Vilppulan urhojen muistolle

Eino Klementin laulu

Vilppulan urhojen muistolle (tunnetaan myös ensimmäisten sanojensa mukaan nimellä Kytösavun aukeilla mailla) on suomalaisen Heikki Klemetin vuonna 1918 sanoittama ja säveltämä isänmaallinen marssilaulu. Kappaleessa ylistetään Suomen sisällissodassa Vilppulan rintamalla kunnostautuneita eteläpohjalaisia suojeluskuntalaisia. Klemetti sävelsi laulun sodan aikana, mutta teos sai ensiesityksensä vasta sodan jälkeen Lapuan päivillä 14. heinäkuuta 1918.[1] Tästä huolimatta kappaleesta muodostui yksi tunnetuimpia valkoisen armeijan marssilauluja. Laulu oli suosittu suojeluskuntalaisten keskuudessa, ja Etelä-Pohjanmaan suojeluskunta- ja lottapiirit ottivat sen kunniamarssikseen.

Kappaleen viimeisen säkeistön kertosäkeessä "Laurilan työt sekä Vilppulan vaihe, lastenlapsille laulujen aihe" ylistetään jääkärieversti Matti Laurilaa, hänen veljeään Ilmaria ja näiden isää Matti Laurila vanhempaa, jotka toiminnallaan sisällissodassa nousivat valkoisen puolen sotasankareiksi ja jotka tunnettiin niin sanottuna Lapuan lumiaurana. Isä-Matti ja Ilmari kaatuivat samassa Länkipohjan taistelussa 16. maaliskuuta 1918. Nuorempi Matti Laurila oli sisällissodassa komentamassa Vilppulan rintaman joukkoja.

Jatkosodan jälkeen kappaletta ei ole kovin usein esitetty, eikä se ole enää kovin tunnettu. Porin Prikaatissa tulenjohtajat laulavat kappaleen marssilaulunalähde?.

Lähteet

muokkaa
  1. Vapaussota.com – Laulut vapaussota.com. Viitattu 7.9.2008.

Aiheesta muualla

muokkaa