Valkeavuoren taistelu

kolmikymmenvuotisen sodan taistelu

Valkeavuoren taistelu 8. marraskuuta 1620 Katolisen liigan ja böömiläisten protestanttisten kapinallisten varhainen yhteenotto kolmikymmenvuotisessa sodassa. Taistelu käytiin Bílá horassa (suom. Valkeavuori) lähellä Prahaa. Taistelu päättyi alle tunnissa kapinallisten tappioon ja Prahan antautumiseen.

Valkeavuoren taistelu
Osa kolmikymmenvuotista sotaa
Peter Snayersin maalaus Schlacht am Weißen Berg vuodelta 1620.
Peter Snayersin maalaus Schlacht am Weißen Berg vuodelta 1620.
Päivämäärä:

8. marraskuuta 1620

Lopputulos:

Katolisen liigan voitto

Osapuolet

Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta
Katolinen liiga

Böömin kapinalliset

Komentajat

Johann Tilly
Charles Bucquoy

Christian von Anhalt
Matthias Thurn
George von Hohenlohe

Kolmikymmenvuotisen sodan taistelut
ValkeavuoriFleurusStadtlohnDessauLutterWolgastFrankfurtMagdeburg1. BreitenfeldRainAlte VesteLützenNördlingenWittstockRheinfeldenBreisach2. BreitenfeldRocroiFreiburgJankovZusmarshausenPrahaLens

Tausta muokkaa

 
Vuonna 1920 taistelupaikalle pystytetty muistomerkki.

Böömin kapinaa ja Prahan toista defenestraatiota on pidetty usein historiankirjoituksessa kolmikymmenvuotisen sodan alkuhetkenä. 23. toukokuuta 1618 joukko böömiläisiä aatelisia oli tunkeutunut Prahan linnaan, jonka ikkunoista heitettiin ulos kaksi Prahan johtavaa katolilaista neuvosmiestä ja näiden kirjuri. Protestantit toivoivat näin sytyttävänsä uuden hussilaissodan.[1] Kapinalliset saivat nopeasti huomattavia voittoja ja Pfalsin vaaliruhtinas Fredrik V oli hyväksynyt Böömin kruunun. Vuoden 1620 aikana Saksan keisari ja Böömin kuningas Ferdinand II:n katolisen liigan joukot ajoivat kuitenkin kapinalliset kohti Prahaa. Lopulta kapinalliset päättivät Christian von Anhaltin ehdotuksesta kohdata vihollisensa Valkeavuorella (tšek. Bílá hora) hieman Prahan länsipuolella.[2]

Böömiläisten kapinallisten joukkojen taktiikka ja aseistus oli pitkälti edelleen keskiaikainen ja vanhentunut. Tyypillisiä aseita olivat esimerkiksi leveät lyömämiekat, sapellit, kirveet, sotavasarat, hilparit, tapparat ja niin sanotut böömiläiset aamutähdet. Musketeista oli pulaa ja böömiläiset turvautuivat jalkajousiin. Keisarillisten joukkojen taktiikka oli nykyaikaisempi. Joukot oli järjestetty kurinalaisiin tercioihin ja miehillä oli peitset ja musketit. Keisarillisilla joukoilla oli myös parempi kenttätykistö ja heidän huomattavin etunsa oli Espanjan Flanderin armeijan kokenut ratsuväki. Kapinallisia johtivat Christian von Anhalt, Matthias Thurn ja George von Hohenlohe. Fredrik V ei itse ollut armeijan mukana. Keisarillisia joukkoja komensivat kreivit Johann Tilly ja Charles Bucquoy. Katolisten puolella oli myös myöhemmin filosofina tunnetuksi tullut René Descartes.[1]

Taistelu muokkaa

 
Kartta joukkojen liikkeestä.

Taistelu Valkeavuorella alkoi aamulla 8. marraskuuta 1620. Molemmat armeijat olivat väsyneitä marssista taistelupaikalle ja molempia riivasivat kulkutaudit. Keisarilliset joukot yllättivät kapinalliset hyökkäämällä kapinallisten hallussaan pitämälle kukkulalle ylämäkeen aamusumussa. Jalkaväki rynnäköi ylös rinnettä. Sumu toimi jonkin verran kapinallisten eduksi tehden lähitaisteluaseista musketteja tehokkaampia. Keisarin joukkojen tykistö saattoi kuitenkin ampua kapinallisten asemiin. Keisarin jalkaväen aggressiivisuus ja tykkituli söivät kapinallisten taistelutahtoa ja lopullisen iskun antoi keisarillisen ratsuväen rynnäkkö kapinallisten puolella taistelleiden unkarilaisen ratsuväen paetessa. Vain alle tunnin kestäneen taistelun jälkeen kapinallisten armeija lähti pakoon kohti Prahaa. Vain kuninkaan määriläinen henkivartiokaarti taisteli viimeiseen mieheen.[1]

Seuraukset muokkaa

Saatuaan uutisen tappiosta Fredrik V pakeni kaupungista ja Praha antautui lopulta ilman vastarintaa.[1] Ferdinand teloitutti kapinan johtajat, heidän omaisuutensa takavarikoitiin ja protestantit karkotettiin. Voittoa juhlittiin ympäri katolilaista maailmaa. Roomassa paavi Gregorius XV nimesi uuden basilikan Santa Maria della Vittoriaksi taistelun kunniaksi. Ferdinand perusti puolestaan taistelupaikalle luostarin. Prahaan pystytetty voitonpylväs purettiin vuonna 1918 Habsburgien vallan merkkinä.[2] Sotaa taistelu ei kuitenkaan päättänyt, vaan paennut Fredrik piti edelleen itseään oikeana Böömin kuninkaana.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e Olli Bäckström: Polttolunnaat – Eurooppa sodassa 1618–1630, s. 171, 203–207. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2013. ISBN 978-952-222-394.
  2. a b N. Geoffrey Parker: Battle of White Mountain Encyclopædia Britannica. Viitattu 25.11.2018. (englanniksi)