Petri Varis -palkinto

(Ohjattu sivulta Vuoden tulokas (Mestis))

Petri Varis -palkinto on Suomen Jääkiekkoliiton vuosittain jakama palkinto, joka annetaan Mestiksen parhaalla tulokkaalle. Palkinto on myönnetty kaudesta 1988–1989 alkaen ja ensimmäinen palkinnon saaja oli Karhu-Kissojen Petri Varis. Syksyllä 2010 palkinto nimettiin Petri Variksen mukaan.

Jotta pelaaja voidaan lukea tulokkaaksi, hänen on täytettävä kolme ehtoa:

  • Pelaajan on oltava alle 22-vuotias eli ollut edelliskaudella edustuskelpoinen juniorisarjoissa.
  • Pelaaja on pelannut SM-Liigaa tai Mestistä enintään 15 ottelua aiempien kausien aikana yhteensä
  • Pelaaja on jonkun Mestis-joukkueen kokoonpanossa kauden päättyessä.

Ennen kevättä 2011 pelaajalla ei saanut olla yhtäkään SM-liigaottelua pelattuna aiemmilta kausilta ja pelaajan oli oltava suomalainen.

Vuoden tulokkaan palkinnon valinta suoritetaan siten, että kunkin joukkueen valmentaja nimeää omasta joukkueestaan yhden ehdokkaansa vuoden tulokkaaksi. Jääkiekkoliitto valitsee näistä sitten kolme lopullista ehdokasta, joista yksi valitaan ja julkistetaan Mestiksen päätösgaalaristeilyllä.

Palkinnon saajat muokkaa

Kausi Pelaaja Pelipaikka Joukkue
1987–1988   Petri Varis[1] hyökkääjä Karhu-Kissat
1988–1989   Sami Nuutinen[2] puolustaja Kiekko-Espoo
1989–1990   Arto Vuoti[3] hyökkääjä TuTo
1990–1991   Rami Koivisto hyökkääjä Vantaa HT
1991–1992   Iiro Itämies maalivahti Kärpät
1992–1993   Jussi Markkanen maalivahti SaiPa
1993–1994   Joonas Jääskeläinen hyökkääjä Karhu-Kissat
1994–1995   Jukka Laamanen puolustaja SaPKo
1995–1996   Janne Salpa hyökkääjä Kärpät
1996–1997   Antti Virtanen hyökkääjä TuTo
1997–1998   Samuli Peltosara maalivahti Hermes
1998–1999   Ville Vahalahti hyökkääjä TuTo
1999–2000   Tuomo Jääskeläinen hyökkääjä Diskos
2000–2001   Hermanni Vidman hyökkääjä Sport
2001–2002   Ilari Filppula hyökkääjä Kiekko-Vantaa
2002–2003   Ossi Louhivaara hyökkääjä KooKoo
2003–2004    Miika Wiikman maalivahti Hermes
2004–2005   Timo Salo hyökkääjä TuTo
2005–2006   Janne Kurikka maalivahti FPS
2006–2007   Antti Erkinjuntti hyökkääjä Hokki
2007–2008   Henri Kivioja hyökkääjä Kiekko-Vantaa
2008–2009   Samuli Kivimäki hyökkääjä Sport
2009–2010   Jesper Piitulainen hyökkääjä SaPKo
2010–2011   Tommi Taimi puolustaja Sport
2011–2012   Samuli Virkkunen hyökkääjä Sport
2012–2013   Mika Partanen hyökkääjä Jukurit
2013–2014   Timo Hiltunen hyökkääjä Hokki
2014–2015   Kaapo Kähkönen maalivahti TuTo
2015–2016   Sameli Ventelä puolustaja SaPKo
2016–2017   Lauri Huhdanpää hyökkääjä Jokipojat
2017–2018   Matias Lainio hyökkääjä SaPKo
2018–2019   Kristian Tanus hyökkääjä LeKi
2019–2020   Eetu Paasovaara hyökkääjä Hermes
2020–2021   Eetu Peltola[4] puolustaja K-Vantaa
2021–2022   Jani Nyman[5] hyökkääjä Koovee
2022–2023   Aleksi Antti-Roiko[6] hyökkääjä Hermes

Lähteet muokkaa

  1. Mikkola, Miikka: 87-88 – Kovat piipuissa Jatkoaika.com. 2.5.2004. Jatkoaika r.y. Viitattu 22.8.2017.
  2. Mikkola, Miikka: 88-89 – Laaksonen on kone, osa 3 Jatkoaika.com. 19.5.2004. Jatkoaika r.y. Viitattu 22.8.2017.
  3. Mikkola, Miikka: 89-90 – Porilaisten marssi Jatkoaika.com. 29.5.2004. Jatkoaika r.y. Viitattu 22.8.2017.
  4. Mestiksen palkittavia julkaistu - Joonas Larinmaa Mestiksen paras hyökkääjä mestis.fi. 6.4.2021. Suomen Jääkiekkoliitto. Viitattu 6.4.2021.
  5. Mestiksen palkinnot kaudella 2021-2022 mestis.fi. 13.6.2022. Suomen Jääkiekkoliitto. Viitattu 13.6.2022.
  6. Mestiksen palkinnot kaudella 2022-23 mestis.fi. 12.6.2023. Suomen Jääkiekkoliitto. Viitattu 11.11.2023.