Wäinötär
Wäinötär on suomalainen popyhtye, joka yhdistää suomalaisen kansanmusiikin soittimia konerytmeihin. Keskeisessä osassa on Mirka Sirkkasen laulu ja kalevalaisesti riimitetyt sanoitukset. Sirkkanen on myös säveltänyt osan yhtyeen kappaleista.[1] Muista sävellyksistä, kielisoittimista ja koskettimista on vastannut Petri Savolainen.[2] Yhtyeen esikoisalbumi Wäinötär ilmestyi Wolfgang Recordsilta 2005.
Wäinötär | |
---|---|
![]() |
|
Tiedot | |
Toiminnassa | 2005–2004 |
Tyylilaji | maailmanmusiikki |
Laulukieli | suomi |
Jäsenet |
Mirka Sirkkanen, laulu |
Levy-yhtiö | |
Aiheesta muualla | |
wainotar.com |
Yhtye osallistui vuoden 2005 Euroviisujen Suomen karsintoihin kappaleella Kihlaus, joka julkaistiin myöhemmin albumilla ja singlenä.[3] Albumin kappaleiden sovituksista vastasivat Petri Savolainen ja levyn tuottaja Hannu Leiden.[1]
Sirkkanen ja Savolainen olivat ennen yhtyeen perustamista mukana useissa musiikillisissa kokoonpanoissa ja hankkeissa sekä yhdessä että erikseen.[4] Heidän mukaansa Amerikassa asutut vuodet saivat aikaan halun tehdä omanäköistä, juurevaa ja suomalaista musiikkia.[1] Yhtyeen esiintymiskokoonpano on vaihdellut jonkin verran vuosien aikana.[5][6]
Diskografia
muokkaaAlbumit
muokkaa- Wäinötär (2005)
- Vala (2010)
Single
muokkaa- Kihlaus (2005)
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c Väinötär (PDF) (albumisaate) wainotar.com. 8/2005. Viitattu 24.5.2009.[vanhentunut linkki]
- ↑ Valpasvuo, Ilkka: Wäinötär: Wäinötär 28.8.2005. Desibeli.net. Viitattu 23.5.2009.
- ↑ Suomen karsinta 2005 14.5.2008. Viisukuppila. Viitattu 24.5.2009.[vanhentunut linkki]
- ↑ Wäinötär Manageri.net. Arkistoitu 25.10.2007. Viitattu 23.5.2009.
- ↑ Sisisrock 2009 sisisrock.fi. Arkistoitu 11.5.2009. Viitattu 23.5.2009.
- ↑ Väinötär: Bändi wainotar.com. Arkistoitu 20.11.2008. Viitattu 23.5.2009.
Aiheesta muualla
muokkaa- Kotisivut (Arkistoitu – Internet Archive).
- Petri Tuunainen: Wäinötär: Vala[vanhentunut linkki]. Savon sanomat 16.10.2010.