Avaa päävalikko

Vihapuhe on kielenkäyttöä, jota leimaa viha.[1] Vihapuhe on varsinkin vähemmistöihin kohdistuvaa vihaa tai suvaitsemattomuutta ilmaisevaa tai niihin yllyttävää puhetta.[2]

Osa artikkelisarjaa
Muodot

Rasismi · Rotusyrjintä
Seksismi · Ikäsyrjintä · Uskonnollinen syrjintä
Koulukiusaaminen · Työsyrjintä
Elitismi · Homofobia
Ksenofobia · Luokkasyrjintä
Miesviha · Naisviha
Nepotismi · Transfobia
Vammaisten syrjintä

Uskontoryhmiä kohtaan

Muslimit · Juutalaiset · Kristityt
Uskonnottomat

Ilmeneminen

Apartheid · Etninen puhdistus
Holokausti · Kansanmurha
Lynkkaus · Orjuus · Vaino
Kiihotus · Valkoinen ylivalta
Rikos ihmisyyttä vastaan
Musta ylivalta · Pakkosiirto
Vihapuhe · Viharikos

Aiheeseen liittyvää

Ennakkoluulo · Moniarvoisuus
Monikulttuurisuus · Suvaitsevaisuus
Yhdenvertaisuus · Tasa-arvo · Poliittinen korrektius

 n  k  m 
Viestinnän vinoumat
Disinformaatio
Huhu
Misinformaatio
Propaganda
Uutisankka
Vahvistusharha
Valemedia
Valeuutinen
Vihapuhe

Vihapuhe ja väkivaltaisten äärilikkeiden toiminta ovat lisääntyneet Suomessa. Poliisin raportin (2016) mukaan vihapuheella ja viharikoksilla on yhteys väkivaltaiseen radikalisoitumiseen ja ekstremismiin. Vihapuhe voi kannustaa erityisesti haavoittuvassa asemassa olevia henkilöitä viharikoksiin tai liittymään väkivaltaiseen ekstremistiseen toimintaan. Vihapuheen ja viharikosten kohteena olevien yksilöiden ja ryhmien riski radikalisoitua lisääntyy erityisesti heidän kokiessaan, että yhteiskunta ja viranomaiset eivät riittävällä tavalla puutu asiaan ja turvaa heidän oikeuksiaan. Kaikki ääriliikkeet käyttävät vihapuhetta näissä tarkoituksissa omien tavoitteidensa edistämiseen.[3]

MääritelmäMuokkaa

Nykyisen vihapuhe-sanan alkuperä on englannin hate speech -käsitteessä.[4] Tosin sanaa on käytetty Suomen kielessä jo 1800-luvulla, esimerkiksi Aleksis Kiven Nummisuutareissa, jossa suutarimestari Topias toteaa vaimonsa Martan piikikkäiden sanojen olevan vihapuhetta: "Eskoni tyhmä? Tämä on vale ja vihapuhe kateudesta nousnut."[5]

Euroopan neuvoston ministerikomitean ehdotuksen mukaan:

"Vihapuhetta ovat kaikki ilmaisumuodot, jotka levittävät, lietsovat, edistävät tai oikeuttavat etnistä vihaa, ulkomaalaisvastasuutta, antisemitismiä tai muuta vihaa, joka pohjautuu suvaitsemattomuuteen. Tämä koskee niin aggressiivista suvaitsematonta kansallismielisyyttä kuin vähemmistöjen, siirtolaisten ja siirtolaistaustaisten ihmisten syrjintää ja vihamielisyyttä heitä kohtaan."[6]

Yleiskielessä ja julkisessa keskustelussa käytetty termi ”vihapuhe” on muodostunut käsitteenä tulkinnanvaraiseksi. Internetissä tai muualla tapahtuva vihapuhe voi täyttää usean rikoksen tunnusmerkistön. Niistä tavallisin on kiihottaminen kansanryhmää vastaan tai sen kvalifioitu tekomuoto. Jos lausuma kohdistuu yhteen tai useampaan yksilöitävissä olevaan henkilöön, kysymykseen voivat tulla kunnianloukkausrikokset tai laiton uhkaus. Jos lausuma kohdistuu ryhmään tai yksilöön, kysymykseen voi myös tulla julkinen kehottaminen rikokseen. Joskus vihapuhe voi olla myös yhteydessä uskonrauhan rikkomiseen. Joskus voi tulla myös kysymykseen rikos sotaan yllyttäminen. [3]

Suomen rikoslaki ei tunne määritelmää viha- tai rasistinen rikos, eikä vihapuhetta ole erikseen määritelty rikoslainsäädännössä. Oikeusministeriö on määritellyt rangaistavaa vihapuhetta siten, että sillä kiihotetaan kansanryhmää vastaan, syyllistytään kunnianloukkaukseen ja laittomaan uhkaukseen.[6]

Valtakunnansyyttäjänviraston työryhmä on myös laatinut rangaistavaa vihapuheen levittämistä internetissä koskevan tulkintasuosituksen. Raportissa vihapuheella tarkoitetaan sellaisia lausumia, joissa:

”lausumien kohdetta uhataan, solvataan, panetellaan tai muuten loukataan rangaistavalla tavalla”.[6]

EsiintyminenMuokkaa

Asiantuntijat arvioivat, että ilmapiiri Suomessa on tullut vihamielisemmäksi. Rangaistavasta vihapuheesta tehtyjen rikosilmoitusten määrät ovat lisääntyneet. Poliisitilastoista voidaan nähdä, että niitä on tehty vuosina 2015–2019 enemmän kuin sitä edeltävänä aikana.[7]

Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa todetaan, että vihapuheen uhriksi voi henkilön lisäksi joutua järjestö tai yrityskin.[8]

TunnistaminenMuokkaa

Vihapuheen määrän kasvulla sosiaalisessa mediassa on negatiivisia vaikutuksia. Kehitys vaatii julkista keskustelua sananvapauden oikeuden puolustamisesta ja tarvetta linjata työkaluja joiden kanssa ollaan tekemisissä vihapuheen kanssa.[9] Kahden tutkijan esittämä malli esittää vihapuheen tunnistamisen viisi yleiskriteeriä.

  1. Vihapuheen tunnistamisen peruskriteeri on, onko puheen kohteena ryhmä vai yksilö ryhmän jäsenenä? Se erottaa vihapuheen muusta vahinkoa tuottavasta puheesta, kuten herjauksesta, kiusaamisesta ja henkilökohtaisista uhkauksista.
  2. Ilmaiseeko puhe vihaa? Pyritään tunnistamaan pelkkä vihapuheen olemassaolo pikemminkin kuin sen äärimmäisyys. Kuuluuko vihapuheeseen kiellettyjä ilmaisuja ja symboleita tai kontekstiin perustuvia tavoitteita.
  3. Voisiko puhe aiheuttaa vahinkoa yksilölle tai ryhmälle? Pyrkiikö sisältö aiheuttamaan lisävahinkoa itse puheen lisäksi?
  4. Onko puhujan tarkoituksena aiheuttaa vahinkoa?
  5. Kiihottaako puhe sosiaalisesti ei-toivottuihin toimiin?[9]

ToimenpiteetMuokkaa

Facebook, Google, Microsoft ja Twitter omaksuivat 31.5.2016 Euroopan unionin ohjeen tutkia "useimmat aiheelliset pyynnöt laittoman vihapuheen poistamisesta" 24 tunnin kuluessa.[10]

Sipilän hallituksen sisäministeri Paula Risikko otti voimakkaasti kantaa vihapuheeseen ja julisti sille nollatoleranssin. Poliisi sai vuoden 2017 alussa 8,5 miljoonan euron määrärahan vihapuheen vastaiseen työhön. Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen mukaan täällä palkattiin 200 poliisia vihapuheen tutkimus- ja torjuntatyöhön.[11]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Paljon puhetta vihapuheesta Kotimaisten kielten keskus. 4.6.2009. Viitattu 17.4.2017.
  2. Kielitoimiston sanakirja www.kielitoimistonsanakirja.fi. Viitattu 17.4.2017.
  3. a b Vihapuheiden ja -rikosten torjuntaan liittyvän toimintasuunnitelman valmistelua koskevan työryhmän loppuraportti Poliisihallitus. Viitattu 17.4.2017.
  4. Vihapuhe on vasta kuusivuotias Yle Uutiset. Viitattu 17.4.2017.
  5. Pippuri, Outi: Vihapuhe ei olekaan uusi trendisana – arvaatko mistä se on peräisin? Me Naiset. 9.10.2015. Sanoma Oy. Viitattu 23.3.2019.
  6. a b c Nita Korhonen, Laura Jauhola, Olli Oosi, Hannu-Pekka Huttunen: ”Usein joutuu miettimään, miten pitäisi olla ja minne olla menemättä”. Selvitys vihapuheesta ja häirinnästä ja niiden vaikutuksista eri vähemmistöryhmiin. (s. 22) Selvityksiä ja ohjeita 7/2016. 2016. Oikeusministeriö. Viitattu 17.4.2017.
  7. Karppinen, Kirsi: Ulkoisesti poikkeavien ihmisten pilkkaus on yleistynyt – Vihamielisyys Suomessa näyttää lisääntyvän, ja tässä jutussa asiantuntijat pohtivat miksi Yle Uutiset. 8.9.2019. Yleisradio Oy. Viitattu 9.9.2019.
  8. Vihapuhe-ilmiöllä on vahva linkki sosiaalisen median kasvuun HS.fi. Viitattu 10.9.2017.
  9. a b Medzini, Rotem ja Altshuler, Tehilla Shwartz: ”Abstract”, Dealing with Hate Speech on Social Media, s. 7-9. Israel Democracy Institute (RA), 2019. ISBN 978-965-519-257-5. Teoksen verkkoversio (viitattu 2.7.2019). (englanniksi)
  10. Facebook, YouTube, Twitter and Microsoft sign EU hate speech code The Guardian. Viitattu 7.6.2016.
  11. ”Vihaviestien määrä ja sisältö tolkutonta” – poliisiylijohtaja Kolehmainen saa vihapostia itsekin Aamulehti.fi. Viitattu 10.9.2017.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Maasilta, Mari & Nikunen, Kari (toim.): Pakolaisuus, tunteet ja media. Tampere : Vastapaino, 2018. ISBN 978-951-768-620-4.
  • Neuvonen (toim.) – Nuotio – Pöyhtäri – Hannula – Löytömäki – Rautiainen: Vihapuhe Suomessa. Helsinki: Edita Publishing Oy, 2015.
  • Nurmelin, Juri (toim.): Oikeiston vihapuhetta: 1900-1950. Turku: Savukeidas, 2014. ISBN 978-952-268-105-8.
  • Nurmelin, Juri (toim.): Vasemmiston vihapuhetta: 1900-1950. Turku: Savukeidas, 2014. ISBN 978-952-268-106-5.
  • Pöyhtäri, Reeta – Haara, Paula – Raittila, Pentti: Vihapuhe sananvapautta kaventamassa. Tampere: Tampere University Press, 2013. ISBN 978-951-44-9248-8. Teoksen verkkoversio.
  • Vitikka, Elina: Vihapuhetta vai ei? Reseptioanalyysia vihapuheen kielestä ja kontekstista. Pro gradu. Helsinki: Helsingin yliopisto, 2014.

Aiheesta muuallaMuokkaa