Valkoinen keppi
Valkoinen keppi on sokeille ja muille näkövammaisille tarkoitettu liikkumisen apuväline. Yleensä puolelta toiselle tapahtuvalla heiluritekniikalla käytettävä keppi antaa käyttäjälleen tietoa kulkureitistä ja mahdollisista esteistä. Lisäksi se toimii myös merkkinä muille liikenteessä oleville henkilön näkövammasta. Valkoisten keppien edeltäjät olivat kävelykeppejä, mutta 1920-luvulla englantilainen, onnettomuudessa sokeutunut James Biggs maalasi keppinsä valkoiseksi herättääkseen paremmin autoilijoiden huomion. Seuraavalla vuosikymmenellä valkoisen kepin käyttö alkoi levitä useissa maissa, mutta nykyisen kaltaiset pitkät kepit kehitettiin vasta toisen maailmansodan jälkeen. Niiden avulla näkövammainen pystyy tunnustelemaan ympäristöään jo hieman kauempaa.
Kuvaus ja käyttö muokkaa
Valkoinen keppi on näkövammaisille tarkoitettu liikkumisen apuväline, joka on valkoinen, ja sen pinta on usein heijastava. Näkövammaiset pystyvät valkoisen kepin avulla tunnustelemaan kulkureittinsä esteettömyyttä ja toisaalta ilmaisemaan ympäristölle, että kepin käyttäjän näkö ei ole normaali. Valkoinen keppi valitaan näkökyvyn, kävelyvauhdin ja reagointikyvyn mukaan. Erityisen huononäköiset ja sokeat tarvitsevat pitkän kepin, jonka avulla henkilö voi havaita esteet, portaat, kuopat ja katukiveykset. Sen sijaan henkilö, jolla on edelleen liikkumisnäköä, voi käyttää lyhyempää keppiä, jolla voi lähinnä tunnustella kadun reunan syvyyttä.[1]
Valkoisten keppien valmistusmateriaali on usein alumiini tai hiilikuitu. Joissain malleissa kepin alin osa on punainen, jotta se antaisi hyvän kontrastin lunta tai märkää katua vasten. Lapsille ja monivammaisille on tarkoitettu harjoittelua varten keppi, jonka päässä on pieni pyörä; normaalisti kepin päässä on pyöreä tai pisaramainen kärki. Tukikepeissä kärki on usein kuminen, ja talvisin niissä on mahdollisuus jääpiikin käyttöön.[1] Joissakin maissa kepissä on lisävärejä, joilla on oma merkityksensä. Esimerkiksi Britanniassa punavalkoraidallinen keppi on tarkoitettu kuurosokeille.[2] Valkoisen kepin on oltava riittävän vahva ja kokoontaiteltavien mallien nivelet toimivat ja lujat. Keppi antaa käyttäjälleen sitä paremmin tietoa tuntoaistin kautta mitä paremmat ja tiukemmat kepin nivelet ovat.[1]
Valkoista keppiä suositellaan käytettäväksi niin sanotulla heiluritekniikalla, jossa keppiä heilutellaan edessä puolelta toiselle.[3] Kepin avulla saa tietoa reitin tasoeroista, pintamateriaalista ja mahdollisista esteistä. Sillä ei kuitenkaan pysty havaitsemaan kulkuväylän yläpuolella olevia esteitä, kuten naulakkoja, matalia markiiseja, kulkuväylän yläpuolella olevia opaskylttejä ja oksia. Tällaiset esteet voidaan merkitä kulkuväylään niin, että ne voidaan havaita siitä kepillä.[2]
Historia muokkaa
Kävelykeppiä on käytetty liikkumisen apuna pitkään, ja valkoisten keppien edeltäjät olivatkin kävelykeppejä ja matkasauvoja, joita kuitenkin käyttivät sekä normaalisti näkevät että näkövammaiset. Esimerkiksi Louis Braillen tiedetään käyttäneen 1800-luvulla jonkinlaista rottinkikeppiä. Valkoisesta kepistä tuli näkövammaisuuden tunnusmerkki 1920-luvulla, jolloin englantilainen, onnettomuudessa sokeutunut valokuvaaja James Biggs maalasi käyttämänsä kävelykepin valkoiseksi. Hän tunsi olonsa turvattomaksi yleistyvän moottoriliikenteen joukossa ja halusi valkoisella värillä herättää autoilijoiden huomion.[4]
Biggsin keksinnöstä meni noin kymmenen vuotta, kunnes valkoiset kepit alkoivat yleistyä. Ranskassa vuonna 1931 Guilly d’Herbemont käynnisti niin sanotun Valkoinen keppi -kampanjan ja lahjoitti muun muassa 5 000 valkoista keppiä Pariisiin.[5] Kampanjasta uutisoitiin Britanniassa, mikä nosti maassa samanlaisen Rotary-järjestöjen sponsoroiman kampanjan.[6] Suomessakin valkoisesta kepistä keskusteltiin jo vuonna 1931, mutta se yleistyi maassa vasta muutamia vuosikymmeniä myöhemmin. Varhaisimmat valkoiset kepit olivat lyhyitä ja kävelykepin tapaan käytettäviä apuvälineitä, jotka tunnetaan nykyään valkoisena tukikeppinä.[4]
Valkoinen keppi muotoiltiin uudestaan toisen maailmansodan jälkeen, kun sokeutuneita sotilaita Yhdysvalloissa kuntouttanut Richard Hoover havaitsi, että pidemmällä kepillä liikkuminen sujuu paremmin, sillä sen avulla pystyi tunnustelemaan ympäristöä kauempaa. Uuden malli myötä kehittyivät myös kepinkäyttötekniikat.[4]
Yhdysvalloissa National Federation of the Blind esitti 6. heinäkuuta 1963 valkoisen kepin päivää sokeiden oikeuksien tunnustamiseksi. Yhdysvaltain kongressi teki päätöksen asiasta 6. lokakuuta 1964, ja presidentti Lyndon B. Johnson julisti, että 15. lokakuuta on valkoisen kepin päivä. Vielä tuolloin näkövammaiset eivät liikkuneet itsenäisesti paljoa, mutta erilaisten apuvälineiden ansiosta myös näkövammaisten liikkuminen on helpottunut. Valkoisesta kepistä on tullut nimenomaan tämän itsenäisyyden eräänlainen tunnusmerkki.[7] Samalla valkoisen kepin päivä on laajentunut kansainväliseksi, ja sitä vietetään edelleen 15. lokakuuta.[8]
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- Nordqvist Barbro: Nähdä. Teoksessa Salminen, Anna-Liisa (toim.): Apuvälinekirja. Helsinki: Kehitysvammaliitto, 2003. ISBN 951-580-364-0.
Viitteet muokkaa
- ↑ a b c Nordqvist, s. 96–97.
- ↑ a b Liikkuminen ja liikkumisen apuvälineet Näkövammaisten keskusliitto ry.. Viitattu 30.8.2013.
- ↑ Huomioi valkoinen keppi Liikenneturva. Viitattu 30.8.2013.
- ↑ a b c Kiviniemi, Mari: Valkoisen kepin historiaa Näkövammaisten keskusliitto ry. Viitattu 24.12.2023.
- ↑ White Cane (pdf) Lions Clubs International. Arkistoitu 21.6.2013. Viitattu 30.8.2013. (englanniksi)
- ↑ Strong, Philip: The History of the White Cane New Jersey Council of the Blind. Viitattu 30.8.2013. (englanniksi)
- ↑ Maurer, Marc: White Cane Safety Day: A Symbol of Independence NFB. Viitattu 30.8.2013. (englanniksi)
- ↑ Kansainvälinen valkoisen kepin päivä 15.10. Näkövammaisten keskusliitto ry. Viitattu 30.8.2013.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta valkoinen keppi Wikimedia Commonsissa
