Vuoden 1939 valkoinen paperi

Vuoden 1939 valkoinen paperi oli Yhdistyneen kuningaskunnan toukokuussa 1939 julkaistu valkoinen paperiselvennä eli hallituksen julkilausuma, joka koski politiikkaa Palestiinan mandaattialueen tulevaisuudesta. Asiakirjan mukaan britit asettivat tavoitteekseen itsenäisen enemmistövaltaan perustuvat valtion Palestiinaan seuraavien kymmenen vuoden kuluessa. Muutos oli huomattava brittien aikaisempaan politiikkaan.

Vuoden 1939 valkoinen paperi luettavana djvu-tiedostona.

Valkoinen paperi merkitsi huomattavaa pettymystä sionisteille ja juutalaisten siirtolaisuutta alueelle rajoitettiin. Toisaalta se ei täysin vastannut myöskään kaikkien arabien vaatimuksia. Lopulta sen käytännön vaikutukset jäivät suhteellisen pieniksi toisen maailmansodan syttymisen takia.

TaustaMuokkaa

 
Neuvotteluja Lontoossa Palestiinan arabien ja brittien edustajien välillä helmikuussa 1939.

Brittien hallitseman Palestiinan mandaattialueen arabien ja juutalaisten väliset jännitteet kasvoivat 1920- ja 1930-luvuilla. Vuonna 1936 arabit olivat ryhtyneet avoimeen kapinaan, jota epäonnistunut Peelin komission ratkaisuehdotus Palestiinan jakamisesta kahtia, juutalaisten valtioon ja arabien hallitsemaan valtioon ei rauhoittanut. Kapina kukistettiin kuitenkin sotilaallisesti vuonna 1939.[1]

Arabikapina merkitsi silti olennaisia muutoksia brittien politiikassa Palestiinan suhteen. Juutalaisten kannalta muutos oli huono.[2] 17. toukokuuta Yhdistyneen kuningaskunnan siirtomaasihteeri Malcolm MacDonald julkaisi uuden valkoisen paperin asiaa koskien.[3] Ennen paperin julkaisua britit olivat tavanneet arabien ja juutalaisten edustajia erikseen, sillä arabit kieltäytyivät neuvotteluista juutalaisten kanssa.[3] Edustettuina olivat myös muut arabimaat.[2]

Uudella, juutalaisten kannalta huonommalla, mutta arabeille sopivammalla linjalla oli useita syitä. Maailmanpoliittinen tilanne oli kärjistynyt. Adolf Hitlerin johtama natsi-Saksa miehitti Tšekkoslovakian sudeettialueet maaliskuussa ja uuden sodan uhka oli ilmeinen. Arabien tuesta tuli nyt sionistien tukea tärkeämpää. Palestiinan kysymys olisi saattanut alueen arabit tukemaan Saksaa. Palestiinan kysymyksestä oli tullut yksi panarabismin symboleista.[2]

Valkoinen paperiMuokkaa

Vuoden 1939 valkoisen paperin olennainen uusia asia oli se, että britit asettivat tavoitteekseen itsenäisen enemmistövaltaan perustuvat valtion Palestiinaan seuraavien kymmenen vuoden kuluessa. Ehtona oli tosin, että kahden osapuolen välit olisivat parantuneet tällä välin siten, että suunnitelma olisi mahdollinen. Paperissa todettiin myös, että brittien mandaatin tarkoituksena ei ollut muuttaa aluetta juutalaisvaltioksi vastoin sen enemmistön tahtoa. Tästä syystä paperilla rajoitettiin juutalaisten maahanmuuttoa huomattavasti.[2] Juutalaisten siirtolaisten määrä rajattiin vuosittain 10 000:n, joskin Euroopasta saapuville pakolaisille luvattiin antaa 25 000 maahanmuuttolupaa.[3] Myös maan ostamista hankaloitettiin. Viiden vuoden siirtymäajan jälkeen juutalaisesta siirtolaisuudesta tulisi mahdollista ainoastaan arabien suostumuksella.[2]

SeurauksetMuokkaa

 
Juutalaiset osoittavat mieltään paperia vastaan Jerusalemissa toukokuussa 1939.

Monet Palestiinan arabit kokivat valkoisen paperin voitoksi. Kuitenkaan paperi ei lopettanut juutalaisten siirtolaisuutta välittömästi ja itsenäisyys sidottiin väestösuhteiden kehitykseen. Näistä syistä paperia ei hyväksytty Arabikomissiossa järjestetyssä äänestyksessä.[2]

Sionisteille valkoinen paperi oli pettymys. Balfour-julistuksesta oli näin käytännössä luovuttu. Kansainliiton mandaattiasioista vastaava neuvosto vastusti valkoista paperia, koska sen mielestä se oli mandaattisääntöjen vastainen.[2]

Lopulta toisen maailmansodan sytyttyä valkoisen paperin kokonaisvaikutus jäi vähäiseksi. Siirtolaisuutta yritettiin rajoittaa, mutta käytännössä se jatkui siitä huolimatta. Käytännön syistä monet juutalaiset taistelivat Palestiinan kysymyksestä huolimatta brittien rinnalla etenkin vainojen takia Euroopassa. Irgun toimi tosin sodan aikana brittejä vastaan.[2]

Valkoinen paperi ei estänyt myöskään akselivalloille myönteistä liikehdintää arabimaissa. Jerusalemin suurmufti Hajj Amin al-Husaini antoi sodan aikana brittivastaisen fatwan jihadin aloittamiseksi brittejä vastaan. Irakissa oli vuonna 1941 saksalaisten tukema vallankaappaus. Lopulta fatwalla ei kuitenkaan ollut suurta merkitystä ja arabimaat julistivat sodan akselivalloille.[2]

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Juusola 2014 s. 51-54
  2. a b c d e f g h i Juusola 2014 s. 56-57
  3. a b c Fred Skolnik ja Michael Berenbaum: Encyclopaedia Judaica Volume 10 Inz-Iz, s. 203. Thomson Gale, 2007. ISBN 978-0-02-865928-2. (englanniksi)