Vetokone

omavoimaisesti liikkuva höyrykone

Vetokone tai maantieveturi tarkoittaa omavoimaisesti liikkuvaa höyrykonetta, joita käytettiin raskaiden kuormien siirtämiseen maanteitse, peltojen kyntämiseen tai voiman tuottamiseen halutussa kohteessa. Lisäksi vetokoneita on muutamissa tapauksissa käytetty matkustajien kuljetukseen kaupungeissa.[1] Vetokoneet olivat yleisimmin käytössä 1800-luvulta polttomoottorin yleistymiseen saakka 1900-luvun alkupuolella.[2]

Höyrykäyttöisten vetokoneiden työnäytös
Vuonna 1916 rakennettu John Fowler & Co. -höyrytraktori.

Pyörillä varustettua höyrykonetta nimitetään yleisesti lokomobiiliksi. Vetokone mielletäänkin erääksi lokomobiilityypiksi, mutta on erotettu itsenäisesti liikkumaan kykenemättömästä tavallisesta lokomobiilista liikuntakykynsä vuoksi. Tavalliset lokomobiilit olivat aikanaan vetokoneita huomattavasti yleisempiä.[1]

Nimen alkuperäMuokkaa

Näiden koneiden englanninkielinen yleisnimitys on traction engine eli vetokone, josta juontuu edelleen sana tractor eli traktori. Useimmat vetokoneet olivatkin käytännössä höyrytraktoreita ja nykyisten traktorien edeltäjiä. Maantiekäytössä olleita laitteita kutsuttiin termillä road locomotive eli maantieveturi. Tällä pyrittiin erottamaan nämä laitteet rautatiekäytössä olleista junanvetureista (locomotive), varsinkin kun molempien käyttövoimana oli höyrykone.[2]

Maantiellä liikkuvaa vetokonetta kutsuttiin myös nimillä road tractor tai prime mover. Nämä nimitykset ovat yhä käytössä brittienglannissa ja tarkoittavat nykyään puoliperävaunun vetämiseen tarkoitettua ajoneuvoa eli rekkaveturia. Englannin kielen termi ballast tractor tarkoittaa raskaiden kuljetusten vetämiseen tai työntämiseen tarkoitettua ajoneuvoa, joka ei varsinaisesti kanna taakkaa. Saksan kielessä termi Zugmaschine tarkoittaa vastaavalla tavalla traktorimaista vetokonetta, raskaiden kuljetusten vetoautoa tai rekkaveturia.

SovellutuksetMuokkaa

KyntökoneMuokkaa

Raskaina ja kömpelöinä laitteina vetokoneet soveltuivat varsin huonosti kyntökoneiksi eurooppalaisiin ja suomalaisiin olosuhteisiin, koska palstat olivat pieniä ja maaperä usein pehmeää. Yleisimmin koneet olivatkin kytkettynä liean päähän eli ne toimivat paikallisvoiman lähteinä, käyttäen ulkopuolisen vauhtipyöränsä ja hihnan avulla maatalouden koneita.[1]

Toinen käyttötapa oli höyryauralaitos. Järjestelmässä käytettiin kahta vinssillä varustettua vetokonetta, jotka sijoitettiin pellon laidalle. Koneiden välissä oli ohjattava paluuaura, jota höyrytraktorit vetelivät edestakaisin vinsseillään. Työn edetessä traktorit siirtyivät eteenpäin, kunnes lohko oli kynnetty. 1-konejärjestelmässä käytettiin taittopyörällä varustettua ankkurivaunua ja yhtä höyrykonetta, eli systeemi toimi hiihtohissin tavoin. Menetelmiä kokeiltiin Amerikassakin, mutta niitä pidettiin kalliina ja monimutkaisina.[1] Systeemi sai siellä kutsumanimen English Cable.

Pohjois-Amerikan kovapohjaiset tasankoalueet mahdollistivat täysin toisentyyppisten koneiden käytön, ja siellä höyrytraktoreista kehittyi suurikoisia työkoneita. Tällaisista kertoo esimerkiksi artikkeli Reeves & Co.

HöyryjyräMuokkaa

Pääartikkeli: Höyryjyrä

Höyryjyrä on eräs vetokoneen muoto, jota käytettiin tienrakennuksessa tienpinnan tasoittamiseen. Se on nykyisen tiejyrän edeltäjä.[2]

Katso myösMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa

 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vetokone.

LähteetMuokkaa

  • Saraoja, Emil: Höyrykoneoppi

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d Thomas, Luois: Suuret keksinnöt, s. 244–246. Suomennos K. Suomalainen. Porvoo: Werner Söderström, 1885.
  2. a b c Steam-up.co.uk A Concise History of the Traction Engine Steam Up. Viitattu 16.12.2020.