Avaa päävalikko

Valtakunnanduuman väliaikainen komitea

Valtakunnanduuman väliaikaisen komitean jäseniä. Eturivissä vasemmalta Lvov, Rževski, Šidlovski ja Rodzjanko, takarivissä Šulgin, Dmitrjukov, Engelhardt, Kerenski ja Karaulov.

Valtakunnanduuman väliaikainen komitea oli Venäjän keisarikunnan valtakunnanduuman jäsenten vuoden 1917 helmikuun vallankumouksen aikana muodostama epävirallinen komitea, joka valitsi Venäjän väliaikaisen hallituksen.

Vallankumouksen puhjettua Venäjän pääkaupungissa Pietarissa tsaari Nikolai II oli määrännyt parlamentin eli duuman hajotettavaksi, joten se ei voinut kokoontua virallisesti. Noin 50–70 duuman edustajaa kuitenkin kokoontui epävirallisesti Taurian palatsin tiloissa (joskaan ei varsinaisessa istuntosalissa) 12. maaliskuuta (J: 27. helmikuuta) 1917.[1] He valitsivat keskuudestaan ”valtakunnanduuman jäsenten väliaikaisen komitean järjestyksen sekä kansalaisten ja valtioelinten välisen luottamuksen palauttamiseksi”. Komitean puheenjohtajaksi valittiin viimeisen duuman puhemies, oktobristeja edustanut Mihail Rodzjanko. Komitean muut jäsenet olivat oktobristien Ivan Dmitrjukov (duuman sihteeri) ja Sergei Šidlovski, kadettipuolueen Pavel Miljukov ja Nikolai Nekrasov, progressistien Aleksandr Konovalov ja Vladimir Rževski, sosialistivallankumouksellisten Aleksandr Kerenski, menševikkien Nikolai Tšheidze, ”edistysmielisten nationalistien” edustajaryhmän Vasili Šulgin, keskustan Vladimir Lvov, sitoutumaton Mihail Karaulov sekä vallankumouksellinen sotilas Boris Engelhardt. Useat komitean jäsenistä olivat kuuluneet duuman opposition muodostaman niin sanotun edistyksellisen blokin johtoon. Lisäksi Kerenski ja Tšheidze kuuluivat myös samana päivänä perustetun Pietarin työläisneuvoston johtoon.[2]

Duuman väliaikainen komitea asetti 15. (2.) maaliskuuta väliaikaisen hallituksen, jonka johtavat asemat menivät liberaalien porvarillisten puolueiden eli kadettien, oktobristien ja progressistien edustajille.[2] Pavel Miljukov pääsi sanelemaan ministerilistan ja jätti puheenjohtaja Rodzjankon kokonaan syrjään.[1] Pääministeriksi valittiin ruhtinas Georgi Lvov, ulkoministeriksi Miljukov itse ja sotaministeriksi oktobristien johtaja Aleksandr Gutškov.[2] Samana päivänä näistä tapahtumista tietämätön Nikolai II ilmoitti luopuvansa kruunusta veljensä suuriruhtinas Mikael Aleksandrovitšin hyväksi. Duuman väliaikaisen komitean johtajat saivat seuraavana päivänä, 16. (3.) maaliskuuta, suuriruhtinas Mikaelin suostuteltua luovuttamaan vallan edelleen väliaikaiselle hallitukselle. Rodzjanko, Miljukov ja Gutškov olivat itse asiassa kaikki monarkisteja, jotka olivat toivoneet keisarinvallan säilyvän jossain muodossa.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c Stephen Kotkin: Stalin – Volume I: Paradoxes of Power, 1878–1928, s. 170–180. Penguin Books 2014.
  2. a b c Fall of autocracy in Russia due to February revolution (englanniksi) Boris Jeltsinin presidentillinen kirjasto. Viitattu 2.12.2016.