Trotskilaisuus Suomessa
Lev Trotskin (1879–1940) ajatuksiin tukeutuva kommunistinen liike eli trotskilaiset ei ole koskaan noussut merkittäväksi aatteelliseksi suuntaukseksi Suomen vasemmiston keskuudessa. Ensimmäiset trotskilaiset järjestäytyivät 1970-luvulla. Käsite trotskilaisuus on kuitenkin ollut käytössä 1920-luvulta lähtien, sillä Suomen Kommunistinen Puolue (SKP) tuomitsi Trotskin opit Kominternin (1919-1943) jäsenpuolueena ankarasti.
Esihistoria muokkaa
SKP keskusteli NKP(b):n sisäisestä tilanteesta vuodesta 1924 alkaen ja puoluejohto asettui kannattamaan Stalinin johtamaa enemmistölinjaa. SKP:n Otto Wille Kuusinen johti syyskuussa 1927 Kominternin kokousta, jossa Lev Trotski erotettiin järjestön toimeenpanevan komitean jäsenyydestä. Vuonna 1928 SKP ilmoitti päätöksessään, ettei sen riveissä ollut esiintynyt Trotskin kannattajia.[1]
SKP:n alkuaikojen veteraani ja työväenlauluperinteen tallentaja Sulo Vakkari julkaisi vuosina 1963–1971 trotskilaista Luokkataistelu-lehteä. Hän julkaisi jo vuonna 1953 nimimerkillä ”Vanha työmies” 29-sivuisen kirjasen Ministerikommunistien petos, jossa kritisoitiin voimakkaasti SKP:n ”stalinistista” kansanrintamapolitiikkaa. Vakkari tapasi ennen kuolemaansa yhden vaikutusvaltaisimmista trotskilaisista, Neljännen internationaalin johtoon jo toisen maailmansodan aikaan nousseen Ernest Mandelin.
Trotskilainen argumentaatio oli tuttua 1960-luvun aktivisteille. Ernest Mandel puhui Suomessa samana syksynä kun vanha vallattiin 1968. Demarinuoret julkaisivat useita Mandelin kirjoituksia suomeksi. SDP:n opiskelijanuorissa oli myös 1960-luvun lopulla hetken trotskilainen suuntaus. Suomalaiset lukivat New Left Review -lehteä, jonka toimituskuntaan kuului myös trotskilaisia. 1960-luvulla oli muodissa sanonta: ”Kaikkihan Trotskin tuntee, mutta kukaan ei julistaudu trotskilaiseksi”.
Järjestäytyminen 1970-luvulla muokkaa
Vasta 1970-luvulla Suomessa järjestäytyi ensimmäinen trotskilainen ryhmä, kun kymmenisen nuorta perusti Punikkiryhmät/Röda grupper -järjestön. Vuodesta 1974 alkaen ryhmä tunnettiin nimellä Vallankumoukselliset kommunistit/Revolutionära kommunisterna (VK/RK). VK toimi Helsingissä, Turussa ja sittemmin myös Tampereella. Helsingissä ryhmän yhdyshenkilönä toimi Pekka Haapakoski ja Turussa Sebastian Lindén. Sen aktiivisin naisjäsen oli helsinkiläinen Mariella Lindén, joka toimi myös Puna-akat/Rödkärringarna-feministiryhmässä (1973, vuodesta 1974 Marxist-Feministerna). VK oli Neljännen internationaalin (yhdistynyt sihteeristö) (USFI) kannattajajäsen, jolla ei ollut osaston täysiä oikeuksia. VK julkaisi lehteä Työväenvalta (1974–1976 Neuvostovalta) vuoteen 1979 asti.[2]
VK oli mukana Espanja-solidaarisuustyössä ja jonkin verran Chile-solidaarisuustyössä sekä kehitti toimintaa Itä-Euroopan oppositioiden puolesta. VK syntyi osittain Vietnamin sotaa vastustaneen opiskelijaliikkeen nousun myötä ja sodan päättyminen keväällä 1975 poisti yhden koossa pitäneen voiman. VK hajosi, kun Pekka Haapakoski ja Sebastian Lindén muuttivat 1977 Ruotsiin. Samoihin aikoihin järjestön naisjäsenet irtaantuivat marxilaisuudesta radikaalifeminismin kannattajiksi. Haapakoski toimi pitkään aktiivisesti USFI:n Ruotsin osastossa.
Työväenvallan viimeinen toimittaja, tamperelainen Aulis Kallio, jatkoi 1980-luvulla Michel Vargan johtaman trotskilaisen suuntauksen (International League for the Reconstruction of the Fourth International) puhemiehenä Suomessa. Kallio julkaisi vuosina 1980-1984 lehtiä Internationaali ja Rynnäkkö[3]. Rynnäkössä esimerkiksi puolustettiin voimakkaasti Puolan työläisten kamppailua "todellisen sosialismin" puolesta. VK:n entisistä naisjäsenistä poliittisesti aktiivisin on ollut Margherita (Lolo) Zilliacus, joka toimi 1980-luvun alussa SKDL:n kaupunginvaltuutettuna Tammisaaressa.
2000-luku muokkaa
Suomessa toimii nykyään kolme trotskilaiseen perinteeseen nojaavaa järjestöä, Sosialistiliitto (SL), pienempi Marxilainen työväenliitto (MTL) sekä Sosialistinen Vaihtoehto (SV). Vuonna 1995 nimellä Kommunistinuoret perustettu Sosialistiliitto toimii lähinnä Helsingissä, mutta sillä on paikallisryhmiä myös muualla. Sosialistiliiton tunnetuin aktivisti on Juhani Lohikoski, joka johti myös Suomen Attacia 2002–2004. SL julkaisee lehtiä Murros ja Antikapitalisti.
Marxilainen työväenliitto perustettiin keväällä 2000, kun aiemmin nimellä Marxilainen oppositio Sosialistiliitossa toimineet aktivistit irtautuivat liitosta. MTL julkaisee lehtiä Työväen Mielipide ja Marxilainen.
Toinen MTL:n perustajista muodosti sittemmin Komitean työväeninternationaalin puolesta (CWI) kanssa sympatisoivan Sosialistisen Vaihtoehdon, joka toimi ensi kertaa aktiivisesti huhtikuusta 2002 kesäkuuhun 2004. Järjestöllä on vuodesta 2010 lähtien jälleen ollut toimintaa muun muassa Oulussa ja Helsingissä, ja se julkaisee nykyisin myös samannimistä lehteä.
Aulis Kallio perusti kesällä 2002 lyhytikäisen Sarastus-verkkolehden. Sarastus ilmoitti olevansa poliittisesti lähellä brittiläistä Alliance for Workers Libertyä[4].
Lähteet muokkaa
- ↑ Jukka Paastela: Finnish Communism under Soviet Totalitarianism. Oppositions within the Finnish Communist Party in Soviet Russia 1918-1935 (Kikimora 2003), s. 246.
- ↑ ks. Neuvostovalta 1-4/1975 ja 1/1976
- ↑ ks. Rynnäkkö 6-7/1983
- ↑ Aulis Kallio: Sarastuksesta (Verkkolehti Sarastus 31.1.2003)