Ville Honkanen
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Ville Honkanen (26. joulukuuta 1898 Kontiolahti – 1943) osallistui sisällissotaan punaisten puolella ja liittyi vuonna 1918 Suomen kommunistiseen puolueeseen ja toimi sen sotilaallisessa järjestössä. Honkanen suoritti Pietarissa punaupseerikurssin ja taisteli kurssin mukana eri rintamilla. Häntä sanottiin SKP:n sotilaslinjan korkeimmaksi johtajaksi Suomessa peitenimellä "Eero Fors". Venäjällä ollessaan hän osallistui myös Lenin-koulun toimintaan.
Honkanen lähetettiin Suomeen 1920 aktivoimaan punakaartien toimintaa.
Honkanen vangittiin Suomessa lokakuussa 1929. Niin kutsutussa Pietarsaaren etappijutussa Honkaselta saatiin haltuun raskauttavaa kirjeenvaihtoa. Häntä syytettiin vuonna 1930 pidetyssä oikeudenkäynnissä valtiopetoksen valmistelusta, ja Honkanen sai seitsemän vuoden kuritushuonetuomion. Honkanen käytti eri peitenimiä toiminnassaan. Hänen todettiin esiintyneen latoja Einari Kalliona vaimonsa Anni Kurvisen kanssa sekä esittäytyneensä olevansa piirtäjä Väinö Sainio.
Toiminta Oulussa
muokkaaHonkanen järjesti Oulussa vuoden 1920 tienoilla sotataidon opetusta neljälle kommunistille. Harjoituksia pidettiin Oulun lähisaarilla sekä Ellen Mäkelinin yksityisasunnolla.