Velkakatto on valtion velkaantumiselle perustuslaissa asetettu kattoselvennä, kuten velkajarru, mutta kiinteä ja siten joustamaton.lähde?

Suomessa muokkaa

Suomen valtion velkakattoa vastaa hallituksen lainanottovaltuus, jonka määrittää eduskunta. [1] Perustuslain mukaan valtiolle voidaan ottaa lainaa vain eduskunnan suostumuksella.[2]

Vuonna 2024 eduskunnan määrittämä enimmäismäärä valtionvelalle on 170 miljardia euroa. Tammikuun 2024 lopussa velkaa oli 162 miljardia euroa, ja hallitus esittää lainanottovaltuuksiensa kasvattamista. Valtuutta on kasvatettu aiemmin vuosina 2009, 2014, 2020 ja 2023.[1]

Samaan aikaan esittäessään velkakaton ylittämistä pääministeri Petteri Orpo ehdotti uudenlaista velkakattoa. Orpon ajatus on, että laissa määrättäisiin, kuinka suureksi julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen saa kasvaa.[1]

EU:ssa muokkaa

EU:n Vakaus- ja kasvusopimuksen mukaan jäsenvaltioiden julkisen talouden velka saa olla enintään 60 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen ja alijäämä enintään kolme prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Alijäämä tarkoittaa, että julkisen talouden menot ovat tuloja suuremmat.[3]

Monet EU-maat – Suomi mukaan lukien – ovat ylittäneet rajan. Suomen velkasuhde on vuonna 2023 noin 75 prosenttia. Jos velan määrä on 60–90 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen, velkasuhteen tulisi pienentyä 0,5 prosenttiyksiköllä sovitussa ajassa. Mikäli velan määrä ylittää 90 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen, velkasuhteen tulee pienentyä yhdellä prosenttiyksiköllä sovitussa ajassa. [4]

Kritiikkiä muokkaa

Poliittisen talouden tutkija Antti Ronkaisen mukaan velkakatossa on riskejä. Huonosti toteutettu velkakatto voisi estää hallituksia vastaamasta ajankohtaisiin ongelmiin. Se voisi johtaa ajankohtaan nähden sopimattoman kireään finanssipolitiikkaan. Ronkaisen mukaan esimerkiksi Yhdysvalloissa velkakaton ylittyessä liittovaltio keskeyttää palkanmaksun ja joutuu sulkemaan virastoja, eikä maailman mahtavin valtio suoriudu sille säädetyistä velvollisuuksista. Saksassa velkajarrun takia joudutaan tekemään liian kireää talouspolitiikkaa, minkä vuoksi maan syvempiin rakenteellisiin ongelmiin, eli erityisesti energiaomavaraisuuden tarpeeseen, ei voida reagoida.[5]

STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainàn mukaan taloustieteellisesti ei ole olemassa mitään objektiivista tasoa velan enimmäismäärälle, eli velkakatto olisi lähtökohdiltaankin mielivaltainen. Lisäksi niissä maissa, joissa jonkinlainen velkakatto on käytössä, se on aiheuttanut enemmän ongelmia kuin hillinnyt velkaantumista. Lainàn mukaan velkakestävyyden parantamisen sijaan velkakatto johtaa helposti lyhytjänteisiin leikkauksiin tai veronkorotuksiin, jotka saattavat heikentää pidemmän aikavälin velkakestävyyttä. Esimerkiksi investoinneista tai osaamisesta leikkaamalla voidaan vähentää velkaantumista vaalikauden aikana, mutta se kostautuu heikompana talouskasvuna tulevaisuudessa. Samoin suhdannevaihteluiden tasoittamisen laiminlyönti finanssipolitiikassa voi kostautua korkeampana rakenteellisena työttömyytenä ja heikompana velkakestävyytenä. [6]

Tukholman yliopiston taloustieteen professori Markus Jäntin mukaan vakaus- ja kasvusopimuksen määräykset ovat "likimain tuulesta temmattuja". Helsingin yliopiston taloustieteen professori Niku Määttäsen mukaan talousteoriasta tai taloushistoriasta ei voi johtaa täsmällisiä rajoja turvalliselle velkaantumiselle. Lisäksi velkaantumiseen riskit voivat muuttua ajan mittaan, sillä erityisesti lainakorkojen lasku voi helpottaa julkisen velan hoitamista.[7]

Lähteet muokkaa

Katso myös muokkaa

Tämä talouteen, kaupankäyntiin tai taloustieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.