Viestiaselaji Suomessa

Viestijoukot tai viestiaselaji on yksi Suomen maavoimien aselajeista.[1] Suomessa viestiaselajin historia ulottuu rautakaudelle. Tällöin viesti kulki vainovalkein, eli korkeille kohdille pystytetyin merkkitulin. Viestiaselaji täyttää 105 vuotta vuonna 2023. Viestitoiminta liittyy joukkojen erilaisen tiedonsiirron hoitamiseen (lähetti, puhe, data, video). Viestitoiminta voi tapahtua radioteitse tai kiinteiden viestintäverkkojen välityksellä.

Viestin koulutushaaramerkki
Viestijoukkojen taktinen merkki
P-78-kenttäpuhelin on eräs useimpien suomalaisten joukkojen käyttämä viestiväline.

Suhteellisen edun mukaan viestitoimintaan kuuluu:

Viestitoimintaan liittyy yhä enemmän esikuntajoukot, eli joukot, jotka palvelevat esikuntia yleisemmin kuin pelkästään viestitoiminnan alalla.

Viestitoiminta Suomessa muokkaa

Sotilasviestitoiminta nykyaikaisessa muodossaan perustui Suomen suuriruhtinaskunnan aikana venäläisiin kiinteistöihin Venäjän–Japanin sodan jälkeen rakennettuihin sähkötysradioasemiin.lähde?

Suomen puolustusvoimien viestiaselajiperinne perustuu jääkäriliikkeen merkinantoon, sähkötykseen ja tiedonantoon, puhumiseen. Venäläistä perää oleva sana viesti ja viestijoukot muodostui vasta myöhemmin, itsenäisyyden aikaa. Ranskalaisen mallin mukaan viestiaselaji ja pioneeriaselaji toimivat yhdessä talvisotaa edeltävään aikaan saakka, jolloin viestijoukot eriytettiin teknillisistä aselajeista, pioneerijoukoista, omaksi aselajikseen viestijoukkojen kehityksen takaamiseksi.lähde?

Huhtikuussa 1918 perustettiin radiokomennuskunta, jonka tehtävänä oli ottaa haltuun, tutkia ja kunnostaa venäläisten Helsingin ja Viaporin, myöhemmän Suomenlinnan, alueella jättämiä sotilasradioasemia. Keskusasemaksi muodostui Santahaminassa ollut Venäjän Itämeren laivaston 10 000 W Telefunken-radioasema, jolla oli pidetty yhteyksiä koko Itämeren alueella. Sillä saatiin yhteys Itävaltaan saakka.[2]

Kesällä 1918 perustettiin sotalaitoksen radiolennätinosasto, mikä sai sotatoimialueilta kootun kenttäradiokaluston, siihen liitettiin myös Helsingissä olleet radiojoukot, kuten radiokoulu ja kenttäradio-osasto. Radiolennätinosaston esikunta sijaitsi Helsingissä Merimiehenkatu 13:ssa ja kevyt kenttäradio-osasto Santahaminassa.[3] Kevyessä kenttätadioasemassa oli kaksi kuuden hevosen valjakkoa ja raskaassa kenttäradioasemassa kolme kuuden hevosen valjakkoa. Yksi valjakoista oli radiomastohevosvaunun, toinen apparaatin ja kolmas voimakoneen. [4]

Kipinälennätinkoulusta muodostettu Raskas kenttäradio-osasto aloitti Helsingin yliopiston fysiikan laitoksella, ja siirtyi syksyllä 1918 Santahaminan radioaeman yhteyteen. Elokuussa oli käynnistynyt varusmiesopetus, mitä pidettiin erikoislaatuisena ja salaisena. [3]

Kipinälennätinlaitokseen liitettiin kiinteät kipinälennätinasemat koko Suomesta samoin kuin sota- ja kauppa-alusten ja jäänsärkijöiden kiinteät radioasemat. [4]

Jääkärikapteeni Arthur Stenholm, myöhemmin Arthur Saarmaa, kokosi suojeluskuntien rintamalla käytetyt radiot ja venäläisiltä saadun sotasaaliin Helsingin yliopiston fysiikan laitokselle, millä alkoi kesäkuun 1918 alussa sotalaitoksen kipinälennätinkoulu. Ensimmäiset oppilaat siirrettiin Helsinkiin Mikkelissä toimineesta Funkkeri- eli Radistikoulusta. [3]

Yhtymän viestijärjestelmä muokkaa

Yhtymän viestijärjestelmä (YVI) muodostuu yleensä erilaisten viestiverkkojen yhdistelmästä, jolla varmistetaan viestien perillemeno erilaisissa toimintaympäristöissä.

Yhtymän viestijärjestelmä 2 (Arkistoitu – Internet Archive) (YVI2) on hyvin muokkautuvainen joten se saadaan kiinnitettyä miltei mihin tahansa Puolustusvoimien suurempaan ajoneuvoon.

  • XA-202YVI / ViPa (ViestiPasi / ViestiPanssariajoneuvo) on suhteellisen uusi keksintö, jossa on yhdistetty panssariajoneuvo ja YVI2 viestijärjestelmä toimivaksi kokonaisuudeksi.
  • Viestiasema (ViAs) on E-luokan Sisu-ajoneuvon lavalle nostettu 20 jalan kontti, jossa on YVI2-kalusto.

Niin ViAs:ssa kuin ViPa:ssa on sähkömagneettisen häirinnän suojaus, joka on välttämätön sodanajan kalustossa.

Yhtymän viestijärjestelmän lisäksi palveluskäytössä on myös jalkaväkiprikaatien käyttämä m80-järjestelmä, joka perustuu analogisiin radiolinkkeihin ja kenttäkaapelien laajamittaiseen käyttöön.

Alueelliset viestijoukot muokkaa

Alueellisten viestijoukkojen (ALVI-joukkojen) tehtävänä on yhdistää yhtymän viestijärjestelmä (YVI) kiinteään televerkkoon. YVI2:n tapaan myös ALVI-kalustoa voidaan asentaa muun muassa konttiin maastokuorma-auton lavalle.

Taistelevien joukkojen käyttöön suunnitellusta yhtymän viestijärjestelmästä poiketen alueellisten viestijoukkojen kalusto perustuu kaupalliseen teknologiaan, eikä erityisesti sotilaskäyttöön suunniteltuihin laitteisiin.

Muiden aselajien viestitoiminta muokkaa

Viestiaselaji toteuttaa yhtymätason viestitoiminnan, mutta erityisesti meri- ja ilmavoimilla, ilmatorjunnalla, kenttätykistöllä sekä rannikkotykistöllä on laajaa viestitoimintaa. Kenttätykistö hoitaa myös suurimman osan jalkaväen viestitarpeista jalkaväkijoukkoihin kuuluvien tykistön ja kranaatinheittimistön viestimuodostelmien avulla. Ilmatorjunnalla sekä kenttätykistöllä on orgaanisesti yhtymän viestijärjestelmän osia, jotka mahdollistavat niiden joustavan liittymisen viestijärjestelmään.

Koulutus muokkaa

Nykyään viestiaselaji on yksi teknisimmistä Puolustusvoimien aselajeista.lähde? Pääkoulutuspaikkana toimii Riihimäen varuskunta ja siellä toimiva Viestirykmentti.

YVI-koulutusta annetaan varusmiehille lähinnä valmiusprikaateissa sekä Panssariprikaatissa.

ALVI-järjestelmän varusmieskoulutus keskittyy pääasiassa Viestirykmenttiin, mutta sitä annetaan myös Karjalan Prikaatissa sekä Kainuun Prikaatissa ja Jääkäriprikaatissa. Viestikoulutusta antavat myös ilmavoimat, merivoimat sekä kaikki ilmatorjunnan ja kenttätykistön joukkoyksiköt.

Valtakunnalliset viestisotaharjoitukset Suomessa muokkaa

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Haettiin "aselaji" Kielitoimiston sanakirjasta Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten keskus & Kielikone Oy. ”sot. aseistuksen mukaisia maavoimien osia. Suomen maavoimien aselajit ovat jalkaväki, kenttätykistö sekä ilmatorjunta-, viesti-, huolto- ja pioneerijoukot.” Viitattu 2.7.2017.
  2. Jarmo Nieminen: Santahamina - sinivalkoinen saari, s. 76. Maanpuolustuskorkeakoulu ja Jarmo Nieminen, 2012. ISBN 978-951-25-2360-3.
  3. a b c Jarmo Nieminen: Santahamina - sinivalkoinen saari, s. 76. Maanpuolustuskorkeakoulu ja Jarmo Nieminen, 2012. ISBN 978-951-25-2360-3.
  4. a b Jarmo Nieminen: Santahamina - sinivalkoinen saari, s. 77. Maanpuolustuskorkeakoulu ja Jarmo Nieminen, 2012. ISBN 978-951-25-2360-3.

Aiheesta muualla muokkaa