Vili ja Bill (Boule & Bill) on belgialainen sarjakuva, jonka kehittivät Jean Roba ja Maurice Rosy.[1] Roban apulainen Laurent Verron alkoi piirtää sarjakuvaa 2003.[2] Ensimmäistä kertaa sarjakuva ilmestyi 24. joulukuuta 1959 belgialaisessa Spirou-lehdessä.[3] Tarina oli sijoitettu neljälle sivulle. Seuraavien 20 vuoden aikana sarjakuva oli lehden menestyksekkäimpiä.lähde?

Julkaisu muokkaa

Ensimmäistä kertaa sarjakuva ilmestyi 24. joulukuuta 1959 belgialaisessa Spirou-lehdessä.[3] Suomessa sarjakuva julkaistiin 70-luvulla Ruutu- ja Non Stop -lehtien takakansissa.[4] Piirrossarja 80-luvulla Puoli kuusi -lastenohjelmassa. 1990-luvulla Koululainen-lehdessä nimellä Teemu ja Tassu.

Tarina muokkaa

Vili on hyvän mielikuvituksen omaava sympaattinen 7-vuotias pikkupoika, joka elää Belgiassa vanhempiensa, koiransa Billin ja kilpikonnansa Carolinen kanssa. Vilillä ja Billillä on paljon yhteistä, ja he ovatkin ylimmät ystävykset.

Elokuva muokkaa


Sarjakuvaan perustuva Vili & Bill -elokuva nousi katsojatilastojen ykköseksi ilmestyessään Ranskassa elokuvateattereihin.[5]

Juha Wuolijoen ohjaamassa suomenkielisessä versiossa ääninäyttelijöinä toimivat esimerkiksi Pihla Viitala, Kari Ketonen, Iina Kuustonen, Sampo Sarkola, Pekka Strang ja Pirkka-Pekka Petelius. Vilin roolissa debytoi Luka Haikonen.[5]

Lähteet muokkaa

  • Kuva. Blogomag.net. Arkistoitu 13.3.2007. Viitattu 2.12.2020.

Viitteet muokkaa

  1. Melart, Kari: Vili & Bill (Boule & Bill) Iltalehti. 25.7.2014. Viitattu 2.12.2020.
  2. Schuddeboom, Bas: Laurent Verron, (b. 25 May 1962, France) Comiclopedia. 4.1.2020. Viitattu 2.12.2020. (englanniksi)
  3. a b Roba – Boule and Bill Gallerie Collin. Viitattu 2.12.2020. (englanniksi)
  4. Lakoma, Kimmo: Ruutu ja Non Stop -lehdissä julkaistut sarjakuvat Sarjakuvat. 18.4.2001. Viitattu 2.12.2020.
  5. a b Vili & Bill (dub) – Boule & Bill (dub) Finnkino. Arkistoitu 4.12.2013. Viitattu 29.11.2013.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä sarjakuvaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.