Antti Rautiainen

suomalainen toimittaja
(Ohjattu sivulta Veli Itäläinen)

Antti Rautiainen (s. 1979 Helsinki[1]) on suomalainen kansalaisaktivisti, totaalikieltäytyjä, kirjailija ja anarkisti, joka on kirjoittanut myös salanimellä Veli Itäläinen. Hän on Voima-lehden Fifi-verkkolehden kolumnisti ja on kirjoittanut myös Väärinajattelija- ja Kapinatyöläinen-lehtiin.

Antti Rautiainen kieltäytyi kaikesta asepalveluksesta, kutsunnat mukaan lukien, marraskuussa 1997. Hänelle määrättiin vuosien ajan sakkorangaistuksia sekä uusi kutsuntapäivä. Sakkoja Rautiainen ei suostunut maksamaan, joten ne muunnettiin vankeudeksi. Hän valitti toistuvasti rangaistusvaatimuksista käräjäoikeuteen sillä perusteella, ettei samasta rikoksesta eli aseistakieltäytymisestä saisi rangaista kymmeniä kertoja. Vuonna 2005 Antti Rautiainen vapautettiin palvelemasta vakinaisessa väessä rauhan aikana. Lääkäri määritteli Rautiaisen palvelusluokaksi C (F91), vaikka Rautiainen kieltäytyi anarkistisen vakaumuksensa perusteella vastaamasta lääkärin esittämiin kysymyksiin palveluskelpoisuuden selvittämiseksi. Mainittu luokka F91 tarkoittaa psyykkistä käytöshäiriötä. Rautiaisen mielestä lääkärin päätös oli puhtaasti poliittinen ja sotilasviranomaisten etukäteen tilaama.[2]

Rautiainen asui vuodet 1999–2012 Venäjällä, jossa hän opiskeli matematiikkaa Moskovassa Kansojen ystävyyden yliopistossa ja työskenteli myöhemmin it-alalla. Rautiainen oli myös mukana paikallisten anarkistiryhmien toiminnassa[3] ja osallistui muun muassa väkivaltaisiin yhteenottoihin paikallisten uusnatsien kanssa. Huhtikuussa 2012 Venäjän viranomaiset luokittelivat hänet turvallisuusuhaksi, eikä Rautiaisen oleskelulupaa enää uusittu vaan hänet karkotettiin maasta.[1] Marraskuussa 2013 Tjumenin kaupungin syyttäjänvirasto kielsi Rautiaisen kahta vuotta aikaisemmin venäläisessä mielipidelehdessä julkaiseman artikkelin "ekstremistisenä".[4]

Rautiaisen ensimmäinen kirja Planeetan suurin ja viilein – tositarinoita Venäjältä ilmestyi huhtikuussa 2012. Lisäksi Rautiainen on kääntänyt Suomesta turvapaikan saaneen venäläisen kirjailijan Pjotr Silajevin teoksen Eksodus salanimellä Veli Itäläinen.[5]

Teokset muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b Turvallisuusuhka Antti Rautiainen: ”Ilman väkivaltaa Venäjällä ei voi tehdä politiikkaa” 6.6.2012. Suomen Kuvalehti. Viitattu 8.12.2013.
  2. Antti Rautiainen: Jäähyväiset armeijalle Takku. 16.11.2005. Viitattu 15.3.2024.
  3. Дмитрий Волчек: Анархист Антти Раутиайнен – о том, почему ему пришлось покинуть Россию Радио Свобода. 14.4.2012. Viitattu 1.10.2023. (venäjäksi)
  4. Antti Rautiainen: "Tämä kirjoitukseni on nyt kielletty Venäjällä" (Arkistoitu – Internet Archive) Uusi Suomi 3.12.2013. Viitattu 8.12.2013.
  5. Antti Rautiaisen Planeetan suurin ja viilein julkistetaan 19.4 (Arkistoitu – Internet Archive) Into-kustannus. Viitattu 8.12.2013.

Aiheesta muualla muokkaa