Vladimir Grigorjevitš Sutejev (ven. Влади́мир Григо́рьевич Суте́ев, 5. heinäkuuta 1903 Moskova10. maaliskuuta 1993 Moskova[1]) oli neuvostoliittolainen animaatioelokuvien tekijä, kuvittaja ja lastenkirjailija.

Vladimir Sutejev syntyi lääkärin perheeseen. Hän kävi keskikoulun ja opiskeli Moskovan teknillisessä korkeakoulussa.[1] Sutejev valmistui Valtion elokuvakoulusta vuonna 1928 ja työskenteli Mežrabpomfilm-elokuvastudiolla[2].

Sutejev oli yksi neuvostoliittolaisen animaatioelokuvan edelläkävijöistä. Vuonna 1931 hän ohjasi ensimmäisen animoidun äänielokuvan Ulitsa poperjok. Vuonna 1935 Sutejev siirtyi Viktor Smirnovin kokeelliseen animaatiostudioon ja vuonna 1936 Sojuzmultfilmille. Hän työskenteli piirroselokuvien taiteilijana, käsikirjoittajana ja ohjaajana.[2]

Vuodesta 1947 lähtien Sutejev työskenteli lastenkirjallisuuden kustannusliikkeessä. Hän kuvitti lastenkirjoja ja julkaisi ensimmäisen oman kirjansa vuonna 1949. Sutejev kirjoitti lukuisia satuja, joiden kuvituksessa on paljon animaatioelokuvien piirteitä. Hän oli molempikätinen ja pystyi kirjoittamaan ja piirtämään samanaikaisesti.[1]

Suomennettuja teoksia muokkaa

  • Erilaiset pyörät: purjevene (Raznye koljosa). Moskova: Vieraskielisen kirjallisuuden kustannusliike, 1961.
  • Kaksi satua kynästä ja väreistä (Dve skazki pro karandaš i kraski). Suom. Anna-Liisa Levänen. Petroskoi: [s.n.], [s.a.]
  • Kuka sanoi nau? (Kto skazal ”mjau”?). Suom. Nikolai Gippijev. Petroskoi: Karjalan ASNT:n valtion kustannusliike, 1957.
  • Parittomat pyörät (Raznyje koljosa). Suom. Anita Mitrošin. Helsinki: Kansankulttuuri, 1984.

Lähteet muokkaa

  1. a b c Vladimir Grigorjevitš Sutejev Detski sait. Viitattu 26.3.2021.
  2. a b Kapkov, Sergei: Entsiklopedija otetšestvennoi multiplikatsii, s. 621–622. Moskva: Algoritm, 2006. ISBN 5-9265-0319-4.

Aiheesta muualla muokkaa