Elokuun kuvitustalkoot
2011201220132014201520162017201820192020202120222023

Elokuun kuvitustalkoot 2016
Tila Päättynyt
Aihe Elokuun kuvitustalkoot 2016
Ajankohta Alkaa: 2016-08-01
Päättyy: 2016-08-31
Palkinnot

25+ pisteestä
Me olemme yhteensä
lisänneet
3295
kuvaa
poistaneet
25
korjattava/kuvitus-mallinetta

Elokuun kuvitustalkoiden ideana on, että elokuun kuluessa mahdollisimman moni wikipedisti lisää noin viiteen kuvattomaan artikkeliin niistä puuttuvan kuvan.

Ensimmäisissä talkoissa vuonna 2011 uusia kuvia talletettiin aiemmin kuvattomien artikkelien kuvitukseksi 323 kpl. Lisäksi 241 artikkelia sai kuvituksen Commonsista. Vuoden 2012 talkoissa kuvia tallennettiin 354 kappaletta. Commonsista löytyneillä kuvilla sai kuvituksensa 992 artikkelia. Tämän jälkeen talkoot on järjestetty joka vuosi.

Miten toimia muokkaa

  1. Lisää nimesi osallistujiin * [[Käyttäjä:Käyttäjänimi|Käyttäjänimi]]
  2. Etsi artikkeli, joka tarvitsee kuvan, ja siihen sopiva kuva. Määrittely: Tänä vuonna kuviksi lasketaan mitkä tahansa kuvat, joko valokuvat tai muut. Kuitenkin kyseessä on oltava kuvituskuva (valokuva, kartta, diagrammi jne.). Kuvituskuviksi ei lasketa artikkelien typografisina elementteinä toimivia kuvatiedostoja kuten esimerkiksi kuvat luokissa Luokka:Lippumallineet ja Luokka:Mitalimallineet. Jos artikkelissa on tällainen ennestään tai ennestään kuvattomaan artikkeliin lisätään tällainen, botin laskemat pisteet voi korjata käsin (katso ohjetta alempana). Tänä vuonna määritellään myös, että artikkeli, johon kuva lisätään, on joko voinut olla olemassa ennen kuvitustalkoiden alkua tai artikkeli on voitu luoda kuvitustalkoiden aikana.
  3. Tallenna tiedosto Commonsiin tai hätätilassa suomenkieliseen Wikipediaan. Suomenkieliseen Wikipediaan on tallenettava kuvat, joita käytetään sitaattioikeudella, ja joita sen takia ei tekijänoikeussyistä voi ladata commonsiin. Tällaisia ovat esimerkiksi kuvat tekijänoikeuksien alaisista taideteoksista taideteosartikkeleissa käytettäviksi. Commonsoiin voi ladata vain kuvia, jotka tekijänoikeuksien puolesta on mahdollista ladata commonsiin.
  4. Liitä kuva artikkeliin, ohje.
    • Kun otat valokuvan tai muuten valmistat kuvan (esimerkiksi kartta, diagrammi, kuvanluku dokumentista) itse, lisäät sen commonsiin (tai sittaattioikeuskäytön tapauksessa Wikipediaan) ja liität sen artikkeliin, jossa ei ole kuvaa, saat 5 pistettä
    • Kun löydät commonsiin (tai sittaattioikeuskäytön tapauksessa Wikipediaan) ladattavissa olevan kuvan kuvan joko netin ulkopuolelta tai muualta netistä, lisäät sen commonsiin (tai sittaattioikeuskäytön tapauksessa Wikipediaan) ja liität sen artikkeliin, jossa ei ole kuvaa, saat 2 pistettä
    • Kun löydät kuvan Commonsista, ja lisäät sen artikkeliin, jossa ei ole kuvaa, saat 1 pisteen

Lisää ohjeita löytyy vuoden 2011 sivulta.

Pisteet laskee automaattisesti UKBot-botti. Jos epäilet botin laskeneen pisteet väärin tai jonkun saaneen epäoikeudenmukaisia pisteitä, ilmoita siitä Viikon kilpailu -vastaaville.

Mallineet muokkaa

 
Palkinto aktiivisesta osallistumisestasi elokuun 2016 kuvitustalkoisiin. (Palkinnot)


Elokuun aikana vähintään 25 pistettä keränneet käyttäjät palkitaan omalla palkinnolla, {{Malline:Elokuun kuvitustalkoot 2016 -palkinto}}.

Jos haluat, voit lisätä käyttäjäsivullesi osallistumislaatikon {{Käyttäjä/Elokuu2016}}.

  Tämä käyttäjä osallistui vuoden 2016 elokuun kuvitustalkoisiin.



Osallistujat muokkaa

Ilmoittaudu osallistujaksi lisäämällä käyttäjänimesi tämän otsikon alle

Pistelasku muokkaa

Kriteerikoodit
  • jotka ovat artikkeleita, jotka ovat olemassa ennen kilpailun aloituspäivämäärää ja jotka aloitetaan kilpailun aikana.
  • Jokaisesta lisätystä kuvasta annetaan 1 pistettä (2 itse ladatuista) 5 pistettä jos kuva on oma teos (c:Template:Own).
  • Jokaisesta mallineen {{korjattava/kuvitus}} poistosta annetaan 1 pistettä
Käsin korjattavia
  • Kuvatiedostoista typografisina elementteinä (esimerkiksi kuvat luokkien Luokka:Lippumallineet ja Luokka:Mitalimallineet mallineissa) ei anneta pisteitä, koska kyseessä on typografinen elementti eikä kuvituskuva. (Nämä pitää korjata käsin.)

Huomioita muokkaa

Virheelliset pisteet muokkaa

Jos olet saanut virheellisiä pisteitä, lisää tämän otsikon alle viimeiseksi tähän tapaan: *{{VK muokkaus hylätty|käyttäjänimesi|fi:artikkeli}} --~~~~ ESIMERKKI: *{{VK muokkaus hylätty|MiPe|fi:Ihmisen evoluutio}} --~~~~

Puuttuvat pisteet muokkaa

Botti ei osaa erotella kuvia jotka ovat artikkelissa, mutta eivät ole varsinaisia kuvituskuvia. Esimerkiksi Yleisurheilun alle 23-vuotiaiden Euroopan-mestaruuskilpailut 2013 ja kuva Gold medal blank.svg.(PtG lisäsi kuvan tähän) Toinen esimerkki on Luokka:Lippumallineet. Lisää tämän otsikon alle sinulta puuttuvat pisteet.

Tuloslaskenta muokkaa

Tähän on merkitty ne käyttäjät jotka botti on missannut, mutta he ovat lisänneet yli 5 kuvaa.

Muita huomioita muokkaa

Äskettäin lisättyjä kuvia muokkaa

Tulokset muokkaa

Tämä kilpailu on päättynyt – kiitos kaikille osallistuneille!

Vilhokki (659 p) muokkaa

345 artikkelia, 294,36 kB

  1. Koo! U (2.0 p)
    tiistai kello 00.57: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 950 tavua, 33 sanaa.
  2. Kaa! U (2.0 p)
    tiistai kello 01.08: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 929 tavua, 36 sanaa.
  3. Yy! U (2.0 p)
    tiistai kello 01.17: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 102 tavua, 38 sanaa.
  4. Monument U (2.0 p)
    tiistai kello 09.35: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 389 tavua, 48 sanaa.
  5. Calling from a Dream U (2.0 p)
    tiistai kello 09.55: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 565 tavua, 48 sanaa.
  6. Ravenous Impulse U (2.0 p)
    tiistai kello 10.20: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 672 tavua, 39 sanaa.
  7. The Suffering U (2.0 p)
    tiistai kello 10.43: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 886 tavua, 50 sanaa.
  8. Celestial Pestilence U (2.0 p)
    tiistai kello 17.49: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 441 tavua, 38 sanaa.
  9. Suffer (Lord of Warin albumi) U (2.0 p)
    tiistai kello 18.06: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 787 tavua, 32 sanaa.
  10. Cyclonic Void of Power U (2.0 p)
    tiistai kello 18.39: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 907 tavua, 38 sanaa.
  11. Gravenous Hour U (2.0 p)
    tiistai kello 23.06: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 931 tavua, 33 sanaa.
  12. Erdentempel (2.0 p)
    keskiviikko kello 20.08: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 955 tavua, 5 sanaa.
  13. Re-act (2.0 p)
    keskiviikko kello 20.44: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 131 tavua, 0 sanaa.
  14. I.L.Y. (Yokubō) (2.0 p)
    keskiviikko kello 20.49: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 113 tavua, 0 sanaa.
  15. Rhythm Divine (2.0 p)
    keskiviikko kello 21.03: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  16. The Bad Touch (2.0 p)
    keskiviikko kello 21.13: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 213 tavua, 0 sanaa.
  17. Blue (Da Ba Dee) (2.0 p)
    keskiviikko kello 21.22: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 37 tavua, 0 sanaa.
  18. Move Your Body (2.0 p)
    keskiviikko kello 21.28: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  19. Joining You (2.0 p)
    keskiviikko kello 21.32: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 39 tavua, 0 sanaa.
  20. Sleeping Sun (2.0 p)
    keskiviikko kello 21.53: 2.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 2 228 tavua, 7 sanaa.
  21. That Don’t Impress Me Much (2.0 p)
    keskiviikko kello 21.59: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 23 tavua, 0 sanaa.
  22. That’s the Way It Is (2.0 p)
    keskiviikko kello 22.04: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 79 tavua, 0 sanaa.
  23. Children of the Korn (2.0 p)
    keskiviikko kello 22.12: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 6 tavua, 1 sanaa.
  24. 9 PM (Till I Come) (2.0 p)
    keskiviikko kello 22.42: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 120 tavua, 0 sanaa.
  25. I Don’t Want to Miss a Thing (2.0 p)
    keskiviikko kello 22.51: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 208 tavua, 0 sanaa.
  26. A Secret Place (kappale) (2.0 p)
    keskiviikko kello 22.55: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa.
  27. Iris (kappale) (2.0 p)
    keskiviikko kello 23.01: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 959 tavua, 0 sanaa.
  28. Lucky Man (2.0 p)
    torstai kello 20.42: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −18 tavua, 4 sanaa.
  29. Fuckin’ Problems (2.0 p)
    torstai kello 21.50: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 750 tavua, 0 sanaa.
  30. Seksi vie ja taksi tuo (2.0 p)
    torstai kello 22.04: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 748 tavua, 12 sanaa.
  31. La Primavera (kappale) (2.0 p)
    torstai kello 22.21: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 20 tavua, 0 sanaa.
  32. Stay (kappale) (2.0 p)
    torstai kello 22.32: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 62 tavua, 1 sanaa.
  33. Let Me Entertain You (2.0 p)
    perjantai kello 02.09: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 46 tavua, 0 sanaa.
  34. Angels (Robbie Williamsin kappale) (2.0 p)
    perjantai kello 02.13: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 32 tavua, 0 sanaa.
  35. Suomirokkia (kappale) (2.0 p)
    perjantai kello 02.18: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 228 tavua, 2 sanaa.
  36. Better Off Alone (Alice DeeJayn kappale) (2.0 p)
    perjantai kello 02.24: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 110 tavua, 0 sanaa.
  37. Chocolate Salty Balls (P.S. I Love You) (2.0 p)
    perjantai kello 02.42: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 198 tavua, 0 sanaa.
  38. The Unforgiven II (2.0 p)
    perjantai kello 02.50: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 79 tavua, 0 sanaa.
  39. The Memory Remains (2.0 p)
    perjantai kello 02.55: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 0 sanaa.
  40. King Nothing (2.0 p)
    perjantai kello 03.00: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 43 tavua, 0 sanaa.
  41. Better Than You (2.0 p)
    perjantai kello 03.05: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 42 tavua, 0 sanaa.
  42. Wicked Game (2.0 p)
    perjantai kello 12.49: 2.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 3 119 tavua, 54 sanaa.
  43. Auta mua / Tyttö sopassa (2.0 p)
    lauantai kello 12.00: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 29 tavua, 0 sanaa.
  44. Hyvää yötä ja huomenta (kappale) (2.0 p)
    lauantai kello 12.35: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 187 tavua, 3 sanaa.
  45. Breathe (The Prodigyn kappale) (2.0 p)
    lauantai kello 13.02: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 167 tavua, 2 sanaa.
  46. Smack My Bitch Up (2.0 p)
    lauantai kello 13.17: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −10 tavua, 0 sanaa.
  47. Firestarter (2.0 p)
    lauantai kello 13.44: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 247 tavua, 2 sanaa.
  48. What Evil Lurks (2.0 p)
    lauantai kello 13.58: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 139 tavua, 2 sanaa.
  49. Everybody in the Place (2.0 p)
    lauantai kello 14.20: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 569 tavua, -1 sanaa.
  50. Song 2 (2.0 p)
    sunnuntai kello 18.14: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 387 tavua, 10 sanaa.
  51. Bitch (2.0 p)
    sunnuntai kello 18.33: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 237 tavua, 0 sanaa.
  52. Take My Scars (2.0 p)
    sunnuntai kello 21.40: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 031 tavua, 5 sanaa.
  53. Old (kappale) (2.0 p)
    sunnuntai kello 21.55: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 223 tavua, 12 sanaa.
  54. Daisuke Katō (1.0 p)
    sunnuntai kello 22.35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 101 tavua, 7 sanaa.
  55. Homma (kappale) U (2.0 p)
    sunnuntai kello 23.07: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 566 tavua, 20 sanaa.
  56. Torn (2.0 p)
    maanantai kello 00.06: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 871 tavua, 0 sanaa.
  57. Trapecista (2.0 p)
    maanantai kello 00.10: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa.
  58. My Kantele (2.0 p)
    maanantai kello 00.13: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 52 tavua, 0 sanaa.
  59. No Llores Por Mí (2.0 p)
    maanantai kello 00.19: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 21 tavua, 0 sanaa.
  60. Vamos a la Discoteca (2.0 p)
    maanantai kello 00.26: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 88 tavua, 1 sanaa.
  61. Ænema (2.0 p)
    maanantai kello 15.35: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 113 tavua, 3 sanaa.
  62. Hero of the Day (2.0 p)
    maanantai kello 19.11: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 298 tavua, 2 sanaa.
  63. Mama Said (kappale) (2.0 p)
    maanantai kello 19.25: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 80 tavua, -1 sanaa.
  64. Until It Sleeps (2.0 p)
    maanantai kello 19.31: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 156 tavua, -2 sanaa.
  65. Ain’t My Bitch (2.0 p)
    maanantai kello 19.41: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 687 tavua, 15 sanaa.
  66. Sad But True (2.0 p)
    maanantai kello 19.52: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 391 tavua, 17 sanaa.
  67. Wherever I May Roam (2.0 p)
    maanantai kello 19.57: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 317 tavua, 6 sanaa.
  68. The Unforgiven (2.0 p)
    maanantai kello 20.04: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 524 tavua, 7 sanaa.
  69. Hit ’Em Up (2.0 p)
    maanantai kello 20.26: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 147 tavua, 0 sanaa.
  70. Bailando (Paradision kappale) (2.0 p)
    maanantai kello 20.35: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 195 tavua, 4 sanaa.
  71. Bleeding Me (2.0 p)
    maanantai kello 20.48: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 377 tavua, 1 sanaa.
  72. Blow Up the Outside World (2.0 p)
    maanantai kello 20.54: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 215 tavua, 2 sanaa.
  73. My Wave (2.0 p)
    maanantai kello 21.12: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 282 tavua, 2 sanaa.
  74. Fell on Black Days (2.0 p)
    maanantai kello 21.19: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 614 tavua, 10 sanaa.
  75. Burden in My Hand (2.0 p)
    maanantai kello 21.37: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 376 tavua, 7 sanaa.
  76. Ty Cobb (kappale) (2.0 p)
    maanantai kello 21.43: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 440 tavua, 3 sanaa.
  77. Bleed Together (2.0 p)
    maanantai kello 21.50: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 279 tavua, 2 sanaa.
  78. The Day I Tried to Live (2.0 p)
    maanantai kello 21.57: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 524 tavua, 3 sanaa.
  79. Spoonman (2.0 p)
    maanantai kello 22.02: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 775 tavua, 11 sanaa.
  80. Rusty Cage (2.0 p)
    maanantai kello 22.07: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 444 tavua, 3 sanaa.
  81. Outshined (2.0 p)
    maanantai kello 22.15: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 296 tavua, 2 sanaa.
  82. Jesus Christ Pose (2.0 p)
    maanantai kello 22.20: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 340 tavua, 2 sanaa.
  83. Room a Thousand Years Wide (2.0 p)
    maanantai kello 22.26: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 333 tavua, 2 sanaa.
  84. Hands All Over (2.0 p)
    maanantai kello 22.34: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 368 tavua, 2 sanaa.
  85. Loud Love (2.0 p)
    maanantai kello 22.50: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 224 tavua, 2 sanaa.
  86. Flower (Soundgardenin kappale) (2.0 p)
    maanantai kello 22.56: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 219 tavua, 2 sanaa.
  87. Hunted Down (2.0 p)
    maanantai kello 23.03: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 313 tavua, 2 sanaa.
  88. Heart of Light (2.0 p)
    maanantai kello 23.26: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 41 tavua, 0 sanaa.
  89. Stinkfist (2.0 p)
    tiistai kello 00.46: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 295 tavua, 7 sanaa.
  90. Sober (Toolin kappale) (2.0 p)
    tiistai kello 01.06: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 207 tavua, 8 sanaa.
  91. Juliet ja Joonatan (2.0 p)
    tiistai kello 01.19: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 127 tavua, 3 sanaa.
  92. Kids of the Century (2.0 p)
    tiistai kello 01.36: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 845 tavua, 12 sanaa.
  93. Future World (2.0 p)
    tiistai kello 01.44: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  94. Don’t Speak (2.0 p)
    tiistai kello 18.45: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 164 tavua, 2 sanaa.
  95. Por Amarte (2.0 p)
    tiistai kello 18.51: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 158 tavua, 2 sanaa.
  96. Where the Wild Roses Grow (2.0 p)
    tiistai kello 19.08: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 407 tavua, -17 sanaa.
  97. Need To (2.0 p)
    tiistai kello 20.03: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 6 tavua, 0 sanaa.
  98. Bullet with Butterfly Wings (2.0 p)
    tiistai kello 21.34: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 228 tavua, 2 sanaa.
  99. Hard as a Rock (2.0 p)
    tiistai kello 23.14: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −4 tavua, 0 sanaa.
  100. Big Gun (2.0 p)
    tiistai kello 23.21: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 049 tavua, 0 sanaa.
  101. Dirty Deeds Done Dirt Cheap (kappale) (2.0 p)
    tiistai kello 23.43: 2.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 2 295 tavua, 10 sanaa.
  102. I Could Fall in Love (2.0 p)
    keskiviikko kello 21.24: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 121 tavua, 2 sanaa.
  103. Amor Prohibido (kappale) (2.0 p)
    keskiviikko kello 21.46: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 253 tavua, 3 sanaa.
  104. Insomnia (Faithlessin kappale) (2.0 p)
    keskiviikko kello 22.12: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 396 tavua, 8 sanaa.
  105. Into Another (2.0 p)
    keskiviikko kello 22.24: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 162 tavua, 2 sanaa.
  106. My Enemy (2.0 p)
    keskiviikko kello 22.28: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 159 tavua, 2 sanaa.
  107. Breakin’ Down (2.0 p)
    keskiviikko kello 22.34: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 92 tavua, 0 sanaa.
  108. In a Darkened Room (2.0 p)
    keskiviikko kello 22.41: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 92 tavua, 0 sanaa.
  109. Wasted Time (2.0 p)
    keskiviikko kello 22.45: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 222 tavua, 2 sanaa.
  110. Slave to the Grind (kappale) (2.0 p)
    keskiviikko kello 22.55: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 109 tavua, 0 sanaa.
  111. Monkey Business (kappale) (2.0 p)
    keskiviikko kello 23.00: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 182 tavua, 2 sanaa.
  112. I Remember You (2.0 p)
    keskiviikko kello 23.11: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 265 tavua, 5 sanaa.
  113. Lemon Tree (2.0 p)
    torstai kello 00.24: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 741 tavua, 0 sanaa.
  114. Tuhat yötä (2.0 p)
    torstai kello 00.39: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 393 tavua, 20 sanaa.
  115. Den glider in (2.0 p)
    torstai kello 00.46: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 69 tavua, 0 sanaa.
  116. Disco 2000 (2.0 p)
    torstai kello 00.54: 2.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 79 tavua, 0 sanaa.
  117. Macarena (2.0 p)
    torstai kello 01.00: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 116 tavua, 0 sanaa.
  118. Mirror, Mirror (Solid Basen kappale) (2.0 p)
    torstai kello 22.15: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 613 tavua, 1 sanaa.
  119. Free as a Bird (2.0 p)
    torstai kello 22.52: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 920 tavua, -4 sanaa.
  120. Needle in the Hay (2.0 p)
    torstai kello 23.06: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 958 tavua, -3 sanaa.
  121. Anyone, Anymore (2.0 p)
    torstai kello 23.19: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 467 tavua, 1 sanaa.
  122. Take a Shot (2.0 p)
    torstai kello 23.27: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 457 tavua, 2 sanaa.
  123. Turn (2.0 p)
    torstai kello 23.33: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 341 tavua, 0 sanaa.
  124. Don’t Let Me Fall (2.0 p)
    torstai kello 23.41: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 192 tavua, -1 sanaa.
  125. Die a Little More (2.0 p)
    torstai kello 23.45: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 333 tavua, 0 sanaa.
  126. Remorse (2.0 p)
    torstai kello 23.54: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 611 tavua, 3 sanaa.
  127. Guardian Angel (2.0 p)
    perjantai kello 00.00: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 604 tavua, 2 sanaa.
  128. Bleeding (kappale) (2.0 p)
    perjantai kello 00.05: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 618 tavua, 5 sanaa.
  129. The Astonishing (2.0 p)
    perjantai kello 21.30: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 634 tavua, 18 sanaa.
  130. Planet Caravan (2.0 p)
    perjantai kello 22.20: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 107 tavua, 2 sanaa.
  131. Stüldt Håjt (2.0 p)
    perjantai kello 22.27: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 300 tavua, 10 sanaa.
  132. Endless Love (2.0 p)
    perjantai kello 22.33: 2.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 180 tavua, 0 sanaa.
  133. Rock ’n’ Roll Star (2.0 p)
    perjantai kello 22.43: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 394 tavua, -10 sanaa.
  134. Sabotage (Beastie Boysin kappale) (2.0 p)
    perjantai kello 23.03: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 755 tavua, 0 sanaa.
  135. Slide Away (2.0 p)
    perjantai kello 23.36: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 88 tavua, -1 sanaa.
  136. Anytime You Need a Friend (2.0 p)
    perjantai kello 23.42: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 169 tavua, 0 sanaa.
  137. Without You (2.0 p)
    perjantai kello 23.53: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 835 tavua, 0 sanaa.
  138. Never Forget You (2.0 p)
    perjantai kello 23.57: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 168 tavua, 0 sanaa.
  139. Hero (Mariah Careyn kappale) (2.0 p)
    lauantai kello 00.01: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 39 tavua, 7 sanaa.
  140. Tom Wilson (jääkiekkoilija) (1.0 p)
    lauantai kello 17.48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 31 tavua, 0 sanaa.
  141. Whipper Watson (1.0 p)
    lauantai kello 17.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 58 tavua, 0 sanaa.
  142. Rat Westwick (1.0 p)
    lauantai kello 17.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 34 tavua, 0 sanaa.
  143. Marty Walsh (1.0 p)
    lauantai kello 17.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 69 tavua, 1 sanaa.
  144. Jack Walker (jääkiekkoilija) (1.0 p)
    lauantai kello 17.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 92 tavua, 0 sanaa.
  145. Emanuel Viveiros (1.0 p)
    lauantai kello 18.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  146. Linden Vey (1.0 p)
    lauantai kello 18.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 29 tavua, 0 sanaa.
  147. Tommy Smith (jääkiekkoilija) (1.0 p)
    lauantai kello 18.03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 96 tavua, 0 sanaa.
  148. Tim Smith (1.0 p)
    lauantai kello 18.04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 24 tavua, 0 sanaa.
  149. Sweeney Schriner (1.0 p)
    lauantai kello 18.05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  150. Dan Snyder (1.0 p)
    lauantai kello 18.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 107 tavua, 0 sanaa.
  151. Oliver Seibert (1.0 p)
    lauantai kello 18.09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 49 tavua, 0 sanaa.
  152. I Am the Resurrection (2.0 p)
    lauantai kello 18.23: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 582 tavua, 9 sanaa.
  153. Love Spreads (2.0 p)
    lauantai kello 18.26: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 272 tavua, 2 sanaa.
  154. Wizards of the Sonic (2.0 p)
    lauantai kello 18.40: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 098 tavua, 3 sanaa.
  155. Zombie (kappale) (2.0 p)
    lauantai kello 18.52: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 788 tavua, 11 sanaa.
  156. 99 Ways to Die (kappale) (2.0 p)
    lauantai kello 19.19: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 168 tavua, 2 sanaa.
  157. Sadogoat (2.0 p)
    lauantai kello 19.22: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 35 tavua, 0 sanaa.
  158. Satanic Masowhore (2.0 p)
    lauantai kello 19.25: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 20 tavua, 2 sanaa.
  159. No Limit (2.0 p)
    lauantai kello 20.10: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 134 tavua, 0 sanaa.
  160. What Is Love (Haddawayn kappale) (2.0 p)
    lauantai kello 20.28: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 245 tavua, 2 sanaa.
  161. Phil Samis (1.0 p)
    lauantai kello 22.20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 87 tavua, 0 sanaa.
  162. Jack Stewart (jääkiekkoilija) (1.0 p)
    lauantai kello 22.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 0 tavua, 0 sanaa.
  163. Harry Sinden (1.0 p)
    lauantai kello 22.24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 120 tavua, 0 sanaa.
  164. Tyson Strachan (1.0 p)
    lauantai kello 22.25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 36 tavua, 0 sanaa.
  165. Ryan Stanton (1.0 p)
    lauantai kello 22.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 31 tavua, 0 sanaa.
  166. Mitchell Stephens (1.0 p)
    lauantai kello 22.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 44 tavua, 0 sanaa.
  167. Robert Rousseau (1.0 p)
    lauantai kello 22.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 0 sanaa.
  168. Max Reinhart (1.0 p)
    lauantai kello 22.35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  169. Marco Rosa (1.0 p)
    lauantai kello 22.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 24 tavua, 0 sanaa.
  170. All That She Wants (2.0 p)
    lauantai kello 23.27: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 104 tavua, 0 sanaa.
  171. Lyijykomppania (albumi) (2.0 p)
    lauantai kello 23.38: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 50 tavua, 0 sanaa.
  172. Ohjelmanjulistus (2.0 p)
    lauantai kello 23.43: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 430 tavua, 0 sanaa.
  173. Synkkää jynkytystä (2.0 p)
    lauantai kello 23.49: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 26 tavua, 0 sanaa.
  174. Pretty Tied Up (2.0 p)
    lauantai kello 23.52: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 16 tavua, 0 sanaa.
  175. Knockin’ on Heaven’s Door (2.0 p)
    lauantai kello 23.58: 2.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 173 tavua, 0 sanaa.
  176. Foreclosure of a Dream (2.0 p)
    sunnuntai kello 03.03: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 371 tavua, 9 sanaa.
  177. Tom Kühnhackl (1.0 p)
    sunnuntai kello 11.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 35 tavua, 0 sanaa.
  178. Denis Reul (1.0 p)
    sunnuntai kello 12.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 22 tavua, 0 sanaa.
  179. Tears in Heaven (2.0 p)
    sunnuntai kello 12.16: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 279 tavua, 6 sanaa.
  180. You Don’t Have to Be a Baby to Cry (2.0 p)
    sunnuntai kello 17.00: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 170 tavua, 0 sanaa.
  181. Heaven Is a Place on Earth (2.0 p)
    sunnuntai kello 17.39: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 475 tavua, 2 sanaa.
  182. Free Your Mind (kappale) (2.0 p)
    sunnuntai kello 17.57: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 97 tavua, 0 sanaa.
  183. Would? (2.0 p)
    sunnuntai kello 18.12: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 566 tavua, 11 sanaa.
  184. Show Me Your Soul (2.0 p)
    sunnuntai kello 18.40: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 74 tavua, 0 sanaa.
  185. These Are the Days of Our Lives (2.0 p)
    sunnuntai kello 20.03: 2.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 628 tavua, 9 sanaa.
  186. Send Me an Angel (2.0 p)
    sunnuntai kello 20.19: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 185 tavua, 2 sanaa.
  187. Live and Let Die (2.0 p)
    sunnuntai kello 20.37: 2.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 2 185 tavua, 10 sanaa.
  188. Liftari / Vierivä kivi (2.0 p)
    maanantai kello 00.10: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 32 tavua, 0 sanaa.
  189. Willie and the Poor Boys (albumi) (2.0 p)
    maanantai kello 00.19: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −96 tavua, 0 sanaa.
  190. Friends Will Be Friends (2.0 p)
    maanantai kello 00.24: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 89 tavua, 2 sanaa.
  191. Since I Don’t Have You (2.0 p)
    maanantai kello 20.45: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 197 tavua, 0 sanaa.
  192. Ain’t It Fun (2.0 p)
    maanantai kello 21.16: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 310 tavua, 1 sanaa.
  193. Yesterdays (2.0 p)
    maanantai kello 21.28: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 201 tavua, 1 sanaa.
  194. Rise (Katy Perryn kappale) (2.0 p)
    maanantai kello 21.39: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 615 tavua, 6 sanaa.
  195. World in My Eyes (2.0 p)
    maanantai kello 21.56: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 688 tavua, 20 sanaa.
  196. Quote Unquote (kappale) (2.0 p)
    maanantai kello 22.17: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 436 tavua, 1 sanaa.
  197. Rick Yune (1.0 p)
    maanantai kello 22.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 51 tavua, 0 sanaa.
  198. On the Rebound (2.0 p)
    maanantai kello 22.32: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 4 tavua, 0 sanaa.
  199. Silent Lucidity (2.0 p)
    maanantai kello 23.05: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 317 tavua, -1 sanaa.
  200. Live in Tokyo (2.0 p)
    maanantai kello 23.14: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 799 tavua, 0 sanaa.
  201. Free Jazz: A Collective Improvisation (2.0 p)
    tiistai kello 18.09: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 301 tavua, 3 sanaa.
  202. Vieraan vallan aurinko U (2.0 p)
    keskiviikko kello 23.16: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 838 tavua, 20 sanaa.
  203. Cherry Pie (Warrantin kappale) (2.0 p)
    keskiviikko kello 23.53: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 948 tavua, 0 sanaa.
  204. Cherry Pie (2.0 p)
    torstai kello 19.05: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 967 tavua, 13 sanaa.
  205. Vision of Love (2.0 p)
    torstai kello 20.14: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 121 tavua, 2 sanaa.
  206. Moneytalks (2.0 p)
    torstai kello 20.26: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 186 tavua, 7 sanaa.
  207. Debi Gibson (kappale) (2.0 p)
    torstai kello 21.58: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 680 tavua, 2 sanaa.
  208. Doubleback (2.0 p)
    torstai kello 22.05: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 106 tavua, 2 sanaa.
  209. My Head’s in Mississippi (2.0 p)
    torstai kello 22.12: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 32 tavua, 0 sanaa.
  210. Delirious (kappale) (2.0 p)
    torstai kello 22.14: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 75 tavua, 0 sanaa.
  211. Järvenpää – Pasila (2.0 p)
    torstai kello 23.43: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 791 tavua, -35 sanaa.
  212. Luojan luomaa (2.0 p)
    perjantai kello 18.20: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 494 tavua, -50 sanaa.
  213. U Can’t Touch This (2.0 p)
    perjantai kello 22.53: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 407 tavua, 9 sanaa.
  214. Nothing Compares 2 U (2.0 p)
    perjantai kello 23.08: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 317 tavua, 3 sanaa.
  215. Empty Suit / Friends (2.0 p)
    perjantai kello 23.17: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 427 tavua, 7 sanaa.
  216. Back to the Stone Age (2.0 p)
    perjantai kello 23.35: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 455 tavua, 7 sanaa.
  217. Real Delusion (2.0 p)
    perjantai kello 23.47: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 380 tavua, 7 sanaa.
  218. Enjoy the Silence (2.0 p)
    lauantai kello 00.04: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 353 tavua, 10 sanaa.
  219. Personal Jesus (2.0 p)
    lauantai kello 00.28: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 377 tavua, 10 sanaa.
  220. Painkiller (kappale) (2.0 p)
    lauantai kello 00.48: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 236 tavua, 2 sanaa.
  221. United (2.0 p)
    lauantai kello 00.55: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 160 tavua, 1 sanaa.
  222. Living After Midnight (2.0 p)
    lauantai kello 00.59: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 168 tavua, 2 sanaa.
  223. Fools Gold (2.0 p)
    lauantai kello 11.42: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 296 tavua, 7 sanaa.
  224. Breakthru (kappale) (2.0 p)
    lauantai kello 12.14: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 502 tavua, 10 sanaa.
  225. Rafaela Silva (1.0 p)
    lauantai kello 12.23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 65 tavua, 4 sanaa.
  226. Rockin’ in the Free World (2.0 p)
    lauantai kello 12.33: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 244 tavua, 3 sanaa.
  227. Express Yourself (2.0 p)
    lauantai kello 12.43: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 495 tavua, 10 sanaa.
  228. Tillaripatsas U (5.0 p)
    sunnuntai kello 00.34: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 440 tavua, 80 sanaa.
  229. Nivalan lukio (5.0 p)
    sunnuntai kello 00.37: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  230. Näin kulutan aikaa (2.0 p)
    sunnuntai kello 11.29: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 360 tavua, 8 sanaa.
  231. Hook in Mouth (2.0 p)
    sunnuntai kello 12.15: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 56 tavua, 0 sanaa.
  232. Hardwired...to Self-Destruct (2.0 p)
    sunnuntai kello 18.00: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 455 tavua, 1 sanaa.
  233. Spotlight (2.0 p)
    sunnuntai kello 20.01: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −14 tavua, 0 sanaa.
  234. The Best (kappale) (2.0 p)
    sunnuntai kello 20.25: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 010 tavua, 0 sanaa.
  235. Waiting For a Star to Fall (2.0 p)
    sunnuntai kello 20.33: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 350 tavua, 3 sanaa.
  236. Hand in Hand (kappale) (2.0 p)
    sunnuntai kello 20.39: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 247 tavua, 3 sanaa.
  237. William Miller (seiväshyppääjä) (1.0 p)
    sunnuntai kello 22.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 122 tavua, 0 sanaa.
  238. Tadeusz Ślusarski (1.0 p)
    sunnuntai kello 22.44: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 136 tavua, 0 sanaa.
  239. Władysław Kozakiewicz (1.0 p)
    sunnuntai kello 22.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 133 tavua, 0 sanaa.
  240. Thiago Braz da Silva (1.0 p)
    sunnuntai kello 22.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 125 tavua, 0 sanaa.
  241. Pour Some Sugar on Me (2.0 p)
    sunnuntai kello 23.49: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 320 tavua, 8 sanaa.
  242. I Wanna Dance with Somebody (Who Loves Me) (2.0 p)
    maanantai kello 20.18: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 391 tavua, 7 sanaa.
  243. Is This Love (2.0 p)
    maanantai kello 20.50: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 515 tavua, 9 sanaa.
  244. Reason to Live (2.0 p)
    maanantai kello 21.02: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 34 tavua, 0 sanaa.
  245. Crazy Crazy Nights (2.0 p)
    maanantai kello 21.44: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 496 tavua, 7 sanaa.
  246. Uh! All Night (2.0 p)
    maanantai kello 21.54: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 102 tavua, 2 sanaa.
  247. Who’s That Girl (kappale) (2.0 p)
    maanantai kello 22.06: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 361 tavua, 7 sanaa.
  248. Sign o’ the Times (kappale) (2.0 p)
    maanantai kello 22.29: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 548 tavua, 11 sanaa.
  249. Luka (kappale) (2.0 p)
    maanantai kello 22.39: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 487 tavua, 7 sanaa.
  250. When the Night Is Cold (2.0 p)
    maanantai kello 23.05: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 152 tavua, 3 sanaa.
  251. Massive Luxury Overdose (2.0 p)
    maanantai kello 23.35: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 436 tavua, 2 sanaa.
  252. The Gods of Earth and Heaven (2.0 p)
    maanantai kello 23.46: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 751 tavua, 7 sanaa.
  253. Glory, Glamour and Gold (2.0 p)
    maanantai kello 23.56: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 330 tavua, -5 sanaa.
  254. Olé Olé Olé (The Name of the Game) (2.0 p)
    tiistai kello 01.16: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 457 tavua, 11 sanaa.
  255. Denny Doherty (1.0 p)
    tiistai kello 11.28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 129 tavua, 0 sanaa.
  256. Doe or Die (2.0 p)
    tiistai kello 22.29: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 465 tavua, 4 sanaa.
  257. Maxwell Holt (1.0 p)
    tiistai kello 22.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 81 tavua, 0 sanaa.
  258. Taylor Sander (1.0 p)
    tiistai kello 22.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 91 tavua, 0 sanaa.
  259. Kiss (kappale) (2.0 p)
    keskiviikko kello 00.40: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 948 tavua, 0 sanaa.
  260. Weezer (White Album) (2.0 p)
    keskiviikko kello 22.41: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 391 tavua, 5 sanaa.
  261. Papa Don’t Preach (2.0 p)
    keskiviikko kello 23.03: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 260 tavua, 2 sanaa.
  262. Shot in the Dark (2.0 p)
    keskiviikko kello 23.38: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 469 tavua, 12 sanaa.
  263. Wanted Dead or Alive (kappale) (2.0 p)
    keskiviikko kello 23.47: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 47 tavua, 0 sanaa.
  264. Talk Dirty to Me (2.0 p)
    torstai kello 00.18: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 86 tavua, 0 sanaa.
  265. Via Dolorosa (kappale) (2.0 p)
    torstai kello 00.32: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 95 tavua, 0 sanaa.
  266. Naurava kulkuri (kappale) (2.0 p)
    torstai kello 00.45: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 581 tavua, 7 sanaa.
  267. Who Made Who (kappale) (2.0 p)
    torstai kello 09.23: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 180 tavua, 0 sanaa.
  268. Joka päivä ja joka ikinen yö (2.0 p)
    torstai kello 09.38: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 80 tavua, 0 sanaa.
  269. Voi kuinka me sinua kaivataan (2.0 p)
    torstai kello 09.46: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 372 tavua, 9 sanaa.
  270. Kitara, taivas ja tähdet (2.0 p)
    torstai kello 09.49: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 356 tavua, 7 sanaa.
  271. Rakkauden ammattilainen (2.0 p)
    torstai kello 10.10: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 867 tavua, -27 sanaa.
  272. Jungle Man (2.0 p)
    torstai kello 10.24: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 189 tavua, 2 sanaa.
  273. Hollywood (Africa) (2.0 p)
    torstai kello 10.27: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 119 tavua, 2 sanaa.
  274. Rock Me Amadeus (2.0 p)
    torstai kello 10.34: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 483 tavua, 11 sanaa.
  275. Rock the Night (2.0 p)
    torstai kello 10.45: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 481 tavua, 9 sanaa.
  276. Keke Rosberg formula rock (2.0 p)
    torstai kello 10.48: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 229 tavua, 2 sanaa.
  277. Cheri Cheri Lady (2.0 p)
    torstai kello 10.59: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 402 tavua, 4 sanaa.
  278. Yoanka González (1.0 p)
    torstai kello 22.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  279. Battles (In Flamesin albumi) (2.0 p)
    perjantai kello 15.50: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 672 tavua, 12 sanaa.
  280. Saving All My Love for You (2.0 p)
    perjantai kello 16.49: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 203 tavua, 5 sanaa.
  281. Ready to Die (2.0 p)
    lauantai kello 12.32: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 725 tavua, -2 sanaa.
  282. Crazy for You (2.0 p)
    lauantai kello 12.43: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 430 tavua, 7 sanaa.
  283. Lipputangon nuppi (2.0 p)
    lauantai kello 12.55: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 319 tavua, 0 sanaa.
  284. Jerzy Pawłowski (1.0 p)
    lauantai kello 20.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 71 tavua, 0 sanaa.
  285. Viktor Sidjak (1.0 p)
    lauantai kello 20.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 65 tavua, 0 sanaa.
  286. Take on Me (2.0 p)
    lauantai kello 20.37: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  287. Pyhä toimitus (kappale) (2.0 p)
    lauantai kello 20.41: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 578 tavua, 2 sanaa.
  288. There Must Be an Angel (Playing with My Heart) (2.0 p)
    lauantai kello 20.47: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 419 tavua, 7 sanaa.
  289. Visitors (2.0 p)
    lauantai kello 20.53: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 135 tavua, 0 sanaa.
  290. How Will I Know (2.0 p)
    lauantai kello 21.04: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 421 tavua, 13 sanaa.
  291. Jouluvirsi (2.0 p)
    lauantai kello 21.10: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 900 tavua, 0 sanaa.
  292. You Give Good Love (2.0 p)
    lauantai kello 21.30: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 238 tavua, 5 sanaa.
  293. Animal (Fuck Like a Beast) (2.0 p)
    lauantai kello 21.45: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 055 tavua, 2 sanaa.
  294. All Hell’s Breakin’ Loose (2.0 p)
    lauantai kello 22.20: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 84 tavua, 0 sanaa.
  295. Härmäläinen perusjuntti (kappale) (2.0 p)
    lauantai kello 22.35: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 42 tavua, 0 sanaa.
  296. Purple Rain (kappale) (2.0 p)
    lauantai kello 22.57: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 351 tavua, 8 sanaa.
  297. Private Dancer (kappale) (2.0 p)
    lauantai kello 23.06: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 446 tavua, 10 sanaa.
  298. Rakkauden haudalla (2.0 p)
    lauantai kello 23.55: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 903 tavua, 0 sanaa.
  299. Rock You Like a Hurricane (2.0 p)
    sunnuntai kello 00.02: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 040 tavua, 0 sanaa.
  300. Still Loving You (2.0 p)
    sunnuntai kello 00.07: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 973 tavua, 0 sanaa.
  301. Killed by Death (2.0 p)
    sunnuntai kello 00.16: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 148 tavua, -1 sanaa.
  302. Joululevy (Ismo Alanko Säätiö) (2.0 p)
    sunnuntai kello 02.55: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 599 tavua, 20 sanaa.
  303. Lucky Star (kappale) (2.0 p)
    sunnuntai kello 11.24: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −6 tavua, 0 sanaa.
  304. Burning Up (2.0 p)
    sunnuntai kello 11.28: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 19 tavua, 0 sanaa.
  305. Everybody (Madonnan kappale) (2.0 p)
    sunnuntai kello 11.32: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 39 tavua, 0 sanaa.
  306. Ilomantsi (kappale) (2.0 p)
    sunnuntai kello 11.54: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 343 tavua, 0 sanaa.
  307. Kaksoiselämää (kappale) (2.0 p)
    sunnuntai kello 12.02: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 537 tavua, 7 sanaa.
  308. There Goes My Baby (2.0 p)
    sunnuntai kello 21.04: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  309. Fade to Black (2.0 p)
      sunnuntai kello 21.22: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 24 tavua, 0 sanaa.
  310. For Whom the Bell Tolls (kappale) (2.0 p)
    sunnuntai kello 21.37: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 173 tavua, 2 sanaa.
  311. Get Up and Jump (2.0 p)
    sunnuntai kello 21.51: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 16 tavua, -1 sanaa.
  312. When Doves Cry (2.0 p)
    sunnuntai kello 22.22: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 327 tavua, 8 sanaa.
  313. Pipes of Peace (2.0 p)
    sunnuntai kello 23.55: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 915 tavua, 15 sanaa.
  314. Tug of War (Paul McCartneyn albumi) (2.0 p)
    maanantai kello 00.03: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 924 tavua, 15 sanaa.
  315. Lick It Up (kappale) (2.0 p)
    maanantai kello 21.02: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 31 tavua, 0 sanaa.
  316. Too Shy (2.0 p)
    maanantai kello 21.22: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 012 tavua, 1 sanaa.
  317. Moonlight Shadow (2.0 p)
    maanantai kello 21.30: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 242 tavua, 2 sanaa.
  318. Walking on Sunshine (kappale) (2.0 p)
    maanantai kello 21.39: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 465 tavua, 2 sanaa.
  319. Mitä yhdestä särkyneestä sydämestä (2.0 p)
    maanantai kello 21.49: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 140 tavua, 1 sanaa.
  320. Give My Regards to Broad Street (2.0 p)
    maanantai kello 22.45: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 730 tavua, -85 sanaa.
  321. Press to Play (2.0 p)
    maanantai kello 23.01: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 004 tavua, 18 sanaa.
  322. Snova v SSSR (2.0 p)
    maanantai kello 23.16: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 976 tavua, -5 sanaa.
  323. McCartney II (2.0 p)
    maanantai kello 23.31: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 674 tavua, 3 sanaa.
  324. Make Believe (Toton kappale) (2.0 p)
    maanantai kello 23.45: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 163 tavua, 0 sanaa.
  325. Georgy Porgy (2.0 p)
    maanantai kello 23.58: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 55 tavua, 0 sanaa.
  326. Know Your Rights (2.0 p)
    tiistai kello 00.06: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 29 tavua, 0 sanaa.
  327. Should I Stay or Should I Go (2.0 p)
    tiistai kello 00.12: 2.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 460 tavua, 1 sanaa.
  328. Sommaren är kort (2.0 p)
    tiistai kello 00.21: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 985 tavua, 10 sanaa.
  329. Never Again (2.0 p)
    tiistai kello 00.28: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 682 tavua, 1 sanaa.
  330. Decontrol (2.0 p)
    tiistai kello 00.38: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 590 tavua, 5 sanaa.
  331. Fight Back (2.0 p)
    tiistai kello 00.42: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 540 tavua, 4 sanaa.
  332. Realities of War (2.0 p)
    tiistai kello 00.49: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 456 tavua, -6 sanaa.
  333. Warning: Her Majesty’s Government Can Seriously Damage Your Health (2.0 p)
    tiistai kello 00.58: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 623 tavua, 2 sanaa.
  334. Sommartider (2.0 p)
    tiistai kello 01.04: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 265 tavua, -5 sanaa.
  335. Kromihammas (2.0 p)
    tiistai kello 02.11: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −174 tavua, 4 sanaa.
  336. Eetterimessu U (2.0 p)
    tiistai kello 11.30: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 4 228 tavua, 98 sanaa.
  337. Bad to the Bone (2.0 p)
    tiistai kello 23.00: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 673 tavua, 0 sanaa.
  338. Little Red Corvette (2.0 p)
    tiistai kello 23.13: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 029 tavua, 0 sanaa.
  339. Total Eclipse of the Heart (2.0 p)
    tiistai kello 23.28: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 204 tavua, 1 sanaa.
  340. Words (kappale) (2.0 p)
    keskiviikko kello 00.37: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 480 tavua, 1 sanaa.
  341. Nelson Frazier Jr. (1.0 p)
    keskiviikko kello 00.55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  342. Arabella (kappale) (2.0 p)
    keskiviikko kello 22.19: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 29 tavua, 0 sanaa.
  343. Ollaan ihmisiksi (kappale) (2.0 p)
    keskiviikko kello 22.32: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 334 tavua, 7 sanaa.
  344. Rappiolla (2.0 p)
    keskiviikko kello 23.26: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 294 tavua, 5 sanaa.
  345. Kyyneleet (kappale) (2.0 p)
    keskiviikko kello 23.42: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 560 tavua, 10 sanaa.

Jukka Kolppanen (555 p) muokkaa

550 artikkelia, 26,12 kB

  1. Hagströmin nahkatehdas (6.0 p)
    sunnuntai kello 23.03: 5.0 p (1 kuva) + 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 70 tavua, 0 sanaa.
  2. Dom DiMaggio (1.0 p)
    maanantai kello 10.20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  3. Danny Litwhiler (1.0 p)
    maanantai kello 10.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  4. Clarence Parker (1.0 p)
    maanantai kello 10.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 50 tavua, 0 sanaa.
  5. Chet Hoff (1.0 p)
    maanantai kello 10.23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 43 tavua, 0 sanaa.
  6. Carl Yastrzemski (1.0 p)
    maanantai kello 10.24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 73 tavua, 0 sanaa.
  7. Buddy Lewis (1.0 p)
    maanantai kello 10.26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 64 tavua, 0 sanaa.
  8. Bobby Richardson (1.0 p)
    maanantai kello 10.26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 0 sanaa.
  9. Bobby Doerr (1.0 p)
    maanantai kello 10.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  10. Nellie Fox (1.0 p)
    maanantai kello 10.28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 56 tavua, 0 sanaa.
  11. Marino Pieretti (1.0 p)
    maanantai kello 10.28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 55 tavua, 0 sanaa.
  12. Lee Handley (1.0 p)
    maanantai kello 10.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 76 tavua, 0 sanaa.
  13. Johnny Schmitz (1.0 p)
    maanantai kello 10.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 0 sanaa.
  14. Johnny Podres (1.0 p)
    maanantai kello 10.35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 363 tavua, 0 sanaa.
  15. Willard Hershberger (1.0 p)
    maanantai kello 10.36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 64 tavua, 0 sanaa.
  16. Wade Boggs (1.0 p)
    maanantai kello 10.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 40 tavua, 0 sanaa.
  17. Ralph Kiner (1.0 p)
    maanantai kello 10.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 56 tavua, 0 sanaa.
  18. Preston Ward (1.0 p)
    maanantai kello 10.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 58 tavua, 0 sanaa.
  19. Phil Rizzuto (1.0 p)
    maanantai kello 10.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 54 tavua, 0 sanaa.
  20. Bart Starr (1.0 p)
    maanantai kello 10.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 47 tavua, 0 sanaa.
  21. Bobby Dillon (1.0 p)
    maanantai kello 10.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 69 tavua, 0 sanaa.
  22. Brian Piccolo (1.0 p)
    maanantai kello 10.48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 62 tavua, 0 sanaa.
  23. Chuck Bednarik (1.0 p)
    maanantai kello 10.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 62 tavua, 0 sanaa.
  24. Chuck Noll (1.0 p)
    maanantai kello 10.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 56 tavua, 0 sanaa.
  25. Dante Lavelli (1.0 p)
    maanantai kello 10.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 99 tavua, 0 sanaa.
  26. Dean Smith (1.0 p)
    maanantai kello 10.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 26 tavua, 0 sanaa.
  27. Dick Kazmaier (1.0 p)
    maanantai kello 10.55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 84 tavua, 0 sanaa.
  28. Doug Atkins (1.0 p)
    maanantai kello 10.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 69 tavua, 0 sanaa.
  29. Esera Tuaolo (1.0 p)
    maanantai kello 10.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 49 tavua, 0 sanaa.
  30. John David Crow (1.0 p)
    maanantai kello 10.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 64 tavua, 0 sanaa.
  31. John Mazur (1.0 p)
    maanantai kello 10.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 80 tavua, 0 sanaa.
  32. John Rauch (1.0 p)
    maanantai kello 10.59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  33. Johnny Lujack (1.0 p)
    maanantai kello 10.59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 66 tavua, 0 sanaa.
  34. Joseph Fauria (1.0 p)
    maanantai kello 11.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 22 tavua, 0 sanaa.
  35. Luke Joeckel (1.0 p)
    maanantai kello 11.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa.
  36. Merv Pregulman (1.0 p)
    maanantai kello 11.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 55 tavua, 0 sanaa.
  37. Neill Armstrong (1.0 p)
    maanantai kello 11.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 69 tavua, 0 sanaa.
  38. Otto Porter (1.0 p)
    tiistai kello 07.59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 40 tavua, 0 sanaa.
  39. Pete Maravich (1.0 p)
    tiistai kello 07.59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  40. Quinnel Brown (1.0 p)
    tiistai kello 08.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 51 tavua, 0 sanaa.
  41. Sam Jones (1.0 p)
    tiistai kello 08.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 51 tavua, 0 sanaa.
  42. Slater Martin (1.0 p)
    tiistai kello 08.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 56 tavua, 0 sanaa.
  43. Spencer Haywood (1.0 p)
    tiistai kello 08.03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 72 tavua, 0 sanaa.
  44. Tim Hardaway (1.0 p)
    tiistai kello 08.04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 90 tavua, 0 sanaa.
  45. Vern Mikkelsen (1.0 p)
    tiistai kello 08.05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 24 tavua, 0 sanaa.
  46. Wes Unseld (1.0 p)
    tiistai kello 08.06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  47. Magic Johnson (1.0 p)
    tiistai kello 08.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 33 tavua, 0 sanaa.
  48. Michael Cooper (1.0 p)
    tiistai kello 08.10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 34 tavua, 0 sanaa.
  49. Nate Archibald (1.0 p)
    tiistai kello 08.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 66 tavua, 0 sanaa.
  50. Bob Pettit (1.0 p)
    tiistai kello 08.12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  51. Campy Russell (1.0 p)
    tiistai kello 08.13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 60 tavua, 0 sanaa.
  52. Cody Zeller (1.0 p)
    tiistai kello 08.14: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 107 tavua, 0 sanaa.
  53. Crystal Bradford (1.0 p)
    tiistai kello 08.15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 17 tavua, 0 sanaa.
  54. Cynthia Cooper-Dyke (1.0 p)
    tiistai kello 08.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 83 tavua, 0 sanaa.
  55. Derrick Coleman (1.0 p)
    tiistai kello 08.17: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 29 tavua, 0 sanaa.
  56. Dick Barnett (1.0 p)
    tiistai kello 08.18: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 50 tavua, 0 sanaa.
  57. Dick Garmaker (1.0 p)
    tiistai kello 08.19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 52 tavua, 0 sanaa.
  58. Ed Macauley (1.0 p)
    tiistai kello 08.20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 62 tavua, 0 sanaa.
  59. Elfrid Payton (1.0 p)
    tiistai kello 08.20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 29 tavua, 0 sanaa.
  60. Elgin Baylor (1.0 p)
    tiistai kello 08.23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 81 tavua, 0 sanaa.
  61. Jeff Hornacek (1.0 p)
    tiistai kello 08.24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 28 tavua, 0 sanaa.
  62. Jerry Sichting (1.0 p)
    tiistai kello 08.25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 33 tavua, 0 sanaa.
  63. Joe Fulks (1.0 p)
    tiistai kello 08.25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 52 tavua, 0 sanaa.
  64. John Paxson (1.0 p)
    tiistai kello 08.26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 31 tavua, 0 sanaa.
  65. Kurt Thomas (1.0 p)
    tiistai kello 08.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  66. Lenny Wilkens (1.0 p)
    tiistai kello 08.28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  67. T. J. Brennan (1.0 p)
    keskiviikko kello 10.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 22 tavua, 0 sanaa.
  68. Sean Backman (1.0 p)
    keskiviikko kello 10.59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 23 tavua, 0 sanaa.
  69. Shane Prince (1.0 p)
    keskiviikko kello 10.59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 22 tavua, 0 sanaa.
  70. Stu Bickel (1.0 p)
    keskiviikko kello 11.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 41 tavua, 0 sanaa.
  71. Mike Sullivan (1.0 p)
    keskiviikko kello 11.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 62 tavua, 0 sanaa.
  72. Ryan Bourque (1.0 p)
    keskiviikko kello 14.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 39 tavua, 0 sanaa.
  73. Ryan MacInnis (1.0 p)
    keskiviikko kello 14.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 24 tavua, 0 sanaa.
  74. Mickey Roach (1.0 p)
    keskiviikko kello 14.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 73 tavua, 0 sanaa.
  75. Mike Condon (1.0 p)
    keskiviikko kello 14.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 55 tavua, 0 sanaa.
  76. Mike Grier (1.0 p)
    keskiviikko kello 14.52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 22 tavua, 0 sanaa.
  77. Mike McKenna (1.0 p)
    keskiviikko kello 14.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 58 tavua, 0 sanaa.
  78. Moose Goheen (1.0 p)
    keskiviikko kello 14.55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 64 tavua, 0 sanaa.
  79. Nate Schmidt (1.0 p)
    keskiviikko kello 14.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 36 tavua, 0 sanaa.
  80. Noah Hanifin (1.0 p)
    keskiviikko kello 14.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 23 tavua, 0 sanaa.
  81. Noel Acciari (1.0 p)
    keskiviikko kello 14.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 39 tavua, 0 sanaa.
  82. Aaron Ness (1.0 p)
    keskiviikko kello 14.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 21 tavua, 0 sanaa.
  83. Alex DeBrincat (1.0 p)
    keskiviikko kello 14.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 37 tavua, 0 sanaa.
  84. Andy Miele (1.0 p)
    keskiviikko kello 14.59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 47 tavua, 0 sanaa.
  85. Brian Lashoff (1.0 p)
    keskiviikko kello 14.59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 39 tavua, 0 sanaa.
  86. Brock Boeser (1.0 p)
    keskiviikko kello 14.59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 26 tavua, 0 sanaa.
  87. Chris Mueller (1.0 p)
    keskiviikko kello 15.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 43 tavua, 0 sanaa.
  88. Chris Wagner (1.0 p)
    keskiviikko kello 15.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 22 tavua, 0 sanaa.
  89. Christian Dvorak (1.0 p)
    keskiviikko kello 15.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 74 tavua, 0 sanaa.
  90. Connor Hellebuyck (1.0 p)
    keskiviikko kello 15.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 26 tavua, 0 sanaa.
  91. Conor Sheary (1.0 p)
    keskiviikko kello 15.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 62 tavua, 0 sanaa.
  92. Corey Potter (1.0 p)
    keskiviikko kello 15.03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 34 tavua, 0 sanaa.
  93. Cyril Weidenborner (1.0 p)
    keskiviikko kello 15.03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 29 tavua, 0 sanaa.
  94. Davis Drewiske (1.0 p)
    keskiviikko kello 15.04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 25 tavua, 0 sanaa.
  95. Drayson Bowman (1.0 p)
    keskiviikko kello 15.04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 32 tavua, 0 sanaa.
  96. Eric Tangradi (1.0 p)
    keskiviikko kello 15.05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 40 tavua, 0 sanaa.
  97. Francis Allen Synott (1.0 p)
    keskiviikko kello 15.05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 23 tavua, 0 sanaa.
  98. Frank Vatrano (1.0 p)
    keskiviikko kello 15.06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 39 tavua, 0 sanaa.
  99. Greg Rallo (1.0 p)
    keskiviikko kello 15.06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 20 tavua, 0 sanaa.
  100. Herbert Drury (1.0 p)
    keskiviikko kello 15.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 20 tavua, 0 sanaa.
  101. Jack Eichel (1.0 p)
    keskiviikko kello 15.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 39 tavua, 0 sanaa.
  102. Jack McCartan (1.0 p)
    keskiviikko kello 15.08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 62 tavua, 0 sanaa.
  103. Jeff Foss (1.0 p)
    keskiviikko kello 15.08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa.
  104. Lawrence McCormick (1.0 p)
    keskiviikko kello 15.09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 29 tavua, 0 sanaa.
  105. Leon Parker Tuck (1.0 p)
    keskiviikko kello 15.10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 20 tavua, 0 sanaa.
  106. Arthur Farrell (1.0 p)
    torstai kello 08.59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 0 sanaa.
  107. Andrew Campbell (1.0 p)
    torstai kello 09.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 35 tavua, 0 sanaa.
  108. Allan Woodman (1.0 p)
    torstai kello 09.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 39 tavua, 0 sanaa.
  109. Alcide Laurin (1.0 p)
    torstai kello 09.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 51 tavua, 0 sanaa.
  110. Aaron Brocklehurst (1.0 p)
    torstai kello 09.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 32 tavua, 0 sanaa.
  111. Byron Dafoe (1.0 p)
    torstai kello 09.10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 40 tavua, 0 sanaa.
  112. Bryan Hextall (1.0 p)
    torstai kello 09.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  113. Bruce Stuart (1.0 p)
    torstai kello 09.12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 64 tavua, 0 sanaa.
  114. Bronco Horvath (1.0 p)
    torstai kello 09.13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 64 tavua, 0 sanaa.
  115. Brent Krahn (1.0 p)
    torstai kello 09.13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 21 tavua, 0 sanaa.
  116. Brendan Lemieux (1.0 p)
    torstai kello 09.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 26 tavua, 0 sanaa.
  117. Brendan Leipsic (1.0 p)
    torstai kello 09.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 24 tavua, 0 sanaa.
  118. Brayden Point (1.0 p)
    torstai kello 09.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 26 tavua, 0 sanaa.
  119. Brandon Crombeen (1.0 p)
    torstai kello 09.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 39 tavua, 0 sanaa.
  120. Bouse Hutton (1.0 p)
    torstai kello 09.52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 49 tavua, 0 sanaa.
  121. Bob Solinger (1.0 p)
    torstai kello 09.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 49 tavua, 0 sanaa.
  122. Blair Russel (1.0 p)
    torstai kello 09.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 49 tavua, 0 sanaa.
  123. Billy McGimsie (1.0 p)
    torstai kello 09.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 70 tavua, 0 sanaa.
  124. Billy Gilmour (1.0 p)
    torstai kello 09.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 71 tavua, 0 sanaa.
  125. Ben Street (1.0 p)
    torstai kello 09.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  126. Barry Brust (1.0 p)
    torstai kello 09.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa.
  127. Barclay Goodrow (1.0 p)
    torstai kello 09.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 24 tavua, 0 sanaa.
  128. Dean Prentice (1.0 p)
    lauantai kello 08.19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 33 tavua, 0 sanaa.
  129. Dennis Hull (1.0 p)
    lauantai kello 08.20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 25 tavua, 0 sanaa.
  130. Derek Grant (1.0 p)
    lauantai kello 08.20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 40 tavua, 0 sanaa.
  131. Derek Hahn (1.0 p)
    lauantai kello 08.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 24 tavua, 0 sanaa.
  132. Dick Duff (1.0 p)
    lauantai kello 08.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 48 tavua, 0 sanaa.
  133. Didier Pitre (1.0 p)
    lauantai kello 08.26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 54 tavua, 0 sanaa.
  134. Don Marcotte (1.0 p)
    lauantai kello 08.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 48 tavua, 0 sanaa.
  135. Duke Keats (1.0 p)
    lauantai kello 08.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  136. Chandler Stephenson (1.0 p)
    lauantai kello 08.28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 40 tavua, 0 sanaa.
  137. Chico Maki (1.0 p)
    lauantai kello 08.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 56 tavua, 0 sanaa.
  138. Chris Thorburn (1.0 p)
    lauantai kello 08.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 41 tavua, 0 sanaa.
  139. Christian Fridfinnson (1.0 p)
    lauantai kello 08.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 43 tavua, 0 sanaa.
  140. Clarence McKerrow (1.0 p)
    lauantai kello 08.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 28 tavua, 0 sanaa.
  141. Clint Smith (1.0 p)
    lauantai kello 08.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 24 tavua, 0 sanaa.
  142. Colton Orr (1.0 p)
    lauantai kello 08.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 21 tavua, 0 sanaa.
  143. Conner Bleackley (1.0 p)
    lauantai kello 08.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 45 tavua, 0 sanaa.
  144. Craig Ramsay (1.0 p)
    lauantai kello 08.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  145. Cyclone Taylor (1.0 p)
    lauantai kello 08.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 0 sanaa.
  146. Dale Mitchell (1.0 p)
    lauantai kello 08.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 22 tavua, 0 sanaa.
  147. Dave Burrows (1.0 p)
    lauantai kello 08.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 60 tavua, 0 sanaa.
  148. Dave Dryden (1.0 p)
    lauantai kello 08.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 47 tavua, 0 sanaa.
  149. Dave Semenko (1.0 p)
    lauantai kello 08.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 66 tavua, 0 sanaa.
  150. Edgar Laprade (1.0 p)
    lauantai kello 11.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 62 tavua, 0 sanaa.
  151. Ed Sandford (1.0 p)
    lauantai kello 11.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 50 tavua, 0 sanaa.
  152. Grant Fuhr (1.0 p)
    lauantai kello 11.22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 19 tavua, 0 sanaa.
  153. Graham Drinkwater (1.0 p)
    lauantai kello 11.23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  154. Gordon Roberts (1.0 p)
    lauantai kello 11.23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 0 sanaa.
  155. George Richardson (1.0 p)
    lauantai kello 11.25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 64 tavua, 0 sanaa.
  156. George McNamara (1.0 p)
    lauantai kello 11.26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 55 tavua, 0 sanaa.
  157. Frédéric St-Denis (1.0 p)
    lauantai kello 11.26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 76 tavua, 0 sanaa.
  158. Frederick Whitcroft (1.0 p)
    lauantai kello 11.26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 82 tavua, 0 sanaa.
  159. Fred Stanfield (1.0 p)
    lauantai kello 11.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 43 tavua, 0 sanaa.
  160. Fred Scanlan (1.0 p)
    lauantai kello 13.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 49 tavua, 0 sanaa.
  161. Frazer McLaren (1.0 p)
    lauantai kello 13.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 24 tavua, 0 sanaa.
  162. Frank Foyston (1.0 p)
    lauantai kello 13.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 51 tavua, 0 sanaa.
  163. Hughie Lehman (1.0 p)
    lauantai kello 13.59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 73 tavua, 0 sanaa.
  164. Howie Meeker (1.0 p)
    lauantai kello 14.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 28 tavua, 0 sanaa.
  165. Herbie Lewis (1.0 p)
    lauantai kello 14.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 57 tavua, 0 sanaa.
  166. Harry Zolnierczyk (1.0 p)
    lauantai kello 14.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 41 tavua, 0 sanaa.
  167. Harry Watson (1.0 p)
    lauantai kello 14.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 41 tavua, 0 sanaa.
  168. Harry Trihey (1.0 p)
    lauantai kello 14.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 49 tavua, 0 sanaa.
  169. Haldor Halderson (1.0 p)
    lauantai kello 14.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 42 tavua, 0 sanaa.
  170. Joey Hishon (1.0 p)
    lauantai kello 20.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 22 tavua, 0 sanaa.
  171. John McKenzie (1.0 p)
    lauantai kello 20.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 50 tavua, 0 sanaa.
  172. Jack Marshall (jääkiekkoilija) (1.0 p)
    lauantai kello 20.48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 51 tavua, 0 sanaa.
  173. Jack Ruttan (1.0 p)
    lauantai kello 20.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 309 tavua, 1 sanaa.
  174. Jakob Chychrun (1.0 p)
    lauantai kello 20.59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 0 sanaa.
  175. Jesse Blacker (1.0 p)
    lauantai kello 21.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 32 tavua, 0 sanaa.
  176. Jim Neilson (1.0 p)
    lauantai kello 21.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 24 tavua, 0 sanaa.
  177. Keith Allen (jääkiekkoilija) (1.0 p)
    lauantai kello 21.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 38 tavua, 0 sanaa.
  178. Konrad Johannesson (1.0 p)
    lauantai kello 22.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 44 tavua, 0 sanaa.
  179. Kip Brennan (1.0 p)
    lauantai kello 22.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 20 tavua, 0 sanaa.
  180. Kent McDonell (1.0 p)
    lauantai kello 22.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 22 tavua, 0 sanaa.
  181. Ken Hodge (1.0 p)
    lauantai kello 22.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 17 tavua, 0 sanaa.
  182. Kelly Hrudey (1.0 p)
    lauantai kello 22.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 21 tavua, 0 sanaa.
  183. Kellan Lain (1.0 p)
    lauantai kello 22.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 29 tavua, 0 sanaa.
  184. Lynn Patrick (1.0 p)
    lauantai kello 22.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 55 tavua, 0 sanaa.
  185. Luke Pither (1.0 p)
    lauantai kello 22.43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 33 tavua, 0 sanaa.
  186. Louis Domingue (1.0 p)
    lauantai kello 22.43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 25 tavua, 0 sanaa.
  187. Len Lunde (1.0 p)
    lauantai kello 22.43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 29 tavua, 0 sanaa.
  188. Martin Gélinas (1.0 p)
    lauantai kello 22.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  189. Mark Mancari (1.0 p)
    lauantai kello 22.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  190. Marc-André Gragnani (1.0 p)
    lauantai kello 22.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 47 tavua, 0 sanaa.
  191. Magnus Goodman (1.0 p)
    lauantai kello 22.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 40 tavua, 0 sanaa.
  192. Matt Dalton (1.0 p)
    lauantai kello 22.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 31 tavua, 0 sanaa.
  193. Mathew Barzal (1.0 p)
    lauantai kello 22.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 25 tavua, 0 sanaa.
  194. Moose Johnson (1.0 p)
    sunnuntai kello 06.25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 81 tavua, 0 sanaa.
  195. Nathan Paetsch (1.0 p)
    sunnuntai kello 06.26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 28 tavua, 0 sanaa.
  196. Nicolas Deslauriers (1.0 p)
    sunnuntai kello 06.26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 47 tavua, 0 sanaa.
  197. Odie Cleghorn (1.0 p)
    sunnuntai kello 06.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 51 tavua, 0 sanaa.
  198. Paddy Moran (1.0 p)
    sunnuntai kello 06.46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 47 tavua, 0 sanaa.
  199. Patrick Bordeleau (1.0 p)
    sunnuntai kello 06.48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 35 tavua, 0 sanaa.
  200. Paul Henderson (1.0 p)
    sunnuntai kello 06.48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  201. Petr Nedvěd (1.0 p)
    sunnuntai kello 06.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 42 tavua, 0 sanaa.
  202. Reg Noble (1.0 p)
    sunnuntai kello 06.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  203. Rick Green (1.0 p)
    sunnuntai kello 06.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  204. Rob Shearer (1.0 p)
    sunnuntai kello 06.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa.
  205. Rogatien Vachon (1.0 p)
    sunnuntai kello 06.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 49 tavua, 0 sanaa.
  206. Roland McKeown (1.0 p)
    sunnuntai kello 06.55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 25 tavua, 0 sanaa.
  207. Ryan Martindale (1.0 p)
    sunnuntai kello 06.55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 26 tavua, 0 sanaa.
  208. Ryan O’Byrne (1.0 p)
    sunnuntai kello 06.55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 22 tavua, 0 sanaa.
  209. Seth Griffith (1.0 p)
    sunnuntai kello 06.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 33 tavua, 0 sanaa.
  210. Shorty Green (1.0 p)
    sunnuntai kello 06.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 49 tavua, 0 sanaa.
  211. Si Griffis (1.0 p)
    sunnuntai kello 06.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 69 tavua, 0 sanaa.
  212. Slater Koekkoek (1.0 p)
    sunnuntai kello 06.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 0 sanaa.
  213. Steamer Maxwell (1.0 p)
    sunnuntai kello 06.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 55 tavua, 0 sanaa.
  214. Steve Pinizzotto (1.0 p)
    sunnuntai kello 06.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 29 tavua, 0 sanaa.
  215. Taylor Beck (1.0 p)
    sunnuntai kello 06.59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 29 tavua, 0 sanaa.
  216. Terry O’Malley (1.0 p)
    sunnuntai kello 07.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 54 tavua, 0 sanaa.
  217. Tom Hooper (jääkiekkoilija) (1.0 p)
    sunnuntai kello 07.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 62 tavua, 0 sanaa.
  218. Troy Bodie (1.0 p)
    sunnuntai kello 07.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 21 tavua, 0 sanaa.
  219. Zane McIntyre (1.0 p)
    sunnuntai kello 07.04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 38 tavua, 0 sanaa.
  220. Eilert Määttä (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa.
  221. Erik Abrahamsson (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 32 tavua, 0 sanaa.
  222. Erika Kinsey (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 48 tavua, 0 sanaa.
  223. Gert Blomé (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 51 tavua, 0 sanaa.
  224. Hasse Mild (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 85 tavua, 0 sanaa.
  225. Jesper Pettersson (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 33 tavua, 0 sanaa.
  226. Kenny Jönsson (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 23 tavua, 0 sanaa.
  227. Lars Björn (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 20 tavua, 0 sanaa.
  228. Linus Klasen (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 33 tavua, 0 sanaa.
  229. Mattias Sjögren (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 40 tavua, 0 sanaa.
  230. Nicklas Danielsson (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 39 tavua, 0 sanaa.
  231. Nisse Nilsson (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  232. Robert Carlsson (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 36 tavua, 0 sanaa.
  233. Roland Stoltz (1931 syntynyt jääkiekkoilija) (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.14: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 51 tavua, 0 sanaa.
  234. Ronald Pettersson (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.14: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 28 tavua, 0 sanaa.
  235. Simon Hjalmarsson (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 26 tavua, 0 sanaa.
  236. Tobias Viklund (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 23 tavua, 0 sanaa.
  237. Ulf Sterner (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 29 tavua, 0 sanaa.
  238. Viktor Ekbom (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 35 tavua, 0 sanaa.
  239. Aleksandr Jerjomenko (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 35 tavua, 0 sanaa.
  240. Aleksandr Stepanov (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 69 tavua, 0 sanaa.
  241. Aleksandr Svitov (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa.
  242. Aleksei Murygin (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 34 tavua, 0 sanaa.
  243. Andrei Zubarev (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 43 tavua, 0 sanaa.
  244. Artjom Krjukov (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 39 tavua, 0 sanaa.
  245. Bogdan Jakimov (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 26 tavua, 0 sanaa.
  246. Ilja Gorohov (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 33 tavua, 0 sanaa.
  247. Jegor Podomatski (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 25 tavua, 0 sanaa.
  248. Kirill Kabanov (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 36 tavua, 0 sanaa.
  249. Kirill Kaprizov (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 35 tavua, 0 sanaa.
  250. Mihail Jakubov (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 41 tavua, 0 sanaa.
  251. Nikolai Borštševski (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 65 tavua, 0 sanaa.
  252. Nikolai Prohorkin (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa.
  253. Stanislav Galijev (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 39 tavua, 0 sanaa.
  254. Vitali Atjušov (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 25 tavua, 0 sanaa.
  255. Vjatšeslav Soloduhin (jääkiekkoilija, 1988) (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 32 tavua, 0 sanaa.
  256. Vladislav Namestnikov (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 31 tavua, 0 sanaa.
  257. Sammy Lee (1.0 p)
    maanantai kello 21.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 43 tavua, 0 sanaa.
  258. Scott Sinclair (1.0 p)
    maanantai kello 21.46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 84 tavua, 0 sanaa.
  259. Siobhan Chamberlain (1.0 p)
    maanantai kello 21.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  260. Sophie Bradley (1.0 p)
    maanantai kello 21.48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 0 sanaa.
  261. Sylvan Ebanks-Blake (1.0 p)
    maanantai kello 21.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 44 tavua, 0 sanaa.
  262. Tammy Abraham (1.0 p)
    maanantai kello 21.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 45 tavua, 0 sanaa.
  263. Tim Sherwood (1.0 p)
    maanantai kello 21.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 33 tavua, 0 sanaa.
  264. Toni Duggan (1.0 p)
    maanantai kello 21.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 89 tavua, 0 sanaa.
  265. Wayne Routledge (1.0 p)
    maanantai kello 21.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 55 tavua, 0 sanaa.
  266. Will Keane (1.0 p)
    maanantai kello 21.55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 40 tavua, 0 sanaa.
  267. Jake Clarke-Salter (1.0 p)
    maanantai kello 21.55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 40 tavua, 0 sanaa.
  268. John Carver (1.0 p)
    maanantai kello 21.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 33 tavua, 0 sanaa.
  269. Marcus Rashford (1.0 p)
    maanantai kello 21.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 38 tavua, 0 sanaa.
  270. Nigel Adkins (1.0 p)
    maanantai kello 21.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 52 tavua, 0 sanaa.
  271. Paul Dummett (1.0 p)
    maanantai kello 21.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 40 tavua, 0 sanaa.
  272. Paul Tisdale (1.0 p)
    maanantai kello 21.59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  273. Rachel Brown (1.0 p)
    maanantai kello 22.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 73 tavua, 0 sanaa.
  274. Rachel Yankey (1.0 p)
    maanantai kello 22.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 57 tavua, 0 sanaa.
  275. Ray Clemence (1.0 p)
    maanantai kello 22.12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 42 tavua, 0 sanaa.
  276. Roger Hunt (1.0 p)
    maanantai kello 22.13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 33 tavua, 0 sanaa.
  277. Ryan Shawcross (1.0 p)
    maanantai kello 22.15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 43 tavua, 0 sanaa.
  278. Dean Whitehead (1.0 p)
    maanantai kello 22.15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 37 tavua, 0 sanaa.
  279. Francis Jeffers (1.0 p)
    maanantai kello 22.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  280. Craig Lindfield (1.0 p)
    maanantai kello 22.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 54 tavua, 0 sanaa.
  281. Alfred Lyttelton (1.0 p)
    maanantai kello 22.17: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 57 tavua, 0 sanaa.
  282. Andy Wilkinson (1.0 p)
    maanantai kello 22.18: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 62 tavua, 0 sanaa.
  283. Leonardo Morosini (1.0 p)
    maanantai kello 22.18: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 40 tavua, 0 sanaa.
  284. Lorenzo Buffon (1.0 p)
    maanantai kello 22.19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 105 tavua, 0 sanaa.
  285. Manolo Gabbiadini (1.0 p)
    maanantai kello 22.20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 40 tavua, 0 sanaa.
  286. Marco Parolo (1.0 p)
    maanantai kello 22.20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 38 tavua, 0 sanaa.
  287. Mirko Valdifiori (1.0 p)
    maanantai kello 22.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 47 tavua, 0 sanaa.
  288. Nicola Sansone (1.0 p)
    maanantai kello 22.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 78 tavua, 0 sanaa.
  289. Ottavio Bianchi (1.0 p)
    maanantai kello 22.23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 38 tavua, 0 sanaa.
  290. Paolo De Ceglie (1.0 p)
    maanantai kello 22.23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 39 tavua, 0 sanaa.
  291. Roberto Boninsegna (1.0 p)
    maanantai kello 22.24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 69 tavua, 0 sanaa.
  292. Rodrigo Ely (1.0 p)
    maanantai kello 22.25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 42 tavua, 0 sanaa.
  293. Uli Forte (1.0 p)
    maanantai kello 22.25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 32 tavua, 0 sanaa.
  294. Andrea Fortunato (1.0 p)
    maanantai kello 22.26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 57 tavua, 0 sanaa.
  295. Fulvio Collovati (1.0 p)
    maanantai kello 22.26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 57 tavua, 0 sanaa.
  296. Giampiero Ventura (1.0 p)
    maanantai kello 22.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 39 tavua, 0 sanaa.
  297. Juan Alberto Schiaffino (1.0 p)
    maanantai kello 22.28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 43 tavua, 0 sanaa.
  298. Ernest Faber (1.0 p)
    maanantai kello 22.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 74 tavua, 0 sanaa.
  299. Mike van der Hoorn (1.0 p)
    maanantai kello 22.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 41 tavua, 0 sanaa.
  300. Martijn Meerdink (1.0 p)
    maanantai kello 22.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 40 tavua, 0 sanaa.
  301. Kenny Tete (1.0 p)
    maanantai kello 22.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 33 tavua, 0 sanaa.
  302. John van den Brom (1.0 p)
    maanantai kello 22.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 37 tavua, 0 sanaa.
  303. Byron Nelson (1.0 p)
    maanantai kello 22.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 75 tavua, 0 sanaa.
  304. Warren Wood (1.0 p)
    maanantai kello 22.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 22 tavua, 0 sanaa.
  305. Margaret Abbott (1.0 p)
    maanantai kello 22.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 47 tavua, 0 sanaa.
  306. Fred Hawkins (1.0 p)
    maanantai kello 22.35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 49 tavua, 0 sanaa.
  307. Zina Garrison (1.0 p)
    maanantai kello 22.35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 72 tavua, 0 sanaa.
  308. Jaroslav Modrý (1.0 p)
    maanantai kello 22.36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 45 tavua, 0 sanaa.
  309. Jiří Hrdina (1.0 p)
    maanantai kello 22.36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 23 tavua, 0 sanaa.
  310. Josef Černý (1.0 p)
    maanantai kello 22.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 22 tavua, 0 sanaa.
  311. Karel Pešek (1.0 p)
    maanantai kello 22.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  312. Jakub Nakládal (1.0 p)
    tiistai kello 07.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  313. Michal Kempný (1.0 p)
    tiistai kello 07.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 23 tavua, 0 sanaa.
  314. Milan Doudera (1.0 p)
    tiistai kello 07.52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 51 tavua, 0 sanaa.
  315. Patrik Bartošák (1.0 p)
    tiistai kello 07.52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 26 tavua, 0 sanaa.
  316. Tomáš Duba (1.0 p)
    tiistai kello 07.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 17 tavua, 0 sanaa.
  317. Vaclav Nedorost (1.0 p)
    tiistai kello 07.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa.
  318. Jozef Stümpel (1.0 p)
    tiistai kello 07.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 19 tavua, 0 sanaa.
  319. Ján Lašák (1.0 p)
    tiistai kello 07.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 26 tavua, 0 sanaa.
  320. Peter Budaj (1.0 p)
    tiistai kello 07.55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 41 tavua, 0 sanaa.
  321. Douglas (jalkapalloilija) (1.0 p)
    tiistai kello 13.22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 43 tavua, 0 sanaa.
  322. Elias (jalkapalloilija) (1.0 p)
    tiistai kello 13.24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 44 tavua, 0 sanaa.
  323. Felipe Anderson (1.0 p)
    tiistai kello 13.24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 38 tavua, 0 sanaa.
  324. Gabriel Paulista (1.0 p)
    tiistai kello 13.25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 44 tavua, 0 sanaa.
  325. Gerson (jalkapalloilija) (1.0 p)
    tiistai kello 13.25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 50 tavua, 0 sanaa.
  326. Gilberto (jalkapalloilija) (1.0 p)
    tiistai kello 13.26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 40 tavua, 0 sanaa.
  327. Jean (jalkapalloilija) (1.0 p)
    tiistai kello 13.26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 58 tavua, 0 sanaa.
  328. Kenedy (1.0 p)
    tiistai kello 13.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 40 tavua, 0 sanaa.
  329. Lucas Lima (1.0 p)
    tiistai kello 13.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 38 tavua, 0 sanaa.
  330. Moacir Barbosa Nascimento (1.0 p)
    tiistai kello 13.28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 65 tavua, 0 sanaa.
  331. Nathan (jalkapalloilija) (1.0 p)
    tiistai kello 13.28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 44 tavua, 0 sanaa.
  332. Nelinho (1.0 p)
    tiistai kello 13.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 44 tavua, 0 sanaa.
  333. Rafinha (jalkapalloilija, 1982) (1.0 p)
    tiistai kello 13.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 38 tavua, 0 sanaa.
  334. Victor Leandro Bagy (1.0 p)
    tiistai kello 13.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 38 tavua, 0 sanaa.
  335. Vini Dantas (1.0 p)
    tiistai kello 13.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −35 tavua, 0 sanaa.
  336. Zeca (1.0 p)
    tiistai kello 13.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 41 tavua, 0 sanaa.
  337. Bruno Bini (1.0 p)
    tiistai kello 13.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 42 tavua, 0 sanaa.
  338. David Faupala (1.0 p)
    tiistai kello 13.35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 45 tavua, 0 sanaa.
  339. Dominique Arribagé (1.0 p)
    tiistai kello 13.35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 0 sanaa.
  340. Franck Passi (1.0 p)
    tiistai kello 13.36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 69 tavua, 0 sanaa.
  341. Hocine Ragued (1.0 p)
    tiistai kello 13.36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 36 tavua, 0 sanaa.
  342. Jean-Kévin Augustin (1.0 p)
    tiistai kello 13.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 42 tavua, 0 sanaa.
  343. Jonathan Biabiany (1.0 p)
    tiistai kello 13.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 78 tavua, 0 sanaa.
  344. Marcel Domingo (1.0 p)
    tiistai kello 13.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 82 tavua, 0 sanaa.
  345. Moussa Dembélé (1.0 p)
    tiistai kello 13.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 46 tavua, 0 sanaa.
  346. Mustapha Yatabaré (1.0 p)
    tiistai kello 13.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 43 tavua, 0 sanaa.
  347. Nicolas Isimat-Mirin (1.0 p)
    tiistai kello 13.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 36 tavua, 0 sanaa.
  348. Pascal Dupraz (1.0 p)
    tiistai kello 13.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 36 tavua, 0 sanaa.
  349. Patrice Garande (1.0 p)
    tiistai kello 13.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 38 tavua, 0 sanaa.
  350. Patrice Loko (1.0 p)
    tiistai kello 13.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 91 tavua, 0 sanaa.
  351. Philippe Bergeroo (1.0 p)
    tiistai kello 13.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 45 tavua, 0 sanaa.
  352. Ronan Le Crom (1.0 p)
    tiistai kello 13.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 36 tavua, 0 sanaa.
  353. Rémy Vercoutre (1.0 p)
    tiistai kello 13.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 38 tavua, 0 sanaa.
  354. Sylvain Ripoll (1.0 p)
    tiistai kello 13.43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 75 tavua, 0 sanaa.
  355. Éric Roy (1.0 p)
    tiistai kello 13.43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 32 tavua, 0 sanaa.
  356. Alexander Meier (1.0 p)
    tiistai kello 13.44: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 38 tavua, 0 sanaa.
  357. Alexander Zorniger (1.0 p)
    tiistai kello 13.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 36 tavua, 0 sanaa.
  358. André Schubert (1.0 p)
    tiistai kello 13.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 43 tavua, 0 sanaa.
  359. Christian Streich (1.0 p)
    tiistai kello 13.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  360. Dirk Schuster (1.0 p)
    tiistai kello 13.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 36 tavua, 0 sanaa.
  361. Erik Durm (1.0 p)
    tiistai kello 13.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 0 sanaa.
  362. Horst Heldt (1.0 p)
    tiistai kello 13.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 45 tavua, 0 sanaa.
  363. Horst Hrubesch (1.0 p)
    tiistai kello 13.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 42 tavua, 0 sanaa.
  364. Julian Weigl (1.0 p)
    tiistai kello 14.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 40 tavua, 0 sanaa.
  365. Jürgen Kramny (1.0 p)
    tiistai kello 14.03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 37 tavua, 0 sanaa.
  366. Kosta Runjaic (1.0 p)
    tiistai kello 14.04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 45 tavua, 0 sanaa.
  367. Markus Weinzierl (1.0 p)
    tiistai kello 14.04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 49 tavua, 0 sanaa.
  368. A. Lange & Söhne (1.0 p)
    tiistai kello 22.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 88 tavua, 0 sanaa.
  369. Acars (1.0 p)
    tiistai kello 22.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  370. Black & Decker (1.0 p)
    tiistai kello 22.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 90 tavua, 0 sanaa.
  371. COMS (satelliitti) (1.0 p)
    tiistai kello 22.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 303 tavua, 0 sanaa.
  372. Dynamometri (1.0 p)
    tiistai kello 22.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 66 tavua, 0 sanaa.
  373. Elektro (GOMS) (1.0 p)
    tiistai kello 22.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 123 tavua, 0 sanaa.
  374. Japanilainen kello (1.0 p)
    tiistai kello 23.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 57 tavua, 0 sanaa.
  375. Kaavain (1.0 p)
    tiistai kello 23.36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 122 tavua, 0 sanaa.
  376. Kalpana-1 (1.0 p)
    tiistai kello 23.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 35 tavua, 0 sanaa.
  377. Kauha (1.0 p)
    tiistai kello 23.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  378. Kaukovalvontatutka (1.0 p)
    tiistai kello 23.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  379. Kemiallinen reaktori (1.0 p)
    tiistai kello 23.44: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 0 sanaa.
  380. Pintakytkin (1.0 p)
    keskiviikko kello 00.25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 71 tavua, 0 sanaa.
  381. Sodar (1.0 p)
    keskiviikko kello 00.36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 44 tavua, 0 sanaa.
  382. Spektrianalysaattori (1.0 p)
    keskiviikko kello 00.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 48 tavua, 0 sanaa.
  383. Värilanka (1.0 p)
    keskiviikko kello 11.18: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 110 tavua, 0 sanaa.
  384. Wolfgang Overath (1.0 p)
    keskiviikko kello 11.20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 101 tavua, 0 sanaa.
  385. Uwe Neuhaus (1.0 p)
    keskiviikko kello 11.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 74 tavua, 0 sanaa.
  386. Torsten Lieberknecht (1.0 p)
    keskiviikko kello 11.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 69 tavua, 0 sanaa.
  387. Reinhard Libuda (1.0 p)
    keskiviikko kello 11.23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 99 tavua, 0 sanaa.
  388. Patrick Herrmann (1.0 p)
    keskiviikko kello 11.23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 39 tavua, 0 sanaa.
  389. Mohamed Amsif (1.0 p)
    keskiviikko kello 11.24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 80 tavua, 0 sanaa.
  390. Max Morlock (1.0 p)
    keskiviikko kello 11.25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 41 tavua, 0 sanaa.
  391. Consumer Electronics Show (1.0 p)
    keskiviikko kello 11.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 64 tavua, 0 sanaa.
  392. Whirlpool (1.0 p)
    keskiviikko kello 12.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 113 tavua, 0 sanaa.
  393. AN-94 (1.0 p)
    keskiviikko kello 22.19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 120 tavua, 0 sanaa.
  394. Al Yamamah (1.0 p)
    keskiviikko kello 22.43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 87 tavua, 0 sanaa.
  395. BMP-23 (1.0 p)
    keskiviikko kello 22.46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 42 tavua, 0 sanaa.
  396. BTR-90 (1.0 p)
    keskiviikko kello 22.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 40 tavua, 0 sanaa.
  397. Baikal (haulikko) (1.0 p)
    keskiviikko kello 22.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 113 tavua, 0 sanaa.
  398. Fokker D.X (1.0 p)
    keskiviikko kello 23.46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 51 tavua, 0 sanaa.
  399. Focke-Achgelis (1.0 p)
    keskiviikko kello 23.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 132 tavua, 0 sanaa.
  400. KMT 5 M (1.0 p)
    keskiviikko kello 23.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  401. Zimmerit (1.0 p)
    torstai kello 08.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 111 tavua, 0 sanaa.
  402. Alikaliiperiammus (1.0 p)
    perjantai kello 20.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 96 tavua, 0 sanaa.
  403. Nuolikotelo (1.0 p)
    perjantai kello 22.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 83 tavua, 0 sanaa.
  404. Sileäputkinen (1.0 p)
    perjantai kello 22.35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 70 tavua, 0 sanaa.
  405. Chengdu J-20 (1.0 p)
    perjantai kello 22.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 47 tavua, 0 sanaa.
  406. Ikarus 214 (1.0 p)
    perjantai kello 23.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 105 tavua, 0 sanaa.
  407. Lavotškin La-11 (1.0 p)
    perjantai kello 23.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 85 tavua, 1 sanaa.
  408. Sud-Ouest SO.4050 Vautour II (1.0 p)
    perjantai kello 23.12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 18 tavua, 0 sanaa.
  409. PZL M-2 (1.0 p)
    perjantai kello 23.15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 120 tavua, 0 sanaa.
  410. 127 mm/50 type 3 (1.0 p)
    perjantai kello 23.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 114 tavua, 0 sanaa.
  411. 30 mm DS30M Mark 2 (1.0 p)
    perjantai kello 23.36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 135 tavua, 0 sanaa.
  412. 4,5 tuuman Mark 8 (1.0 p)
    perjantai kello 23.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 108 tavua, 0 sanaa.
  413. ŠVAK (1.0 p)
    lauantai kello 08.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 52 tavua, 0 sanaa.
  414. Paris-Geschütz (1.0 p)
    lauantai kello 08.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 51 tavua, 0 sanaa.
  415. MG FF (1.0 p)
    lauantai kello 08.28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 36 tavua, 0 sanaa.
  416. Type 96 (panssarivaunu) (1.0 p)
    lauantai kello 08.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 20 tavua, 0 sanaa.
  417. Type 90 APC (1.0 p)
    lauantai kello 08.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 55 tavua, 0 sanaa.
  418. T95 (raskas panssarivaunu) (1.0 p)
    lauantai kello 08.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 13 tavua, 0 sanaa.
  419. Sturmhaubitze 42 (1.0 p)
    lauantai kello 08.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 57 tavua, 0 sanaa.
  420. Melissa Belote (1.0 p)
    sunnuntai kello 09.35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 31 tavua, 0 sanaa.
  421. Mike Burton (1.0 p)
    sunnuntai kello 09.36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 58 tavua, 0 sanaa.
  422. Karen Moe (1.0 p)
    sunnuntai kello 09.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 25 tavua, 0 sanaa.
  423. Keena Rothhammer (1.0 p)
    sunnuntai kello 09.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa.
  424. Janet Evans (1.0 p)
    sunnuntai kello 09.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 51 tavua, 0 sanaa.
  425. Jim Montgomery (1.0 p)
    sunnuntai kello 09.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 35 tavua, 0 sanaa.
  426. Allison Schmitt (1.0 p)
    sunnuntai kello 09.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 31 tavua, 0 sanaa.
  427. Arnie Robinson (1.0 p)
    sunnuntai kello 09.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  428. Bob Richards (1.0 p)
    sunnuntai kello 09.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 23 tavua, 0 sanaa.
  429. Britton Chance (1.0 p)
    sunnuntai kello 09.43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  430. Carl Osburn (1.0 p)
    sunnuntai kello 09.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 22 tavua, 0 sanaa.
  431. Charles Jewtraw (1.0 p)
    sunnuntai kello 09.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 31 tavua, 0 sanaa.
  432. Clarence Houser (1.0 p)
    sunnuntai kello 09.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 33 tavua, 0 sanaa.
  433. David Jenkins (1.0 p)
    sunnuntai kello 09.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 29 tavua, 0 sanaa.
  434. Donald Bragg (1.0 p)
    sunnuntai kello 12.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 25 tavua, 0 sanaa.
  435. Earle Meadows (1.0 p)
    sunnuntai kello 12.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 29 tavua, 0 sanaa.
  436. Forrest Towns (1.0 p)
    sunnuntai kello 12.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 52 tavua, 0 sanaa.
  437. Eddie Tolan (1.0 p)
    sunnuntai kello 12.35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa.
  438. Dick Fosbury (1.0 p)
    sunnuntai kello 12.35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 28 tavua, 0 sanaa.
  439. Frank Foss (1.0 p)
    sunnuntai kello 12.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 21 tavua, 0 sanaa.
  440. Frederick Schule (1.0 p)
    sunnuntai kello 12.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa.
  441. Frank Irons (1.0 p)
    sunnuntai kello 12.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa.
  442. Emmett Toppino (1.0 p)
    sunnuntai kello 12.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 43 tavua, 0 sanaa.
  443. Frederick Alderman (1.0 p)
    sunnuntai kello 12.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 29 tavua, 0 sanaa.
  444. Edward Cooke (1.0 p)
    sunnuntai kello 12.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 37 tavua, 0 sanaa.
  445. John Kuck (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 25 tavua, 0 sanaa.
  446. Julianne McNamara (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 65 tavua, 0 sanaa.
  447. Karch Kiraly (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 49 tavua, 0 sanaa.
  448. Kevin Young (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 32 tavua, 0 sanaa.
  449. Leo Sexton (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 26 tavua, 0 sanaa.
  450. Lillian Copeland (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 32 tavua, 0 sanaa.
  451. Mariel Zagunis (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 64 tavua, 0 sanaa.
  452. Marjorie Gestring (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 34 tavua, 0 sanaa.
  453. Mike Conley (vanhempi) (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 26 tavua, 0 sanaa.
  454. Paul Anderson (painonnostaja) (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 92 tavua, 0 sanaa.
  455. Rafer Johnson (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 29 tavua, 0 sanaa.
  456. Ralph Boston (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 28 tavua, 0 sanaa.
  457. Randy Matson (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 28 tavua, 0 sanaa.
  458. Richmond Landon (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 31 tavua, 0 sanaa.
  459. Robert King (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa.
  460. Rodney Milburn (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 28 tavua, 0 sanaa.
  461. Ronnie Ray Smith (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 32 tavua, 0 sanaa.
  462. Samuel Jones (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 23 tavua, 0 sanaa.
  463. Virginia Thrasher (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 0 sanaa.
  464. William Toomey (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa.
  465. Willie Davenport (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 32 tavua, 0 sanaa.
  466. Wyomia Tyus (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa.
  467. András Balczó (1.0 p)
    tiistai kello 20.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 60 tavua, 0 sanaa.
  468. Anders Hylander (1.0 p)
    tiistai kello 20.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 36 tavua, 0 sanaa.
  469. Anders Larsson (1.0 p)
    tiistai kello 20.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  470. Andreas Cervin (1.0 p)
    tiistai kello 20.43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 25 tavua, 0 sanaa.
  471. Anatoli Bondartšuk (1.0 p)
    tiistai kello 20.44: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 36 tavua, 0 sanaa.
  472. Alexandre Lippmann (1.0 p)
    tiistai kello 20.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 29 tavua, 0 sanaa.
  473. Alevtina Koltšina (1.0 p)
    tiistai kello 20.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 46 tavua, 0 sanaa.
  474. Aleksandr Parygin (1.0 p)
    tiistai kello 20.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 40 tavua, 0 sanaa.
  475. Aleksandr Medved (1.0 p)
    tiistai kello 20.46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 64 tavua, 0 sanaa.
  476. Aleksandr Jakušev (1.0 p)
    tiistai kello 20.46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 29 tavua, 0 sanaa.
  477. Albin Stenroos (1.0 p)
    tiistai kello 20.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 25 tavua, 0 sanaa.
  478. Alberto Pellegrino (1.0 p)
    tiistai kello 20.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 29 tavua, 0 sanaa.
  479. Albert Mayaud (1.0 p)
    tiistai kello 20.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 29 tavua, 0 sanaa.
  480. Albert Hill (1.0 p)
    tiistai kello 20.48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 28 tavua, 0 sanaa.
  481. Akinori Nakayama (1.0 p)
    tiistai kello 20.48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 64 tavua, 0 sanaa.
  482. Adolf Lindfors (painija) (1.0 p)
    tiistai kello 20.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 25 tavua, 0 sanaa.
  483. Adolf Bergman (1.0 p)
    tiistai kello 20.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 40 tavua, 0 sanaa.
  484. Angelo Scalzone (1.0 p)
    tiistai kello 20.52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 32 tavua, 0 sanaa.
  485. Anna Korakaki (1.0 p)
    tiistai kello 20.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 24 tavua, 0 sanaa.
  486. Archie Robertson (1.0 p)
    tiistai kello 20.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 32 tavua, 0 sanaa.
  487. Armand Massard (1.0 p)
    tiistai kello 20.55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  488. Arnaud Tournant (1.0 p)
    tiistai kello 20.55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 65 tavua, 0 sanaa.
  489. Arne Åhman (1.0 p)
    tiistai kello 20.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 22 tavua, 0 sanaa.
  490. Arsen Galstjan (1.0 p)
    tiistai kello 20.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 25 tavua, 0 sanaa.
  491. Arvid Andersson (köydenvetäjä) (1.0 p)
    tiistai kello 21.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 50 tavua, 0 sanaa.
  492. Arvid Holmberg (1.0 p)
    tiistai kello 21.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 25 tavua, 0 sanaa.
  493. Arvid Wallman (1.0 p)
    tiistai kello 21.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 28 tavua, 0 sanaa.
  494. August Gustafsson (1.0 p)
    tiistai kello 21.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 44 tavua, 0 sanaa.
  495. Attila Petschauer (1.0 p)
    tiistai kello 21.03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 28 tavua, 0 sanaa.
  496. Barbara Ann Scott (1.0 p)
    keskiviikko kello 18.36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 28 tavua, 0 sanaa.
  497. Barbara Cochran (1.0 p)
    keskiviikko kello 18.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 46 tavua, 0 sanaa.
  498. Bengt Palmquist (1.0 p)
    keskiviikko kello 18.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  499. Bernd Kannenberg (1.0 p)
    keskiviikko kello 18.44: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 32 tavua, 0 sanaa.
  500. Beverley Whitfield (1.0 p)
    keskiviikko kello 18.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 34 tavua, 0 sanaa.
  501. Bradford Cooper (1.0 p)
    keskiviikko kello 18.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa.
  502. Bruno Oscar Schmidt (1.0 p)
    keskiviikko kello 18.52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  503. Carlo Pavesi (1.0 p)
    keskiviikko kello 18.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 23 tavua, 0 sanaa.
  504. Cesare Salvadori (1.0 p)
    keskiviikko kello 18.59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 32 tavua, 0 sanaa.
  505. Christian Noël (1.0 p)
    keskiviikko kello 19.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 31 tavua, 0 sanaa.
  506. Claes Johansson (1.0 p)
    keskiviikko kello 19.03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 60 tavua, 0 sanaa.
  507. Cosimo Pinto (1.0 p)
    keskiviikko kello 19.06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 54 tavua, 0 sanaa.
  508. Constantin Henriquez (1.0 p)
    keskiviikko kello 19.06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 31 tavua, 0 sanaa.
  509. Csaba Hegedűs (1.0 p)
    keskiviikko kello 19.08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 40 tavua, 0 sanaa.
  510. Daniel Morelon (1.0 p)
    keskiviikko kello 19.10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 25 tavua, 0 sanaa.
  511. Davor Štefanek (1.0 p)
    keskiviikko kello 19.13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 26 tavua, 0 sanaa.
  512. Dhyan Chand (1.0 p)
    keskiviikko kello 19.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  513. Dick Eve (1.0 p)
    keskiviikko kello 19.17: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 25 tavua, 0 sanaa.
  514. Djamel Bouras (1.0 p)
    keskiviikko kello 19.18: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 37 tavua, 0 sanaa.
  515. Dániel Gyurta (1.0 p)
    keskiviikko kello 19.22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 28 tavua, 0 sanaa.
  516. Edvard Westerlund (1.0 p)
    keskiviikko kello 20.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 28 tavua, 0 sanaa.
  517. Egil Danielsen (1.0 p)
    keskiviikko kello 20.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  518. Eizō Kenmotsu (1.0 p)
    keskiviikko kello 20.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 52 tavua, 0 sanaa.
  519. Eric Liddell (1.0 p)
    keskiviikko kello 20.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 16 tavua, 0 sanaa.
  520. Erik Hansen (meloja) (1.0 p)
    keskiviikko kello 20.35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 38 tavua, 0 sanaa.
  521. Erling Asbjørn Kongshaug (1.0 p)
    keskiviikko kello 20.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 71 tavua, 0 sanaa.
  522. Eugène Olivier (1.0 p)
    keskiviikko kello 20.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 25 tavua, 0 sanaa.
  523. Fabrice Guy (1.0 p)
    keskiviikko kello 20.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 0 sanaa.
  524. Fernando Atzori (1.0 p)
    keskiviikko kello 20.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  525. Francesco De Piccoli (1.0 p)
    keskiviikko kello 20.44: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  526. Francesco Gargano (1.0 p)
    keskiviikko kello 20.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 28 tavua, 0 sanaa.
  527. Francesco Musso (1.0 p)
    keskiviikko kello 20.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 60 tavua, 0 sanaa.
  528. Franco Lavoratori (1.0 p)
    keskiviikko kello 20.46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 33 tavua, 0 sanaa.
  529. Frithiof Mårtensson (1.0 p)
    keskiviikko kello 20.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 70 tavua, 0 sanaa.
  530. Frédéric Pietruszka (1.0 p)
    keskiviikko kello 20.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 47 tavua, 0 sanaa.
  531. Fərid Mansurov (1.0 p)
    keskiviikko kello 20.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  532. Galina Stepanskaja (1.0 p)
    keskiviikko kello 20.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 34 tavua, 0 sanaa.
  533. Gaston Alibert (1.0 p)
    keskiviikko kello 20.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  534. Gaétan Boucher (1.0 p)
    keskiviikko kello 20.55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 26 tavua, 0 sanaa.
  535. Georges Buchard (1.0 p)
    keskiviikko kello 20.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  536. Georges Miez (1.0 p)
    keskiviikko kello 20.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 23 tavua, 0 sanaa.
  537. Georges Rigal (1.0 p)
    keskiviikko kello 20.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 29 tavua, 0 sanaa.
  538. Georges Tainturier (1.0 p)
    keskiviikko kello 20.59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 35 tavua, 0 sanaa.
  539. Georgios Orfanidis (1.0 p)
    keskiviikko kello 21.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 43 tavua, 0 sanaa.
  540. Ghasem Rezaei (1.0 p)
    keskiviikko kello 21.03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 52 tavua, 0 sanaa.
  541. Giancarlo Cornaggia-Medici (1.0 p)
    keskiviikko kello 21.04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 37 tavua, 0 sanaa.
  542. Gianluigi Saccaro (1.0 p)
    keskiviikko kello 21.04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 33 tavua, 0 sanaa.
  543. Gioacchino Guaragna (1.0 p)
    keskiviikko kello 21.05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  544. Grigori Kriss (1.0 p)
    keskiviikko kello 21.08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 24 tavua, 0 sanaa.
  545. Grigori Mkrtytšan (1.0 p)
    keskiviikko kello 21.09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 65 tavua, 0 sanaa.
  546. Gustavo Marzi (1.0 p)
    keskiviikko kello 21.10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 24 tavua, 0 sanaa.
  547. Gyula Zsivótzky (1.0 p)
    keskiviikko kello 21.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 42 tavua, 0 sanaa.
  548. György Piller (1.0 p)
    keskiviikko kello 21.14: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 25 tavua, 0 sanaa.
  549. Dakota Johnson (1.0 p)
    torstai kello 21.06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 34 tavua, 0 sanaa.
  550. Sara Foster (1.0 p)
    torstai kello 21.06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 47 tavua, 0 sanaa.

Mlang.Finn (320 p) muokkaa

161 artikkelia, 44,19 kB

  1. Eino Kilpi (2.0 p)
    keskiviikko kello 19.04: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −92 tavua, -1 sanaa.
  2. Alli Nissinen (2.0 p)
    keskiviikko kello 19.22: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 18 tavua, 3 sanaa.
  3. Hilma Räsänen (2.0 p)
    keskiviikko kello 19.30: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 188 tavua, 3 sanaa.
  4. Vuoden 1686 kirkkolaki (2.0 p)
    torstai kello 19.09: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 511 tavua, 6 sanaa.
  5. E. J. Warén (2.0 p)
    torstai kello 19.42: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 165 tavua, 7 sanaa.
  6. Harry Waris (2.0 p)
    torstai kello 19.54: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 327 tavua, 7 sanaa.
  7. Matti Warén (2.0 p)
    perjantai kello 15.26: 2.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 136 tavua, 4 sanaa.
  8. Gustaf Rudolf Idman (2.0 p)
    torstai kello 20.21: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 77 tavua, 5 sanaa.
  9. Ritva Arvelo (2.0 p)
    torstai kello 21.24: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 163 tavua, 0 sanaa.
  10. Ritva Vepsä (2.0 p)
    torstai kello 21.40: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 106 tavua, 5 sanaa.
  11. Juhani Harri (2.0 p)
    perjantai kello 15.36: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 354 tavua, 6 sanaa.
  12. Medusan verkko (vuoden 2002 elokuva) (2.0 p)
    perjantai kello 15.46: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 46 tavua, -3 sanaa.
  13. Medusan isku (2.0 p)
    perjantai kello 15.51: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 50 tavua, -3 sanaa.
  14. Medusan sinetti (2.0 p)
    perjantai kello 15.56: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 73 tavua, -2 sanaa.
  15. Tulilinjalla (2.0 p)
    perjantai kello 19.14: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 145 tavua, -4 sanaa.
  16. Arvo Kananen (2.0 p)
    keskiviikko kello 15.35: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 255 tavua, 15 sanaa.
  17. Yrjö Blomstedt (historioitsija) (2.0 p)
    perjantai kello 20.27: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 205 tavua, 9 sanaa.
  18. Möllärimestarikilpailu (2.0 p)
    perjantai kello 20.59: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 112 tavua, 0 sanaa.
  19. Aurora Aspegren (2.0 p)
    lauantai kello 19.01: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 75 tavua, 2 sanaa.
  20. Staava Haavelinna (2.0 p)
    lauantai kello 19.15: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 151 tavua, 8 sanaa.
  21. Margareta (näytelmä) (2.0 p)
    lauantai kello 19.20: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 45 tavua, 0 sanaa.
  22. Kössi Kaatra (2.0 p)
    lauantai kello 19.38: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 213 tavua, 6 sanaa.
  23. Jaakko Kyläsalo (2.0 p)
    lauantai kello 19.46: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 347 tavua, 25 sanaa.
  24. Tilda Vuori (2.0 p)
    lauantai kello 19.59: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 302 tavua, 12 sanaa.
  25. Kaapo Murros (2.0 p)
    sunnuntai kello 19.23: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 79 tavua, 0 sanaa.
  26. Jussi Kari (2.0 p)
    tiistai kello 19.23: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 108 tavua, 3 sanaa.
  27. Pauli Pohjola (2.0 p)
    tiistai kello 19.40: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 173 tavua, 12 sanaa.
  28. Emil Kauppi (2.0 p)
    tiistai kello 19.57: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 73 tavua, 5 sanaa.
  29. Hilma Liiman (2.0 p)
    tiistai kello 20.12: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −64 tavua, 2 sanaa.
  30. Lyyli Erjakka (2.0 p)
    tiistai kello 21.10: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 111 tavua, 5 sanaa.
  31. Sigrid Heinricius (1.0 p)
    keskiviikko kello 23.03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 52 tavua, 2 sanaa.
  32. Fanny Hult (2.0 p)
    keskiviikko kello 23.11: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 12 tavua, 6 sanaa.
  33. Catri Gripenberg (2.0 p)
    keskiviikko kello 23.21: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 525 tavua, 18 sanaa.
  34. Helny Bergbom (2.0 p)
    keskiviikko kello 23.36: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 209 tavua, 8 sanaa.
  35. Jenny Markelin-Svensson (2.0 p)
    keskiviikko kello 23.50: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 126 tavua, 5 sanaa.
  36. Esther Hjelt-Cajanus (2.0 p)
    torstai kello 00.10: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 tavua, 4 sanaa.
  37. Maja Wasander (2.0 p)
    torstai kello 00.21: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 91 tavua, 4 sanaa.
  38. Akseli Koskimies (2.0 p)
    torstai kello 19.01: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 280 tavua, 13 sanaa.
  39. Otavan Suuri Ensyklopedia (5.0 p)
    torstai kello 21.22: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 221 tavua, 24 sanaa.
  40. Tuija Vuolle (2.0 p)
    torstai kello 22.16: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 164 tavua, 7 sanaa.
  41. Koneen Säätiö (2.0 p)
    perjantai kello 21.01: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 0 sanaa.
  42. Perkele! Kuvia Suomesta (2.0 p)
    lauantai kello 20.08: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 71 tavua, 0 sanaa.
  43. Uolevi Raade (2.0 p)
    lauantai kello 20.30: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −9 tavua, 0 sanaa.
  44. Anni Collan (2.0 p)
    lauantai kello 20.57: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 123 tavua, 10 sanaa.
  45. Kustavi Grotenfelt (2.0 p)
    sunnuntai kello 16.13: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 267 tavua, 3 sanaa.
  46. Arvi Grotenfelt (2.0 p)
    sunnuntai kello 16.27: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 148 tavua, 4 sanaa.
  47. Julius Grotenfelt (2.0 p)
    sunnuntai kello 16.40: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 96 tavua, 2 sanaa.
  48. Maissi Erkko (2.0 p)
    sunnuntai kello 16.58: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 123 tavua, 5 sanaa.
  49. A. O. Wuorimaa (2.0 p)
    sunnuntai kello 17.47: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 62 tavua, 3 sanaa.
  50. Aarne Wuorimaa (2.0 p)
    sunnuntai kello 17.57: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 25 tavua, 4 sanaa.
  51. Ville Niskanen (2.0 p)
    sunnuntai kello 18.06: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 41 tavua, 1 sanaa.
  52. Pontus Artti (2.0 p)
    sunnuntai kello 18.15: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −34 tavua, 2 sanaa.
  53. Berndt Grönblom (2.0 p)
    sunnuntai kello 18.42: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 186 tavua, 6 sanaa.
  54. Svantte Vuorio (2.0 p)
    sunnuntai kello 19.01: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 56 tavua, 2 sanaa.
  55. Iida Vemmelpuu (2.0 p)
    sunnuntai kello 19.14: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 69 tavua, 3 sanaa.
  56. Ferdinand Tilgmann (2.0 p)
    sunnuntai kello 19.28: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 139 tavua, 4 sanaa.
  57. Liisi Kivioja (2.0 p)
    sunnuntai kello 19.53: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 107 tavua, 7 sanaa.
  58. Gottfrid Strömberg (2.0 p)
    sunnuntai kello 20.09: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 210 tavua, 1 sanaa.
  59. Tilda Löthman-Koponen (2.0 p)
    sunnuntai kello 20.24: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 95 tavua, 4 sanaa.
  60. B. H. Päivänsalo (2.0 p)
    sunnuntai kello 21.02: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 85 tavua, 5 sanaa.
  61. Yrjö Loimaranta (2.0 p)
    sunnuntai kello 21.10: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 116 tavua, 1 sanaa.
  62. Fantasia (1.0 p)
    maanantai kello 21.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 376 tavua, 14 sanaa.
  63. Sotaleikit (2.0 p)
    maanantai kello 22.24: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 168 tavua, 0 sanaa.
  64. Dagmar Hagelberg-Raekallio (2.0 p)
    sunnuntai kello 21.48: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 211 tavua, 6 sanaa.
  65. Anna Hagelstam (2.0 p)
    keskiviikko kello 16.10: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 180 tavua, 2 sanaa.
  66. Irja Hagfors (2.0 p)
    keskiviikko kello 15.44: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 142 tavua, 16 sanaa.
  67. Nadja Franck (2.0 p)
    tiistai kello 20.12: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 52 tavua, 2 sanaa.
  68. Betonimylläri (2.0 p)
    tiistai kello 20.27: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 514 tavua, 14 sanaa.
  69. Raoul Palmgren (2.0 p)
    tiistai kello 21.14: 2.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 114 tavua, -3 sanaa.
  70. Atos Wirtanen (2.0 p)
    tiistai kello 21.35: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 153 tavua, 4 sanaa.
  71. Fredrik Geronimo Björnberg (2.0 p)
    keskiviikko kello 17.14: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 197 tavua, 19 sanaa.
  72. Claës Björnberg (2.0 p)
    keskiviikko kello 17.23: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 120 tavua, 1 sanaa.
  73. Anna Heikel (2.0 p)
    keskiviikko kello 17.38: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 214 tavua, 16 sanaa.
  74. Henrik Heikel (2.0 p)
    keskiviikko kello 17.50: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 270 tavua, 12 sanaa.
  75. Felix Heikel (2.0 p)
    keskiviikko kello 17.59: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 9 tavua, 3 sanaa.
  76. Viktor Heikel (2.0 p)
    keskiviikko kello 18.11: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 255 tavua, 14 sanaa.
  77. Axel Olai Heikel (2.0 p)
    keskiviikko kello 18.28: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 533 tavua, 9 sanaa.
  78. Ilmi Parkkari (2.0 p)
    keskiviikko kello 18.44: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 2 sanaa.
  79. Matti Haudanmaa (2.0 p)
    keskiviikko kello 18.55: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 342 tavua, -9 sanaa.
  80. Taulukauppiaat (2.0 p)
    sunnuntai kello 16.23: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 122 tavua, -1 sanaa.
  81. Oppitunti (elokuva) (2.0 p)
    sunnuntai kello 18.04: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 130 tavua, 0 sanaa.
  82. Pennitön ja suruton (2.0 p)
    sunnuntai kello 18.23: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 391 tavua, 2 sanaa.
  83. The Adventures of Ichabod and Mr. Toad (2.0 p)
    sunnuntai kello 18.39: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 277 tavua, -1 sanaa.
  84. Ilmari Kivinen (2.0 p)
    sunnuntai kello 19.10: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 95 tavua, 5 sanaa.
  85. Veikko Jalava (1.0 p)
    sunnuntai kello 19.19: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 145 tavua, 1 sanaa.
  86. Evert Katila (2.0 p)
    sunnuntai kello 19.47: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 96 tavua, 2 sanaa.
  87. Ilona Koivisto (2.0 p)
    sunnuntai kello 19.56: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 220 tavua, -11 sanaa.
  88. Aune Häme (2.0 p)
    sunnuntai kello 20.17: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 117 tavua, 6 sanaa.
  89. Ekke Hämäläinen (2.0 p)
    sunnuntai kello 20.22: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 75 tavua, 5 sanaa.
  90. Mikä yö (2.0 p)
    sunnuntai kello 20.31: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  91. Oiva Sala (2.0 p)
    sunnuntai kello 20.57: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 70 tavua, 4 sanaa.
  92. Oke Tuuri (2.0 p)
    sunnuntai kello 21.05: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −34 tavua, 0 sanaa.
  93. Entäs sitten, Leevi (2.0 p)
    sunnuntai kello 21.27: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 25 tavua, 0 sanaa.
  94. Käppyräinen (2.0 p)
    sunnuntai kello 21.37: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 87 tavua, 1 sanaa.
  95. Yrjö Ilvessalo (2.0 p)
    maanantai kello 21.45: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 436 tavua, 21 sanaa.
  96. Kirsti Ilvessalo (2.0 p)
    maanantai kello 21.56: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 108 tavua, 5 sanaa.
  97. Johannes Gripenberg (2.0 p)
    tiistai kello 19.21: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 159 tavua, 9 sanaa.
  98. Robin Hardy (1.0 p)
    tiistai kello 19.03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 66 tavua, 2 sanaa.
  99. Suutarikin, suuri viisas (2.0 p)
    tiistai kello 19.51: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −274 tavua, 0 sanaa.
  100. Moreeni (kirja) (2.0 p)
    tiistai kello 20.05: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 80 tavua, 0 sanaa.
  101. Eeva-Liisa Manner (2.0 p)
    keskiviikko kello 17.00: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 194 tavua, 3 sanaa.
  102. Maila Talvio (2.0 p)
    keskiviikko kello 18.11: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 88 tavua, -1 sanaa.
  103. Viljo Kojo (2.0 p)
    keskiviikko kello 18.26: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 254 tavua, 6 sanaa.
  104. Sudenmorsian (2.0 p)
    keskiviikko kello 18.43: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 55 tavua, 0 sanaa.
  105. Jalo Kalima (2.0 p)
    keskiviikko kello 19.01: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 383 tavua, 3 sanaa.
  106. Tauno Kalima (2.0 p)
    keskiviikko kello 19.20: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 339 tavua, 12 sanaa.
  107. Georg Asp (2.0 p)
    keskiviikko kello 19.27: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 402 tavua, 6 sanaa.
  108. Mathilda Asp (2.0 p)
    keskiviikko kello 19.34: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 364 tavua, 19 sanaa.
  109. Yrjö Airila (2.0 p)
    keskiviikko kello 19.47: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 448 tavua, 9 sanaa.
  110. Martti Airila (2.0 p)
    keskiviikko kello 19.56: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 436 tavua, 6 sanaa.
  111. Kustaa Karjalainen (2.0 p)
    keskiviikko kello 20.05: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 155 tavua, 6 sanaa.
  112. Pimeä tähti (2.0 p)
    perjantai kello 20.27: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 tavua, -5 sanaa.
  113. Ghosts of Mars (2.0 p)
    sunnuntai kello 17.42: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 31 tavua, -2 sanaa.
  114. Oiva Arvola (2.0 p)
    sunnuntai kello 18.19: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 170 tavua, 14 sanaa.
  115. A. E. Järvinen (2.0 p)
    sunnuntai kello 18.29: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 174 tavua, 13 sanaa.
  116. Viola Kuoksa (2.0 p)
    sunnuntai kello 18.34: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 94 tavua, 5 sanaa.
  117. Kalle Heikkinen (2.0 p)
    sunnuntai kello 18.41: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 127 tavua, 9 sanaa.
  118. Veikko Haakana (2.0 p)
    sunnuntai kello 18.43: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 102 tavua, 0 sanaa.
  119. Nils-Aslak Valkeapää (2.0 p)
    sunnuntai kello 18.53: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 89 tavua, -1 sanaa.
  120. Rauni Kivilinna (2.0 p)
    sunnuntai kello 19.00: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 123 tavua, 3 sanaa.
  121. Erno Paasilinna (2.0 p)
    sunnuntai kello 19.13: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 51 tavua, 0 sanaa.
  122. The Spook Who Sat by the Door (2.0 p)
    sunnuntai kello 19.27: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 150 tavua, 0 sanaa.
  123. Svengijengi ’62 (2.0 p)
    sunnuntai kello 19.34: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 116 tavua, -1 sanaa.
  124. Shakaali (vuoden 1973 elokuva) (2.0 p)
    sunnuntai kello 19.40: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 194 tavua, 0 sanaa.
  125. Shaft ja orjakauppa (2.0 p)
    sunnuntai kello 19.47: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 176 tavua, -2 sanaa.
  126. Pohjantähti (elokuva) (2.0 p)
    sunnuntai kello 19.53: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 tavua, 0 sanaa.
  127. Papillon (elokuva) (2.0 p)
    sunnuntai kello 19.58: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 tavua, 0 sanaa.
  128. Meiltähän tämä käy (2.0 p)
    sunnuntai kello 20.03: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 42 tavua, 0 sanaa.
  129. Julma maa (2.0 p)
    sunnuntai kello 20.11: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 85 tavua, 4 sanaa.
  130. Amarcord (2.0 p)
    sunnuntai kello 20.19: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 99 tavua, -1 sanaa.
  131. Giulietta ja viettelykset (2.0 p)
    sunnuntai kello 20.23: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 87 tavua, -2 sanaa.
  132. Fellinin Casanova (2.0 p)
    sunnuntai kello 20.27: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 88 tavua, -4 sanaa.
  133. Mitä kaikkea oletkaan aina halunnut tietää seksistä, mutta et ole rohjennut kysyä (2.0 p)
    tiistai kello 16.47: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 246 tavua, -12 sanaa.
  134. Jali ja suklaatehdas (vuoden 1971 elokuva) (2.0 p)
    tiistai kello 16.52: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 34 tavua, 0 sanaa.
  135. Bonnie ja Clyde (elokuva) (2.0 p)
    tiistai kello 16.59: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 247 tavua, 1 sanaa.
  136. Sherlock Holmesin välkky veli (2.0 p)
    tiistai kello 17.07: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 87 tavua, -10 sanaa.
  137. Pähkähullujen paratiisi (2.0 p)
    tiistai kello 17.17: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 88 tavua, -2 sanaa.
  138. Mieletön maailmanhistoria (2.0 p)
    tiistai kello 17.22: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 85 tavua, -7 sanaa.
  139. Bananas – minä ja vallankumous (2.0 p)
    tiistai kello 17.29: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 294 tavua, 1 sanaa.
  140. New York Stories (2.0 p)
    tiistai kello 17.36: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 266 tavua, 2 sanaa.
  141. Manhattanin murhamysteeri (2.0 p)
    keskiviikko kello 18.04: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 253 tavua, 0 sanaa.
  142. Rakkauden jumalatar (2.0 p)
    keskiviikko kello 18.09: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −35 tavua, -2 sanaa.
  143. Sweet and Lowdown (2.0 p)
    keskiviikko kello 18.15: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 246 tavua, 5 sanaa.
  144. Jadeskorpionin kirous (2.0 p)
    keskiviikko kello 18.24: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 218 tavua, -5 sanaa.
  145. Whatever Works (2.0 p)
    keskiviikko kello 18.33: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 180 tavua, 0 sanaa.
  146. Hannah ja sisaret (2.0 p)
    keskiviikko kello 18.43: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 78 tavua, -2 sanaa.
  147. Kasvot (elokuva) (2.0 p)
    keskiviikko kello 18.52: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 173 tavua, 1 sanaa.
  148. Kesä Monikan kanssa (2.0 p)
    keskiviikko kello 18.58: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 165 tavua, 1 sanaa.
  149. Kesäinen leikki (2.0 p)
    keskiviikko kello 19.06: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 192 tavua, 0 sanaa.
  150. Kriisi (vuoden 1946 elokuva) (2.0 p)
    keskiviikko kello 19.14: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 162 tavua, -2 sanaa.
  151. Kuvamaakarit (2.0 p)
    keskiviikko kello 19.23: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 275 tavua, 1 sanaa.
  152. Sellaista ei tapahdu täällä (2.0 p)
    keskiviikko kello 19.30: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 79 tavua, 1 sanaa.
  153. Taikahuilu (elokuva) (2.0 p)
    keskiviikko kello 19.49: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 225 tavua, 0 sanaa.
  154. Marionettien elämästä (2.0 p)
    keskiviikko kello 20.01: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 214 tavua, -7 sanaa.
  155. Kuiskauksia ja huutoja (2.0 p)
    keskiviikko kello 20.08: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 262 tavua, 0 sanaa.
  156. Paholaisen silmä (2.0 p)
    keskiviikko kello 20.17: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 158 tavua, -1 sanaa.
  157. Naisen naamio – Persona (2.0 p)
    keskiviikko kello 20.26: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 194 tavua, 0 sanaa.
  158. Onnea kohti (2.0 p)
    keskiviikko kello 21.02: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 455 tavua, 1 sanaa.
  159. Gunnar Fischer (1.0 p)
    keskiviikko kello 21.06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 195 tavua, 16 sanaa.
  160. Viettelysten ilta (2.0 p)
    keskiviikko kello 23.31: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 206 tavua, -1 sanaa.
  161. Karl-Birger Blomdahl (2.0 p)
    keskiviikko kello 23.37: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 66 tavua, 2 sanaa.

Tappinen (284 p) muokkaa

172 artikkelia, 185,27 kB

  1. Virgilio Barco Vargas U (1.0 p)
    lauantai kello 08.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 5 008 tavua, 135 sanaa.
  2. Ålands lyceum (5.0 p)
    lauantai kello 10.00: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 76 tavua, 3 sanaa.
  3. Ernesto Samper U (1.0 p)
    sunnuntai kello 00.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 4 166 tavua, 166 sanaa.
  4. Alberto Lleras Camargo (1.0 p)
    sunnuntai kello 01.12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 42 tavua, 1 sanaa.
  5. Ali Saibou (5.0 p)
    sunnuntai kello 01.19: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 38 tavua, 1 sanaa.
  6. Nzérékoré (1.0 p)
    sunnuntai kello 08.20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 22 tavua, -2 sanaa.
  7. Mannapuuro (1.0 p)
    sunnuntai kello 08.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 57 tavua, 3 sanaa.
  8. Misael Pastrana Borrero U (1.0 p)
    sunnuntai kello 09.26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 871 tavua, 112 sanaa.
  9. Carlos Lleras Restrepo U (1.0 p)
    sunnuntai kello 10.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 565 tavua, 123 sanaa.
  10. Eduardo Santos U (1.0 p)
    sunnuntai kello 11.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 416 tavua, 53 sanaa.
  11. Altiero Spinelli U (1.0 p)
    sunnuntai kello 16.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 761 tavua, 202 sanaa.
  12. Kolumbian kongressi U (1.0 p)
      sunnuntai kello 17.10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 572 tavua, 263 sanaa.
  13. Rodrigo Lara U (1.0 p)
      sunnuntai kello 23.08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 053 tavua, 47 sanaa.
  14. Novelle (5.0 p)
    maanantai kello 13.08: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 37 tavua, 0 sanaa.
  15. Hotelli Seurahuone (Helsinki) (5.0 p)
    maanantai kello 13.15: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 40 tavua, 0 sanaa.
  16. Penedo (1.0 p)
    maanantai kello 23.15: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 675 tavua, 1 sanaa.
  17. Alcântaran avaruuskeskus (1.0 p)
    tiistai kello 01.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 36 tavua, 1 sanaa.
  18. Mata (Brasilia) (1.0 p)
    tiistai kello 08.08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 789 tavua, 17 sanaa.
  19. Emasin kansallispuisto (1.0 p)
    tiistai kello 08.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 162 tavua, 1 sanaa.
  20. Jaún kansallispuisto (1.0 p)
    keskiviikko kello 09.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 28 tavua, 0 sanaa.
  21. Ananindeua (1.0 p)
    keskiviikko kello 09.59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 49 tavua, 1 sanaa.
  22. São Cristóvão (1.0 p)
    keskiviikko kello 11.19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 56 tavua, 0 sanaa.
  23. Suomen maatalous (1.0 p)
    perjantai kello 20.50: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 1 199 tavua, 44 sanaa.
  24. Marginal Tietê (1.0 p)
    lauantai kello 20.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 105 tavua, 11 sanaa.
  25. Santana (Brasilia) U (1.0 p)
      sunnuntai kello 00.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 887 tavua, 63 sanaa.
  26. Paranagua U (1.0 p)
    sunnuntai kello 01.22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 1 sanaa.
  27. São Pedro ja São Paulo U (1.0 p)
    sunnuntai kello 08.42: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 6 235 tavua, 381 sanaa.
  28. Kirkonkylän koulu (Mäntsälä) (5.0 p)
    sunnuntai kello 20.18: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 23 tavua, 0 sanaa.
  29. Seututie 164 (5.0 p)
    sunnuntai kello 21.10: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 58 tavua, 3 sanaa.
  30. Levanto (Mäntsälä) (5.0 p)
    sunnuntai kello 21.16: 5.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 145 tavua, 6 sanaa.
  31. Degerby (Föglö) (5.0 p)
    sunnuntai kello 21.24: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 704 tavua, 17 sanaa.
  32. Jalka (mittayksikkö) (5.0 p)
    sunnuntai kello 22.09: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 190 tavua, 17 sanaa.
  33. Trindade ja Martim Vaz U (1.0 p)
      sunnuntai kello 23.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 4 491 tavua, 251 sanaa.
  34. Limeira U (1.0 p)
      maanantai kello 21.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 468 tavua, 132 sanaa.
  35. Puuro (1.0 p)
    maanantai kello 22.08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 70 tavua, 3 sanaa.
  36. Michel Temer U (1.0 p)
    maanantai kello 23.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 4 294 tavua, 187 sanaa.
  37. Artur da Costa e Silva U (1.0 p)
    tiistai kello 20.52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 017 tavua, 144 sanaa.
  38. Jaardi (1.0 p)
    tiistai kello 22.15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 336 tavua, 29 sanaa.
  39. Syli (1.0 p)
    tiistai kello 22.20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 176 tavua, 13 sanaa.
  40. Brasilian yliopisto (1.0 p)
    tiistai kello 22.31: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 142 tavua, 3 sanaa.
  41. Centro Federal de Educação Tecnológica de Minas Gerais (1.0 p)
    tiistai kello 22.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 62 tavua, 2 sanaa.
  42. Feira de Santanan yliopisto (1.0 p)
    tiistai kello 22.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 33 tavua, 0 sanaa.
  43. Pontifícia Universidade Católica de Minas Gerais (1.0 p)
    tiistai kello 22.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 33 tavua, 1 sanaa.
  44. Rio de Janeiron liittovaltionyliopisto (1.0 p)
    tiistai kello 22.35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 684 tavua, 29 sanaa.
  45. Santa Catarinan yliopisto (1.0 p)
    tiistai kello 22.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 159 tavua, 2 sanaa.
  46. São Paulon yliopisto (1.0 p)
    tiistai kello 23.08: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 162 tavua, 9 sanaa.
  47. Universidade Federal da Bahia (1.0 p)
    tiistai kello 23.10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 33 tavua, 0 sanaa.
  48. Universidade Federal de Minas Gerais (1.0 p)
    tiistai kello 23.12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 810 tavua, 30 sanaa.
  49. Universidade Federal do Recôncavo da Bahia (1.0 p)
    tiistai kello 23.13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 78 tavua, 2 sanaa.
  50. Universidade do Estado de Minas Gerais (1.0 p)
    tiistai kello 23.15: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 417 tavua, 16 sanaa.
  51. HP-kastike (1.0 p)
    tiistai kello 23.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 75 tavua, 4 sanaa.
  52. Leivos (1.0 p)
    tiistai kello 23.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 102 tavua, 2 sanaa.
  53. Balsamietikka (1.0 p)
    tiistai kello 23.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 157 tavua, 7 sanaa.
  54. Viognier (1.0 p)
    tiistai kello 23.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 28 tavua, 1 sanaa.
  55. Welschriesling (1.0 p)
    tiistai kello 23.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 54 tavua, 1 sanaa.
  56. Viismauste (1.0 p)
    tiistai kello 23.52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 154 tavua, 10 sanaa.
  57. Maitosuklaa (1.0 p)
    keskiviikko kello 13.46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 2 sanaa.
  58. Canon EOS (1.0 p)
    keskiviikko kello 21.44: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 37 tavua, 2 sanaa.
  59. Balvenie (1.0 p)
    torstai kello 18.18: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 179 tavua, 5 sanaa.
  60. Beaujolais Nouveau (1.0 p)
    torstai kello 18.20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 43 tavua, 1 sanaa.
  61. Budweiser (1.0 p)
    torstai kello 18.22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 96 tavua, 6 sanaa.
  62. Danone (1.0 p)
    torstai kello 18.24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 16 tavua, 0 sanaa.
  63. Liemikuutio (1.0 p)
    torstai kello 18.28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 60 tavua, 2 sanaa.
  64. Rypsiöljy (1.0 p)
    torstai kello 18.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 45 tavua, 1 sanaa.
  65. Humberto de Alencar Castelo Branco U (1.0 p)
    torstai kello 23.08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 4 133 tavua, 244 sanaa.
  66. Kauppakeskus Arabia (5.0 p)
    torstai kello 23.29: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 3 sanaa.
  67. Picnic (ketju) (5.0 p)
    torstai kello 23.30: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 105 tavua, 5 sanaa.
  68. Lontoo rae (5.0 p)
    perjantai kello 22.25: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 108 tavua, 5 sanaa.
  69. Deodoro da Fonseca U (1.0 p)
    lauantai kello 00.10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 787 tavua, 21 sanaa.
  70. Täysmaito (5.0 p)
    lauantai kello 09.41: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 993 tavua, 26 sanaa.
  71. Pax (makeinen) (5.0 p)
    lauantai kello 09.42: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 54 tavua, 4 sanaa.
  72. Nina Ponomarjova (1.0 p)
    lauantai kello 09.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 64 tavua, 3 sanaa.
  73. Floriano Peixoto U (1.0 p)
    lauantai kello 10.23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 596 tavua, 94 sanaa.
  74. Prudente de Morais U (1.0 p)
    lauantai kello 10.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 199 tavua, 87 sanaa.
  75. Francisco de Paula Rodrigues Alves U (1.0 p)
    lauantai kello 13.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 518 tavua, 86 sanaa.
  76. Steariini (1.0 p)
    lauantai kello 13.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 52 tavua, 1 sanaa.
  77. Aksaray (1.0 p)
    lauantai kello 13.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 16 tavua, 0 sanaa.
  78. Andižan (1.0 p)
    lauantai kello 13.52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 224 tavua, 1 sanaa.
  79. Jizzax (1.0 p)
    lauantai kello 13.59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 52 tavua, 0 sanaa.
  80. Sitruunapippuri (5.0 p)
    lauantai kello 14.11: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 2 sanaa.
  81. Hòa Bình (1.0 p)
    lauantai kello 14.15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 30 tavua, 1 sanaa.
  82. Hải Dương (1.0 p)
    tiistai kello 22.28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 88 tavua, 3 sanaa.
  83. Phủ Lý (1.0 p)
    lauantai kello 14.17: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 52 tavua, 1 sanaa.
  84. Mehiläisorho U (1.0 p)
    lauantai kello 16.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 319 tavua, 35 sanaa.
  85. Afonso Pena U (1.0 p)
    lauantai kello 17.04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 039 tavua, 148 sanaa.
  86. Nilo Peçanha U (1.0 p)
    lauantai kello 17.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 112 tavua, 57 sanaa.
  87. Vehnäjauho (1.0 p)
    lauantai kello 18.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 31 tavua, 1 sanaa.
  88. Grahamjauho (1.0 p)
    lauantai kello 18.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 758 tavua, 20 sanaa.
  89. Parnaíba U (1.0 p)
    lauantai kello 23.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 321 tavua, 93 sanaa.
  90. Sete Cidadesin kansallispuisto U (1.0 p)
    lauantai kello 23.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 864 tavua, 37 sanaa.
  91. Pampulha U (1.0 p)
    sunnuntai kello 00.43: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 2 370 tavua, 98 sanaa.
  92. Serra do Mar U (1.0 p)
    sunnuntai kello 10.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 264 tavua, 249 sanaa.
  93. Richard Neville U (1.0 p)
    sunnuntai kello 12.12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 217 tavua, 296 sanaa.
  94. Fanipala (5.0 p)
    tiistai kello 00.10: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 30 tavua, 1 sanaa.
  95. Rosamunda (peruna) (5.0 p)
    tiistai kello 00.12: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 305 tavua, 12 sanaa.
  96. Tuxpan (1.0 p)
    keskiviikko kello 15.46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 237 tavua, 53 sanaa.
  97. Santiago de Querétaro (1.0 p)
    keskiviikko kello 15.48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 366 tavua, 12 sanaa.
  98. Saint David (Grenada) U (1.0 p)
    keskiviikko kello 22.13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 683 tavua, 29 sanaa.
  99. Saint John (Grenada) U (1.0 p)
    keskiviikko kello 22.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 678 tavua, 28 sanaa.
  100. Saint Mark (Grenada) U (1.0 p)
    keskiviikko kello 22.17: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 678 tavua, 28 sanaa.
  101. Saint Patrick (Grenada) U (1.0 p)
    keskiviikko kello 22.19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 687 tavua, 28 sanaa.
  102. Manuel Antonion kansallispuisto U (1.0 p)
    keskiviikko kello 22.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 275 tavua, 45 sanaa.
  103. Braulio Carrillon kansallispuisto U (1.0 p)
    torstai kello 07.36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 035 tavua, 30 sanaa.
  104. Grandi (5.0 p)
    torstai kello 17.57: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 38 tavua, 1 sanaa.
  105. Trip (5.0 p)
    torstai kello 17.58: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 29 tavua, 1 sanaa.
  106. Linkosuo (5.0 p)
    torstai kello 17.59: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 558 tavua, 21 sanaa.
  107. Susu (5.0 p)
    torstai kello 18.01: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 49 tavua, 3 sanaa.
  108. Rainbow (tavaramerkki) (5.0 p)
    torstai kello 18.11: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 65 tavua, 2 sanaa.
  109. Hopea Toffee (5.0 p)
    torstai kello 18.41: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 56 tavua, 2 sanaa.
  110. Jim (makeinen) (5.0 p)
    torstai kello 19.11: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 412 tavua, 14 sanaa.
  111. Abel Pacheco de la Espriella U (1.0 p)
    torstai kello 19.48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 4 347 tavua, 247 sanaa.
  112. Oululainen (5.0 p)
    torstai kello 20.00: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 85 tavua, 5 sanaa.
  113. Miguel Ángel Rodríguez Echeverría U (1.0 p)
    torstai kello 21.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 4 040 tavua, 186 sanaa.
  114. Fazerina (5.0 p)
    torstai kello 21.45: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 28 tavua, 1 sanaa.
  115. José María Figueres Olsen U (1.0 p)
    perjantai kello 00.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 342 tavua, 182 sanaa.
  116. Rafael Calderón Fournier U (1.0 p)
    perjantai kello 19.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 756 tavua, 223 sanaa.
  117. Benecol (5.0 p)
    perjantai kello 20.20: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 496 tavua, 50 sanaa.
  118. Elovena (5.0 p)
    perjantai kello 20.21: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 480 tavua, 19 sanaa.
  119. Jussarön kaivos (1.0 p)
    perjantai kello 21.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 38 tavua, 1 sanaa.
  120. Skansen Kronan (1.0 p)
    perjantai kello 22.10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 38 tavua, 1 sanaa.
  121. Åsele (1.0 p)
    perjantai kello 22.14: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 93 tavua, 0 sanaa.
  122. Ånge (1.0 p)
    perjantai kello 22.15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa.
  123. Färgelanda (1.0 p)
    perjantai kello 22.17: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 37 tavua, 0 sanaa.
  124. Götene (1.0 p)
    perjantai kello 22.19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 44 tavua, 0 sanaa.
  125. Rica Talk Hotel (1.0 p)
    perjantai kello 22.22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 35 tavua, 1 sanaa.
  126. Kvaløysletta (1.0 p)
    perjantai kello 22.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 47 tavua, 1 sanaa.
  127. Grovabreen (1.0 p)
    perjantai kello 22.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 60 tavua, 1 sanaa.
  128. Hundested (1.0 p)
    perjantai kello 22.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 51 tavua, 2 sanaa.
  129. Sønder Felding (1.0 p)
    perjantai kello 22.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 66 tavua, 3 sanaa.
  130. Nagele (1.0 p)
    perjantai kello 22.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 107 tavua, 0 sanaa.
  131. Scheveningen (1.0 p)
    perjantai kello 23.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 87 tavua, 2 sanaa.
  132. Holguín (provinssi) U (1.0 p)
    lauantai kello 09.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 577 tavua, 21 sanaa.
  133. Artemisa (provinssi) U (1.0 p)
    lauantai kello 10.15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 995 tavua, 49 sanaa.
  134. Camagüey (provinssi) U (1.0 p)
    lauantai kello 10.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 967 tavua, 43 sanaa.
  135. Ciego de Ávila (provinssi) U (1.0 p)
    lauantai kello 10.18: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 249 tavua, 59 sanaa.
  136. Holguín U (1.0 p)
    lauantai kello 14.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 216 tavua, 121 sanaa.
  137. Jonathan Jakubowicz (1.0 p)
    lauantai kello 18.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 64 tavua, 1 sanaa.
  138. Boaco (1.0 p)
    sunnuntai kello 11.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 420 tavua, 8 sanaa.
  139. Matagalpa (lääni) U (1.0 p)
    sunnuntai kello 11.20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 588 tavua, 23 sanaa.
  140. Attikan eläinpuisto U (1.0 p)
    sunnuntai kello 15.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 4 272 tavua, 208 sanaa.
  141. ISA Brown (1.0 p)
    maanantai kello 07.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 104 tavua, 6 sanaa.
  142. Ameraucana U (1.0 p)
    maanantai kello 18.09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 125 tavua, 68 sanaa.
  143. Araucana U (1.0 p)
    maanantai kello 22.11: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 791 tavua, 52 sanaa.
  144. Suomalainen maatiaiskana (1.0 p)
    maanantai kello 22.35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 146 tavua, 3 sanaa.
  145. Chablis (1.0 p)
    maanantai kello 23.34: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 42 tavua, 0 sanaa.
  146. Prosecco (1.0 p)
    maanantai kello 23.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 1 sanaa.
  147. Pouilly-Fumé (1.0 p)
    maanantai kello 23.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 41 tavua, 1 sanaa.
  148. Vino Nobile di Montepulciano (1.0 p)
    maanantai kello 23.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 31 tavua, 1 sanaa.
  149. Charquemont (1.0 p)
    maanantai kello 23.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  150. Illiers-Combray (1.0 p)
    maanantai kello 23.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 19 tavua, 0 sanaa.
  151. Forcalquier (1.0 p)
    maanantai kello 23.55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 46 tavua, 1 sanaa.
  152. Laon (1.0 p)
    maanantai kello 23.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 50 tavua, 1 sanaa.
  153. Villers-Cotterêts (1.0 p)
    tiistai kello 00.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 96 tavua, 5 sanaa.
  154. Formia (1.0 p)
    tiistai kello 00.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 40 tavua, 0 sanaa.
  155. Maxxi (1.0 p)
    tiistai kello 00.03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 44 tavua, 1 sanaa.
  156. Padovan yliopisto (1.0 p)
    tiistai kello 00.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 77 tavua, 4 sanaa.
  157. Manduria (1.0 p)
    tiistai kello 00.08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 38 tavua, 0 sanaa.
  158. Magenta (Italia) (1.0 p)
    tiistai kello 00.09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 40 tavua, 0 sanaa.
  159. Montan (1.0 p)
    tiistai kello 00.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 34 tavua, 0 sanaa.
  160. Moncalieri (1.0 p)
    tiistai kello 00.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 16 tavua, 0 sanaa.
  161. Veronan konferenssi (1.0 p)
    tiistai kello 06.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 71 tavua, 3 sanaa.
  162. Masovia (1.0 p)
    tiistai kello 21.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 126 tavua, 6 sanaa.
  163. Islantilainen maatiaiskana U (1.0 p)
    tiistai kello 21.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 246 tavua, 44 sanaa.
  164. Anamosa (1.0 p)
    tiistai kello 21.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 84 tavua, 1 sanaa.
  165. Manhattan Community District 1 (1.0 p)
    tiistai kello 21.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 127 tavua, 3 sanaa.
  166. Paterson (1.0 p)
    tiistai kello 22.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 41 tavua, 1 sanaa.
  167. Lai Châu (1.0 p)
    tiistai kello 22.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 55 tavua, 0 sanaa.
  168. Nam Định (1.0 p)
    tiistai kello 22.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 105 tavua, 2 sanaa.
  169. Ninh Bình (1.0 p)
    tiistai kello 22.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 32 tavua, 1 sanaa.
  170. Thái Bình (1.0 p)
    tiistai kello 22.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 57 tavua, 0 sanaa.
  171. Aida (kaupunki) (1.0 p)
    keskiviikko kello 21.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 81 tavua, 3 sanaa.
  172. Nanakuman metroasema (1.0 p)
    keskiviikko kello 21.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 36 tavua, 1 sanaa.

Ppntori (263 p) muokkaa

188 artikkelia, 54,62 kB

  1. Luba (Päiväntasaajan Guinea) (1.0 p)
    maanantai kello 11.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −45 tavua, 0 sanaa.
  2. Bakau (1.0 p)
    maanantai kello 11.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 56 tavua, 0 sanaa.
  3. Mindelo (1.0 p)
    maanantai kello 11.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −161 tavua, 0 sanaa.
  4. Lakiston vesitorni (5.0 p)
    maanantai kello 15.09: 5.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 124 tavua, 0 sanaa.
  5. Oaksin räjähdys (1.0 p)
    maanantai kello 22.28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  6. Bagdadin pommi-isku heinäkuussa 2016 (1.0 p)
    maanantai kello 22.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  7. Luettelo kuuluisista onnettomuuksista (1.0 p)
    maanantai kello 22.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 259 tavua, 0 sanaa.
  8. Luettelo nälänhädistä (1.0 p)
    maanantai kello 22.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 143 tavua, 0 sanaa.
  9. Rinnekoti-Säätiö (5.0 p)
    tiistai kello 14.24: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 65 tavua, 3 sanaa.
  10. Iraqi Airways (1.0 p)
    keskiviikko kello 10.15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 123 tavua, -1 sanaa.
  11. Juhonpieti ja Erkheikki (1.0 p)
    keskiviikko kello 21.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 6 tavua, 0 sanaa.
  12. Thiruvananthapuram (1.0 p)
    keskiviikko kello 21.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 50 tavua, 0 sanaa.
  13. Petteri Orpo (1.0 p)
    keskiviikko kello 22.37: 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: −22 tavua, 0 sanaa.
  14. Yesung (1.0 p)
    torstai kello 11.46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 123 tavua, 0 sanaa.
  15. Attilio Pavesi (1.0 p)
    torstai kello 13.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  16. Davide Formolo (1.0 p)
    torstai kello 13.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 26 tavua, 0 sanaa.
  17. Giulio Ciccone (1.0 p)
    torstai kello 13.36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 21 tavua, 0 sanaa.
  18. Adil Nabi (1.0 p)
    torstai kello 13.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 74 tavua, 0 sanaa.
  19. Chisato Okai (1.0 p)
    torstai kello 13.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 0 sanaa.
  20. Jared Goff (1.0 p)
    torstai kello 13.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 24 tavua, 0 sanaa.
  21. Bursa Atatürk Stadion (1.0 p)
    torstai kello 14.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 117 tavua, 0 sanaa.
  22. Estádio Olímpico João Havelange U (1.0 p)
    torstai kello 14.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 023 tavua, 47 sanaa.
  23. Adam Clendening (1.0 p)
    torstai kello 20.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 1 sanaa.
  24. Eliza Bennett (1.0 p)
    torstai kello 20.17: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 18 tavua, 0 sanaa.
  25. Jarryd Dunn (1.0 p)
    torstai kello 20.19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa.
  26. Jannik Vestergaard (1.0 p)
    torstai kello 20.19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 57 tavua, 0 sanaa.
  27. Buttree Puedpong (1.0 p)
    torstai kello 20.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 189 tavua, 0 sanaa.
  28. Cameron Boyce (1.0 p)
    torstai kello 20.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 57 tavua, 0 sanaa.
  29. Gianluigi Donnarumma (1.0 p)
    torstai kello 20.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 0 sanaa.
  30. Chen Ding (1.0 p)
    torstai kello 22.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 189 tavua, 0 sanaa.
  31. Erick Barrondo (1.0 p)
    torstai kello 22.22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 110 tavua, 0 sanaa.
  32. Jaroslav Skobla (1.0 p)
    torstai kello 22.26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 31 tavua, 0 sanaa.
  33. Olga Fikotová (1.0 p)
    torstai kello 22.28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 75 tavua, 0 sanaa.
  34. Tibor Pézsa (1.0 p)
    torstai kello 22.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 38 tavua, 0 sanaa.
  35. Ágnes Kovács (1.0 p)
    torstai kello 22.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 72 tavua, 0 sanaa.
  36. Olga Gyarmati (1.0 p)
    torstai kello 22.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 38 tavua, 0 sanaa.
  37. Sándor Prokopp (1.0 p)
    torstai kello 22.35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 31 tavua, 0 sanaa.
  38. Gaston Roelants (1.0 p)
    torstai kello 22.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 31 tavua, 0 sanaa.
  39. Gaston Reiff (1.0 p)
    torstai kello 22.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 28 tavua, 0 sanaa.
  40. Abdulino (1.0 p)
    torstai kello 23.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 56 tavua, 0 sanaa.
  41. Aberford (1.0 p)
    torstai kello 23.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 95 tavua, 0 sanaa.
  42. Beisfjordin silta (1.0 p)
    torstai kello 23.35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 103 tavua, 0 sanaa.
  43. Ryssämarkka (1.0 p)
    torstai kello 23.38: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 164 tavua, 2 sanaa.
  44. Stavern (1.0 p)
    torstai kello 23.39: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 104 tavua, 3 sanaa.
  45. Årdal (Rogaland) (1.0 p)
    torstai kello 23.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  46. Rolvsøya (1.0 p)
    torstai kello 23.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 99 tavua, 0 sanaa.
  47. Rajatorpan ostoskeskus (5.0 p)
    perjantai kello 13.47: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 26 tavua, 0 sanaa.
  48. Bisajärvi (5.0 p)
    perjantai kello 14.05: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 14 tavua, 0 sanaa.
  49. Nikkilän sairaala (5.0 p)
    perjantai kello 14.34: 5.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 118 tavua, 2 sanaa.
  50. Kuusijärvi (Vantaa) (5.0 p)
    perjantai kello 14.46: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  51. Kalarippayattu (1.0 p)
    lauantai kello 10.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 160 tavua, 2 sanaa.
  52. Changhua (1.0 p)
    lauantai kello 12.28: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 2 647 tavua, 2 sanaa.
  53. Myllyjärvi (Espoo) (5.0 p)
    lauantai kello 13.28: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −20 tavua, 0 sanaa.
  54. Sorvalampi (5.0 p)
    lauantai kello 14.18: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 40 tavua, -1 sanaa.
  55. Kalakastike (1.0 p)
    lauantai kello 23.55: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 268 tavua, 6 sanaa.
  56. Verner Weckman (1.0 p)
    sunnuntai kello 12.46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa.
  57. Hoàng Xuân Vinh U (1.0 p)
    sunnuntai kello 12.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 032 tavua, 22 sanaa.
  58. Pang Wei (1.0 p)
    sunnuntai kello 13.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 18 tavua, 0 sanaa.
  59. Zlatko Saračević (1.0 p)
    sunnuntai kello 18.24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 74 tavua, 0 sanaa.
  60. Đurđica Bjedov (1.0 p)
    sunnuntai kello 18.25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 29 tavua, 0 sanaa.
  61. Branislav Simić (1.0 p)
    sunnuntai kello 18.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 154 tavua, 0 sanaa.
  62. Mate Trojanović (1.0 p)
    sunnuntai kello 18.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 116 tavua, 0 sanaa.
  63. Milan Galić (1.0 p)
    sunnuntai kello 18.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 23 tavua, 0 sanaa.
  64. Miroslav Cerar (1.0 p)
    sunnuntai kello 18.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 87 tavua, 0 sanaa.
  65. Velimir Valenta (1.0 p)
    sunnuntai kello 18.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 80 tavua, 0 sanaa.
  66. Arun (1.0 p)
    sunnuntai kello 18.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  67. Ballabio (1.0 p)
    sunnuntai kello 18.48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 130 tavua, 0 sanaa.
  68. Ceccano (1.0 p)
    sunnuntai kello 18.52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 91 tavua, 2 sanaa.
  69. Rivoli (1.0 p)
    sunnuntai kello 18.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 38 tavua, 0 sanaa.
  70. Montalto Uffugo (1.0 p)
    sunnuntai kello 19.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 41 tavua, 0 sanaa.
  71. Ossi (kunta) (1.0 p)
    sunnuntai kello 19.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 88 tavua, 0 sanaa.
  72. Racconigi (1.0 p)
    sunnuntai kello 19.05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 17 tavua, 0 sanaa.
  73. Unsere Liebe Frau im Walde-St. Felix (1.0 p)
    sunnuntai kello 19.08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 52 tavua, 2 sanaa.
  74. Tissi (kunta) (1.0 p)
    sunnuntai kello 19.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 137 tavua, 2 sanaa.
  75. Seveso (1.0 p)
    sunnuntai kello 19.13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 90 tavua, 2 sanaa.
  76. Solero (1.0 p)
    sunnuntai kello 19.14: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 42 tavua, 0 sanaa.
  77. Neues Schloss (Meersburg) (1.0 p)
    sunnuntai kello 19.19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 107 tavua, 4 sanaa.
  78. Pussy (1.0 p)
    sunnuntai kello 19.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 192 tavua, 0 sanaa.
  79. Pys (1.0 p)
    sunnuntai kello 19.28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 76 tavua, 2 sanaa.
  80. Saint-Martin-des-Champs (Finistère) (1.0 p)
    sunnuntai kello 19.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 128 tavua, 2 sanaa.
  81. Donsö (1.0 p)
    sunnuntai kello 20.44: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 20 tavua, 0 sanaa.
  82. Arvika (1.0 p)
    sunnuntai kello 20.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −14 tavua, 0 sanaa.
  83. Bjären niemimaa (1.0 p)
    sunnuntai kello 20.46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  84. Västra kyrkogården (Göteborg) (1.0 p)
    sunnuntai kello 20.52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 220 tavua, 2 sanaa.
  85. Fareham (1.0 p)
    sunnuntai kello 20.55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 35 tavua, 0 sanaa.
  86. Ynys Gybi (1.0 p)
    sunnuntai kello 20.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 23 tavua, 0 sanaa.
  87. Old Windsor (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 136 tavua, 0 sanaa.
  88. Elisa Longo Borghini U (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 612 tavua, 33 sanaa.
  89. Mara Abbott U (1.0 p)
    sunnuntai kello 22.03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 358 tavua, 22 sanaa.
  90. Mwambutsa IV (1.0 p)
    sunnuntai kello 22.36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 128 tavua, 0 sanaa.
  91.   Jared Diamond (1.0 p )
    sunnuntai kello 23.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 507 tavua, 38 sanaa.
    Huomio: Muokkaukset tähän artikkeliin on toistaiseksi hylätty.
  92.   Shahram Amiri (1.0 p )
    maanantai kello 14.25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 9 tavua, 0 sanaa.
    Huomio: Muokkaukset tähän artikkeliin on toistaiseksi hylätty.
  93. Poliisilaitokset Suomessa (1.0 p)
    maanantai kello 18.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 206 tavua, 0 sanaa.
  94. Pähkinärinteen koulu (5.0 p)
    maanantai kello 23.12: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 26 tavua, 0 sanaa.
  95. Lippajärvi (järvi) (5.0 p)
    maanantai kello 23.22: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 29 tavua, 11 sanaa.
  96. Arthur Zanetti (1.0 p)
    tiistai kello 12.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 35 tavua, 0 sanaa.
  97. Marabá (1.0 p)
    keskiviikko kello 10.50: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 64 tavua, 0 sanaa.
  98. Araguaína (1.0 p)
    keskiviikko kello 12.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  99. Lentopallo kesäolympialaisissa 2016 (1.0 p)
    keskiviikko kello 13.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 180 tavua, 0 sanaa.
  100. Tijuca (1.0 p)
    keskiviikko kello 13.14: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 117 tavua, 2 sanaa.
  101. Mogi das Cruzes (1.0 p)
    keskiviikko kello 13.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 123 tavua, 0 sanaa.
  102. Anamari Velenšek (1.0 p)
    lauantai kello 11.17: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 39 tavua, 0 sanaa.
  103. Jarmo Nieminen (5.0 p)
    lauantai kello 14.02: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 0 sanaa.
  104. Ehsan Hadadi (1.0 p)
    sunnuntai kello 12.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 97 tavua, 0 sanaa.
  105. Selänne (1.0 p)
    maanantai kello 14.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 112 tavua, 2 sanaa.
  106. Germs (1.0 p)
    tiistai kello 14.43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 99 tavua, 0 sanaa.
  107. Niels Larsen (1.0 p)
    tiistai kello 16.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 29 tavua, 0 sanaa.
  108. Akani Simbine (1.0 p)
    tiistai kello 17.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 33 tavua, 0 sanaa.
  109. Havøysund U (1.0 p)
    keskiviikko kello 14.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 198 tavua, 20 sanaa.
  110. Petrolina U (1.0 p)
    lauantai kello 00.06: 1.0 p (4 kuvaa)
    Yhteensä: 3 256 tavua, 25 sanaa.
  111. Garanhuns U (1.0 p)
    lauantai kello 00.29: 1.0 p (4 kuvaa)
    Yhteensä: 3 349 tavua, 19 sanaa.
  112. Ton (Italia) (1.0 p)
    lauantai kello 00.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 32 tavua, 0 sanaa.
  113. Tollo (kunta) (1.0 p)
    lauantai kello 00.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 89 tavua, 0 sanaa.
  114. Usini (1.0 p)
    lauantai kello 00.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 73 tavua, 0 sanaa.
  115. Turri (kunta) (1.0 p)
    lauantai kello 00.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 29 tavua, 0 sanaa.
  116. Liu Xiaobo (1.0 p)
    lauantai kello 10.20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 97 tavua, 0 sanaa.
  117. Koristekasvi (1.0 p)
    lauantai kello 10.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 42 tavua, 0 sanaa.
  118. Douglass North (1.0 p)
    lauantai kello 10.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 19 tavua, 0 sanaa.
  119. Ronald Coase (1.0 p)
    lauantai kello 11.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 23 tavua, 0 sanaa.
  120. Aziz Sancar (1.0 p)
    lauantai kello 11.03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 65 tavua, 0 sanaa.
  121. Edward Donnall Thomas (1.0 p)
    lauantai kello 11.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  122. Edmond H. Fischer (1.0 p)
    lauantai kello 11.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 74 tavua, 0 sanaa.
  123. Raúl González (kävelijä) (1.0 p)
    maanantai kello 11.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 77 tavua, 0 sanaa.
  124. Sportster (1.0 p)
    maanantai kello 13.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 93 tavua, 4 sanaa.
  125. Huehuetenango (1.0 p)
    maanantai kello 14.58: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 179 tavua, 2 sanaa.
  126. Majalampi (Espoo) (5.0 p)
    maanantai kello 23.00: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 22 tavua, 0 sanaa.
  127. Lahnuksen koulu (5.0 p)
    tiistai kello 16.32: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 55 tavua, 0 sanaa.
  128. Korab U (1.0 p)
    keskiviikko kello 12.22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 144 tavua, 20 sanaa.
  129. Axel Grönberg (1.0 p)
    keskiviikko kello 12.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 25 tavua, 0 sanaa.
  130. Axel Janse (1.0 p)
    keskiviikko kello 12.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 21 tavua, 0 sanaa.
  131. Axel Ljung (1.0 p)
    keskiviikko kello 12.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 21 tavua, 0 sanaa.
  132. Axel Norling (1.0 p)
    keskiviikko kello 12.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 23 tavua, 0 sanaa.
  133. Bengt Mohrberg (1.0 p)
    keskiviikko kello 12.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 24 tavua, 0 sanaa.
  134. Birger Sörvik (1.0 p)
    keskiviikko kello 13.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 25 tavua, 0 sanaa.
  135. Carl Bertilsson (1.0 p)
    keskiviikko kello 13.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 26 tavua, 0 sanaa.
  136. Carl Bonde (kilparatsastaja) (1.0 p)
    keskiviikko kello 13.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 32 tavua, 0 sanaa.
  137. Karl Bonde (1648–1699) (1.0 p)
    keskiviikko kello 13.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 84 tavua, 0 sanaa.
  138. Carl Hugo Johansson (1.0 p)
    keskiviikko kello 13.04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 25 tavua, 0 sanaa.
  139. Carl Hårleman (voimistelija) (1.0 p)
    keskiviikko kello 13.04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 35 tavua, 0 sanaa.
  140. Carl Westergren (1.0 p)
    keskiviikko kello 13.05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 28 tavua, 0 sanaa.
  141. Edmund Lindmark (1.0 p)
    keskiviikko kello 13.06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 26 tavua, 0 sanaa.
  142. Erik Charpentier (1.0 p)
    keskiviikko kello 13.06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa.
  143. Ernst Casparsson (1.0 p)
    keskiviikko kello 13.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 43 tavua, 0 sanaa.
  144. Fausto Acke (1.0 p)
    keskiviikko kello 13.08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 74 tavua, 0 sanaa.
  145. Gunnar Eriksson (1.0 p)
    keskiviikko kello 13.09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 42 tavua, 1 sanaa.
  146. Gunnar Larsson (uimari) (1.0 p)
    keskiviikko kello 13.23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  147. Gunnar Åkerlund (1.0 p)
    keskiviikko kello 13.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 125 tavua, 0 sanaa.
  148. Hans Wetterström (1.0 p)
    keskiviikko kello 13.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 28 tavua, 0 sanaa.
  149. Gustav Freij (1.0 p)
    keskiviikko kello 13.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 28 tavua, 0 sanaa.
  150. Gösta Andersson (1.0 p)
    keskiviikko kello 13.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 96 tavua, 0 sanaa.
  151. Gösta Åsbrink (1.0 p)
    keskiviikko kello 13.48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 31 tavua, 0 sanaa.
  152. Harald Wallin (1.0 p)
    keskiviikko kello 13.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 24 tavua, 0 sanaa.
  153. Helge Bäckander (1.0 p)
    keskiviikko kello 13.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa.
  154. Helge Gustafsson (1.0 p)
    keskiviikko kello 13.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 26 tavua, 0 sanaa.
  155. Lennart Strand (1.0 p)
    keskiviikko kello 13.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  156. Henry Eriksson (1.0 p)
    keskiviikko kello 13.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 94 tavua, 0 sanaa.
  157. Herbert Lindström (1.0 p)
    keskiviikko kello 13.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 45 tavua, 0 sanaa.
  158. Irma Johansson (1.0 p)
    keskiviikko kello 13.55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 29 tavua, 0 sanaa.
  159. Johan Edman (1.0 p)
    keskiviikko kello 13.55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 45 tavua, 0 sanaa.
  160. Johan Gabriel Oxenstierna (1.0 p)
    keskiviikko kello 13.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 40 tavua, 0 sanaa.
  161. Konalan ala-aste (5.0 p)
    keskiviikko kello 23.37: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 52 tavua, 2 sanaa.
  162. Lähderannan koulu (5.0 p)
    keskiviikko kello 23.38: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 85 tavua, 2 sanaa.
  163. Viherkallion koulu (5.0 p)
    keskiviikko kello 23.39: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 85 tavua, 2 sanaa.
  164. Viherlaakson koulu ja lukio (6.0 p)
    keskiviikko kello 23.40: 5.0 p (2 kuvaa) + 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 129 tavua, 8 sanaa.
  165. Leppävaaran lukio (5.0 p)
    keskiviikko kello 23.41: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 46 tavua, 2 sanaa.
  166. Lähderanta (5.0 p)
    torstai kello 00.04: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 41 tavua, -2 sanaa.
  167. Jack L. Warner (1.0 p)
    sunnuntai kello 18.48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 221 tavua, 0 sanaa.
  168. Petrus Kastenman (1.0 p)
    sunnuntai kello 20.46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 32 tavua, 0 sanaa.
  169. Lars Hall (1.0 p)
    sunnuntai kello 20.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 114 tavua, 0 sanaa.
  170. Wäinö Korhonen (1.0 p)
    sunnuntai kello 20.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 114 tavua, 0 sanaa.
  171. Olavi Mannonen (1.0 p)
    sunnuntai kello 20.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 25 tavua, 0 sanaa.
  172. Lars Nelson (1.0 p)
    sunnuntai kello 20.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa.
  173. Johan Jarlén (1.0 p)
    sunnuntai kello 20.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 38 tavua, 0 sanaa.
  174. Paul Palén (1.0 p)
    sunnuntai kello 20.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 169 tavua, 0 sanaa.
  175. Eric Carlberg (1.0 p)
    sunnuntai kello 20.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 169 tavua, 0 sanaa.
  176. Ragnar Skanåker (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa.
  177. Sture Stork (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 22 tavua, 0 sanaa.
  178. Sven Thofelt (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 23 tavua, 0 sanaa.
  179. Tore Sjöstrand (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  180. William Björneman (1.0 p)
    maanantai kello 14.28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 33 tavua, 0 sanaa.
  181. Sven Landberg (1.0 p)
    maanantai kello 14.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 24 tavua, 0 sanaa.
  182. Sonja Ruthström-Edström (1.0 p)
    maanantai kello 14.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 29 tavua, 0 sanaa.
  183. Rudolf Svedberg (1.0 p)
    maanantai kello 14.43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  184. Amstel Gold Race 2016 (1.0 p)
    maanantai kello 23.20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  185. Amstel Gold Race 2015 (1.0 p)
    maanantai kello 23.29: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 157 tavua, 2 sanaa.
  186. Italian ympäriajo 2004 (1.0 p)
    maanantai kello 23.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 150 tavua, 0 sanaa.
  187. Chennai (1.0 p)
    maanantai kello 23.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −5 tavua, 0 sanaa.
  188. Coloradojoki (Texas) (1.0 p)
    keskiviikko kello 15.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 113 tavua, 0 sanaa.

MAQuire (201 p) muokkaa

202 artikkelia, 70,02 kB

  1. Simone Biles (1.0 p)
    lauantai kello 13.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 75 tavua, 0 sanaa.
  2. Joana Ramos (1.0 p)
    lauantai kello 14.36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 24 tavua, 0 sanaa.
  3. Sven Riederer (1.0 p)
    lauantai kello 15.17: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 86 tavua, 0 sanaa.
  4. Nathan Adrian (1.0 p)
    maanantai kello 17.05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 73 tavua, 0 sanaa.
  5. Lasse Vibe (1.0 p)
    maanantai kello 17.09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 106 tavua, 0 sanaa.
  6. Tiago Camilo (1.0 p)
    tiistai kello 16.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 0 sanaa.
  7. Rúben Amorim (1.0 p)
    tiistai kello 17.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 74 tavua, 0 sanaa.
  8. Justin York (1.0 p)
    tiistai kello 18.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 92 tavua, 0 sanaa.
  9. Miira Sippola (1.0 p)
    tiistai kello 18.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 23 tavua, 0 sanaa.
  10. Langlade (1.0 p)
    tiistai kello 19.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa.
  11. Salomonsaarten vaakuna (1.0 p)
    tiistai kello 19.09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 65 tavua, 0 sanaa.
  12. Tijana Dapčević (1.0 p)
    tiistai kello 20.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 123 tavua, 0 sanaa.
  13. Sandy Stuvik (1.0 p)
    tiistai kello 20.20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  14. John Kay (taloustieteilijä) (1.0 p)
    tiistai kello 20.28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 90 tavua, 0 sanaa.
  15. Hozumi Hasegawa (1.0 p)
    tiistai kello 20.43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 114 tavua, 0 sanaa.
  16. Armando Trovaioli (1.0 p)
    tiistai kello 20.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 82 tavua, 0 sanaa.
  17. Bill Stern (1.0 p)
    tiistai kello 21.08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 0 sanaa.
  18. Flórián Albert (1.0 p)
    tiistai kello 21.19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 54 tavua, 0 sanaa.
  19. Robert Carr (1.0 p)
    tiistai kello 21.28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 58 tavua, 0 sanaa.
  20. Mazzy Star (1.0 p)
    tiistai kello 21.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 36 tavua, 0 sanaa.
  21. Georgina Spelvin (1.0 p)
    tiistai kello 21.52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 90 tavua, 0 sanaa.
  22. Christa Ludwig (1.0 p)
    tiistai kello 21.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 239 tavua, 0 sanaa.
  23. Scott Dann (1.0 p)
    tiistai kello 21.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 77 tavua, 0 sanaa.
  24. Robert Guillet (1.0 p)
    keskiviikko kello 16.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 70 tavua, 0 sanaa.
  25. Jean Vilnet (1.0 p)
    keskiviikko kello 16.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 73 tavua, 0 sanaa.
  26. Olha Zemljak (1.0 p)
    keskiviikko kello 16.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 94 tavua, 0 sanaa.
  27. Beanie Sigel (1.0 p)
    keskiviikko kello 17.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 69 tavua, 0 sanaa.
  28. Carmine Gallone (1.0 p)
    keskiviikko kello 17.04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 45 tavua, 0 sanaa.
  29. John Anderson (yleisurheilija) (1.0 p)
    keskiviikko kello 18.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 97 tavua, 0 sanaa.
  30. Christl Cranz (1.0 p)
    keskiviikko kello 18.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 90 tavua, 0 sanaa.
  31. Userkaf (1.0 p)
    keskiviikko kello 18.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  32. Blake Edwards (1.0 p)
    keskiviikko kello 19.19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 52 tavua, 0 sanaa.
  33. Mattias Bäckman (1.0 p)
    keskiviikko kello 19.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 75 tavua, 0 sanaa.
  34. World Jump Day (1.0 p)
    keskiviikko kello 19.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 86 tavua, 0 sanaa.
  35. Manfred Björkquist (1.0 p)
    keskiviikko kello 20.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 153 tavua, 0 sanaa.
  36. Teresa Stich-Randall (1.0 p)
    keskiviikko kello 20.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 49 tavua, 0 sanaa.
  37. Thomas Jefferson Rusk (1.0 p)
    torstai kello 14.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 70 tavua, 0 sanaa.
  38. Kanadan Grand Prix 2001 (1.0 p)
    torstai kello 15.10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 106 tavua, 0 sanaa.
  39. Jive (tanssi) (1.0 p)
    torstai kello 15.23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  40. André-Louis Debierne (1.0 p)
    torstai kello 15.24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 54 tavua, 0 sanaa.
  41. Viktoria 89 Berlin (1.0 p)
    torstai kello 15.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 118 tavua, 0 sanaa.
  42. Minute Maid (1.0 p)
    torstai kello 15.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 73 tavua, 0 sanaa.
  43. Dust of Desire (1.0 p)
    torstai kello 15.35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 100 tavua, 0 sanaa.
  44. Lefty Frizzell (1.0 p)
    torstai kello 15.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 19 tavua, 0 sanaa.
  45. Punastuminen (1.0 p)
    torstai kello 15.46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 72 tavua, 0 sanaa.
  46. Guatemalan quetzal (1.0 p)
    torstai kello 16.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 66 tavua, 0 sanaa.
  47. Polydore Veirman (1.0 p)
    torstai kello 16.46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  48. Kanal 4 (1.0 p)
    torstai kello 17.06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 54 tavua, 0 sanaa.
  49. Yvonne Rüegg (1.0 p)
    torstai kello 17.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  50. Joaquim de Almeida (1.0 p)
    torstai kello 17.13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 78 tavua, 0 sanaa.
  51. Kjell Enhager (1.0 p)
    perjantai kello 19.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 73 tavua, 0 sanaa.
  52.   Voložba (1.0 p )
    perjantai kello 19.24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 37 tavua, 0 sanaa.
    Huomio: Muokkaukset tähän artikkeliin on toistaiseksi hylätty.
  53. Charles Reade (1.0 p)
    perjantai kello 19.26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 55 tavua, 0 sanaa.
  54. Oakland Athletics (1.0 p)
    perjantai kello 19.36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 75 tavua, 0 sanaa.
  55. Nataša Urbančič (1.0 p)
    lauantai kello 17.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 29 tavua, 0 sanaa.
  56. Miss Black America (1.0 p)
    lauantai kello 18.36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 118 tavua, 0 sanaa.
  57. Flamingo Las Vegas (1.0 p)
    lauantai kello 19.05: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 37 tavua, 0 sanaa.
  58. Deon Lendore (1.0 p)
    lauantai kello 19.12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 90 tavua, 0 sanaa.
  59. Kōbō Abe (1.0 p)
    maanantai kello 15.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 22 tavua, 0 sanaa.
  60. David Rosenthal (1.0 p)
    maanantai kello 18.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 72 tavua, 0 sanaa.
  61. Josiah Royce (1.0 p)
    maanantai kello 18.48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 40 tavua, 0 sanaa.
  62. Micael Bydén (1.0 p)
    maanantai kello 18.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 81 tavua, 0 sanaa.
  63. Christian Wirth (1.0 p)
    maanantai kello 18.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  64. Juha Repo (1.0 p)
    maanantai kello 19.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 117 tavua, 0 sanaa.
  65. Sveitsin avoin tennisturnaus (1.0 p)
    tiistai kello 18.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 38 tavua, 0 sanaa.
  66. Alfredo Gargiullo (1.0 p)
    tiistai kello 18.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 99 tavua, 0 sanaa.
  67. Pavlos Kontides (1.0 p)
    keskiviikko kello 15.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 106 tavua, 0 sanaa.
  68. Amar Benikhlef (1.0 p)
    keskiviikko kello 15.04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 108 tavua, 0 sanaa.
  69. Gabriel Marcel (1.0 p)
    keskiviikko kello 15.25: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 174 tavua, 0 sanaa.
  70. Skills Challenge (1.0 p)
    keskiviikko kello 15.36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 108 tavua, 0 sanaa.
  71. Edinburg (Virginia) (1.0 p)
    keskiviikko kello 15.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  72. Shillong (1.0 p)
    keskiviikko kello 15.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 90 tavua, 0 sanaa.
  73. Taikonautti (1.0 p)
    keskiviikko kello 16.46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 187 tavua, 0 sanaa.
  74. Ryan Crouser (1.0 p)
    perjantai kello 14.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 308 tavua, 0 sanaa.
  75. O’Dayne Richards (1.0 p)
    maanantai kello 16.44: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 410 tavua, 8 sanaa.
  76. Brijesh Lawrence (1.0 p)
    perjantai kello 14.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 82 tavua, 0 sanaa.
  77. Andre De Grasse (1.0 p)
    perjantai kello 14.44: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 78 tavua, 0 sanaa.
  78. Nguse Tesfaldet (1.0 p)
    perjantai kello 14.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 78 tavua, 0 sanaa.
  79. Jeffery Gibson (1.0 p)
    perjantai kello 14.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 76 tavua, 0 sanaa.
  80. Sam Kendricks (1.0 p)
    perjantai kello 15.03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 75 tavua, 0 sanaa.
  81. Ruth Jebet (1.0 p)
    perjantai kello 15.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 81 tavua, 0 sanaa.
  82. Lalita Babar (1.0 p)
    perjantai kello 15.08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 74 tavua, 0 sanaa.
  83. Melissa Bishop (1.0 p)
    perjantai kello 15.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 76 tavua, 0 sanaa.
  84. Shinji Takahira (1.0 p)
    lauantai kello 10.44: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  85. Naoki Tsukahara (1.0 p)
    lauantai kello 10.46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 62 tavua, 0 sanaa.
  86. Michael Mathieu (1.0 p)
    lauantai kello 10.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 110 tavua, 0 sanaa.
  87. Jevgeni Lukjanenko (1.0 p)
    lauantai kello 10.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 127 tavua, 0 sanaa.
  88. Denys Jurtšenko (1.0 p)
    lauantai kello 10.59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 122 tavua, 0 sanaa.
  89. Sherone Simpson (1.0 p)
    lauantai kello 11.03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 78 tavua, 0 sanaa.
  90. Nancy Jebet Langat (1.0 p)
    lauantai kello 11.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 151 tavua, 0 sanaa.
  91. Natalija Tobias (1.0 p)
    lauantai kello 11.09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 60 tavua, 0 sanaa.
  92. Shereefa Lloyd (1.0 p)
    lauantai kello 11.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 148 tavua, 0 sanaa.
  93. Blessing Okagbare (1.0 p)
    lauantai kello 11.24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 161 tavua, 0 sanaa.
  94. Tatjana Lysenko (1.0 p)
    lauantai kello 11.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 132 tavua, 0 sanaa.
  95. Li Yanfeng (1.0 p)
    lauantai kello 11.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 122 tavua, 0 sanaa.
  96. Bianca Knight (1.0 p)
    lauantai kello 11.44: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 86 tavua, 0 sanaa.
  97. Liu Hong (1.0 p)
    lauantai kello 11.52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 225 tavua, 0 sanaa.
  98. Tatjana Tomašova (1.0 p)
    lauantai kello 12.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 93 tavua, 0 sanaa.
  99. Ade Alleyne-Forte (1.0 p)
    lauantai kello 12.06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 139 tavua, 0 sanaa.
  100. Si Tianfeng (1.0 p)
    lauantai kello 12.20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 837 tavua, 10 sanaa.
  101. Wang Zhen (1.0 p)
    lauantai kello 12.22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 141 tavua, 0 sanaa.
  102. Hansle Parchment (1.0 p)
    lauantai kello 12.25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 138 tavua, 0 sanaa.
  103. Darlan Romani U (1.0 p)
    lauantai kello 15.28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 960 tavua, 69 sanaa.
  104. Omar McLeod (1.0 p)
    sunnuntai kello 10.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 48 tavua, 0 sanaa.
  105. Kyle Clemons (1.0 p)
    sunnuntai kello 10.52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 165 tavua, 0 sanaa.
  106. Desiree Henry (1.0 p)
    sunnuntai kello 11.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 62 tavua, 0 sanaa.
  107. Sandi Morris (1.0 p)
    sunnuntai kello 11.04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 172 tavua, 0 sanaa.
  108. Victoria Montero (1.0 p)
    maanantai kello 15.36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 295 tavua, 19 sanaa.
  109. Guillermo Pérez (1.0 p)
    maanantai kello 15.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa.
  110. Silvia Poll (1.0 p)
    maanantai kello 15.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 45 tavua, 0 sanaa.
  111. Pedro Yang (1.0 p)
    maanantai kello 15.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 70 tavua, 0 sanaa.
  112. Román González (1.0 p)
    maanantai kello 16.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 20 tavua, 0 sanaa.
  113. Everton Weekes (1.0 p)
    maanantai kello 16.14: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 0 sanaa.
  114. Ramon Gittens (1.0 p)
    maanantai kello 16.18: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 154 tavua, 0 sanaa.
  115. Oscar Taveras (1.0 p)
    maanantai kello 16.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 42 tavua, 0 sanaa.
  116. Kenia Sinclair (1.0 p)
    maanantai kello 16.48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 148 tavua, 0 sanaa.
  117. Brigitte Foster-Hylton (1.0 p)
    maanantai kello 16.52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 83 tavua, 0 sanaa.
  118. Don Quarrie (1.0 p)
    maanantai kello 16.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 34 tavua, 0 sanaa.
  119. Christopher Williams (1.0 p)
    maanantai kello 17.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 141 tavua, 0 sanaa.
  120. Lansford Spence (1.0 p)
    maanantai kello 17.04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 119 tavua, 0 sanaa.
  121. Omar Ajete (1.0 p)
    maanantai kello 17.08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 42 tavua, 0 sanaa.
  122. Omar Linares (1.0 p)
    maanantai kello 17.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 66 tavua, 0 sanaa.
  123. Vicyohandri Odelín (1.0 p)
    maanantai kello 17.13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 12 tavua, 0 sanaa.
  124. Yadier Pedroso (1.0 p)
    maanantai kello 17.15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 62 tavua, 0 sanaa.
  125. Ismael Borrero (1.0 p)
    maanantai kello 17.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 77 tavua, 0 sanaa.
  126. Joahnys Argilagos (1.0 p)
    maanantai kello 17.24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 28 tavua, 0 sanaa.
  127. Yuriorkis Gamboa (1.0 p)
    maanantai kello 17.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 16 tavua, 0 sanaa.
  128. Collazo Sotomayor (1.0 p)
    maanantai kello 17.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 93 tavua, 0 sanaa.
  129. Wilfredo Martínez (1.0 p)
    maanantai kello 17.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 75 tavua, 0 sanaa.
  130. Makeba Alcide (1.0 p)
    maanantai kello 17.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 198 tavua, 0 sanaa.
  131. Ismael Hernández (1.0 p)
    maanantai kello 19.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 198 tavua, 0 sanaa.
  132. Silvio Zavala (1.0 p)
    tiistai kello 16.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 69 tavua, 0 sanaa.
  133. Marco Rodríguez (1.0 p)
    tiistai kello 16.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 46 tavua, 0 sanaa.
  134. Miguel Herrera (1.0 p)
    tiistai kello 16.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 76 tavua, 0 sanaa.
  135. Vicente Riva Palacio (1.0 p)
    tiistai kello 16.43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 83 tavua, 0 sanaa.
  136. Agustín Yáñez (1.0 p)
    tiistai kello 16.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 62 tavua, 0 sanaa.
  137. Jesse Pintado (1.0 p)
    tiistai kello 16.59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 99 tavua, 0 sanaa.
  138. Daniel Catán (1.0 p)
    tiistai kello 17.03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 71 tavua, 0 sanaa.
  139. Armando Manzanero (1.0 p)
    tiistai kello 17.05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 81 tavua, 0 sanaa.
  140. Josefina Vázquez Mota (1.0 p)
    tiistai kello 17.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 81 tavua, 0 sanaa.
  141. Rufino Tamayo (1.0 p)
    tiistai kello 17.17: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 69 tavua, 0 sanaa.
  142. Sativa Rose (1.0 p)
    tiistai kello 17.26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 137 tavua, 0 sanaa.
  143. Pedro Armendáriz (1.0 p)
    tiistai kello 17.36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 160 tavua, 0 sanaa.
  144. Christiane Martel (1.0 p)
    tiistai kello 17.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 97 tavua, 0 sanaa.
  145. Pina Pellicer (1.0 p)
    tiistai kello 17.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 98 tavua, 0 sanaa.
  146. Jaime Maussan (1.0 p)
    tiistai kello 18.06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 469 tavua, 15 sanaa.
  147. Rolando Villazón (1.0 p)
    tiistai kello 18.09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 92 tavua, 0 sanaa.
  148. Freundel Stuart U (1.0 p)
    tiistai kello 19.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 394 tavua, 37 sanaa.
  149. Jean Rhys (1.0 p)
    tiistai kello 19.05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 141 tavua, 0 sanaa.
  150. Rita Marley (1.0 p)
    tiistai kello 20.26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 50 tavua, 0 sanaa.
  151. Pablo Moses (1.0 p)
    tiistai kello 20.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  152. V. S. Naipaul (1.0 p)
    tiistai kello 20.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 47 tavua, 0 sanaa.
  153. Edmundo Ros (1.0 p)
    tiistai kello 20.43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 62 tavua, 0 sanaa.
  154. Cuthbert Sebastian (1.0 p)
    tiistai kello 20.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 0 sanaa.
  155. Amadeo Roldán (1.0 p)
    tiistai kello 20.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 54 tavua, 0 sanaa.
  156. Gonzalo Rubalcaba (1.0 p)
    tiistai kello 21.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 94 tavua, 0 sanaa.
  157. Ricardo Alarcón (1.0 p)
    tiistai kello 21.04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 89 tavua, 0 sanaa.
  158. Celso Golmayo Zúpide (1.0 p)
    tiistai kello 21.22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 0 sanaa.
  159. Rodrigo Carazo Odio (1.0 p)
    tiistai kello 21.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 35 tavua, 0 sanaa.
  160. Anastasio Alfaro (1.0 p)
    tiistai kello 21.36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 120 tavua, 0 sanaa.
  161. Joel Aguilar (1.0 p)
    tiistai kello 21.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 35 tavua, 0 sanaa.
  162. Arnulfo Arias (1.0 p)
    tiistai kello 21.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 45 tavua, 0 sanaa.
  163. Ernesto Pérez Balladares (1.0 p)
    tiistai kello 21.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 80 tavua, 0 sanaa.
  164. TGB R50X (1.0 p)
    torstai kello 14.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 54 tavua, 0 sanaa.
  165. Gustaf Aulén (1.0 p)
    torstai kello 14.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 64 tavua, 0 sanaa.
  166. Ferenc Cserháti (1.0 p)
    torstai kello 14.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  167. Estradasphere (1.0 p)
    torstai kello 14.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 60 tavua, 0 sanaa.
  168. Tietokilpailun Euroopan-mestaruuskilpailut (1.0 p)
    torstai kello 14.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 93 tavua, 0 sanaa.
  169. Classix Nouveaux (1.0 p)
    torstai kello 15.03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 95 tavua, 0 sanaa.
  170. Alicia Coutts (1.0 p)
    torstai kello 15.09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 169 tavua, 0 sanaa.
  171. IPP Open (1.0 p)
    torstai kello 15.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 530 tavua, 0 sanaa.
  172. Mike Thackwell (1.0 p)
    torstai kello 15.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 159 tavua, 0 sanaa.
  173. Rudy Van Gelder U (1.0 p)
    perjantai kello 17.46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 082 tavua, 51 sanaa.
  174. Chrisann Gordon U (1.0 p)
    lauantai kello 16.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 755 tavua, 112 sanaa.
  175. Stig André Berge (1.0 p)
    lauantai kello 18.14: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 98 tavua, 0 sanaa.
  176. Mark Madsen (1.0 p)
    lauantai kello 18.17: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 72 tavua, 0 sanaa.
  177. Artur Aleksanjan (1.0 p)
    lauantai kello 18.19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 82 tavua, 0 sanaa.
  178. Vladimer Khintšegašvili (1.0 p)
    lauantai kello 18.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 115 tavua, 0 sanaa.
  179. Hacı Əliyev (1.0 p)
    lauantai kello 18.22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 79 tavua, 0 sanaa.
  180. Anneisha McLaughlin-Whilby U (1.0 p)
    lauantai kello 20.03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 671 tavua, 152 sanaa.
  181. Hasanboj Dusmatov (1.0 p)
    sunnuntai kello 17.19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 81 tavua, 0 sanaa.
  182. Jevgeni Tištšenko (1.0 p)
    sunnuntai kello 17.22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 98 tavua, 0 sanaa.
  183. Kirkkoväkeä (1.0 p)
    sunnuntai kello 19.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 78 tavua, 0 sanaa.
  184. Peer Gynt (baletti) (1.0 p)
    sunnuntai kello 20.06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 135 tavua, 0 sanaa.
  185. Domenico Bartolucci (1.0 p)
    sunnuntai kello 20.17: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 74 tavua, 0 sanaa.
  186. Jean Sibelius -viulukilpailu (1.0 p)
    sunnuntai kello 20.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 207 tavua, 0 sanaa.
  187. The Roommate (1.0 p)
    sunnuntai kello 20.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 23 tavua, 0 sanaa.
  188. Thomas Kilby (1.0 p)
    sunnuntai kello 20.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 51 tavua, 0 sanaa.
  189. Gino Caviezel (1.0 p)
    sunnuntai kello 20.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 92 tavua, 0 sanaa.
  190. Mauro Caviezel (1.0 p)
    sunnuntai kello 20.59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 91 tavua, 0 sanaa.
  191. Olli Rajala (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 534 tavua, 18 sanaa.
  192. Ibrahim Mahlab (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 76 tavua, 0 sanaa.
  193. Skyfire (1.0 p)
    sunnuntai kello 22.20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 42 tavua, 0 sanaa.
  194. Cleveland Amory (1.0 p)
    sunnuntai kello 22.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 78 tavua, 0 sanaa.
  195. Samand (1.0 p)
    sunnuntai kello 22.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 0 sanaa.
  196. Elias Nelson Conway (1.0 p)
    sunnuntai kello 22.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 65 tavua, 0 sanaa.
  197. V-moottori (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 48 tavua, 0 sanaa.
  198. John Backus (1.0 p)
    tiistai kello 19.59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 62 tavua, 0 sanaa.
  199. Luis Moya (1.0 p)
    tiistai kello 20.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 65 tavua, 0 sanaa.
  200. Robert Bagnell (1.0 p)
    tiistai kello 20.08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 0 sanaa.
  201. Dina Sherman (1.0 p)
    tiistai kello 20.13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 105 tavua, 0 sanaa.
  202. Flora Duffy (1.0 p)
    keskiviikko kello 17.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 97 tavua, 0 sanaa.

Kotivalo (186 p) muokkaa

58 artikkelia, 192,12 kB

  1. Pitkä vaalea mustakenkäinen U (2.0 p)
    maanantai kello 16.00: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 4 402 tavua, 216 sanaa.
  2. Yves Robert U (1.0 p)
    maanantai kello 20.13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 159 tavua, 133 sanaa.
  3. Kaulauslauta U (1.0 p)
    maanantai kello 21.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 638 tavua, 222 sanaa.
  4. Pyykkikarttu U (1.0 p)
    maanantai kello 22.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 445 tavua, 96 sanaa.
  5. Birkenstock U (1.0 p)
    sunnuntai kello 15.11: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 2 681 tavua, 190 sanaa.
  6. Ouida Bergère U (1.0 p)
    sunnuntai kello 20.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 578 tavua, 116 sanaa.
  7. Siirtokirjaimet U (1.0 p)
    maanantai kello 12.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 7 216 tavua, 485 sanaa.
  8. Valoladonta U (1.0 p)
    maanantai kello 19.19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 9 210 tavua, 547 sanaa.
  9. Reprokuvaus U (1.0 p)
    tiistai kello 10.26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 4 143 tavua, 203 sanaa.
  10. Print & Media U (2.0 p)
    tiistai kello 22.32: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 4 486 tavua, 227 sanaa.
  11. Kemigrafia U (1.0 p)
    keskiviikko kello 12.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 6 010 tavua, 382 sanaa.
  12. Wapping U (1.0 p)
    keskiviikko kello 22.28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 119 tavua, 93 sanaa.
  13. Auran seurakunta (1.0 p)
    torstai kello 18.24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 40 tavua, 0 sanaa.
  14. Loimaan evankelinen kansanopisto (5.0 p)
    lauantai kello 21.26: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 93 tavua, 3 sanaa.
  15. Kuivalahti (5.0 p)
    lauantai kello 21.27: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 100 tavua, 4 sanaa.
  16. Yhdystie 2102 (5.0 p)
    lauantai kello 21.29: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 46 tavua, 1 sanaa.
  17. Vesikosken voimalaitos (Loimaa) (5.0 p)
    lauantai kello 21.33: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 84 tavua, 4 sanaa.
  18. Seututie 231 (5.0 p)
    lauantai kello 21.36: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 72 tavua, 4 sanaa.
  19. Loimijoen paperitehdas (5.0 p)
    lauantai kello 21.39: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 93 tavua, 5 sanaa.
  20. Kanteenmaa (5.0 p)
    lauantai kello 21.40: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 91 tavua, 2 sanaa.
  21. Leppijärvi (Loimaa, länsi) (5.0 p)
    lauantai kello 21.41: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 80 tavua, 2 sanaa.
  22. Leppijärvi (Loimaa, itä) (5.0 p)
    lauantai kello 21.43: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa.
  23. Kauko Ahlström (2.0 p)
    maanantai kello 00.02: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 667 tavua, 136 sanaa.
  24. Orwo U (1.0 p)
    sunnuntai kello 19.28: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 4 152 tavua, 302 sanaa.
  25. Käyrän vankila U (5.0 p)
    sunnuntai kello 22.06: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 644 tavua, 229 sanaa.
  26. Asikkalan seurakunta (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 42 tavua, 0 sanaa.
  27. Sääkskoski (kylä) U (5.0 p)
    maanantai kello 10.47: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 065 tavua, 143 sanaa.
  28. Kulkkila U (5.0 p)
    lauantai kello 00.06: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 222 tavua, 118 sanaa.
  29. Letku (Tammela) (5.0 p)
    perjantai kello 22.59: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 71 tavua, 0 sanaa.
  30. Räyskälä (5.0 p)
    perjantai kello 23.00: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 109 tavua, 0 sanaa.
  31. Vojakkala (Loppi) (5.0 p)
    perjantai kello 23.02: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 35 tavua, 0 sanaa.
  32. Evon metsäopisto (5.0 p)
    perjantai kello 23.04: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 81 tavua, 2 sanaa.
  33. Vesijako (5.0 p)
    perjantai kello 23.06: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 94 tavua, 3 sanaa.
  34. Emovaha (5.0 p)
    perjantai kello 23.57: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 96 tavua, 7 sanaa.
  35. Kyttälän rautatieasema (5.0 p)
    perjantai kello 23.59: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 182 tavua, 2 sanaa.
  36. Kyttälän saha (5.0 p)
    lauantai kello 00.01: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 390 tavua, 11 sanaa.
  37. Säpilänniemi (5.0 p)
    lauantai kello 00.02: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 109 tavua, 4 sanaa.
  38. Ars Auttoinen (5.0 p)
    lauantai kello 00.41: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 114 tavua, 2 sanaa.
  39. Auttoinen (5.0 p)
    lauantai kello 00.43: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 77 tavua, 2 sanaa.
  40. Padasjoki (1.0 p)
    sunnuntai kello 08.19: 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: −3 tavua, -21 sanaa.
  41. Osoila (5.0 p)
    lauantai kello 00.50: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 84 tavua, 2 sanaa.
  42. Vehkajärven kirkko (5.0 p)
    lauantai kello 00.52: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 21 tavua, 0 sanaa.
  43. Niemisen Linjat (5.0 p)
    lauantai kello 00.57: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 109 tavua, 5 sanaa.
  44. Kauvatsan seuratalo U (5.0 p)
    lauantai kello 21.44: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 086 tavua, 51 sanaa.
  45. Yhdystie 3200 U (5.0 p)
    sunnuntai kello 21.12: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 902 tavua, 52 sanaa.
  46. Go-Inn U (2.0 p)
    maanantai kello 15.06: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 4 604 tavua, 222 sanaa.
  47. Tavaratalo Heps (2.0 p)
    tiistai kello 10.24: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 84 tavua, 0 sanaa.
  48. Tony Leung Chiu-Wai U (1.0 p)
    torstai kello 20.59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 322 tavua, 73 sanaa.
  49. Lucrecia Martel U (1.0 p)
    perjantai kello 18.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 586 tavua, 177 sanaa.
  50. Rita Tushingham U (1.0 p)
    perjantai kello 20.14: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 4 017 tavua, 153 sanaa.
  51. Hämähäkkinaisen suudelma (2.0 p)
    sunnuntai kello 13.05: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 65 tavua, 1 sanaa.
  52. Stop Making Sense U (2.0 p)
    sunnuntai kello 22.58: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 502 tavua, 151 sanaa.
  53. Enkelten unelmaelämä U (2.0 p)
    maanantai kello 13.43: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 173 tavua, 104 sanaa.
  54. Muistoja alikehityksen ajoilta U (2.0 p)
    maanantai kello 16.10: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 219 tavua, 96 sanaa.
  55. Turun Helluntaiseurakunta (5.0 p)
    maanantai kello 22.48: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 143 tavua, 4 sanaa.
  56. Valiojoukko (elokuva) U (2.0 p)
    tiistai kello 13.25: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 435 tavua, 102 sanaa.
  57. Sydäntenmurskaaja U (2.0 p)
    tiistai kello 21.24: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 913 tavua, 238 sanaa.
  58. Miehuusvuodet U (2.0 p)
    keskiviikko kello 12.35: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 4 043 tavua, 177 sanaa.

Paju (172 p) muokkaa

164 artikkelia, 208,84 kB

  1. Vantaan Tilapalvelut Vantti (1.0 p)
    tiistai kello 01.28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 471 tavua, 15 sanaa.
  2. Rikosseuraamusalan koulutuskeskus (1.0 p)
    tiistai kello 05.55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 163 tavua, 0 sanaa.
  3. Metsähallitus (1.0 p)
    tiistai kello 05.59: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 301 tavua, 0 sanaa.
  4. Vantaan taiteilijaseura (1.0 p)
    tiistai kello 06.07: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 318 tavua, 0 sanaa.
  5. Vantaan tanssiopisto (1.0 p)
    keskiviikko kello 19.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 259 tavua, 0 sanaa.
  6. Sokos Hotel Vantaa (1.0 p)
    keskiviikko kello 03.23: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 245 tavua, 0 sanaa.
  7. Suomen Taidegraafikot (1.0 p)
    keskiviikko kello 03.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 350 tavua, 0 sanaa.
  8. Hannes Snellman (asianajotoimisto) (1.0 p)
    keskiviikko kello 03.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 181 tavua, 0 sanaa.
  9. Gramex (1.0 p)
    keskiviikko kello 03.35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 98 tavua, 0 sanaa.
  10. Dickursby skola (1.0 p)
    keskiviikko kello 03.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 443 tavua, 0 sanaa.
  11. Jokivarren koulu (Vantaa) (1.0 p)
    keskiviikko kello 18.59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 332 tavua, 7 sanaa.
  12. Vantaan kansainvälinen koulu (1.0 p)
    keskiviikko kello 19.06: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 571 tavua, 8 sanaa.
  13. Teatteri Vantaa (1.0 p)
    keskiviikko kello 19.25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 134 tavua, 0 sanaa.
  14. Vantaan kuvataidekoulu (1.0 p)
    keskiviikko kello 19.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 296 tavua, 0 sanaa.
  15. Vantaan kaupunginkirjasto (1.0 p)
    keskiviikko kello 19.39: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 822 tavua, -1 sanaa.
  16. Tikkurilan Teatteri- ja Sirkuskoulu (1.0 p)
    torstai kello 04.24: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 1 074 tavua, 22 sanaa.
  17. Ruskeasannan kappeli (1.0 p)
    keskiviikko kello 22.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 168 tavua, -1 sanaa.
  18. Havukosken paloasema (1.0 p)
    keskiviikko kello 22.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 514 tavua, 16 sanaa.
  19. Mårtensdals skola (1.0 p)
    keskiviikko kello 22.57: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 140 tavua, 0 sanaa.
  20. Kyrkoby skola (1.0 p)
    keskiviikko kello 23.05: 1.0 p (4 kuvaa)
    Yhteensä: 333 tavua, 0 sanaa.
  21. Ruusuvuoren koulu (1.0 p)
    keskiviikko kello 23.12: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 352 tavua, 0 sanaa.
  22. Simonkallion koulu (1.0 p)
    keskiviikko kello 23.15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 110 tavua, 0 sanaa.
  23. Kulomäen koulu (1.0 p)
    keskiviikko kello 23.22: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 284 tavua, -5 sanaa.
  24. Rajatorpan koulu (1.0 p)
    keskiviikko kello 23.29: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 234 tavua, 0 sanaa.
  25. Ilola (Vantaa) (1.0 p)
    keskiviikko kello 23.41: 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 439 tavua, 0 sanaa.
  26. Sumuvalo (1.0 p)
    torstai kello 00.43: 1.0 p (4 kuvaa)
    Yhteensä: 523 tavua, 0 sanaa.
  27. Hämeenkylän koulu (1.0 p)
    torstai kello 03.11: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 297 tavua, 0 sanaa.
  28. Ilolan koulu (Vantaa) (1.0 p)
    torstai kello 03.15: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 295 tavua, 0 sanaa.
  29. Lumon lukio (1.0 p)
    torstai kello 03.33: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 325 tavua, 15 sanaa.
  30. Kulomäki (1.0 p)
    torstai kello 04.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 221 tavua, 0 sanaa.
  31. Saga Furs (1.0 p)
    perjantai kello 20.01: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 1 923 tavua, 9 sanaa.
  32. Unikulma (1.0 p)
    perjantai kello 19.58: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 251 tavua, 0 sanaa.
  33. Osmo Mikkonen (1.0 p)
    perjantai kello 20.05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 323 tavua, 0 sanaa.
  34. Kivimäen koulu (1.0 p)
    perjantai kello 20.10: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 311 tavua, 0 sanaa.
  35. Kauppakeskus Viisari (1.0 p)
    perjantai kello 20.15: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 217 tavua, 0 sanaa.
  36. Västersundoms skola (1.0 p)
    lauantai kello 00.12: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 210 tavua, 0 sanaa.
  37. Kuusikon koulu (1.0 p)
    lauantai kello 00.16: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 359 tavua, 0 sanaa.
  38. Viertolan koulu (1.0 p)
    lauantai kello 00.18: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 502 tavua, 0 sanaa.
  39. Hiekkaharjun koulu (1.0 p)
    lauantai kello 00.20: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 186 tavua, 0 sanaa.
  40. Hevoshaan koulu (1.0 p)
    lauantai kello 00.23: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 254 tavua, 0 sanaa.
  41. Tikkurilan koulu (1.0 p)
    lauantai kello 00.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 241 tavua, 0 sanaa.
  42. Vantaan sanataidekoulu (1.0 p)
    lauantai kello 00.43: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 492 tavua, 8 sanaa.
  43. Kuopion yliopistollinen sairaala (1.0 p)
    tiistai kello 04.55: 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 1 238 tavua, 31 sanaa.
  44. Ilmailulääketieteen keskus (1.0 p)
    tiistai kello 05.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 867 tavua, 123 sanaa.
  45. Ilmailulääketiede (1.0 p)
    lauantai kello 20.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 612 tavua, 28 sanaa.
  46. Euroopan lentoturvallisuusvirasto (1.0 p)
    lauantai kello 21.29: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 300 tavua, 0 sanaa.
  47. Euroopan GNSS-virasto (1.0 p)
    lauantai kello 22.24: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 655 tavua, 12 sanaa.
  48. Euroopan lääkevirasto (1.0 p)
    lauantai kello 23.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 539 tavua, 38 sanaa.
  49. Euroopan puolustusvirasto (1.0 p)
    lauantai kello 23.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 492 tavua, 1 sanaa.
  50.   Euroopan unionin satelliittikeskus (1.0 p )
    sunnuntai kello 01.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 127 tavua, 6 sanaa.
    Huomio: Muokkaukset tähän artikkeliin on toistaiseksi hylätty.
  51. Euroopan ympäristövirasto (1.0 p)
    sunnuntai kello 02.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 810 tavua, 0 sanaa.
  52. Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto (1.0 p)
    sunnuntai kello 02.55: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 825 tavua, 21 sanaa.
  53. Euroopan komission yhteinen tutkimuskeskus (2.0 p)
    sunnuntai kello 03.53: 1.0 p (1 kuva)
    sunnuntai kello 04.15: 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 283 tavua, -7 sanaa.
  54. Havukosken koulu (1.0 p)
    sunnuntai kello 05.44: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 259 tavua, 0 sanaa.
  55. Koivukylän koulu (1.0 p)
    sunnuntai kello 05.47: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 333 tavua, 0 sanaa.
  56. Lehtikuusen koulu (1.0 p)
    sunnuntai kello 05.52: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 393 tavua, 0 sanaa.
  57. Päiväkummun koulu (1.0 p)
    sunnuntai kello 05.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 206 tavua, 0 sanaa.
  58. Vantaan musiikkiopisto (1.0 p)
    tiistai kello 05.04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 415 tavua, 9 sanaa.
  59. F-Musiikki (1.0 p)
    maanantai kello 00.18: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 209 tavua, 10 sanaa.
  60. Aurinkokiven koulu (1.0 p)
    maanantai kello 00.29: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 395 tavua, -5 sanaa.
  61. Helsinge skola (1.0 p)
    maanantai kello 00.35: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 461 tavua, 0 sanaa.
  62. Helsinge gymnasium (1.0 p)
    maanantai kello 00.41: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 441 tavua, 17 sanaa.
  63. Keimolanmäki (1.0 p)
    maanantai kello 00.49: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 685 tavua, 48 sanaa.
  64. Etelä-Suomen Media (1.0 p)
    tiistai kello 05.12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 341 tavua, 22 sanaa.
  65. Kytöpuiston koulu (1.0 p)
    tiistai kello 03.14: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 291 tavua, 0 sanaa.
  66. Senaatti-kiinteistöt (1.0 p)
    tiistai kello 03.25: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 350 tavua, 5 sanaa.
  67. Avia College (1.0 p)
    tiistai kello 04.57: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 242 tavua, 12 sanaa.
  68. Lääkärikeskus Aava (1.0 p)
    tiistai kello 05.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 259 tavua, 14 sanaa.
  69. Sähköhoito (1.0 p)
    tiistai kello 05.06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 188 tavua, 8 sanaa.
  70. Itä-Hakkilan koulu (1.0 p)
    tiistai kello 05.22: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 314 tavua, 0 sanaa.
  71. Kontti-kierrätystavaratalo (1.0 p)
    keskiviikko kello 01.25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 153 tavua, 6 sanaa.
  72. Korson koulu (1.0 p)
    keskiviikko kello 01.29: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 393 tavua, 10 sanaa.
  73. Leppäkorven koulu (1.0 p)
    keskiviikko kello 01.32: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 298 tavua, 0 sanaa.
  74. Simonkylän koulu (Vantaa) (1.0 p)
    keskiviikko kello 01.34: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 226 tavua, 9 sanaa.
  75. SLO (1.0 p)
    keskiviikko kello 01.35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 139 tavua, 7 sanaa.
  76. Työtehoseura (1.0 p)
    keskiviikko kello 01.43: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 291 tavua, 6 sanaa.
  77. Risto Vilhunen (1.0 p)
    keskiviikko kello 02.00: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 1 566 tavua, 97 sanaa.
  78. Keisarin Morsian (1.0 p)
    keskiviikko kello 03.43: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 200 tavua, 7 sanaa.
  79. Pyynikin käsityöläispanimo (1.0 p)
    keskiviikko kello 03.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 77 tavua, 0 sanaa.
  80. Ekbergin kahvila (1.0 p)
    keskiviikko kello 03.49: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 303 tavua, 18 sanaa.
  81. Kaisu Rehbinder (1.0 p)
    keskiviikko kello 03.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 190 tavua, 13 sanaa.
  82. Jukka Rintala (1.0 p)
    keskiviikko kello 03.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 255 tavua, 12 sanaa.
  83. Minna Parikka (1.0 p)
    keskiviikko kello 03.56: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 284 tavua, 12 sanaa.
  84. Ruslania (1.0 p)
    keskiviikko kello 03.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 130 tavua, 4 sanaa.
  85. Samu-Jussi Koski (1.0 p)
    keskiviikko kello 04.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 149 tavua, 5 sanaa.
  86. Teerenpeli (1.0 p)
    keskiviikko kello 04.04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 209 tavua, 18 sanaa.
  87. Vierumäen koulu (1.0 p)
    keskiviikko kello 04.08: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 367 tavua, 0 sanaa.
  88. Mikkolan koulu (1.0 p)
    keskiviikko kello 06.42: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 200 tavua, 0 sanaa.
  89. Rekolan koulu (1.0 p)
    keskiviikko kello 06.47: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 296 tavua, 0 sanaa.
  90. Rekolanmäen koulu (1.0 p)
    keskiviikko kello 06.50: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 310 tavua, 0 sanaa.
  91. Vantaan seudun steinerkoulu (1.0 p)
    keskiviikko kello 06.52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 138 tavua, 0 sanaa.
  92. VAV Asunnot (1.0 p)
    keskiviikko kello 06.55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 137 tavua, 9 sanaa.
  93. Kanniston koulu (1.0 p)
    keskiviikko kello 17.12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 295 tavua, 22 sanaa.
  94. Lumi (yritys) (1.0 p)
    keskiviikko kello 17.19: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 440 tavua, 22 sanaa.
  95. Annikki Karvinen (1.0 p)
    keskiviikko kello 17.24: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 313 tavua, 12 sanaa.
  96. Kultainen vaatepuu (1.0 p)
    keskiviikko kello 18.01: 1.0 p (4 kuvaa)
    Yhteensä: 1 552 tavua, 0 sanaa.
  97. Suomen valokuvataiteen museo (1.0 p)
    torstai kello 02.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 140 tavua, 0 sanaa.
  98. Teatterimuseo (1.0 p)
    torstai kello 02.09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 124 tavua, 0 sanaa.
  99. Espoon kaupunginmuseo (1.0 p)
    torstai kello 02.22: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 202 tavua, 0 sanaa.
  100. Rauhalahti (1.0 p)
    perjantai kello 01.02: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 2 206 tavua, 46 sanaa.
  101. IsoCee (2.0 p)
    perjantai kello 01.17: 1.0 p (2 kuvaa) + 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 1 936 tavua, 55 sanaa.
  102. Kuopion Sokos (2.0 p)
    perjantai kello 01.40: 1.0 p (2 kuvaa) + 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 743 tavua, 18 sanaa.
  103. Kauppapaikka Herman (2.0 p)
    perjantai kello 01.54: 1.0 p (2 kuvaa) + 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 1 512 tavua, 45 sanaa.
  104. Kolmisoppi (Kuopio) (1.0 p)
    sunnuntai kello 03.24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 057 tavua, 61 sanaa.
  105. Kolmisoppi (kauppakeskus) (2.0 p)
    perjantai kello 21.49: 1.0 p (2 kuvaa) + 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 917 tavua, 38 sanaa.
  106. H-talo (2.0 p)
    perjantai kello 04.20: 1.0 p (2 kuvaa) + 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 869 tavua, 26 sanaa.
  107. Pitkälahti (1.0 p)
    perjantai kello 21.54: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 1 787 tavua, 77 sanaa.
  108. Hiltulanlahti (1.0 p)
    keskiviikko kello 21.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 209 tavua, 1 sanaa.
  109. Neulalampi (1.0 p)
    sunnuntai kello 03.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 871 tavua, 83 sanaa.
  110. Levänen (1.0 p)
    sunnuntai kello 02.45: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 1 491 tavua, 25 sanaa.
  111. Kauppakeskus Sektori (2.0 p)
    perjantai kello 18.08: 1.0 p (2 kuvaa) + 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 213 tavua, 1 sanaa.
  112. Kauppakeskus Cantti (2.0 p)
    perjantai kello 21.57: 1.0 p (2 kuvaa) + 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 3 495 tavua, 112 sanaa.
  113. Soitinrakentajat AmF (1.0 p)
    perjantai kello 21.46: 1.0 p (4 kuvaa)
    Yhteensä: 1 447 tavua, 43 sanaa.
  114. Jynkkä (1.0 p)
    keskiviikko kello 20.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 233 tavua, 30 sanaa.
  115. Lehtoniemi (1.0 p)
    sunnuntai kello 03.36: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 1 391 tavua, 2 sanaa.
  116. Krinitsa (1.0 p)
    sunnuntai kello 03.23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 142 tavua, 7 sanaa.
  117. Litmanen (Kuopio) (1.0 p)
    sunnuntai kello 03.38: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 493 tavua, 31 sanaa.
  118. Särkiniemi (1.0 p)
    sunnuntai kello 10.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 147 tavua, 6 sanaa.
  119. Linnunpelätin (1.0 p)
    sunnuntai kello 10.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 171 tavua, 5 sanaa.
  120. Ritva-Liisa Pohjalainen (1.0 p)
    tiistai kello 02.28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 269 tavua, 17 sanaa.
  121. Vantaanportti (1.0 p)
    tiistai kello 02.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 182 tavua, 11 sanaa.
  122. Luhta Sportswear Company (1.0 p)
    tiistai kello 02.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 303 tavua, 19 sanaa.
  123. Hiekkaharjun paloasema (1.0 p)
    tiistai kello 02.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 309 tavua, 20 sanaa.
  124. Suomen tulli (1.0 p)
    tiistai kello 03.18: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 463 tavua, 0 sanaa.
  125. Vakuutusoikeus (1.0 p)
    tiistai kello 03.25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 366 tavua, -1 sanaa.
  126. Tietosuojavaltuutettu (1.0 p)
    tiistai kello 03.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 376 tavua, 0 sanaa.
  127. Pirtti (Kuopio) (1.0 p)
    keskiviikko kello 20.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 084 tavua, 14 sanaa.
  128. Pyörönkaari (1.0 p)
    tiistai kello 01.24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 155 tavua, 0 sanaa.
  129. Haapaniemenkatu (Kuopio) (1.0 p)
    tiistai kello 01.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 155 tavua, 0 sanaa.
  130. Kuopion psykiatrian keskus (1.0 p)
    torstai kello 20.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 248 tavua, 8 sanaa.
  131. Soisalon Seutu U (1.0 p)
    perjantai kello 01.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 074 tavua, 59 sanaa.
  132. Otava (Mikkeli) (1.0 p)
    torstai kello 20.32: 1.0 p (6 kuvaa)
    Yhteensä: 821 tavua, 0 sanaa.
  133. Otavan koulu U (1.0 p)
    torstai kello 20.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 259 tavua, 25 sanaa.
  134. Airakselan koulu U (1.0 p)
    torstai kello 21.19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 394 tavua, 39 sanaa.
  135. Martti Ahtisaaren koulu (1.0 p)
    keskiviikko kello 20.10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 108 tavua, 5 sanaa.
  136. Savilahdentie (1.0 p)
    torstai kello 21.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 883 tavua, 0 sanaa.
  137. Otavan satamarata (1.0 p)
    torstai kello 21.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 111 tavua, 2 sanaa.
  138. Minna Canthin katu (Kuopio) (1.0 p)
    perjantai kello 01.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 179 tavua, 7 sanaa.
  139. Tulliportinkatu (Kuopio) (1.0 p)
    perjantai kello 01.38: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 608 tavua, 0 sanaa.
  140. Niiralankatu (1.0 p)
    perjantai kello 01.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 141 tavua, 0 sanaa.
  141. Kauppakatu (Kuopio) (1.0 p)
    perjantai kello 01.48: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 491 tavua, 0 sanaa.
  142. Puijonkatu (2.0 p)
    lauantai kello 20.16: 1.0 p (2 kuvaa) + 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 395 tavua, 0 sanaa.
  143. Tasavallankatu (1.0 p)
    lauantai kello 20.25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 394 tavua, 0 sanaa.
  144. Suokatu (1.0 p)
    lauantai kello 20.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 240 tavua, 11 sanaa.
  145. Leväsentie (1.0 p)
    lauantai kello 20.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 113 tavua, 0 sanaa.
  146. Aurinkorinteen koulu U (1.0 p)
    keskiviikko kello 19.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 112 tavua, 17 sanaa.
  147. Hiltulanlahden koulu U (1.0 p)
    keskiviikko kello 19.46: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 2 896 tavua, 66 sanaa.
  148. Jynkän koulu U (1.0 p)
    keskiviikko kello 20.13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 689 tavua, 90 sanaa.
  149. Minna Canthin koulu U (1.0 p)
    keskiviikko kello 20.15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 292 tavua, 38 sanaa.
  150. Jynkänlahden koulu U (1.0 p)
    keskiviikko kello 20.19: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 2 374 tavua, 48 sanaa.
  151. Kalevalan koulu U (1.0 p)
    keskiviikko kello 21.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 695 tavua, 52 sanaa.
  152. Pitkälahden koulu U (1.0 p)
    keskiviikko kello 23.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 234 tavua, 26 sanaa.
  153. Haapaniemen koulu U (1.0 p)
    keskiviikko kello 19.44: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 2 237 tavua, 31 sanaa.
  154. Neulamäen koulu U (1.0 p)
    keskiviikko kello 20.26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 646 tavua, 28 sanaa.
  155. Savon ammatti- ja aikuisopisto (1.0 p)
    keskiviikko kello 20.06: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 4 315 tavua, 138 sanaa.
  156. Kuopion kristillinen yhtenäiskoulu U (1.0 p)
    keskiviikko kello 20.00: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 3 323 tavua, 44 sanaa.
  157. Alavan koulu U (1.0 p)
    keskiviikko kello 19.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 938 tavua, 52 sanaa.
  158. Jännevirran silta (1.0 p)
    keskiviikko kello 19.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 119 tavua, 0 sanaa.
  159. Vanuvuori (1.0 p)
    keskiviikko kello 19.55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 014 tavua, 43 sanaa.
  160. Leppävirran lukio U (1.0 p)
    keskiviikko kello 22.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 705 tavua, 65 sanaa.
  161. Tietolan koulu (Leppävirta) U (1.0 p)
    keskiviikko kello 23.18: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 3 390 tavua, 45 sanaa.
  162. Alapihan koulu U (1.0 p)
    keskiviikko kello 23.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 510 tavua, 56 sanaa.
  163. Kolmisopen ryhmäpuutarha (1.0 p)
    keskiviikko kello 23.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 184 tavua, 7 sanaa.
  164. Paloahon koulu U (1.0 p)
    keskiviikko kello 23.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 885 tavua, 9 sanaa.

Haltiamieli (165 p) muokkaa

152 artikkelia, −14,30 kB

  1. Electric Lady Studios (1.0 p)
    torstai kello 12.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 199 tavua, 0 sanaa.
  2. Hansa Tonstudio (1.0 p)
    torstai kello 14.11: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 413 tavua, 1 sanaa.
  3. Danay García (1.0 p)
    torstai kello 14.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 888 tavua, -3 sanaa.
  4. Ray Fisher (1.0 p)
    torstai kello 17.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 341 tavua, 22 sanaa.
  5. Justice League (elokuva) (1.0 p)
    torstai kello 17.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 298 tavua, 1 sanaa.
  6. Corey Hawkins (1.0 p)
    torstai kello 18.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 108 tavua, 0 sanaa.
  7. Anders Thomas Jensen (1.0 p)
    torstai kello 20.46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 925 tavua, -1 sanaa.
  8. Benedict Wong (1.0 p)
    torstai kello 20.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 882 tavua, 0 sanaa.
  9. Jon Watts (1.0 p)
    torstai kello 21.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 110 tavua, 0 sanaa.
  10. Tony Revolori (1.0 p)
    torstai kello 22.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 666 tavua, 15 sanaa.
  11. Eileen Ryan (1.0 p)
    perjantai kello 00.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 207 tavua, 1 sanaa.
  12. Todd Graff (1.0 p)
    perjantai kello 13.09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 72 tavua, 0 sanaa.
  13. Pikilinna (1.0 p)
    perjantai kello 17.13: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 337 tavua, 3 sanaa.
  14. Holiday Club Tampereen kylpylä (1.0 p)
    perjantai kello 17.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 274 tavua, -1 sanaa.
  15. Adam Brown (1.0 p)
    perjantai kello 19.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 001 tavua, 67 sanaa.
  16. Aaron Jeffery (1.0 p)
    perjantai kello 19.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 90 tavua, -4 sanaa.
  17. Adil Hussain (1.0 p)
    perjantai kello 20.08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 822 tavua, 0 sanaa.
  18. Adrienne King (1.0 p)
    perjantai kello 20.25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 199 tavua, 9 sanaa.
  19. Alan Oppenheimer (1.0 p)
    perjantai kello 20.36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 41 tavua, -1 sanaa.
  20. Albert Mol (1.0 p)
    perjantai kello 20.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 189 tavua, 2 sanaa.
  21. Alessandro Nivola (1.0 p)
    perjantai kello 20.48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 780 tavua, 8 sanaa.
  22. Alexa Nikolas (1.0 p)
    perjantai kello 21.06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 60 tavua, -1 sanaa.
  23. Alexander Ludwig (1.0 p)
    perjantai kello 21.20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 208 tavua, -10 sanaa.
  24. Alexandra Breckenridge (1.0 p)
    perjantai kello 21.23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 70 tavua, 0 sanaa.
  25. Alma Fahlstrøm (1.0 p)
    perjantai kello 21.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 120 tavua, 0 sanaa.
  26. Amanda Bearse (1.0 p)
    perjantai kello 21.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 871 tavua, 1 sanaa.
  27. Amanda Holden (1.0 p)
    perjantai kello 22.08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 331 tavua, 0 sanaa.
  28. Amber Marshall (1.0 p)
    perjantai kello 22.19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −123 tavua, -3 sanaa.
  29. Amparo Baró (1.0 p)
    perjantai kello 22.26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 865 tavua, 0 sanaa.
  30. Amy Hill (1.0 p)
    perjantai kello 22.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 284 tavua, 3 sanaa.
  31. Andrew J. West (1.0 p)
    perjantai kello 22.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 43 tavua, 0 sanaa.
  32. Anna Camp (1.0 p)
    perjantai kello 23.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 77 tavua, 0 sanaa.
  33. Anna Chlumsky (1.0 p)
    perjantai kello 23.22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 130 tavua, 3 sanaa.
  34. Anna Favella (1.0 p)
    perjantai kello 23.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 433 tavua, -1 sanaa.
  35. Antje Hagen (1.0 p)
    perjantai kello 23.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 390 tavua, 0 sanaa.
  36. Antônio Fagundes (1.0 p)
    perjantai kello 23.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 76 tavua, 0 sanaa.
  37. April Winchell (1.0 p)
    perjantai kello 23.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 44 tavua, 0 sanaa.
  38. Armand Assante (1.0 p)
    lauantai kello 00.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 909 tavua, 0 sanaa.
  39. A. E. W. Mason (1.0 p)
    lauantai kello 02.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 246 tavua, 2 sanaa.
  40. Alex Gibney (1.0 p)
    lauantai kello 04.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 143 tavua, 2 sanaa.
  41. Alex Graves (1.0 p)
    lauantai kello 04.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 226 tavua, 0 sanaa.
  42. Bennett Miller (1.0 p)
    lauantai kello 04.52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  43. Buck Henry (1.0 p)
    lauantai kello 05.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 114 tavua, 2 sanaa.
  44. Chantal Akerman (1.0 p)
    lauantai kello 05.44: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 82 tavua, 0 sanaa.
  45. Chris Wedge (1.0 p)
    lauantai kello 05.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 41 tavua, 0 sanaa.
  46. Christian Frei (1.0 p)
    lauantai kello 05.52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 174 tavua, 2 sanaa.
  47. Tuomisen kivimuuri (5.0 p)
    lauantai kello 20.22: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 66 tavua, 0 sanaa.
  48. Amurinlinna (1.0 p)
    lauantai kello 21.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 100 tavua, 0 sanaa.
  49. Näsinselkä (1.0 p)
    lauantai kello 18.17: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 274 tavua, 0 sanaa.
  50. Ayda Field (1.0 p)
    sunnuntai kello 15.22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 789 tavua, 3 sanaa.
  51. Azra Akın (1.0 p)
    sunnuntai kello 16.08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 56 tavua, 0 sanaa.
  52. Bae Suzy (1.0 p)
    sunnuntai kello 16.15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 119 tavua, 0 sanaa.
  53. Beau Mirchoff (1.0 p)
    sunnuntai kello 16.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 190 tavua, 0 sanaa.
  54. Koskuenkolu (5.0 p)
    sunnuntai kello 19.40: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 103 tavua, 0 sanaa.
  55. Betty Buckley (1.0 p)
    sunnuntai kello 20.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 794 tavua, -1 sanaa.
  56. Björn Granath (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 810 tavua, -1 sanaa.
  57. Bryce Johnson (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 138 tavua, 14 sanaa.
  58. Cameron Monaghan (1.0 p)
    sunnuntai kello 22.10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 939 tavua, 1 sanaa.
  59. Caterina Scorsone (1.0 p)
    sunnuntai kello 22.24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 87 tavua, 0 sanaa.
  60. Charlie Adler (1.0 p)
    sunnuntai kello 22.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −159 tavua, 0 sanaa.
  61. Chris Pontius (1.0 p)
    sunnuntai kello 22.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 115 tavua, 0 sanaa.
  62. Christopher Knights (1.0 p)
    sunnuntai kello 22.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 76 tavua, 0 sanaa.
  63. Christopher Sabat (1.0 p)
    sunnuntai kello 22.44: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −14 tavua, -11 sanaa.
  64. Cicely Tyson (1.0 p)
    sunnuntai kello 22.48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 880 tavua, -1 sanaa.
  65. Cillian Murphy (1.0 p)
    sunnuntai kello 22.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −36 tavua, 0 sanaa.
  66. Clare Higgins (1.0 p)
    sunnuntai kello 22.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 48 tavua, 0 sanaa.
  67. Tampereen yleinen sairaala (5.0 p)
    sunnuntai kello 23.16: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 122 tavua, -2 sanaa.
  68. Bertha Tammelin (1.0 p)
    tiistai kello 13.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 58 tavua, -2 sanaa.
  69. Bruce McGill (1.0 p)
    tiistai kello 13.06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 262 tavua, 2 sanaa.
  70. Charlotte Raa-Winterhjelm (1.0 p)
    tiistai kello 13.46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 20 tavua, 0 sanaa.
  71. Dana Snyder (1.0 p)
    tiistai kello 13.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 930 tavua, 5 sanaa.
  72. Dante Basco (1.0 p)
    tiistai kello 14.14: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 84 tavua, 4 sanaa.
  73. Deep Roy (1.0 p)
    tiistai kello 15.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 96 tavua, -1 sanaa.
  74. Dina Korzun (1.0 p)
    tiistai kello 15.24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 771 tavua, 0 sanaa.
  75. Dirk Plönissen (1.0 p)
    tiistai kello 16.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 654 tavua, 0 sanaa.
  76. Dominique Pinon (1.0 p)
    tiistai kello 16.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 861 tavua, 0 sanaa.
  77. César-palkinto (1.0 p)
    tiistai kello 17.18: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 206 tavua, -6 sanaa.
  78. Don Johnson (1.0 p)
    tiistai kello 17.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −91 tavua, -32 sanaa.
  79. Dorothy Gibson (1.0 p)
    torstai kello 18.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 279 tavua, 8 sanaa.
  80. Edita Pieha (1.0 p)
    torstai kello 18.22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 72 tavua, 0 sanaa.
  81. Elizabeth Peña (1.0 p)
    torstai kello 19.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 145 tavua, 0 sanaa.
  82. Elizabeth Rodriguez (1.0 p)
    torstai kello 20.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 125 tavua, -3 sanaa.
  83. Erin Fitzgerald (1.0 p)
    torstai kello 21.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 167 tavua, -2 sanaa.
  84. Gavin Hood (1.0 p)
    torstai kello 21.46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 138 tavua, -3 sanaa.
  85. Giuliano Gemma (2.0 p)
    perjantai kello 20.51: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 907 tavua, 0 sanaa.
  86. Glenn McMillan (1.0 p)
    perjantai kello 20.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 47 tavua, -1 sanaa.
  87. Gorden Kaye (1.0 p)
    perjantai kello 21.03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 816 tavua, 0 sanaa.
  88. Gregg Berger (1.0 p)
    perjantai kello 21.59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 143 tavua, 0 sanaa.
  89. Gunnel Lindblom (1.0 p)
    perjantai kello 22.18: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 865 tavua, 0 sanaa.
  90. Marti Noxon (1.0 p)
    sunnuntai kello 01.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 64 tavua, -5 sanaa.
  91. Gustaf Skarsgård (1.0 p)
    sunnuntai kello 03.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 56 tavua, -2 sanaa.
  92. Hülya Koçyiğit (1.0 p)
    sunnuntai kello 04.46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −2 694 tavua, 0 sanaa.
  93. Irene Bedard (1.0 p)
    sunnuntai kello 04.55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 878 tavua, 2 sanaa.
  94. Jake Short (1.0 p)
    sunnuntai kello 05.08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 807 tavua, 0 sanaa.
  95. James Patrick Stuart (1.0 p)
    sunnuntai kello 05.12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 164 tavua, 0 sanaa.
  96. Jang Jin-young (1.0 p)
    sunnuntai kello 05.24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 975 tavua, 0 sanaa.
  97. Jen Taylor (1.0 p)
    sunnuntai kello 05.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 45 tavua, 0 sanaa.
  98. Jessica DiCicco (1.0 p)
    sunnuntai kello 13.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 37 tavua, 1 sanaa.
  99. Howard Hesseman (1.0 p)
    sunnuntai kello 13.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 863 tavua, 0 sanaa.
  100. Jim Cummings (1.0 p)
    sunnuntai kello 13.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −208 tavua, -3 sanaa.
  101. Jonathan Jackson (1.0 p)
    sunnuntai kello 14.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 894 tavua, 0 sanaa.
  102. Jonathan Taylor Thomas (1.0 p)
    sunnuntai kello 15.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 46 tavua, 0 sanaa.
  103. Josh Charles (1.0 p)
    sunnuntai kello 15.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 880 tavua, 0 sanaa.
  104. Josh Henderson (1.0 p)
    sunnuntai kello 15.26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 889 tavua, -5 sanaa.
  105. Joshua Morrow (1.0 p)
    sunnuntai kello 15.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 164 tavua, 0 sanaa.
  106. Josie Loren (1.0 p)
    sunnuntai kello 16.08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 84 tavua, 0 sanaa.
  107. Julia Gutiérrez Caba (1.0 p)
    sunnuntai kello 16.13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −19 tavua, -3 sanaa.
  108. Julia Murney (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 87 tavua, 0 sanaa.
  109. Julianne Nicholson (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 884 tavua, 0 sanaa.
  110. Jurnee Smollett (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 105 tavua, 0 sanaa.
  111. Kajsa Ernst (1.0 p)
    sunnuntai kello 22.06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 941 tavua, 3 sanaa.
  112. Karina Lombard (1.0 p)
    sunnuntai kello 22.19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 34 tavua, 1 sanaa.
  113. Kelly Bishop (1.0 p)
    sunnuntai kello 22.52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 103 tavua, 1 sanaa.
  114. Kelly Lynch (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 890 tavua, 0 sanaa.
  115. Keiko Kishi (1.0 p)
    maanantai kello 14.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 80 tavua, 0 sanaa.
  116. Kevin Dunn (1.0 p)
    maanantai kello 14.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 810 tavua, 0 sanaa.
  117. Kevin Weisman (1.0 p)
    maanantai kello 14.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 124 tavua, 0 sanaa.
  118. Khary Payton (1.0 p)
    maanantai kello 14.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 93 tavua, -2 sanaa.
  119. Kim Coates (1.0 p)
    maanantai kello 15.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 111 tavua, 0 sanaa.
  120. Kim So-yeon (1.0 p)
    maanantai kello 16.05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 70 tavua, 0 sanaa.
  121. Kira Miró (1.0 p)
    maanantai kello 16.36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 44 tavua, -1 sanaa.
  122. Kristina Orbakaite (1.0 p)
    maanantai kello 16.43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 256 tavua, 0 sanaa.
  123. Lee Tergesen (1.0 p)
    maanantai kello 17.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 807 tavua, 0 sanaa.
  124. Lee Tockar (1.0 p)
    maanantai kello 17.06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 101 tavua, 0 sanaa.
  125. Letícia Spiller (1.0 p)
    maanantai kello 17.08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 62 tavua, 0 sanaa.
  126. Linda Christian (1.0 p)
    maanantai kello 17.20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 22 tavua, -1 sanaa.
  127. Linda Larkin (1.0 p)
    maanantai kello 17.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 97 tavua, 0 sanaa.
  128. Lisa Ann Walter (1.0 p)
    maanantai kello 17.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 803 tavua, 0 sanaa.
  129. Lúcia Moniz (1.0 p)
    maanantai kello 18.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 78 tavua, 0 sanaa.
  130. Maggie Wheeler (1.0 p)
    maanantai kello 18.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 901 tavua, 2 sanaa.
  131. Malcolm David Kelley (1.0 p)
    maanantai kello 19.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 136 tavua, 0 sanaa.
  132. Maksim Matvejev (1.0 p)
    tiistai kello 13.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 820 tavua, 0 sanaa.
  133. Marcus Schenkenberg (1.0 p)
    tiistai kello 13.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 136 tavua, -2 sanaa.
  134. Margo Martindale (1.0 p)
    tiistai kello 13.55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 807 tavua, 0 sanaa.
  135. Maria Pitillo (1.0 p)
    tiistai kello 14.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 783 tavua, 0 sanaa.
  136. Marie-Christine Barrault (1.0 p)
    tiistai kello 14.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 852 tavua, 1 sanaa.
  137. Marie Laforêt (1.0 p)
    tiistai kello 14.22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 89 tavua, 1 sanaa.
  138. Massimo Troisi (1.0 p)
    tiistai kello 14.35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 133 tavua, 2 sanaa.
  139. Matthew Settle (1.0 p)
    tiistai kello 14.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 845 tavua, 0 sanaa.
  140. Matthew Santoro (1.0 p)
    tiistai kello 14.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 116 tavua, 0 sanaa.
  141. Michael Raymond-James (1.0 p)
    tiistai kello 14.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 111 tavua, 0 sanaa.
  142. Michiel Huisman (1.0 p)
    tiistai kello 15.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 72 tavua, -1 sanaa.
  143. Mireille Enos (1.0 p)
    tiistai kello 15.17: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 126 tavua, 0 sanaa.
  144. Mitch Pileggi (1.0 p)
    tiistai kello 15.22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 45 tavua, 1 sanaa.
  145. Monica Keena (1.0 p)
    tiistai kello 15.28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 839 tavua, 0 sanaa.
  146. Monica Rial (1.0 p)
    tiistai kello 15.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 20 tavua, 2 sanaa.
  147. Moon Geun Young (1.0 p)
    tiistai kello 15.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 43 tavua, 0 sanaa.
  148. Kevin Durand (1.0 p)
    tiistai kello 20.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 192 tavua, 0 sanaa.
  149. Adam-ondi-Ahman (1.0 p)
    perjantai kello 19.52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 411 tavua, 82 sanaa.
  150. Joakim Skovgaard (1.0 p)
    sunnuntai kello 19.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 116 tavua, 0 sanaa.
  151. Heltta (1.0 p)
    maanantai kello 20.15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 193 tavua, 2 sanaa.
  152. Frank Oz (1.0 p)
    lauantai kello 18.43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 784 tavua, -6 sanaa.

Htm (162 p) muokkaa

34 artikkelia, 21,22 kB

  1. Naarvan rajaseutukirkko (5.0 p)
    maanantai kello 05.50: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 190 tavua, 0 sanaa.
  2. Väylä (kylä) (5.0 p)
    tiistai kello 07.34: 5.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 269 tavua, 0 sanaa.
  3. Jussi (5.0 p)
    torstai kello 04.00: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 177 tavua, 0 sanaa.
  4. Tapaninkylän kaatopaikka (5.0 p)
    tiistai kello 20.48: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 148 tavua, 0 sanaa.
  5. Hiidenkiven peruskoulu (5.0 p)
    tiistai kello 20.49: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 372 tavua, 1 sanaa.
  6. Mosahalli (5.0 p)
    tiistai kello 20.54: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  7. Malmin työväentalo (5.0 p)
    keskiviikko kello 19.52: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 241 tavua, 2 sanaa.
  8. Kirkkoniemen kirkko U (5.0 p)
    lauantai kello 10.24: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 5 857 tavua, 267 sanaa.
  9. Verlan seutu (5.0 p)
    lauantai kello 18.04: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 171 tavua, 0 sanaa.
  10. Neidenin kirkko U (5.0 p)
    sunnuntai kello 08.45: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 6 168 tavua, 317 sanaa.
  11. Fallkulla (5.0 p)
    sunnuntai kello 20.54: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 533 tavua, 1 sanaa.
  12. Malmin pelastusasema (5.0 p)
    maanantai kello 21.26: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 150 tavua, 0 sanaa.
  13. Pakilan seurakunta (5.0 p)
    maanantai kello 22.26: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 267 tavua, 3 sanaa.
  14. Ylläs-halli (5.0 p)
    torstai kello 04.40: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  15. Biotekniikan instituutti (5.0 p)
    lauantai kello 04.41: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 149 tavua, 0 sanaa.
  16. Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu (5.0 p)
    lauantai kello 06.32: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 253 tavua, 0 sanaa.
  17. Tattarisuon silta (5.0 p)
    lauantai kello 07.33: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 82 tavua, 0 sanaa.
  18. Pakilanpuisto (5.0 p)
    lauantai kello 19.08: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 383 tavua, 23 sanaa.
  19. Kotinummen ala-aste (5.0 p)
    lauantai kello 21.26: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 234 tavua, 20 sanaa.
  20. Mellari (5.0 p)
    lauantai kello 23.40: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 169 tavua, 0 sanaa.
  21. Mellupiste (5.0 p)
    lauantai kello 23.41: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 74 tavua, 0 sanaa.
  22. EräViikingit (5.0 p)
    sunnuntai kello 12.26: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 147 tavua, -42 sanaa.
  23. Keinutien ala-aste (5.0 p)
    sunnuntai kello 20.20: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 556 tavua, 2 sanaa.
  24. Aurinkolahden peruskoulu (5.0 p)
    sunnuntai kello 20.43: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 663 tavua, 2 sanaa.
  25. Saseka (5.0 p)
    sunnuntai kello 21.05: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 888 tavua, 17 sanaa.
  26. Alppikylä (5.0 p)
    sunnuntai kello 21.45: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 549 tavua, 0 sanaa.
  27.   Luettelo tunnetuista Hietaniemen hautausmaalle haudatuista henkilöistä U (1.0 p )
    lauantai kello 10.21: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 14 115 tavua, 90 sanaa.
    Huomio: Muokkaukset tähän artikkeliin on toistaiseksi hylätty.
  28. Askaisten Ritaripuisto (5.0 p)
    sunnuntai kello 23.06: 5.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 346 tavua, 3 sanaa.
  29. Seututie 193 (5.0 p)
    maanantai kello 05.55: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 144 tavua, 0 sanaa.
  30. Yhdystie 1900 (5.0 p)
    maanantai kello 06.06: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 88 tavua, 0 sanaa.
  31. Rastilan leirintäalue (5.0 p)
    maanantai kello 06.27: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 149 tavua, 0 sanaa.
  32. Jarkko Roth (2.0 p)
    tiistai kello 05.59: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 677 tavua, 0 sanaa.
  33. Laattasilta U (5.0 p)
    tiistai kello 23.42: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 744 tavua, 105 sanaa.
  34. Veraisten koulu (5.0 p)
    tiistai kello 23.58: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 84 tavua, 0 sanaa.

Urjanhai (128 p) muokkaa

28 artikkelia, 33,52 kB

  1. Pohjanlahdenlauha (5.0 p)
    lauantai kello 17.04: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 118 tavua, 0 sanaa.
  2. Hanhiluoto (5.0 p)
    lauantai kello 17.45: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 118 tavua, 0 sanaa.
  3. Sinikaisla U (5.0 p)
    lauantai kello 19.06: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 4 754 tavua, 26 sanaa.
  4. Kuninkaanlähde (Kankaanpää) (5.0 p)
    lauantai kello 19.43: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 347 tavua, 13 sanaa.
  5. Uhrilähde (Jämijärvi) U (5.0 p)
    lauantai kello 20.58: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 110 tavua, 43 sanaa.
  6. Salmijärvi (Ulvila) (5.0 p)
    lauantai kello 21.26: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 1 sanaa.
  7. Pikku Salmijärvi (Ulvila) (5.0 p)
    lauantai kello 21.28: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 66 tavua, 0 sanaa.
  8. Levajärvi (5.0 p)
    lauantai kello 21.38: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 226 tavua, 1 sanaa.
  9. Kuorsumaanjärvi (5.0 p)
    lauantai kello 23.04: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 94 tavua, 0 sanaa.
  10. Pyhäjärvi (Kullaa) (5.0 p)
    lauantai kello 23.19: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 80 tavua, 0 sanaa.
  11. Kyynärjärvi (Kankaanpää) U (5.0 p)
    sunnuntai kello 00.14: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 377 tavua, 43 sanaa.
  12. Orjapaasi (5.0 p)
    sunnuntai kello 01.09: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 100 tavua, 4 sanaa.
  13. Patajärvi (Eura) (5.0 p)
    sunnuntai kello 02.23: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 74 tavua, 0 sanaa.
  14. Pitkäjärvi (Eura) (5.0 p)
    sunnuntai kello 02.31: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 133 tavua, 1 sanaa.
  15. Valkojärvi (5.0 p)
    sunnuntai kello 02.45: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 123 tavua, 3 sanaa.
  16. Sahalahti (Ulvila) (5.0 p)
    sunnuntai kello 04.28: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 167 tavua, 5 sanaa.
  17. Eurajoensalmi (5.0 p)
    sunnuntai kello 10.34: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 148 tavua, 7 sanaa.
  18. Pinkjärvi (5.0 p)
    sunnuntai kello 10.51: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 472 tavua, 34 sanaa.
  19. Riihijärvi (Eurajoki) U (5.0 p)
    sunnuntai kello 11.28: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 548 tavua, 55 sanaa.
  20. Iso Ylistenjärvi U (5.0 p)
    sunnuntai kello 12.41: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 4 907 tavua, 143 sanaa.
  21. Haukijärvi (Ahmaus) (5.0 p)
    maanantai kello 00.16: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 103 tavua, 0 sanaa.
  22. Lampinjärvi U (5.0 p)
    maanantai kello 00.58: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 328 tavua, 69 sanaa.
  23. Fatijärvi U (1.0 p)
    perjantai kello 22.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 915 tavua, 66 sanaa.
  24. Aleksis Kiven syntymäkoti (1.0 p)
    sunnuntai kello 17.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 89 tavua, 0 sanaa.
  25. Taaborinvuori (1.0 p)
    sunnuntai kello 17.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 165 tavua, 2 sanaa.
  26. Kluuviflada (5.0 p)
    sunnuntai kello 20.26: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 163 tavua, 7 sanaa.
  27. Löytänejärvi U (5.0 p)
    sunnuntai kello 21.22: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 871 tavua, 41 sanaa.
  28. Lassila (Noormarkku) (5.0 p)
    sunnuntai kello 21.23: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 45 tavua, 1 sanaa.

Lakritsa (114 p) muokkaa

105 artikkelia, 395,87 kB

  1. Veckjärvi (5.0 p)
    maanantai kello 10.39: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 92 tavua, 0 sanaa.
  2. Aeroflotin lennon 821 onnettomuus (1.0 p)
    maanantai kello 11.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 164 tavua, 0 sanaa.
  3. Ambaton maanjäristys 1949 (1.0 p)
    maanantai kello 11.45: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 235 tavua, 0 sanaa.
  4. Andrei Kirjuhin (1.0 p)
    maanantai kello 11.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 0 sanaa.
  5. Arkadiusz Rybicki (1.0 p)
    maanantai kello 11.48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  6. Barthélemy Boganda (1.0 p)
    maanantai kello 12.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 106 tavua, 0 sanaa.
  7. Buddy Clark (1.0 p)
    maanantai kello 12.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 28 tavua, 0 sanaa.
  8. Cal Jones (1.0 p)
    maanantai kello 12.43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 0 sanaa.
  9. El Salvadorin maanjäristys 2001 (1.0 p)
    maanantai kello 12.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 60 tavua, 0 sanaa.
  10. Enoch Thulin (1.0 p)
    maanantai kello 12.48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 72 tavua, 0 sanaa.
  11. George S. Mickelson (1.0 p)
    maanantai kello 13.46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 83 tavua, 0 sanaa.
  12. Godfrey Chitalu (1.0 p)
    maanantai kello 13.48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 50 tavua, 0 sanaa.
  13. Gösta Runö (1.0 p)
    maanantai kello 13.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 36 tavua, 0 sanaa.
  14. Haywardin maanjäristys 1868 (1.0 p)
    maanantai kello 13.52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 125 tavua, 0 sanaa.
  15. Istanbulin maanjäristys 1509 (1.0 p)
    maanantai kello 13.55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 92 tavua, 0 sanaa.
  16. István Horthy (1.0 p)
    maanantai kello 13.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 69 tavua, 0 sanaa.
  17. Jim Reeves (1.0 p)
    maanantai kello 14.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 74 tavua, 0 sanaa.
  18. Jorge Ibargüengoitia (1.0 p)
    maanantai kello 14.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 82 tavua, 0 sanaa.
  19. Josef Vašíček (1.0 p)
    maanantai kello 14.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa.
  20. Luettelo ydinonnettomuuksista (1.0 p)
    tiistai kello 14.11: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 267 tavua, 0 sanaa.
  21. Ladislav Troják (1.0 p)
    tiistai kello 14.12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 21 tavua, 0 sanaa.
  22. Lone Pinen maanjäristys (1.0 p)
    tiistai kello 14.13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 38 tavua, 0 sanaa.
  23. M/S Oceanos (1.0 p)
    tiistai kello 17.24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 73 tavua, 0 sanaa.
  24. Payne Stewart (1.0 p)
    tiistai kello 17.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 83 tavua, 0 sanaa.
  25. RMS Andania (1921) (1.0 p)
    tiistai kello 17.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 15 tavua, 0 sanaa.
  26. FK Mladá Boleslav (2.0 p)
    keskiviikko kello 11.51: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 46 tavua, 0 sanaa.
  27. Valentino Mazzola (1.0 p)
    keskiviikko kello 16.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 42 tavua, 0 sanaa.
  28. Vladimir Petljakov (1.0 p)
    keskiviikko kello 16.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 122 tavua, 0 sanaa.
  29. Włodzimierz Potasiński (1.0 p)
    keskiviikko kello 16.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 112 tavua, 0 sanaa.
  30. AC Kirkkonummi (2.0 p)
    keskiviikko kello 20.19: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  31. AFC DWS (1.0 p)
    keskiviikko kello 20.23: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 90 tavua, 0 sanaa.
  32. Afghan United Kabul FC (2.0 p)
    torstai kello 06.11: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 0 sanaa.
  33. Trooppinen myrsky Erika U (1.0 p)
    sunnuntai kello 10.24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 788 tavua, 39 sanaa.
  34. Zequinha U (1.0 p)
    maanantai kello 00.15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 772 tavua, 86 sanaa.
  35. Jair da Costa U (1.0 p)
    maanantai kello 00.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 552 tavua, 85 sanaa.
  36. Daniele Garozzo U (1.0 p)
    maanantai kello 00.24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 296 tavua, 22 sanaa.
  37. Miesten floretin henkilökohtainen kilpailu kesäolympialaisissa 2016 U (1.0 p)
    maanantai kello 11.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 7 203 tavua, 35 sanaa.
  38. Emese Szász U (1.0 p)
    tiistai kello 08.36: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 2 119 tavua, 46 sanaa.
  39. Jana Jegorjan U (1.0 p)
    tiistai kello 08.47: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 2 090 tavua, 25 sanaa.
  40. Park Sang-young U (1.0 p)
    keskiviikko kello 11.46: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 1 499 tavua, 26 sanaa.
  41. Bauru Atlético Clube (2.0 p)
    keskiviikko kello 14.54: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  42. Coritiba Foot Ball Club (2.0 p)
    keskiviikko kello 14.56: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  43. Amarildo (1.0 p)
    keskiviikko kello 19.15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 90 tavua, 0 sanaa.
  44. Koskimelonta kesäolympialaisissa 2016 – miesten kanadalaisyksikkö U (1.0 p)
    keskiviikko kello 20.43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 5 914 tavua, 51 sanaa.
  45. Denis Gargaud Chanut U (1.0 p)
    keskiviikko kello 20.53: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 1 986 tavua, 23 sanaa.
  46. Naisten vesipalloturnaus kesäolympialaisissa 2016 U (1.0 p)
    torstai kello 14.05: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 4 933 tavua, 61 sanaa.
  47. Miesten vesipalloturnaus kesäolympialaisissa 2016 U (1.0 p)
    torstai kello 14.06: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 5 886 tavua, 51 sanaa.
  48. Inna Deriglazova U (1.0 p)
    torstai kello 21.09: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 2 161 tavua, 44 sanaa.
  49. Naisten kalvan joukkuekilpailu kesäolympialaisissa 2016 U (1.0 p)
    perjantai kello 08.12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 5 017 tavua, 32 sanaa.
  50. Naisten floretin henkilökohtainen kilpailu kesäolympialaisissa 2016 U (1.0 p)
    perjantai kello 14.40: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 9 541 tavua, 39 sanaa.
  51. Pöytätennis kesäolympialaisissa 2016 – miesten kaksinpeli U (1.0 p)
    perjantai kello 23.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 490 tavua, 34 sanaa.
  52. Pöytätennis kesäolympialaisissa 2016 – naisten kaksinpeli U (1.0 p)
    perjantai kello 23.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 494 tavua, 36 sanaa.
  53. Pöytätennis kesäolympialaisissa 2016 – miesten joukkuepeli U (1.0 p)
    lauantai kello 00.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 491 tavua, 32 sanaa.
  54. Pöytätennis kesäolympialaisissa 2016 – naisten joukkuepeli U (1.0 p)
    lauantai kello 00.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 873 tavua, 32 sanaa.
  55. Centro Olímpico de Hockey U (1.0 p)
    lauantai kello 17.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 688 tavua, 32 sanaa.
  56. Artur Ahmathuzin U (1.0 p)
    lauantai kello 22.37: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 2 617 tavua, 42 sanaa.
  57. Aleksei Tšeremisinov U (1.0 p)
    lauantai kello 22.41: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 2 555 tavua, 47 sanaa.
  58. Miesten floretin joukkuekilpailu kesäolympialaisissa 2016 U (1.0 p)
    lauantai kello 23.03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 5 004 tavua, 30 sanaa.
  59. Miesten jousiammunnan henkilökohtainen kilpailu kesäolympialaisissa 2016 U (1.0 p)
    lauantai kello 23.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 9 321 tavua, 41 sanaa.
  60. Naisten jousiammunnan henkilökohtainen kilpailu kesäolympialaisissa 2016 U (1.0 p)
    sunnuntai kello 00.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 639 tavua, 44 sanaa.
  61. Kim Woo-jin U (1.0 p)
    sunnuntai kello 00.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 690 tavua, 46 sanaa.
  62. Ki Bo-bae U (1.0 p)
    sunnuntai kello 00.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 990 tavua, 67 sanaa.
  63. Koskimelonta kesäolympialaisissa 2016 – miesten kanadalaiskaksikko U (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.38: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 5 971 tavua, 68 sanaa.
  64. Ladislav Škantár U (1.0 p)
    maanantai kello 11.18: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 588 tavua, 25 sanaa.
  65. Peter Škantár U (1.0 p)
    maanantai kello 11.19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 607 tavua, 24 sanaa.
  66. Koskimelonta kesäolympialaisissa 2016 – miesten kajakkiyksikkö U (1.0 p)
    maanantai kello 13.40: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 6 070 tavua, 61 sanaa.
  67. Koskimelonta kesäolympialaisissa 2016 – naisten kajakkiyksikkö U (1.0 p)
    maanantai kello 13.45: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 6 356 tavua, 64 sanaa.
  68. Miesten kalvan joukkuekilpailu kesäolympialaisissa 2016 U (1.0 p)
    maanantai kello 16.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 4 472 tavua, 34 sanaa.
  69. Naisten säilän joukkuekilpailu kesäolympialaisissa 2016 U (1.0 p)
    maanantai kello 22.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 4 601 tavua, 30 sanaa.
  70. Naisten säilän henkilökohtainen kilpailu kesäolympialaisissa 2016 U (1.0 p)
    tiistai kello 15.35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 5 989 tavua, 40 sanaa.
  71. Miesten säilän henkilökohtainen kilpailu kesäolympialaisissa 2016 U (1.0 p)
    tiistai kello 17.15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 5 253 tavua, 40 sanaa.
  72. Rantalentopallo kesäolympialaisissa 2016 – naisten turnaus U (1.0 p)
    torstai kello 13.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 5 009 tavua, 51 sanaa.
  73. Miesten triathlon kesäolympialaisissa 2016 U (1.0 p)
    perjantai kello 07.59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 8 301 tavua, 45 sanaa.
  74. Nykyaikainen viisiottelu kesäolympialaisissa 2016 – naisten kilpailu U (1.0 p)
    lauantai kello 19.55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 18 639 tavua, 75 sanaa.
  75. Inbee Park U (1.0 p)
    lauantai kello 22.17: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 295 tavua, 32 sanaa.
  76. Lydia Ko U (1.0 p)
    lauantai kello 22.18: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 307 tavua, 35 sanaa.
  77. Féng Shān Shān U (1.0 p)
    lauantai kello 22.23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 252 tavua, 31 sanaa.
  78. Melonta kesäolympialaisissa 2016 – naisten 500 metrin kajakkinelikko U (1.0 p)
    lauantai kello 23.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 5 543 tavua, 53 sanaa.
  79. Melonta kesäolympialaisissa 2016 – miesten 1 000 metrin kajakkinelikko U (1.0 p)
    sunnuntai kello 00.05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 5 514 tavua, 49 sanaa.
  80. Koripallo kesäolympialaisissa 2016 – miesten turnaus U (1.0 p)
    sunnuntai kello 00.55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 453 tavua, 30 sanaa.
  81. Koripallo kesäolympialaisissa 2016 – naisten turnaus U (1.0 p)
    sunnuntai kello 01.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 717 tavua, 45 sanaa.
  82. Nykyaikainen viisiottelu kesäolympialaisissa 2016 – miesten kilpailu U (1.0 p)
    sunnuntai kello 13.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 8 583 tavua, 51 sanaa.
  83. Franziska Weber U (1.0 p)
    sunnuntai kello 20.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 224 tavua, 59 sanaa.
  84. Naisten triathlon kesäolympialaisissa 2016 U (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 8 379 tavua, 38 sanaa.
  85. Sofja Velikaja U (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 506 tavua, 94 sanaa.
  86. Olha H’arlan U (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 863 tavua, 66 sanaa.
  87. Melonta kesäolympialaisissa 2016 – naisten 500 metrin kajakkikaksikko U (1.0 p)
    sunnuntai kello 22.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 972 tavua, 48 sanaa.
  88. Melonta kesäolympialaisissa 2016 – naisten 500 metrin kajakkiyksikkö U (1.0 p)
    sunnuntai kello 22.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 662 tavua, 39 sanaa.
  89. Melonta kesäolympialaisissa 2016 – naisten 200 metrin kajakkiyksikkö U (1.0 p)
    sunnuntai kello 22.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 665 tavua, 39 sanaa.
  90. Melonta kesäolympialaisissa 2016 – miesten 1 000 metrin kanadalaiskaksikko U (1.0 p)
    sunnuntai kello 22.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 678 tavua, 49 sanaa.
  91. Melonta kesäolympialaisissa 2016 – miesten 1 000 metrin kanadalaisyksikkö U (1.0 p)
    sunnuntai kello 22.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 4 088 tavua, 50 sanaa.
  92. Melonta kesäolympialaisissa 2016 – miesten 1 000 metrin kajakkikaksikko U (1.0 p)
    sunnuntai kello 22.52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 729 tavua, 49 sanaa.
  93. Melonta kesäolympialaisissa 2016 – miesten 200 metrin kajakkikaksikko U (1.0 p)
    sunnuntai kello 22.52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 861 tavua, 48 sanaa.
  94. Melonta kesäolympialaisissa 2016 – miesten 200 metrin kajakkiyksikkö U (1.0 p)
    sunnuntai kello 22.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 861 tavua, 48 sanaa.
  95. Melonta kesäolympialaisissa 2016 – miesten 200 metrin kanadalaisyksikkö U (1.0 p)
    sunnuntai kello 22.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 737 tavua, 39 sanaa.
  96. Melonta kesäolympialaisissa 2016 – miesten 1 000 metrin kajakkiyksikkö U (1.0 p)
    sunnuntai kello 22.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 612 tavua, 40 sanaa.
  97. Loredana Dinu U (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 305 tavua, 33 sanaa.
  98. Simona Gherman U (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 320 tavua, 32 sanaa.
  99. Simona Pop U (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 434 tavua, 43 sanaa.
  100. Ana Maria Popescu U (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 519 tavua, 49 sanaa.
  101. Jekaterina Djatšenko U (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 580 tavua, 42 sanaa.
  102. Julija Gavrilova U (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 496 tavua, 41 sanaa.
  103. Gwen Jorgensen U (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 223 tavua, 27 sanaa.
  104. Vicky Holland U (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 418 tavua, 20 sanaa.
  105. Alexander Massialas (1.0 p)
    maanantai kello 07.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 101 tavua, 0 sanaa.

IA (100 p) muokkaa

22 artikkelia, 13,50 kB

  1.   Sly Cooper (1.0 p )
    maanantai kello 03.35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 353 tavua, -80 sanaa.
    Huomio: Muokkaukset tähän artikkeliin on toistaiseksi hylätty.
  2. Summan paperitehdas (5.0 p)
    torstai kello 16.28: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 117 tavua, 0 sanaa.
  3. Meritaito (5.0 p)
    maanantai kello 19.17: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 142 tavua, 0 sanaa.
  4. Jorma Hynninen (5.0 p)
    maanantai kello 22.02: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 96 tavua, 0 sanaa.
  5. Kotkan keskustaajama (5.0 p)
    maanantai kello 22.45: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 41 tavua, 0 sanaa.
  6. Kolkansaari (5.0 p)
    lauantai kello 22.46: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 43 tavua, 0 sanaa.
  7. Cursor (5.0 p)
    maanantai kello 18.11: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 100 tavua, 0 sanaa.
  8. Jylppy (5.0 p)
    maanantai kello 18.22: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 40 tavua, 0 sanaa.
  9.   Karhuvuoren koulu (1.0 p )
    tiistai kello 19.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 76 tavua, 0 sanaa.
    Huomio: Muokkaukset tähän artikkeliin on toistaiseksi hylätty.
  10. Tomas Wecksten (5.0 p)
    lauantai kello 23.38: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 39 tavua, 0 sanaa.
  11. Kaisa Tyni (5.0 p)
    torstai kello 11.23: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 42 tavua, 0 sanaa.
  12. Arttu Halmela (5.0 p)
    perjantai kello 20.33: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 45 tavua, 0 sanaa.
  13. Arttu Kangas (5.0 p)
    lauantai kello 23.22: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 37 tavua, 0 sanaa.
  14. Elmo Lakka (5.0 p)
    lauantai kello 23.27: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 35 tavua, 0 sanaa.
  15. Emmi Mäkinen (5.0 p)
    lauantai kello 23.29: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 38 tavua, 0 sanaa.
  16. Hanna Wiss (5.0 p)
    lauantai kello 23.32: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 42 tavua, 0 sanaa.
  17. Maria Räsänen (5.0 p)
    lauantai kello 23.34: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 47 tavua, 0 sanaa.
  18. Mika Purmonen (5.0 p)
    sunnuntai kello 00.40: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 45 tavua, 0 sanaa.
  19. Aristote Mboma (5.0 p)
    maanantai kello 17.15: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 39 tavua, 0 sanaa.
  20. Akseli Kalermo (5.0 p)
    maanantai kello 17.35: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 39 tavua, 0 sanaa.
  21. Juha Porkka (5.0 p)
    maanantai kello 17.59: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 0 sanaa.
  22. Sara Kuivisto (5.0 p)
    tiistai kello 22.58: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 45 tavua, 0 sanaa.

Makele-90 (85 p) muokkaa

74 artikkelia, 6,98 kB

  1. Aijala (1.0 p)
    lauantai kello 21.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 74 tavua, 0 sanaa.
  2. Brännskär (1.0 p)
    lauantai kello 21.46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 139 tavua, 0 sanaa.
  3. Budokwai (1.0 p)
    lauantai kello 21.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 62 tavua, 0 sanaa.
  4. Gyltö (1.0 p)
    lauantai kello 21.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 112 tavua, 0 sanaa.
  5. Helmer Tegengren (1.0 p)
    lauantai kello 22.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 76 tavua, 0 sanaa.
  6. Korhonen (yritys) (1.0 p)
    lauantai kello 22.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 93 tavua, 0 sanaa.
  7. Koskeljärvi (1.0 p)
    lauantai kello 22.20: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 137 tavua, 4 sanaa.
  8. Kupittaan Savi (1.0 p)
    lauantai kello 22.28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 94 tavua, 0 sanaa.
  9. Laivateollisuus (1.0 p)
    lauantai kello 22.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 183 tavua, 0 sanaa.
  10. Leiniön Liikenne (1.0 p)
    lauantai kello 22.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 130 tavua, 9 sanaa.
  11. Lietsala (5.0 p)
    lauantai kello 22.42: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 97 tavua, 0 sanaa.
  12. Luolala (5.0 p)
    lauantai kello 22.44: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 134 tavua, 3 sanaa.
  13. Muurlan lasi (1.0 p)
    lauantai kello 22.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 60 tavua, 0 sanaa.
  14. Märynummi (1.0 p)
    lauantai kello 22.46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 72 tavua, 4 sanaa.
  15. Mossala (1.0 p)
    lauantai kello 22.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 126 tavua, 0 sanaa.
  16. Olavi Lähteenmäki (1.0 p)
    lauantai kello 22.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 60 tavua, 2 sanaa.
  17. Radek Smoleňák (1.0 p)
    lauantai kello 23.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 210 tavua, 0 sanaa.
  18. Salon urheilupuisto (1.0 p)
    lauantai kello 23.06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 106 tavua, 0 sanaa.
  19. Tammenpään kartano (1.0 p)
    lauantai kello 23.14: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 88 tavua, 6 sanaa.
  20. Ulkoluoto (1.0 p)
    lauantai kello 23.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 109 tavua, 0 sanaa.
  21. Vuorentaan kartano (1.0 p)
    lauantai kello 23.36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 75 tavua, 5 sanaa.
  22. Åbo Morgonblad (1.0 p)
    lauantai kello 23.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 149 tavua, 0 sanaa.
  23. Anola (1.0 p)
    lauantai kello 23.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 80 tavua, 6 sanaa.
  24. Finnamyl (1.0 p)
    lauantai kello 23.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 97 tavua, 0 sanaa.
  25. Karhuluoto (1.0 p)
    sunnuntai kello 00.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 143 tavua, 0 sanaa.
  26. Lattomeren kirkko (1.0 p)
    sunnuntai kello 00.04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 0 sanaa.
  27. Lattomeri (1.0 p)
    sunnuntai kello 00.05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 110 tavua, 0 sanaa.
  28. Pohjankangas (1.0 p)
    sunnuntai kello 00.09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 147 tavua, 8 sanaa.
  29. Porin Työväen Soittokunta (1.0 p)
    sunnuntai kello 00.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 111 tavua, 4 sanaa.
  30. Porin Työväenyhdistys (1.0 p)
    sunnuntai kello 00.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 110 tavua, 4 sanaa.
  31. Porin kaupunginsairaala (1.0 p)
    sunnuntai kello 00.12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 64 tavua, 0 sanaa.
  32. Teresia ja Rafael Lönnströmin kotimuseo (1.0 p)
    sunnuntai kello 00.15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 146 tavua, 7 sanaa.
  33. Äijänsuo (1.0 p)
    sunnuntai kello 00.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 86 tavua, 4 sanaa.
  34. Dragonéra (1.0 p)
    sunnuntai kello 16.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 14 tavua, 0 sanaa.
  35. Hanhikivi (1.0 p)
    sunnuntai kello 16.05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 157 tavua, 10 sanaa.
  36. Huovari (1.0 p)
    sunnuntai kello 16.12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 91 tavua, 2 sanaa.
  37. Reindeer Island (1.0 p)
    sunnuntai kello 16.14: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 3 sanaa.
  38. Ulko-Tammio (1.0 p)
    sunnuntai kello 16.15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 100 tavua, 3 sanaa.
  39. Aviisi (1.0 p)
    sunnuntai kello 16.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 45 tavua, 0 sanaa.
  40. Hervannan valtaväylä (1.0 p)
    sunnuntai kello 16.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 187 tavua, 10 sanaa.
  41. Hämeen Yhteistyö (1.0 p)
    sunnuntai kello 16.55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 140 tavua, 11 sanaa.
  42. Kaarila (1.0 p)
    sunnuntai kello 16.59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 34 tavua, 17 sanaa.
  43. Kangasalan asema (1.0 p)
    sunnuntai kello 17.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 153 tavua, 11 sanaa.
  44. Kolho (1.0 p)
    sunnuntai kello 17.06: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 111 tavua, 5 sanaa.
  45. Korkeakangas (1.0 p)
    sunnuntai kello 17.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 97 tavua, 4 sanaa.
  46. Lahdesjärvi (1.0 p)
    sunnuntai kello 17.09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 87 tavua, 2 sanaa.
  47. Lapinneva (1.0 p)
    sunnuntai kello 17.13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 41 tavua, 2 sanaa.
  48. Metsäkansa (1.0 p)
    sunnuntai kello 17.19: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 189 tavua, 10 sanaa.
  49. Nokian taistelu (1.0 p)
    sunnuntai kello 17.25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 77 tavua, 0 sanaa.
  50. Pehula (1.0 p)
    sunnuntai kello 17.28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 73 tavua, 2 sanaa.
  51. Putaja (1.0 p)
    sunnuntai kello 17.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 131 tavua, 9 sanaa.
  52. Rapola (1.0 p)
    sunnuntai kello 17.34: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 136 tavua, 6 sanaa.
  53. Salokunta (1.0 p)
    sunnuntai kello 17.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 107 tavua, 2 sanaa.
  54. Siuron rautatieasema (1.0 p)
    sunnuntai kello 17.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 85 tavua, 4 sanaa.
  55. Rapolan muinaislinna (1.0 p)
    sunnuntai kello 17.43: 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: −23 tavua, 0 sanaa.
  56. Tampereen sävel (1.0 p)
    sunnuntai kello 17.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 150 tavua, 10 sanaa.
  57. Urjalan asema (1.0 p)
    sunnuntai kello 17.48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 129 tavua, 8 sanaa.
  58. Vaskivesi (1.0 p)
    sunnuntai kello 17.52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 85 tavua, 0 sanaa.
  59. Vatiala (1.0 p)
    sunnuntai kello 17.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 262 tavua, 22 sanaa.
  60. Voipaala (1.0 p)
    sunnuntai kello 18.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 77 tavua, 4 sanaa.
  61. Forssan teatteri (1.0 p)
    sunnuntai kello 18.08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 190 tavua, 12 sanaa.
  62. Jänhijoki (1.0 p)
    sunnuntai kello 18.12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 177 tavua, 0 sanaa.
  63. Lahden varuskunta (1.0 p)
    sunnuntai kello 18.28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 135 tavua, 0 sanaa.
  64. Hennala (2.0 p)
    sunnuntai kello 18.29: 1.0 p (1 kuva) + 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 112 tavua, 0 sanaa.
  65. Immilä (1.0 p)
    sunnuntai kello 18.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 4 sanaa.
  66. Möysä (2.0 p)
    sunnuntai kello 18.40: 1.0 p (1 kuva) + 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 64 tavua, 4 sanaa.
  67. Kuivanto (2.0 p)
    sunnuntai kello 18.45: 1.0 p (1 kuva) + 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 38 tavua, 3 sanaa.
  68. Lahden diakonian instituutti (1.0 p)
    sunnuntai kello 18.46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 88 tavua, 4 sanaa.
  69. Mustanselkä (1.0 p)
    sunnuntai kello 18.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 139 tavua, 6 sanaa.
  70. Rakokivi (1.0 p)
    sunnuntai kello 18.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 81 tavua, 4 sanaa.
  71. Seesta (1.0 p)
    sunnuntai kello 18.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 80 tavua, 6 sanaa.
  72. Sotilaslääketieteen museo (1.0 p)
    sunnuntai kello 18.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 86 tavua, 3 sanaa.
  73. Urajärvi (1.0 p)
    sunnuntai kello 18.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 85 tavua, 2 sanaa.
  74. Versowood (1.0 p)
    sunnuntai kello 19.05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 147 tavua, 7 sanaa.

Lentokonefani (53 p) muokkaa

47 artikkelia, 386,93 kB

  1. Flying Tiger Linen lento 183 U (1.0 p)
    maanantai kello 19.09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 950 tavua, 203 sanaa.
  2. Saudian lento 163 U (1.0 p)
    maanantai kello 20.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 836 tavua, 2150 sanaa.
  3. ADC Airlinesin lennon 53 onnettomuus (1.0 p)
    keskiviikko kello 14.44: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 122 tavua, 0 sanaa.
  4. Alitalian lento 112 (1.0 p)
    keskiviikko kello 14.46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 127 tavua, 0 sanaa.
  5. American Airlinesin lennon 320 onnettomuus (1.0 p)
    keskiviikko kello 14.48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 124 tavua, 0 sanaa.
  6. Armavian lento 967 (1.0 p)
    keskiviikko kello 14.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 85 tavua, 0 sanaa.
  7. Caspian Airlinesin lento 7908 (1.0 p)
    keskiviikko kello 14.52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 79 tavua, 0 sanaa.
  8. Dana Airin lento 992 (1.0 p)
    keskiviikko kello 14.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 100 tavua, 4 sanaa.
  9. Garuda Indonesian lento 152 (1.0 p)
    keskiviikko kello 14.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 71 tavua, 0 sanaa.
  10. Guangzhou Baiyunin lentokonetörmäys (1.0 p)
    keskiviikko kello 15.03: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 300 tavua, 0 sanaa.
  11. Juutinrauman lento-onnettomuus (1.0 p)
    lauantai kello 14.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 84 tavua, 0 sanaa.
  12. Iran Aseman Airlinesin lennon 6895 onnettomuus (1.0 p)
    lauantai kello 14.28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 109 tavua, 0 sanaa.
  13. Iranin ilmavoimien C-130-koneen törmäys (1.0 p)
    lauantai kello 14.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 91 tavua, 0 sanaa.
  14. Mandala Airlinesin lento 91 (1.0 p)
    lauantai kello 14.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 110 tavua, 1 sanaa.
  15. New Yorkin lento-onnettomuus (1960) (1.0 p)
    lauantai kello 14.45: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 352 tavua, 0 sanaa.
  16. Pan Amin lento 759 (1.0 p)
    lauantai kello 14.48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 121 tavua, 0 sanaa.
  17. Rissalan lentoturma (1.0 p)
    sunnuntai kello 22.36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 121 tavua, 0 sanaa.
  18. Purmon lento-onnettomuus (1.0 p)
    sunnuntai kello 22.43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 96 tavua, 0 sanaa.
  19. Siberia Airlinesin lento 1812 (1.0 p)
    sunnuntai kello 22.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 102 tavua, 0 sanaa.
  20. Sosoliso Airlinesin lennon 1145 onnettomuus (1.0 p)
    sunnuntai kello 22.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 135 tavua, 0 sanaa.
  21. São Miguelin lento-onnettomuus 1949 (1.0 p)
    sunnuntai kello 22.53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 115 tavua, 0 sanaa.
  22. TAP Portugalin lento 425 (1.0 p)
    sunnuntai kello 22.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 133 tavua, 0 sanaa.
  23. VASP:n lento 168 (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 91 tavua, -1 sanaa.
  24. Virgin Galacticin onnettomuus (2014) (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 163 tavua, 6 sanaa.
  25. Widerøen lento 710 (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 26 tavua, 0 sanaa.
  26. Ahveniston helikopterionnettomuus (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  27. Asiana Airlinesin lento 733 (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 119 tavua, 0 sanaa.
  28. Kauhavan lento-onnettomuus 1958 (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 128 tavua, 0 sanaa.
  29. Pudasjärven lento-onnettomuus (1.0 p)
    sunnuntai kello 23.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 89 tavua, 1 sanaa.
  30. Euroopan alueellisten lentoyhtiöiden liitto (2.0 p)
    sunnuntai kello 23.21: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 44 tavua, 0 sanaa.
  31. Eurooppalaisten lentoyhtiöiden yhteistyöjärjestö (2.0 p)
    sunnuntai kello 23.29: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 55 tavua, 0 sanaa.
  32. Naisten kalvan henkilökohtainen kilpailu kesäolympialaisissa 2016 U (1.0 p)
    tiistai kello 19.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 11 043 tavua, 52 sanaa.
  33. Kim Song-guk U (1.0 p)
    keskiviikko kello 18.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 604 tavua, 37 sanaa.
  34. Daryl Homer U (1.0 p)
    torstai kello 09.22: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 2 185 tavua, 62 sanaa.
  35. Joseph Schooling (1.0 p)
    lauantai kello 09.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 661 tavua, 11 sanaa.
  36. Amazon Prime Air U (2.0 p)
    lauantai kello 19.16: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 062 tavua, 75 sanaa.
  37. Pyöräily kesäolympialaisissa 2016 – Miesten aika-ajo U (1.0 p)
    torstai kello 22.19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 8 491 tavua, 70 sanaa.
  38. Pyöräily kesäolympialaisissa 2016 – Naisten aika-ajo U (1.0 p)
    perjantai kello 13.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 5 619 tavua, 34 sanaa.
  39. Pyöräily kesäolympialaisissa 2016 – Miesten maantieajo U (1.0 p)
    sunnuntai kello 19.12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 12 050 tavua, 46 sanaa.
  40. Saint Vincent ja Grenadiinit kesäolympialaisissa 2016 U (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 704 tavua, 25 sanaa.
  41. Owen Robertsin kansainvälinen lentoasema U (1.0 p)
    tiistai kello 21.14: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 4 136 tavua, 59 sanaa.
  42. Finnaviation U (1.0 p)
    tiistai kello 22.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 7 207 tavua, 131 sanaa.
  43. Charles Kirkconnellin kansainvälinen lentoasema U (1.0 p)
    keskiviikko kello 21.17: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 290 tavua, 40 sanaa.
  44. Aero Virgin Islands U (2.0 p)
    keskiviikko kello 22.12: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 643 tavua, 40 sanaa.
  45. Air BVI U (2.0 p)
    torstai kello 18.48: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 643 tavua, 72 sanaa.
  46. Laker Airways U (2.0 p)
    torstai kello 19.25: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 14 891 tavua, 649 sanaa.
  47. Laker Airways (Bahama) U (1.0 p)
    lauantai kello 13.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 076 tavua, 45 sanaa.

PtG (52 p) muokkaa

11 artikkelia, 77,86 kB

  1. Tammisaaren museokeskus EKTA (5.0 p)
    perjantai kello 23.53: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 74 tavua, 0 sanaa.
  2. Raaseporinjoki (5.0 p)
    perjantai kello 23.54: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  3. Hangon ja Tammisaaren lintuvedet (5.0 p)
    perjantai kello 23.57: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 113 tavua, 0 sanaa.
  4. Härmälän kirkko (5.0 p)
    torstai kello 23.59: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 21 tavua, 0 sanaa.
  5. Joutsenet (Jussi Mäntysen veistos, Tampere) (2.0 p)
    torstai kello 17.22: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 36 tavua, 0 sanaa.
  6. Kymmenenmiehen talo (5.0 p)
    torstai kello 17.46: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 23 tavua, 0 sanaa.
  7. Tuotannon talo (5.0 p)
    torstai kello 17.47: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 18 tavua, 0 sanaa.
  8. Lepolan huvila (5.0 p)
    torstai kello 17.47: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 0 sanaa.
  9. Tesoman palloiluhalli (5.0 p)
    torstai kello 17.48: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 25 tavua, 0 sanaa.
  10. Vammaskosken silta (5.0 p)
    sunnuntai kello 22.02: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 735 tavua, 0 sanaa.
  11. Kalliala (5.0 p)
    sunnuntai kello 22.07: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 100 tavua, 0 sanaa.

ComradeUranium (51 p) muokkaa

53 artikkelia, 152,58 kB

  1. Fiat Marea U (1.0 p)
    maanantai kello 00.14: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 2 561 tavua, 131 sanaa.
  2. Fiat Duna U (1.0 p)
    maanantai kello 00.16: 1.0 p (5 kuvaa)
    Yhteensä: 2 317 tavua, 91 sanaa.
  3. Fiat Croma (2005) U (1.0 p)
    maanantai kello 00.20: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 2 852 tavua, 100 sanaa.
  4. Ford Rhein / Ruhr (1.0 p)
    maanantai kello 00.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 112 tavua, 0 sanaa.
  5. Infiniti Q50 (1.0 p)
    maanantai kello 00.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 281 tavua, 1 sanaa.
  6. Infiniti M (Y50) (1.0 p)
    maanantai kello 00.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 98 tavua, 0 sanaa.
  7. Iveco Eurocargo (1.0 p)
    maanantai kello 00.52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 129 tavua, 1 sanaa.
  8. Iveco Glider (1.0 p)
    maanantai kello 00.54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 83 tavua, 0 sanaa.
  9. Lada Reka (1.0 p)
    maanantai kello 00.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 54 tavua, 0 sanaa.
  10. Lada Tarzan (1.0 p)
    maanantai kello 00.59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  11. Mazda B360 (1.0 p)
    maanantai kello 01.05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 72 tavua, 2 sanaa.
  12. Mazda E-1600 (1.0 p)
    maanantai kello 01.08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −9 tavua, -2 sanaa.
  13. Lestijärvi (1.0 p)
    maanantai kello 01.17: 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 54 tavua, 0 sanaa.
  14. Kinnula (1.0 p)
    maanantai kello 01.19: 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 53 tavua, -1 sanaa.
  15. Piikajärven lentokenttä (1.0 p)
    maanantai kello 01.21: 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: −24 tavua, 0 sanaa.
  16. Pitkähuilu (2.0 p)
    maanantai kello 01.24: 1.0 p (1 kuva) + 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 43 tavua, 0 sanaa.
  17. Madagascar 3 (2.0 p)
    maanantai kello 01.26: 1.0 p (1 kuva) + 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 15 tavua, 0 sanaa.
  18. Fiat Tempra U (1.0 p)
    tiistai kello 00.23: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 3 317 tavua, 177 sanaa.
  19. Fiat Albea U (1.0 p)
    tiistai kello 02.04: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 2 500 tavua, 77 sanaa.
  20. Volkswagen Kombi (1.0 p)
    tiistai kello 03.03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −48 tavua, 1 sanaa.
  21. Alfa Romeo Arna U (1.0 p)
    tiistai kello 19.32: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 2 656 tavua, 36 sanaa.
  22. Fiat Siena U (1.0 p)
    tiistai kello 23.21: 1.0 p (4 kuvaa)
    Yhteensä: 3 267 tavua, 143 sanaa.
  23. Ajonvakautusjärjestelmä (1.0 p)
    keskiviikko kello 00.55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 155 tavua, 4 sanaa.
  24. Zastava 1100 (1.0 p)
    keskiviikko kello 18.13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −203 tavua, -7 sanaa.
  25. Fiat Palio U (1.0 p)
    torstai kello 01.26: 1.0 p (7 kuvaa)
    Yhteensä: 4 768 tavua, 195 sanaa.
  26. Alfa Romeo AR8 U (1.0 p)
    perjantai kello 17.11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 036 tavua, 21 sanaa.
  27. Steve ’n’ Seagulls (1.0 p)
    lauantai kello 04.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 150 tavua, 0 sanaa.
  28. Fiat Grand Siena U (1.0 p)
    lauantai kello 17.22: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 1 684 tavua, 68 sanaa.
  29. Fiat Fiorino (2013) U (1.0 p)
    lauantai kello 23.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 781 tavua, 62 sanaa.
  30. Targa (1.0 p)
    sunnuntai kello 04.05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 122 tavua, -2 sanaa.
  31. Fiat Viaggio U (1.0 p)
    sunnuntai kello 17.02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 958 tavua, 51 sanaa.
  32.   Volkswagen Apollo (1.0 p )
    maanantai kello 21.00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 32 tavua, -4 sanaa.
    Huomio: Muokkaukset tähän artikkeliin on toistaiseksi hylätty.
  33. Subaru FF-1 Star (1.0 p)
    maanantai kello 23.05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 129 tavua, 0 sanaa.
  34. Castrosua CS.40 Magnus (1.0 p)
    maanantai kello 02.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, -1 sanaa.
  35. Castrosua City Versus (1.0 p)
    maanantai kello 02.52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 93 tavua, 1 sanaa.
  36. Carrus Star (1.0 p)
    maanantai kello 02.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 129 tavua, 1 sanaa.
  37. Fiat Uno (2010) U (1.0 p)
    tiistai kello 02.59: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 2 181 tavua, 76 sanaa.
  38. Fiat Strada U (1.0 p)
    tiistai kello 17.32: 1.0 p (5 kuvaa)
    Yhteensä: 4 477 tavua, 135 sanaa.
  39. Bugatti Chiron U (1.0 p)
    keskiviikko kello 02.35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 738 tavua, 55 sanaa.
  40. Ford Edge U (1.0 p)
    lauantai kello 18.11: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 5 379 tavua, 256 sanaa.
  41.   Method Putkisto (1.0 p )
    sunnuntai kello 14.18: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 795 tavua, 2 sanaa.
    Huomio: Muokkaukset tähän artikkeliin on toistaiseksi hylätty.
  42. Carrus City (1.0 p)
    maanantai kello 02.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 149 tavua, 7 sanaa.
  43. Iveco Bus (1.0 p)
    maanantai kello 02.58: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 208 tavua, -2 sanaa.
  44. Nissan Skyline (1.0 p)
    maanantai kello 03.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 74 tavua, 0 sanaa.
  45. M/S Eckerö (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −1 465 tavua, -111 sanaa.
  46. M/S St Ola (1.0 p)
    sunnuntai kello 21.10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 tavua, -1 sanaa.
  47. Kenraali Rafael Urdanetan silta U (1.0 p)
    maanantai kello 22.28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 491 tavua, 41 sanaa.
  48. Panaman balboa (1.0 p)
    perjantai kello 21.59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 687 tavua, 31 sanaa.
  49. Nicaraguan córdoba (1.0 p)
    perjantai kello 23.18: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 594 tavua, 29 sanaa.
  50. Belizen dollari (1.0 p)
    perjantai kello 23.23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 424 tavua, 17 sanaa.
  51. Hondurasin lempira (1.0 p)
    perjantai kello 23.36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 239 tavua, 4 sanaa.
  52.   M/S Silja Serenade (1.0 p )
    lauantai kello 19.42: 1.0 p (6 kuvaa)
    Yhteensä: 9 970 tavua, 244 sanaa.
    Huomio: Muokkaukset tähän artikkeliin on toistaiseksi hylätty.
  53.   Muslimi (1.0 p )
    sunnuntai kello 23.06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 51 tavua, -5 sanaa.
    Huomio: Muokkaukset tähän artikkeliin on toistaiseksi hylätty.

Torspo (47 p) muokkaa

29 artikkelia, 10,88 kB

  1. Pestilence (1.0 p)
    torstai kello 21.09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  2. Wolfheart (2.0 p)
    torstai kello 21.25: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 757 tavua, 0 sanaa.
  3. Timin mänty (5.0 p)
    perjantai kello 10.17: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 64 tavua, 0 sanaa.
  4. Hammerheart (2.0 p)
    perjantai kello 10.53: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 15 tavua, 0 sanaa.
  5. Twilight of the Gods (2.0 p)
    perjantai kello 10.56: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  6. Requiem (albumi) (2.0 p)
    perjantai kello 10.57: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 17 tavua, 0 sanaa.
  7. Octagon (albumi) (2.0 p)
    perjantai kello 10.59: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 41 tavua, 0 sanaa.
  8. So Pale Is the Light (2.0 p)
    perjantai kello 11.08: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 24 tavua, 0 sanaa.
  9. Corona Borealis (albumi) (2.0 p)
    perjantai kello 11.11: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 25 tavua, 0 sanaa.
  10. Bloodbath (1.0 p)
    perjantai kello 15.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 55 tavua, 0 sanaa.
  11. Rings of Saturn (1.0 p)
    perjantai kello 15.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 21 tavua, 0 sanaa.
  12. Those Once Loyal (2.0 p)
    perjantai kello 15.46: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 80 tavua, 2 sanaa.
  13. Honour – Valour – Pride (1.0 p)
    perjantai kello 15.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 81 tavua, 2 sanaa.
  14. Who Dares Wins (2.0 p)
    perjantai kello 15.52: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 77 tavua, 2 sanaa.
  15. Zail Singh (1.0 p)
    perjantai kello 20.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 114 tavua, 0 sanaa.
  16. Morihiro Hosokawa (1.0 p)
    lauantai kello 22.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 92 tavua, 0 sanaa.
  17. Auckland City FC (2.0 p)
    sunnuntai kello 19.32: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 29 tavua, 0 sanaa.
  18. Angus Macfadyen (1.0 p)
    sunnuntai kello 20.09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 884 tavua, 0 sanaa.
  19. David Theile (1.0 p)
    maanantai kello 21.55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 111 tavua, 3 sanaa.
  20. Palmerston (Uusi-Seelanti) (1.0 p)
    maanantai kello 22.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  21. Colin Meads (1.0 p)
    keskiviikko kello 18.09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 097 tavua, 2 sanaa.
  22. Kids of 88 (1.0 p)
    keskiviikko kello 18.22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 22 tavua, 0 sanaa.
  23. Les Mills (1.0 p)
    keskiviikko kello 18.37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 443 tavua, 0 sanaa.
  24. Nadin kansainvälinen lentoasema (1.0 p)
    torstai kello 08.57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 102 tavua, 0 sanaa.
  25. Neulamäki (5.0 p)
    perjantai kello 08.41: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 98 tavua, 0 sanaa.
  26. Andrew Robertson (1.0 p)
    perjantai kello 14.08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 51 tavua, 0 sanaa.
  27. Eilean Righ (1.0 p)
    perjantai kello 14.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 478 tavua, 0 sanaa.
  28. Gladstone (Etelä-Australia) (1.0 p)
    perjantai kello 20.04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 50 tavua, 0 sanaa.
  29. Awashin kansallispuisto (1.0 p)
    lauantai kello 10.21: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 733 tavua, 1 sanaa.

Stryn (34 p) muokkaa

29 artikkelia, 257,40 kB

  1. Tarō Daniel U (1.0 p)
    maanantai kello 16.14: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 579 tavua, 53 sanaa.
  2. Narvesen U (5.0 p)
    tiistai kello 18.34: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 767 tavua, 45 sanaa.
  3. Arthur Larsen (1.0 p)
    torstai kello 11.31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 88 tavua, 0 sanaa.
  4. Petr Korda (1.0 p)
    torstai kello 11.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 82 tavua, 0 sanaa.
  5. Edouard Mény de Marangue (1.0 p)
    torstai kello 11.43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 16 tavua, 0 sanaa.
  6. Cilly Aussem (1.0 p)
    torstai kello 11.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 60 tavua, 0 sanaa.
  7. Seiichirō Kashio (1.0 p)
    torstai kello 11.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 47 tavua, 0 sanaa.
  8. Storm Sanders (2.0 p)
    torstai kello 11.54: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 17 tavua, 0 sanaa.
  9. Ališer Kudratov (1.0 p)
    torstai kello 12.20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  10. Adam Žampa (1.0 p)
    torstai kello 12.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 66 tavua, 0 sanaa.
  11. Annie Winquist (2.0 p)
    torstai kello 12.25: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 79 tavua, 0 sanaa.
  12. Carlo Senoner (1.0 p)
    torstai kello 12.26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 29 tavua, 0 sanaa.
  13. Jasmina Suter (1.0 p)
    torstai kello 12.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 71 tavua, 0 sanaa.
  14. Irene Curtoni (1.0 p)
    torstai kello 12.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 87 tavua, 0 sanaa.
  15. Igor Zakurdajev (1.0 p)
    torstai kello 12.35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 25 tavua, 0 sanaa.
  16. Fabienne Serrat (1.0 p)
    torstai kello 12.36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 32 tavua, 0 sanaa.
  17. Lelde Gasūna (1.0 p)
    torstai kello 12.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 165 tavua, 0 sanaa.
  18. Katharina Truppe (1.0 p)
    torstai kello 12.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 65 tavua, 0 sanaa.
  19. Michaela Gerg-Leitner (1.0 p)
    torstai kello 12.46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 29 tavua, 0 sanaa.
  20. Michał Jasiczek (1.0 p)
    torstai kello 12.46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  21. Stephanie Brunner (1.0 p)
    torstai kello 12.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 78 tavua, 0 sanaa.
  22. Sofia Goggia (1.0 p)
    torstai kello 12.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 75 tavua, 0 sanaa.
  23. Renée Colliard (1.0 p)
    torstai kello 12.48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 73 tavua, 0 sanaa.
  24. Sanaz Marand (2.0 p)
    torstai kello 13.01: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 16 tavua, 0 sanaa.
  25. Antonia Lottner U (1.0 p)
    maanantai kello 13.50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 727 tavua, 40 sanaa.
  26.   Satula (Salatut elämät) (1.0 p )
    maanantai kello 20.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −18 005 tavua, -2364 sanaa.
    Huomio: Muokkaukset tähän artikkeliin on toistaiseksi hylätty.
  27. Elise Mertens U (1.0 p)
    maanantai kello 20.52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 873 tavua, 54 sanaa.
  28. Via Gra U (1.0 p)
    maanantai kello 21.43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 669 tavua, 40 sanaa.
  29.   Madagascarin pingviinit (2.0 p )
      tiistai kello 13.57: 1.0 p (1 kuva)
      tiistai kello 13.58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 6 704 tavua, 148 sanaa.
    Huomio: Muokkaukset tähän artikkeliin on toistaiseksi hylätty.

Cryonic07 (30 p) muokkaa

6 artikkelia, 0,45 kB

  1. Tarastenjärven jätteenpolttolaitos (5.0 p)
    keskiviikko kello 19.50: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 93 tavua, 2 sanaa.
  2. Terälahti (5.0 p)
    sunnuntai kello 00.09: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 79 tavua, 5 sanaa.
  3. Kankaanpään kaupunginmuseo (5.0 p)
    sunnuntai kello 00.20: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 77 tavua, 2 sanaa.
  4. Maalahden kirkko (5.0 p)
    perjantai kello 00.43: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 74 tavua, 0 sanaa.
  5. Folksam (5.0 p)
    perjantai kello 00.44: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 3 sanaa.
  6. Kämmenniemi (5.0 p)
    perjantai kello 11.42: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 2 sanaa.

Sblöbö (27 p) muokkaa

14 artikkelia, 36,61 kB

  1. Mitä kansa haluaa (2.0 p)
    tiistai kello 17.30: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −3 tavua, 0 sanaa.
  2. Peukaloruuvi (albumi) (2.0 p)
    tiistai kello 17.48: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  3. Kuoppamäki (albumi) (2.0 p)
    tiistai kello 17.55: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 9 tavua, 0 sanaa.
  4. Vanhaa viiniä (2.0 p)
    maanantai kello 02.08: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 42 tavua, 0 sanaa.
  5. Kerran vielä palaan (2.0 p)
    maanantai kello 02.23: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 tavua, -5 sanaa.
  6. Kuningas tai kerjäläinen (2.0 p)
    maanantai kello 02.30: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 40 tavua, 0 sanaa.
  7. HC Red Star Kunlun (2.0 p)
    maanantai kello 22.16: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 75 tavua, 0 sanaa.
  8. Stuff (albumi) (2.0 p)
    sunnuntai kello 08.49: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, -1 sanaa.
  9. Olga Kutšerenko (1.0 p)
    sunnuntai kello 09.23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 110 tavua, 0 sanaa.
  10. Suuret setelit (kappale) (2.0 p)
    tiistai kello 06.57: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 592 tavua, 24 sanaa.
  11. Kajaanin Palloilijat (2.0 p)
    keskiviikko kello 06.49: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 36 tavua, 0 sanaa.
  12. Be My Wife (David Bowien kappale) (2.0 p)
    perjantai kello 08.01: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 42 tavua, 0 sanaa.
  13. Ruusuja hopeamaljassa (albumi) (2.0 p)
    maanantai kello 09.31: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 98 tavua, 2 sanaa.
  14. Nuoruusmuistoja (2.0 p)
    tiistai kello 11.17: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 583 tavua, 0 sanaa.

Envy (26 p) muokkaa

26 artikkelia, 7,80 kB

  1. Kajaanintulli (1.0 p)
    maanantai kello 12.14: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 77 tavua, 2 sanaa.
  2. Kaboža (1.0 p)
    maanantai kello 13.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 74 tavua, 2 sanaa.
  3. Donetskin ja Luhanskin alueiden kansanäänestykset 2014 (1.0 p)
    tiistai kello 08.21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 115 tavua, 3 sanaa.
  4. An t-Àth Leathann (1.0 p)
    tiistai kello 08.32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 72 tavua, 2 sanaa.
  5. Tony Maggs (1.0 p)
    tiistai kello 08.38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 91 tavua, 0 sanaa.
  6. Naruska (1.0 p)
    tiistai kello 08.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 88 tavua, 5 sanaa.
  7. Maren Mjelde (1.0 p)
    perjantai kello 11.27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 95 tavua, 4 sanaa.
  8. Katie Piper (1.0 p)
    perjantai kello 11.30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 60 tavua, 2 sanaa.
  9. Zygfryd Kuchta (1.0 p)
    perjantai kello 12.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 56 tavua, 2 sanaa.
  10. John Jacob Rhodes III (1.0 p)
    maanantai kello 08.08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 2 sanaa.
  11. Jessica Michibata (1.0 p)
    maanantai kello 08.10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 78 tavua, 3 sanaa.
  12. Jersey Road Race 1950 (1.0 p)
    maanantai kello 08.17: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 0 sanaa.
  13. Jurgen Streppel (1.0 p)
    maanantai kello 08.42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 41 tavua, 0 sanaa.
  14. Nanni Loy (1.0 p)
    maanantai kello 08.44: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 4 sanaa.
  15. Crip Walk (1.0 p)
    tiistai kello 12.07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 70 tavua, 3 sanaa.
  16. Marc Perrodon (1.0 p)
    keskiviikko kello 08.40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 2 sanaa.
  17. Kamal (1.0 p)
    keskiviikko kello 08.59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 87 tavua, 3 sanaa.
  18. Repin (juna) (1.0 p)
    keskiviikko kello 09.43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 23 tavua, 0 sanaa.
  19. Iisalmi–Ylivieska-rata (1.0 p)
    torstai kello 08.09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 132 tavua, 4 sanaa.
  20. Haapamäen rata (1.0 p)
    torstai kello 08.26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 134 tavua, 2 sanaa.
  21. Hyvinkää–Karjaa-rata (1.0 p)
    torstai kello 08.36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 127 tavua, 3 sanaa.
  22. Iisalmi–Kontiomäki-rata (1.0 p)
    torstai kello 11.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 73 tavua, 2 sanaa.
  23. Ilomantsin rata (1.0 p)
    torstai kello 11.55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 73 tavua, 2 sanaa.
  24. Joensuu–Kontiomäki-rata (1.0 p)
    torstai kello 13.56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 77 tavua, 1 sanaa.
  25. Kaipolan rata (1.0 p)
    torstai kello 15.49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 94 tavua, 5 sanaa.
  26. Keravan kaupunkirata (1.0 p)
    torstai kello 15.52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 94 tavua, 5 sanaa.

Joe K. (25 p) muokkaa

13 artikkelia, 129,67 kB

  1. Sulo Tuorila U (2.0 p)
    maanantai kello 02.16: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 8 558 tavua, 428 sanaa.
  2. Kuuno Sevander U (2.0 p)
    maanantai kello 06.40: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 8 374 tavua, 423 sanaa.
  3. Lennart Berghäll U (2.0 p)
    torstai kello 05.27: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 8 318 tavua, 548 sanaa.
  4. Varkauden taistelu U (1.0 p)
    sunnuntai kello 08.01: 1.0 p (7 kuvaa)
    Yhteensä: 27 001 tavua, 1883 sanaa.
  5. Veikko Palomaa (2.0 p)
    maanantai kello 01.47: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 19 tavua, 0 sanaa.
  6. Lempäälän–Vesilahden taistelut (2.0 p)
    maanantai kello 05.30: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 108 tavua, 0 sanaa.
  7. Jyryn komppania U (2.0 p)
    maanantai kello 08.59: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 7 381 tavua, 532 sanaa.
  8. Adam Malm U (2.0 p)
    tiistai kello 03.55: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 5 849 tavua, 374 sanaa.
  9. Pietarin suomalainen punakaarti U (2.0 p)
    torstai kello 08.13: 2.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 9 329 tavua, 643 sanaa.
  10. Lahden taistelu (2.0 p)
    maanantai kello 06.59: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 95 tavua, 0 sanaa.
  11. Ahvolan taistelu (2.0 p)
    tiistai kello 05.46: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 38 tavua, 0 sanaa.
  12. Väärinmajan taistelu (2.0 p)
    tiistai kello 08.10: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 96 tavua, 0 sanaa.
  13. Oulun vankileiri (2.0 p)
    tiistai kello 18.55: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 89 tavua, 5 sanaa.

Zache (21 p) muokkaa

5 artikkelia, 12,69 kB

  1. De Gamlas Hem U (1.0 p)
    perjantai kello 08.22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 698 tavua, 91 sanaa.
  2. Puolalanmäen lukio (5.0 p)
    keskiviikko kello 23.12: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 127 tavua, 4 sanaa.
  3. Turun suomalainen yhteiskoulu (5.0 p)
    keskiviikko kello 23.10: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 162 tavua, 6 sanaa.
  4. Turun Linja-autoilijain Osakeyhtiö (5.0 p)
    keskiviikko kello 23.08: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 132 tavua, 6 sanaa.
  5. Veneily (5.0 p)
    keskiviikko kello 23.45: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 82 tavua, 4 sanaa.

Msaynevirta (19 p) muokkaa

7 artikkelia, 25,68 kB

  1. Vuolenkosken voimalaitos (5.0 p)
    maanantai kello 02.20: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 101 tavua, 0 sanaa.
  2. Mican vesivoimalaitos (1.0 p)
    maanantai kello 02.27: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 188 tavua, 2 sanaa.
  3. SpaceX CRS-10 (1.0 p)
    maanantai kello 02.29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 24 tavua, 0 sanaa.
  4. Kalajärvi (järvi Espoossa) (5.0 p)
    maanantai kello 02.05: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 384 tavua, -2 sanaa.
  5.   Kiikalan lentokenttä (1.0 p )
    maanantai kello 02.53: 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 79 tavua, 0 sanaa.
    Huomio: Muokkaukset tähän artikkeliin on toistaiseksi hylätty.
  6. Sistranda U (5.0 p)
    maanantai kello 20.37: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 706 tavua, 26 sanaa.
  7. JCSAT-16 U (2.0 p)
    perjantai kello 03.57: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 5 663 tavua, 214 sanaa.

Thejuusoboy (9 p) muokkaa

9 artikkelia, 120,85 kB

  1. Rene Pauritsch U (1.0 p)
    sunnuntai kello 16.26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 479 tavua, 24 sanaa.
  2. Minicraft (1.0 p)
    sunnuntai kello 09.47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 891 tavua, 95 sanaa.
  3. Kreikka kesäolympialaisissa 2016 U (1.0 p)
    torstai kello 09.52: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 1 450 tavua, 36 sanaa.
  4. Botswana kesäolympialaisissa 2012 U (1.0 p)
    perjantai kello 16.39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 051 tavua, 36 sanaa.
  5. Dominikaaninen tasavalta kesäolympialaisissa 2016 U (1.0 p)
    keskiviikko kello 17.51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 489 tavua, 50 sanaa.
  6. Dominica kesäolympialaisissa 2008 U (1.0 p)
    torstai kello 15.16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 257 tavua, 36 sanaa.
  7. Cabrales (1.0 p)
    perjantai kello 14.46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 483 tavua, 32 sanaa.
  8. Ryu Seung-Min (1.0 p)
    maanantai kello 11.34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 416 tavua, 21 sanaa.
  9. Hoikkaorakas U (1.0 p)
    tiistai kello 19.41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 552 tavua, 28 sanaa.

Turska (8 p) muokkaa

4 artikkelia, 52,86 kB

  1. Sensuroimaton versio U (2.0 p)
    keskiviikko kello 23.52: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 9 006 tavua, 123 sanaa.
  2. From Earth, From Ashes, From Dust U (2.0 p)
    sunnuntai kello 13.26: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 4 407 tavua, 34 sanaa.
  3. Villi lapsi (albumi) U (2.0 p)
    sunnuntai kello 18.33: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 9 526 tavua, 149 sanaa.
  4. Vahinko (kappale) U (2.0 p)
    maanantai kello 00.51: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 7 783 tavua, 282 sanaa.

Mäntysato (7 p) muokkaa

7 artikkelia, 9,01 kB

  1. Andreas Bernard (1.0 p)
    maanantai kello 23.04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  2. Enäjärvi (Pori) (1.0 p)
    torstai kello 21.48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 65 tavua, 0 sanaa.
  3. Metsämaa (Pori) (1.0 p)
    torstai kello 21.59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 106 tavua, 0 sanaa.
  4. Bahariasaurus U (1.0 p)
    perjantai kello 22.45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 689 tavua, 166 sanaa.
  5. Archaeodontosaurus U (1.0 p)
    perjantai kello 22.48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 030 tavua, 92 sanaa.
  6. Silvio Camboni (1.0 p)
    perjantai kello 21.44: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 100 tavua, 0 sanaa.
  7. Lukousaurus (1.0 p)
    tiistai kello 02.13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 78 tavua, 0 sanaa.

Olimar (5 p) muokkaa

3 artikkelia, 11,26 kB

  1. Talvisota (videopeli) U (2.0 p)
    tiistai kello 14.56: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 217 tavua, 107 sanaa.
  2. Nero 2000 U (2.0 p)
    tiistai kello 17.21: 2.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 008 tavua, 87 sanaa.
  3. Didier Drogba (1.0 p)
      sunnuntai kello 20.33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: −46 tavua, 348 sanaa.

4shadoww (0 p) muokkaa

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

UKBot päivittää tuloslistan automaattisesti kerran tunnissa vuorokauden ympäri. Botti kumoaa manuaaliset muutokset tuloslistaan. Ellei lista ole päivittynyt, botti on voinut jumiutua. Käynnistyttyään uudestaan botti laskee mukaan aikaisemmatkin muokkaukset.
Lista päivitettiin viimeksi 5. syyskuuta 2016 kello 08.13. Botti havaitsi pieniä ongelmia:
  • UKBot havaitsi seuraavat ongelmat artikkeliin fi:Suomi kesäolympialaisissa 2012 liittyen
    • Revision 15877940: The word count difference might be wrong, because no words were found in the parent revision (15877936) of size 115858, possibly due to unclosed tags or templates in that revision.
  • UKBot havaitsi seuraavat ongelmat artikkeliin fi:Laajasalon peruskoulu liittyen
    • Revision 15868830: The word count difference might be wrong, because the word count increase (50) is larger than the byte increase (18). Wrong word counts may occur for invalid wiki text.
  • UKBot havaitsi seuraavat ongelmat artikkeliin fi:Museo liittyen
    • Revision 15867662: The word count difference might be wrong, because the word count increase (1834) is larger than the byte increase (1). Wrong word counts may occur for invalid wiki text.
  • UKBot havaitsi seuraavat ongelmat artikkeliin fi:Gulielmus Cobben liittyen
    • Revision 15897106: The word count difference might be wrong, because the word count increase (43) is larger than the byte increase (2). Wrong word counts may occur for invalid wiki text.
  • UKBot havaitsi seuraavat ongelmat artikkeliin fi:Humberto de Alencar Castelo Branco liittyen
    • Revision 15895624: The word count difference might be wrong, because the word count increase (188) is larger than the byte increase (1). Wrong word counts may occur for invalid wiki text.
  • UKBot havaitsi seuraavat ongelmat artikkeliin fi:Afganistan kesäolympialaisissa 2008 liittyen
    • Revision 15883673: The word count difference might be wrong, because no words were found in the parent revision (15883659) of size 86, possibly due to unclosed tags or templates in that revision.
  • UKBot havaitsi seuraavat ongelmat artikkeliin fi:The Heartbreak Kid liittyen
    • Revision 15921458: The word count difference might be wrong, because no words were found in the parent revision (1627240) of size 28, possibly due to unclosed tags or templates in that revision.
  • UKBot havaitsi seuraavat ongelmat artikkeliin fi:Talouselämä (lehti) liittyen
    • Revision 15890792: The word count difference might be wrong, because the word count increase (17) is larger than the byte increase (-111). Wrong word counts may occur for invalid wiki text.
  • UKBot havaitsi seuraavat ongelmat artikkeliin fi:Rodrigo Lara liittyen
    • Revision 15872219: The word count difference might be wrong, because the word count increase (20) is larger than the byte increase (-956). Wrong word counts may occur for invalid wiki text.
  • UKBot havaitsi seuraavat ongelmat artikkeliin fi:Limeira liittyen
    • Revision 15889403: The word count difference might be wrong, because the word count increase (124) is larger than the byte increase (-84). Wrong word counts may occur for invalid wiki text.
  • UKBot havaitsi seuraavat ongelmat artikkeliin fi:Didier Drogba liittyen
    • Revision 15901290: The word count difference might be wrong, because no words were found in the parent revision (15901232) of size 0, possibly due to unclosed tags or templates in that revision.
  • UKBot havaitsi seuraavat ongelmat artikkeliin fi:Oulun jäähalli liittyen
    • Revision 15916605: The word count difference might be wrong, because the word count increase (38) is larger than the byte increase (4). Wrong word counts may occur for invalid wiki text.
  • UKBot havaitsi seuraavat ongelmat artikkeliin fi:Kulkkila liittyen
    • Revision 15888212: The word count difference might be wrong, because the word count increase (68) is larger than the byte increase (6). Wrong word counts may occur for invalid wiki text.
  • UKBot havaitsi seuraavat ongelmat artikkeliin fi:András Schiff liittyen
    • Revision 15897143: The word count difference might be wrong, because the word count increase (43) is larger than the byte increase (-2). Wrong word counts may occur for invalid wiki text.
  • UKBot havaitsi seuraavat ongelmat artikkeliin fi:I’ll Never Let You Go liittyen
    • Revision 15915188: The word count difference might be wrong, because the word count increase (82) is larger than the byte increase (-18). Wrong word counts may occur for invalid wiki text.
  • UKBot havaitsi seuraavat ongelmat artikkeliin fi:Attikan eläinpuisto liittyen
    • Revision 15915573: The word count difference might be wrong, because the word count increase (139) is larger than the byte increase (-1186). Wrong word counts may occur for invalid wiki text.
  • UKBot havaitsi seuraavat ongelmat artikkeliin fi:Japani kesäolympialaisissa 2016 liittyen
    • Revision 15884682: The word count difference might be wrong, because no words were found in the parent revision (15884663) of size 92, possibly due to unclosed tags or templates in that revision.
  • UKBot havaitsi seuraavat ongelmat artikkeliin fi:Iittala (yritys) liittyen
    • Revision 15897172: The word count difference might be wrong, because the word count increase (33) is larger than the byte increase (-219). Wrong word counts may occur for invalid wiki text.
  • UKBot havaitsi seuraavat ongelmat artikkeliin fi:Kolumbian kongressi liittyen
    • Revision 15871510: The word count difference might be wrong, because the word count increase (179) is larger than the byte increase (-363). Wrong word counts may occur for invalid wiki text.
  • UKBot havaitsi seuraavat ongelmat artikkeliin fi:São Pedro ja São Paulo liittyen
    • Revision 15885814: The word count difference might be wrong, because the word count increase (361) is larger than the byte increase (-1244). Wrong word counts may occur for invalid wiki text.
  • UKBot havaitsi seuraavat ongelmat artikkeliin fi:Cecilia af Forselles liittyen
    • Revision 15917720: The word count difference might be wrong, because no words were found in the parent revision (15833837) of size 2123, possibly due to unclosed tags or templates in that revision.
  • UKBot havaitsi seuraavat ongelmat artikkeliin fi:Niko Koskinen liittyen
    • Revision 15869245: The word count difference might be wrong, because the word count increase (11) is larger than the byte increase (-79). Wrong word counts may occur for invalid wiki text.
  • UKBot havaitsi seuraavat ongelmat artikkeliin fi:Fade to Black liittyen
    • Revision 15916257: The word count difference might be wrong, because the word count increase (32) is larger than the byte increase (27). Wrong word counts may occur for invalid wiki text.
  • UKBot havaitsi seuraavat ongelmat artikkeliin fi:Santana (Brasilia) liittyen
    • Revision 15885456: The word count difference might be wrong, because the word count increase (55) is larger than the byte increase (-1322). Wrong word counts may occur for invalid wiki text.
  • UKBot havaitsi seuraavat ongelmat artikkeliin fi:Pablo Escobar liittyen
    • Revision 15873619: The word count difference might be wrong, because the word count increase (1338) is larger than the byte increase (-7). Wrong word counts may occur for invalid wiki text.
  • UKBot havaitsi seuraavat ongelmat artikkeliin fi:Suppilovahvero liittyen
    • Revision 15874892: The word count difference might be wrong, because the word count increase (14) is larger than the byte increase (-106). Wrong word counts may occur for invalid wiki text.
    • Revision 15875952: The word count difference might be wrong, because the word count increase (14) is larger than the byte increase (-90). Wrong word counts may occur for invalid wiki text.
  • UKBot havaitsi seuraavat ongelmat artikkeliin fi:Eye in the Sky liittyen
    • Revision 15880801: The word count difference might be wrong, because no words were found in the parent revision (6925791) of size 36, possibly due to unclosed tags or templates in that revision.
  • UKBot havaitsi seuraavat ongelmat artikkeliin fi:Simo Salminen liittyen
    • Revision 15888938: The word count difference might be wrong, because the word count increase (141) is larger than the byte increase (-49). Wrong word counts may occur for invalid wiki text.
  • UKBot havaitsi seuraavat ongelmat artikkeliin fi:Medellínin kartelli liittyen
    • Revision 15869338: The word count difference might be wrong, because the word count increase (89) is larger than the byte increase (-52). Wrong word counts may occur for invalid wiki text.
  • UKBot havaitsi seuraavat ongelmat artikkeliin fi:Silicon Valley liittyen
    • Revision 15895172: The word count difference might be wrong, because no words were found in the parent revision (15124862) of size 245, possibly due to unclosed tags or templates in that revision.
  • UKBot havaitsi seuraavat ongelmat artikkeliin fi:Madagascarin pingviinit liittyen
    • Revision 15920704: The word count difference might be wrong, because no words were found in the parent revision (15920703) of size 10, possibly due to unclosed tags or templates in that revision.
    • Revision 15920707: The word count difference might be wrong, because no words were found in the parent revision (15920706) of size 10, possibly due to unclosed tags or templates in that revision.
  • UKBot havaitsi seuraavat ongelmat artikkeliin fi:Trindade ja Martim Vaz liittyen
    • Revision 15887491: The word count difference might be wrong, because the word count increase (154) is larger than the byte increase (-315). Wrong word counts may occur for invalid wiki text.
  • UKBot havaitsi seuraavat ongelmat artikkeliin fi:Minicraft liittyen
    • Revision 15868927: The word count difference might be wrong, because no words were found in the parent revision (15164950) of size 26, possibly due to unclosed tags or templates in that revision.
  • UKBot havaitsi seuraavat ongelmat artikkeliin fi:Gonzalo Rubalcaba liittyen
    • Revision 15906683: The word count difference might be wrong, because the word count increase (249) is larger than the byte increase (76). Wrong word counts may occur for invalid wiki text.
  • UKBot havaitsi seuraavat ongelmat artikkeliin fi:Bifröstin yliopisto liittyen
    • Revision 15911356: The word count difference might be wrong, because the word count increase (45) is larger than the byte increase (-7). Wrong word counts may occur for invalid wiki text.
  • UKBot havaitsi seuraavat ongelmat artikkeliin fi:Päärynä liittyen
    • Revision 15865558: The word count difference might be wrong, because no words were found in the parent revision (15865515) of size 869, possibly due to unclosed tags or templates in that revision.