Wikipedia

Veren ääriin

Cormac McCarthyn romaani vuodelta 1985

Veren ääriin eli Lännen punainen ilta (Blood Meridian or The Evening Redness in the West) on yhdysvaltalaisen Cormac McCarthyn viides, 1985 julkaistu western- tai antiwestern-romaani[1]. WSOY julkaisi teoksen Kaijamari Sivillin suomennoksena vuonna 2012.[2]

Veren ääriin eli Lännen punainen ilta
Blood Meridian or The Evening Redness in the West
Alkuperäisteos
Kirjailija Cormac McCarthy
Kieli englanti
Genre western, historiallinen romaani
Kustantaja Random House
Julkaistu 1985
Sivumäärä 337
ISBN 0-394-54482-X
Suomennos
Suomentaja Kaijamari Sivill
Kustantaja WSOY
Julkaistu 2012
Sivumäärä 408
ISBN 978-951-0-38568-5
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

McCarthy kirjoitti tarkkaan historialliseen taustatyöhön perustuvaa postmodernia lännenromaania yhdeksän vuoden ajan. Romaani ei ollut aluksi kaupallinen tai taiteellinen menestys. Myöhemmin siitä on tullut yksi yhdysvaltalaisen nykykirjallisuuden merkkiteoksista ja sitä pidetään Cormac McCarthyn mestariteoksena. Teoksen teemoja ovat lännen valloituksen amerikkalainen mytologia, väkivalta ja pahuuden olemus.

Suurin osa tarinasta seuraa teini-ikäistä 'Poikaa' ja hänen kokemuksiaan 'Glantonin jengin' jäsenenä. Romaanin joukkio perustui todelliseen ryhmään päänahanmetsästäjiä, joka tappoi 1849–1850 rajaseutujen intiaaneja päänahoista maksettujen palkkioiden vuoksi. Kirjan antagonisti on pahuuden ruumiillistuma tuomari Holden, joka kasvaa teoksessa myyttiseksi ja raamatulliseksi hahmoksi.

Kirjaa on yritetty sovittaa lukuisia kertoja elokuvaksi. Yksikään yrityksistä ei ole onnistunut, ja teosta pidetään yleisesti väkivaltaisuutensa vuoksi sopimattomana valkokankaalle.

Taustaa muokkaa

Vuonna 1976 McCarthy erosi silloisesta vaimostaan, muutti El Pasoon Texasiin ja raitistui. Seuraavan yhdeksän vuoden aikana hän opetteli espanjaa, tutki rajaseutujen historiaa ja kirjoitti Lyndhurst-, John Simon Guggenheim Memorial- ja MacArthur Fellows -säätiöiden apurahojen turvaamana. Veren ääriin julkaistiin yhdeksän vuotta myöhemmin 1985.[3] Se on McCarthyn ensimmäinen romaani, joka sijoittuu Yhdysvaltojen rajaseuduille. Hänen varhaiskauden romaaniensa tapahtumapaikka oli ollut Appalakkien vuoristo. Romaani on myös ainoa McCarthyn teos, jonka tapahtumat ajoittuvat 1800-luvulle.[4]

 
Samuel Chamberlainin kirjan My Confession: The Recollections of a Rogue otsikkosivu (Archive.org)

Noah Shannon on jäljittänyt romaanin ensimmäiset luonnokset McCarthyn arkistoissa 1970-luvun puoliväliin.[5] McCarthy teki teosta varten erittäin tarkkaa taustatyötä. John Glanton ja hänen joukkionsa ovat historiallisia henkilöitä.[6] Jopa lyhyet ja näennäisen epäolennaiset kohtaukset perustuvat historiallisiin lähteisiin. Glantonin jengiä käsittelevät osien taustalla on Samuel Chamberlainin kirja Tunnustukseni: Roiston muistelmia (My Confession: The Recollections of a Rogue). Chamberlain oli John Joel Glantonin ryhmän jäsen vuosina 1849–1850.[7] Chamberlain itse ei ole henkilö Veren ääriin -romaanissa. Romaanin antagonisti tuomari Holden esiintyy myös Chamberlainin muistelmissa, vaikka hänen todellinen henkilöllisyytensä jääkin tuntemattomaksi:

»Glantonin jengi koostui "sonoralaisista, cherokee- ja delaware-intiaaneista, Kanadan ranskalaisista, texasilaisista, irlantilaisista, yhdestä mustasta ja yhdestä täysiverisestä Comanche-intiaanista", ja kun Chamberlain liittyi joukkoon se oli kerännyt 37 päänahkaa ja kärsinyt tuntuvia tappioita kahdella edellisellä retkellään ... Glantonin kakkosmies oli texasilainen, tuomari Holden. Chamberlainin mukaan "sen kylmäverisempää rosvoa ei ole ikinä nähty." Holden oli reilusti 190-senttinen, pulska, kalpeakasvoinen "ilman yhtään karvaa tai minkäänlaista ilmettä kasvoillaan”, oppinut geologi ja mineralogi, joka puhui sujuvasti alkuperäiskieliä ja oli hyvä muusikko.
- Edwin Turner: Books Are Made out of Books — Blood Meridian and Samuel Chamberlain[8]»

 
Päänahanmetsästäjä James Kirker, 1847 Kuva: Thomas Martin Easterly.

Muita tärkeitä lähteitä olivat esimerkiksi John Woodhouse Audubonin Audobon’s Western Journal, 1849–1850, Mayne Reidin The Scalp-Hunters[3], James Hobbsin Wild Life in the Far West (1874), William T. Hamiltonin My Sixty Years on the Plains (1905) ja Waddy Thompsonin Recollections of Mexico (1846).[9] Kirjeessään Notes on Blood Meridian -kirjan kirjoittaneelle John Sepichille McCarthy kertoi lukeneensa taustatyötä tehdessään satoja kirjoja.[10] Historiallisesta tarkkuudesta kertoo esimerkiksi kirjan kohtaus, jossa Albert Speyer myy aseita Glantonille Chihuahuassa. Speyer on todellinen historiallinen henkilö, jonka asekaupoista pahamaineisen päänahanmetsästäjä James Kirkerin kanssa 1840-luvulla on säästynyt useita silminnäkijäkertomuksia.[11]

McCarthyn taustatyön tarkkuus ei rajoittunut pelkästään historiallisiin lähteisiin. Hän teki yksityiskohtaisia muistiinpanoja Tucsonin, San Diegon ja Fort Griffinin luonnosta ja arkkitehtuurista, ja tutki raja-alueen väestöä, yksittäisten ihmisten elämäntarinoita ja sanastoa. Texasin Nacogdochesia koskevissa muistiinpanoissa "Oikeustalo on rakennettu 1840. 1850 katto vuosi ja oikeuden istuntoja jouduttiin siirtämään tuonnemmaksi. Ei tulisijaa, joten kylmää."[9]

Veren ääriin ei ole kuitenkaan vain historiallisiin tapahtumiin ja henkilöihin perustuva, vaan sekoitus faktaa ja fiktiota. Esimerkiksi kapteeni White on täysin fiktiivinen henkilöhahmo, ja hänen joukkonsa hyökkäys Meksikoon ei perustu historiallisiin lähteisiin.[12] McCarthy itse kirjoitti historiallisen tiedon käytöstä:

»Tosiasia on, että historiallinen materiaali ei ole – minulle – juuri muuta kuin kehikko, johon voin ripustaa tutkielman kohtalon ja historian luonteesta, ja järjen ja tiedon käytöstä & pahuuden luonteesta ja kaikista tämänkaltaisista jutuista, jotka ovat vainonneet ihmisiä niin kauan kuin ihmisiä on ollut. … Luulen, että bardi itse (Shakespeare, suom. huom.) olisi ollut samaa mieltä kanssani siitä, että se on juuri niin sopivaa käyttöä historialle kuin voi olla.»
(Cormac McCarthy kirjeessä kustannustoimittajalleen Albert Erskinelle keväällä 1984[13])

Vastaanotto ja taiteellinen merkitys muokkaa

Aikalaiskriitikkojen vastaanotto oli välttelevä. The Washington Postin arvostelu oli tyrmäävä: "Joukko miehiä ratsastelee ympäriinsä, leiriytyy, filosofoidaan, vähän tapetaan. Työtä kaikki tyynni, ja kovin verkkaista sellaista."[14] Yhdysvalloissa teosta on pidetty myöhemmin McCarthyn mestariteoksena ja yhtenä tärkeimmistä amerikkalaisista nykyromaaneista. Vuonna 2006 The New York Times kokosi kirjailijoiden ja kriitikkojen näkemyksiä amerikkalaisen kaunokirjallisuuden edellisten 25 vuoden tärkeimmistä teoksista; Veren Ääriin oli listalla kolmantena.[15] Vaikutusvaltainen kirjallisuudentutkija Harold Bloom on toistuvasti nostanut Veren ääriin -romaanin amerikkalaisen nykykirjallisuuden kärkeen.[16]

Veren ääriin -romaanista on kirjoitettu Yhdysvalloissa kymmeniä tieteellisiä artikkeleita, lopputöitä, väitöskirjoja tai tulkintoja ja julkaistu lukuisia kirjoja. Teosta on pidetty nihilistisenä, voimakkaan moraalisena, satiirina western-genrestä ja irvikuvana amerikkalaisen kutsumuskohtalon ajatuksesta. Harold Bloomin mukaan romaani oli "äärimmäinen western".[17] McCarthyn kirjaa on verrattu Hieronymus Boschin, Sam Peckinpahin, Dante Alighierin ja Louis L’Amourin töihin. Yksimielistä tulkintaa ei kuitenkaan löydy.[18]

»Amerikkalaisessa kirjallisuudessa vain Melvillen Moby Dickiä voi verrata Veren ääriin -romaaniin. Molemmat ovat eeppisiä ja kosmisia, kumpaakiin riivaa avoimen tilan ajatus ja kieli, valtavien kartoittamattomien etäisyyksien kuvaaminen fanaattisen kärsivällisesti ja tarkasti. Molemmista huokuu vision vahvuus, jonka taltuttaa vielä vahvempi ironia. Molemmissa räjäytetään auki amerikkalainen unelma kutsumuskohtalosta, rodullisesta ylivertaisuudesta ja valtakunnan loputtomasta laajenemisesta. McCarthy kirjoittaa – jos mahdollista – vielä Melvilleäkin pelottavammalla tarkkuudella.»
(Steven Shaviro - “The Very Life of the Darkness”: A Reading of Blood Meridian[19])

Tyyli ja vaikutteet muokkaa

Veren ääriin on monikerroksisin ja monitulkintaisin McCarthyn romaaneista. Stephen Fryen mukaan siinä on muistumia William Shakespearesta, William Faulknerista ja Fjodor Dostojevskistä, ja sen kielessä on vaikutteita Kuningas Jaakon Raamatusta ja Danten Jumalaisesta näytelmästä.[20] Harold Bloom vertaa teosta Shakespeareen, Herman Melvilleen ja William Faulkneriin.[21] Bloomin näkemyksen mukaan Veren ääriin on muodoltaan ja tyyliltään Moby Dickin tavoin enemmän eeppistä proosaa kuin romaani. McCarthy käyttää usein tarkoituksellisesti epätavallisia tai vanhanaikaisia sanoja ja sanontoja.[22]

McCarthyn proosalle tyypillisesti ihmisten sisäisiä liikkeitä tai psykologiaa ei kuvata. Veren ääriin -teoksen varhaisia luonnosversioita tutkineen Noah Shannonin mukaan McCarthy on pyrkinyt editoimaan kirjoitusprosessin aikana kaikki viitteet siitä, miten henkilöt tapahtumat, itsensä tai toisensa näkevät. McCarthy itse on todennut Henry Jamesin tai Marcel Proustin kaltaisista sisäisen maailman kuvaajista "minulle se ei ole kirjallisuutta."[5] Tuomari Holdenin hahmossa on nähty viitteitä Moby Dickin kapteeni Ahabiin ja Joseph Conradin Pimeyden sydämen Eversti Kurtziin.[23] Historialliset yksityiskohdat nivoo yhteen historiallisen romanssi, jonka ironisoi James Fenimore Cooperin kaltaisten amerikkalaisen kaanonin rajaseutukuvaajien perinnettä.[24]

Tyylillisesti McCarthy itse on kertonut suosivansa "yksinkertaisia toteavia lauseita" ja käyttävänsä isoja kirjaimia, pisteitä, satunnaisia pilkkuja ja kaksoispisteitä listojen aloittamiseen, mutta ei koskaan puolipisteitä.[25] McCarthy ei käytä lainausmerkkejä merkitäkseen dialogia koska hänen mukaansa ei ole syytä "tuhria sivua oudoilla pikku merkeillä".[26]

Veren ääriin ei ole varsinaisesti western, vaan pikemminkin anti-western. Teosta voi lukea lännenkirjallisuuden postmodernina päivityksenä, jossa aiemman tradition elementtejä ja historiallisia yksityiskohtia uudelleenkierrätetään, kommentoidaan ja parodioidaan.[24] Postmodernille kirjallisuudelle tyypillisesti kirjaa voi kuitenkin lukea myös samojen perinteiden ja myyttien jatkajana, niiden uutena tasona:

»Meksikon ja Yhdysvaltojen eteläosien rajapintaan sijoittuva Veren ääriin edustaa Yhdysvaltojen syvän etelän gotiikkaa, jossa yliluonnollinen tai groteski aines punoutuu rähjäisen realistiseen kehykseen lähes huomaamatta. Jo siksikin pitkin ja poikin autiomaita, joenuomia ja vuorijonoja ratsastavia henkipattoja kuvaava teos on pikemmin kylmäävä anti-western kuin perinteinen sankaruutta ja roistomaisuutta kuvittava lännenkirja, western Zane Greyn hengessä.»
(Jukka Petäjä, HS 15.12.2013[27])

Teemoja muokkaa

Rajaseutujen väkivalta muokkaa

 
Twilight in the Wilderness, Frederic Church, 1860. Kirjan nimi Blood Meridian or The Evening Redness in the West on Robert Jarretin tulkinnan mukaan myö muistuma Frederic Churchin romanttisista erämaita kuvaavista maisemamaalauksista.

McCarthyn tuotannossa Veren ääriin kuvaa lännen valloittamista ja rajaseutujen brutaalin luonnon kohtaamista, kun sitä seuraava Rajatrilogia sijoittuu samojen seutujen kesyttämisen ja urbanisoitumisen aikaan.[28] Sara Spurgeonille amerikkalaisuuden ytimeen kuuluvien lännen myyttien käsitteleminen on teoksen keskiössä.[29] Yksi romaanin pääteemoista on ihmisten sisäsyntyinen väkivaltainen luonne.[30] Veren Ääriin on McCarthyn romaaneista väkivaltaisin, pinnallisella luennalla vain sarja toinen toistaan raaempien väkivallantekojen kuvauksia. McCarthy oli käsitellyt väkivaltaa jo aiemmissa, Appalakeille sijoittuvissa suomentamattomissa kirjoissaan The Orchard Keeper (1965), Outer Dark (1968) ja Child of God (1973). Veren ääriin -teos nostaa väkivallan kuitenkin uudelle tasolle.[31]

Robert Jarrett kiinnittää huomiota siihen, että romaani sijoittuu ajankohtaan, joka oli hyvin todennäköisesti rajaseutujen ja lännen väkivaltaisuuden äärimmäinen lakipiste, ja kirjassa kuvatut päänahanmetsästäjät aikansa väkivaltaisin ilmiö. Hän tulkitsee kirjan alkuperäisen nimen Blood Meridian or the Evening Redness in the West viittaavan paitsi tähän, myös verenpunaiseen auringonlaskuun, joka romaanissa yhdistetään toistuvana kuvana äärimmäisen väkivaltaisiin tapahtumiin. Rajaseutujen väkivalta oli pahimmillaan juuri ennen iltaa, lännen valloittamisen ajanjakson loppua.[32]

Kutsumuskohtalo muokkaa

 
Meksikon ja Yhdysvaltojen rajaseutu lännen mytologian keskeisen maalarin Frederic Remingtonin kuvaamana: Epäonnistuneen Mierin sotaretken lopputulos 1842. (The Drawing of the Black Bean, Frederic Remington)

Yhdysvaltojen laajenemiselle länteen oli ominaista kutsumuskohtalon (Manifest Destiny) käsite. Veren ääriin -kirjassa kutsumuskohtalon ideaa edustaa selkeimmin kapteeni White, jonka järjestämään epäonnistuneeseen valloitusretkeen 'Poika' osallistuu. Fiktiivisen Whiten retoriikka on lainattu oman aikansa ekspansionisteilta Stephen Douglassilta, John O’Sullivanilta ja William Swainilta. Kutsumuskohtalon idea oli leimallisesti rasistinen, Yhdysvallat laajeni anglosaksisten valkoisten amerikkalaisten asuinalueena ja ”alemmat rodut” oli hävitettävä edistyksen tieltä. McCarthy näyttää Whiten järjettömänä kiihkoilijana, joka perustelee hyökkäystään Meksikoon paikallisten heikkoudella ja kyvyttömyydellä puolustautua intiaaneja vastaan, mutta menettää ensimmäisessä kohtaamisessaan apassien kanssa miehensä ja heti perään päänsä kohdatessaan yksinäisen meksikolaisen sotilaan.[33]

Teodikean eli pahan ongelma ja gnostilaisuus muokkaa

Useat kirjallisuudentutkijat ja kriitkot ovat esittäneet, että pahan tai teodikean ongelma on kirjan keskeinen teema.[34][35] Jos Jumala on kaikkivoipa, miksi on olemassa niin paljon pahuutta? Miten hyvyys voi olla olemassa absoluuttisen pahan ympäröimänä? Tuomari Holdenin sanoin: ”Jos Jumalan on tarkoitus puuttua ihmiskunnan taantumukseen, eikö hän olisi jo tehnyt niin?”[36] Teoksessa on nähty myös yhteyksiä gnostilaiseen filosofiaan. Kirjan alun toinen lainaus on gnostilaiselta mystikolta Jakob Böhmelta.[37]

Henkilöt muokkaa

Päähenkilöt muokkaa

  • Poika: Romaanin teini-ikäinen päähenkilö ja antisankari. 'Pojan' äiti on kuollut synnytyksessä, ja hän pakenee väkivaltaista juoppoa isäänsä Texasiin. Väkivaltainen 'Poika' rekrytoidaan ensin kapteeni Whiten ja myöhemmin Glantonin jengiin. Osallistuu Glantonin jengin päänahanmetsästysretkiin. 'Poika' joutuu lopulta konfliktiin tuomarin kanssa. Kutsutaan romaanissa myöhemmin 'Mieheksi', kun hän kohtaa tuomarin uudestaan kolme vuosikymmentä myöhemmin.
  • Tuomari Holden, tuomari: Lähes yliluonnollinen, erittäin väkivaltainen hahmo. Tietää ja osaa lähes kaiken. Liittyy Glantonin jengiin pelastettuaan sen jengin apassien hyökkäykseltä, kun jengi on löytänyt Tuomarin istumasta kalliolla keskellä autiomaata. Tuomarista tulee 'Pojan' päävastustaja Glantonin jengin hajottua. Tuomari on sivistynyt ja hienostunut. Hänen näkemyksensä mukaan maailma on väkivaltainen, fatalistinen ja loputon veristen taistelujen kierre. Ihmisen luonteen ja autonomian määrittelee viime kädessä väkivalta. Tuomarin mukaan ”sota on jumala”.
  • Louis Toadvine: Lainsuojaton, jonka 'Poika' kohtaa väkivaltaisessa yhteenotossa. Toadvinen korvat on leikattu pois ja hänen otsaansa on polttomerkitty hevosvarkaan merkki. 'Poika' kohtaa Toadvinen myöhemmin uudelleen vankilassa Chihuahuassa. Toadvine ja 'Poika' ystävystyvät. Toadvine onnistuu neuvottelemaan kaksikon vapaaksi. Toadvine ei ole yhtä paatunut kuin muut jengiläiset. Hirtetään Los Angelesissa yhdessä David Brownin kanssa.

Muita henkilöitä muokkaa

  • Kapteeni White, kapteeni: Entinen ammattisotilas ja amerikkalainen kansalliskiihkoilija. Whiten näkemyksen mukaan Meksiko on laiton kansakunta, jonka kohtalo ja tarkoitus on tulla osaksi Yhdysvaltoja. White johtaa sekalaisen ryhmän sissejä Meksikoon. 'Poika' liittyy joukkioon, mutta hänet otetaan kiinni ja vangitaan. Myöhemmin hänelle näytetään Whiten irtileikattu pää.
  • John Joel Glanton, Glanton : Amerikkalainen päänahanmetsästäjien ryhmän johtaja, kutsutaan kirjassa myös kapteeniksi. Pieni, tummahiuksinen mies. Glantonilla on Texasissa perhe, jonka luokse hän ei voi palata rikostensa vuoksi. Glantonin viimeiseksi teoksi jää Colorado-joen ylittävän lauttareitin kaappaus jengin haltuun. Saa surmansa Yuma-intiaanien väijytyksessä.
  • Tobin, entinen pappi: Tobin on valinnut pappeuden sijasta rikollisen elämän vaikka on syvästi uskonnollinen. Tobin vihaa tuomaria. Selviää Yuman verilöylystä, mutta Tuomari ampuu häntä autiomaassa pakomatkalla. Tobin hakeutuu lääkärinhoitoon San Diegoon. Hänen lopullinen kohtalonsa on tuntematon.
  • David Brown: Käyttää ihmisen korvista tehtyä kaulakorua. Kun Brown pidätetään San Diegossa, Glanton on erityisen huolissaan Brownin kohtalosta ja yrittää etsiä ja vapauttaa hänet. Brown onnistuu kuitenkin pakenemaan itse. Selviää Yuman verilöylystä. Vangitaan Toadvinen kanssa Los Angelesissa ja hirtetään.
  • John Jackson: Glantonin joukossa on kaksi John Jacksonia, musta ja valkoinen. Kun valkoinen Jackson ajaa mustan Jacksonin nuotiolta rasistisella herjalla, musta tappaa valkoisen ja leikkaa tämän pään irti. Musta Jackson tapetaan ensimmäisenä Yuman verilöylyssä.

Yrityksiä elokuvasovituksiksi muokkaa

 
James Franco on yhdistetty kahteen yritykseen sovittaa Veren ääriin elokuvaksi. Vuonna 2013 ilmestyi hänen ohjaamansa ja sovittamansa Cormac McCarthyn romaaniin perustuva elokuva Child of God.[38]

Romaania on yritetty sovittaa useita kertoja elokuvaksi. Kaikki yritykset ovat kaatuneet kehitys- tai esituotantovaiheen aikana. Yleisen käsityksen mukaan tarina on väkivaltaisuutensa ja pessimistisyytensä vuoksi liian vaikea elokuvaksi.[39] Tuottaja Scott Rudin osti kirjan sovitusoikeudet 1992, ja Steve Tesich sovitti romaanin käsikirjoitukseksi vuonna 1996. Tesichin sovituksen tapahtumat poikkeavat merkittävästi kirjan vastaavista.[40] 1990-luvun lopulla Tommy Lee Jones kirjoitti uuden version Tesichin käsikirjoituksesta. Elokuvastudiot välttelivät käsikirjoituksen väkivaltaa ja tuotanto ei edennyt. James Francon mukaan Jonesin versio on kaikista hänen lukemistaan käsikirjoitusversioista uskollisin alkuperäisteokselle. Jones oli tarjonnut tuomari Holdenin roolia Jack Nicholsonille.[41]

Saatuaan valmiiksi elokuvan Kingdom of Heaven vuonna 2004 käsikirjoittaja William Monahan ja ohjaaja Ridley Scott keskustelivat Rudinin kanssa elokuvaversiosta Paramount Pictures -tuotantona. Scott vahvisti, että käsikirjoitus oli kirjoitettu, mutta väkivalta oli osoittautunut haasteeksi. Scott ja Monahan jättivät projektin.[42] Ridley Scott muisteli myöhemmin: {{Veren ääriin oli yksi lempikirjoistani. Ja se . . . ensinäkemällä sitä ajattelee, wow, tästä tulee mahtava western, aivan fantastinen. Mutta se on niin verinen, niin armoton, niin synkkä . . . Bill Monahan kirjoitti hyvän käsikirjoituksen. Mutta kuoleminen oli niin loputonta, jatkuvaa, että minun oli pakko sanoa että olisiko tämän kuitenkin parempi olla vain kirja sen sijaan että yritetään tehdä elokuva?|Ridley Scott The Counselor-elokuvan Blu-Ray -version kommenttiraidalla.[43]}}

The Departed -elokuvasta Oscarin voittaneen Monahanin mielestä käsikirjoitus oli hänen uransa parhaita. Mohananin mukaan ”oikeastaan kukaan ei ymmärrä, että Glanton on tarinan sankari ja 'Poika' tapahtumien todistaja.”[44] Vuonna 2011 James Franco suunnitteli Veren ääriin-elokuvasovitusta.[45] Franco kuvasi 25 minuuttia testimateriaalia, jossa näyttelivät Scott Glenn, Mark Pellegrino, Luke Perry ja Dave Franco. Rudin kielsi elokuvan jatkotuotannon. Franco latasi myöhemmin testimateriaalin verkkoon vapaasti katsottavaksi.[46] 5. toukokuuta 2016 Variety paljasti, että Franco neuvotteli Rudinin kanssa sovituksesta, joka toteutettaisiin Russell Crowen, Tye Sheridanin ja Vincent D’Onofrion kanssa. Projekti kuitenkin peruuntui oikeuksiin liittyvien epäselvyyksien vuoksi.[41]

Lähteet muokkaa

Alkuperäisteos

  • McCarthy, Cormac: Blood Meridian or The Evening Redness in the West, s. 337. Picadorin paperback-uudelleenjulkaisu Iso-Britanniassa 1990, Pan Books Ltd.. Random House, 1985. ISBN 0-330-31256-1. (englanniksi)

Kirja- ja artikkelilähteet

  • Bloom, Harold: Bloom’s Modern Critical Views: Cormac McCarthy,. New York: Infobase Publishing, 2009. ISBN 978-1-60413-395-0. (englanniksi)
  • Canfield, Douglas J.: Mavericks on the Border: Early Southwest in Historical fiction and Film. University Press of Kentucky, 2001. ISBN 0-8131-2180-9. (englanniksi)
  • Chamberlain, Samuel: My Confession: Recollections of a Rogue. Texas State Historical Association, 1997. ISBN 9780876111567. (englanniksi)
  • Crystal, David: Making a Point: The Pernickity Story of English Punctuation. Lontoo: Profile Book, 2015. ISBN 978-1781253502. (englanniksi)
  • Daugherty, Leo: ”Gravers False and True: Blood Meridian as Gnostic Tragedy”, Perspectives On Cormac McCarthy, s. 159–174. Southern Quarterly Series. University Press of Mississippi, 1999. ISBN 9781578061051. (englanniksi)
  • Estes, Andrew K.: Cormac Mccarthy and the Writing of American Spaces. Spatial Practices: An interdisciplinary Series in Cultural History, Geography and Literature No 16. Amsterdam: Rodopi B.V, 2013. ISBN 978-90-420-3629-1. (englanniksi)
  • Hage, Erik: Cormac McCarthy: A Literary Companion. North Carolina: McFarland, 2010. ISBN 0786455594. (englanniksi)
  • Jarrett, Robert L.: Cormac McCarthy. New York: Twayne Publishers, 1997. ISBN 0-8057-4567-X. (englanniksi)
  • Lincoln, Kenneth: Cormac McCarthy. Basingstoke: Palgrave Macmillan, 2009. ISBN 978-0230619678. (englanniksi)
  • Peebles, Stacey L.: Cormac McCarthy and performance: page, stage, screen. Austin: University of Texas Press, 2017. ISBN 978-1-4773-1204-9. (englanniksi)
  • Sepich, John E.: Notes on blood meridian: revised and expanded edition. Austin: University of Texas Press, 2008. ISBN 978-0-292-71820-3. (englanniksi)
  • Shaviro, Steven: ”“The Very Life of the Darkness”: A Reading of Blood Meridian”, Bloom’s Modern Critical Views: Cormac McCarthy, s. 9–22. New Edition. New York: Infobase Publishing, 2009. ISBN 978-1-60413-395-0. (englanniksi)

Verkkolähteet

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Hage 2010 p. 45
  2. ↑ Komulainen 2012
  3. ↑ a b Lincoln 2009 s. 79
  4. ↑ Estes s. 107
  5. ↑ a b Shannon 2012
  6. ↑ Smith 2010
  7. ↑ Chamberlain 1997
  8. ↑ Turner 2010 Alkuperäinen: "Glanton’s gang consisted of 'Sonorans, Cherokee and Delaware Indians, French Canadians, Texans, Irishmen, a Negro and a full-blooded Comanche,' and when Chamberlain joined them they had gathered thirty-seven scalps and considerable losses from two recent raids. Second in command to Glanton was a Texan- Judge Holden. In describing him, Chamberlain claimed, 'a cooler blooded villain never went unhung;' Holden was well over six feet, 'had a fleshy frame, [and] a dull tallow colored face destitute of hair and all expression' and was well educated in geology and mineralogy, fluent in native dialects, a good musician."
  9. ↑ a b Peebles 2017 s. 203
  10. ↑ Sepich 2008 esipuheessa, xx
  11. ↑ Sepich 2008 s. 3
  12. ↑ Jarrett 1997 s. 71
  13. ↑ Peebles 2017 s. 204
  14. ↑ Hage 2010 s. 49 Alkuperäinen: “A bunch of men ride around for a while, they camp for a while, they philosophize for a while, they kill for a while. It’s all in a day’s work, but it sure makes for a slow day.”
  15. ↑ Tanenhaus 2006. New York Timesin kirjallisuustoimittaja Sam Tanenhaus kysyi usealta sadalta johtavalta yhdysvaltalaiselta kirjailijalta, kriitikolta, kustannustoimittajalta ja muulta kirjallisuuden vaikuttajalta mielipidettä edellisten 25 vuoden parhaista Yhdysvalloissa julkaistuista romaaneista. Veren Ääriin oli julkistetun ranking-listan kolmas teos Toni Morrisonin Minun kansani, minun rakkaani (Beloved, 1987) ja Don DeLillon Alamaailma (Underworld, 1997) -romaanien jälkeen.
  16. ↑ Hage 2010 s. 44 "Väitän että yksikään elävä amerikkalainen kirjailija, edes Thomas Pynchon, ei ole antanut meille yhtä voimakasta ja muistettavaa kirjaa kuin Veren ääriin." – Harald Bloom
  17. ↑ Canfield, s. 37.
  18. ↑ Lilley, s. 19.
  19. ↑ Shaviro 2009 s. 10 Alkuperäinen: "In the entire range of American literature, only Moby-Dick bears comparison to Blood Meridian. Both novels are epic in scope, cosmically resonant, obsessed with open space and with language, exploring vast uncharted distances with a fanatically patient minuteness. Both manifest a sublime visionary power that is matched only by a still more ferocious irony. Both savagely explode the American dream of manifest destiny, of racial domination and endless imperial expansion. But if anything, McCarthy writes with a yet more terrible clarity than does Melville."
  20. ↑ Peebles 2017 s. 202
  21. ↑ Bloom 2009 s. 2
  22. ↑ Bloom 2009 s. 5–6
  23. ↑ Wood 2005
  24. ↑ a b Jarrett 1997 s. 69
  25. ↑ Lincoln 2009 p.14
  26. ↑ Crystal 2015 p. 92
  27. ↑ Petäjä 2013
  28. ↑ Jarrett 1997 s. 63
  29. ↑ Jarrett 1997 s. 64–66
  30. ↑ Pierce 2009 "The first time I read Blood Meridian, I was so appalled that while I was held, I gave up after about 60 pages."
  31. ↑ Jarrett 1997 p. 66
  32. ↑ Jarrett 1997 p. 67–68
  33. ↑ Jarrett 1997 s. 69–71
  34. ↑ Canfield 2001
  35. ↑ Woodward 1992
  36. ↑ Wood 2005 alkuperäinen: If God meant to interfere in the degeneracy of mankind would he not have done so by now?
  37. ↑ Daugherty 1992 p. 129.
  38. ↑ Brevet 2013
  39. ↑ Peebles 2017 s. 211–212
  40. ↑ Peebles 2017 s. 206
  41. ↑ a b Peebles 2017 s. 211
  42. ↑ Peebles 2017 s. 209–210
  43. ↑ Peebles 2017 s. 209
  44. ↑ Peebles 2017 s. 210
  45. ↑ Friedman 2011
  46. ↑ Franco 2014

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Veren_ääriin&oldid=21624261”