Viisi perhettä

New Yorkin suuret mafiaperheet

Viideksi perheeksi kutsutaan amerikanitalialaisen mafian tärkeimpiä rikollisperheitä, jotka toimivat New Yorkissa. Viiteen perheeseen kuuluvat Bonanno, Colombo, Genovese, Gambino ja Lucchese.[1] Nämä perheet perustivat mafiakomission, joka johtaa Yhdysvaltain mafiaa ja jakaa alueet eri ryhmittymille. Viisi perhettä olivat vaikutusvaltaisimmillaan niiden liittoutumisvuodesta 1931 vuoteen 1970, jolloin mafian toimintaa merkittävästi heikentänyt RICO-laki astui voimaan[1].

Perheillä on myös vaihtoehtoisia nimityksiä; esimerkiksi Colombon perhettä kutsutaan joskus Profacin perheeksi sen pitkäaikaisen johtajan Joe Profacin mukaan.

Populaarikulttuurissa muokkaa

Viisi perhettä ovat vakiinnuttaneet paikkansa amerikkalaisessa kulttuurissa. Esimerkiksi vuoden 1972 elokuvassa Kummisetä viisi perhettä hallitsee New Yorkin mafiaa,[1] mutta niiden nimet poikkesivat alkuperäisistä. Elokuvassa perheet olivat Corleone, Tattaglia, Barzini, Cuneo ja Stracci. Televisiosarjassa Sopranos New Jerseyn DiMeon perheellä on tiiviit yhteydet New Yorkin Lupertazzi-perheeseen, joka kuvannee joko Gambinon tai Genovesen perhettä.

Lähteet muokkaa

  1. a b c Five Families britannica.com. Viitattu 14.9.2023. (englanniksi)