Valtionagronomi

Tämä artikkeli käsittelee virkaa Suomessa. Vastaavaa virkaa Ruotsissa käsittelee artikkeli Valtionagronomi.

Valtionagronomi oli Suomessa vuonna 1852[a] perustettu virka. Tehtävässä toimi alkuun kaksi agronomia, joiden kesken Suomi jakautui vastuualueisiin, piireihin. Myöhemmin virkoja oli enää yksi, ja virka lakkautettiin 1892. Valtionagronomit olivat ensimmäiset valtion palkkaamat maatalousneuvojat.[1] Ensimmäiset viranhaltijat olivat skotlantilainen Henry Gibson ja Saksasta tullut Carl Hornbostel.[2] Kun virka perustettiin, Suomessa oli vain kuusi agronomia, eivätkä he hakeneet virkoja.[3] Viranhaltijat olivat Finska Hushållningssällskapetin alaisia.[4]

Hornbostelin ja Gibsonin keskeinen tehtävä oli kierto- ja salaojitussuunnitelmien laatiminen suurtiloilla, sillä ne olivat 1850-1860-luvuilla maanviljelyksen ensisijaiset parantamistoimenpiteet.[2] Hornbostelin kuoltua viranhaltijaksi tuli ensin tilapäisesti agronomi Th. Forssell, kunnes vakinaisesti ja siihen nimitettiin agronomi K. J. Forsberg. Hän oli viran viimeinen haltija,[5] ennen kuin se lakkautettiin 1892. Forsberg kuoli 1901[6].

Valtionagronomien toimipaikat olivat Hämeenlinna ja Savonlinna. Pätevyysvaatimuksena oli maatalousalan tutkinto. Heidän neuvonta-apuaan käyttivät alkuun vain suurtilalliset, osin siksi, että he eivät puhuneet suomea mutta ehkä syynä oli myös uutuuksien ja teoreettisen tiedon vierastaminen. Vasta 1880-luvulla muutkin alkoivat kysyä neuvoa. Kun Gibson kuoli 1881, virka-alaksi muuttui meijeritalous,[3] eikä Gibsonin tilalle otettu ketään[7].

HuomautuksiaMuokkaa

  1. Halonen mainitsee perustamisvuodeksi 1859, mikä lienee virhe, koska muualla on 1852

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Valtionagronomi, Otavan Iso tietosanakirja osa 9, palsta 908. Helsinki, Otava, 1967
  2. a b Hornbostel, Carl, Tietosanakirja osa 2, palsta 590–591, Tietosanakirja Osakeyhtiö 1910
  3. a b Tero Halonen, Maaseutuopistoista yliopistoon, s. 75, (väitöskirja)
  4. Zilliacus, s. 176, 177
  5. Zilliacus, s. 176
  6. Matti Enbuske, Pohjois-Pohjanmaan ympäristöhistoria, s. 88 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 2010
  7. Zilliacus, s. 125
Tämä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.