Vesipäästäinen
Vesipäästäinen (Neomys fodiens) on Suomessa rauhoitettu nisäkäs.[3]
| Vesipäästäinen | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Soricomorpha |
| Heimo: | Päästäiset Soricidae |
| Alaheimo: | Varsinaiset päästäiset Soricinae |
| Tribus: | Nectogalini |
| Suku: | Neomys |
| Laji: | fodiens |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Neomys fodiens |
|
 Vesipäästäisen levinneisyys |
|
| Katso myös | |
Lajin tieteellinen nimi muodostuu kreikan kielen sanoista neo (minä uin) ja mus (hiiri). Tieteellinen lajinimi, fodiens tarkoittaa kaivavaa. Vesipäästäinen on Suomen ainoa myrkyllinen nisäkäs.
Levinneisyys muokkaa
Vesipäästäinen on levinnyt laajalle Euraasiassa. Sitä tavataan Atlantin rannikolta Siperian taigalle ja tundralta Välimerelle sekä Sisä-Aasian aroille saakka. Vesipäästäinen esiintyy koko Fennoskandiassa. Sitä ei kuitenkaan tavata Pyreneiden eteläpuolelta eikä Balkanilta.[1]
Tuntomerkit muokkaa
Vesipäästäisen ruumiinpituus on 6,3–9,6 senttiä, häntä 4,7–8,2 senttiä ja paino 8–23 g. Vesipäästäisen selkä on musta ja vatsa valkoinen tai harmaankirjava, väriraja on jyrkkä. Rakenteeltaan vesipäästäinen on sopeutunut vesielämään.
Elintavat muokkaa
Vesipäästäinen viihtyy kaikenlaisissa vesissä, järvissä, joissa ja pikku puroissa. Hyvin nopeajuoksuisia virtoja se karttaa. Vesipäästäinen on sopeutunut hyvin vesielämään. Se kelluu kuin korkki, ui nopeasti ja sukeltaa taitavasti. Koska sen ilmava turkki tekee sen hyvin kelluvaksi, sen on ennen sukellusta hypähdettävä hieman veden pinnan yläpuolelle. Vesipäästäinen liikkuu myös maalla ja kaivaa maanalaisia käytäviä rantatörmään. Vesipäästäinen on paikkauskollinen, joskin asuinvesistön jäätyminen tai muu mullistus voi aikaansaada muuton uuteen ympäristöön.[4]
Ravinto muokkaa
Vesipäästäinen saalistaa veden alla, veden pinnalla ja kuivalla maalla. Sen ravintoa ovat hyönteiset ja niiden toukat, madot, kotilot sekä hämähäkkieläimet. Saalislistalta löytyvät myös pikkukalat, kalanmäti sekä sammakot ja pikkunisäkkäät. Vesipäästäisen sylki on myrkyllistä. Myrkky on niin voimakasta, että sen kerrotaan aiheuttavan sammakon kuoleman muutamassa minuutissa.[5] (Huom. Ulkomaisissa artikkeleissa todetaan vain että vesipäästäisen myrkky lamaannuttaa sammakon lihaksistoa, mutta sen tappavuudesta ei sanota mitään.) Vesipäästäinen on Suomen ainoa myrkyllinen nisäkäs.[6]
Lisääntyminen muokkaa
Levinneisyysalueen pohjoisosissa pariutumisaika on huhti–toukokuussa. Suomessa laji poikii yleensä kahdesti: ensimmäinen poikue on touko–heinäkuussa ja toinen myöhemmin kesällä. Poikueessa on 3–10 yksilöä. Heinillä pehmustettu pesä on kasvuston suojassa tai maanalaisessa kolossa. Noin puolet poikasista kuolee ennen kahden kuukauden ikää ja vain 20–30 % selviytyy seuraavaan vuoteen, eli lisääntymisikään, saakka.
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ a b Hutterer, R., Meinig, H., Bertolino, S., Kryštufek, B., Amori, A., Sheftel, B., Stubbe, M., Samiya, R., Ariunbold, J., Buuveibaatar, V., Dorjderem, S., Monkhzul, Ts., Otgonbaatar, M. & Tsogbadrakh, M.: Neomys fodiens IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.2. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 24.7.2014. (englanniksi)
- ↑ Thomas Lilley: Vesipäästäinen – Neomys fodiens Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
- ↑ Rauhoitetut nisäkkäät[vanhentunut linkki] Ympäristöministeriö
- ↑ Lorenz, Konrad: ”Kuinka päästäisiä kesytetään”, Eläimet kertovat, s. 103–124. suom. Jukka Koskimies. Tammi, 1975. ISBN 951-30-3446-1.
- ↑ Keskisuomalainen (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Carwardine, Mark: Eläinten ennätykset, s. 85–86 ja 103. Suomentanut Jauhiainen, Sinikka. Helsinki: Ajatus Kirjat, 2010. ISBN 978-951-20-8074-8.