Avaa päävalikko

Tämä artikkeli käsittelee suomalaisen kaupungin Vantaan historiaa.

Sisällysluettelo

HistoriaMuokkaa

Esihistoriallinen aikaMuokkaa

 
Sandlidenin savi-idoli (löydetty 1990) on eräs Vantaan Jokiniemestä löydetyistä savi-idoleista. Kansallismuseon tunnus KM 30464:8163.

Vantaan alueelta on löydetty noin 5000-luvulta eaa. peräisin olevia asumusten jäännöksiä. Alueella asuttiin aluksi vain keväästä syksyyn ja asumukset sijaitsivat lämpimillä etelänsuuntaisilla hiekkarinteillä. Jääkauden aiheuttaman maan painumisen jäljiltä merkittävä osa Vantaasta oli merenlahtien peitossa ja asukkaiden pääelinkeinona oli kalastaminen sekä hylkeiden pyynti. Kampakeramiikan ajalta olevia löydöksiä on harvinaisen paljon.[1] Vantaan Jokiniemestä on löydetty Pohjois-Euroopan vanhin ihmistä esittävä figuuri.[2] Tyypillisen kampakeramiikan aikana Suomeen tuotiin etelästä ja kaakosta suuria määriä piikiveä, josta tehtiin teriä ja kärkiä, sekä meripihkaa. Kampakeraamisen ajan ihmiset tunsivat myös jousen ja nuolet aseena.

Rautakauden lopussa ja keskiajan alussa alue oli harvakseltaan ja satunnaisesti asutettua Hämeen takamaata. 1000-luvun alussa aiemmin pyyntiretkillä käyneet hämäläiset alkoivat vähitellen asettua pysyvästi Vantaanjoen varteen nykyisen Länsi-Vantaan alueelle.lähde?

Ruotsin vallan aikaMuokkaa

 
Vantaan Pyhän Laurin kirkko, pääkaupunkiseudun vanhin rakennus.[3] Kirkko sijaitsee Helsingin pitäjän kirkonkylän kaupunginosassa, joka on vieläkin Vantaan ruotsinkielisimpiä alueita.

Ruotsalaisten kolonisaatio Vantaalle alkoi muun Uudenmaan kolonisaation yhteydessä 1200-luvun lopulta lähtien hämäläisiä vastaan tehdyn niin sanotun toisen ristiretken jälkeen. Ruotsalaiset kutsuivat aluetta Uudeksi maaksi.[4] Jokien haarakohdan seudulla oli varmuudella pysyvää asutusta 1300-luvulla.

Turun ja Viipurin välinen sekä Hämeenlinnaan johtava maantie kulkivat alueen läpi synnyttäen jokilaakson alueelle useita vauraita kyliä, merkittävimpänä Helsingin pitäjän kirkonkylä. Helsingaa (Helsinginjoki, nykyinen Vantaanjoki) mainittiin asiakirjoissa ensimmäisen kerran toukokuussa 1351, kun Ruotsin silloinen kuningas Maunu Eerikinpoika antoi Tallinnan hiippakunnan Padisen luostarin munkeille lohenpyyntioikeuden Helsinginjoessa. Joki antoi nopeasti nimen koko alueelle, mistä on saanut aiheensa myös kaupungin vaakuna. Helsingin kirkkopitäjä syntyi 1370–1390-luvuilla, ja pyhän Laurin kivikirkko valmistui sinne vuonna 1460. Kirkkorakennus sijoitettiin hyvien kulkuyhteyksien solmukohtaan Vantaanjoen ja Keravanjoen lähelle. Kirkollista keskusta halkoi myös tiestö: Suuri rantatie Turusta Viipuriin sekä Hämeentie Hämeen linnaan ja etelään rannikolle. Helsingin pitäjän ensimmäinen kirkkoherra mainitaan vuonna 1395. Helsingin pitäjän katsotaan vakiintuneen omaksi kirkko- ja hallintopitäjäkseen 1400-luvulla, ja varhaisin maininta alueella olevasta pyhälle Laurentiukselle omistetusta kirkosta on vuodelta 1401. Eräs paikallinen rälssisuku lahjoitti Helsingin pitäjän kirkolle yhden veromarkan suuruisen alueen Rekolasta. Nimi Helsinge (Helsingin pitäjä) mainittiin ensimmäisen kerran vuonna 1428. Samana vuonna alueen kalastusoikeudet siirtyivät Turun hiippakunnalle, mikä edesauttoi kivisen kirkon rakentamista alkuperäisen puisen tilalle.

 
Vanhankaupunginkoski

Porvoo ei kyennyt huonon sijaintinsa takia kilpailemaan Tallinnan hansakauppiaiden kanssa, joten Kustaa Vaasa päätti perustaa Helsinginjoen suulle Helsingin pitäjän alueelle vuonna 1550 Helsingin kaupungin. Helsingin pitäjä oli jo 1530-luvulla ehtinyt kehittyä merkittäväksi Uudenmaan merikaupan keskukseksi. Vanhankaupungin Helsingistä ei kuitenkaan koskaan tullut kuninkaan elinaikana hänen toivomaansa keskusta.

Stolbovan rauhan jälkeiset Helsingin maapäivät 1617 myönsi Helsingille tapulikaupunkioikeudet ulkomaankauppaan. Puolaa ja Saksaa vastaan 1620-luvulla käydyt sodat aiheuttivat sen, että ratsuväen tukemiseksi Helsingin pitäjään rakennettiin useita suuria aateliskartanoita, muiden muassa Westerkulla ja Hakunila. Vanhankaupungin Helsinki päätettiin siirtää syksyllä vuonna 1640 nykyiselle paikalleen Vironniemelle. Tällöin alkoi keskisen Uudenmaan keskus vähitellen siirtyä Helsingin pitäjästä Helsingin kaupunkiin. Vuonna 1644 Töölön kylä liitettiin pitäjästä kaupunkiin, ja vuonna 1652 pitäjän seurakunta menetti itsenäisen asemansa ja Helsingin seurakunnan talouden tukemiseksi koko Helsingin kirkkopitäjä liitettiin anneksina vuonna 1652 Helsingin kaupunkiseurakuntaan.[5]

Isonvihan aikaan vuonna 1713 venäläiset joukot valtasivat Helsingin pitäjän. Osa asukkaista pakeni emämaahan Ruotsiin tai läheisiin metsiin, osa taisteli miehittäjiä vastaan. Miehityksen pitkittyessä olot alkoivat pikkuhiljaa vakiintua ja syksyllä 1721 solmittiin Uudenkaupungin rauha. Tämän jälkeen koettiin vielä toinen lyhyempi miehitys, pikkuviha, vuosina 1742–1743.

Olot alkoivat Helsingin pitäjässä parantua, kun se 1720-luvulla nousi yhdeksi Suomen varhaisteollisuuden tärkeimmistä keskuksista. Alueelle kohosi vesisahoja, jotka muodostivat aikakauden oloissa huomattavan vientiteollisuuskeskittymän. Tämä vienti suuntautui sekä Keski-Eurooppaan että vuosisadan jälkipuoliskolla myös kauas Välimerelle saakka. Merkittävä Helsingin pitäjän tuotteiden vientikohde oli aivan sen rannikon tuntumassa: vuonna 1748 alkaneen Viaporin linnoituksen rakentaminen vaati runsaasti sekä työvoimaa että maatalouden ja sen aikaisen rakennustarviketeollisuuden tuotteita kuten elintarvikkeita, rakennuspuuta, tiiliä ja kalkkia.

Venäjän vallan aikaMuokkaa

Vantaan alueelta oli jo 1700-luvulla löydetty malmiesiintymiä, mutta vasta 1800-luvun alussa niitä alettiin hyödyntää perustamalla Wanda Bruk eli Vantaan Ruukki. Tämä raakamalmi ja sen työstäminen tekivät Helsingin pitäjästä muutamaksi vuosikymmeneksi Suomen merkittävimmän vuoriteollisuusalueen. Teollistumisen myötä Vantaan- ja Keravanjoet valjastettiin ja Vantaan- sekä Tikkurilankoskelle syntyi teollisuusyhdyskuntia. Vuosisadan alussa Vantaankoskella toimi maan merkittävimpiin kuulunut rautaruukki. Tikkurilankoskelle puolestaan perustettiin vernissatehdas, jonka pohjalta seudulle syntyi yhä nykyäänkin toiminnassa oleva Tikkurila Oy:n maalitehdas.

Helsingin pitäjän kehitykseen yhdeksi Suomen suurimmista kaupungeista vaikutti olennaisesti pääkaupungin siirto Turusta Helsinkiin. Vielä vuonna 1805 suuralueen hallintoyksiköistä Helsingin pitäjän asukasluku oli 4 840, Viaporin 4 606 ja Helsingin 4 337. Kuudenkymmenen vuoden kuluttua pitäjässä oli noin 7 000 asukasta, kun Helsingissä oli jo 23 000 asukasta.[5] Vuotta 1865 pidetään Vantaan historiassa merkittävänä, koska silloin säädettiin Suomen kunnallishallinto ja Helsingin pitäjästä tuli Helsingin maalaiskunta. Samalla seurakunta sai takaisin itsenäisen asemansa omana kirkkoherrakuntanaan. Malmin radanvarsikeskuksesta kehittyi maalaiskunnan hallinnollinen keskus.

Suomen ensimmäinen rautatie, Helsingistä Hämeenlinnaan, avattiin vuonna 1862, mikä mahdollisti radanvarsialueiden, kuten Tikkurilan, kehittymisen esikaupunkimaisiksi taajamiksi. Tikkurilaan rakennettu kivinen asemarakennus on nykyään ainoa alkuperäisessä asussaan säilynyt tiilinen asemarakennus. Aseman on suunnitellut Hämeen läänin lääninarkkitehti Carl Albert Edelfelt (1818–1869).[5]

Suomessa tuli vuonna 1899 voimaan asetus taajaväkisistä yhdyskunnista. Parin seuraavan vuosikymmenen aikana Helsingin maalaiskunnan alueelle muodostettiin toistakymmentä taajaväkistä yhdyskuntaa. Näistä Huopalahti erosi omaksi kunnakseen vuonna 1920, Oulunkylä vuonna 1921 ja Kulosaari vuonna 1922. Tikkurilaa lukuun ottamatta kaikki taajaväkiset yhdyskunnat lakkautettiin vuoden 1946 alussa niiden siirtyessä osaksi Helsingin kaupunkia. Tikkurilan taajaväkinen yhdyskunta lakkautettiin muiden Suomessa vielä olleiden taajaväkisten yhdyskuntien mukana vuoden 1956 alussa.

1900-luvulta nykypäiväänMuokkaa

 
Kehä III lähellä Tuusulanväylän eli Suomen suurimman risteyksen, Kirkonkylän eritasoliittymää.

Malmin lentokenttä valmistui toimintakuntoon Helsingin maalaiskunnan Malmin alueen Tattarisuolle vuonna 1936. Kenttäalue oli hyvin vetistä ja sen muokkaaminen lentokentäksi oli vaikeaa. Lentokenttä otettiin käyttöön joulukuussa 1936. Sitä ennen Helsingin lentoasemana oli toiminut myös maalaiskuntaan kuuluneessa Santahaminassa sijainnut Santahaminan lentoasema. Vuoden 1946 suuressa alueliitoksessa noin kolmasosa Helsingin maalaiskunnasta liitettiin valtioneuvoston päätöksellä Helsingin kaupunkiin. Samalla maalaiskunta menetti kaksi kolmasosaa asukkaistaan sekä suurimmat keskuksensa Malmin ja Pitäjänmäen. Maalaiskunta sai vuonna 1954 suuren osan Korson alueesta Tuusulalta ja Keravalta sekä vuonna 1959 pienen alueen Tuusulasta. Vuonna 1966 Helsingin maalaiskunta menetti Vuosaaren Helsingille.

Sotien jälkeen maalaiskunnan kasvu alkoi kiihtyä ja alueen halki rakennettiin useita merkittäviä teitä, joiden varsille alkoi kehittyä omakotivaltaista asutusta. Tikkurilasta tuli uusi kuntakeskus 1950-luvulla. Myöhemmin päärataan tukeutuivat kasvussaan myös Rekola, Korso ja Koivukylä. Länsi-Vantaan suurten lähiöiden synty 1960–1970-luvuilla perustui kokonaan uuteen Länsi-Vantaan rataan. Helsingin olympialaisia varten perustetun Seutulan (nykyinen Helsinki-Vantaan) lentoaseman rakentaminen 1950-luvun alussa ohjasi myös keskeisesti Vantaan rakennetta. Se jakoi kunnan kahtia ja toi ympäristöönsä runsaasti liikennettä sekä teollisuutta. Lentoasema on lyönyt merkittävän leiman Vantaan nykyiseen kaupunkikuvaan, ja nykyään Vantaa tunnetaankin ulkomailla ilmailukaupunkina.[6]

Toisen maailmansodan takia Vantaalle oli syntynyt jo 1940-luvulla uusia taajamia, joita asuttivat pääasiassa siirtoväki ja rintamamiehet sekä väljempää asutusta halunneet helsinkiläiset. 1950-luvulla syntyivät ensimmäiset kerrostaloryhmät Tikkurilaan, Satomäkeen ja Vaaralaan, minkä jälkeen maaltamuutto vauhditti kerrostalorakentamista. Asukasluku kasvoi ennätysvuonna 1970 yli 10 000:lla.

Valtatie 3:n varteen, vastapäätä Kivistön omakotialuetta, valmistui vuonna 1966 Keimolan moottorirata, joka oli toiminnassa vuoteen 1978 saakka. Radan paikalle alettiin 2010-luvulla rakentaa uutta Keimolanmäen asuntoaluetta.

Vielä 1900-luvun alussa Helsingin maalaiskunnan asukkaista enemmistö oli ruotsinkielisiä. Paikkakunnan nopea väestönkasvu on kuitenkin tuonut sinne muualta etupäässä suomenkielistä väestöä niin, että nykyisin ruotsinkielisiä on vain 3,1 %.

Liikenneväyliä levennettiin 1960- ja 1970-luvuilla ja viiden valtakunnallisen väylän halki rakennettiin Kehä III niitä yhdistämään. Martinlaakson radan käyttöönotto mahdollisti Vantaan lounaisosan kehittymisen ja Myyrmäen nousemisen kaupungin toiseksi keskukseksi. Myös pääradan varrelle syntyi 1960–1980-luvuilla nopeasti useita kerrostalolähiöitä maaltamuuton vauhdittamana. Pääväylien ulkopuolelle jääneet osat, kuten Seutula lännessä ja Sotunki idässä, jäivät pääosin rakentamattomiksi ja maatalousvaltaisiksi. Vuonna 1972 Helsingin maalaiskunnasta tuli Vantaan kauppala ja vuonna 1974 Vantaan kaupunki. Vuonna 2001 juhlittiin Vantaan 650-vuotisjuhlia.[5]

Vuosittainen kesätapahtuma Kaljakellunta alkoi Vantaalla 1997. Myyrmannin kauppakeskuksessa Länsi-Vantaalla sattui 11. lokakuuta 2002 räjähdys. Martti Ahtisaaren johtamat Acehin rauhanneuvottelut käytiin alkuvuodesta 2005 Vantaalla Königstedtin kartanossa.

Kehärata valmistui ja otettiin käyttöön 2015. Kehärata yhdistää Vantaankosken radan Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta Suomen päärataan Vantaan Hiekkaharjussa.[7]

Vantaan nimien historia ja alkuperäMuokkaa

Vantaan alue on vanhaa hämäläistä aluetta.lähde? Samaista Helsingin jokea hämäläiset kutsuivat joen alkulähteillä (nykyisen Riihimäen alueella) Vantaanjoeksi, alueella sijaitsevan Vantaanjärven ja Vantaa-nimisen kylän mukaan. Vantaanjoki (Vanda å) vakinaistuikin joen nimeksi 1500-luvulla. Myös Helsingin maalaiskunnan alueella, Vantaankosken länsipuolella, on vanhastaan ollut Vantaa (Vanda) -niminen kylä, joka alueeltaan vastasi lähinnä nykyistä Vantaanlaakson kaupunginosaa.

Ruotsista 1300-luvulla tulleet uudisasukkaat asettuivat asumaan nykyisen Vantaan alueelle ja he nimittivät paikalla virrannutta jokea Helsinginjoeksi (ruots. Helsingå tai Helsingaa). Vantaan alkuperäinen nimi, Helsingin pitäjä (Helsinge), sai nimensä tämän joen mukaan. Sama joki – tai oikeastaan yksi sen osista, Vanhankaupunginkoski, jonka nimenä oli aikoinaan Helsinge fors – Helsinginkoski) – on antanut nimensä myös Helsingille (Helsingfors). Uuden kuntajaon myötä vuonna 1865 Vantaan nimeksi tuli Helsingin maalaiskunta, kun pitäjäjärjestelmä lakkautettiin.

Vantaankosken rantaan vuonna 1837 perustetun Vantaan masuunin mukaan ruvettiin koko seutua kutsumaan Vantaaksi.[8]

Kun Helsingin maalaiskuntaa oltiin vuonna 1972 muuttamassa kauppalaksi, nimivaihtoehtoina olivat muun muassa Helsingin kauppala, Helsinginjoen kauppala ja Vantaanjoen kauppala. Lopulliseksi nimeksi valittiin lyhyesti Vantaan kauppala Vantaanjoen mukaan. Kaksi vuotta myöhemmin Vantaasta tuli kaupunki.

KunnanjohtajatMuokkaa

Helsingin maalaiskunnan ja Vantaan kauppalan/kaupungin kunnanjohtajat ovat:

Kaupunginjohtaja Syntyi-kuoli Toimikausi
Lauri Korpinen 1896–1975 1957–1961
Lauri Lairala 1926–2012 1961–1989
Pirjo Ala-Kapee 1944– 1989–1997
Erkki Rantala 1946–2014 1997–2003
Juhani Paajanen 1947– 2003–2011
Jukka Peltomäki 1949– 2011
Kari Nenonen 1953– 2012–2018
Ritva Viljanen 1958– 2018

LähteetMuokkaa

  1. Vantaa Maarinkunnas (KM 30460), tyypillistä kampakeramiikkaa (Maarinkunnaan löydöt, tyypillistä kampakeramiikkaa Jokiniemestä) Helsingin yliopisto, helsinki.fi.
  2. viitteen nimike ei tiedossa, ei ole merkitty Museovirasto, nba.fi. [vanhentunut linkki]
  3. Pyhän Laurin kirkko Vantaan seurakunnat. [vanhentunut linkki]
  4. ei tiedossa veta.yle.fi. (ruotsiksi)[vanhentunut linkki]
  5. a b c d ei tiedossa, nimikettä ei ole merkitty Vantaan kaupunki. [vanhentunut linkki]
  6. ei tiedossa, nimikettä ei ole merkitty sovereign-publications.com. [vanhentunut linkki]
  7. Kehäradalla käynnistyy viimeinen rakennusvuosi 13.6.2014. Liikennevirasto. Viitattu 7.12.2014.
  8. Mistä nimet tulevat?: Vana tai Vanantaka Vantaan nimen taustalla Helsingin Sanomat. 25.7.1999. Viitattu 21.12.2017.

Aiheesta muuallaMuokkaa