Wes Anderson

yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja, tuottaja ja käsikirjoittaja

Wesley Wales "Wes" Anderson[1] (s. 1. toukokuuta 1969 Houston, Texas) on yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja, -käsikirjoittaja ja -tuottaja.

Wes Anderson
Wes Anderson vuonna 2018.
Wes Anderson vuonna 2018.
Henkilötiedot
Koko nimi Wesley Wales Anderson
Syntynyt1. toukokuuta 1969 (ikä 56)
Houston, Texas, Yhdysvallat
Ammatti elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja, tuottaja
Ohjaaja
Aktiivisena 1994–
Tunnetuimmat ohjaukset
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Anderson aloitti uransa 1990-luvulla. Hänen elokuvansa tunnetaan persoonallisesta humoristisuudesta ja visuaalisesta tyylistä.[2] Andersonin elokuvissa on runsaasti tyylittelyä, kuten symmetriaa, suoria sivu- ja etukuvakulmia sekä harkittuja väripaletteja, usein pastellisävyisiä. Tämän seurauksena Andersonin elokuvat ovat harkitun keinotekoisen näköisiä. Kerronnallisesti Anderson hyödyntää joskus sisäkkäisiä tarinoita.[3]

Nuoruus

muokkaa

Wes Anderson syntyi vuonna 1969 Houstonissa Texasissa. Hänen isällään oli mainostoimisto, ja hänen äitinsä työskenteli kiinteistönvälittäjänä ja arkeologina. Andersonilla on kaksi veljeä. Vanhemmat erosivat, kun Anderson oli kahdeksanvuotias.[2]

Anderson teki nuorena veljiensä kanssa elokuvia kahdeksan millimetrin Super-kameralla. Hän luki paljon kaunokirjallisuutta. High schoolissa Anderson teki näytelmiä, jotka perustuivat usein johonkin tunnettuun tarinaan, elokuvaan tai televisio-ohjelmaan.[2]

Valmistuttuaan high schoolista Anderson opiskeli filosofiaa Texasin yliopistossa Austinissa. Siellä hän tutustui Owen Wilsoniin, josta tuli myöhemmin hänen luottonäyttelijänsä ja käsikirjoittajakumppaninsa. Anderson valmistui yliopistosta vuonna 1991.[2]

Andersonin ensimmäinen elokuva oli komediallinen Lurjukset (1996), jonka käsikirjoitusta hän oli työstänyt Owen Wilsonin kanssa jo yliopistossa. Elokuva oli alun perin lyhytelokuva. Se herätti elokuvantekijä Kit Carsonin mielenkiinnon, ja se esitettiin Sundancen elokuvajuhlilla. Siellä sen näki ohjaaja James L. Brooks, ja elokuvasta tehtiin kokopitkä versio. Se ei saanut elokuvateattereissa kovinkaan paljon katsojia, mutta arvostelijat pitivät siitä. Anderson voitti elokuvasta parhaan uuden elokuvantekijän palkinnon MTV Movie Awardsissa 1996.[2]

Lurjusten jälkeen Anderson ja Wilson tekivät elokuvan Akatemian älypää (1998), joka kertoo koulussa huonosti menestyvästä, harrastuksiinsa keskittyvästä teinipojasta. Elokuva sai myönteiset arvostelut, useita palkintoehdokkuuksia ja paljon julkisuutta, mutta ei vielä suurta yleisöä.[2]

Andersonin ensimmäinen menestyselokuva oli Royal Tenenbaums (2001). Sen näyttelijäkaarti on hyvin nimekäs, ja se keräsi Yhdysvalloissa yli 50 miljoonan dollarin lipputulot. Elokuva toi myös parhaan alkuperäisen käsikirjoituksen Oscar-palkintoehdokkuuden Andersonille ja Wilsonille.[2]

Andersonin seuraava elokuva Steve Zissoun vedenalainen maailma (2004) kertoo haita jahtaavasta meritutkijasta. Pääosaa esittää Bill Murray, yksi Andersonin luottonäyttelijöistä. Elokuvassa on runsaasti animoituja eläinkohtauksia ja aiempia elokuvia suurempi budjetti. Zissouta seurasi Darjeeling Limited (2007), jossa kolme veljestä matkaa junalla läpi Intian. Kumpikin näistä elokuvista sai kriitikoilta ristiriitaisen vastaanoton.[2]

Animaatioelokuva Fantastic Mr. Fox – Kekseliäs kettu (2009) perustuu Roald Dahlin kirjaan. Tällä kertaa myös arvostelijat pitivät elokuvasta, ja se sai Oscar-ehdokkuuksia.[2]

Moonrise Kingdom julkaistiin vuonna 2012. Sen käsikirjoituksesta Anderson sai toisen Oscar-ehdokkuutensa.[4]

Komediallinen The Grand Budapest Hotel (2014) sai Golden Globe -palkinnon parhaasta elokuvasta musikaalin ja komedian kategoriassa.[2] Anderson sai lisäksi kolme Oscar-ehdokkuutta elokuvan tuottajana, ohjaajana ja käsikirjoittajana.[5] Hänet palkittiin elokuvasta parhaan alkuperäisen käsikirjoituksen Baftalla[6] ja WGA-palkinnolla[7].

Vuonna 2016 kolme Andersonin elokuvaa – Royal Tenenbaums, Moonrise Kingdom ja The Grand Budapest Hotel – äänestettiin BBC:n kyselyssä tämän vuosisadan 100 parhaan elokuvan joukkoon. Vastaajina oli 177 elokuva-asiantuntijaa eri puolilta maailmaa.[8]

Vuonna 2018 julkaistiin Andersonin toinen animaatioelokuva, Isle of Dogs.[2]

The French Dispatch (2021) seuraa tarinoita, jotka kerrotaan myöhemmin lehdessä. Vuoden 2023 elokuva Asteroid City kuvaa tähtiharrastajia fiktiivisessä kaupungissa vuonna 1955. The Wonderful Story of Henry Sugar (2023) on jälleen Roald Dahl -sovitus. Se toi Andersonille hänen ensimmäisen Oscar-palkintonsa parhaasta lyhytelokuvasta.[9]

Andersonin seuraava elokuva, Foinikialainen juoni, saa ensi-iltansa kesällä 2025. Elokuva kertoo perheestä ja perheyrityksestä.[10]

Yksityiselämä

muokkaa

Wes Andersonin avopuoliso on vaatesuunnittelija ja kirjailija Juman Malouf. Heillä on yhteinen tytär.[11]

Filmografia

muokkaa

Lyhytelokuvat

muokkaa
  • Bottle Rocket (1994)
  • Hotel Chevalier (2007)
  • Henry Sugarin ihmeellinen tarina (The Wonderful Story of Henry Sugar, 2023)
  • Joutsen (The Swan, 2023)
  • Rotanpyydystäjä (The Ratcatcher, 2023)
  • Myrkky (Poison, 2023)

Lähteet

muokkaa
  1. Collin, Robbie: Wes Anderson interview The Telegraph. 19.2.2014. Viitattu 15.2.2015. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i j k Wes Anderson Biography.com. 14.8.2019. Viitattu 19.5.2025.
  3. Freya Marley: The Cinematic Style of Wes Anderson makingwavesfilmfestival.com. 26.3.2022. Viitattu 19.5.2025.
  4. Academy Awards Database - 2001 (74th) Academy of Motion Picture Arts and Sciences. Viitattu 1.10.2009. (englanniksi)
  5. Gray, Tim: ‘Birdman,’ ‘Grand Budapest Hotel’ Top Oscar Nominees Variety.com. 15.1.2015. Viitattu 15.2.2015. (englanniksi)
  6. Bafta Awards: Film in 2015 Bafta. Viitattu 15.2.2015. (englanniksi)
  7. McNary, Dave: ‘Grand Budapest Hotel,’ ‘True Detective’ Top WGA Awards Variety.com. 14.2.2015. Viitattu 15.2.2015. (englanniksi)
  8. The 21st Century’s 100 Greatest Films, BBC Culture 24.8.2016.
  9. Wes Anderson Encyclopedia Britannica. 18.5.2025. Viitattu 19.5.2025.
  10. Foinikialainen juoni Finnkino. Viitattu 19.5.2025.
  11. Kate Ng: Wes Anderson reflects on being an ‘old father’ Independent. 10.6.2023. Viitattu 19.5.2025.

Aiheesta muualla

muokkaa

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Dilley, Whitney Crothers. The Cinema of Wes Anderson: Bringing Nostalgia to Life. London : Wallflower Press, 2017. ISBN 978-0-231-18069-6.
  • Kornhaber, Donna. Wes Anderson. Urbana: University of Illinois Press, 2017. ISBN 978-0-252-08272-6.