Whitehall-tutkimus

Whitehall-tutkimus viittaa kahteen Britanniassa tehtyyn terveystutkimukseen. Niissä tutkittiin työolojen ja yleensä työelämän vaikutusta terveyteen. Tutkimuksista Whitehall I tehtiin 1967–1977, ja Whitehall II aloitettiin 1985, ja se jatkuu edelleen.[1]

Tutkimuksessa todettiin, että heikoimmin palkatuissa tehtävissä työskentelevät miehet kuolevat ennenaikaisesti useammin kuin paremmin palkatut. Matalapalkkaiset miehet olivat myös pienempikasvuisia, ja pituuteen nähden he painoivat enemmän. Veren kolesteroli ja verenpaine olivat korkeammat, ja he tupakoivat enemmän ja liikkuivat vähemmän. Vaikka eri muuttujien vaikutus poistettiin, kuolleisuus säilyi suurempana kuin korkeampipalkkaisilla.[1]

Brittiläinen professori Michael Marmot aloitti 1985 Whitehall II -tutkimuksen, jossa tutkimuskohteeksi otettiin myös naiset. Johtopäätökset olivat samat eli että sosiaaliset olot ja työolot vaikuttavat hyvin merkittävällä tavalla ihmisen terveyteen.[1]

TaustaaMuokkaa

Marmotia pyydettiin 1967 vilkaisemaan käynnissä olevan Whitehall-sairastavuustutkimuksen aineistoa. Siinä selvitettiin Britannian virkamieskunnan terveydentilaa 18 000 hengen tarkalla seulonnalla. Tutkimuksessa haluttiin tarkastella mm. erilaisten elämäntapatekijöiden vaikutusta sairastuvuuteen ja kuolleisuuteen. Seurannut yllättävä löytö toi Marmotille Sir-arvonimen.

Tutkimuksessa tarkasteltiin verenpaineen, kolesterolin, tupakoinnin ja muiden riskitekijöiden osuutta verenkiertoelimistön sairauksien synnyssä. Jotta aineisto pysyisi järjestyksessä,tietoihin oli kirjattu tarkasti myös osallistujien asema valtion hierarkiassa.

Michael Marmot järjesti aineiston henkilöiden hierarkkisen aseman mukaan. Yllättäen hän huomasi, että kuolleisuuden korrelaatio nimenomaan tähän oli huima. Hierarkian huipulla kuolleisuus oli tutkimusaikana vain kolmasosa siitä,mitä se oli hierarkian pohjalla. Myös yleinen sairastuvuus oli vahvasti sidoksissa virkamiehen asemaan hierarkiassa.

Michael Marmot eritteli tuloksia tarkemmin, ja esiin kiteytyi kolme yllättävää seikkaa: Vastoin odotuksia Marmot huomasi, että korkeissa viroissa olevien riski saada sydänkohtaus ei ollutkaan suurin.Suurin riski niihin oli hierarkian alimmilla. Korkeimmalla huipulla riski oli vähäisin. Lähes huipulla riski oli hiukan suurempi. Riski kasvoi jatkuvasti kunnes päädyttiin hierarkiassa alimmas. Kuolleisuusriskin kasvaminen alaspäin mentäessä ei koskenut pelkästään sydänsairauksia. Syöpä, onnettomuudet, väkivalta yms. kuolinsyyt noudattivat samaa kaavaa.

Marmot oli tottunut ajattelemaan, että yhteiskunnassa ihmiset jakaantuivat hyvinvoivaan ja huonosti voivaan osaan. Köyhälle, huonosti voivalle osalle kasaantui riskitekijöitä, hyvinvoivalle ei. Tulokset osoittivat kuitenkin, että kyseessä oli jatkumo sosiaalisen aseman mukaan.

Whitehall-tutkimuksen tulokset sotivat oikeudenmukaisuuden tajua vastaan, joten niistä on toki yritetty päästä eroon. Ensiksi oletettiin, että tulokset liittyvät vain brittiläisiin virkamiehiin. Samat tulokset on kuitenkin saatu myöhemmin kansallisista aineistoista Britanniassa, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen syntyneissä valtioissa sekä monissa Euroopan maissa,myös Suomessa.

Ilmiön on tulkittu johtuvan ylempien sosiaaliryhmien terveellisistä elämäntavoista. Niinpä tutkijat erottivat aineistosta tunnetut riskitekijät. Tupakointi, ylipaino, kolesteroli, alkoholi, verenpaine ynnä muut tunnetut terveyden riskit selittivät korkeintaan noin kolmasosan siitä, miksi kuolleisuus ja sairastuvuus noudattivat hierarkiaa. Kaksi kolmasosaa jäi ilman selitystä.

Whitehall-tutkimuksen julkaisua seuranneessa keskustelussa päädyttiin kahteen vaihtoehtoiseen selitysmalliin. Ehkä ruokailutottumuksissa oli muita ratkaisevan tärkeitä eroja kuin jo tutkitut rasva- ja kolesteroli-tekijät. Toinen vaihtoehto oli, että yhteiskunnallinen status vaikuttaa henkilön psykososiaaliseen todellisuuteen ja se jotenkin suoraan heijastuu hänen riskiinsä sairastua ja kuolla.

Monia kysymyksiä esitettiin myös siitä, mikä on syy ja mikä seuraus: Onko paikka hierarkiassa seurausta perinnöllisistä ominaisuuksista, jotka takaavat paremman terveydenkin? Onko henkilöiden terveys nimenomaan se tekijä, joka määrää mihin asemaan he päätyvät? Tässä vaiheessa keskusteluun tuotiin vertailu apinoihin. Kädellisillä on selkeä hierarkia laumassaan. Hierarkkisissa apinalaumoissa toteutuu myös sama ilmiö joka löydettiin brittiläisillä virkamiehillä: Laumassaan alemmassa asemassa olevat ovat alttiimpia kaikenlaisille sairauksille kuin ylemmässä asemassa olevat. Ne saavat esimerkiksi tarttuvat taudit herkemmin.

Kysymyksen ratkaisemiseksi aloitettiin uusi Whitehall II -tutkimus 1980-luvun puolivälissä. Tässä tutkimuksessa, toisin kuin aiemmassa, oli mukana myös naisia. Perustulos oli tuttu: sairastuvuus ja kuolleisuus lisääntyivät porras portaalta kun mentiin alaspäin hierarkiaa. Uudet työpaikkaan liittyvät tutkittavat seikat toivat kuitenkin ymmärrystä ilmiöön: Hierarkiaa alaspäin mentäessä väheni kokemus työn hallinnasta, reilusta kohtelusta ja työn kiinnostavuudesta. Sosiaalisten verkostojen jäsenyys lisääntyi mentäessä ylöspäin.

Ilmeisesti stressi, joka selittää sairastavuuden kasvun, syntyy työnhallinnan puutteesta. Whitehall II -tutkimuksessa sydänsairauden ilmenemisen todennäköisyys oli noin 2 1/2-kertainen niillä, joiden työnhallinta oli huonolla tolalla.

Sosiaalisen tuen vähäisyys työpaikalla oli toinen vahva selittäjä. Status, asema hierarkiassa, määrää hallinnan kokemuksen ja siten turvallisuuden tunteen vahvuuden. Kuormittava "johtajastressi" on myytti, joka helpottaa eriarvoisuuden sietämistä, mutta jolla ei ole mitään katetta todellisuudessa. Depressioon altistaviksi tekijöiksi osoittautuivat puutteellinen työnhallinta ja sosiaalisen tuen vähäisyys työpaikalla.[2]

LähteetMuokkaa

  1. a b c Erkki Kauhanen, Työolot ja terveys, Tieteen maailmasta, Tekniikan Maailma, 12/2011 sivu 81
  2. Aku Kopakkala, Masennus, Edita 2009 sivut 69-72

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä tieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.