Avaa päävalikko
Tämä artikkeli käsittelee kahden toimijan välistä velkasuhdetta. Velkasuhde tarkoittaa myös julkisen velan suhdetta bruttokansantuotteeseen.

Velkasuhde on henkilöiden tai oikeushenkilöiden välinen sidonnaisuus, jossa toinen osapuoli (velkoja) on oikeutettu saamaan toiselta (velalliselta) tietyn suorituksen. Tällaiseen oikeussuhteeseen sisältyy velallisen velvoite eli velka velkojaa kohtaan ja velkojan saamisoikeus velalliseen nähden. Velkoja voi oikeusjärjestyksen nojalla vaatia velalliselta suorituksen täyttämistä. Velkasuhde voi perustua yksipuoliseen sitoumukseen, kaksipuoliseen sopimukseen tai lakiin. Lakiin perustuva velkasuhde syntyy esimerkiksi silloin, kun joku aiheuttaa toiselle vahinkoa.[1][2] Rahamääräisestä velkasuhteesta annetaan yleensä saamistodistus.[3]

Velkasuhteeseen voi sisältyä vain yksi suoritusvelvoite ja sitä vastaava saaminen tai useita molemminpuolisia velvoitteita. Velkoja voi yleensä irrottautua velkasuhteesta luovuttamalla saamisen kolmannelle osapuolelle, mutta velallinen tarvitsee yleensä velkojan suostumuksen voidakseen siirtää velvoitteensa siirtoon suostuneen henkilön vastattavaksi. Velalliseen kohdistuva oikeudellinen vastuu sisältää myös sen, että täytettyään suorituksen virheellisesti tai jätettyään sen kokonaan täyttämättä hän voi joutua korvaamaan velkojan vahingon, tekemään uuden suorituksen tai taipumaan sopimuksen purkuun.[1][2]

Yksinkertaisessa velkasuhteessa velallisen velvoitteena on maksaa velaksi saamansa rahamäärä ja mahdollinen korko velkojalle. Velkojalla on vastaava saamisoikeus velallista kohtaan. Usein samaan velkasuhteeseen sisältyy useita suorituksia. Sopimuksessa sama osapuoli voi olla jonkin suorituksen osalta velallinen ja toisen osalta velkoja. Esimerkiksi kauppaan sisältyy kaksi velvoitetta, toisaalta myyjän velvoite luovuttaa kaupan kohde ostajalle ja toisaalta ostajan velvoite maksaa kauppahinta myyjälle.[2]

LähteetMuokkaa

  1. a b Otavan iso tietosanakirja, Otava 1960–1965.
  2. a b c Uusi tietosanakirja, Tietosanakirja oy 1960–1966.
  3. Factum, Weilin+Göös 2003–2005.