Viva Lagerborg

suomalainen lääkäri

Viva Sofia Lagerborg (28. lokakuuta 1871 Elimäki1941) oli suomalainen lääkäri ja lasten tuberkuloosin hoidon uranuurtaja.[1][2]

Henkilöhistoria muokkaa

Viva Lagerborgin vanhemmat olivat pääpostijohtaja Hjalmar Lagerborg ja Gertrud Maria von Kothen. Professori Rolf Lagerborg oli hänen veljensä. Viva Lagerborg tuli ylioppilaaksi 1896 ja sai erivapauden opiskella lääketiedettä Helsingin yliopistossa, lääketieteen lisensiaatiksi hän valmistui 1904. Valmistuttuaan hän toimi ensin lääkärinä Kouvolassa 1905–1907 ja sitten apulaislääkärinä Helsingin yleisessä sairaalassa lastentautien osastolla 1907–1910, saaden lastentautien erikoislääkärin oikeudet. Hangossa Lagerborg toimi yksityisenä lääkärinä vuoteen 1923 asti ja oli siellä myös kaupunginvaltuuston jäsen 1919–1923. Jo vuonna 1913 myös tuberkuloosilääkärin oikeudet saanut Lagerborg toimi lisäksi Lappohjan Högsandin lastenparantolan lääkärinä, vt. kunnanlääkärinä Bromarvissä ja väliaikaisena kaupungin- ja koululääkärinä Hangossa. Hän rakennutti vuonna 1913 Hankoon Ljungbon keuhko­tuberkuloosi­parantolan, jonka suunnitteli Signe Lagerborg-Stenius. Parantolan lääkärinä hän toimi itse 1914–1916. Lappohjan Högsandin parantolan vakituiseksi lääkäriksi Lagerborg tuli 1923, toimien siellä aina kevääseen 1940 asti, jolloin alue vuokrattiin Neuvostoliitolle, ja vielä sen jälkeen parantolan lääkärinä Paraisilla. Lagerborg oli Tenholan kunnanvaltuutettu 1934–1937 sekä useiden lääkäriyhdistysten ja Lotta Svärd -järjestön jäsen.[1][2][3]

Julkaisuja muokkaa

  • Intryck av Ectesinbehandling, Finska Läkaresällskapets Handlingar, 1926
  • Spondylitis tuberculosa, konservativ behandling, Finska Läkaresällskapets Handlingar, 1930
  • Loevensteins antidifterisalva, Finska Läkaresällskapets Handlingar, 1932
  • Högsand sanatorium 1923–1933: tioårsberättelse, 1934

Lähteet muokkaa

  1. a b Kuka kukin on. Aikalaiskirja 1934, s. 361 (Viitattu 26.9.2020)
  2. a b Arno Forsius: Viva Lagerborg (1871–1941) – lasten tuberkuloosihoidon uranuurtaja (Arkistoitu – Internet Archive) (Viitattu 26.9.2020)
  3. 60-vuotiaita. Helsingin Sanomat, 26.10.1931, s. 6.