Valopuhelin
Valopuhelin[1] eli fotofoni[2] on vapaassa tilassa toimiva optinen viestintäväline, joka on tarkoitettu puheen langattomaan välittämiseen valon kirkkautta säätelemällä. Signaali voi olla analoginen tai digitaalinen, ja aallonpituudet voivat olla lähi-infrapunasta ultraviolettiin.
Historia muokkaa
Alexander Graham Bell soitti ensimmäisen langattoman puhelun jo 1800-luvulla valopuhelimella,[2] joka toimi heliografin periaatteella. Ääni muunnettiin peilin värähtelyksi. Kantama oli vain satoja metrejä, laite iso ja auringonpaiste välttämätön.
Lichtsprechgerät 80 oli natsi-Saksan käytössä toisessa maailmansodassa. Siinä valonlähteenä oli auringon sijasta hehkulamppu, jonka tarkasti fokusoitua ja kohdistettua sädettä suunnattiin äänen tahdissa värähtelevällä prismalla.
Tekniikkaa muokkaa
Nykyään valonlähteeksi sopivimpia ovat LED ja laser.
Digitaalisessa muodossa datansiirtonopeuden täytyy olla 5 000–100 000 bittiä sekunnissa, riippuen halutusta äänenlaadusta ja äänen tiedonpakkauksen tiiviydestä ja kehittyneisyydestä.
Lähteet muokkaa
- http://www.noding.com/la8ak/44a.htm
- http://www.laud.no/ww2/lispr/index.htm (Arkistoitu – Internet Archive)
- http://www.youtube.com/watch?v=vR4N6MTx_vw
Viitteet muokkaa
- ↑ Valopuhelin, ks. Fotofoni, Tietosanakirja. Osa 10, palsta 578. Tietosanakirja-osakeyhtiö 1919
- ↑ a b Fotofoni Tietosanakirja, osa 2 palsta 473. Tietosanakirja-osakeyhtiö 1910