Avaa päävalikko

Vasemmistososialistivallankumoukselliset

Vasemmistososialistivallankumoukselliset (myös vasemmistoeserrät) olivat Venäjän sosialistivallankumouksellisen puolueen eli ”eserrien” vasen siipi, joka irtautui syksyllä 1917 kokonaan omaksi puolueekseen. Vasemmistososialistivallankumoukselliset tukivat alkuun bolševikkien suorittamaa lokakuun vallankumousta ja toimivat bolševikkien hallituskumppanina joulukuusta 1917 maaliskuuhun 1918. Myöhemmin he kääntyivät bolševikkien valtaa vastaan.

Puolueen historiaMuokkaa

Vasemmistososialistivallankumoukselliset muodostuivat sosialistivallankumouksellisten radikaalisiivestä, joka ei halunnut tukea liian porvarillisena pidettyä väliaikaista hallitusta vuonna 1917. Ryhmän johtohenkilö oli Marija Spiridonova.[1] Lokakuuhun 1917 mennessä sosialistivallankumouksellisten sisäinen linjariita oli kärjistynyt niin pahaksi, että se halvaannutti kokonaan puolue-elinten päätöksenteon. Tällöin oikeistosiipeä edustanut puoluejohto erotti lopulta vasemmistosiiven edustajat, joiden oli pakko muodostaa itselleen oma puolue. Bolševikkien kaapattua vallan vasemmistososialistivallankumoukselliset asettuivat toisessa yleisvenäläisessä neuvostokongressissa tukemaan tapahtunutta vallanvaihdosta, mutta eivät suoralta kädeltä halunneet liittyä mukaan uuteen hallitukseen, jonka bolševikit muodostivat aluksi yksin. Puolueiden välille kuitenkin syntyi sopimus 28. (15.) marraskuuta 1917 ja vasemmistososialistivallankumoukselliset liittyivät Vladimir Leninin johtamaan kansankomissaarien neuvostoon. Perustuslakia säätävän kansalliskokouksen vaaleissa vasemmistososialistivallankumoukselliset olivat vielä samoilla ehdokaslistoilla oikeistososialistivallankumouksellisten kanssa, mutta itse kansalliskokouksessa he muodostivat oman edustajaryhmänsä.[2]

Kevään 1918 aikana vasemmistososialistivallankumoukselliset menettivät luottamuksensa bolševikkeihin. Suurin yksittäinen erimielisyyden aihe oli maaliskuussa 1918 Saksan kanssa solmittu Brest-Litovskin rauhansopimus, joka oli hyvin epäedullinen Venäjälle.[1] Vasemmistososialistivallankumoukselliset kansankomissaarit erosivat kansankomissaarien neuvostosta protestina rauhansopimukselle.[3] Puolueen edustajat myös äänestivät kolmannessa yleisvenäläisessä neuvostokongressissa sopimuksen hyväksymistä vastaan. Vasemmistososialistivallankumoukselliset eivät hyväksyneet myöskään vapaan ammattiyhdistystoiminnan ja ruohonjuuritason neuvostovallan tukahduttamista puoluediktatuurin tieltä. He vastustivat jyrkästi myös toukokuussa 1918 elintarvikehuollon turvaamiseksi säädettyä viljanpakko-ottolakia, joka antoi hallituksen nimittämille erikoiskomissaareille lähes rajattomat oikeudet, jopa oikeuden lakkauttaa keskushallinnon määräyksiä vastustavat neuvostot.[2]

Kesällä 1918 vasemmistososialistivallankumoukselliset päättivät ryhtyä aseelliseen kapinaan bolševikkien muodostamaa diktatuuria vastaan. Spiridonovan johtama vasemmistososialistivallankumouksellisten kapina alkoi Moskovassa kesken viidennen yleisvenäläisen neuvostokongressin 6. heinäkuuta 1918, mutta se murskattiin armotta.[1][2] Kapinan alkamispäivänä puolueeseen kuulunut Jakov Bljumkin ampui Saksan lähettilään Wilhelm von Mirbachin provosoidakseen uuden, vallankumouksellisen sodan Neuvosto-Venäjän ja Saksan välille. Kapinalliset myös saivat hetkeksi vangittua turvallisuuspoliisi Tšekan johtajan Feliks Dzeržinskin.[4] Kapinan seurauksena kaikki puolueen edustajat erotettiin viidennestä neuvostokongressista[2] ja puolueen jäseniä alettiin vangita joukoittain.[4] Vasemmistososialistivallankumouksellinen Boris Donskoi salamurhasi Saksan sotilaskuvernöörinä Ukrainassa toimineen sotamarsalkka Hermann von Eichhornin Kiovassa 30. heinäkuuta 1918.

Jotkut vasemmistososialistivallankumouksellisista halusivat edelleen jatkaa yhteistyötä bolševikkien kanssa. Tämä puolueen sisäinen vähemmistö muodosti syksyllä 1918 kaksi uutta lyhytikäistä puoluetta, Narodnikkikommunistien puolueen ja Vallankumouksellisen kommunismin puolueen, joista molemmat sulautuivat melko pian kokonaan bolševikkeihin. Alkuperäinen vasemmistososialistivallankumouksellinen puolue lakkautettiin lopullisesti vuonna 1923.

LähteetMuokkaa

  1. a b c Left Socialist Revolutionaries (englanniksi) Spartacus Educational. Viitattu 6.11.2016.
  2. a b c d Vladimir N. Brovkin: The Mensheviks after October – Socialist Opposition and the Rise of the Bolshevik Dictatorship. Cornell University Press 1987. Google Books (englanniksi)
  3. Robert Service: A History of Modern Russia – From Nicholas II to Putin, s. 78. Penguin Books, Lontoo 2003.
  4. a b Service 2003, s. 103, 107.