Vuosikertomus

organisaation julkaisu,joka kuvaa toimintaa ja toiminnan tuloksia yleisesti sen julkaisemista edeltäneenä vuonna

Vuosikertomus on järjestön tai yrityksen tuottama julkaisu, jonka tavoitteena yleensä on antaa lukijalleen kuva toiminnasta yleisesti ja toiminnan tuloksista sen julkaisemista edeltäneenä vuonna. Yhdistyksissä vuosikertomus voi myös koostua useista osista, joista yhtenä voi olla kirjanpitolain mukainen toimintakertomus.

Pienten yhdistyksien vuosikertomuksesta käytetään edelleen usein myös nimeä toimintakertomus. Kirjanpitolautakunnan vuonna 2006 julkaistun ohjeen mukaan tällaisesta kertomuksesta ei kuitenkaan tulisi käyttää toimintakertomus-nimeä johtuen päällekkäisyydestä kirjanpitolain mukaisen toimintakertomuksen kanssa[1]. Kirjanpitolain mukainen toimintakertomus koskee vain taloudellisia asioita ja sitä koskevat kirjanpitolain tarkemmat sisältömääräykset.

Vuosikertomuksen sisältö muokkaa

Usein vuosikertomus tehdään kuvaamaan kuluneen kauden toimintaa toimintasuunnitelman pohjalta.

Vuosikertomuksen tarkempi sisältö riippuu yhdistyksen luonteesta ja toiminnan laadusta. Useimmiten se sisältää kuitenkin esimerkiksi seuraavia osia[2]:

  • Säännöistä poimittu pykälä yhdistyksen tarkoituksesta
  • Johdanto: tiivistelmä kuluneen vuoden toiminnasta
  • Muutokset jäsenmäärässä
  • Hallituksen kokoonpano, kokousten määrä jne.
  • Yhdistyksen kokoukset
  • Tiedotustoiminta
  • Yhdistyksen toiminta
    • perustoiminta
    • erityiset tapahtumat, tilaisuudet, juhlat
    • koulutus, retket, jne.

Lähteet muokkaa

  1. Toimintakertomuksen laatiminen Kirjanpitolautakunta.
  2. Yhdistystieto.fi/Toimintakertomus Yhdistystieto.fi. Arkistoitu 12.2.2011. Viitattu 28.1.2011.
Tämä järjestöön, yhdistykseen tai ei-kaupalliseen organisaatioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.