Vauhditon kolmiloikka

Vauhditon kolmiloikka on aiemmin olympiaohjelmassa ollut yleisurheilulaji. Nykyään se on tavallisimmin käytössä yleisurheilun harjoitusliikkeenä.

Vauhditon kolmiloikka oli olympialaji kahdesti, vuosina 1900 ja 1904. Ray Ewry voitti molemmilla kerroilla kultamitalin. Lajin jäädessä pois olympiaohjelmasta maailmanennätys oli Ray Ewryn 10,58 m.[1]

Olympiasääntöjen mukaan jalat saivat olla ponnistuksessa missä asennossa tahansa, mutta ne saivat kohota maasta ainoastaan kerran. Toisin kuin tavallisessa kolmiloikassa, toinen ja kolmas ponnistus tehtiin samalla jalalla.[2]

Suomen-mestaruuksista kilpailtiin 1911–1937. Eniten mestaruuksia, yhteensä viisi, saavutti Pekka Johansson. Erikoisuus oli kuulantyönnön olympiavoittajan Ville Pörhölän mestaruus vuonna 1922. Viimeiseksi viralliseksi Suomen ennätykseksi jäi Väinö Suvivuon vuonna 1937 hyppäämä 10,28 m. Pituushyppääjä Jarmo Kärnän tiedetään hypänneen 10,68 m.[3]

Vuosina 1911–1914 Suomen-mestaruuksissa hypättiin kolme tasajalkaloikkaa peräkkäin. Vuodesta 1915 lähtien lajia hypättiin tavallisella kolmiloikkatyylillä.

Nykyaikaisena harjoitusliikkeenä vauhditon kolmiloikka tehdään yleisesti samoilla liikkeillä kuin tavallinen kolmiloikka, paitsi että vauhdinotto jää pois.[4]

LähteetMuokkaa

  1. Hannus, Matti: Yleisurheilu: Tuhat tähteä. WSOY, 1983. ISBN 951-0-11900-8.
  2. Jukola, Martti: Urheilun pikku jättiläinen. WSOY, 1957.
  3. Hannus, Matti: Kultaiset kentät. WSOY, 1999. ISBN 951-0-23703-5.
  4. Vauhdittomien hyppyjen säännöt – Uudenmaan Yleisurheilu ry uudy.fi. Viitattu 10.10.2021.