Avaa päävalikko

Vilho Eero Koskimäki, kirjailijanimi Härmän Kuustaa (23. elokuuta 1914 Kauhava21. maaliskuuta 1997 Tampere) oli suomalainen nimismies, pakinoitsija ja kirjailija. Koskimäki kirjoitti murrepakinoita Kauhavan ja Härmän murteilla.

Koskimäki toimi nimismiehenä muun muassa Ylistarossa. Hän aloitti murrepakinoiden kirjoittamisen toimiessaan jatkosodan aikana rintamakirjeenvaihtajana Lapissa sekä Rukajärven suunnalla. Pakinakokoelmansa hän julkaisi 1960- ja 1970-luvulla. Lisäksi hän julkaisi kaksi romaania. Tarinoiden kehyksenä on usein kirje, jonka kerrotaan tulleen tarkemmin määrittelemättömästä Pohjanmaan pitäjästä. Kirje kuvailee pitäjässä tapahtunutta tapahtumaketjua, joka huipentuu epätavallisiin tilanteisiin. Tilannekomiikka onkin pakinoiden perusasioita. Tarinat eivät sijoitu menneeseen aikaan vaan kirjoittamisvuosiin. Kuvauksen kohteena on esimerkiksi television tulo kylälle.[1]

TeoksiaMuokkaa

Nimellä V. E. Koskimäki:

  • Veijareitten matkassa, romaani. Karisto 1953

Nimimerkillä Härmän Kuustaa:

  • Prätinöötä Pohjanmaalta, murrepakinoita. Gummerus 1964
  • Pako pimeään. Kirjavirta, Seinäjoki 1965
  • Rakkauden kryytimaa, murrepakinoita. Kirjavirta, Seinäjoki 1965
  • Pikkupaloja pakinatarjottimelta, kirjoittajat Koho, Härmän Kuustaa ja Sarvijaakko. Aamulehti, Tampere 1969
  • Nisumaitua : murrejuttuja. Vaasa Oy, Vaasa 1975
  • Ottaa hengen kiinni : turinoota Pohjanmaalta, pakinakokoelma. Vaasa Oy, Vaasa 1976
  • Entiset hantvärkkärit ja hupulaaset : kansatieteellisiä prätinöötä Pohojanmaalta. Vaasa Oy, Vaasa 1981
  • Meirän mukulat ja krannin kakarat : kansankielisiä lapsuusmuistoja Etelä-Pohjanmaalta 1900-luvun alkukymmeniltä, piirrokset Irma Nissinen. WSOY 1985

PalkinnotMuokkaa

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Sisättö, Vesa & Halme, Jukka: Kotimaisia pakinoitsijoita, s. 45–46. Helsinki: BTJ Finland, 2013. ISBN 978-952-692-979-1.