”Viikonloppuisä”
Reijo Kallio
Kappaleen ”Viikonloppuisä” kansikuva
Kappaleen tiedot
 Albumilta Viikonloppuisä
 Julkaistu 1980
 Tyylilaji iskelmä
 Kesto 03.09
 Levy-yhtiö Sony Music Entertainment

Viikonloppuisä on suomalainen musiikkikappale. Kappaleen tunnetuin esittäjä on Reijo Kallio, jonka versio julkaistiin vuonna 1980.[1] Kappaleen on säveltänyt Jukka Kuoppamäki ja sanoituksesta vastasi Chrisse Johansson.[1] Kappaleen ovat esittäneet myöhemmin muun muassa Jukka Raitanen ja Seppo Tammilehto.[1] Huumoriyhtye Sleepy Sleepers teki kappaleesta vuonna 1981 parodisen version nimellä Viikonalkuäiti.[2]

Kappale muokkaa

Kappale edustaa 1970-luvun lopun lama-aikana syntynyttä iskelmää, jossa käsiteltiin nykyajan arkea ja sen ongelmia uudella tavalla. Piilotunteellisella tasolla kappaleessa käytiin läpi lähinnä miesten tuntoja ja kohtaloita muuttuvassa maailmassa.[3] Reijo Kallion ohjelmistossa kappale jatkoi hänen edellisen albuminsa Yksinäinen nimikappaleen aloittamaa teemaa.[4]

Kappale kertoo isästä, joka on eronnut aikoinaan vaimostaan. Heillä on yhteisiä lapsia, jotka jäivät asumaan vaimon luo. Isä näkee lapsiansa ainoastaan viikonloppuisin, mutta kaipaa heidän läsnäoloaan useammin.[3] Sanoittaja Chrisse Johansson oli saanut aiheen lauluun erään ystävänsä elämäntilanteesta ja antanut sille nimeksi aluksi Viikonloppuäiti. Ensimmäisen sävelversion kappaleeseen teki Veikko Juntunen. Johanssonilla laulu oli ollut valmiina jo yli kaksi vuotta ennen Reijo Kallion levytystä.[4] Reijo Kallio on kertonut kappaleen tarinan olleen niin surullinen ja järkyttävä, ettei hän koskaan laulanut sitä tanssilavakeikoillaan.[5]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Viikonloppuisä Äänitearkisto. Viitattu 20.11.2013. [vanhentunut linkki]
  2. LIndfors, Jukka: Matti Viironen: Viikonloppuisä 12.11.2010. Yle.
  3. a b Reijo Kallio Pomus.net. Viitattu 20.10.2013.
  4. a b Pekka Gronow, Jukka Lindfors ja Jake Nyman (toim.): Suomi soi 1: tanssilavoilta tangomarkkinoille, s. 340. Helsinki: Tammi, 2004. ISBN 951-31-2505-X.
  5. Kerttula, Suvi: Laulajalegenda Reijo Kallion uran tyly lopetus – huijattiin viimeisellä keikalla 5.7.2015. Ilta-Sanomat.
Tämä musiikkikappaleeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.