Voitelukoje
 |
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
 |
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Voitelukojeita on kaikissa höyrykoneissa, artikkeli keskittyy vain Suomalaisiin kapearaiteisiin vetureihin. |
Voitelukoje on laitteisto, joka syöttää höyryveturin sylintereihin niiden toiminnalle elintärkeätä tulistaja- tai sylinteriöljyä.
Voideprässi muokkaa
Useimmissa vetureissa voitelukoje on mekaaninen pumppu, voideprässi, joka saa käyttövoimansa kampikoneistoon kuuluvasta niin sanotusta rokkerivivusta erillisen välitystangon avulla; laitteeseen liittyy myös erillinen käsikahva, joka liikkuu nykäyksittäin veturin liikkuessa. Pumppu toimii vain kampikoneiston liikkuessa ja työntää öljyä sylintereihin sykäyksittäin.
Tätä laitteistoa käytetään etupäässä tulistajavetureissa, koska suhteellisen sitkeä tulistajaöljy sopii tällaiseen käyttöön parhaiten.
Lubrikaattori muokkaa
Monissa kapearaiteisissa märkähöyryvetureissa, mm. Jokioisten Museorautatien Porterissa tai Suomen Rautatiemuseon Rro2 -veturissa, laite toimii veturin tuottamalla höyryllä, jolloin sitä kutsutaan lubrikaattoriksi; tällainen koje toimii niin, että siihen johdetaan höyryä, joka tiivistyy vedeksi, joka painavampana laskeutuu öljykerroksen pohjalle. Nyt öljyn pinta kohoaa yli suunnitellun rajan ja öljy valuu syöttöputkeen, josta edelleen sylintereihin. Tietyn ajomatkan jälkeen höyryventtiili suljetaan ja laitteeseen kertynyt vesi lasketaan ulos poistoputkesta; tämän jälkeen laite täytetään öljyllä ja ajo voi jatkua.
Menetelmä on siis äärimmäisen yksinkertainen ja toimii yleensä moitteetta. Tällainen laitteisto on myös Pankakosken tehdasradan Porter-höyrysäiliöveturissa jota säilytetään Pielisen museossa Lieksassa sekä ajokuntoisessa Vk4 Leena -höyryveturissa joka on Suomen Rautatiemuseossa.
Varavoidekupit muokkaa
Useimpiin vetureihin liittyvät, voideprässin tai lubrikaattorin varalaitteina toimivat varavoidekupit toimivat höyryllä eli ne itse asiassa ovat lubrikaattoreita. Nämä kojeet ovat yleensä pronssista tai messingistä tehtyjä lieriön muotoisia laitteita, jotka on sijoitettu suoraan höyryveturin sylintereiden yläpintaan; höyryputki yhdistää ne sylinteriin. Putkessa on höyryhana, jonka avaamalla laite toimii; öljy virtaa samaa putkea pitkin sylinteriin. Öljylieriön pohjassa on vedentyhjennyshana ulosvuotoputkineen. Yläpään täyttöaukkoon liittyy yleensä nelisakaraisella vääntimellä varustettu turvaventtiili, josta laitteeseen mahdollisesti jäänyt höyrynpaine voidaan päästää ulos ennen aukon avaamista.
Varavoidekuppeja käytetään sekä tulistaja- että märkähöyrykoneissa.
Lubrikaattoreissa käytetään huomattavasti tulistajaöljyä notkeampaa ja ominaisuuksiltaan hiukan erilaista niin sanottua sylinteriöljyä. Tämä öljy on samaa, jota käytetään myös pienoishöyrykoneissa, jotka pääasiassa ovat märkähöyrytyyppisiä.
Höyrysäiliöveturit muokkaa
Kummassakin säilyneessä kapearaiteisessa höyrysäiliöveturissa on vain varavoidekupit, koska koneistotyyppi vastaa märkähöyrykonetta ja siis toimii parhaiten sylinteriöljyllä; veturityypin toimintamatkat ovat yleensä varsin lyhyitä.
Leveäraiteisissa höyrysäiliövetureissa puolestaan on hyttiin sijoitetut lubrikaattorit.
Poikkeuksia muokkaa
Parissakin märkähöyryveturissa eli Kovjoen museorautatien ykkösveturissa, on takimmaisen vetopyörän kankitapista voimansa saava, nimenomaan sylinteriöljylle tehty voideprässi. Sellainen on vielä radan kakkos- ja kolmosvetureissakin - tosin toistaiseksi toimintakyvyttöminä; Kakkosveturiin asennettiin hiukan pienempi lubrikaattori kattilan päälle ja kolmosveturiin löytyi helpommin täysin riittävät varavoidekupit VR:n poistotavarasta.
Lähteet muokkaa
- Mikko Ivalo: Höyryveturit ja niiden hoito
- Resiina 3/2010: Sakari K Salo: Kulttuuriteko - Vk4 LEENA, s. 26 - 31