Viitasammakko
Viitasammakko (Rana arvalis) on eurooppalainen, aitosammakoihin kuuluva sammakkoeläinlaji. Suomessa se on rauhoitettu[3].
| Viitasammakko | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Sammakkoeläimet Amphibia |
| Lahko: | Sammakot ja konnat Anura |
| Heimo: | Aitosammakot Ranidae |
| Suku: | Rana |
| Laji: | arvalis |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Rana arvalis |
|
 |
|
| Katso myös | |
Tuntomerkit muokkaa
Viitasammakko muistuttaa suuresti sammakkoa. Täysikasvuinen viitasammakko on tavallisesti 6–7 senttiä pitkä eli pienempi kuin täysikasvuinen sammakko. Naaraat ovat hieman koirasta kookkaampia.[4]
Iho on sileä ja kostea.[5] Yleisväritys on ruskea, mutta värityksessä on suurta yksilöllistä vaihtelua.[6] Selkäpuolen väri vaihtelee ruskeasta harmahtavaan ja kellertävään. Joskus se on täysin yksivärinen, mutta usein mukana on tummia tai mustia laikkuja. Kyljissä ja selän keskellä saattaa kulkea vaaleat pitkittäisjuovat. Vatsapuoli on vaaleahko, lanteiden seudulta usein kellertävä ja yleensä ilman marmorikuviointia. Kurkku on laikukas tai kirjava.[4][7] Jotkut viitasammakkokoiraat muuttuvat kutuajaksi sinertäviksi, mikä ilmeisesti johtuu imusuonistoon pakkautuvan veren kuultamisesta ihon läpi.[8]
Viitasammakon kuono on terävä ja se kaartuu sivulta katsoen loivemmin alaspäin kuin sammakolla, edestäpäin kuono on kapeampi kuin sammakolla. Takaraajan sisimmän varpaan tyven metatarsaalikyhmy on sammakkoon verrattuna suuri, kova ja kölimäinen. Kyhmy on vähintään puolet sisimmän varpaan pituudesta.[7] Kutuaikana koirailla on eturaajoissa mustat kutukyhmyt, joiden avulla ne saavat tukevan otteen naaraasta.[4][6]
Viitasammakko ei väistä ihmistä yhtä herkästi kuin rupikonna ja sammakko. Viitasammakko liikkuu maalla loikkien, täysikasvuiset yksilöt jopa metrin välejä, poikasetkin jopa yli puolen metrin hyppyjä.
Levinneisyys muokkaa
Euroopassa viitasammakon esiintymisalueen länsiraja kulkee Ranskan pohjoisosien tienoilla, ja se puuttuu kokonaan esimerkiksi Britteinsaarilta.
Suomessa viitasammakkoa esiintyy Metsä-Lapin eteläosiin saakka.[6] Suomen pohjoisin löytö on Ivalosta. Monin paikoin laji on yhtä runsaslukuinen kuin sammakko, ja ainakin Perämeren rannikolla jopa sitä runsaslukuisempi.[6]
Elinympäristö muokkaa
Viitasammakko vaatii kosteampaa ympäristöä kuin sammakko. Lajia tapaa varmimmin kosteilla niityillä, viidoilla, kedoilla, metsissä, soilla ja puutarhoissa. Tyypillisiä lisääntymispaikkoja ovat umpeenkasvaneet merenlahdet ja rehevät järvet, joskus myös ojat. Viitasammakon on havaittu lisääntyvän majavan luomilla kosteikoilla, joissa matala ja lämmin vesi kiihdyttävät kutumunien ja nuijapäiden kehitystä ja jossa runsas vesikasvillisuus antaa suojaa petoja vastaan[9]. Viitasammakko on paikkauskollinen laji eikä lähde kauaksi kutuvetensä lähistöstä.[4][10]
Elintavat muokkaa
Lisääntyminen muokkaa
Etelä-Suomessa kutu on huhtikuun lopussa tai toukokuun alussa, Keski- ja Pohjois-Suomessa touko-kesäkuussa.[10] Viitasammakkokoiraan soidinääni on pulputtava. Ääni kuulostaa samalta kuin pulloa upottaisi veden alle.[4][10] Etäämmältä ääni saattaa muistuttaa haukkuvan koiran ääntä.[4]
Mätimunat viitasammakko laskee muutamaan ryhmään, ja niitä on 500–2 000 naaraan koosta riippuen.[4] Kuturyhmä painuu yleensä pohjan tuntumaan eikä nouse pintaan kuten sammakolla. Mätimuna on päältä musta ja alta vaalea. Munan halkaisija on 2 mm ja sitä ympäröivän hyytelön läpimitta noin 8 mm. Munista kuoriutuvat nuijapäät muistuttavat sammakon toukkia.[8] Vastakuoriutunut nuijapää on noin 3 mm pitkä, juuri ennen muodonvaihdosta noin 3–4 cm. Nuoret sammakot ovat noin 1 cm:n mittaisia. Ensimmäisenä kesänään ne saavuttavat runsaan kahden sentin pituuden, toisena yli 3 cm ja kolmantena 4 cm:n pituuden.[4]
Viitasammakko on lisääntymiskykyinen 3–4 vuoden ikäisenä. Sen elinikä on noin 8–10 vuotta.[4]
Ravinto muokkaa
Viitasammakko syö kärpäsiä, kovakuoriaisia, hämähäkkejä ja pieniä nilviäisiä. Myös etanat kuuluvat viitasammakon ruokavalioon. Nuijapäät syövät leviä ja muuta kasvisravintoa.
Talvehtiminen muokkaa
Viitasammakko aloittaa kylmänhorroksen jo syyskuussa. Se horrostaa ilmeisesti vesien pohjassa, sekä makeassa että murtovedessä.[4][8] Perämeren rannoilta viitasammakoita on löydetty syysmyöhään rantakivien alta. Joskus viitasammakoita on löytynyt talvella kalastajien pyydyksistä.
-
Kutuaikana sinertävä koirasviitasammakko. -
Naarasviitasammakko. -
Viitasammakko edestäpäin. Kuva: Christian Fischer..
Lähteet muokkaa
- Suomalainen sammakkokirja. Toim. Lappalainen, Markku & Sirkiä Päivi. Kustannusosakeyhtiö Sammakko, Turku 2009.
Viitteet muokkaa
- ↑ Sergius Kuzmin, David Tarkhnishvili, Vladimir Ishchenko, Boris Tuniyev, Trevor Beebee, Brandon Anthony, Benedikt Schmidt, Agnieszka Ogrodowczyk, Maria Ogielska, Wiesiek Babik, Milan Vogrin, Jon Loman, Dan Cogalniceanu, Tibor Kovács, István Kiss: Rana arvalis IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.2. 2009. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 5.8.2014. (englanniksi)
- ↑ Markus Piha: Viitasammakko – Rana arvalis Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
- ↑ Finlex: Rauhoitetut eläinlajit Viitattu 21.6.2015.
- ↑ a b c d e f g h i j Sammakkolampi: Viitasammakko Viitattu 21.6.2015.
- ↑ Suomalainen sammakkokirja 2009, s. 43.
- ↑ a b c d Suomalainen sammakkokirja 2009, s. 48.
- ↑ a b Sammakkolampi: Ruskosammakon ja viitasammakon erottaminen toisistaan (Arkistoitu versio) Viitattu 21.6.2015.
- ↑ a b c Suomalainen sammakkokirja 2009, s. 50.
- ↑ Sammakot rakastavat majavakosteikoita ihmeellinenluonto.wordpress.com. Viitattu 16.3.2016.
- ↑ a b c Suomalainen sammakkokirja 2009, s. 49.