Avaa päävalikko

Valko-Venäjän jääpallomaajoukkue edustaa Valko-Venäjää jääpallon maajoukkuekilpailuissa. Ensimmäisen kerran joukkue oli mukana maailmanmestaruuskilpailuissa 2001 Haaparannan ja Oulun kisoissa. Joukkue on tavannut sijoittua A-sarjan viimeiseksi tai B-sarjan kärkipäähän. Kilpakumppani tässä tilanteessa on ollut Yhdysvallat, jonka kanssa pelit ovat olleet varsin tasaväkisiä – kumpikin maa on voittanut toisensa.

Valko-Venäjä
Flag of Belarus.svg
Liitto Valko-Venäjän jääpalloliitto
MM-kilpailut
Esiintymiset 15 (ensimmäiset 2001)
Paras sijoitus 6. 2003, 2005, 2006, 2007, 2008, 2009, 2013, 2015, 2016

Ensimmäisten vuoden 2001 kisojen murskatappiot pakottivat Valko-Venäjän jääpalloliiton johtohahmon Victor Plyatsin hakemaan urheilullisesti parempaa ratkaisua, sillä ensimmäisten kisojen murskatappiot eivät olleet positiivista julkisuutta Valko-Venäjälle. Maalla ei ole omaa jääpallosarjaa. Niinpä joukkue oli aluksi koottu tyypillisesti jääkiekkotaustaisista jääpalloilijoista. Seuraavina vuosian tilanne parani, kun Valko-Venäjän maajoukkue sai vahvistusta Venäjän jääpallosarjoissa pelaavista kahden passin miehistä. Kotimaassaan jääpallotoimintaa käynnistettiin Novopolotskissa, Polotskissa, Oršassa ja pääkaupungissa Minskissä.[1], [2] Plyats on tuonut esiin, että 2010-luvun alussa rakennettuun Minsk-Arenaan kuuluva luistinrataosa ja sisäkehäälä olevat jääkiekkoalue voitaisiin käyttää valko-venäläiseen jääpalloiluun. Asia ei ole saanut ratkaisua – kenttä on pikaluistelun, jääkiekkoilun ja taitoluistelun käytössä.[3]

Näitä kahden passin miehiä ovat mm. Jevgeni Hvalko Krasnoturjinskin Dynamo Majakista, Aleksandr Kozlov Kemerovon Kuzbassista, Konstantin Savtšenko Irkutskin Baikal-Energijasta, Dmitri Sergejev Uljanovskin Volgasta, Jevgeni Sviridov Novosibirskin Sibselmaš, Mihail Tarasenko Koroljovin Vympelistä sekä Sergei Tšernetski Murmanskin Murmanista.

Vuosien varrella yhteistyö kansainvälisen jääpalloliiton kanssa ei ole aina toiminut. Hankalin tilanne syntyi syksyllä 2009, kun kansainvälinen liitto syytti Valko-Venäjän jääpalloliittoa jäsenmaksujen maksamattomuudesta. Sinä vuonna MM-kisat jäivät pelaamatta.[4]

Sisällysluettelo

Valko-Venäjän pelit MM-kisoissaMuokkaa

Vuosikohtaiset pelit (2001–2017)Muokkaa

Vuosi Sarja Ott. Voit. Tasap. Tapp. Maalis. Pist. Sij. Paras maalintekijä
2001 А 6 0 0 6 1–124 0 7. Vladislav Gorbylev – 1
2003 B 3 3 0 0 36–9 6 7. Sergei Tšernetski – 15
A-sarjan karsintaottelu: Norja – Valko-Venäjä – 7:3
2004 B 5 3 0 2 15–13 6 7.
A-sarjan karsintaottelu: USA – Valko-Venäjä – 7:0
2005 B 4 3 1 0 46–11 7 6. Artem Botvenkov – 9
A-sarjan karsintaottelu: Valko-Venäjä - USA – 6:3
2006 А 5 0 0 5 12–66 0 6. Sergei Tšernetski – 11
A-sarjan karsintaottelu: Valko-Venäjä - USA – 3:2
2007 А 5 0 0 5 11–80 0 6. Sergei Tšernetski – 8
A-sarjan karsintaottelu: Valko-Venäjä - USA – 9:1
2008 А 5 0 0 5 13–59 0 6. Vladimir Šulženko – 8
A-sarjan karsintaottelu: Valko-Venäjä - USA – 6:4
2009 А 5 0 0 5 16–52 0 6. Sergei Tšernetski – 7
A-sarjan karsintaottelu: Valko-Venäjä - USA – 3:1
2010 Ei osallistunut
2011 B 4 4 0 0 44–7 8 7. Sergei Tšernetski – 21
A-sarjan karsintaottelu: USA - Valko-Venäjä – 5:2
2012 B 4 4 0 0 43–10 8 7. Sergei Tšernetski – 19
2013 А 6 0 0 6 6–107 0 6. Konstantin Savtšenko – 3
2014 А 6 2 0 4 27–74 4 7. ?
2015 А 5 2 0 3 41–64 4 6. Andrei Kabanov - 15
2016 А 5 3 0 2 38–38 6 6. Andrei Kabanov - 14
2017 А 5 1 0 4 20–60 2 8. Sergei Jusupov - 5

Pelit eri maita vastaan (2001–2012)Muokkaa

Vastustaja Ottelut Voitot Tasapelit Tappiot Maalisuhde +/- Pisteet %
  Unkari 3 2 0 1 29–7 +22 4 .666
  Kazakstan 5 0 0 5 15–66 –51 0 .000
  Kanada 3 2 1 0 15–8 +7 5 .833
  Latvia 1 1 0 0 15–2 +13 2 max
  Alankomaat 4 4 0 0 34–3 +31 8 max
  Norja 6 0 0 6 15–77 –62 0 .000
  Venäjä 5 0 0 5 11–65 –54 0 .000
  USA 10 6 0 4 36–47 –11 12 .600
  Suomi 5 0 0 5 4–78 –74 0 .000
  Ruotsi 5 0 0 5 11–88 –77 0 .000
  Viro 3 3 0 0 41–10 +31 6 max

LähteetMuokkaa