Avaa päävalikko
Kiina Ming-dynastian loppuvaiheessa ennen vuotta 1644
Varsinaisen Kiinan 18 provinssia vuonna 1875, ennen kuin Taiwan vuonna 1885 erotettiin Fujianista omaksi provinssikseen ja menettettiin Japanille vuonna 1895.

Varsinainen Kiina (engl. China proper) on länsimaissa ainakin aikaisemmin käytetty nimitys Kiinan historiallisesta ydin­alueesta. Tavallisesti siihen on luettu Kiinan nykyiset alueet Tiibetiä, Xinjiangia, Sisä-Mongoliaa ja Mantšuriaa lukuun ottamatta.[1][2] Varsinaisen Kiinan pohjoisrajana on vanhastaan pidetty Kiinan muuria.[1][3][4] Varsinainen Kiina vastaa käytännössä aluetta, joka kuului Kiinaan Ming-dynastian valtakauden loppuvaiheessa ennen vuotta 1644.

Varsinainen Kiina käsittää 18 historiallista maakuntaa. Se jakautuu kahteen pääosaan, Pohjois- ja Etelä-Kiinaan.[1] Kiinan keisari­kunnan aikana sitä nimitettiin myös Sisemmäksi Kiinaksi ja sen ulkopuolisia alueita Ulommaksi Kiinaksi.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Glossary: China Yhdysvaltain kongressin kirjasto. Viitattu 6.2.2014.
  2. ”Kiina”, Pieni tietosanakirja, 2. osa (Isopurje-Maskotti), s. 499. Otava, 1924. Teoksen verkkoversio.
  3. ”Kiinanmuuri”, Otavan iso Fokus, 3. osa (Ip-Kp), s. 1820. Otava, 1973. ISBN 951-1-00051-9.
  4. ”Kiinan muuri”, Pieni tietosanakirja, 2. osa (Isopurje-Maskotti), s. 506. Otava, 1924. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • China Catholic Encyclopedia. Viitattu 6.2.2014.
Tämä Aasian maantieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.