Vetokone
Vetokone tai maantieveturi tarkoittaa omavoimaisesti liikkuvaa höyrykonetta, joita käytettiin raskaiden kuormien siirtämiseen maanteitse, peltojen kyntämiseen tai voiman tuottamiseen halutussa kohteessa. Lisäksi vetokoneita on muutamissa tapauksissa käytetty matkustajien kuljetukseen kaupungeissa.[1] Vetokoneet olivat yleisimmin käytössä 1800-luvulta polttomoottorin yleistymiseen saakka 1900-luvun alkupuolella.[2]
_Steam_Heavy_Haulage_(1).JPG)
Pyörillä varustettua höyrykonetta nimitetään yleisesti lokomobiiliksi. Vetokone mielletäänkin erääksi lokomobiilityypiksi, mutta on erotettu itsenäisesti liikkumaan kykenemättömästä tavallisesta lokomobiilista liikuntakykynsä vuoksi. Tavalliset lokomobiilit, joita siirettiin pyöriensä varassa eri paikkoihin hevosten vetäminä, olivat aikanaan vetokoneita huomattavasti yleisempiä.[1]
Nimen alkuperä muokkaa
Vetokoneiden yleisnimitys on useissa kielissä vastaavanlainen: saksaksi Zugmaschine ja englanniksi traction engine. Samaa alkuperää on latinan sanasta trahere (suom. vetää) juontuva traktori. Useimmat vetokoneet olivatkin käytännössä höyrytraktoreita ja nykyisten traktorien edeltäjiä. Maantiekäytössä olleita laitteita kutsuttiin termillä road locomotive eli maantieveturi. Tällä pyrittiin erottamaan nämä laitteet rautatiekäytössä olleista junanvetureista (locomotive), varsinkin kun molempien käyttövoimana oli höyrykone.[2]
Maantiellä liikkuvaa vetokonetta kutsuttiin englannin kielessä myös nimillä road tractor tai prime mover. Nämä nimitykset ovat yhä käytössä brittienglannissa ja tarkoittavat nykyään puoliperävaunun vetämiseen tarkoitettua ajoneuvoa eli rekkaveturia. Myös termi ballast tractor tarkoittaa raskaiden kuljetusten vetämiseen tai työntämiseen tarkoitettua ajoneuvoa, joka ei varsinaisesti kanna taakkaa. Saksan kielessä termi Zugmaschine tarkoittaa vastaavalla tavalla traktorimaista vetokonetta, raskaiden kuljetusten vetoautoa tai rekkaveturia.
Sovellutukset muokkaa
Kyntökone muokkaa
Raskaina ja kömpelöinä laitteina vetokoneet soveltuivat varsin huonosti kyntökoneiksi eurooppalaisiin ja suomalaisiin olosuhteisiin, koska palstat olivat pieniä ja maaperä usein pehmeää. Yleisimmin koneet olivatkin kytkettynä liean päähän eli ne toimivat paikallisvoiman lähteinä, käyttäen ulkopuolisen vauhtipyöränsä ja hihnan avulla maatalouden koneita.[1]
Toinen käyttötapa oli höyryauralaitos. Järjestelmässä käytettiin kahta vinssillä varustettua vetokonetta, jotka sijoitettiin pellon laidalle. Koneiden välissä oli ohjattava paluuaura, jota höyrytraktorit vetelivät edestakaisin vinsseillään. Työn edetessä traktorit siirtyivät eteenpäin, kunnes lohko oli kynnetty. 1-konejärjestelmässä käytettiin taittopyörällä varustettua ankkurivaunua ja yhtä höyrykonetta, eli systeemi toimi hiihtohissin tavoin. Menetelmiä kokeiltiin Amerikassakin, mutta niitä pidettiin kalliina ja monimutkaisina.[1] Systeemi sai siellä kutsumanimen English Cable.
Pohjois-Amerikan kovapohjaiset tasankoalueet mahdollistivat täysin toisentyyppisten koneiden käytön, ja siellä höyrytraktoreista kehittyi suurikoisia työkoneita. Tällaisista kertoo esimerkiksi artikkeli Reeves & Co.
Höyryjyrä muokkaa
- Pääartikkeli: Höyryjyrä
Höyryjyrä on eräs vetokoneen muoto, jota käytettiin tienrakennuksessa tienpinnan tasoittamiseen. Se on nykyisen tiejyrän edeltäjä.[2]
Maantieveturi muokkaa
Maantieveturit olivat maatalouskäyttöön tarkoitettuja vetokoneita raskaampia. Ne oli suunniteltu tieliikenteeseen ja varustettu muun muassa jousituksella ja suurella vesisäiliöllä. Näin ollen niillä saatettiin kulkea pysähtymättä pitempiä matkoja kuin tavallisilla vetokoneilla.[2] Maantievetureita käytettiin raskaiden kuormien kuljetukseen maanteillä sekä joskus myös matkustajien kuljetukseen niin maanteillä kuin kaupungeissa.[1]
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- Saraoja, Emil: Höyrykoneoppi
