. King Baggot (1.0 p)
    perjantai kello 04.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 56 tavua, 0 sanaa.
  175. Kim Stanley (1.0 p)
    perjantai kello 04.52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 65 tavua, 0 sanaa.
  176. Kim Hunter (1.0 p)
    perjantai kello 04.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 64 tavua, 0 sanaa.
  177. Kherington Payne (1.0 p)
    perjantai kello 04.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 98 tavua, 0 sanaa.
  178. William Hartnell (1.0 p)
    lauantai kello 07.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 0 sanaa.
  179. Virginia McKenna (1.0 p)
    lauantai kello 07.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 74 tavua, 0 sanaa.
  180. Twiggy (1.0 p)
    lauantai kello 07.36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  181. Shelley Conn (1.0 p)
    lauantai kello 07.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 55 tavua, 0 sanaa.
  182. Paul Freeman (1.0 p)
    lauantai kello 07.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 62 tavua, 0 sanaa.
  183. Patrick Troughton (1.0 p)
    lauantai kello 07.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  184. Patricia Quinn (1.0 p)
    lauantai kello 07.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  185. Noah Huntley (1.0 p)
    lauantai kello 07.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 55 tavua, 0 sanaa.
  186. Michael Des Barres (1.0 p)
    lauantai kello 07.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 100 tavua, 0 sanaa.
  187. Max Baldry (1.0 p)
    lauantai kello 07.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  188. Marianne Jean-Baptiste (1.0 p)
    lauantai kello 08.12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 102 tavua, 0 sanaa.
  189. Lalla Ward (1.0 p)
    lauantai kello 08.13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 0 sanaa.
  190. Kevin Whately (1.0 p)
    lauantai kello 08.24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 136 tavua, 0 sanaa.
  191. Kay Parker (1.0 p)
    lauantai kello 08.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 70 tavua, 0 sanaa.
  192. Georgia King (1.0 p)
    lauantai kello 08.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 85 tavua, 0 sanaa.
  193. Emilia Fox (1.0 p)
    lauantai kello 08.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  194. Charley Webb (1.0 p)
    lauantai kello 08.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 64 tavua, 0 sanaa.
  195. Thomas Battersby (1.0 p)
    lauantai kello 13.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 32 tavua, 0 sanaa.
  196. Sylvia Cheeseman (1.0 p)
    lauantai kello 13.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 32 tavua, 0 sanaa.
  197. John Curry (1.0 p)
    lauantai kello 13.03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 26 tavua, 0 sanaa.
  198. Hope Powell (1.0 p)
    lauantai kello 13.04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 96 tavua, 0 sanaa.
  199. Harry Maguire (1.0 p)
    lauantai kello 13.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 114 tavua, 0 sanaa.
  200. Alexei Sayle (1.0 p)
    lauantai kello 13.09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 82 tavua, 0 sanaa.
  201. Alfonso Arau (1.0 p)
    sunnuntai kello 08.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 55 tavua, 0 sanaa.
  202. Andrew Lee Potts (1.0 p)
    sunnuntai kello 08.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 62 tavua, 0 sanaa.
  203. Andrée Lachapelle (1.0 p)
    sunnuntai kello 08.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 73 tavua, 0 sanaa.
  204. Ann-Marie MacDonald (1.0 p)
    sunnuntai kello 08.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 129 tavua, 0 sanaa.
  205. Anthony Boyle (1.0 p)
    sunnuntai kello 08.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 57 tavua, 0 sanaa.
  206. Anthony Dawson (1.0 p)
    sunnuntai kello 08.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 81 tavua, 0 sanaa.
  207. Ariel Lin (1.0 p)
    sunnuntai kello 08.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 115 tavua, 0 sanaa.
  208. Bella Darvi (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 58 tavua, 0 sanaa.
  209. Beppe Wolgers (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 84 tavua, 0 sanaa.
  210. Björn Gustafson (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 81 tavua, 0 sanaa.
  211. Blake Harper (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 55 tavua, 0 sanaa.
  212. Coralie Trinh Thi (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 81 tavua, 0 sanaa.
  213. Coy Watson Jr. (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 71 tavua, 0 sanaa.
  214. Dabney Coleman (1.0 p)
    tiistai kello 06.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 94 tavua, 0 sanaa.
  215. Dafne Fernández (1.0 p)
    tiistai kello 07.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 83 tavua, 0 sanaa.
  216. Dean Butler (1.0 p)
    tiistai kello 07.04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 141 tavua, 0 sanaa.
  217. Earl Cameron (1.0 p)
    tiistai kello 07.06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 56 tavua, 0 sanaa.
  218. Edith González (1.0 p)
    tiistai kello 07.08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 74 tavua, 0 sanaa.
  219. Elizabeth McLaughlin (1.0 p)
    tiistai kello 07.08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 71 tavua, 0 sanaa.
  220. Ernest Ball (1.0 p)
    tiistai kello 07.10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 0 sanaa.
  221. Fernando Fernán Gómez (1.0 p)
    tiistai kello 07.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 77 tavua, 0 sanaa.
  222. Fernando Poe Jr. (1.0 p)
    tiistai kello 07.13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 141 tavua, 0 sanaa.
  223. Fernando Rey (1.0 p)
    tiistai kello 07.15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 58 tavua, 0 sanaa.
  224. Geneviève Bujold (1.0 p)
    tiistai kello 07.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 84 tavua, 0 sanaa.
  225. George Abbott (1.0 p)
    tiistai kello 07.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 77 tavua, 0 sanaa.
  226. George Curzon (näyttelijä) (1.0 p)
    tiistai kello 07.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  227. Gustaf Molander (1.0 p)
    tiistai kello 07.23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 71 tavua, 0 sanaa.
  228. Heinz Weixelbraun (1.0 p)
    tiistai kello 09.03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 65 tavua, 0 sanaa.
  229. Hyuk (1.0 p)
    tiistai kello 09.04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 73 tavua, 0 sanaa.
  230. Inga Tidblad (1.0 p)
    tiistai kello 09.06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 54 tavua, 0 sanaa.
  231. Jodi Albert (1.0 p)
    tiistai kello 09.13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 98 tavua, 0 sanaa.
  232. Joseph Wiseman (1.0 p)
    tiistai kello 09.44: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 69 tavua, 0 sanaa.
  233. Juliano Mer-Khamis (1.0 p)
    tiistai kello 09.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  234. Kaye Ballard (1.0 p)
    tiistai kello 09.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 121 tavua, 0 sanaa.
  235. Kazunari Ninomiya (1.0 p)
    tiistai kello 09.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 99 tavua, 0 sanaa.
  236. Ken Ogata (1.0 p)
    tiistai kello 09.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  237. Kiyoshi Atsumi (1.0 p)
    tiistai kello 21.44: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 136 tavua, 0 sanaa.
  238. Kris Lemche (1.0 p)
    tiistai kello 21.46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 0 sanaa.
  239. Laraine Day (1.0 p)
    tiistai kello 21.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 51 tavua, 0 sanaa.
  240. Lee Eun-ju (1.0 p)
    tiistai kello 23.25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 71 tavua, 0 sanaa.
  241. Lloyd Bochner (1.0 p)
    tiistai kello 23.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 105 tavua, 0 sanaa.
  242. Lloyd Whitlock (1.0 p)
    tiistai kello 23.28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 73 tavua, 0 sanaa.
  243. Lorena Gale (1.0 p)
    tiistai kello 23.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  244. Louise Edlind Friberg (1.0 p)
    tiistai kello 23.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 124 tavua, 0 sanaa.
  245. Luisa Martín (1.0 p)
    keskiviikko kello 11.20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 54 tavua, 0 sanaa.
  246. Lynda Boyd (1.0 p)
    keskiviikko kello 11.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 51 tavua, 0 sanaa.
  247. Mabel Rivera (1.0 p)
    keskiviikko kello 11.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 69 tavua, 0 sanaa.
  248. Margaret Tyzack (1.0 p)
    keskiviikko kello 11.23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 76 tavua, 0 sanaa.
  249. Mario Maurer (1.0 p)
    keskiviikko kello 11.24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 70 tavua, 0 sanaa.
  250. Marta Eggerth (1.0 p)
    keskiviikko kello 11.26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 79 tavua, 0 sanaa.
  251. Ned Romero (1.0 p)
    keskiviikko kello 23.35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 421 tavua, 7 sanaa.
  252. Nestor Serrano (1.0 p)
    perjantai kello 23.06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 65 tavua, 0 sanaa.
  253. Nick Castle (1.0 p)
    perjantai kello 23.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  254. Roger Vadim (1.0 p)
    perjantai kello 23.10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  255. Sandahl Bergman (1.0 p)
    perjantai kello 23.10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 82 tavua, 0 sanaa.
  256. Sean Patrick Flanery (1.0 p)
    perjantai kello 23.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 82 tavua, 0 sanaa.
  257. Shirley Mitchell (1.0 p)
    perjantai kello 23.12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  258. Simon Bird (1.0 p)
    perjantai kello 23.13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  259. Tatsuya Fujiwara (1.0 p)
    perjantai kello 23.15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 130 tavua, 0 sanaa.
  260. Victor Webster (1.0 p)
    perjantai kello 23.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 77 tavua, 0 sanaa.
  261. Yanic Truesdale (1.0 p)
    perjantai kello 23.17: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  262. Marjorie De Sousa (1.0 p)
    perjantai kello 23.23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 75 tavua, 0 sanaa.
  263. Shiri Appleby (1.0 p)
    perjantai kello 23.23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 69 tavua, 0 sanaa.
  264. Song Hye-kyo (1.0 p)
    perjantai kello 23.23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 85 tavua, 0 sanaa.
  265. Vera Alentova (1.0 p)
    perjantai kello 23.23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 69 tavua, 0 sanaa.
  266. Yoshiko Kuga (1.0 p)
    perjantai kello 23.23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 72 tavua, 0 sanaa.
  267. Maria de Medeiros (1.0 p)
    perjantai kello 23.25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 72 tavua, 0 sanaa.
  268. María Rojo (1.0 p)
    perjantai kello 23.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 52 tavua, 0 sanaa.
  269. Lucy Davis (1.0 p)
    perjantai kello 23.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 75 tavua, 0 sanaa.
  270. Lola Glaudini (1.0 p)
    perjantai kello 23.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 81 tavua, 0 sanaa.
  271. Samantha Bee (1.0 p)
    perjantai kello 23.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 60 tavua, 0 sanaa.
  272. Natalia Verbeke (1.0 p)
    perjantai kello 23.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  273. Jessica Boehrs (1.0 p)
    perjantai kello 23.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 119 tavua, 0 sanaa.
  274. Alicia Machado (1.0 p)
    perjantai kello 23.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  275. Pascale Bussières (1.0 p)
    perjantai kello 23.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.

Htm (210 p) muokkaa

42 artikkelia, 40,40 kB

  1. Heikki Räsänen (5.0 p)
    keskiviikko kello 01.24: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 331 tavua, 0 sanaa.
  2. Erkki Alajärvi (5.0 p)
    keskiviikko kello 19.24: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 393 tavua, 0 sanaa.
  3. Lokka (5.0 p)
    keskiviikko kello 19.51: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 127 tavua, 8 sanaa.
  4. Lokan tekojärvi (5.0 p)
    keskiviikko kello 19.52: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 132 tavua, 9 sanaa.
  5. Nattaset (5.0 p)
    keskiviikko kello 19.53: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 83 tavua, 0 sanaa.
  6. Revontultentie (5.0 p)
    keskiviikko kello 20.16: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 290 tavua, 18 sanaa.
  7. Hietalahden puisto (5.0 p)
    torstai kello 01.18: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 201 tavua, 17 sanaa.
  8. Hietalahden Villa (5.0 p)
    torstai kello 01.19: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 145 tavua, 9 sanaa.
  9. Palojoensuu (5.0 p)
    torstai kello 01.42: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 287 tavua, 24 sanaa.
  10. Sampakosken taistelu (5.0 p)
    sunnuntai kello 14.24: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 277 tavua, 23 sanaa.
  11. Aili-Salli Ahde-Kjäldman (5.0 p)
    sunnuntai kello 03.04: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 374 tavua, 0 sanaa.
  12. Kirjan talo (5.0 p)
    sunnuntai kello 04.26: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 54 tavua, 0 sanaa.
  13. Georg Jägerroos (5.0 p)
    sunnuntai kello 04.28: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 70 tavua, 0 sanaa.
  14. Kulmakoulu (5.0 p)
    sunnuntai kello 06.51: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 196 tavua, 0 sanaa.
  15. Teatterikeskus (5.0 p)
    sunnuntai kello 06.53: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 92 tavua, 0 sanaa.
  16. Borgströmin tupakkatehdas (5.0 p)
    sunnuntai kello 10.23: 5.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 346 tavua, 2 sanaa.
  17. Paola Suhonen (5.0 p)
    sunnuntai kello 11.43: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 144 tavua, 0 sanaa.
  18. Kaivopiha (5.0 p)
    sunnuntai kello 12.30: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 176 tavua, 0 sanaa.
  19. Puistolanraitin ala-aste (5.0 p)
    keskiviikko kello 00.15: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 72 tavua, 0 sanaa.
  20. Gunnar Uotila (5.0 p)
    torstai kello 00.06: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 105 tavua, 0 sanaa.
  21. Suutarilan ala-aste (5.0 p)
    torstai kello 23.29: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 138 tavua, 0 sanaa.
  22. Brändö gymnasium (5.0 p)
    lauantai kello 00.20: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 126 tavua, 0 sanaa.
  23. Brändö lågstadieskola (5.0 p)
    lauantai kello 00.21: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 131 tavua, 0 sanaa.
  24. Hopiala (5.0 p)
    lauantai kello 00.38: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 45 tavua, 0 sanaa.
  25. Botby grundskola (5.0 p)
    lauantai kello 07.59: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 423 tavua, 0 sanaa.
  26. Suutarinkylän peruskoulu U (5.0 p)
    lauantai kello 10.33: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 382 tavua, 63 sanaa.
  27. Suutarilan yläaste (5.0 p)
    lauantai kello 10.36: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 76 tavua, 3 sanaa.
  28. Vallilan ala-aste (5.0 p)
    lauantai kello 20.31: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 123 tavua, 0 sanaa.
  29. Denise Ziegler U (5.0 p)
    sunnuntai kello 19.51: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 331 tavua, 100 sanaa.
  30. Pikku Huopalahden ala-aste (5.0 p)
    tiistai kello 01.08: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 157 tavua, 0 sanaa.
  31. Koskelan kirkko (5.0 p)
    tiistai kello 22.01: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 73 tavua, 0 sanaa.
  32. Malminkartanon kappeli (5.0 p)
    tiistai kello 23.02: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 141 tavua, 0 sanaa.
  33. Ruoholahden kappeli (5.0 p)
    keskiviikko kello 00.22: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 922 tavua, 13 sanaa.
  34. Redi (kauppakeskus) (5.0 p)
    keskiviikko kello 00.48: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 101 tavua, 0 sanaa.
  35. Päivänkehrän koulu (5.0 p)
    torstai kello 01.05: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 940 tavua, 35 sanaa.
  36. Niipperin koulu (5.0 p)
    perjantai kello 00.08: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 070 tavua, 30 sanaa.
  37. Kalajärven koulu (5.0 p)
    perjantai kello 00.44: 5.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 173 tavua, 0 sanaa.
  38. Olarin koulu ja lukio (5.0 p)
    perjantai kello 01.28: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 87 tavua, 0 sanaa.
  39. Opinmäen kampus (5.0 p)
    perjantai kello 01.54: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  40. Iivisniemen koulu (5.0 p)
    perjantai kello 21.38: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 157 tavua, 0 sanaa.
  41. Martinkallion koulu (5.0 p)
    perjantai kello 22.23: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 153 tavua, 0 sanaa.
  42. Keinumäen koulu U (5.0 p)
    perjantai kello 23.12: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 879 tavua, 42 sanaa.

Urjanhai (167 p) muokkaa

35 artikkelia, 104,18 kB

  1. Pulmankijärvi (5.0 p)
    tiistai kello 13.01: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 75 tavua, 0 sanaa.
  2. Lapin tutkimuslaitos Kevo (5.0 p)
    tiistai kello 13.42: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 229 tavua, 10 sanaa.
  3. Strömstadin rauhan rajakivet U (5.0 p)
    tiistai kello 14.33: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 228 tavua, 66 sanaa.
  4. Vetsijoki U (1.0 p)
    lauantai kello 14.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 703 tavua, 36 sanaa.
  5. Raision lukio (5.0 p)
    lauantai kello 20.56: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 48 tavua, 2 sanaa.
  6. Temppelivuori (Raisio) (5.0 p)
    lauantai kello 21.44: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 182 tavua, 9 sanaa.
  7. Konsan koulu (5.0 p)
    sunnuntai kello 21.58: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 46 tavua, 2 sanaa.
  8. Pernon lukio (5.0 p)
    sunnuntai kello 22.10: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 95 tavua, 5 sanaa.
  9. Ohjattu kasvu (5.0 p)
    sunnuntai kello 23.03: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 47 tavua, 0 sanaa.
  10. Krookilan koulu (5.0 p)
    torstai kello 17.48: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 52 tavua, 2 sanaa.
  11. Parranvaha (5.0 p)
    maanantai kello 19.15: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 66 tavua, 3 sanaa.
  12. Mansaaren englanti (1.0 p)
    lauantai kello 09.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 356 tavua, 26 sanaa.
  13. Hermolanvaha (5.0 p)
    lauantai kello 10.33: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 132 tavua, 5 sanaa.
  14. Aneriojärvi (5.0 p)
    lauantai kello 10.42: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 75 tavua, 0 sanaa.
  15. Aneriojärven kyläasutus (5.0 p)
    lauantai kello 10.52: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 438 tavua, 23 sanaa.
  16. Perttelin kotiseutumuseo U (5.0 p)
    lauantai kello 22.00: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 828 tavua, 34 sanaa.
  17. Pappistenjärvi (5.0 p)
    maanantai kello 19.48: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 62 tavua, 0 sanaa.
  18. Satulinkivi (5.0 p)
    maanantai kello 18.34: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 112 tavua, 3 sanaa.
  19. Hevonlinnanjärvi (5.0 p)
    maanantai kello 19.25: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 0 sanaa.
  20. Mustajärvi (Loimaa) (5.0 p)
    maanantai kello 19.31: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  21. Pikkujärvi (Loimaa) (5.0 p)
    maanantai kello 19.36: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 86 tavua, 0 sanaa.
  22. Pappinen (Loimaa) (5.0 p)
    maanantai kello 19.58: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 81 tavua, 4 sanaa.
  23. Asemanseudun koulu (Mellilä) U (5.0 p)
    maanantai kello 20.28: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 833 tavua, 49 sanaa.
  24. Pappisten lava U (5.0 p)
    maanantai kello 21.05: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 495 tavua, 50 sanaa.
  25. Hevonlinna U (5.0 p)
    maanantai kello 23.13: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 529 tavua, 152 sanaa.
  26. Oinasjärvi (järvi Somerolla) (5.0 p)
    tiistai kello 01.04: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 87 tavua, 0 sanaa.
  27. Hirvikoski (koski) U (5.0 p)
    tiistai kello 22.23: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 510 tavua, 185 sanaa.
  28. Vesikoski (koski Loimijoessa) U (5.0 p)
    tiistai kello 23.34: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 4 016 tavua, 159 sanaa.
  29. Juva (Loimaa) U (5.0 p)
    tiistai kello 23.55: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 639 tavua, 55 sanaa.
  30. Pöylijoki U (5.0 p)
    keskiviikko kello 15.41: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 859 tavua, 124 sanaa.
  31. Ortenoja U (5.0 p)
    torstai kello 00.58: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 4 103 tavua, 369 sanaa.
  32. Ortenojan kartano U (5.0 p)
    torstai kello 01.21: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 172 tavua, 178 sanaa.
  33. Pirttiniemennokka U (5.0 p)
    torstai kello 22.43: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 677 tavua, 138 sanaa.
  34. Maantielakso (5.0 p)
    perjantai kello 22.30: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 743 tavua, 8 sanaa.
  35. Arokosteikko U (5.0 p)
    perjantai kello 23.06: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 358 tavua, 55 sanaa.

Vilhokki (126 p) muokkaa

63 artikkelia, 15,68 kB

  1. Firestone (Kygon kappale) (2.0 p)
    tiistai kello 22.53: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 0 sanaa.
  2. It Ain’t Me (2.0 p)
    tiistai kello 22.58: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 84 tavua, 0 sanaa.
  3. Born to Be Yours (2.0 p)
    tiistai kello 23.01: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 60 tavua, 0 sanaa.
  4. First Time (Kygon ja Ellie Gouldingin kappale) (2.0 p)
    tiistai kello 23.05: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 66 tavua, 0 sanaa.
  5. Still Falling for You (2.0 p)
    tiistai kello 23.08: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  6. Something in the Way You Move (2.0 p)
    tiistai kello 23.13: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 40 tavua, 0 sanaa.
  7. Stargazing (EP) (2.0 p)
    tiistai kello 23.19: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 20 tavua, 1 sana.
  8. Flames (kappale) (2.0 p)
    keskiviikko kello 09.16: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 70 tavua, 0 sanaa.
  9. One Kiss (2.0 p)
    keskiviikko kello 09.20: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 95 tavua, 0 sanaa.
  10. Never Be the Same (2.0 p)
    keskiviikko kello 09.32: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 73 tavua, 0 sanaa.
  11. Havana (Camila Cabellon kappale) (2.0 p)
    keskiviikko kello 09.37: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 97 tavua, 0 sanaa.
  12. New Rules (2.0 p)
    keskiviikko kello 09.42: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 71 tavua, 0 sanaa.
  13. Scars to Your Beautiful (2.0 p)
    keskiviikko kello 10.30: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 111 tavua, 0 sanaa.
  14. Oottakos kuullu... (2.0 p)
    keskiviikko kello 10.57: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 907 tavua, 0 sanaa.
  15. Molto calmo (2.0 p)
    torstai kello 08.36: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  16. Timantit on ikuisia (kokoelmalevy) (2.0 p)
    torstai kello 09.17: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 105 tavua, 0 sanaa.
  17. Humpan kuninkaan hovissa 1994–95 (2.0 p)
    torstai kello 09.21: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 19 tavua, 1 sana.
  18. High on Life (2.0 p)
    torstai kello 09.44: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa.
  19. Bodak Yellow (2.0 p)
    torstai kello 09.51: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 42 tavua, 0 sanaa.
  20. I Like It (Cardi B:n, Bad Bunnyn ja J Balvinin kappale) (2.0 p)
    torstai kello 10.00: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 66 tavua, 0 sanaa.
  21. Anywhere (2.0 p)
    lauantai kello 10.38: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 46 tavua, 0 sanaa.
  22. Lonely Together (2.0 p)
    lauantai kello 10.47: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 92 tavua, 0 sanaa.
  23. Without You (Aviciin kappale) (2.0 p)
    lauantai kello 10.52: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 57 tavua, 0 sanaa.
  24. Attention (Charlie Puthin kappale) (2.0 p)
    lauantai kello 11.07: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 83 tavua, 0 sanaa.
  25. How Long (2.0 p)
    lauantai kello 11.16: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 66 tavua, 0 sanaa.
  26. Done for Me (2.0 p)
    lauantai kello 11.21: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 86 tavua, 0 sanaa.
  27. Mo Bounce (2.0 p)
    lauantai kello 12.02: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 12 tavua, 0 sanaa.
  28. Switch (Iggy Azalean kappale) (2.0 p)
    lauantai kello 12.05: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  29. Savior (2.0 p)
    lauantai kello 12.10: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 23 tavua, 0 sanaa.
  30. Avīci (01) (2.0 p)
    sunnuntai kello 09.35: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −6 tavua, 0 sanaa.
  31. Is That for Me (2.0 p)
    sunnuntai kello 09.53: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 72 tavua, 0 sanaa.
  32. Bang (Anittan kappale) (2.0 p)
    sunnuntai kello 10.02: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 39 tavua, 0 sanaa.
  33. Paradinha (2.0 p)
    sunnuntai kello 10.06: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 33 tavua, 0 sanaa.
  34. Indecente (2.0 p)
    sunnuntai kello 10.11: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 33 tavua, 0 sanaa.
  35. Criminal (Natti Natashan ja Ozunan kappale) (2.0 p)
    sunnuntai kello 10.16: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 23 tavua, 0 sanaa.
  36. Heaven (Innan kappale) (2.0 p)
    sunnuntai kello 10.21: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 31 tavua, 0 sanaa.
  37. Run (Cascadan kappale) (2.0 p)
    sunnuntai kello 10.23: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 20 tavua, 0 sanaa.
  38. Playground (kappale) (2.0 p)
    sunnuntai kello 10.27: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa.
  39. Back for Good (Cascadan kappale) (2.0 p)
    sunnuntai kello 10.29: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  40. Capital Letters (2.0 p)
    sunnuntai kello 14.38: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 70 tavua, 0 sanaa.
  41. Breathe (Jax Jonesin kappale) (2.0 p)
    sunnuntai kello 14.42: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 83 tavua, 0 sanaa.
  42. Something Just Like This (2.0 p)
    sunnuntai kello 14.46: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  43. I Got You (Bebe Rexhan kappale) (2.0 p)
    lauantai kello 09.23: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 29 tavua, 0 sanaa.
  44. I’m a Mess (2.0 p)
    lauantai kello 09.28: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 50 tavua, 0 sanaa.
  45. Adventure of a Lifetime (2.0 p)
    lauantai kello 09.31: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  46. Hymn for the Weekend (2.0 p)
    lauantai kello 09.34: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa.
  47. Waterfall (Stargaten kappale) (2.0 p)
    lauantai kello 09.38: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa.
  48. Miss Stumbling Legs (2.0 p)
    lauantai kello 10.03: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 50 tavua, 0 sanaa.
  49. Interpol EP (2.0 p)
    sunnuntai kello 12.00: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 314 tavua, 4 sanaa.
  50. Getting Better (2.0 p)
    sunnuntai kello 12.27: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 101 tavua, 0 sanaa.
  51. Avaa sydämesi mulle (kappale) (2.0 p)
    torstai kello 18.30: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 42 tavua, 0 sanaa.
  52. Friends (The Beach Boysin albumi) (2.0 p)
    torstai kello 18.47: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 711 tavua, 3 sanaa.
  53. Wild Honey (2.0 p)
    torstai kello 18.59: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 290 tavua, 1 sana.
  54. Freddie Freeloader (2.0 p)
    torstai kello 19.06: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 134 tavua, 0 sanaa.
  55. Fade to Red (2.0 p)
    torstai kello 19.13: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 572 tavua, 1 sana.
  56. Tyttären valssi (albumi) (2.0 p)
    torstai kello 19.19: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 593 tavua, 3 sanaa.
  57. Gambinapsykoosi U (2.0 p)
    perjantai kello 16.48: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 6 873 tavua, 100 sanaa.
  58. High Priestess (2.0 p)
    perjantai kello 20.15: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 70 tavua, 0 sanaa.
  59. Holland (albumi) (2.0 p)
    perjantai kello 20.24: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 747 tavua, 3 sanaa.
  60. Here, There and Everywhere (2.0 p)
    perjantai kello 20.27: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 135 tavua, 0 sanaa.
  61. Download to Donate (2.0 p)
    perjantai kello 20.33: 2.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 50 tavua, 0 sanaa.
  62. Hitohira no hanabira (2.0 p)
    perjantai kello 20.39: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa.
  63. A Trick of the Tail (2.0 p)
    perjantai kello 20.45: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 153 tavua, 0 sanaa.

Paju (90 p) muokkaa

77 artikkelia, 320,53 kB

  1. Pyörön terveysasema (1.0 p)
    keskiviikko kello 00.22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 921 tavua, 2 sanaa.
  2. Kyllön terveysasema U (1.0 p)
    tiistai kello 04.20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 259 tavua, 12 sanaa.
  3. Malminkartanon terveysasema U (1.0 p)
    perjantai kello 02.36: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 3 529 tavua, 31 sanaa.
  4. Haagan terveysasema U (1.0 p)
    tiistai kello 00.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 082 tavua, 25 sanaa.
  5. Kannelmäen terveysasema U (1.0 p)
    tiistai kello 00.23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 908 tavua, 20 sanaa.
  6. Hakunilan terveysasema U (1.0 p)
    tiistai kello 01.19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 674 tavua, 16 sanaa.
  7. Myyrmäen terveysasema U (1.0 p)
    tiistai kello 02.12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 4 796 tavua, 71 sanaa.
  8. Koivukylän terveysasema U (1.0 p)
    tiistai kello 13.36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 205 tavua, 26 sanaa.
  9. Korson terveysasema U (1.0 p)
    tiistai kello 13.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 968 tavua, 25 sanaa.
  10. Martinlaakson terveysasema U (1.0 p)
    tiistai kello 14.36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 463 tavua, 51 sanaa.
  11. Palokan terveysasema U (1.0 p)
    keskiviikko kello 13.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 269 tavua, 12 sanaa.
  12. Pappilanvuori (1.0 p)
    keskiviikko kello 13.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 834 tavua, 6 sanaa.
  13. Tikkurilan terveysasema U (1.0 p)
    keskiviikko kello 01.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 4 524 tavua, 73 sanaa.
  14. Jännevirta (1.0 p)
    keskiviikko kello 23.24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 4 073 tavua, 50 sanaa.
  15. Salon aluesairaala (1.0 p)
    keskiviikko kello 19.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 049 tavua, 7 sanaa.
  16. Säilöntäaine (5.0 p)
    maanantai kello 22.31: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 325 tavua, 42 sanaa.
  17. Acxiom (1.0 p)
    maanantai kello 02.12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 90 tavua, 0 sanaa.
  18. Bergen Group (1.0 p)
    maanantai kello 02.31: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 222 tavua, 0 sanaa.
  19. Baidu (1.0 p)
    maanantai kello 02.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 82 tavua, 0 sanaa.
  20. Discovery Communications (1.0 p)
    maanantai kello 02.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 165 tavua, 0 sanaa.
  21. Gazprombank (1.0 p)
    maanantai kello 02.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 131 tavua, 0 sanaa.
  22. Gazprom Transgaz Belarus (1.0 p)
    maanantai kello 03.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 26 tavua, 0 sanaa.
  23. Schneider Electric (1.0 p)
    maanantai kello 03.06: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 130 tavua, 0 sanaa.
  24. Électricité de France (1.0 p)
    maanantai kello 12.43: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 179 tavua, 2 sanaa.
  25. Wyndham Worldwide (1.0 p)
    maanantai kello 12.46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 237 tavua, 0 sanaa.
  26. Wincor Nixdorf (1.0 p)
    maanantai kello 12.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 99 tavua, 4 sanaa.
  27. Investor (1.0 p)
    maanantai kello 13.03: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 130 tavua, 0 sanaa.
  28. International Paper (1.0 p)
    maanantai kello 13.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 39 tavua, 0 sanaa.
  29. HT Media (1.0 p)
    maanantai kello 13.13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 118 tavua, 0 sanaa.
  30. Hindustan Times (1.0 p)
    maanantai kello 13.15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 159 tavua, 0 sanaa.
  31. Happamuudensäätöaine (5.0 p)
    maanantai kello 23.00: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 348 tavua, 0 sanaa.
  32. Starman (yritys) (1.0 p)
    tiistai kello 01.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 94 tavua, 0 sanaa.
  33. Reebok (1.0 p)
    tiistai kello 01.19: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 157 tavua, 0 sanaa.
  34. Rauman paperitehdas (1.0 p)
    tiistai kello 01.25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 147 tavua, 0 sanaa.
  35. Suntech Power (1.0 p)
    tiistai kello 02.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 38 tavua, 0 sanaa.
  36. Herttoniemen terveysasema U (1.0 p)
    tiistai kello 03.46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 4 830 tavua, 90 sanaa.
  37. Malmin terveysasema U (1.0 p)
    keskiviikko kello 01.38: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 2 626 tavua, 17 sanaa.
  38. Länsimäen terveysasema U (1.0 p)
    keskiviikko kello 02.43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 4 491 tavua, 68 sanaa.
  39. Läntinen terveysasema (Salo) U (1.0 p)
    keskiviikko kello 03.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 247 tavua, 18 sanaa.
  40. Halikon terveysasema U (1.0 p)
    keskiviikko kello 05.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 638 tavua, 28 sanaa.
  41. Joensuun vaneritehdas (1.0 p)
    keskiviikko kello 14.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 80 tavua, 0 sanaa.
  42. Kaukaan saha (1.0 p)
    keskiviikko kello 14.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 121 tavua, 0 sanaa.
  43. Kymmene (1.0 p)
    keskiviikko kello 14.22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 407 tavua, 0 sanaa.
  44. NTT DoCoMo (1.0 p)
    keskiviikko kello 14.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 182 tavua, 0 sanaa.
  45. J. V. Snellmanin kotimuseo U (1.0 p)
    keskiviikko kello 16.57: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 3 819 tavua, 120 sanaa.
  46. Myllyojan terveysasema U (1.0 p)
    keskiviikko kello 20.18: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 153 tavua, 23 sanaa.
  47. Muuramen terveyskeskus U (1.0 p)
    keskiviikko kello 22.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 471 tavua, 29 sanaa.
  48. Pitäjänmäen terveysasema U (1.0 p)
    perjantai kello 02.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 935 tavua, 21 sanaa.
  49. Munkkiniemen terveysasema U (1.0 p)
    perjantai kello 02.41: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 3 980 tavua, 44 sanaa.
  50. Laakson terveysasema U (1.0 p)
    perjantai kello 02.31: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 4 237 tavua, 66 sanaa.
  51. Varissuon terveysasema U (1.0 p)
    perjantai kello 03.52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 837 tavua, 51 sanaa.
  52. Kallion terveysasema U (1.0 p)
    sunnuntai kello 02.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 4 324 tavua, 48 sanaa.
  53. Myllypuron terveysasema U (1.0 p)
    maanantai kello 01.10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 4 637 tavua, 74 sanaa.
  54. Puistolan terveysasema U (1.0 p)
    tiistai kello 23.54: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 4 158 tavua, 41 sanaa.
  55. Suutarilan terveysasema U (1.0 p)
    keskiviikko kello 00.13: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 3 463 tavua, 28 sanaa.
  56. Kontulan terveysasema U (1.0 p)
    torstai kello 01.00: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 3 731 tavua, 45 sanaa.
  57. Jakomäen terveysasema U (1.0 p)
    torstai kello 01.19: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 3 408 tavua, 35 sanaa.
  58. Vallilan terveysasema U (1.0 p)
    torstai kello 01.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 4 456 tavua, 54 sanaa.
  59. Lauttasaaren terveysasema U (1.0 p)
    torstai kello 02.25: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 3 666 tavua, 25 sanaa.
  60. Viiskulman terveysasema U (1.0 p)
    torstai kello 02.40: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 3 151 tavua, 36 sanaa.
  61. Kivikon terveysasema U (1.0 p)
    torstai kello 13.56: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 4 791 tavua, 55 sanaa.
  62. Pihlajamäen terveysasema U (1.0 p)
    torstai kello 16.43: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 4 419 tavua, 37 sanaa.
  63. Töölön terveysasema U (1.0 p)
    torstai kello 17.10: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 4 379 tavua, 48 sanaa.
  64. Vuosaaren terveys- ja hyvinvointikeskus U (1.0 p)
    torstai kello 20.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 5 840 tavua, 72 sanaa.
  65. Kilon terveysasema U (1.0 p)
    torstai kello 22.24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 527 tavua, 46 sanaa.
  66. Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskus U (1.0 p)
    perjantai kello 00.20: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 10 115 tavua, 170 sanaa.
  67. Kylmälä (1.0 p)
    perjantai kello 14.13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 175 tavua, 0 sanaa.
  68. Jenni Rope (1.0 p)
    lauantai kello 15.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 137 tavua, 74 sanaa.
  69. Linnaisten kartano (Vantaa) U (1.0 p)
    lauantai kello 19.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 4 094 tavua, 127 sanaa.
  70. Tsotsi (2.0 p)
    maanantai kello 02.55: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 999 tavua, 15 sanaa.
  71. Afrikkalainen elokuva (1.0 p)
    torstai kello 23.25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 9 363 tavua, 390 sanaa.
  72. Kumba (elokuva) (2.0 p)
    maanantai kello 22.21: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 410 tavua, 164 sanaa.
  73. District 9 (2.0 p)
    maanantai kello 23.23: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 548 tavua, 68 sanaa.
  74. Rana Vikrama (2.0 p)
    keskiviikko kello 01.54: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 190 tavua, 51 sanaa.
  75. FESPACO (1.0 p)
    torstai kello 14.35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 529 tavua, 59 sanaa.
  76. Afrikan elokuva-akatemian palkinto U (2.0 p)
    torstai kello 17.50: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 10 779 tavua, 57 sanaa.
  77. Kyläsaari (Helsinki) (1.0 p)
    torstai kello 22.43: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 390 tavua, 26 sanaa.

Lentokonefani (60 p) muokkaa

46 artikkelia, 155,81 kB

  1. 100 kimmaa (2.0 p)
    perjantai kello 15.16: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 22 tavua, 0 sanaa.
  2. 10 Cloverfield Lane (2.0 p)
    perjantai kello 15.22: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 26 tavua, 0 sanaa.
  3. 10 päivää ilman rakkautta (2.0 p)
    perjantai kello 15.25: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 41 tavua, 0 sanaa.
  4. Kerro minulle jotain hyvää (1.0 p)
    perjantai kello 15.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 29 tavua, 0 sanaa.
  5. 12 Days of Terror – kauhu nousee syvyyksistä (2.0 p)
    perjantai kello 15.41: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 20 tavua, 0 sanaa.
  6. 12 Rounds (2.0 p)
    perjantai kello 15.44: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 22 tavua, 0 sanaa.
  7. 13. soturi (2.0 p)
    perjantai kello 15.48: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 21 tavua, 0 sanaa.
  8. 13th District (2.0 p)
    perjantai kello 15.53: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 24 tavua, 0 sanaa.
  9. 15 minuuttia (2.0 p)
    perjantai kello 15.55: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 22 tavua, 0 sanaa.
  10. 16 Wishes (2.0 p)
    perjantai kello 15.59: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −25 tavua, 0 sanaa.
  11. 1941 – Anteeksi, missä on Hollywood? (2.0 p)
    perjantai kello 16.03: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 17 tavua, 0 sanaa.
  12. 1968 Tunnel Rats (2.0 p)
    perjantai kello 16.08: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 29 tavua, 0 sanaa.
  13. 1984 (vuoden 1984 elokuva) (2.0 p)
    perjantai kello 16.11: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 18 tavua, 0 sanaa.
  14. 1 + 2 (2.0 p)
    perjantai kello 16.15: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  15. Saltney Ferryn rautatieasema U (1.0 p)
    sunnuntai kello 10.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 808 tavua, 101 sanaa.
  16. Chesterin rautatieasema U (1.0 p)
    sunnuntai kello 11.23: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 3 631 tavua, 71 sanaa.
  17. Crewen rautatieasema U (1.0 p)
    sunnuntai kello 14.15: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 3 705 tavua, 61 sanaa.
  18. Redcar British Steelin rautatieasema U (1.0 p)
    sunnuntai kello 15.26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 4 407 tavua, 130 sanaa.
  19. Fort Canningin metroasema (1.0 p)
    sunnuntai kello 15.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 100 tavua, 0 sanaa.
  20. Bencoolenin metroasema (1.0 p)
    sunnuntai kello 15.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 094 tavua, 0 sanaa.
  21. Bendemeerin metroasema (1.0 p)
    sunnuntai kello 15.55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 094 tavua, 0 sanaa.
  22. Geylang Bahrun metroasema (1.0 p)
    sunnuntai kello 16.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 132 tavua, 0 sanaa.
  23. Mattarin metroasema (1.0 p)
    sunnuntai kello 16.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 089 tavua, 0 sanaa.
  24. Ubin metroasema (1.0 p)
    sunnuntai kello 16.05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 084 tavua, 0 sanaa.
  25. Kaki Bukitin metroasema (1.0 p)
    sunnuntai kello 16.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 098 tavua, 0 sanaa.
  26. Bedok Northin metroasema (1.0 p)
    sunnuntai kello 16.09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 133 tavua, 0 sanaa.
  27. Tampines Westin metroasema (1.0 p)
    sunnuntai kello 16.13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 152 tavua, 0 sanaa.
  28. Tampines Eastin metroasema (1.0 p)
    sunnuntai kello 16.17: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 135 tavua, 0 sanaa.
  29. Upper Changin metroasema (1.0 p)
    sunnuntai kello 16.19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 102 tavua, 0 sanaa.
  30. Gul Circlen metroasema (1.0 p)
    sunnuntai kello 16.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 854 tavua, 0 sanaa.
  31. Tuas Linkin metroasema (1.0 p)
    sunnuntai kello 16.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 712 tavua, 0 sanaa.
  32. Hillview’n metroasema (1.0 p)
    tiistai kello 08.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 26 tavua, 0 sanaa.
  33. King Albert Parkin metroasema (1.0 p)
    tiistai kello 08.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 38 tavua, 0 sanaa.
  34. 2001 Maniacs (2.0 p)
    tiistai kello 16.04: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 24 tavua, 0 sanaa.
  35. 2001 – avaruussekoilu (2.0 p)
    tiistai kello 16.15: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 32 tavua, 0 sanaa.
  36.   Amanda Seyfried (1.0 p )
    torstai kello 13.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 24 tavua, 0 sanaa.
    Huomio: Muokkaukset tähän artikkeliin on toistaiseksi hylätty.
  37. Piz Segnasin lento-onnettomuus 2018 U (1.0 p)
    keskiviikko kello 13.06: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 4 687 tavua, 221 sanaa.
  38. Vankorin lento-onnettomuus 2018 U (1.0 p)
    keskiviikko kello 13.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 479 tavua, 49 sanaa.
  39. Red Bull Air Race World Championship -kausi 2017 U (1.0 p)
    tiistai kello 21.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 15 693 tavua, 163 sanaa.
  40. Red Bull Air Race World Championship -kausi 2016 U (1.0 p)
    keskiviikko kello 19.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 15 867 tavua, 190 sanaa.
  41. Red Bull Air Race World Championship -kausi 2018 U (1.0 p)
    torstai kello 22.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 13 891 tavua, 130 sanaa.
  42. Red Bull Air Race World Championship -kausi 2015 U (1.0 p)
    perjantai kello 16.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 15 979 tavua, 182 sanaa.
  43. Red Bull Air Race World Championship -kausi 2014 U (1.0 p)
    perjantai kello 22.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 15 411 tavua, 193 sanaa.
  44. Red Bull Air Race World Championship -kausi 2010 U (1.0 p)
    sunnuntai kello 12.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 12 566 tavua, 195 sanaa.
  45. Red Bull Air Race World Championship -kausi 2009 U (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 8 433 tavua, 51 sanaa.
  46. Flaperon U (1.0 p)
    tiistai kello 14.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 628 tavua, 85 sanaa.

Sullay (57 p) muokkaa

44 artikkelia, 161,29 kB

  1. Tutsit (1.0 p)
    maanantai kello 08.18: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −12 tavua, 0 sanaa.
  2. Mary Carlisle (1.0 p)
    perjantai kello 06.55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 72 tavua, 0 sanaa.
  3. Hayley Kiyoko (1.0 p)
    sunnuntai kello 16.10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −74 tavua, 0 sanaa.
  4. Mary Wells (1.0 p)
    maanantai kello 18.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 883 tavua, 1 sana.
  5. KTM (yritys) (1.0 p)
    maanantai kello 19.10: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 432 tavua, 25 sanaa.
  6. Bellat (1.0 p)
    tiistai kello 00.23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 110 tavua, 0 sanaa.
  7. Byron Mann (1.0 p)
    tiistai kello 05.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 131 tavua, 2 sanaa.
  8. Africanews U (1.0 p)
    tiistai kello 19.19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 323 tavua, 25 sanaa.
  9. Reflections (The Supremesin albumi) U (2.0 p)
    keskiviikko kello 21.13: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 4 505 tavua, 132 sanaa.
  10. Love Child U (2.0 p)
    keskiviikko kello 21.33: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 819 tavua, 47 sanaa.
  11. Alfred Francis Russell U (1.0 p)
    torstai kello 10.18: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 471 tavua, 61 sanaa.
  12. Hilary R. W. Johnson U (1.0 p)
    torstai kello 10.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 060 tavua, 53 sanaa.
  13. Joseph James Cheeseman U (1.0 p)
    torstai kello 10.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 888 tavua, 28 sanaa.
  14. William D. Coleman U (1.0 p)
    torstai kello 10.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 537 tavua, 70 sanaa.
  15. Guinean presidentti U (1.0 p)
    torstai kello 13.13: 1.0 p (5 kuvaa)
    Yhteensä: 2 187 tavua, 18 sanaa.
  16. Malaijit (1.0 p)
    torstai kello 21.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 55 tavua, 0 sanaa.
  17. Genovan siirtokunnat U (1.0 p)
    maanantai kello 03.43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 175 tavua, 212 sanaa.
  18. Hello Kitty -murha (1.0 p)
    tiistai kello 02.12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 37 tavua, 6 sanaa.
  19. Surfer Rosa U (2.0 p)
    tiistai kello 14.51: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 871 tavua, 28 sanaa.
  20. Doolittle U (2.0 p)
    tiistai kello 15.09: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 694 tavua, 25 sanaa.
  21. Iteration U (2.0 p)
    keskiviikko kello 13.20: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 781 tavua, 36 sanaa.
  22. Destination Unknown U (2.0 p)
    keskiviikko kello 16.16: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 407 tavua, 58 sanaa.
  23. Salomon von Rajalin U (1.0 p)
    torstai kello 03.15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 927 tavua, 149 sanaa.
  24. Ruotsin Inkeri U (1.0 p)
    torstai kello 04.26: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 5 012 tavua, 141 sanaa.
  25. Ruotsin Wismar U (1.0 p)
    torstai kello 05.39: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 3 329 tavua, 26 sanaa.
  26. When in Rome (albumi) U (2.0 p)
    torstai kello 11.23: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 540 tavua, 67 sanaa.
  27. LiveLeak U (2.0 p)
    perjantai kello 09.29: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 113 tavua, 45 sanaa.
  28. Ruotsin Liivinmaa U (1.0 p)
    perjantai kello 10.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 5 500 tavua, 69 sanaa.
  29. Sveitsiläiset U (1.0 p)
    lauantai kello 18.22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 011 tavua, 23 sanaa.
  30. Where Did Our Love Go U (2.0 p)
    sunnuntai kello 13.06: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 370 tavua, 107 sanaa.
  31. Ranskan Florida U (1.0 p)
    sunnuntai kello 15.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 532 tavua, 19 sanaa.
  32. Eritrean siirtomaa U (1.0 p)
    sunnuntai kello 16.30: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 3 380 tavua, 31 sanaa.
  33. Michel Polnareff U (1.0 p)
    maanantai kello 08.06: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 2 967 tavua, 89 sanaa.
  34. Press Color U (2.0 p)
    maanantai kello 08.37: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 015 tavua, 29 sanaa.
  35. Burning Bridges (Naked Eyesin albumi) U (2.0 p)
    tiistai kello 15.07: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 641 tavua, 77 sanaa.
  36. Fuel for the Fire (Naked Eyesin albumi) U (2.0 p)
    tiistai kello 15.29: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 609 tavua, 56 sanaa.
  37. Climie Fisher U (1.0 p)
    tiistai kello 16.10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 131 tavua, 49 sanaa.
  38. Everything (Climie Fisherin albumi) U (2.0 p)
    tiistai kello 17.00: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 346 tavua, 43 sanaa.
  39. Melvin Purvis U (1.0 p)
    keskiviikko kello 20.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 275 tavua, 75 sanaa.
  40. Baby Face Nelson U (1.0 p)
    torstai kello 08.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 494 tavua, 99 sanaa.
  41. Machine Gun Kelly U (1.0 p)
    torstai kello 09.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 439 tavua, 73 sanaa.
  42. Andrew Taylor Still (1.0 p)
    torstai kello 10.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 104 tavua, 2 sanaa.
  43. Luca Zidane (1.0 p)
    sunnuntai kello 20.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 71 tavua, 0 sanaa.
  44. John Scarlett (1.0 p)
    keskiviikko kello 20.23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 155 tavua, 0 sanaa.

Joe K. (57 p) muokkaa

15 artikkelia, 137,50 kB

  1. Antti Perheentupa (5.0 p)
    torstai kello 02.21: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 99 tavua, 1 sana.
  2. Matti Paavola (5.0 p)
    torstai kello 02.35: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 130 tavua, 9 sanaa.
  3. Merstola (5.0 p)
    torstai kello 03.18: 5.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 204 tavua, 10 sanaa.
  4. Vinnari (5.0 p)
    torstai kello 03.25: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 121 tavua, 8 sanaa.
  5. Porin kansallinen kaupunkipuisto (5.0 p)
    sunnuntai kello 05.34: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 154 tavua, 10 sanaa.
  6. Porttaalitunneli (5.0 p)
    sunnuntai kello 05.38: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 160 tavua, 3 sanaa.
  7. Neuvostosotilaiden muistomerkki (Pori) U (5.0 p)
    maanantai kello 04.04: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 684 tavua, 157 sanaa.
  8. Porin matkakeskus (5.0 p)
    perjantai kello 03.12: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 178 tavua, 7 sanaa.
  9. Alt-right (1.0 p)
    lauantai kello 13.08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 246 tavua, 18 sanaa.
  10. Godby (1.0 p)
    tiistai kello 18.20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 109 tavua, 4 sanaa.
  11. Varastettu kuolema (2.0 p)
    sunnuntai kello 08.02: 2.0 p (6 kuvaa)
    Yhteensä: 33 296 tavua, 2193 sanaa.
  12. Presidentti Tarja Halosen muotokuva U (2.0 p)
    tiistai kello 06.12: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 18 277 tavua, 854 sanaa.
  13. Harjavallan suurteollisuuspuisto (5.0 p)
    tiistai kello 19.15: 5.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 234 tavua, 11 sanaa.
  14. Sulo Juntunen U (1.0 p)
    perjantai kello 18.05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 4 359 tavua, 220 sanaa.
  15. Lahtikko U (5.0 p)
    perjantai kello 23.28: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 266 tavua, 195 sanaa.

PtG (51 p) muokkaa

11 artikkelia, 109,50 kB

  1. Vaakkolammi (5.0 p)
    tiistai kello 18.55: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 0 sanaa.
  2. Pispalan vanha kirkko (5.0 p)
    tiistai kello 18.56: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 104 tavua, 0 sanaa.
  3. Stundarsin ulkoilmamuseo (5.0 p)
    perjantai kello 18.27: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 241 tavua, 6 sanaa.
  4. Sundomin kirkko (5.0 p)
    perjantai kello 18.29: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 15 tavua, 0 sanaa.
  5. Öjberget (5.0 p)
    perjantai kello 18.29: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 79 tavua, 0 sanaa.
  6. Vetokannaksen kirkko (5.0 p)
    sunnuntai kello 11.05: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 19 tavua, 0 sanaa.
  7. Mansikkasaari (5.0 p)
    sunnuntai kello 11.08: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 142 tavua, 0 sanaa.
  8. Setterbergin puisto (5.0 p)
    sunnuntai kello 20.49: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 105 tavua, 0 sanaa.
  9. Sääksjärvi (järvi Pirkanmaalla) (5.0 p)
    keskiviikko kello 15.33: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 84 tavua, 0 sanaa.
  10. Oulun Kärppien historia U (1.0 p)
    torstai kello 16.46: 1.0 p (9 kuvaa)
    Yhteensä: 77 401 tavua, 5322 sanaa.
  11. Alma Manu (5.0 p)
    keskiviikko kello 16.05: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 108 tavua, 0 sanaa.

Qwerty12302 (49 p) muokkaa

33 artikkelia, 82,80 kB

  1. Vanløsen asema U (1.0 p)
    lauantai kello 17.42: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 2 143 tavua, 38 sanaa.
  2. Flintholmin asema U (1.0 p)
    lauantai kello 18.09: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 2 030 tavua, 38 sanaa.
  3. Fasanvej’n metroasema U (1.0 p)
    lauantai kello 18.24: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 1 628 tavua, 39 sanaa.
  4. Kööpenhaminan lentoaseman metroasema U (1.0 p)
    sunnuntai kello 15.26: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 1 685 tavua, 29 sanaa.
  5. Grönlannin kieli (1.0 p)
    tiistai kello 12.13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 4 600 tavua, 132 sanaa.
  6. Shompenit (1.0 p)
    torstai kello 16.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 28 tavua, 0 sanaa.
  7. Eristyksissä elävät ihmisryhmät (1.0 p)
    lauantai kello 20.42: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 1 626 tavua, 1 sana.
  8. Jay Ajayi (1.0 p)
    lauantai kello 21.04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 77 tavua, 0 sanaa.
  9. Jay Berwanger (1.0 p)
    lauantai kello 21.06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 0 tavua, 0 sanaa.
  10. Robert Fred Ellsworth (1.0 p)
    lauantai kello 21.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 65 tavua, 0 sanaa.
  11. Samuel Beakes (1.0 p)
    lauantai kello 21.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 50 tavua, 0 sanaa.
  12. Kistan metroasema (1.0 p)
    lauantai kello 23.03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 65 tavua, 0 sanaa.
  13. Friendship Highway (1.0 p)
    lauantai kello 23.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 128 tavua, 1 sana.
  14. Naratin lentoasema (1.0 p)
    lauantai kello 23.13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  15. Algonkin-kansat (1.0 p)
    lauantai kello 23.17: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 255 tavua, 0 sanaa.
  16. Cheyennen kieli (1.0 p)
    lauantai kello 23.19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 24 tavua, 0 sanaa.
  17. Coral Harbour (1.0 p)
    lauantai kello 23.20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 58 tavua, 0 sanaa.
  18. Hiawatha (1.0 p)
    lauantai kello 23.23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 142 tavua, 2 sanaa.
  19. Inkojen mytologia (1.0 p)
    lauantai kello 23.25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 64 tavua, 0 sanaa.
  20. Kugaaruk (1.0 p)
    lauantai kello 23.27: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 96 tavua, 0 sanaa.
  21. Sanikiluaq (1.0 p)
    lauantai kello 23.28: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 98 tavua, 0 sanaa.
  22. Whale Cove (1.0 p)
    lauantai kello 23.29: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 76 tavua, 0 sanaa.
  23. Bamumit (1.0 p)
    sunnuntai kello 00.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  24. Cerro Sechín (1.0 p)
    sunnuntai kello 00.03: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 201 tavua, 0 sanaa.
  25. Chesterfield Inlet (1.0 p)
    sunnuntai kello 00.05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 95 tavua, 0 sanaa.
  26. Abu Ya'qub Yusuf I (1.0 p)
    sunnuntai kello 11.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 159 tavua, 4 sanaa.
  27. Ali ibn Yusuf (1.0 p)
    sunnuntai kello 11.04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 151 tavua, 4 sanaa.
  28. Hakalan koulu (Hyvinkää) (5.0 p)
    sunnuntai kello 21.22: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 105 tavua, 0 sanaa.
  29. Puolimatkan koulu (5.0 p)
    sunnuntai kello 21.31: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 78 tavua, 0 sanaa.
  30. Puolimatkan hautausmaa U (5.0 p)
    sunnuntai kello 21.40: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 959 tavua, 44 sanaa.
  31. Avannaata U (1.0 p)
    lauantai kello 13.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 734 tavua, 18 sanaa.
  32. Qeqertalik U (1.0 p)
    lauantai kello 13.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 386 tavua, 18 sanaa.
  33. Hyvinkään paloasema (5.0 p)
    lauantai kello 18.39: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 0 sanaa.

Puppe100 (46 p) muokkaa

16 artikkelia, 18,66 kB

  1. Tervon varalaskupaikka (5.0 p)
    keskiviikko kello 08.47: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 91 tavua, 4 sanaa.
  2. Morgam-Viibus (5.0 p)
    keskiviikko kello 09.47: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 972 tavua, 0 sanaa.
  3. Tintti Amerikassa (5.0 p)
    keskiviikko kello 21.21: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 21 tavua, 0 sanaa.
  4. Sulaojan lähde (6.0 p)
    torstai kello 08.35: 5.0 p (2 kuvaa) + 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 60 tavua, 3 sanaa.
  5. Mustan saaren salaisuus (5.0 p)
    torstai kello 09.07: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa.
  6. Karhunpesäkivi (6.0 p)
    torstai kello 09.36: 5.0 p (1 kuva) + 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 49 tavua, 1 sana.
  7. Villa Harbo (5.0 p)
    torstai kello 15.24: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 147 tavua, 4 sanaa.
  8. Kiiltonahkajäkälä (1.0 p)
    torstai kello 15.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 34 tavua, 0 sanaa.
  9. Siikakankaan lentokenttä (1.0 p)
    perjantai kello 08.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 101 tavua, 0 sanaa.
  10. Tromostovje (1.0 p)
    perjantai kello 08.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 48 tavua, 0 sanaa.
  11. Tour Gan (1.0 p)
    perjantai kello 09.28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  12. Liessaaren silta (1.0 p)
    perjantai kello 13.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 76 tavua, 0 sanaa.
  13. Črni Kalin maasilta (1.0 p)
    perjantai kello 13.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 134 tavua, 2 sanaa.
  14. Frisbee (huvipuistolaite) (1.0 p)
    tiistai kello 09.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 70 tavua, 0 sanaa.
  15. Pieni Korppi (1.0 p)
    tiistai kello 19.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 66 tavua, 0 sanaa.
  16. El Paraíso (1.0 p)
    perjantai kello 17.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 376 tavua, 6 sanaa.

StultuS (39 p) muokkaa

30 artikkelia, 2,51 kB

  1. Dragoon (1.0 p)
    sunnuntai kello 22.19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 78 tavua, 0 sanaa.
  2. BrewDog (1.0 p)
    sunnuntai kello 22.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 3 sanaa.
  3. Innis & Gunn (1.0 p)
    sunnuntai kello 22.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 78 tavua, 0 sanaa.
  4. Kronenbourg (1.0 p)
    sunnuntai kello 22.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 71 tavua, 0 sanaa.
  5. Kalle Halonen (2.0 p)
    maanantai kello 14.45: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 86 tavua, 0 sanaa.
  6. Ole Kandelin (2.0 p)
    maanantai kello 14.47: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 84 tavua, 0 sanaa.
  7. Henry Ericsson (2.0 p)
    maanantai kello 14.48: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 87 tavua, 0 sanaa.
  8. Artturi Aarre (2.0 p)
    maanantai kello 14.57: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 120 tavua, 0 sanaa.
  9. Joseph Alanen (2.0 p)
    maanantai kello 15.20: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 86 tavua, 0 sanaa.
  10. Hanna Bergh (1.0 p)
    maanantai kello 15.25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 119 tavua, 0 sanaa.
  11. Onni Muusari (2.0 p)
    maanantai kello 21.31: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 145 tavua, 0 sanaa.
  12. Lennu Juvela (2.0 p)
    maanantai kello 21.35: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 145 tavua, 0 sanaa.
  13. Ada Blackjack (1.0 p)
    maanantai kello 21.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 57 tavua, 0 sanaa.
  14. Alfhild Nordlund (2.0 p)
    tiistai kello 21.24: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 136 tavua, 0 sanaa.
  15. Toivo Rännäli (1.0 p)
    tiistai kello 21.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 74 tavua, 0 sanaa.
  16. Arne Cederholm (2.0 p)
    tiistai kello 21.39: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 130 tavua, 0 sanaa.
  17. Veikko Aaltona (1.0 p)
    tiistai kello 21.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 77 tavua, 0 sanaa.
  18. Atahualpa (1.0 p)
    torstai kello 21.18: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 48 tavua, 0 sanaa.
  19. Whale Beach (1.0 p)
    tiistai kello 16.05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 20 tavua, 0 sanaa.
  20. Philippe Cousteau (1.0 p)
    tiistai kello 16.09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 106 tavua, 0 sanaa.
  21. John Clements Wickham (1.0 p)
    tiistai kello 16.15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 74 tavua, 0 sanaa.
  22. Ballarat (1.0 p)
    tiistai kello 18.43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 37 tavua, 0 sanaa.
  23. Broken Hill (1.0 p)
    tiistai kello 18.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  24. Wollongong (1.0 p)
    tiistai kello 18.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 42 tavua, 0 sanaa.
  25. Eagle Farm (1.0 p)
    tiistai kello 18.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 116 tavua, 0 sanaa.
  26. Gladstone (Queensland) (1.0 p)
    tiistai kello 19.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 94 tavua, 0 sanaa.
  27. Maantiepyöräilyn maailmanmestaruuskilpailut 2010 (1.0 p)
    tiistai kello 19.04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 134 tavua, 0 sanaa.
  28. Westrayn lentoasema (1.0 p)
    tiistai kello 19.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 47 tavua, 0 sanaa.
  29. WOW air (1.0 p)
    tiistai kello 19.14: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 107 tavua, 0 sanaa.
  30. CCP Games (1.0 p)
    tiistai kello 21.14: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 18 tavua, 0 sanaa.

Tappinen (37 p) muokkaa

17 artikkelia, 24,40 kB

  1. Bårnholm (5.0 p)
    torstai kello 20.39: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 22 tavua, 0 sanaa.
  2. Jurmon kappeli (5.0 p)
    torstai kello 20.58: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 20 tavua, 0 sanaa.
  3. Vänö (5.0 p)
    torstai kello 21.21: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  4. Tunhamn (5.0 p)
    torstai kello 21.22: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 11 tavua, 0 sanaa.
  5. Brigerbad (1.0 p)
    torstai kello 22.13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 71 tavua, 0 sanaa.
  6. Kunstmuseum Basel (1.0 p)
    torstai kello 22.14: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 1 sana.
  7. Palexpo (1.0 p)
    torstai kello 22.17: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 1 sana.
  8. Rio Urubu (1.0 p)
    perjantai kello 10.10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 78 tavua, 3 sanaa.
  9. Tuhovišta (1.0 p)
    perjantai kello 11.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 21 tavua, 0 sanaa.
  10. The Circus (yökerho) (5.0 p)
    maanantai kello 15.20: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 70 tavua, 2 sanaa.
  11. Harald Hein (1.0 p)
    tiistai kello 12.20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 65 tavua, 3 sanaa.
  12. Harald II (1.0 p)
    tiistai kello 12.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 97 tavua, 5 sanaa.
  13. Kristoffer I (1.0 p)
    tiistai kello 12.23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 96 tavua, 6 sanaa.
  14. Rolf Krake (1.0 p)
    tiistai kello 12.25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 119 tavua, 9 sanaa.
  15. Valdemar III (1.0 p)
    tiistai kello 12.26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 2 sanaa.
  16. Antonio Arenas U (1.0 p)
    keskiviikko kello 08.17: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 113 tavua, 95 sanaa.
  17. Knud Kristensen U (1.0 p)
    keskiviikko kello 23.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 748 tavua, 37 sanaa.

KLS (37 p) muokkaa

27 artikkelia, 252,59 kB

  1. Catalanin kappale U (1.0 p)
    lauantai kello 12.55: 1.0 p (101 kuvaa)
    Yhteensä: 15 412 tavua, 341 sanaa.
  2. Ed Fury (1.0 p)
    lauantai kello 14.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 94 tavua, 0 sanaa.
  3. Musette (harmonikka) (1.0 p)
    lauantai kello 15.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 97 tavua, 0 sanaa.
  4. Paul Olberg (1.0 p)
    maanantai kello 13.09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 50 tavua, 0 sanaa.
  5. Kuvaruno (1.0 p)
    maanantai kello 13.23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 160 tavua, 0 sanaa.
  6. Tatsuya Nakadai (1.0 p)
    keskiviikko kello 10.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 766 tavua, 0 sanaa.
  7. Antiikin Kreikan maantiede (1.0 p)
    keskiviikko kello 10.28: 1.0 p (6 kuvaa)
    Yhteensä: 718 tavua, 20 sanaa.
  8. Tullus Hostilius (1.0 p)
    torstai kello 09.48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 167 tavua, 0 sanaa.
  9. Televiziunea Română (1.0 p)
    torstai kello 10.13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 891 tavua, 0 sanaa.
  10. Seitsentoistakulmio U (1.0 p)
    torstai kello 15.41: 1.0 p (16 kuvaa)
    Yhteensä: 13 000 tavua, 835 sanaa.
  11. Ingólfr Arnarson (1.0 p)
    perjantai kello 11.03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 177 tavua, 0 sanaa.
  12. Carlo Caproli (1.0 p)
    perjantai kello 11.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 186 tavua, 0 sanaa.
  13. Friisilä (2.0 p)
    perjantai kello 21.31: 2.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 288 tavua, 0 sanaa.
  14. Friisilän koulu (Espoo) (5.0 p)
    perjantai kello 21.32: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  15. Djiboutin frangi (1.0 p)
    lauantai kello 11.17: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 448 tavua, 1 sana.
  16. Mario Eusebio Mestril Vega (1.0 p)
    lauantai kello 11.22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 89 tavua, 0 sanaa.
  17. Hotelli InterContinental Helsinki (2.0 p)
    maanantai kello 18.19: 2.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 2 619 tavua, 110 sanaa.
  18. Hotelli Hesperia (5.0 p)
    maanantai kello 18.23: 5.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 2 597 tavua, 110 sanaa.
  19. Robert Newton (1.0 p)
    tiistai kello 08.15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 142 tavua, 0 sanaa.
  20. American Idol (8. tuotantokausi) (1.0 p)
    tiistai kello 08.22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 105 tavua, 0 sanaa.
  21. Lactantius (1.0 p)
    keskiviikko kello 09.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 95 tavua, 0 sanaa.
  22. Percy Roycroft Lowe (1.0 p)
    keskiviikko kello 09.55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 98 tavua, 0 sanaa.
  23. Konstruoituva monikulmio U (1.0 p)
    torstai kello 10.42: 1.0 p (7 kuvaa)
    Yhteensä: 18 464 tavua, 1379 sanaa.
  24. Imusolu (1.0 p)
    torstai kello 12.28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 118 tavua, 0 sanaa.
  25. Csaba Fenyvesi (1.0 p)
    torstai kello 12.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 62 tavua, 0 sanaa.
  26. Loimijoen valuma-alue (1.0 p)
    perjantai kello 17.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 107 tavua, 0 sanaa.
  27. Cetruminantia (1.0 p)
    perjantai kello 17.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 819 tavua, 0 sanaa.

FinCorleone (36 p) muokkaa

20 artikkelia, 48,14 kB

  1. Steve Schirripa U (1.0 p)
    lauantai kello 14.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 413 tavua, 40 sanaa.
  2. Palokka-Puuppola (1.0 p)
    maanantai kello 15.28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 82 tavua, 0 sanaa.
  3. Jyväskylän Cityseurakunta (5.0 p)
    maanantai kello 15.32: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 122 tavua, 0 sanaa.
  4. Vaajakoski-Jyskä (1.0 p)
    maanantai kello 15.35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 176 tavua, 0 sanaa.
  5. Korpilahden suuralue (1.0 p)
    maanantai kello 16.43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  6. Koura (Seinäjoki) (5.0 p)
    maanantai kello 16.44: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 71 tavua, 0 sanaa.
  7. Hiphop-tanssi (1.0 p)
    maanantai kello 17.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 113 tavua, 0 sanaa.
  8. The Notorious B.I.G. (1.0 p)
    maanantai kello 17.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 129 tavua, 0 sanaa.
  9. Keskustan terveysasema (Jyväskylä) (5.0 p)
    tiistai kello 15.55: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 176 tavua, 4 sanaa.
  10. Bensonhurst (Brooklyn) U (1.0 p)
    keskiviikko kello 18.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 710 tavua, 84 sanaa.
  11. Little Italy U (1.0 p)
    sunnuntai kello 01.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 296 tavua, 36 sanaa.
  12. Ankeriasjärvi (kaupunginosa) (1.0 p)
    perjantai kello 02.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 45 tavua, 0 sanaa.
  13. Tikkakoski-Nyrölä (1.0 p)
    perjantai kello 02.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 101 tavua, 0 sanaa.
  14. Tikka-Mannila (1.0 p)
    perjantai kello 03.04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 452 tavua, 14 sanaa.
  15. Jaakob (1.0 p)
    perjantai kello 03.17: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 131 tavua, 0 sanaa.
  16. Seinäjoen helluntaiseurakunta (5.0 p)
    perjantai kello 03.44: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 84 tavua, 0 sanaa.
  17. Suomen Helluntaikirkko (1.0 p)
    perjantai kello 03.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 112 tavua, 0 sanaa.
  18. Mannisenmäki (1.0 p)
    maanantai kello 12.03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 511 tavua, 17 sanaa.
  19. Joseph D. Pistone U (1.0 p)
    tiistai kello 15.08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 106 tavua, 77 sanaa.
  20. Sefardijuutalaiset (1.0 p)
    torstai kello 19.52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 129 tavua, 0 sanaa.

IA (35 p) muokkaa

7 artikkelia, 0,40 kB

  1. Haminan Seurahuone (5.0 p)
    lauantai kello 22.26: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 50 tavua, 0 sanaa.
  2. Pohjoismaisen Yhdyspankin talo (Karhula) (5.0 p)
    lauantai kello 22.44: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 72 tavua, 0 sanaa.
  3. Pitäjänsaari (5.0 p)
    lauantai kello 23.07: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 86 tavua, 0 sanaa.
  4. Sebastian Mannström (5.0 p)
    maanantai kello 20.44: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 45 tavua, 0 sanaa.
  5. Juuso Laitinen (5.0 p)
    maanantai kello 20.48: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 39 tavua, 0 sanaa.
  6. Teppo Marttinen (5.0 p)
    tiistai kello 22.14: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 40 tavua, 0 sanaa.
  7. Kaarniemi (5.0 p)
    torstai kello 20.55: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 66 tavua, 0 sanaa.

Superkissan (35 p) muokkaa

10 artikkelia, 87,16 kB

  1. Ristimäen siunauskappeli ja hautausmaa U (2.0 p)
    torstai kello 18.17: 1.0 p (3 kuvaa)
    perjantai kello 00.44: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 3 446 tavua, 129 sanaa.
  2. Hunajayhtymä (5.0 p)
    torstai kello 22.02: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 79 tavua, 0 sanaa.
  3. Seosrehuruokinta (5.0 p)
    perjantai kello 01.08: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 64 tavua, 0 sanaa.
  4. Vatialan hautausmaa (5.0 p)
    tiistai kello 12.10: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 846 tavua, 13 sanaa.
  5. Messukylän Työväentalo (5.0 p)
    tiistai kello 11.57: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 117 tavua, 0 sanaa.
  6. Messukylän kirjasto (5.0 p)
    tiistai kello 13.07: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 107 tavua, 0 sanaa.
  7. Gabriel Ahlman (5.0 p)
    tiistai kello 14.47: 5.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 958 tavua, 59 sanaa.
  8. Oskar Lindberg (muusikko) U (1.0 p)
    lauantai kello 01.20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 893 tavua, 35 sanaa.
  9. Lihajauho (1.0 p)
    tiistai kello 22.03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 653 tavua, 13 sanaa.
  10. Mandiraja (1.0 p)
    perjantai kello 16.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 536 tavua, 31 sanaa.

ComradeUranium (32 p) muokkaa

31 artikkelia, 7,75 kB

  1. Peugeot Hoggar (2.0 p)
    keskiviikko kello 00.34: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 tavua, 0 sanaa.
  2.   Sami Uotila (näyttelijä) (1.0 p )
    keskiviikko kello 00.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
    Huomio: Muokkaukset tähän artikkeliin on toistaiseksi hylätty.
  3. Oppidum (1.0 p)
    keskiviikko kello 00.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 191 tavua, 1 sana.
  4. Nivelside (1.0 p)
    keskiviikko kello 00.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 55 tavua, 0 sanaa.
  5. Fallout 76 (2.0 p)
    keskiviikko kello 00.47: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −109 tavua, 0 sanaa.
  6. Škoda Kamiq (1.0 p)
    keskiviikko kello 00.59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 37 tavua, 0 sanaa.
  7. Kivestulehdus (1.0 p)
    torstai kello 02.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 96 tavua, 0 sanaa.
  8. Pedro Páez (1.0 p)
    torstai kello 04.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 86 tavua, 0 sanaa.
  9. Pope-Waverley (1.0 p)
    perjantai kello 14.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 143 tavua, 1 sana.
  10. Pohjalevy (1.0 p)
    perjantai kello 15.12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 128 tavua, 0 sanaa.
  11. Rába (1.0 p)
    perjantai kello 17.12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  12. Marian Gold (1.0 p)
    perjantai kello 21.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 69 tavua, 1 sana.
  13. Stock Aitken Waterman (1.0 p)
    lauantai kello 03.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 66 tavua, 0 sanaa.
  14. Benetton B198 (1.0 p)
    lauantai kello 03.23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 73 tavua, 0 sanaa.
  15. Better Place (1.0 p)
    lauantai kello 03.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 107 tavua, 0 sanaa.
  16. Farman (auto) (1.0 p)
    lauantai kello 03.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 81 tavua, 0 sanaa.
  17. Egg (1.0 p)
    lauantai kello 03.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 78 tavua, 0 sanaa.
  18. Overland (1.0 p)
    lauantai kello 03.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  19. Elcar (1.0 p)
    lauantai kello 16.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 107 tavua, 0 sanaa.
  20. Ford Aerospace (1.0 p)
    lauantai kello 16.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 49 tavua, 0 sanaa.
  21. General Tire (1.0 p)
    lauantai kello 16.35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 0 sanaa.
  22. Henry Ford II (1.0 p)
    lauantai kello 16.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 64 tavua, 0 sanaa.
  23. Kitkarengas (1.0 p)
    lauantai kello 16.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 71 tavua, 0 sanaa.
  24. Conquest Vehicles (1.0 p)
    sunnuntai kello 14.35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 152 tavua, 0 sanaa.
  25. Coventry Climax (1.0 p)
    sunnuntai kello 14.36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 115 tavua, 0 sanaa.
  26. Connaught Engineering (1.0 p)
    sunnuntai kello 14.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 93 tavua, 0 sanaa.
  27. Citroën World Rally Team (1.0 p)
    sunnuntai kello 14.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 138 tavua, 0 sanaa.
  28. Honda CBR -sarja (1.0 p)
    sunnuntai kello 14.46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 54 tavua, 0 sanaa.
  29. Jaguar I-Type 2 (1.0 p)
    sunnuntai kello 14.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 105 tavua, 0 sanaa.
  30. Isaac de Rivaz (1.0 p)
    sunnuntai kello 14.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 75 tavua, 0 sanaa.
  31. Elektroninen polttoaineen ruiskutus (1.0 p)
    lauantai kello 22.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 105 tavua, 0 sanaa.

Torspo (30 p) muokkaa

20 artikkelia, 14,86 kB

  1. Pogostan Sanomat (2.0 p)
    maanantai kello 09.03: 2.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 1 041 tavua, 1 sana.
  2. Earl Williams (1.0 p)
    maanantai kello 09.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 213 tavua, 0 sanaa.
  3. Frank Crean (1.0 p)
    maanantai kello 09.44: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 365 tavua, 0 sanaa.
  4. Envenom (2.0 p)
    maanantai kello 10.12: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 645 tavua, 0 sanaa.
  5. 1695 (albumi) (2.0 p)
    maanantai kello 10.17: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 20 tavua, 0 sanaa.
  6. Sacronocturn (2.0 p)
    maanantai kello 10.20: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 16 tavua, 0 sanaa.
  7. Moonlight Act III / Darkside (2.0 p)
    maanantai kello 10.25: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 32 tavua, 0 sanaa.
  8. Hiidentorni (2.0 p)
    maanantai kello 10.27: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 15 tavua, 0 sanaa.
  9. Autopsy (1.0 p)
    maanantai kello 10.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 705 tavua, 0 sanaa.
  10. Twat (1.0 p)
    maanantai kello 14.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 498 tavua, 0 sanaa.
  11. King of the Nordic Twilight (2.0 p)
    maanantai kello 15.11: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 31 tavua, 0 sanaa.
  12. Port Royal (albumi) (2.0 p)
    maanantai kello 15.13: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 23 tavua, 0 sanaa.
  13. Prophet of the Last Eclipse (2.0 p)
    maanantai kello 15.21: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 822 tavua, 0 sanaa.
  14. Rogues en Vogue (2.0 p)
    maanantai kello 15.26: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 20 tavua, 0 sanaa.
  15. Clyde Cameron (1.0 p)
    maanantai kello 15.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 778 tavua, 0 sanaa.
  16. Borislav Paravac (1.0 p)
    lauantai kello 19.19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 002 tavua, 0 sanaa.
  17. Christer Engelhardt (1.0 p)
    lauantai kello 19.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 026 tavua, 0 sanaa.
  18. Mirko Šarović (1.0 p)
    sunnuntai kello 10.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 807 tavua, 0 sanaa.
  19. Irene Parlby (1.0 p)
    tiistai kello 08.10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 673 tavua, 0 sanaa.
  20. Xenophon Overton Pindall (1.0 p)
    torstai kello 22.43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 513 tavua, 1 sana.

Viisuhullu (28 p) muokkaa

14 artikkelia, 15,38 kB

  1. Suomen euroviisukarsinta 1981 (2.0 p)
    perjantai kello 17.54: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 19 tavua, 0 sanaa.
  2. Suomen euroviisukarsinta 1994 (2.0 p)
    perjantai kello 18.06: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 19 tavua, 0 sanaa.
  3. Suomen euroviisukarsinta 1990 (2.0 p)
    perjantai kello 18.08: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 19 tavua, 0 sanaa.
  4. Suomen euroviisukarsinta 2009 (2.0 p)
    perjantai kello 18.24: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 19 tavua, 0 sanaa.
  5. Suomen euroviisukarsinta 1975 (2.0 p)
    perjantai kello 21.08: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 19 tavua, 0 sanaa.
  6. Suomen euroviisukarsinta 1977 (2.0 p)
    lauantai kello 10.31: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 18 tavua, 0 sanaa.
  7. Suomen euroviisukarsinta 1979 (2.0 p)
    lauantai kello 10.33: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 15 tavua, 0 sanaa.
  8. Suomen euroviisukarsinta 1989 (2.0 p)
    lauantai kello 10.45: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 19 tavua, 0 sanaa.
  9. Suomen euroviisukarsinta 1988 (2.0 p)
    lauantai kello 10.50: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 144 tavua, 0 sanaa.
  10. Suomen euroviisukarsinta 1987 (2.0 p)
    lauantai kello 10.51: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 19 tavua, 0 sanaa.
  11. Suomen euroviisukarsinta 1980 (2.0 p)
    lauantai kello 10.53: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 15 tavua, 0 sanaa.
  12. Suomen euroviisukarsinta 1974 (2.0 p)
    lauantai kello 15.50: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 19 tavua, 0 sanaa.
  13. Suomen euroviisukarsinta 2008 (2.0 p)
    lauantai kello 15.52: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 19 tavua, 0 sanaa.
  14. Pulkkinen (televisiosarja) (2.0 p)
    lauantai kello 16.21: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 13 tavua, 0 sanaa.

Sblöbö (27 p) muokkaa

15 artikkelia, 30,50 kB

  1. Martti Innanen (2.0 p)
    tiistai kello 00.51: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 78 tavua, 0 sanaa.
  2. Lumi teki enkelin eteiseen (2.0 p)
    maanantai kello 04.42: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 881 tavua, 13 sanaa.
  3. Söderstadion (1.0 p)
    lauantai kello 19.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 93 tavua, 0 sanaa.
  4. Asfalttiprinssi U (2.0 p)
    sunnuntai kello 05.48: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 4 132 tavua, 210 sanaa.
  5. Vielä sä syleilet mua U (2.0 p)
    keskiviikko kello 06.04: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 086 tavua, 28 sanaa.
  6. Living the Dream U (2.0 p)
    torstai kello 04.07: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 522 tavua, 106 sanaa.
  7. Alfons Nylund (2.0 p)
    maanantai kello 04.33: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 127 tavua, 0 sanaa.
  8. Axel Lindbäck (2.0 p)
    maanantai kello 04.36: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 127 tavua, 0 sanaa.
  9. Torsten Svanström (2.0 p)
    maanantai kello 04.42: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 56 tavua, 0 sanaa.
  10. Torsten Lindholm (2.0 p)
    maanantai kello 04.45: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 131 tavua, 0 sanaa.
  11. Charles Holmberg (2.0 p)
    maanantai kello 04.53: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 145 tavua, 8 sanaa.
  12. HIFK Fotboll -jalkapallojaoston historia (2.0 p)
    maanantai kello 04.56: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 78 tavua, 0 sanaa.
  13. Amii Stewart (1.0 p)
    keskiviikko kello 09.25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 81 tavua, 0 sanaa.
  14. Arto Lindsay (1.0 p)
    keskiviikko kello 09.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 72 tavua, 0 sanaa.
  15. Valoa ja energiaa U (2.0 p)
    perjantai kello 05.12: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 438 tavua, 39 sanaa.

Lahnuska (16 p) muokkaa

16 artikkelia, 21,00 kB

  1. Fileteado U (1.0 p)
    keskiviikko kello 14.32: 1.0 p (9 kuvaa)
    Yhteensä: 1 921 tavua, 109 sanaa.
  2. Nokia 5228 (2.0 p)
    keskiviikko kello 16.55: 1.0 p (1 kuva) + 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: −33 tavua, 0 sanaa.
  3. Ada Wong (1.0 p)
    keskiviikko kello 18.15: 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 39 tavua, 0 sanaa.
  4. Transantarktiset vuoret U (1.0 p)
    sunnuntai kello 15.12: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 3 970 tavua, 181 sanaa.
  5. Albanialainen iso-polyfonia U (1.0 p)
    maanantai kello 13.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 126 tavua, 144 sanaa.
  6. Angola kesäolympialaisissa 2012 (1.0 p)
    maanantai kello 17.17: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 220 tavua, 0 sanaa.
  7. Paul Friedrich Wehrle (1.0 p)
    maanantai kello 17.35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 155 tavua, 0 sanaa.
  8. 1400 (1.0 p)
    maanantai kello 21.43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 816 tavua, 0 sanaa.
  9. Viljami (1.0 p)
    tiistai kello 12.22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 137 tavua, 0 sanaa.
  10. Borduna (1.0 p)
    tiistai kello 12.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 296 tavua, 0 sanaa.
  11. Sekakuoro (1.0 p)
    tiistai kello 12.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 87 tavua, 0 sanaa.
  12. Caracazo (1.0 p)
    tiistai kello 12.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 177 tavua, 0 sanaa.
  13.   Hvaršin kieli (1.0 p )
    tiistai kello 12.56: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 230 tavua, 0 sanaa.
    Huomio: Muokkaukset tähän artikkeliin on toistaiseksi hylätty.
  14. Kontakti-improvisaatio (1.0 p)
    tiistai kello 12.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 104 tavua, 0 sanaa.
  15. Leviticus (yhtye) (1.0 p)
    tiistai kello 13.03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 130 tavua, 0 sanaa.
  16. Trikomoniaasi (1.0 p)
    tiistai kello 13.13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 163 tavua, 0 sanaa.

Sotamies (7 p) muokkaa

6 artikkelia, 2,21 kB

  1. Maailmanhistoria (1.0 p)
    lauantai kello 13.46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 141 tavua, 9 sanaa.
  2. Kuka näkee sut (2.0 p)
    tiistai kello 18.28: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 812 tavua, 0 sanaa.
  3. Side (Turkki) (1.0 p)
    tiistai kello 18.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 258 tavua, 0 sanaa.
  4. Ulrich von Hutten (1.0 p)
    tiistai kello 23.36: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 272 tavua, 13 sanaa.
  5. Hipponaks (1.0 p)
    keskiviikko kello 13.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 119 tavua, 7 sanaa.
  6. Ullapool (1.0 p)
    sunnuntai kello 13.26: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 137 tavua, 5 sanaa.

Cryonic07 (6 p) muokkaa

2 artikkelia, 0,90 kB

  1. Riccardo Morandi (1.0 p)
    perjantai kello 23.24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 836 tavua, 0 sanaa.
  2. Sarkkilanjärvi (Ikaalinen) (5.0 p)
    perjantai kello 23.48: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 62 tavua, 0 sanaa.

Parantaja asiantuntija (4 p) muokkaa

4 artikkelia, 16,43 kB

  1. Raitavesikobra (1.0 p)
    lauantai kello 10.27: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 775 tavua, 8 sanaa.
  2. Vaskiskinkki U (1.0 p)
    tiistai kello 22.23: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 5 085 tavua, 154 sanaa.
  3. Vesiagama U (1.0 p)
    perjantai kello 17.35: 1.0 p (4 kuvaa)
    Yhteensä: 10 764 tavua, 422 sanaa.
  4. Taiko no Tatsujin (1.0 p)
    sunnuntai kello 16.28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 49 tavua, 0 sanaa.

Samoasambia (3 p) muokkaa

2 artikkelia, 35,19 kB

  1. Suomen Majakkaseura (2.0 p)
    torstai kello 21.35: 2.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 1 763 tavua, 28 sanaa.
  2. Märketin majakka (1.0 p)
    lauantai kello 21.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 16 045 tavua, 1291 sanaa.

Henswick (3 p) muokkaa

1 artikkeli, 1,51 kB

  1. Tom Friendly (3.0 p)
    torstai kello 21.51: 2.0 p (1 kuva)
    torstai kello 21.54: 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 6 tavua, 0 sanaa.
UKBot päivittää tuloslistan automaattisesti kerran tunnissa vuorokauden ympäri. Botti kumoaa manuaaliset muutokset tuloslistaan. Ellei lista ole päivittynyt, botti on voinut jumiutua. Käynnistyttyään uudestaan botti laskee mukaan aikaisemmatkin muokkaukset.
Lista päivitettiin viimeksi 1. syyskuuta 2018 kello 11.57. Botti havaitsi pieniä ongelmia:
  • UKBot encountered the following problems with the page Eco (valuutta)
    • Revision 17515628: The word count difference might be wrong, because the word count increase (67) is larger than the byte increase (-3). Wrong word counts can occur for invalid wiki text.
  • UKBot encountered the following problems with the page Håkansbölen kartano
    • Revision 17528823: The word count difference might be wrong, because the word count increase (13) is larger than the byte increase (-265). Wrong word counts can occur for invalid wiki text.
  • UKBot encountered the following problems with the page Danny
    • Revision 17524222: The word count difference might be wrong, because the word count increase (32) is larger than the byte increase (-80). Wrong word counts can occur for invalid wiki text.
  • UKBot encountered the following problems with the page Andrew Taylor Still
    • Revision 17524482: The word count difference might be wrong, because no words were found in the parent revision (17524480) of size 2827, possibly due to unclosed tags or templates in that revision.
  • UKBot encountered the following problems with the page Jumala
    • Revision 17524547: The word count difference might be wrong, because the word count increase (2542) is larger than the byte increase (-21). Wrong word counts can occur for invalid wiki text.
  • UKBot encountered the following problems with the page Merikasarmi
    • Revision 17516365: The word count difference might be wrong, because the word count increase (26) is larger than the byte increase (1). Wrong word counts can occur for invalid wiki text.
  • UKBot encountered the following problems with the page Rojdi
    • Revision 17527281: The word count difference might be wrong, because the word count increase (27) is larger than the byte increase (-72). Wrong word counts can occur for invalid wiki text.
  • UKBot encountered the following problems with the page Mary Read
    • Revision 17495313: The word count difference might be wrong, because the word count increase (13) is larger than the byte increase (-64). Wrong word counts can occur for invalid wiki text.
  • UKBot encountered the following problems with the page Suikki Jääskä
    • Revision 17477658: The word count difference might be wrong, because the word count increase (20) is larger than the byte increase (1). Wrong word counts can occur for invalid wiki text.
  • UKBot encountered the following problems with the page Peugeot 206
    • Revision 17519057: The word count difference might be wrong, because the word count increase (36) is larger than the byte increase (-3086). Wrong word counts can occur for invalid wiki text.
  • UKBot encountered the following problems with the page Lokku
    • Revision 17507971: The word count difference might be wrong, because the word count increase (13) is larger than the byte increase (-357). Wrong word counts can occur for invalid wiki text.
  • UKBot encountered the following problems with the page Märket
    • Revision 17488039: The word count difference might be wrong, because the word count increase (16) is larger than the byte increase (-16). Wrong word counts can occur for invalid wiki text.
  • UKBot encountered the following problems with the page Shades of Deep Purple
    • Revision 17531277: The word count difference might be wrong, because the word count increase (87) is larger than the byte increase (0). Wrong word counts can occur for invalid wiki text.
  • UKBot encountered the following problems with the page Luettelo Turun julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä
    • Revision 17478029: The word count difference might be wrong, because the word count increase (153) is larger than the byte increase (108). Wrong word counts can occur for invalid wiki text.
  • UKBot encountered the following problems with the page Bataatti
    • Revision 17518067: The word count difference might be wrong, because the word count increase (16) is larger than the byte increase (-7). Wrong word counts can occur for invalid wiki text.
  • UKBot encountered the following problems with the page S/S Kimalle
    • Revision 17520358: The word count difference might be wrong, because no words were found in the parent revision (17509326) of size 217, possibly due to unclosed tags or templates in that revision.