Avaa päävalikko

Villamammutti eli villakarvamammutti (Mammuthus primigenius) on jääkauden aikana laajalle levinneellä arotundralla elänyt mammuttilaji. Yleensä mammuteista puhuttaessa tarkoitetaan juuri villamammuttia.

Villamammutti
Rekonstruktio villamammutista
Rekonstruktio villamammutista
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Norsueläimet Proboscidea
Heimo: Norsut Elephantidae
Suku: Mammutit Mammuthus
Laji: primigenius
Kaksiosainen nimi

Mammuthus primigenius
(Blumenbach, 1799)

Villamammutin levinneisyys viime jääkaudella on merkitty karttaan vaaleanvihreällä
Villamammutin levinneisyys viime jääkaudella on merkitty karttaan vaaleanvihreällä
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Villamammutti Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Villamammutti Commonsissa

Villamammutilla oli pitkä, tiheä ja paksu turkki ja valtavat syöksyhampaat, jotka kaartuivat pään yli. Siperiasta on löydetty suohon uponneita, muumioituneita mammutin ruhoja. Villamammutti söi etupäässä heinä- ja sarakasveja ja jonkin verran puiden silmuja.

UlkonäköMuokkaa

 
Villamammutteja myöhäisen pleistoseeninin maisemassa Pohjois-Espanjassa.

Villamammuttiuroksen säkäkorkeus oli tavallisimmin 2,7–3,4 metriä, mikä on sama kuin suurimman nykyisin elävän maanisäkkään, afrikannorsun. Näin ollen mammutit painoivat 3–6 tonnia.[1] Eläimen painosta oli pään osuus 12–25 %.lähde?.

Villamammutti painoi syntyessään ehkä noin 90 kg[2] ja sen korkeus oli 90 cm. Uroksesta tuli täysikokoinen vasta 40-vuotiaana ja naaraasta 25-vuotiaana.[1] Villamammutti eli jopa 60-vuotiaaksi.[1]

Villamammutin selkä oli luisu ja häntä lyhyt, vain 36 cm:n mittainen, ja sen päässä oli pitkät karvat luultavasti kärpäslätkäksi. Villamammutin korvat olivat pienet ja niiden pinta-ala vain 1/15 afrikannorsun korvista.[3]

Syöksyhampaat olivat uroksella yleensä 2,4–2,7 m pitkät ja painoivat 45 kg,[4] mutta saattoivat joskus olla huomattavastikin suuremmat. Puolustukseen ja ruoan kaivamiseen lumen alta tarvittavat syöksyhampaat tekivät päästä painavan, joten sen painoa kannattelevan niskan oli oltava lyhyt. Tästä syystä mammutti ei kyennyt kumartamaan päätään maahan, vaan nosti ruoan suuhunsa kärsänsä avulla.

Nykyisistä norsueläimistä villamammutti muistutti eniten aasiannorsua. Villamammutilla oli niskakyttyrä, jollainen on myös aasiannorsulla.[1]

Sopeutumat kylmäänMuokkaa

Villamammutti oli hyvin sopeutunut kylmiin arktisiin oloihin. Vaikka mammuttien säilyneet turkit ovat oransseja, kyseessä lienee haalistuma tummanruskeasta tai mustasta. Mammutilla oli ohutvillainen, 2,5–8 cm paksu alusturkki ja hyvin paksusta siimamaisesta karvasta koostuva päällysturkki.[5] Turkki peitti koko ruumiin. Kärsässä karvoitus oli vain muutaman senttimetrin pituista, mutta selässä 30 cm pitkää, ja kyljissä oli 90 cm:n mittainen helma[5] samaan tapaan kuin myskihärillä. Luultavasti mammutti vaihtoi edellä kuvatun pitkän talviturkin pois, ja kesäturkki oli oletettavasti hieman lyhyempi. Kaikki säilyneet pakastuneet mammutit ovat talviturkillisia[5] ja lienevät kuolleet syksyllä, eikä kesäturkillisia yksilöitä ole säilynyt. Mammutilla oli 1–2 sentin paksuinen nahka ja sen alinen 8–10 cm paksu rasvakerros, joka ei kuitenkaan ollut niin hyvä lämmöneriste kuin villa.[1]

Villamammutin veren hapenottokyky oli luultavasti nykyisten norsujen hapenottokykyä parempi[6][7][8][9] niin että eläin pärjäisi paremmin kylmässä.

Uuden Siperian saarilta vuonna 2013 löydetystä mammutista saatiin viitteitä siitä, että mammutin veri olisi siinä olevan luonnollisen jäänestoaineen ansiosta pysynyt juoksevana jopa 17 asteen pakkasessa.[10][11]

ElintavatMuokkaa

Mammuttien perheryhmät koostuivat naaraista, urokset elivät yksin tai pienissä poikamiesryhmissä. Mammuttien perheryhmissä oli 2–20 yksilöä: vanhoja naaraita ja niiden jälkeläisiä. Tavallisin mammuttiryhmä oli 10 yksilön suuruinen.[12]

RuokavalioMuokkaa

Säilyneiden mammuttien mahalöydöistä päätellen villamammutti söi enimmäkseen heiniä, sarakasveja,[13][14] ruohoja, varpuja, pensaita ja sammalia.[15]

Lisäksi mammutit söivät kukkakasveja, saniaisia, juuria ja syötäväksi kelpaavia puiden osia.[16] Mammutin päiväateria oli yleensä 135–300 kg erilaisia heinämäisiä kasveja.[13]

Varovaisempien arvioiden mukaan mammutti olisi syönyt vain 180–250 kg päivässä.[17] Mammutti on saattanut käyttää syömiseen aikaa jopa yli 20 tuntia vuorokaudessa.[18] Villamammutin ruoansulatus oli melko yksinkertainen ja ainakin puolet ravinnosta meni sulamatta suolen läpi. Toisaalta villamamutti pystyi hyödyntämään melko monipuolista ravintoa. Mammutit eivät näytä yleensä syöneen puiden lehtiä, mutta niiden jätöksistä on löydetty jonkin verran jäännöksiä lepästä, koivusta, kuusesta ja lehtikuusesta.[16]

Esimerkiksi niin kutsutusta ”Shandrinin mammutista” löytyi 290 kg ravintoa, josta 90 % oli heinää.[13] Mukana oli lisäksi hieman pajun, koivun, lehtikuusen ja lepän silmuja.[13] Jääkauden lämpimällä jaksoilla eläneestä ”Jukagirin mammutista” on löydetty huomattava määrä pajun jätettä. Luultavasti mammutti söi pajun silmuja monien muiden eläinten tavoin keväällä, jolloin silmujen myrkkypitoisuus oli pieni. Säilyneistä mammuteista on löytynyt lisäksi muun muassa lapinvuokkoja ja puolukoita[16] Monista Beringian seudun ja Amerikan mammuteista on löydetty kohtalaisesti Kobresia-sarakekasvia, jota nykyisin kasvaa alpiinisella alueella ja muun muassa Mongolian kuivilla alueilla[19]

Muun muassa luuston kasvattamiseen mammutit tarvitsivat nykyisten norsujen tavoin erittäin runsaasti kivennäisaineita, muun muassa kalsiumia, natriumia ja magnesiumia.[20][21][22]

Villamammutin elinympäristöMuokkaa

Villamammutti eli tutkijoiden mukaan jäätikönääreisellä arolla ja tundralla,[23] monesti jokivarsilla. Elinympäristö oli monesti lähes puuton ja jossa ei kasvanut kovin korkeita pensaitakaan. Monet Siperiasta löytyneet mammutit lienevät eläneen alankojen melko soisessa ympäristössä, jossa kasvoi saraa ja heiniä,[24] ja vain vähän tai ei lainkaan puita.[25] Monesti lehtikuusimetsän tai pensastundran keskellä oli joenvarsiniittyjä ja soita,[26] ja ylempänä aroa tai vuoristokasvillisuutta.

Itä-siperiasta löydettyjen mammuttien siitepöly- ja kasvijäänneanalyysi viittaa noin 42 000 vuotta sitten olleen laajalti keskikuivaa tundraniittyä, ei aroa.[27]

Etelämpänä mammutit elivät jääkaudella kylmällä, kuivaa aroa muistuttavalla arotundralla, jonka keskellä oli kosteampia keitaita. Mammuttien jäännöksiä löytyy lössikerrostumista, jotka syntyivät tuulisina, kylminä jääkauden aikoina, jolloin oli pölymyrskyjä. Alue oli puuton tai vähäpuinen. Se oli tuulinen ja talvella vähäluminen. Kasvillisuus vaihteli savannia muistuttavasta matalaan heinikkoon ja aavikkoon. Suurin osa kasveista kasvoi vain lyhyen kasvukauden aikana. Mammuttiarolla oli kuivaa, ja kasvit kasvoivat nykyistä tundraa nopeammin ja runsaslukuisemmin.[13] Mammuttiaron kasvillisuuteen kuuluivat heinät, sarat ja pienet marunoiden tapaiset pensaat sekä ruohokasvit, joihin luetaan herneen, leinikin ja päivänkakkaran sukuiset kasvit.[13] Varsinkin arotundran lämpimimmissä osissa kasvoi muun muassa vaivaiskoivua ja vaivaispajua. Mammuttiaron eteläosissa kasvoi paikoitellen puita, kuten lehtikuusia ja koivuja.[13]

Arotundra muistutti jossain määrin nykyajan Etelä-Venäjän aroja, vaikka oli niitä kylmempi.[13] Esimerkiksi Wrangelinsaaren normaalia lajirikkaampaa tundraa on pidetty arotundran jäänteenä. Kuivassa suolaisessa ympäristössä riitti mammuteille suolapitoista maaperää, josta se sai kivennäisiä. Yleensä kuivalla, mosaiikkimaisella mammuttiarolla oli kosteita keitaita, esimerkiksi virtaavaa vettä, josta mammutit saivat juodakseen. Joillakin etelään päin suuntautuneilla rinteillä kasvit kasvoivat eri tavalla kuin pohjoisrinteillä, ja niillä esiintyi arktisia keitaita. Föhn-ilmiö oli merkittävä lämmittäjä ja kasvillisuuden rehevöittäjä joillakin alueilla.

Nykyajan norsulla on helpointa pitkäruohoisessa ympäristössä, jota arotundra ei aina ollut. Mammutin kannalta parhaita elinympäristöjä lienevät olleen subarktiset arot tai metsäarot, joiden keskellä, lähinnä jokilaaksossa oli siellä täällä puita tai metsiä.[28] Mammuttiaron eteläisempi osa oli kesälämpötillataan havumetsävyöhykettä vastaavaa ”boreaalista”.[29] Jääkauden huippukaudelta peräisin olevia mammutteja on löydetty Ukrainan jokilaaksoista, joissa oli puistomaista ympäristöä, vaikka niiden ympärillä olikin kylmää suola-aroa.[30] Afrikannorsujahan on eniten metsäsavanneilla, missä yhden lauman elinalue on muutamia kymmeniä neliökilometrejä, kun taas kuivilla alueilla alue on jopa tuhansien neliökilometrejä,[31] Namibian aavikkonorsuilla peräti parisataa tuhatta neliökilometriä. Mammutti ei viihtynyt hyvin esimerkiksi metsätundralla tai kuivilla periglasiaalisilla aroilla.[28] Ei osata sanoa, vaelsiko mammutti peuran tavoin vuodenaikojen mukaan talveksi pois kylmiltä alueilta.[31] Ainakin mammutin lähisukulainen aasiannorsu on melko liikkuva.

Mammuttien esiintyvyys lienee vaihdellut huomattavasti elinympäristön kasvimäärien mukaan. Teoriassa yksi mammutti eläisi muutamalla hehtaarilla hyvätuottoista ruohomaata, mutta muutkin eliöt kuluttavat ruohoa. Tällöin keskimääräinen mamuttiaro saattoi elättää yhden mammutin viidellä neliökilometrillä, hyvällä alueella yhden mammutin neliökilometrillä, ja huonolla alueella yhden neliöpeninkulmalla (10×10 kilometriä).[31]

Eräissä laskelmissa on väitetty mammuttien määrälliseksi tiheydeksi 0,1–4 mammuttia/km² eli samaksi kuin nykyisten aasian- ja afrikannorsujen tiheys.[32] Toinen lähde väittää Siperiassa eläneen 0,038–0,23 mammuttia/km². Eräs arvio väittää Siperiassa eläneen mammutteja tiheydellä 1 mammutti/10 km²,[33] toinen 16 mammuttia 100 km².

Mammuttitiheys luultavasti vaihteli ajan mukana, kun ilmasto ja kasvillisuus muuttuivat. Monesti ajatellaan tiheiatä metsistä pensaikoista ja soista koostuvan kasvuympäristön olleen mammuteille jostain syystä elinkelvoton. Esimerkiksi ”valkea taiga” lehtikuusi-koivumetsä oli mammutille soveltumaton.[24] Jotkut kiistävät tämänkin[34] ja väittävät mammuttien alkaneen hävitä vasta jääkauden loppupuolella. Joidenkin lähteiden mukaan mammutti olisi hävinnyt tai harvinaistunut huomattavasti jääkauden kylmimpänä aikana esimerkiksi Euroopassa. Toisten tutkimusten mukaan Pohjois-Siperian mammuttitiheys vaihteli ajan mittaan noin satakertaisesti.

Elinympäristö mahdoton?Muokkaa

Joidenkin tutkijoiden mukaan mammutin elinalue olisi supistunut jääkauden ankarimpana aikana ja ollut suurimmillaan jääkauden keskikylmissä vaiheissa.[32] Joidenkin tietojen mukaan mammutti katosi jääkauden kylmyys- tai kuivuushipun aikana 20 000–15 000 vuotta sitten muun muassa Lenan jokisuiston läheltä Lenan jokisuiston tienoilta,[35] jolloin Pohjois-Siperian laajoilla alueilla vallitsi hyvin kitukasvuinen tundra tai polaariaavikko.[35] Paremmat olot mammutille olisivat olleet Pohjois-Siperiassa aiemmin happi-isotooppivaiheessa MIS 3[36] noin 35 000–30 000 vuotta sitten ja erityisen hyvät 50 000–40 000 vuotta sitten, jolloin oli hyvin lämmintä ja kuivaa.[35] Kuiva arokasvillisuus palasi Pohjois-Siperiaan mammutille epäedullisen kylmän tundran jälkeen ajalle noin 14 500–12 500 radiohiilivuotta sitten.[37][38] Mutta se että mamutteja säilyi eniten pohjoisen arovaiheista, saattaa viitata vain siihen että ne säilyivät kylmillä aroilla pisimpään kuoltuaan, ja siihen, että mammutti eli myös suhteellisen kylmissä kosteissa oloissa.[39][40]

Monia mammuttien jäännöksiä on löydetty jääkauden ankarimmalta ajalta, jolloin laajat alueet olivat kylmää puoliaavikkoa ja/tai aavikkoa. Laajoilla alueilla kasvoi pääosin ruohoa ja heinää.[41] Eräiden tietojen mukaan mammutit elivät ainakin joskus melko lähellä mannerjään reunaa. Tähän viittaavat löydöt ja ajoitukset joiden mukaan mammuttien jäännöksiä on löydetty jääkauden huippukaudelta Mckenzie-joen suistosta, Banksin saarelta ja luultavasti myös Melvillen saarelta melko läheltä valtavan jääkautisen laurentiden jäätikön reunaa.[42]

On keskusteltu paljon siitä, miten oli mahdollista, että mammutit elivät kuivalla, kylmällä ja melko niukkatuottoisella arotundralla.[43][44][45][46][47] Joidenkin mielestä arotundra oli nykyistä tundraa ainakin osaksi tuottavampi ja/tai runsaslajisempi muun muassa lössilannoituksen takia. Kuivempi jääkauden arotundra oli laajalti myös kesällä nykyistä tundraa lämpimämpi, vaikka olikin talvella kylmempi.[46] Kun tuuli kuljetti lössiä, kasvit saivat runsaasti ravinteita.[43] Tällöin mammutin syömän ravinnon määrä ja/tai laatu olisi ollut ainakin paikoitellen parempi kuin mitä nykyisellä tundralla yleensä on. Toinen vastaus on, että mammutti liikkui huomattavan laajalla alueella ravintoa etsien hieman nykyisten Namibin puoliaavikolle sopeutuneiden savanninorsujen, eli niin kutsuttujen ”aavikkonorsujen” tapaan käyttäen hyväkseen normaalia runsaskasvuisempia keitaita. Venäjällä tehtyjen tutkimusten mukaan eroosio synnytti jääkauden aikana jokien viereen suuria balkoiksi kutsuttuja painumia, jotka keräsivät kosteutta mammuttien tarvitsemaa kasvillisuutta varten. Näihin kehittyi humukseltaan mustamultaa vastaava maannos, jossa saattoi kasvaa runsas niittykasvillisuus.[48] Jokien tulvatasangoilla oli rehevää kasvillisuutta, joka huokutteli mammutteja.[49] Toisaalta raskaat mammutit eivät pystyneet kulkemaan hyvin mutaisessa tai soisessa maastossa. Jääkauden kylmimpänä aikana mammutteja lienee Ukrainan seuduun mammutteja lienee eniten elänyt Itä-Euroopan tasangon keskiosan länsipuoliskossa, jossa periglasiaalinen aro tuotti maksimissaa 800–1 700 kg/ha ja jokivarsien niityt enintään 2 500 kg/ha.[30] Nykyisen tundrakasvillisuuden vuosituotanto on tätä luokkaa.[50] Bliss ja Richards ovat väittäneet Keski-Beringian ympäristön tuottaneen jääkaudella jopa 9 tonnia/ha maan päällistä kasvibiomassaa, josta 6 500 kg/ha heinä-sara-marunanniityillä.[46][51] Niinpä tämän valossa ei ole mahdotonta, että mammutit olisivat eläneet myös kylmässä Beringiassa tai jopa Jakutian pohjoisosien jokilaaksoissa jääkauden kylmimpään aikaan.

On tehty laskelmia, joiden mukaan pienet 20–30 mammutin laumat saattoivat laiduntaa suhteellisen kuivissa, kasvibiomassan nettotuotannolta pienissä vain 500–1 000 kg/ha luokkaa olevissa ympäristöissä. Tällöin lauma vaati 10,5 km² suuruisen alan ruohoa kasvavaa ympäristöä. Koska kasvillisuus oli laikkuista, lauma laidunsi noin 20–50 km² alalla.[52]

Esimerkiksi Wrangelinsaaren mammuttilöydöt onkin tehty pääosin jokivarsilta joko sen takia, että mammutteja on sieltä helpompi löytää, tai siksi että mammutit elivät jokivarsien lähellä.[53][54] Myös lähes kaikki Siperian mammuttilöydöt on tehty jokien tai rantojen läheltä[55] Nykyajan norsutkaan eivät mene kauas juomapaikkojen läheltä, mutta saattavat vaeltaa vettä etsiäkseen jopa 30 kilometriä. Arotundra oli mosaiikki, jossa aavikkomaisten alueiden keskellä oli kosteampia niittyjä.[56] Esimerkiksi ajoittain veden alle jääneet tulvaniityt olivat hyvin tuottavia.

Jääkauden ympäristöt eivät liene kaikilla alueilla olleet niin kylmät kuin mitä perinteisesti on ajateltu. Esimerkiksi ”Berezovkan mammutista” on löydetty kasveja, joita elää nykyään huomattavasti etelämpänä. Jääkaudella lienee mammuttien elinympäristössä ollut nykyistä lämpimämpää erilaisten ilmavirtausten tai pilvettömyyden takia.

Villamammutin levinneisyysMuokkaa

Villamammutti näyttää Alaskassa viihtyneen melko lähellä jääkautisen mannerjään reunaa.[57] Jääkauden huippukaudella Alaskan heinäkuun keskilämpötila oli tyypillisesti +3–6 °C. Tällöin villamammutin kylmänsietokyky lienee ollut sama kuin nykyisen myskihärän. Mammutin lisäksi suurista eläimistä hyvin pohjoisessa eli esimerkiksi villasarvikuono. Villamammutteja on löydetty Euroopasta ja Aasiasta alueelta, jonka eteläraja kuljee Pohjois-Espanjasta Italian eteläkärkeen ja Pohjois-Balkanin halki Kaukasukselle ja suunnilleen Araljärven halki Pohjois-Sahalinin leveyksille ja Kamtšatkan niemimaan pohjoisosan halki. Tämän mukaan Amerikassa eli villamammutteja lähinnä Alaskassa, Länsi-Kanadassa ja Pohjois-Yhdysvalloissa jopa New Yorkin seuduilla.[58] Villamammutti eli Euroopassa jopa Keski-Suomen ja Keski-Ruotsin leveyksillä asti, ja Aasiassa jopa Jäämeren rannoilla asti.[59]Pohjoismaissa mammutteja eli Etelä-Norjassa ja Keski-Ruotsissa sekä pohjoisessa Keski-Suomessa asti, joskin useimmat jäännökset ovat jääkauden hävittämiä.

Mammutit SuomessaMuokkaa

Suomessa on löydetty mammutin jäännöksiä ainakin yhdeksältä eri paikkakunnalta.[60] Kolme luista on löytynyt Helsingistä (Töölöstä, Herttoniemestä ja Vuosaaresta).[61] Viimeisin paljastunut löytö tapahtui vuonna 2006, kun professori emerita Marja Simonsuuri-Sorsa löysi muuton yhteydessä autotallistaan mammutin olkaluun, jonka hän itse oli kaivanut esiin jo opiskeluaikoinaan vuonna 1960.[60] Sen ikää ei ole toistaiseksi määritelty.

Mammutit kansanperinteessäMuokkaa

 
Rekonstruktio mammutista Prahan kansallismuseossa.

Mammutit esiintyvät monien Siperian kansojen kansanperinteissä. Vaikka mammutit ovat kuolleet sukupuuttoon jo kauan sitten, Siperian asukkaat löysivät toisinaan niiden luita ja jopa hyvin säilyneitä ruhoja. Siksi he uskoivat, että mammutit elävät yhä. Eläviä mammutteja ei kuitenkaan näkynyt, joten niiden uskottiin siirtyneen jokiin ja pyörteisiin ja saavan aikaan rantojen vyörymisen. Erään hantien heimon sankarilaulu kertoo, miten Ob-joen mammutit hävitettiin. ”Multavatsaisten vesimammuttien” poikaset, kuten kertomus olentoja kutsui, hyökkäsivät syvyyksistä, tuhosivat monta venettä ja söivät niiden miehistöt. Sankari iski tyhjien veneiden pohjiin kiinni rautaisia ongenkoukkuja, ja työnsi veneet vesille. Mammutin poikaset hyökkäsivät veneiden kimppuun ja kuolivat koukkuihin. Tätä jatkettiin, kunnes hyökkäykset loppuivat. Tällöin arveltiin mammuttien loppuneen. 1800-luvulla Renwallin sanakirjassa ja M. A. Castrénin Kalevalan ruotsinkielisessä käännöksessä suomen sana tarvas käännettiin ”elefantiksi”. Nykytutkimus ei kuitenkaan tue tätä käännöstä.

Jäätyneet mammutitMuokkaa

 
Yksi muutamista Siperiasta löytyneistä, talteen saaduista harvinaisen hyvin säilyneistä mammuteista.

Yleensä mammuteista on löydetty vain yksittäisiä luita ja joskus kokonaisia luurankoja. Tavallisesti mammutit eivät ole säilyneet hyvin, koska maan pinnalle kuollut eläin joutuu yleensä haaskansyöjien ruoaksi, ja loput pehmeästä kudoksesta hävittää bakteerien mädätystoiminta. Siperiasta on kuitenkin löydetty muutamia mammutteja, joiden nahka on melko hyvin säilynyt[62] ja jopa mammutin syömää ravintoa on löydetty niiden vatsoista. Tunnetuin lienee Berezovkajoen jäätynyt mammutti, joka löytyi Itä-Siperiasta vuonna 1900 paikallisen metsästäjän löytämänä. Sudet olivat syöneet raatoa, vaikka se oli löydettäessä haissut. Mammutin suussa ja mahassa oli vielä ruohoa ja mammutti näytti kuolleen äkillisesti tukehtumalla. Kuollut mammutti hautautui aikoinaan maahan, ja nousi routimisen ja sulamisen takia maan pinnalle. Berezovkajoen mammuttiin on liitetty monia tarinoita, joiden todenperäisyys on enemmän tai vähemmän kiistanalainen. Mammuttia katsomaan saapuneiden tutkijoiden on väitetty syöneen jopa pakastunutta mammuttia pihvinä. Vuonna 1960 tunnettu amerikkalainen näennäistieteeseenkin erikoistunut tutkija Ivan Sanderson väitti Saturday Evening Postissa tämän ja monen muunkin mammutinraadon säilyneen niin siksi, että ne olivat pakastuneet alle –100 asteeseen hyvin nopeasti. Tämä olisi saattanut johtua äkillisestä katastrofista, vaikkapa tulivuorenpurkauksesta. Toisten tutkijoiden mukaan se olisi voinut johtua vaikkapa avaruudesta pudonneista vesimassoista, jotka imivät mukaansa avaruuden kylmyyden. Monetkaan paleontologit eivät ole silti Sandersonin ja muiden jättikatastrofia kannattavien väitteitä vahvistaneet, päinvastoin vastustaneet niitä. Ei voida esimerkiksi todistaa sitä, että mammutti olisi äkkiä jäätynyt hyvin kylmäksi ulkoisen pakastumisen takia ja sen ansiosta säilynyt hyvin, eikä myöskään sitä, että suuri määrä mammutteja olisi kuollut kerralla yhtaikaa samalla tavoin, kuin hyvin säilyneinä löydetyt mammutit.

Katastrofiteorioita arvostelevat paleontologit pitävät joidenkin mammuttien säilymistä harvinaisten yhteensattumien tuloksena. Paleontologi Björn Kurténin mukaan mammutin säilyminen perustui harvinaiseen jäätymiseen, kuivumiseen ja säästymiseen haaskansyöjiltä. Maanvyöryt ovat arktisilla alueilla yleisiä, ja jokin niistä on saattanut haudata mammutin kylmään ikiroudan lähelle vaikkapa maassa olevaan kanjoniin tai halkeamaan. Eristävä maakerros suojasi mammuttia sulamiselta. Esimerkiksi Suomessakin Lapin palsoissa näkyy, että turve peittää suuria jääkimpaleita, jotka sulavat vasta, kun palsan sisällä kasvava jääkimpale rikkoo turpeen.

Mammuttien katoaminenMuokkaa

Pääartikkeli: Pleistoseenin joukkotuho

Yleisesti uskotaan jääkauden lopun ilmastonmuutosten[63] ja nykyihmisen harjoittaman lisääntyneen metsästyksen hävittäneen mammutit. Mammuttien määrä alkoi pienentyä Euroopassa noin 40 000 vuotta sitten, jolloin nykyihminen saapui alueelle. Jääkauden kylmin vaihe harvensi mammuttien määrää ehkä ilmaston kuivumisen vuoksi. Jääkauden lopussa ihminen levittäytyi mammuttien elinalueilla. Toisaalta ilmasto, maaperä ja kasvillisuus muuttuivat kostumisen takia. Kuiva lössipitoinen, ikiroutainen mammuttiaro korvautui metsällä ja soisella tundralla laajoilla alueilla. Ehkä kasvilajisto harveni ja muuttui mammuteille sopimattomaksi, ja metsittymien vähensi mammutin syömien heinien ja muiden kasvien määrää. Maaperän kostuminen hapatti maan ja hävitti mammuttien tarvitsemia kivennäisaineita. Tämä huononsi niiden syömän ravinnon laatua. Talvien kostuminen johti lumen syvenemiseen. Lopullinen häviäminen tapahtui noin 16 000–10 000 vuotta sitten. Mammutti hävisi laajalta alueelta Euraasiasta noin 14 000 vuotta sitten, jolloin ensimmäinen jääkauden jälkeinen lämmin kausi oli päättymässä.[64][65][66][67]

HenkiinherättäminenMuokkaa

Villamammutti on yksi niistä lajeista, joita jotkut suunnittelevat herätettäväksi henkiin sukupuutosta geenitekniikan avulla. Harvardin yliopiston vuonna 2015 aloittaman ja George Churchin johtaman hankkeen tarkoituksena on kehittää villamammutin ja aasiannorsun hybridi, jolla olisi useita mammutille ominaisia piirteitä. Hanke hyödyntää Crispr/Cas9-geenimuuntelutekniikkaa, jolla tutkijat yhdistelevät villamammutin jäänteistä saatua geeniperimää aasiannorsun ihosoluihin. Alkiot kasvatettaisiin keinotekoisessa kohdussa.[68]

LähteetMuokkaa

  • Björklund, Tom & Vuokko, Seppo: Mammutin aika, elämää jääkaudella. Helsinki: Tammi, 2009. ISBN 978-951-31-4113-4.
  • Kurtén, Björn: Kuinka mammutti pakastetaan. Suomentanut Irma Rostedt. Helsinki: Tammi, 1982. ISBN 951-30-5627-9 (sid.).
  • Kurtén, Björn: Jääkausi. Helsinki: WSOY, 1972. ISBN 951-0-00149-X.
  • Lister, Adrian & Bahn, Paul: Mammutit: Jääkauden jättiläiset. (Mammoths – giants of the ice age, 2007.) Esipuhe: Jean M. Untinen-Auel. Suomennos: Arja Hokkanen. Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-25064-3.
  • Valentina Ukraintseva: Mammoths and the Environment. New York: Cambridge University Press, 2013. ISBN 978-1-107-02716-9. Teoksen verkkoversio (viitattu 14.9.2014). (englanniksi)

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e Lister & Bahn 2000, s. 68.
  2. Lister & Bahn 2000, s. 69.
  3. Lister & Bahn 2000, s. 72.
  4. Liste & Bahn 2000, s. 80.
  5. a b c Lister & Bahn 2000, s. 70.
  6. Sample, Ian: Woolly mammoth's survival secret? Antifreeze blood The Guardian. 2.5.2002. Viitattu 17.7.2019. (englanniksi)
  7. Thompson, Andrea: Scientists Rebuild Wooly Mammoth Blood Fox News. 4.5.2010. Viitattu 17.7.2019. (englanniksi)
  8. Scientists Rebuild Wooly Mammoth Blood Arctic Focus. 5.5.2010. Viitattu 17.7.2019. (englanniksi)
  9. Rincon, Paul: Mammoth blood protein 'resurrected' by scientists BBC News. 4.5.2010. Viitattu 17.7.2019. (englanniksi)
  10. Wong, Kate: Can a mammoth carcass really preserve flowing blood and possibly live cells? Nature. 30.5.2013. Viitattu 17.7.2019. (englanniksi)doi:10.1038/nature.2013.13103
  11. Liesowska, Anna: Exclusive: The first pictures of blood from a 10,000 year old Siberian woolly mammoth The Siberian Times. 29.5.2013. Viitattu 17.7.2019. (englanniksi)
  12. Lister & Bahn 2000, s. 86.
  13. a b c d e f g h Lister & Bahn 2000, s. 74
  14. Geel, Bas van & Aptroot, André & Baittinger, Claudia & et al.: The ecological implications of a Yakutian mammoth's last meal. Quaternary Research, 2008, 69. vsk, s. 361–376. Elsevier. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 17.7.2019. (englanniksi)
  15. Ukraintseva 2013, s. 102–104
  16. a b c Mammutin aika, sivu 148
  17. Mammutit, sivu 76.
  18. Lister & Bahn 2000, s. 77.
  19. Krause, Hans: Chapter 7: Shandrin Mammoth Hanskrause.de. Viitattu 17.7.2019. (englanniksi)
  20. Leshchinskiy, S.V.: The Late Pleistocene beast solonetz of Western Siberia: “mineral oases” in mammoth migration paths, foci of the Palaeolithic man’s activity. La Terra Degli Elefanti–The World of Elephants: Proceedings of the First International Congress, 2001. Department of Palaeontology & Historical Geology, Tomsk State University, Tomsk, Russia. Artikkelin verkkoversio Viitattu 14.7.2019. (englanniksi)
  21. Reumer, Jelle W.f. & Vos, John De: Abstracts (3) 2nd International Mammoth Conference. 1999 may 16 – may 20. Viitattu 14.7.2019. (englanniksi)
  22. Haynes, Gary: Mammoth landscapes: good country for hunter-gatherers. Quaternary International, 2006, 142–143. vsk, s. 20–29. doi:10.1016/j.quaint.2005.03.002. Artikkelin verkkoversio Viitattu 14.7.2019. (englanniksi)
  23. Ukraintseva 2013, s. 312.
  24. a b Ukraintseva 2013, s. 205–207.
  25. Ukraintseva 2013, s. 305.
  26. Ukraintseva 2013, s. 278–279.
  27. Kirillova, Irina V. & Argant, J. & Lapteva, E.G. & Korona, O.M. & Plicht, J. van der & Zinovyev, E.V. & Kotov, А.А. & Chernova, O.F. & Fadeeva, Е.О. & Baturina, O.A. & Kabilov, M.R. & Shidlovskiy, F.K. & Zaninag, O.G.: The diet and environment of mammoths in North-East Russia reconstructed from the contents of their feces. Quaternary International, 2016, 406. vsk, nro Part B, s. 147–161. doi:10.1016/j.quaint.2015.11.002. Artikkelin verkkoversio Viitattu 14.7.2019. (englanniksi)
  28. a b Markova, A.K. & Simakova, A.N. & Puzachenko, A.Yu. & Kitaev, L.M.: Eastern European mammoth distribution and environments during the Middle Valdai Briansk Interstade (33,000-24,000 BP). The World of Elephants - International Congress, Rome, 2001, s. 299–304. Artikkelin verkkoversio Viitattu 17.7.2019. (englanniksi)
  29. Markova, Anastasia K. & Puzachenko, Andrei Yu. & Kolfschoten, Thijsvan: The North Eurasian mammal assemblages during the end of MIS 3 (Brianskian–Late Karginian–Denekamp Interstadial). Quaternary International, 2010, 212. vsk, nro 2, s. 149–158. doi:10.1016/j.quaint.2009.02.010. Artikkelin verkkoversio Viitattu 17.7.2019. (englanniksi)
  30. a b Velichko, A.A. & Zelikson, E.M.: Landscape, climate and mammoth food resources in the East European Plain during the Late Paleolithic epoch. Quaternary International, 2005, 126–8. vsk, nro 1, s. 137–151. doi:10.1016/j.quaint.2004.04.019. Artikkelin verkkoversio Viitattu 17.7.2019. (englanniksi)
  31. a b c Vuokko 2009, s. 54.
  32. a b Nogués-Bravo, David & Rodríguez, Jesús & Hortal, Joaquín & Batra, Persaram & Araújo, Miguel B: Climate Change, Humans, and the Extinction of the Woolly Mammoth. PLoS Biology, 1.4.2008, 6. vsk, nro 4. doi:10.1371/journal.pbio.0060079. Artikkelin verkkoversio Viitattu 17.7.2019. (englanniksi)
  33. Tiede 2006 syys- tai lokakuu.
  34. Kuzmin, Y.V. & Orlova, LA. & Zolnikov, I.D. & Igolnikov, A.E.: The Dynamics of Mammoth (Mammuthus Primigenius) Population in Northern Asia: Radiocarbon Evidence (P) 2nd International Mammoth Conference. 1999 may 16 – may 20. Viitattu 17.7.2019. (englanniksi)
  35. a b c Schirrmeister, Lutz & Siegert, Christine & Kuznetsova, Tatyana & Kuzmina, Svetlana & Andreev, Andrei & Kienast, Frank & Meyer, Hanno & Bobrov, Anatoly: Paleoenvironmental and paleoclimatic records from permafrost deposits in the Arctic region of Northern Siberia. Quaternary International, 2002, 89. vsk, nro 1, s. 97–118, s. 116. doi:10.1016/S1040-6182(01)00083-0. Artikkelin verkkoversio Viitattu 14.7.2019. (englanniksi)
  36. Wetterich, Sebastian & Kuzmina, Svetlana & Andreev, Andrei A. & Kienast, Frank & Meyer, Hanno & Schirrmeister, Lutz & Kuznetsova, Tatyana & Sierralta, Melanie: Palaeoenvironmental dynamics inferred from late Quaternary permafrost deposits on Kurungnakh Island, Lena Delta, Northeast Siberia, Russia. Quaternary Science Reviews, 2008, 27. vsk, nro 15–16, s. 1523–1540. doi:10.1016/j.quascirev.2008.04.007. Artikkelin verkkoversio Viitattu 17.7.2019. (englanniksi)
  37. Sher, A.V. & Kuzmina, S.A. & Kuznetsova, T.V. & Sulerzhitsky, L.D.: New insights into the Weichselian environment and climate of the East Siberian Arctic, derived from fossil insects, plants, and mammals. Quaternary Science Reviews, 2005, 24. vsk, nro 5–6, s. 533–569. doi:10.1016/j.quascirev.2004.09.007. Artikkelin verkkoversio Viitattu 17.7.2019. (englanniksi)
  38. Kuzmina, Svetlana A. & Sher, Andrei V. & Edwards, Mary E. & Haile, James & Yan, Evgeny V. & Kotov, Anatoly V. & Willerslev, Eske: The late Pleistocene environment of the Eastern West Beringia based on the principal section at the Main River, Chukotka. Quaternary Science Reviews, 2011, 30. vsk, nro 17–18, s. 2091–2106. doi:10.1016/j.quascirev.2010.03.019. Artikkelin verkkoversio Viitattu 17.7.2019. (englanniksi)
  39. Bishop, Sue: Woolly Mammoths Remains: Catastrophic Origins? TalkOrigins Archive: Exploring the Creation/Evolution Controversy. Viitattu 17.7.2019. (englanniksi)
  40. Burns, Philip: Woolly Mammoths: Suited for Cold? TalkOrigins Archive: Exploring the Creation/Evolution Controversy. Viitattu 17.7.2019. (englanniksi)
  41. Simakova, A. & Markova, A.: The Peculiarities of Russian Plain Plant Communities and Mammoth Distribution in the Second Part of the Valdai Glaciation (P) 2nd International Mammoth Conference. 1999 may 16 – may 20. Viitattu 14.7.2019. (englanniksi)
  42. C.R. Harington: The Eastern Limit of Beringia: Mammoth Remains from Banks and Melville Islands, Northwest Territories. Arctic, 2005, 58. vsk, nro 4, s. 361–369. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 17.7.2019. (englanniksi)
  43. a b Hoffecker 2002, Desolate Landscapes s. 25, 24.
  44. Guthrie, R Dale: Origin and causes of the mammoth steppe: a story of cloud cover, woolly mammal tooth pits, buckles, and inside-out Beringia. Quaternary Science Reviews, 2001, 20. vsk, nro 1–3, s. 549–574. doi:10.1016/S0277-3791(00)00099-8. Artikkelin verkkoversio Viitattu 17.7.2019. (englanniksi)
  45. O'Neill, Dan: The Last Giant of Beringia: The Mystery of the Bering Land Bridge, s. 135. Basic Book, 2005. ISBN 978-0465051571.
  46. a b c Krause, Hans: Chapter 4: Mammoth Fauna on Arctic Tundra Hanskrause.de. Viitattu 17.7.2019. (englanniksi)
  47. Hopkins, David M. & Matthews, John V. & Schweger, Charles E.: Paleoecology of Beringia, s. 24. Academic Press, 1982. ISBN 9781483273402.
  48. S. A. Sycheva: The Role of Local Landscapes of the Periglacial Forest-steppe on the Russian Plain in the Formation of Food Resources for Mammoth Herds in the Valdai Time (P) 2nd International Mammoth Conference. 1999 may 16 – may 20. Viitattu 14.7.2019. (englanniksi)
  49. Lister ja Bahn 2000, s. 30.
  50. CAVM
  51. Hopkins, David Moody & Bliss, L. C. & Richards, J. H.: ”Present-day arctic vegetation and ecosystems as a predictive tool for the arctic-steppe mammoth-biome”, Paleoecology of Beringia, s. 255, 256. New York: Academic Press, 1982. ISBN 9780123558602. (englanniksi)
  52. Velichko, A.A. & Zelikson, E.M.: Landscape, climate and mammoth food resources in the East European Plain during the Late Paleolithic epoch. Quaternary International, 2005, 126–8. vsk, nro 1, s. 143. doi:10.1016/j.quaint.2004.04.019. Artikkelin verkkoversio Viitattu 17.7.2019. (englanniksi)
  53. Vartanyan, S. L.: Radiocarbon Dating Evidence for Mammoths on Wrangel Island, Arctic Ocean, until 2000 BC. Radiocarbon, 1995, 37. vsk, nro 1, s. 1–6. Artikkelin verkkoversio Viitattu 17.7.2019. (englanniksi)
  54. Cappers, R.T.J. & Bottema, S.: A Reconstruction of the Landscape on the Basis of Plant Remains from the Mammoth Site Near Orvelte (The Netherlands) (L) 2nd International Mammoth Conference. 1999 may 16 – may 20. Viitattu 14.7.2019. (englanniksi)
  55. Lister & Bahn 2000, aukeamat s. 152–153, s. 154–155 ja s. 38–61
  56. Yurtsev, Boris A.: The Pleistocene “Tundra-Steppe” and the productivity paradox: the landscape approach. Quaternary Science Reviews, 2001, 20. vsk, nro 1–3, s. 165–174. doi:10.1016/S0277-3791(00)00125-6. Artikkelin verkkoversio Viitattu 14.7.2019. (englanniksi)
  57. Kurtén, Björn: Jääkauden Euroopassa komeita eläimiä Tiede -lehti. 1.1.2004. Viitattu 17.7.2019.
  58. Tage Nilsson: The Pleistocene. Fig 21.19 sivu 492
  59. Michaels, George H. & Fagan, Brian M. : Exercise 4-1: The Ice Age - A Pleistocene Bestiary  The University of California . Viitattu 17.7.2019.
  60. a b Anu Hakala : Suomen mammutit  Geologia.fi . 19.6.2018 . Viitattu 17.7.2019.
  61. Ukkonen, Pirkko & Miettinen, Arto & Hanski, Ilpo K.: Mammutin kyynärluu Eem-meren sedimenttiä Vuosaaresta. Geologi, 2010, 62. vsk, nro 1, s. 23–28. Artikkelin verkkoversio Viitattu 17.7.2019. (englanniksi)
  62. Kurtén, Björn: Kuinka mammutti pakastetaan. Suomentanut Rostedt, Irma. Helsinki: Tammi, 1982. ISBN 951-30-5627-9.
  63. Mcdermott, Nick : Did climate change drive the woolly mammoth to extinction? Genetic tests reveal species declined as weather warmed  Daily Mail Online . 11.9.2013 . Viitattu 17.7.2019.
  64. Stuart, Anthony J. : The extinction of woolly mammoth (Mammuthus primigenius) and straight-tusked elephant (Palaeoloxodon antiquus) in Europe . Quaternary International , 2005 , 126–128 . vsk, nro  , s. 171–177 .  . doi:10.1016/j.quaint.2004.04.021 . Artikkelin verkkoversio Viitattu 17.7.2019. (englanniksi)
  65. Stuart, Anthony J & Sulerzhitsky, Leopold D. & Orlova, Lyobov A. & Kuzmin, Yaroslav V. & Lister, Adrian M. : The latest woolly mammoths (Mammuthus primigenius Blumenbach) in Europe and Asia: a review of the current evidence . Quaternary Science Reviews , 2002 , 21 . vsk, nro 14–15 , s. 1559–1569 .  . doi:10.1016/S0277-3791(02)00026-4 . Artikkelin verkkoversio Viitattu 17.7.2019. (englanniksi)
  66. Stuart, Anthony J. : Late Quaternary megafaunal extinctions in Europe and Northern Asia: new radiocarbon evidence 18th International Senckenberg Conference 2004 in Weimar . 2004 . Viitattu 17.7.2019.
  67. Stuart, A. J. & Kosintsev, P. A. & Higham, T. F. G. & Lister, A. M.: Pleistocene to Holocene extinction dynamics in giant deer and woolly mammoth . Nature , 2004 , 431 . vsk, nro 7009 , s. 684–689 .  . doi:10.1038/nature02890 . Artikkelin verkkoversio Viitattu 17.7.2019. (englanniksi)
  68. Gustavsson, Joonas: ”Ensimmäinen elävä mammutti yli 4000 vuoteen voi kävellä maapallolla jo kahden vuoden kuluttua” Tekniikan Maailma. 17.2.2017. Viitattu 8.10.2017.

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • Of Mammoths and Men National Geographic magazine. Julkaistu hutikuussa 2013. Viitattu 17.7.2019. (englanniksi)